–Jos siellä olisi ollut enemmän ihmisiä, olisi voinut käydä todella pahasti, Häyrinen kertoi tiistaina.
Järvenpään Areena-hallissa oli sortumahetkellä 13 ihmistä, joista suurin osa oli lapsia. Iltapäivällä yhden aikaan sattuneessa turmassa loukkaantui lievästi kaksi aikuista miestä, jotka kuljetettiin onnettomuuspaikalta hoitoon.
Häyrinen kertoi tiistaina, että hallissa urheilemassa olleet olivat kuulleet ensin jonkinlaisen pamauksen. Välittömästi sen jälkeen katon oli havaittu sortuvan, minkä jälkeen ihmiset lähtivät pakenemaan hallista. Yksitoista heistä pääsi hallista ulos omin voimin. Pelastuslaitos puolestaan auttoi kaksi loukkaantunutta ulos rakennuksesta.
–Se on ollut sekunneista kiinni, Häyrinen kommentoi.
Hallissa olleet, nuorimmillaan noin 10-vuotiaat lapset saatiin turvaan lähistöllä sijaitseviin seurakunnan tiloihin, joissa he saivat apua tapahtuneen käsittelyyn. Häyrisen mukaan myös lasten vanhemmat tulivat pian paikalle.
Syystä ei vielä tietoa
Häyrinen ei vielä tiistaina osannut sanoa, mikä romahduksen aiheutti. Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat saapuivat pian tapahtuneen jälkeen paikalle ja selvitystyö on heidän vastuullaan.
Hallin osakas-yrittäjä Pentti Kapanen arveli tiistaina, että lumikuormalla on saattanut olla osuutta onnettomuuteen. Hän korosti, että tilannetta on tarkkailtu koko talven ajan. Asiantuntija-arvion mukaan lumikuorman ei pitänyt olla ongelma.
Kapanen luonnehti hallin olevan romahduksen jälkeen ”entinen”.
–Rakennus on sortunut täysin. Katto on tullut kokonaan alas, ja osa seinistä sortunut, Kapanen totesi.
Elementtirakenteinen Järvenpää Areena on kooltaan noin 2500 neliötä. Se on rakennettu 2001. Monitoimihallissa voi pelata muun muassa salibandya ja sulkapalloa. Siellä on myös kuntokeskus, kahvio ja edustustiloja.

| 18:34 | Kuntauudistus pääkaupunkiseudulla: Helsinki vastaan muut — MTV3.fi |
| 18:26 | Kiviniemi: Hallitus jyrää pakolla suurkuntia — YLE Uutiset |
| 18:24 | Paha tappio – Timo Soini astuu esiin — US |
| 18:15 | Kuuma Dragsvik-kysymys – kaksi vihjausta — US |
| 18:14 | Elop vuosi sitten: Nokia Windows -puhelimet ovat Made in Finland — YLE Uutiset |
| 18:08 | Tennistähti: Vanhemmat hukkasivat 60 miljoonaani — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Onni onnettomuudessa
Miten lie asiat muissa halleissa.Tässä tapauksessa lunta oli 20-30 cm,mikä ei riitä selittamään sortumista.Lujuuslaskelmat on olleet ehkä virheelliset tai rakennetapa.
Rakennuttaja.
Ei ole mitenkään tavatonta, että Suomessa rakennetaan samaan tyyliin kuin Kiinassa. Unohdetaan muutamat kalliit materiaalit/vaiheet pois ja toivotaan parasta.
Jos ilmenee, että rakentaja on laiminlyönyt laadun, niin linnaan vaan. Jos yritys on konkurssissa, tulee sen silloisen omistajan kantaa siltikin vastuu. Muuten näitä huijareita ei saada koskaan kiinni, jos mitään vastuuta sonnan tekemisestä ei ole.
Virolaiset ja venäläiset
Virolaiset ja venäläiset ammattilaiset taas asialla.
Myötävaikuttajana suomalainen ammattitaidoton valvoja.
Amatöörin arvioina, kuvista päätellen, teräksisten sekundäärikannattajien limiliitokset ovat pettäneet. Ts. ne on tehty tai suunniteltu väärin.
Kannattajien mitoitusperusteet eivät ole maallikollekaan vaikeata luettavaa. Ne löytyvät yleensä valmistajan mitoitusohjeista ja joiden pitää olla Ympäristöministeriön normien mukaisia.
Tutkijalautakunnan raportin jälkeen kaikki on selvää kuin pässinliha.
Kentässä oli 5cm rako,
Kentässä oli 5cm rako, toisinaan katto vuosivettä kentälle, ilmastointi oli rikki... ihmekkös se kun katto romahtaa...
Onneton halli alusta asti.
Onneton halli alusta asti. Katto on vuotanut vettä lähes valmistumisestaan asti. Näin siinä käy kun otetaan halvin mahdollinen.
Läheltä piti!
Tänään taas junia mennyt useampi kohti helsingin keskustaa. Ei olisi tarvittu kuin epäkuntoiset jarrut ja olisi saattanut tulla MONTA KYMMENTÄ RUUMISTA! läheltä piti taas tänään.
herranjumala
Ja ESX 4i:hin on tullut 2 uuta patchia, mihin se maailma on oikein menossa
Ja näitä on paljon, toteaa vanha teräsrakennesuunnittelija
Olen jo monta vuotta ihmetellyt tämmöistä rakennetapaa, jossa vinotreevat korvataan ulkovuorauksella. Lujuuslaskennat antavat kyllä oikeat arvot tällaiselle suunnittelulle, mutta maalaisjärki on jätetty huomioimatta. Vinotreevat ovat niitä vinotukia, jotka pitävät runkorakenteen pystyssä esimerkiksi tuulikuormia vastaan. Kyseisessä rakennetavassa ilmeisesti uskotaan, että ulkovuorauksen kiinnikkeet pitävät rakennuksen pystyssä. Kun tuuli heiluttaa rakennusta, niin kiinnikkeet löystyvät ja tulos on tämä jo pienelläkin lumikuorman lisävoimalla. Tässäkin tapauksessa paino olisi voimaa ja ylipaino ylivoimaa. Mutta kun säästetään kaikessa.
Siinä on voinut käydä
Siinä on voinut käydä myöskin niin, että sekundäärikannattajia ei ole sidottu lappeen suunnassa yläpuolelta yhteen ja ne ovat kaatuneet menettäen samalla kantokykynsä.
Piirustuksissa on voinut olla, mutta ei toteutettu, yläpuoliset lappeen suuntaiset sideteräkset (ohutta pellinsuikaletta) ruuvattuna harjalta molemmanpuoleisiin sekundääreihin. Itse kattopelti ruuvauksineen on pitää muut sekundäärit pystyssä.
Myös tuuli voi heiluttaa mökkiä, tehden siitä salmiakin, jolloin "vinotreivojen" puuttuessa ruuvit korkkaavat.
Koska mökin molempien päätyjen katot eivät romahtaneet, "treivojen" puuttuminen voi olla yksi, ellei pääasiallinen syy.
Joko työ- tai suunnitteluvirhe.
Hallin omistajalla on nyt tenkkapoo - kuka maksaa ja koska?
Samaa sanoo puurakennesuunnittelija
Lujuuslaskelmat on tehtävä lumikuormalle 180 kg per neliömetri. Pyrylunta 150 cm tai tiivistä suojalunta 60 cm. Varmuuskertoimella 1,6. Vikaa on siis varmasti.
Historiaa: Ennen luultiin, että pohjoisessa on enemmän lunta ja etelässä vähemmän eli 100 kg. Sitten noin 1960 Minerit-halli sortui Lohjalla. Syynä lumen luonti katolta väärin päin. 5 metrisen lipan kautta. HB kehät vinksahtivat.
Uudet mittaukset lumikuormasta. Maksimi Lohjanharjulla oli 360 kg neliöllä. Normiksi meinattiin 220 kg. Eli kerran 50 vuodessa maksimi ja varmuuskerroin. Olisi ollut liikaa. Sovittiin tuo 180 kg.
Nyt on vasta 60 prosenttia siitä.
Teräsrungot eivät siedä jatkuvaa kosteutta vaan ruostuvat
Ruoste raiskaa. Hitsattu rautarakenne on huono materiaali Suomen oloissa kantavaksi rakenteeksi.