Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Google-kohukuva aiheutti shokin: ”Nöyryyttävää”

Google-kohukuva aiheutti shokin: ”Nöyryyttävää”
Julkaistu: 12.2.2010 7:43
Päivitetty: 12.2.2010 8:09
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press

Faktakulma

Google Street View

Googlen Street View on Google Mapsissa toimiva palvelu, jossa käyttäjät voivat katsoa ja liikkua eri kaupungeissa virtuaalisten 360-asteen panoraamakuvien avulla.

Street View toimii sadoissa kaupungeissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Euroopassa, Australiassa ja Japanissa. Palvelu käynnistyi vuonna 2007.

Katunäkymäkuvat saa käyttöönsä zoomaamalla Google Maps -kartalla mahdollisimman lähelle maata, tai tarttumalla zoomauspalkin yläpuolella olevaan oranssiin 'Pegman-hahmoon' ja siirtämällä se hiirellä haluttuun kohtaan kadulla. Hahmo on oranssi niissä kaupungeissa ja kohteissa, joissa kuvia on otettu. Muualla se on harmaa. Kun hahmoon tarttuu hiirellä, näkyvät palveluun kuvatut kadut sinireunaisina.

Käyttäjät voivat pyytää loukkaavaksi kokemiaan kuvia poistettavaksi palvelusta. Jokaisen kuvan vasemmassa alalaidassa on linkki "ilmoita ongelmasta", jota klikkaamalla voi jättää poistopyynnön tai pyytää sumentamaan kuvaa enemmän.

Googlen Street View -palvelusta housuttomana löytynyt raahelaismies ja hänen puolisonsa ovat pahasti järkyttyneitä tapauksesta.

Googlen palvelussa sekä tiedotusvälineissä julkaistu kuva on aiheuttanut ensimmäisen Street View'ta koskevan poliisitutkinnan Suomessa. Raahen poliisi selvittää, onko kuvaamisen yhteydessä syyllistytty salakatseluun ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

- Tämä on katastrofi, miten joku voi kytätä meidän elämää tällä tavalla? kommentoi järkyttynyt kuvassa olleen miehen puoliso Ilta-Sanomille.

Eläkeläispariskunnalla ei ole tietokonetta. Ystävät ja läheiset ovat IS:n mukaan ottaneet heihin yhteyttä ja kertoneet kuvasta. Google on kuvannut pariskunnan pihaa puolitoistametrisen aidan takaa.

”Miten meitä voidaan nöyryyttää näin?”

- Tämä on hirveän väärin. Kuva on minun kotoani ja kuvassa on poikaystäväni. Miten meitä voidaan nöyryyttää näin? eläkeläisrouva ihmettelee lehdelle.

Poliisitutkinnassa on kyse kuvasta, jossa rivitalonsa takapihalla käyskentelevää miestä oli kesällä kuvattu salaa aidan takaa. Google poisti asiasta nousseen kohun vuoksi kuvan karttapalvelustaan torstaina.

Jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hannu Mensonen kertoi STT:lle, että poliisi on ollut yhteydessä mieheen kuvan julkistamisen jälkeen. Mensonen ei ota kantaa siihen, onko mies selvästi tunnistettavissa kuvasta.

Mensosen mukaan rangaistus salakatselusta ja loukkaavan tiedon levittämisestä voi olla sakkoja tai enintään vuosi vankeutta.

Googlea voi pyytää poistamaan itseä tai omaa lasta esittävän kuvan. Jokaisen kuvan vasemmassa alareunassa on linkki, josta Googlelle voi lähettää ilmoituksen. Kuvapalvelussa kaikki kasvot ja rekisterikilvet on pyritty sumentamaan. Yhtiöltä voi myös pyytää omille kasvoilleen lisää sumennusta.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Google
Paikat: Raahe
 
 
 
 

Ei paljoa sumennukset auta,

Ei paljoa sumennukset auta, kun kyseisen kuvan kohdalla oli täysin selvää, että mistä osoitteesta kuva oli otettu. Pihakin oli hyvin tunnistettavissa värikkään keinun ansiosta. On ihan sama onko kuvassa olleen henkilön kasvot vähän vai vähän enemmän sumennettu.

Tätä kuvaa ei tulla ikinä saamaan pois netistä ja pysyvä vahinko on jo tapahtunut. Kyllä Googlellakin pitäisi tietää miten netti toimii... aivan höpöhöpöä tällaisessa tapauksessa, että kuvan vieressä kerrotaan olevan linkki, josta voi pyytää (anoa?) Googlea poistamaan jonkun kuvan.

Street view on ihan jees, mutta kyllä se vaan samalla vaivailla pitäisi pystyä tekemään paremmin.

No johan ny...

Hourupäitten touhua!

"miten joku voi kytätä meidän elämää tällä tavalla?" Vastaus: ei ne tarkoituksella kyttääkään, siinä on auton katolla tolppa ja kamera tolpan päässä ottaa kuvan määrävälein, joka suuntaan... Tasapuolista kaikille.

Kuukkeli on kuvannut street wievviänsä pitkin ja poikin maailmaa, ei kai tuo ensimmäinen kerta ole kun jonkun epätäydellinen sotisopa tallentuu? Tietty toimiihan se pikkukohina mainoksena hyvin Googlelle.

Oletuksenahan noissa on ollut että tunnistetiedot sumennetaan (firmojen nimet, rekisteritunnisteet, kasvot) paitsi ilmeisesti maksaneilta asiakkailta.

Ja mitä väliä sillä on jos pihalla on tullut kuvatuksi housut kintuissa? Tai alasti? Olisi onnellinen ettei profiloidu tavalliseen körttikansaan joka on likimain käärinliinoihin sonnustautuneena koko tapahtumattoman elämänsä. Ja tietävätpähän naapurit ja sukulaiset ettei kannata mennä yllärikäynnille...siis, jos ei halua yllärivaikutuksia ja paljasta pintaa nähdä.

Mitä eroa?

Niinpä. Ja mitä eroa sillä on, meneekö käppäilemään naapuriraitille vai istuuko tuolissaan googlen kartta edessään?

Ei kuukkelin palvelua voi rinnastaa valokuvaukseen perinteisessä mielessä. Eihän kukaan kai näitä katunäkymiä koneelleen tallenna? Omasta kodista korkeintaan...

Jos kadulla ajavasta autosta

Jos kadulla ajavasta autosta voi ottaa kuvan munasillaan olevasta tyypistä, herää kysymys, onko ko hlö itse syyllistynyt nk tuomittavaan käyttäytymiseen, vaikka olisikin omalla pihallaan. Ei kait sielläkään mitä vain voi näytellä kadulla kulkijoille.
Ja jos itse olisin jotunut ko tilanteeseen, en nyt ainakaan nostaisi moista haloota iltapäivälehdissä.

Heh

Kaveristahan tuli maailmanlaajuinen julkkis hetkessä.
Varmaan kaikki sympatiat on tuon munasillaan olevan kaverin puolella. Hauska juttu, mutta veetuttais, jos omalle kohdalle sattuis. Sinällään voi olla, että google sopii homman "sopivalla summalla", joten munien tuuletus saattoi olla ihan kannattavaa hommaa.

Ja kukaan ei tietäis mitään

Jos kuvasta ei niin mahotonta mediameteliä olisi nostettu. Olisihan sen voinut vain poistaa hiljaisuudessa.
Muuten olen sitä mieltä että tarviiko sitä munasillaan heilua ylipäätään. Kaikkea sattuu, vahingossakin.

Salakatselu (-kuvaus) on rikos!

Kärätuomarit mätkäisköön kunnon sakot ja korvaukset loukatulle.
Oppiipa Googlekin noudattamaan lakia!

Kannelkaa muutkin joita on kuvattu.

Joko ministereiden ja kansanedustajien pihamaat on tutkittu?

Löytyykö puutarhoista ja nurmikoilta estotonta nykyaikaista elämäntapaa?

Yhdessä talossa isäntä pitää toisessa kerroksessa hauskana ruuanlaittoa alastomana yöaikaan. Tämä on näkynyt kadulle jo vuosia siksi, että hän pitää myös sälekaihtimensa ja verhonsa auki. Emännällä on toki vaatetta enemmän kahvikupposensa ääressä samassa keittiössä.

Koska Street view ehtii vakoilusatelliittien tapaan naturistirannoille?

Entäs salakuuntelu ja kameravalvonta

Kun soittaa Nordea-pankkiin puhelu nauhoitetaan. Siitä ei nyt paljoakaan ääntä ole pidetty. Nauhoitus ei tehdä salassa. Siitä kerrotaan aivan avoimesti.
Entäs jos paikalle olisi suunnattu kunnan valvontakamera. Sekin on täysin laillista, kunhan siitä ilmoitetaan etukäteen.
Poliisi valvoo liikennettä kameroilla.
Ja nykyään täytää suostua alastonkuvamalliksi ennen kun pääsee lentokoneeseen.
Yksityissyyttä ei enää ole paljoakaan.

Niuhotusta.

Google saa tulla kuvaamaan minua, heitän kaikki vaatteet pois.

Mainostatko itseäsi?

Pyritkö säästämään ravintola- ja matkakustannuksia ja saamaan Googlen mainostamaan soidinmenosi?

Jep jep, ihan samallalailla

Jep jep, ihan samallalailla salakatselua kuin jos joku yli 1.50 cm kävelee sen aidan vierestä ja sattuu katsomaan tuolle puolen. Jos pitäis pöksyt jalassa julkisilla paikoilla niin ei tarvitse hävetä. Vaikka on oma piha niin eikös se käy järkeen, että kyllähän ne ihmiset sinne näkee jos ovat pidempiä kuin ko. aita. Kannattaisi pystyttää korkeampi jos ei halua tulla nähnyksi...

Rajatonta rusketusta

Kyse on tietenkin siitä, että suomalaiset ovat ilmeisesti keskimäärin - ainakin miehet - noin 180 cm pitkiä ja 160 cm - 170 cm :n korkeudella on paljon silmiä.

Kyse on nyt siitä, ovatko raahelaisrouvan poikaystävän mieskalleudet julkisivun rumennus vai kaunistus, joka kannattaa esitellä koko maailmalle Google Maps:n Street view-näkymän kautta.

Jos raahelaisrouva pukisi poikaystävänsä burkhaan, olisi tämäkin asia hoidettu rusketuksen kustannuksella.

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että joku tekee esitutkintapyynnön siitä, että joku esittelee itseään sukupuolisiveellisyyttä loukaten muka aidan takana. Aitakin on matalampi kuin keskimääräinen aikuisen silmienkorkeus.

Eli kyllä varmaan tuo on ollut nähtävissä kiipeämättä alumiinitikkailla aidalle ja kurkkaamatta ylitse.

Katsokaa Jukka Kemppisen

Katsokaa Jukka Kemppisen päivän blogi asiasta.

Laita linkki!

Palvele lukijaa ja laita linkki!

Olkaa hyvä

Kiitos

Säästää resursseja, kun ei jokaisen tarvitse Googlella erikseen hakea Kemppisen blogia. Kaikki eivät edes tiedä, kuka hän on.

Kannattaa laittaa

Kannattaa laittaa kirjanmerkkeihin. Sisältää usein aika mielenkiintoisia asioita.

en voi ymmärtää

Kuinka tämä nyt tämä AMERIKKALAINEN Google on niin kauhea ja kaikki kuvaus on muka pelkkää hysteeristä yllätystä. "Voi hirveää pihamaani näkyy" jne. Voihan pihamaalle kurkistella aidankin yli! Minä en jaksa ymmärtää suomalaisten tekopyhyyttä. Valtiokoneiston valvontakameroita saa laittaa kyllä joka nurkalle kuten DDR:ssä konsanaan vaikkei ole tietoa keitä ja mitä ne kuvaavat, perusteluna hämärä ja totuuden vastainen "kansalaisten turvallisuus" -höpötys mutta jenkki-google on heti epäilyttävää...

Erilaisia tilanteita: a)

Erilaisia tilanteita:
a) naapuri/satunnaiset ohikulkijat kurkistelevat aitasi yli kun olet nolossa tilanteessa
b) Joudut kotipihallasi valvontakameraan (lähtökohtaisesti aika kummallinen piha), jonka kuvaa katselee tyypillisesti rajoitettu joukko ihmisiä, joita koskenee ainakin jonkinlainen salassapitovelvollisuus
c) Joku kuvaa sinua nolossa tilanteessa salaa kotipihallasi ja julkaisee kuvan Internetissä, mistä sitä ei käytännössä saa milloinkaan pois. Kuva leviää kulovalkean tavoin, jopa iltapäivälehdissä julkaistaan linkkejä siihen, jotta vähemmänkin netistä kiinnostuneet löytävät sen.

Olisikohan noissa tilanteissa kuitenkin jotain eroa?

Kohinaahan tämä tietty on koko palvelun mittakaavassa, mutta henkilötasolla iso juttu. Ja henkilötasollakin asioita pitäisi miettiä.

Toisaalta voisi miettiä

Toisaalta voisi miettiä myös, miksi miekkonen oli pihallaan housut kintuissa, kun tien toisella puolella olevasta rakennuksesta näytti myös olevan esteetön näköala kyseiselle pihalle....

Conspiracy theory

Ehkä sillä tavalla saa kahvikutsun tien toiselta puolelta. Omalaatuisia ja ennakkoluulottomia ihmisiä pidetään mielenkiintoisina.

Moniko panisi pahakseen, vaikka Ilkka Kanervan matkapuhelimesta tulisi puutarhakutsu?

Sairas äijä

Taajama-alueella ei saa vilautella edes ns. omalla pihallaan, minä olisi ollut kyllä hyvin hiljaa asiasta. Muutenkaan en olisi koskaan kuullut tuosta asiasta, vaikka raahessa joskus käynkin, ilman vilauttelijan omaa avustusta, eli itse on ottanut yhteyttä lehdistöön.

Eli jos tästä ei tule

Eli jos tästä ei tule tuomiota salakatselusta, tarkoittaa se sitä, että salakatselua ja kuvaamista saa harrastaa aivan vapaasti ja levitellä kuvaamaansa "salamateriaalia" täysin vapaasti ympäri maailman, kunhan lupaa poistaa jakelusta jonkun yksittäisen kuvan, mikäli kuvauksen kohde sen jotenkin sattumalta sattuisi jostakin netin syövereistä löytämään.

Haloo, miettikää!

Jeps

Kansa janoaa tietoja johtavien virkamiesten, poliitikkojen, opettajien jne. hämmästyttävästä elämäntavasta. Google street view auttaa selvittämään avoimesti ja rehellisesti kunkin tyylin.

Tätä ennen varmaan kukaan ei ole huomannut, että kannattaa istua muovituolissa verkkahousut nilkoissa siksi, että ei tule rusketusrajoja.

Alaston Annukka

Jos asiasta ei tule kunnon tuomioita (kuvaahan ei saa enään pois netistä) niin jokainenhan voi alkaa kuvailemaan ihmisten pihoja ja tekemisiä ja laittaa kuvat nettiin.

Aloittakaamme vaikkapa Petri Kokon, tuomareiden, poliisien ja kansanedustajien pihoista.

Kommarimeininkiä

Myös kommunistimaissa valvotaan ihmisten valokuvailua. Esimerkiksi Pietarissa kiellettiin kuvaamasta metroasemalla. Mutta jos joku kävelee vapaassa maailmassa kotipihallaan tai kadulla ilman vaatteita, niin se on hänen asiansa mutta vastatkoon seurauksista.

Haloo, mieti nyt vähän!

Mielipide vastaan laki

Laki kieltää yksityisyyden suojaamalla, aidatulla pihalla olevan henkilön kuvaamisen tai tarkkaielmisen teknisesti, aivan samoin kuin vaikka uimahallin suihkussa.
Suomessa aika moni viuhahtelee saunasta järveen ihan ulkoilmassa eikä heitäkään saa kuvata tai kiikaroida.

Mielestäni googlen kuvat

Mielestäni googlen kuvat ovat hienoja, harmitti kun en itseeni löytänyt.

Mietityttää että mitä ihmettä se mies on istunut housutkintuissa.

Nöyryytetyt

He ovat nöyryytettyjä niin kauan, kunnes saavat Googlelta haluamansa kipurahat.

Etsitään ennemmin tyylilyylejä!

Miksi kukaan ei ole listannut tyylilyylejä Googlen Street view-kuvista?

Näimpä...

@Toisaalta voisi miettiä
@Nöyryytetyt
-otsikon kirjoittaneiden kanssa samaa mieltä ja itsekkin näin sen ajattelin.

Googlen kuvakulma on korkeammalla kuin mitä ihminen näkee

Normaali ohikulkeva ihminen näkee aidan yli keskimäärin kaiketi noin 140-160 cm korkeudelta. Googlen autojen kamerat ovat ylempänä. Tsekkasin omat ja tuttavieni kotiosoitteet ja havaitsin, että erään ystäväni kotipiha, joka normaalisti jää täysin korkean tiiliaidan taakse, näkyi Google kameran kuvaus korkeudelta aivan esteettömästi. Ystäväni ei ollut lainkaan ilahtunut tästä tiedosta, kun ilmoitin siitä hänelle. Hän haluaisi pitää oman siistin pihansa yksityisyyden perheellään.

Totta puhut

Miksi Googlen kamera on asennettu niin korkean tolpan päähän? Tahallista salakatseluako? Jos korkeudeksi olisi otettu 150-180 cm maanpinnasta, niin Google olisi säästynyt monelta valitukselta.

Nysällä ei onnistu

Koska matalammalta kuvissa näkyisi lähinnä kuvaavan auton katto. Käyttämällä korkeaa kameratolppaa saadaan mahdollisimman laaja kuva-ala.

Hyvä Google!

Eiköhän kuvauskorkeudessa ole ajateltu myös julkisivujen piirtymistä joltisenkin oikein. Erittäin hyvä palvelu.

Turhaa porua koko juttu. Jos pompit kelteisilläsi, olet vaarassa tulla nähdyksi sellaisena.

Iltapäivälehtiä tässä taidetaan ollaan myymässä yleisen päivittelyn siivellä.

Aina löytyy epäkohtia.

Eikö palvelusta ole kiistattomia hyötyjä? Uskomattoman hienoa työtä Googlelta!

Kiittäkää, älkää olko kiittämättömiä!

Kotinakuilu

Olen puhunut ja lukenut suomea nelisenkymmentä vuotta törmäämättä termiin "kotinakuilu". Tänään tuo sanahirviö pisti silmään kissankokoisena iltapäivälehden lööpistä.

Puhelimessa:
- Terve, en kai soittanut pahaan aikaan?
- No hieman. Olen parhaillaan kotinakuilemassa.

Pubissa:
- Mitä jäbä? Ei olla nähty pitkään aikaan.
- Paskaaks tässä, tulin juuri kotinakuilemasta.

Yksityisen tilan tarkkailu on jotenkin kieroa tapahtui se missä muodossa tahansa. Kuljeskelen kotonani kylpyhuoneen, vaatekaapin tai sängyn väliä munasillani hyvin usein. Vaimo marmattaa tavastani häiritä naapureita tällä käytöksellä. Miksi kurkkivat? Hankkikoot vaikka kiikarit, ei lihava pienikikkelinen mies niilläkään kaunistu.

Häpäiset puolisosi

Annat naapurin rouvien ymmärtää, että vaimosi on sellainen ylijäämänainen, jolle ei riittänyt enää kuin joku pienimunainen mies, joka ei kelvännut kenellekään muulle.

Toivottavasti joku naapurinrouva ymmärtää vaimosi tuskan ja telekuvaa puuhasi. Olisi sitten hyvä suuremmalla joukolla arvioida vaikkapa kerrostalokyttääjien sivuilla, onko luulo oikea.

Jos olisit oikein sonniluokkaa, vaimosi ei olisi ollenkaan pahoillaan asiasta, koska naapurinrouvat olisivat jonossa tulossa teille kahville.

Googlen käsitys lain noudattamisesta on perin outo

Googlen tiedote selkosuomeksi: "Olemme tietoisesti rikkoneet lakia kuvaamalla mistään piittaamatta ihmisten takapihoja. Jos salakatselun kohde loukkaantuu niin saatammepa sumentaa kasvoja samaan tapaan kuin olemme sumentaneet oman lainkuuliaisuutemme. Kikkelit ja muuta killuttimet eivät kuulu sumentamisen piiriin, koska emme tunnista niitä, koska olemme nörttejä, joiden suvunjatkaminen on mielestämme rikos ihmisyyttä kohtaan."

Minä itse ajattelin varastaa lompakon jokaiselta vastaantulijalta, mutta palautan ne kyllä pyynnöstä. Samalla irroitan selkäänne pistetyt puukot jos uhri sellaista verkkosivullamme pyytää.

Tuokaapa se kamera-auto lähemmäs. Lupaan palauttaa sen ja sen kuljettajan osina jos pyydätte sitä verkkosivultani löytyvästä linkistä. (Siis kuljettaja tietenkin nauttii täyttä koskemattomuuden suojaa, samalla tavalla kuin minun takapihan kotirauhankin pitäisi nauttia.)

Eiköhän ulkoisteta valtionhallinto Kiinaan. Siellä osaavat käsitellä tämmösiä googleja.

Google edustaa länsimaisia arvoja

Koska Google edustaa länsimaisia arvoja ja läntistä arvoyhteisöä, se ei voi olla väärässä.

Vaikuttaa siltä

Vaikuttaa siltä ettei asiaa ole nyt oikein ymmärretty. Lain kannalta koko jutun pointti on julkaiseminen. Silloin ns. salakatselu on vain pieni sivujuonne rikoksessa. Kyseeseen tululevat ainakin yksityisyyden suojan loukkaus ja kunnianloukkaus. Muutkin syytteet ovat mahdollisia.

Näissä tapauksissa oikeus kuvaan ja kaikkiin sen kopioihin siirtyy yleensä kuvatulle ja mielenkiintoista tapauksessa onkin, tullaanko Googlelta vaatimaan oikeusteitse kaikkien kopioiden poistaminen Internetistä, ja/tai korvaus jokaisesta netistä/mediasta löytyvästä kuvasta esim. seuraavien 50v ajalta.

Täytyy vain toivoa, että juttu saa ansaitsemansa statuksen ja sellaisen tuomioistuimen, joka tutkii asian loppuun asti. Myös se, että media on julkaissut näitä kuvia vaikka on tietänyt, että ne ovat rikollisin keinoin hankittuja pitää tarkasti tutkia.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että oikeuskanslerin, oikeusasiamiehen ja tietosuojavaltuutetun olisi hyvin tarkkaan seurattava jutun kehittymistä. Kyseessä ovat suomalaisten perusoikeudet ja tapauksesta saattaa tulla tulevan oikeuskäytännön kannalta merkittävä. Vapauttava, tai vesitetty päätös tässä asiassa saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Kuvan ottaminen jo rikos

Kuvaaminen ja kuvan julkaisu ovat tosiaan kaksi eri asiaa.
Se pieni sivujuonne eli kuvaaminen voi tuoda vuoden linnaa.

Rikoslaki:
6 § (9.6.2000/531)
Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Julkaisuvapaa tai sitten ei

Olen samaa mieltä Teppo Vanamon kanssa asian ytimestä. Asiahan kannattaisi jonkun takahikiäläisen persiinvilauttajan viedä Googlen kotimaahan ja nostaa siellä oikeusjuttu (toki taaloja kummemmin tajuamatta sen maan "oikeus"käytäntöä) etenkin tulevan käytännön osalta.

Meikäläisittäin tuntuu aika kohtuuttomalta, että joutuisin PYYTÄMÄÄN kuvani sumentamista, sumentamista lisää tai poistamista palvelusta, jos se mielestäni loukkaa yksityisyyttäni. Ymmärrän kyllä sen, ettei Googlella katsota jokaikistä kuvaa pikseli pikseliltä, mutta yleensä se joka jonkinlaista vahinkoa aiheuttaa, joutuu myös vahingon korjaamaan.

Ja voisi siinä pinna kärähtää, jos ei se ensimmäinen sumennus olekaan tarpeeksi ja joutuisi ruikuttamaan vähän lisää utua kroppansa peitteheksi.

mua harmittaa

oman talon kuvassa vain se, että mun prätkä ja koira ei näy

Tosin samat asiat voivat kaikki katsoa livenä meidän kadulla ja kukaan ei syytä salakatselusta.

Ostitko juuri Harley-Davidsonin?

Vai oliko kyseessä Hajabusa?

Julkaiseminen

on siis se rikos. Jos Google tirkistelee,niin se on ihan ok, kunhan ei kerrota kenellekään, että tirkistellään.

Näin tehdään yleensä yhteiskunnassa. Matkiminen ei edistä mitään. Julkaiseminen on olevinaan se välineen etu. Onko se?

Mielestäni tämä "katukatselu" kaikkineen paljastaa Googlen itsensä kyvyttömyyttä hallita sekä internetin suljettua virtuaalimaailmaa että ihmisten luonnollista elämismaailmaa.

Raja näiden kahden maailman väliltä yritetään häivyttää, koska sen olemassaolo on haitallista ja negatiivista nettimaailmalle. Se on sille ylivoimainen rajoite.

Vaikka kaikilla kulmilla olisi koko ajan kuvaava kamera, niin se ei TODELLAKAAN RIITÄ elämismaailman haltuun ottoon.
Korkeintaan sen avulla voitaisiin luetteloida parveketupakoitsijat.
Epätoivoista rapistelyä. Juna meni jo näiltä teknologioilta.

Kemppinen

Kemppainen kommentoi asiaa, josta ei näytä tietävän mitään. Kyseinen kuva otettu miehen korkuisen aidan yli. Eli siis kadulta ei ole näkyvyyttä pihaan.

Miehenkorkuisen aidan yli

Miehenkorkuisen aidan yli näkevät ainakin rekkaa ajavat, bussissa istuvat, polkupyöräilijät...

Itselläkin on kolmimetrinen tuija-aita mutta silti sieltä välistä jalankulkijat "salakatselevat" minun pihaani.

Onkohan tässä tultu

syyllistyneeksi...
RL 24 luvun
6 § Salakatseluun kuvaamalla kameralla aidatulla kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella henkilöä yksityisyyttä loukaten.
6 § Salakatselun yritykseen niissä tapauksissa, joissa henkilöä ei kotirauhan piirissä ollut.
7 § Salakuuntelun ja salakatselun valmisteluun nostamalla kamera korkealle jalustalle ja viemällä kamera asuinalueelle, jossa on aidatuilla alueilla henkilöitä nauttimassa perustuslain takaamasta yksityisyydestään kotirauhansa piirissä.
8 § Yksityiselämää loukkaava tiedon levittämiseen julkaisemalla internetissä em. tavalla hankittu loukkaava kuva.
Ensimmäiset uutisoinnit palvelusta kohdistuivat nimenomaan sieltä löytyviin yksilöä loukkaaviin tilanteisiin.
Tekeekö teosta vähemmän tuomittavan se, että teko kohdistuu suureen määrään koteja ja pihoja?
...oikeusistuinhan sen lopulta ratkaisee.

Puolison harrastukset eivät ole tiedossa

Jos tuolla Googlen palvelulla olisi malttanut katsoa myös tien toiselle puolelle, niin huomaisi, että siellä on rinteessä kaksikerroksisia taloja. Niistä näkymä paljastelijan pihalle on ihan yhtä esteetön kuin vavan nokassa olevasta kamerastakin. Luulisi naapureiden olevan niitä, jotka haluaisivat poliisitutkinnan aloittaa, kun aikuinen mies räplää värkkejään kaiken kansa silmien alla.

Miten lie miljoonien web-kameroiden laillisuuden laita

monessa kaupungissa on jopa sellaisia kameroita joita voi netinkäyttäjä itse ohjailla, käännellä ja zoomailla. Joillakin pääsee kun on näppärä, vaikka kaula-aukosta kurkkailemaan

Salakatselusta on selvä lainsäädäntö

Kun käytät optiikkaa (muita kuin silmälaseja) tarkkaillaksesi tai tallentaaksesi toisen kodin tapahtumia, olet salakatselija ja siis rikollinen. Älä tee niin.

Julkiset paikat ovat ihan eri juttu.

Mielestäni, jos ihminen ei halua, että kukaan näkee hänen

pihalleen, rakentaa pihansa ympärille 3 m korkean tiiliaidan, sillä siitä pääsee

Olipa hauskaa, hah, hah!

Olipa hauskaa, hah, hah! Vielä kun näkis sen asemakaavan joka sallisi edes umpinaisen lauta-aidan joka on yli 180cm korkea.

No jo vain että on kamalaa!

Tämäkin on hieman pöljää kommentoida oheisen uutisen kaltaista asiaa. Lineneekö tuo uutinen lainkaan ja US:n valitseman linjan arvoinenkaan. Koska tuosta nyt on kuitenkin oikein porukalla ryhdytty melskaamaan, niin laitanpahan minäkin pari sanaa. Sillä olenhan se nimittäin siellä minäkin.Aivan kokonaisena työnantajan "pääkonttorin" edessä. Tulipahan kerrankin todiste työpaikallaolosta tai ainakin sen lähelle joutumisesta.

Yleisesti ottaen Googlen idea on aivan upea. Olen käynyt tiirailemassa enemmän muutakin kuin vain itseäni ja naapureiden kotiportteja. En taitaisi eksyä edes New Yorkin kaduilla, vaikka sinne nyt heti lähtisin.

Taas älämölöä riittää

TV-kanavien dikisointi ja sovittimet. TV-lupa asiat. Nyt Google. Ompa teillä onnettomilla taas vaikeaa.
Google saa tulla mökilleni kuvaamaan, kun aamuseisiö on parhaimmillaan. En haasta oikeuteen, enkä valita tietosuoja valtuutetulle.

Matin aamupysäkki

No Matti Rokka on nyt tavoittanut oleellisen. Google on maninosmedia ja street view:lla voi mainostaa asuntoa vuokrattavaksi, hyvää ympäristöä jne. Voi myös näyttää, miten turvallinen matka on myytävältä asunnolta.

Jotkut nuoret tekevät itsestään - kuuleman mukaan - miltei pin-up -kuvia IRC Galleryyn, koska itsensä mainostaminen värikuvassa sanomalehdistössä, jota samanikäiset eivät käytä, tulisi paljon kalliimmaksi. Joitain kuvia ilmeisesti näistä syistä on poistettu.

Seuraava oivallus on se, että kaupungit ja kunnat alkavat MAKSAMAAN Googlelle siitä, ett'ä kehitettävä asuinalue täydennetään Street viewsiin.

Matin aamupysäkki

No Matti Rokka on nyt tavoittanut oleellisen. Google on maninosmedia ja street view:lla voi mainostaa asuntoa vuokrattavaksi, hyvää ympäristöä jne. Voi myös näyttää, miten turvallinen matka on myytävältä asunnolta.

Jotkut nuoret tekevät itsestään - kuuleman mukaan - miltei pin-up -kuvia IRC Galleryyn, koska itsensä mainostaminen värikuvassa sanomalehdistössä, jota samanikäiset eivät käytä, tulisi paljon kalliimmaksi. Joitain kuvia ilmeisesti näistä syistä on poistettu.

Seuraava oivallus on se, että kaupungit ja kunnat alkavat MAKSAMAAN Googlelle siitä, ett'ä kehitettävä asuinalue täydennetään Street viewsiin.

Onko seisiön julkistamisella joitain positiivisia taloudellisia

seuraamuksia?

Saksan seisojat

Any publicity is good publicity.

"pihalleen, rakentaa pihansa

"pihalleen, rakentaa pihansa ympärille 3 m korkean tiiliaidan, sillä siitä pääsee"

Ei onnistu. Ensinnäkin yli puolitoistametriseen aitaan tarvitaan toimenpidelupa, jota ei ainkaan pääkaupunkiseudulla saa.

Taas toisaalta Googlen salakatselulaitteen mitat voisivat nyt toimia perusteena hakea luvat aitoja varten.

Ainakin meille tulee per heti 4,5 metrinen tiiliaita, mikäli saan siihen rakennusluvan.

Naapuri ei tosin voi sellaista rakentaa, koska rajasopimuksen mukaan heillä on oltava kiinteä 1,6 metrin aita. Joten minäkään en voisi rakentaa yhdelle sivulle 4,5 metrin tiilimuuria.

Joten minulle kyllä sopii rakennusmääräysten muuttaminen Googlepitäväksi.

1) Maassa maan tavalla.

1) Maassa maan tavalla. Turha tänne tulla jonkun jenkkifirman rikkomaan lakia, sanktio siitä tulee antaa ihan samalla lailla kun kenelle tahansa muulle joka toimisi noin. (Kuvaa salaa ja laittaa julkisesti esille)

2) Tuohon kohtaan ei ole mitään mahdollisuutta nähdä ilman google periskooppia. Se on ihan julmetun korkea tuo aita, kävellen ja henkilöautosta ei näy edes ikkunan yläreuna puhumattakaan koko keinua. Eklektikko ja tapiooneva ym., käykää katsomassa paikanpäällä ja kommentoikaa vasta sitten. ;)

3) 100% varmasti tulee tuomio tai sitten väärin kohdeltu saa googlelta riittävän suuren setelitukon jotta oikeuteen ei mennä. Todennäköisin on tämä sopu

4) Järkyttävää huomata että google käyttää ison määrän rahaa streetview kuvien kuvaamiseen, mutta kuvien käsin läpikäynti tällaisten varalle jätetään tekemättä vaikka sen kustannukset olisivat vain olleet murto osa siitä mitä tästä nyt aiheutuu. Tyypillistä ison firman toimintaa.

5) Säälittävää huomata että tänne tulee jotkut moraalipellet ja trollit niuhottamaan että ihan oikein sille ja itse en olisi ollenkaan pahastunut. Moraalittomat ihmispolot!

Kotikadulla tuttuja!

Järkyttyisin jos näkisin itseni jollakin lähikadulla google-kuvissa. Autoni näkyy pihassa, kadulla pysäköityjen autojen rekkarit näkyvät sumentamattomina ja naapurin rouva lykkää vauvaansa kadun kulmassa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely