Monet kansanedustajat ovat esittäneet ristiriitaisia tulkintoja Taxellin komitean mietinnöstä. Erityisesti keskustelua on herättänyt se, voitaisiinko Suomi liittää Natoon presidentin vastustuksesta huolimatta.
SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja arvelee blogissaan, että Nato-kysymys onkin ainoa syy, miksi Vasemmistoliitto on "jämähtänyt puolustamaan" nykyistä ja epäselvää perustuslakia.
- Tämä on virhekäsitys jo siitäkin syystä, että jos tällainen hanke joskus todella tulisi ajankohtaiseksi täytyy sen ratkaisijana viime kädessä olla Suomen kansan kansanäänestyksessä, Tuomioja kirjoittaa.
Eri mieltä on kuitenkin komiteassa kokoomusta edustanut Teija Tiilikainen. Hän kertoi Uudelle Suomelle jo perjantaina, että komitean mietintö mahdollistaisi presidentin jyräämisen eduskunnassa.
- Kyllä se [muutos] koskee myös Nato-jäsenyyttä, eikä pelkästään ulkopolitiikkaa, vaan kaikkia tilanteita, joissa valtioneuvosto esittelee asian presidentille, Ulkopoliittisen instituutin johtaja totesi.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei sentään paljastanut omaa kantaansa asiaan YLEn pääministerin haastattelutunnilla. Vanhasen mukaan asiantuntijat ovat asiasta erimielisiä.
- Jos Suomi päättäisi Nato-jäsenyyttä hakea, sen takana olisi laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys, Vanhanen kuitenkin huomautti.

Kommentit
Poliittisen historian pahin mätäpaise
Perustuslakikomitean mietintö on Suomen lähihistorian pahin demokratian mätäpaise.
Se ehdottaa sitä, että Suomi voisi liittyä Natoon pelkän jonkun valiokunnan mielipiteen mukaan.
Demokratian tärkein asia on avoimuus ja kansalaiskeskustelu. Nato kysymys on lienee Suomen tärkein poliittinen kysymys tällä hetkellä. Tästä ehdotuksesta ( että pelkän valiokunnan mielipide voi päättää Nato jäsenyydestä ) ei ole ollut minkäänlaista kansalaiskeskustelua ja tuntuu että se on vieläkin salassa-siitä ei ole juuri edes uutisoitu, Uutta Suomea lukuunottamatta.
Kyseessä on siten Suomen lähihistorian pahin demokratian mätäpaise. Ja kaiken lisäksi kyseessä on perustuslaki!
Ihan uskomatonta!
Juttuja:
Ehdotuksen mukaan presidentin ja hallituksen erimielisessä tilanteessa eduskunnan kanta voittaisi. Näin hallitus ja eduskunta voisivat yhdessä jyrätä presidentin. Muutos koskisi muun muassa Suomen Nato-jäsenyyttä ja Afganistan-joukkoja.
Lisäksi Halonen huomauttaa, että ”eduskunnan kantaa” ei ole ehdotuksessa määritelty tarkemmin – se voi siis tarkoittaa myös esimerkiksi jonkun valiokunnan kantaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/84973-presidentti-halonen-%E2%80%9Dkunno...
Onko Suomi demokratia - ja mikä on Taxellin asema?
Millä mandaatilla Taxell oikeastaan toimii? Miten hän voi olla järjestelemässä tai ehdottelemassa näin suuria muutoksia perustuslakiin? Ymmärrän toki RKP:n tavan käyttää valtaa. Eikö tällaiset asiat pitäisi hoitaa kansanvaltaisemmin.
Taxell on objektiivinen ruotsalainen
Hän on kokokaan suomensuomalaisen riitelyn ulkopuolella niin kuin tant Astrid ja Alexander IV. Puolueettomia ammattilaisia, eivät poliitikkoja.
Bilderbergin mandaatilla
Bilderbergin mandaatilla tietysti, ks osallistujalista http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä
Poliittisen historian pahin mätäpaise
Mihkäköhän kaikki Nato gallupit on hävinnyt ?
Vai tehdäänkö niitä vain silloin kun Naton suosio on huipussaan. Tosin nämä huiputkin on lähinnä huvittavia, enemmistö vastustaa Natoa.
Mitä järkeä on uudessa
Mitä järkeä on uudessa perustuslaissa, jos siitä ei edes tiedetä mitä siinä säädetään ???
kansan mielipidettä tullaan
kansan mielipidettä tullaan kuulemaan, mutta se ei tule vaikuttamaan mitenkään päätökseen.
tää nato juttu on ihan varma että se viedään läpitte väkisin puoluekurin turvin, kuten tiedetään ei eduskunnassa tapahdu demokraattinen enemmistön tahto, vaan siellä käy joku vanhasen jatkaja huutelemassa jokasessa puolueessa että pitää puolekuri tapahtua, eli päätös minkä on tehty saunaillassa puolueen johtajien kanssa
Lässyn lässyn lastman
Ja kukas sen Natoon liittymisen muka päättää, sinäkö, Lastman? Tukevassa ja pysyvässä vähemmistössä olet, eli lässyn lässyn vaan.
Juna meni
Suomen nato-juna meni ja vihelsi Jetsinin mukana. Nyt tästä asiasta väitteleminen on täysin akateemista, sillä Venäjän nato-kielteisyys lisääntyy koko ajan. Sitäpaitsi nato on politisoitunut. Sotilaalliseen avunantoon Euroopassa ei enää ole enää valmiutta.
Natolla on kuitenkin hyvä pelotella ja pelata sisäpoliittista peliä. Venäjälläkin nato-asia on puhtaasti sisäpolitiikkaa, jolla perustellaan uusia asehankintoja ja pidetään armeija vallanpitäjien tukena.
Naton hyöty rauhan raja sodan raja
Ellei riidan alaista ulkopoliittista asiaa,sopimusta jonka presidentti on hylännyt,käsitellä eduskunnassa määräenemmistöllä,niin nykyisen kaltainen hallitus voi tehdä mitä tahansa.Kekkonen ymmärsi asian.Seuraavia eduskunta vaaleja hallitsee,pyhä kolmiyhteys.Nato,työttömyys,vaalilahjonta.
Stubb ja kolmas maailmansota
Stubb oli EYJ puheenjohtaja kun Georgian sota alkoi. ETYJ tyri ja lähes 3.maailmansota alkoi.
Nyt sama kaveri on Suomen ulkoministeri. Asevalmistaja Patria oli Kokoomuksen vaalirahoittaja.
BBC on ollut kiinnostunut ETYJ:n roolista Georgian konfliktissa: brittiupseeri Ryan Grist (entinen ETYJ:in virkailija, työskenteili elokuun 2008 alussa ETYJ:in Tbilisin tomistossa) kertoo ETYJ:in epäonnistuneen Georgiassa, hän kertoo tehneensä erittäin selväksi ETYJ-maiden suurlähettiläille, että meneillään oli vakava tilanteen kiristyminen. Stubbin mielestä ETYJ toimi moitteettomasti. (hae wikipedia tai BBC: Ryan Grist)
Tiilikaisen kommentit
Jos joku nyt ottaa vakavissaan tämän Tiilikaisen lausunnot niin ei ne paina yhtään mitään. Mikä ihmeen lain tulkki tämä nainen luulee olevansa. EU ympyröissä hän oli hyvin tyylikkäästi pihalla joka asiassa, mistä näitä oikein tulee.
Tiilikainen on tietojen
Tiilikainen on tietojen mukaan saanut nippa-nappa väitöskirjansa hyväksytyksi. Ei ihme, kun seuraa hänen lausuntojaan. Kykypuolueen nousevia voimia kuitenkin.
NovaGroup voisi siis päättää Nato-jäsenyydenkin?
Eli valta siirretään vaalirahoittajille, jotka vetelevät naruista. Kiitos ei.
Suomi kuuluu puolustusliittoon
EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Lissabonin sopimuksella EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Euroopan puolustusvirasto määrittää operatiiviset tarpeet.
Sopimuksessa mainitaan : ” Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua käytettävissä olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.”
Artiklan tekstissä mainitaan: ”Jos jokin Yhdistyneiden kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustamiseen”.
EU:n perussopimuksessa lisäksi mainitaan, että tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia.
Euroopan puolustusviraston tehtävänä on edistää operatiivisten tarpeiden yhdenmukaistamista sekä tehokkaiden ja yhteensopivien hankintamenetelmien omaksumista.
Valtiojohtomme vaikenee EU:n yhteisestä puolustuspolitiikasta tai he eivät ymmärrä mitä sopimus pitää sisällään. Kansalaiset ainakin pidetään asiasta pimennossa. Ulkoministeri Stubbin entiseltä erityisavustajalta Teija Tiilikaiselta kysyttiin, merkitseekö Lissabonin sopimus mahdollisesti Suomen liittymistä Natoon. Hän ei kyennyt aikaisemmin yksiselitteisesti vastaamaan kysymykseen.
Nyt hän on vähän selkeyttänyt asiaa.
Kansalaisena on pakko vetää omat johtopäätökset!
Perussopimuksen yhteisvastuulausekkeen mukaan voidaan jo nyt ottaa jäsenvaltioiden sotilaalliset voimavarat käyttöön, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun kohteeksi. Yhteinen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely johtanee EU:n yhteisiin puolustusvoimiin. Tarvitaan vain Eurooppa-neuvoston yksimielinen päätös. Saksa on jo ilmoittanut kannattavansa EU:n yhteisiä puolustusvoimia. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Suomen perustuslaki kirjoitetaan yhteensopivaksi EU:n perussopimuksen kanssa.
Pääministeri voi viedä Suomen yhteiseen EU:n puolustukseen.
Uskomukseni mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa EU:n yhteistä puolustusta.
Asiassa hiertää erään tunnetun poliitikon toteamus: ”Suomea natotetaan hiljaisilla sopimuksilla”.
Nyt olisi viimeistään avoimen keskustelun paikka ennen kuin on myöhäistä. Hiljaa olemalla EU:n vastaisuus lisääntyy.
Kannatan EU:n yhteistä puolustusta ja puolustusvoimia. Kannatan myös Natoon liittymistä, kuuluvathan miltei kaikki EU:n jäsenvaltiot siihen ja EU:n puolustuspolitiikka nojaa pitkälti Pohjois-Atlantin liiton sopimuksiin. Ulkopuolisina Natosta emme voi vaikuttaa sopimusten sisältöihin.
Miksi voimavaroja ei oteta käyttöön?
Miksi voimavaroja ei oteta käyttöön?
"Perussopimuksen yhteisvastuulausekkeen mukaan voidaan jo nyt ottaa jäsenvaltioiden sotilaalliset voimavarat käyttöön, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun kohteeksi."
1. Terrori-isku on apua kerjäävän valtion provokaatio ja pelkkää medipeliä.
2. Euroopan unonin vihollisena on NATO niin kuin Kyprosella, sen pohjoisosassa.
3. Euroopan unionin jäsenvaltioilla ei ole joukkoja Venäjän vastaiseen Lapin sotaan eikä Turkin vastaiseen Kyproksen sotaan.
4. Puheet voimavarojen kehittämisestä ovat häränkakkaa. Koko ajan suoritetaan aseisariisuntaa, jotta olisi varaa Yhdysvaltain johtamiin siirtomaasotiin Aasiassa.
Toisin sanoen Yhdysvallat syö koko ajan Euroopan unionin maanpuolustuskykyä painostmaalla NATO:n kautta kansainväliseen toimintaan. Taustalla on Yhdysvaltain liittovaltion velkaantumisesta johtuva vaatimus jakaa valkoisen miehen taakka jo nyt.
Kansan äänestys Natosta.
Ei kiihkoilla Natosta puolesta tai vastaan.Pidetään asiasta
kansanäänestys ja sdn jälkeen pulinat pois.
Koska Suomen viisaat politiikot eivät pysty kiistattomasti
tulkitsemaan perustuslakia presidentin valtaoikeuksien
kohdalla ja kaiken maailman Tiilikaiset sönköttävät nä-
kemyksiään, Natosta kehiteltäisiin saman tyyppinen kiista.
Annetaan kansan puhua KYLLÄ TAI EI,säästytään monelta
ikävältä tulkinta riidalta!
Sellainen tilanne, että
Sellainen tilanne, että hallituksen/eduskunnan ja presidentin napit menevät vastakkain olisi varsin/erittäin/ äärimmäisen harvinainen - lausujasta riippuen.
Miksi siis tällaisessa harvinaisessa tilanteessa ei ratkaistasi asiaa kansanäänestyksellä. Ovathan sekä eduskunta että presidentti kansan valitsemia.
Loistava idea. Tuskin tosin
Loistava idea. Tuskin tosin sopii Kokoomukselle, koska Natolla ei ole kannattajiakaan.
Luuletko, että hallitus suostuisi reiluun peliin?
Jos pääministeri olisi käynyt lupaamassa Suomen miehittäjäksi valloitussotaan hieman niin kuin 9.12.2002 ja tasavallan presidentti sanoisi, että tasavallan presidentti ja eduskunta eivät halua sotaa niin luuletko, ettei Alma Media, Sanoma ja Yleisradio ryhtyisi heti sumuttamaan ja perustuslakivaliokunnan väärät profeetat luikertelisi esille koloistaan?
Avuksi otettaisiin vielä reaalikansandemokratian pölyisistä komeroista Antero Jyränki ja todistettaisiin, ettei ylipäälliköllä ole mitään oikeutta toimia rikoslain mukaan ja olla yllyttämättä sotaan.
On vanha sanonta, että "fasismi tietää sotaa!".
Pariisin rauhansopimuksen maassa tätä vastaa lähinnä sasismi ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan halpamainen Helsingin Sanomien ja Yleisradion tukema politikointi kaikissa kokoomustraumoissaan Kekkosen ajalta.
Nato on itsestäänselvyys
Nato on itsestäänselvyys täällä kotona lännessä. Lännellä on oikeus puolustautua. On luonnollista olla jättiläinen ja nykyaikainen. Kyllä meidän kelpaa. Nato laajenee ja sen pitää laajeta. Ei koskaan yksin.
NATO on pahanlaatuinen syöpäkasvain
NATO on pahanlaatuinen syöpäkasvain, joka laajenee alkuperäisestä kehostaan.
YYA oli kovin mieleinen asia monille suomalaisille - avioliitto
Neuvostoliiton kanssa, ei mitään moitittavaa! Mutta kun Euroopan demokraattiset valtiot ovat yhteisessä puolustusliitossa, herran jestas mikä äläkkä sen suhteen kuuluu Suomesta! Onko puolet suomalaisista oikeasti demokraatisia ihmisiä vai joitain pioneerien jälkeläisiä - aivopestyjä p-housuja?
Euroopan unioni on Lissabonin sopimuksella puolustusliitto
Euroopan unioni on Lissabonin sopimuksella puolustusliitto, kun taas NATO on peruskirjansa ulkopuolisen toiminnan osalta hyökkäysliitto.
Aivan vakavasti Tapioo!
Nato julkaisi äskettäin sarjan "salaisia" pöytäkirjoja erilaisista istunnoista, niissä suoritetuista pohdinnoista. Nettiosoitteesta www.nato.int/ebooks löytää esim vuoden 1956 keskustelut, jotka kattavat Suezin/Bagdadin Paktin ja NL:n ja Unkarin ja Varsovan liiton. Tuo vuosi oli antoisa kehitysten ymmärtämisen kannalta.
Jos siis satummoisin haluaisit ymmärtää jotakin . . .
NATO:pa sensuroi nopeasti sivunsa
The page cannot be found
The page you are looking for might have been removed, had its name changed, or is temporarily unavailable.
HTTP Error 404 - File or directory not found.
Otin tuon osoitteen
lukusivulta, jolle ehkä menin BBC:n kautta. Nyt se tuotti saman "not found." Googlaamalla vain www.nato.int tuli Nato esiin. Parempi voisi olla www.nato.org. Olen itse saanut aika usein tuon HTTP error 404 vastauksen, vaikka nettiosoite olisi olemassa ja oikein.
Natoon
Suomi on tasvalta. Hallitusmuotomme pitää nyt saada siihen formuun,
että esim eri kerhoihin liittymisestä päättää eduskunta. Laki pitää säätää niin, että sen mummokin ymmärtää. Erilaiset pohdintaryhmät,
esim nyt Taxelin-komitea on osa lainvalmistelutyötä- kalatorifoorumi ei tässä toimi - osa demokraattista toimintaa merkittävien lakien valmistelussa.
Suomen Natoon liittymisestä päättää Suomen kansalaiset.
Nyt seuratessa Naton toimintaa esim Afganistanissa, en näe perusteita
ko järjestöön liittymiselle. Onhan surkeaa, osallistumme yhden maailman
köyhimmän maan sotilaalliseen toimintaan. Näitä asioita ei asein ratkaista. Murto-osa sodankäynnin rahallisesta panoksesta riittäisi maan rauhoitamiseksi.
Poliittiset tavoitteet on verhottu taitavasti aselabaratorion testauspaikaksi.
"Pojat pois sieltä!"
Norja on Nato-maa, silti se on hyvin tarkkaan sanonut mihin se
osallistuu ja mihin ei. Norja ei mm. ole antanut USA:lle lupaa perustaa tukikohtaa maahansa, eikä salli tuotavan ydinaseita maaperälleen. Se on hieman kaikessa sama juttu, jos on jämerät neuvottelijat - tulos on sen mukainen. Jos on lepsut - sama mutta silti eri juttu.
Norja pakotettiin pioneeripataljoonalla Irakin sotaan
Norja yritti kieltäytyä, mutta Yhdysvallat pakotti.
Puuttuuko joukosta jokin maa?
Australia, Itävalta, Azerbaizan, Belgia, Bosnia ja Herzegovina, Bulgaria, Kanada, Kroatia, Tshekki, Tanska, Viro, Ranska, Georgia, Saksa, Kreikka, Unkari, Islanti, Irlanti, Italia, Jordania, Latvia, Luxemburg, Hollanti, Uusi Seelanti, Norja, Puola, Portugali, Romania, Singapore, Slovakia, Slovenia, Ruotsi, Makedonia, Turkki, Ukraina, Arabiemiirikunnat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Amerikan Yhdysvallat.
Kyllä - maita on 43 per 1st February, 2010
Armenian ja Jordanian rivivahvuus on täysi 0. Puolustusvoimattoman Islannin vahvuus on 50% suurempi kuin Itävallan. Islanti on paikallinen sotilasmahti. Sillä on kolme henkilöä paikalla.
http://www.nato.int/isaf/docu/epub/pdf/placemat.pdf
Pelin politiikkaa
Nato-kysymys on yksi perustuslain korjaamiseen liittyvä yksityskohta, jolla ei kuitenkaan käytännössä merkitystä, kun Suomi on täysin riippuvainen Venäjän energiasta ja kaupasta. Uudistuksen painopiste on aivan muualla.
Jos SDP:n tarkoitus oli pitää presidentin valtaoikeudet likipitäen ennallaan, niin edustajien valinta Taxellin komiteaan epäonnistui täysin. Heli Paasio on täysin kokematon tytteli, joka ei ymmärrä politiikasta mitään. Johannes Koskinen taas täysin huumorintajuttomana tosikkona ei ymmärrä sanojen vivahteita eikä niiden todellista merkitystä. Taxellin tapainen kehäkettu yli 4000 ministeripäivän kokemuksella pystyy pyörittämään mennen tullen tällaista kaksikkoa, joka ei ymmärrä, mitä tuli sovittua.
Voi tietysti olla niinkin, että SDP on koko ajan pelannut kaksilla korteilla. Eduskunnassa makeillaan ja kumarretaan presidenttiä, mutta samalla ollaan valmiina kiskaisemaan matto presidentin jalkojen alta, jos näyttää, että seuraava presidentti ei olekaan demari. Tällainen poliittinen peli on sallittua, kunhan ei sotkeennu omaan näppäryyteensä.
Nyt näyttää siltä, että SDP on yhteistyökyvytön puolue, joka puhuu yhdessä pöydässä yhtä ja toisessa toista. Kukaan ei tiedä, mikä on puolueen kanta eikä sitä kuka puoluetta johtaa. SDP:stä on tullut kanaemon ympärillä pyörivä lauma, joka sänttäilee päättömästi suunnasta toiseen.
NATO meni jo
Lissabonin sopimuksen myötä ollaan jo 27 maan puolustusliitosa joista parilla on ydinaseet.
EU:ssa on 450 miljoona ihmistä
Venäjällä 130 miljoonaa
EU:n mailla on 1,4 miljoonaa aktiivipalveluksesa olevaa sotilasta, Venäjällä n. 1 miljoonaa.
Jotenkin tuntuu että olemme ihan turvassa jo ilmankin NATO:a.
Luvut oikeita, mutta
Nuo EU:n ydinaseet, joita Ranskalla ja Briteillä on yhteensä 500-600 kappaletta, eivät ole mukana missään ns. operatiivisessa eurooppalaisessa kuviossa. EU:lla ei ole esikuntaa eikä suunnitelmia tosi sotaan. Sen ydinaseet suojaavat Lontoota, Pariisia. EU:lla ei ole kattavaa satellittitiedustelua, ei yhteistä vastaavien tietojen käsittelyä. Sen luvut kuvaavat potentiaalia, joka ei ole tosi käytössä ja jota nykyisen laman aikana tuskin käyttöön saadaan. Se maksaisi sen verran, etteivät EU:n jäsenet sitä pysty rahoittamaan. Nämä jutut ovat senkin vuoksi pielessä, että esim. Kreikka kuluttaa kai n. 4 prosentia BKT:stä - aseisiin Turkkia vastaan.