Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Poliisi jyrähtää Thors-tappouhkailusta

Poliisi jyrähtää Thors-tappouhkailusta
Julkaistu: 26.2.2010 14:54
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Thors tekee rikosilmoituksen Facebook-kirjoittelusta.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Thors tekee rikosilmoituksen Facebook-kirjoittelusta.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero suhtautuu vakavasti maahanmuuttoministeri Astrid Thorsiin (r.) kohdistuvaan uhkailuun, kertoo Yle Uutiset.

Facebookiin perustettu ryhmä uhosi olevansa valmis menemään vaikka vankilaan ministerin taposta. Ryhmässä on yli sata jäsentä. Thors tekee asiasta rikosilmoituksen.

Poliisiylijohtaja toteaa, että ihmisten kannattaisi pohtia tarkemmin tämänkaltaisiin ryhmiin liittymistä. Astrid Thorsille tehdyn ryhmän jäsenistökin saattaa saada jälkiseuraamuksia.

- Jos uhkaus on lainvastainen, ja jos ryhmän perustajan lisäksi muutkin ovat tukeneet toimintaa, voi vastuu kohdistua muihinkin kuin varsinaiseen uhkauksen tekijään, Paatero kertoo Ylen mukaan.

Poliisiylijohtaja on huolestunut ääriryhmien kokoontumisesta sosiaalisessa mediassa.

- Jos ääriryhmiä syntyy verkossa, ja niiden ryhmiin liittyy paljon jäseniä, on se huolestuttava suunta. Tällaista toimintaa on seurattava tarkkaan.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Facebook
 
 
 
 

Paatero ei muuten ole

Paatero ei muuten ole poliisi vaan oikeustieteiden kandidaatti.

Poliisi, mutta ei konstaapeli

Kyllä Paatero on poliisi, vaikka ei olekaan käynyt poliisikoulua. Ylempiin poliisivirkoihin vaaditaan akateeminen koulutus.

paatero

Valitettavasti oik.kand tai OM (minimitutkintoaika Suomessa on vähän yli vuosi)antaa kelpoisuuden miltei virkaan kuin virkaan - ja jäljet näin ollen myös näkyvät!

Kyllä poliisin johtotehtäväviinkin pitäisi suorittaa myös poliisiopisto (niinkuin jotkut sentään ovat suorittaneet).

Paatero

Ymmärtääkseni kun Paaterosta tuli iso poliisipomo niin rikos- tärkeysjärjestys muuttui yhden ylikilometrin ylinopeus kyttäilyksi eli hyvin pyyhkii, rosvot hymyilee vinosti, mistähän johtuu sisäministeristäkö ?

Unohdetaan tittelit!

Miksi Thors kuvittelee tarvitsevansa poliisin suojelusta?

poliisit vois antaa näille

poliisit vois antaa näille uhkailijoille lähestymiskiellon
kuten joillekin väkivaltaisesta suhteesta irti haluaville on
turvaksi annettu.Ministeri voisi sitten itse valvoa sen toteutumista.

uhkaus?

siis joku tontturyhmä uhkaa mennä vankilaan jos jollekin ministerille tapahtuu jotain?...kaamea uhkaus!mutta ehkä se on vain solidaarisuutta teon tekijää kohtaan?

Joopah

Toi ryhmän porukka on suurinpiirtein yhtä vaarallinen kuin villasukallinen haaleaa kaurapuuroa.

Se on varmasti näin, mutta uhkaus on ehdottomasti tuomittava

Suomessa saa olla vapaasti mitä mieltä tahansa, mutta maku pitää olla tallella. Vaikka A. Thors olisikin enemmistön mielestä väärässä, eikä hänestä pidettäisi, niin "tappouhkauksien" levittely johtaa aina poliisin paikalle ja asiasta selvitetään "syylliset".

Käydään taitelua hyvien asioiden puolesta puhtailla aseilla ja sanan säilällä - jätetään turha vaahtoaminen sikseen ja lopetaan väärin asein taistelu!

Vaikka kansa ei enemmistönä pidäkkään hallituksen maahanmuuttomallista ja -politiikasta, niin suuri kansa tuomitsee ehdottomasti "tappouhkaukset"!

Tietoa vai mutua?

Oletko varma, että kansan enemmistö vastustaa maahanmuuttopolitiikkaa?

Suomessahan "kansa"

Suomessahan "kansa" tarkoittaa nykyään lähinnä perussuomalaisten äänestäjäkuntaa. Tai ihan pelkkä Timo Soinikin käy tarvittaessa

- Ilta-Sanomien kyselyn

- Ilta-Sanomien kyselyn mukaan 95% suomalaisista ei ole tyytyväisiä maahanmuuttopolitiikkaan: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen....
- Ilta-Sanomien kyselyn mukaan 95% suomalaisista haluaa kiristää maahanmuuttopolitiikkaa: http://www.iltasanomat.fi/otakantaa/tulos.asp?gID=...
- MTV3:n kyselyn mukaan 90.7% suomalaisista haluaa rajoittaa islaminuskoisten maahanmuuttoa: http://aanestys.mtv3.fi/aanestys/vastaukset.shtml/...
- Vuonna 2003 tehdyn ja vuonna 2005 julkaistun Eurobarometrin mukaan noin 60% yli 15-vuotiaista suomalaisista vastustaa maahanmuuttoa.

Ja niin edelleen.

vastustan minäkin

Mutten ketään ole uhannut tappaa, siinä on katsos iso ero.

ja nämän ne kertoo

kansan tahdon, iltiksen ja mtv:n kyselyt. Hah.

Suomessa ei

Suomessa ei mitääntekemättömien tuet tule koskaan pienemään, vaan täällä käy niinkuin Ruotsissakin, jossa verotus on huonon maahanmuuttopolitiikan takia 5% yksikköä ylempi, kuin mitä se olisi, jos se olisi hoidettu oikein.

Eräs vanha kommentti

Eräs vanha kommentti maahanmuuttopolitiikasta:
http://www.youtube.com/watch?v=DZJTNLvOFRo&feature...

No katsotaan kuin käy

Vaalithan sen sitten näyttää miten asiat ovat, jooko

Ei tarvita kuin yksi

Ei tarvita kuin yksi sekopää, joka lähtee toteuttamaan ideaa. Uhkausta ei voi pitää harmittomana. Ruotsista on jo riittävästi esimerkkejä.

Toinen juttu kokonaan on, että Thors on lähinnä säälittävä tapaus ministerinä. Voisi RKP suojella häntä edes sen verran, että palkkaisi poliittiseksi sihteeriksi jonkun täysjärkisen kaitsemaan.

oletko ihan varma

Mihinkähän nämä kansan enemmistö vastustaa hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa väitteet perustuvat. Minä en vastusta, ei laaja ystäväpiirini eikä sukuni. Se , että ei pidä jostain yksittäisestä piirteestä, ei tarkoita että vastustaa koko politiikkaa.

Itsekin montaa työllistettyä puljussani nähtyäni voin todeta, että nämä paljon parjatut maahanmuuttajat hakkaavat mennen tullen suomalalaiset ahkeruudellaan. Harva heistä haluaa sossun rahoilla elellä. Tämäkin tosin voi olla alakohtaista

Mutta oikein on, että

Mutta oikein on, että tällaisille ääriääliöille lähetetään viesti, että tällainen ei ole suvaittavaa.

tarkennusta kaipaa

Tarkoitatko ääriääliöillä näitä viharyhmän perustajajäseniä, vai Thorsia ?

Molemmathan edustavat sitä kansanosaa josta voi varsin osuvasti käyttää termiä 'ääriääliö'.

Ja minä siis en vastusta maahanmuuttoa, vaan kannatan asiallista politiikan tekemistä.

Thorsin tulisi miettiä

miksi hänen toimintansa on niin vastoin kansan yleistä mielipidettä. Hän on yksiselitteisen huono tehtävässään!

Kansa?

taas näitä "kansaan" viittaavia kommentteja... Käsityksesi kansasta liittynee oman kulmakuppilasi kanta-asiakkaisiin.

Huono ministeri...

... vaihdetaan Suomessa vaaleilla, ei fatwalla.

Aivan

Mutta suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden demokratia -ja oikeuskäsitykset ovat joskus yllättävän lähellä islamilaista mallia

Oikein sanottu

Maahanmuuttopolitiikassa on varmasti korjattavaa, esim. järjestelmän hyväksikäytön estäminen. Eihän ole laitaa, että toisesta EU -maasta tullaan Suomeen paremman elintason perässä.

Avoin ennakkoluulo toisenlaisia kohtaan on aivan eri asia. Koska ovet ovat auki maailmaan, ei vierailta vaikutteilta voi välttyä. Muukalaisvastaisuudella ratsastaminen on ällöttävää.

Ilman vieraita vaikutteita maamme olisi kenties nykyistä köyhempi: muuttajat, jotka eivät ole alkuaan suomalaisia, ovat myös tuoneet muassaan paljon hyvää. Esimerkiksi: Pacius, Nikolajeff, Sinebrykoff, Paulo (perusti Bellevuen), George de Godzinski, Babitsin, Fazer ja monet muut. Tosin monet myös ottivat täysin suomalaisen nimen, jotta eivät erottuisi "kansasta". Ja varmasti tulee aika, jolloin tunnettujen suomalaisten joukossa on ihonväriltään paljon alkuperäiskansaa tummempia.

Islamilainen mallikaan ei lopulta ole ihme: "..mikä on lähetetty alas Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille, Jaakobille, ja sukukunnille ja Moosekselle ja Jeesukselle annettiin..." (Koraani, pätkä Hiehon suurasta). Muistuttaa monessa suhteessa Mooseksen kirjan kertomuksia. Perinne on osittain yhteinen, kaukaa menneisyydestä.

Aita ja seipäät

"Pacius, Nikolajeff, Sinebrykoff, Paulo (perusti Bellevuen), George de Godzinski, Babitsin, Fazer ja monet muut. "

Montako kiintöpakolaista tai "humaanisista syistä" maahan otettua tuossa joukossa olikaan?

Kyllä Suomeen mahtuu väkeä joka tulee tänne tekemään töitä ja elämään meidän pelisäännöillämme. Ylimielisiä, suomalaisiin alentuvasti ja rasistisesti suhtautuvia loputtomia vaatimuslistoja suoltavia laumoja emme tarvitse.

Maailma ei parannau piirunkaan vertaa sillä että maailman kriisipesäkkeiden ongelmat tuodaan ihmisten muodossa Suomeen.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää

""Pacius, Nikolajeff, Sinebrykoff, Paulo (perusti Bellevuen), George de Godzinski, Babitsin, Fazer ja monet muut. "

Montako kiintöpakolaista tai "humaanisista syistä" maahan otettua tuossa joukossa olikaan?"

Ei yhtään.

Tässä oli asiaa, emme me

Tässä oli asiaa, emme me nyt halua olla samankaltaisia, siis ei mitään fatwallaa, vaan vaaleilla.

Huono ministeri vaihdetaan

kesken hallituskauden toki muilla konstein kuin vaaleilla. Hän on omalla pöyhkeän ylimielisellä käytöksellään (pakkosijoitus yms.) herättänyt tarpeetonta muukalaisvihaa. Miksi turvapaikanhakijoita ja -saajia ei pakkosiirretä Ahvenanmaalle - kaikki olisivat tyytyväisiä!

Totuus

Totuus on se, että ryhmässä olleet henkilöt on jo korvamerkitty. Voi että mitä hölmöjä.

Hinkki eikä henki

Kenenkään ei kannata uhata hengen ottamisella. Viisaimmat osaavat uhata ottavansa vaikka hinkin eikä se ole kovin iso rikos.

Onko RKP'läisyys jo kasvanut ulos suomalaisuudesta?

Tottakait tilanne on vakava, on ollut jo pitkän aikaa.

"- Jos ääriryhmiä syntyy verkossa, ja niiden ryhmiin liittyy paljon jäseniä, on se huolestuttava suunta. Tällaista toimintaa on seurattava tarkkaan."

Aivan oikein. Kaikessa ilmiöissä on olemassa äärilaidat. Ne molemmat pitää hamottaa, myös poliisin. Muutoin ei ymmärrys riitä kummankaan äärilaidan toiminnalle.

Niin hallitus kuin sen sisälle syntynyt Thorslainen mamu äärilaita ovat erittäin ylimielistä ja kovakorvaista ihan asiallisellekin kritiikille. Tämä myös pitää noteerata, ennen kuin ilmiön järjellistä tutkimista on syytä edes aloittaa. Ja hyvin pian, tällaiset uhkailut ovat kiusatun kansan ylilyövää, harkitsematonta toimintaa, jopa rikollista.

Vasta silloin saadaan mahdollisesti oikeanlainen tulos tutkinnassa aikaiseksi. Yksi oikeusmurhahan on jo tästä samasta yksisilmäisyydestä jo saatu aikaiseksi. Eli naurettava nahkapäätös Jussi Halla-ahon tapauksessa. Toista/toisia ei toivoisi tulevan enää ikinä. Onko RKP'läisyys jo kasvanut ulos suomalaisuudesta?

Ruotsalainen kansanpuolue

"Onko RKP'läisyys jo kasvanut ulos suomalaisuudesta?"

Kansallisuusaatteita sen kummemmin tuntematta voisi kommentoida, että kysymys piti sisällään oletuksen, että rkp:läisyys olisi joskus ollut osa suomalaisuutta.

Jo on tasoa

Koko suomalaisuusaate ja jopa suomenkieli on ruotsinkielisten keksimä ja kehittämä.

Höpö höpö

Suomalaiset puhuivat suomea suomessa jo silloin, kun ruotsalaiset vielä kirmasivat savannilla ja rakensivat veneitä, että voivat soutaa pohjoiseen.

Eihän sivistys suotavaa ole,

...muttei se kiellettyäkään ole. Riippuu tietysti siitä, mitä suomenkielellä tarkoitamme. Olisi "vieraankin" ehkä kannattunut koulussa joskus kuunnella nakkenakuttajaa lukiessaan.

Paatero uhkailee laittomasti?

Sananvapauden rajoittaminen on vakava asia. Paateron on syytä liikkua tässä asiassa varovasti, sillä hän voi itse syyllistyä laittomaan uhkailuun.

(Pidän näitä viharyhmiä typerinä, mutta joku tolkku pitää olla viranomaisellakin. Samaan aikaan Suomessa levitetään somalin- ja arabiankielisiä tappouhkauksia ja yhteiskunnanvastaista sanomaa, kehotetaan joukkotuhontaan ja sotaan. Paatero ei kuitenkaan puutu tällaiseen?)

Eli, poliisi ei voi kieltää tai estää edes julkista tappouhkausta mutta voi (ja pitääkin) tutkia ja saattaa asia syyttäjälle. Rangaistavuuden päättää tuomioistuin.

SEN sijaan, jos poliisi alkaa haalia sananvapauden nimissä mielipiteitään ilmaisseita mukaan olemattomaan salaliittoon Thorsia vastaan, niin siinä Paatero haukkaa kakkaa.

Viranomainenkaan ei voi aivan perättömästi ilmiantaa ihmisiä rikostutkintaan.

Laki ei koske Paateroa eikä poliiseja

Paatero on jo ehdokkuudellaan ja valituksi tulemisellaan osoittanut, että hän on lain yläpuolella. Muutenhan tuomittua rikollisti ei olisi voitu nimittää poliisiylijohtajaksi, eihän?

Vanhanen esiin

Astrid Thors toteuttaa Eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen laatimaa ja hyväksymää ohjelmaa. Pääministerin ja hallituksen olisi nyt osoitettava täysi tukensa Thorsille.

Matti apuun

Matti, kansalaiset kiusaavat minua taas. Sano tälle tuhmalle kansalle jotain, vie ainakin tietokoneen näppikset pois heiltä ja aseet kanssa.

Matti ei tule apuun, koska hänenkin mielestään

maahanmuuttopolitiikka on syvältä, mutta ei uskalla sanoa sitä.

Poskensoittoako vain?

En suoraan sanoen usko, että kyseisen viharyhmän poskensoittajat pystyvät muuhun kuin poskensoittoon. Tällainen julkinen uhkailu on siitä huolimatta kitkettävä pois juurineen ja heti.

Maassamme on aivan varmasti edelleen useita auvisia, kipeitä pistoolinheiluttajia, joille po. uhkailu saattaa olla se viimeinen sysäys vetää liikkuvat taakse.

Silti myös ministerin (ja presidentinkin) kummallisia kannanottoja maahanmuuttokeskustelussa saa ja pitääkin arvostella. Omien johtajiemme kansalaisten mielestä toisinaan järjettömät maahanmuttoa puoltavat lausunnot, viranomaisten hölläkätisesti jakama, kansalta kerätty, valvomaton raha pakolaisille on aivan ansaitusti herättänyt monissa suuttumusta.

Omien päättäjiemme julkinen arvosteleminen ei ole rasismia. Netissä toimivan viharyhmän poskensoitto on.

"Omien päättäjiemme

"Omien päättäjiemme julkinen arvosteleminen ei ole rasismia. Netissä toimivan viharyhmän poskensoitto on."

Ja mikähän ero em. asioilla on? Poskisolismia parhaimmillaan. Tuo viha sitä.. viha tätä jankkaaminen kuvaa vain omaa sisäistä vihaa jotain ymmärtämätöntä kohtaan.

Hallituksen linja on väärä

Kyvytön ministeri tulisi eroittaa.Joku kaheli voi todella ottaa lain omiin käsiinsä,sitten on myöhäistä.Toivottavasti ryhmä on jo suljettu.

Eli päärösvalta

Eli päärösvalta annettaisiin ihan vapaaehtoisesti käytännössä niille "kaheleille"?

Tulipa taas paljon

vettä myllyyn heille, jotka leimaavat kaiken maahanmuutosta käytävän keskustelun naamioiduksi rasismiksi.
Jotkut järkevät rajat tässäkin asiassa pitää olla puolin ja toisin. Astrid Thorsilla on oikeus mielipiteisiinsä siinä missä muillakin, vaikka ei edes ajateltaisi hänen ministerin tehtäväänsä ja sen suurta painoarvoa. Ei tuommoista vihan virittelyä voi ottaa kevyesti. On ihan oikein, että poliisi puuttuu tähän asiaan.

Kirjoittajien aatesuunta

On valittaen todettava, että ennen niin kunnianarvoisan Uuden Suomen nettikirjoittelijat ovat toista maata. Kirjoituksissa on vain vaivoin peitelty iloa siitä, että RKP:n ministeriä lyödään, tyystin unohtaen, että hän on vain hallituksen työkalu.

Uusi Suomi taitaakin olla Perussuomalaisten epävirallinen äänenkannattaja.

Hyvää jatkoa vaan!

Jaha nyt sitten meni muutama kaheli saamaan aikaan sensuurin

Näinhän siinä käy, muutama (näköjään 100) kahelia kertoo tyhmiä asioita netissä (tietysti pitää tutkia voihan siellä olla oikeasti joku häiriintynyt) saa varmasti aikaan jonkun näköisen valvonta/sensuuri aloitteen jolla "suojellaan" ihmisiä ja normaalit ihmiset VAATIVAT suojelua, jottei ketään uhkailla eli siis suomeksi ovat valmiita luopumaan vapaudesta jos sillä luvataan näennäis vapautta.

Jokeloiden ja muiden jälkeen näitä juttujahan vain odotellaan oikeusministeriössä kun pääsevät sääntelemään lisää lakeja.
Järki käteen nyt! Asioita voi arvostella perustamatta mitään "murha" kerhoja.

Niihän sitä luulisi

Mutta jostain syystä etenkin jonkinlaista kansallisuusaatetta edustavien tai lähellä olevien tahojen harrastama kritiikki, ja sen käytännön ilmenemismuodot ovat usein johtaneet erinäisten "murhakerhojen" perustamiseen.

Että mikä siinä mahtaa olla, että se järki ei pysy kädessä?

Halvempi ratkaisu

Eikö olisi parempi jos esimerkiksi Thorsille annettaisiin henkivartiokaarti? Viinanenkin oli jatkuvassa vartioinnissa 1990-luvun alkupuolella ja yksi mummo taisi huitaista häntä käsilaukulla.

Thorsille pitäisi antaa vielä tuo panssari-Mersukin. Minusta on aivan oikein, että Thorsia alettaisiin suojella 500 henkilön voimin niin kuin Yhdysvaltain presidenttiä ennen ja valtiovierailun aikana.

Olisi aika Matti Vanhasenkin hallituksen kanssa osoittaa, että "meidän kanssa ei leikitä".

Thors on ensimmäinen Svenska folkpartietin ministeri sitten Elisabeth Rehnin jälkeen, joka on ajautunut paniikkiin. Aikoinaan pelkotilat tulivat siitä, että Vladimir Zhirinovski ilmoitti kannattavana Karjala-aatettaa eli Karjalan ja Suomen valtioyhteyden palauttamista sekä siitä, että Zhirinovskin edustaja Helsingin ja kautta Pohjoismaiden eli George Paile ilmoitti kannanottojaan kuin joku suurvallan suurlähettiläs harmaan alueen painostustilanteessa.

Ei säälipisteitä

Ei tipu säälipisteitä kalastelemalla, sorry Astrid ja ärkkoopee!

Ruotsinkieliset säätiöt

Jotenkin voisi miettiä myös sitä, miten paljon Facebook-hörhöjen johto saa tukea ruotsinkielisiltä säätiöitä. Onko niin, että meneillään on säälipisteiden keräily ja sopiva tekosyy sananvapauden rajoittamiseen.

En usko, että tämä projekti on Timo Soinin tilaama. Soinihan erotti Veli-Matti Saarakkalan Perussuoamalaisen varapuheenjohtajan tehtävistä ja ulosti Jussi Halla-ahon.

Tämä projekti ei ole edullinen kuin Sfp:lle ja ehkä Paaterolle.

Poliitoja koskevat uhkaukset

Valitettavasti näin tämä vain valitettavasti menee valtaapitävät eivät ymmärrä tai halua ymmärtää kuinka ihmiset asiosta ajattelevat.

Provokaatiosta provosoitumista. Jätetään peikot koloihinsa.

Ryhmän sisältöä ja koostumusta katsoessa vaikuttaa tämä puhtaasti shokeeraavan pyrkivältä ilkikuriselta provokaatiolta. Jos epäilet aidoksi, kannattaa vilkaista vaikka perustajajäsenen kaverit, näiden lisäksi ryhmä on täynnä huonolla huumorilla ryyditettyjä mielikuvitushahmoja. Kymmennen pisteen trollaus - lankaan menivät sekä valtamedia että poliisilaitos.

On jo aikakin

että viranomaiset vihdoinkin puuttuvat netissä jatkuvasti esiintyviin "kansallisuusaatteen" varjolla esitettyihin tappo- ja väkivaltauhkauksiin!

Meillä Suomessa esiintyy jo niin paljon väkivaltaa, että ei todellakaan ole mitään syytä suosia tällä alueella lisäkiihotusta.

Ehkä Thorsin kannattaisi

Ehkä Thorsin kannattaisi katsoa peiliin, miksi saa kansalaiset raivon valtaan.

Jaa a

Näkyy joillakin kommetoijilla olevan höyryä päässä.
Tappouhkauksen hyväksyjät ovat äkkiä Supon seurannassa.

No,johan nyt

On se kamalata tämmönen. Mutta tiedättekös mikä tähän olisi neuvoksi. Kerätään kaikki tietokoneet maksua vastaan pois kansalaisilta niin sen jälkeen ei tehdä yhtään veispuukkiuhkausta. Tämähän on jo valmis formaatti tuolta asepuolelta. Joku komitea tarttis nyt ainakin pistää harkihtemaan tätä toimenpidettä. Koulussa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään tapakasvatusta nuorisolle järjestämään eikä opettaa toisten ihmisten kunnioitusta tai muuta vastaavaa. Sananvapaus täytyy nykyihmisellä olla ehtoton vaikkei mitään oikeeta sanomista olekaan.

Olisiko

.. Thors:n itsekin aika tajuta että nyt olisi aika siirtyä sivuun.

Jos ministerit alkavat eroamaan

kun paskasakki uhoilee nurkan takana, ollaan aika syvällä? Nyt olisi Poliisilla tiedossa oikea terroristiryhmä. Tekoja?

Minä en voi hyväksyä nykyistä maahanmuuttoa

Suomessa sellaisena kuin sitä toteutetaan!
Mutta en myöskään hyväky missään tapauksessa, tappouhkauksin höystettyä keskustelua. On se sitten pilaa, tai tosimielellä esitetty.

Joukossa hulluus tiivistyy

Thors on vapaissa demokraattisissa vaaleissa valittu kansanedustaja. Suomi on sivistysvaltio, jossa demokratiaa ja kansalaisten laillisia mielipiteitä pitää kunnioittaa. Poliisin tehtävä on ottaa kiinni laittomien uhkauksien esittäjät. Oikeuslaitos tuomitsee ja vankeinhoitolaitos valvoo rangaistuksen toteuttamisen.

Hallitusohjelma

Thors on fiksu ministeriksi valittu kansanedustaja, joka noudattaa yhteisesti sovittua hallitusohjelmaa. Tällaiset uhkaukset on tietysti tutkittava ja takana olevat "kansan" edustajat saatava vastaamaan toimistaan.

Vaikka perussuomalaisuus ei henkiseltä tasoltaan paskanjauhamisesta eroakaan, sen syvien rivienkin on jotenkin käyttäydyttävä.

Ei ministerin tarvitse olla fiksu

Siitä on muitakin esimerkkejä hallituksessa.

Lienevät alaikäisiä useimmat

Sillä aikuinenhan ymmärtää, mitä seuraa...

Jahtaavat ilmeisesti ipanoita.

Toisaalta voihan olla, että ihmiset ovat todella saaneet tarpeekseen, ja pelkäävät muiden maiden kohtaloa.

Miten edes perussuomalainen voi olla noin taitamaton?

Se, että yksi urjalalainen varavaltuutettu profiloituu kansanedustajakampanjaansa huhtikuuksi 2010, johtaa siihen, että kokoomuskommunistiset voimat Sfp:n sinkopartiolla vahvistettuina saavat haukattua aimoannoksen kansalaisoikeuksien ruisleivästä.

Uskon, että kaikki saavat miltei 3 kk ehdollista tuomiota, jolloin lärväilyn ja maanpetoksen raja on poistettu.

Olen monta kertaa todennut, että Perussuomalaisten säännökset, jossa johtajat valitsevat puoluekokousedutajat valitsemaan itsensä on säätiömäinen ja latinalaisamerikkalaisessa johtajapuolueessa merkitsee käytännönssä johtajaperiaatetta, minkä mukaan ei puoluetta saa Pariisin rauhansopimuksen 1947 perusteella järjestää.

Nyt näemme syyn, miksi Perussuomalaisten säännöt eivät voi olla kansanvaltaiset eivätkä yhdistyslain hengen mukaiset.

Jo nyt olisi mahdoton kiire Timo Soininkin lopettaa se kinkun syöminen Brysselissä ja reagoida asiaan. Kommenttia voisi odottaa myös Jussi Halla-aholta, Veli-Matti Sairakkalta, miksi ei myöskin Lapin Perus-Hemmolta jne.

Järki-perussuomalaisten pitäisi osallistua asiaan jo ennen kuin Soini viheltää pilliin ja antaa luvan. Se toisi uskottavuutta.

Minäkin odotan puolueelta

Minäkin odotan puolueelta reaktiota.

Sellaiset jäsenet on mitä pikimmin eliminoitava. Tarkoitan että erotettava puolueesta, pyöriteltävä tervassa ja höyhenissä ja pantava kirkon mäelle jalkapuuhun.

Samalla haluan panna ainakin jalkapuuhun ne toimittajat, jotka ovat itse osallistuneet jonkun poliitikon älyvapaaseen rienaamiseen, vainoamiseen mitä hatarimmin perustein.
Poliittinen keskustelu on perusreontin, saneerauksen tarpeesa.

Sillä holtiton media kasvattaa holtittomia lapsia ja nuoria. Sitten tapahtuu ylilyöntejä. (Onnistuipahan tässä yhteydessä syyttelemään mediaakin...)

Älkää moittiko,

sillä kyllä fläkkiotsa ja geelipää ovat hienoja ihmisiä. Ja rahaa on kyllä. Ellei riitä, niin toffe kyllä järkkää lisää. Tosin ei sieltä heru mamuille mitään. Se jätetään meidän junttien kontolle, kuten ennen on maassa tapana ollut ja tulee olemaan.

Turha pelko

Täällä itkevät kustannuksista ilmeisesti eniten laitalähiöiden räkälärambot, jotka luulevat omien tukiensa pienenevän.

Voi kun pienenisikin

Turha toivo. Suomessa ei mitääntekemättömien tuet tule koskaan pienemään, vaan täällä käy niinkuin Ruotsissakin, jossa verotus on huonon maahanmuuttopolitiikan takia 5% yksikköä ylempi, kuin mitä se olisi, jos se olisi hoidettu oikein.

Ei pienene ei

Ihmisten mielipiteet vain syntyvät kuviteltujen uhkien mukaan. Siis uhkien joiden uskotaan uhkaavan lompakkoa lähinnä. Katsokaa taiteilijakuntaamme! Kauhea taistelu muka taiteesta, vaikka kaikki osapuolet tekevät täyttää sontaa.

RKP:n takana on enemmän rahaa kuin Nobel komitealla

Siksi RKP pystyy ostamaan itselleen eduskunnasta puolestapuhujia ja -äänestäjiä. Jokaisessa (melkein) puolueessa on RKP:n piiloedustajia, jotka kaikki pyrkivät toimimaan siten, että saisivat Freudenthal mitalin suomalaisten polkemisesta.

Tämän päivän uutisten

Tämän päivän uutisten mukaan voi päätellä että joku poliisivoimista antaa kaikki Thorsin osoite- ym. henkilötiedot tappouhkauksien tekijöille että voivat olla kytiksellä.
...ai niin mutta silleenhän toimitaan vain taviksien ollessa kyseessä. Eikö?

Selvennystä kaipaava!

Täällä on paljon kirjoiteltu laittomasta uhkauksesta, mutta kukaan ei ole perustellut laillisen uhkauksen laillisuutta.

Laillinen - laiton

Kokemukseni siitä, mikä on laitonta tai laillista, ovat tylyjä: kun ulkomaalaistaustainen uhkailee ja käy väkivaltaisesti suomalaiseen käsiksi, poliisi on passiivinen tai alkaa etsimään syitä hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta, jopa syyttämään suomalaista osapuolta.

Ei ole mikään ihme, että poliitikkoja ja hallintoa kritisoidaan enenevässä määrin yhä surkeammaksi menevästä tilanteesta.

Olen hyvin masentunut lukiessani tuollaisia uutisia!

Voin olla itse melkeinpä päinvastaista mieltä ministeri Astrid Thorsin kanssa näistä maahanmuuttoasioista, mutten ikipäivänä ryhtyisi häntä henkilökohtaisesti vainoamaan ja varsinkaan uhkailemaan. Sellainen on joko lapsellista tai tyhmää tai sekä-että.
Mielestäni maahanmuuttoasiat ovat koko hallituksen asioita, eikä vain yhden ministerin, ja ensisijaisesti asioiden tilasta vastuun kantaa itse pääministeri Matti Vanhanen.

Lähettäkää hänelle viestejä maahanmuuttoasioissa, jos jokin asia ei miellytä! Astrid Thors on lähinnä en förverkligande enhet...om nån! So

Ihmiset eivät tahdo Suomeen tätä

http://www.youtube.com/watch?v=y-SowWl_Oyk

http://www.youtube.com/watch?v=6JkYiZXXEJo

Heille Thors edustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa, koska hän on niin intomielinen ja järkeä vailla sitä puolustaessaan. Mikä ajaa suomalaisen naisen tuollaiseen toimintaan, en sitä ymmärrä. Vihaako hän suomalaisia, omaa kansaansa. Vai eikö hän miellä itseään suomalaiseksi lainkaa, kuten persut väittävät. Ei hän kyllä ruotsalaiseltakaan näytä, noin geneettisesti.

Eikö ministerit vanno valan, jossa he lupaavat ajavansa Suomen kansan etua? Jättikö Thors valan väliin, vai eikö vain välitä sormi Raamatulla sanomisistaan mitään, ei ota sitä vakavasti. Hon bara leker, skojar.

Kuka hänet on palkannut, eivät ainakaan suomalaiset. Siitä sikiää viha. En minäkään Thorsia rakasta. Hän tahtoo leimata kaikki rasisteiksi, ja päästä itse tolloista päätöksistään sitä kautta, leimaamalla muut, vaikka hänessä itsessään ja hallituksen politiikassa on se vika. Syyllistä hän voi katsoa peilistä. Syyllisiä eivät ole he, jotka puolustavat omaa maataan.

Ainoastaan ministeri Väyrynen on pessyt kätensä tuosta lievästi ilmaisten maallemme vahingollisesta toiminnasta. Hän on mies, eikä hiiri.

Terrorismin hyväksyminen on poliittinen itsepetos

Mielestäni voisimme palauttaa kaikki somalit takaisin kotimaahansa. Meidän tulee ensisijaisesti tukea hädässä olevia heidän kotimaassaan, tai lähimmässä turvallissa naapurivaltiossa. Jos heidät on poliittisista syistä pakko sijoittaa tänne, haetaan kerrankin veromarkoillemme vastinetta ja siirretään heidät Ahvenenmaalle. Siellä on RKP:n sivistyneistö, joka ei ole niin ahdasmielinen, kuin me muut.

antakaa Thorsin olla

Mutta yhä ihmettelen paljon maksaa meille veron maksajille Afganistanilaisten paimentaminen päivä tasolla.
Mikä ihmeen hinku on tunkea juutalaisten juoksupoikien ja rättipäiden sotaan mukaan,eikös se riitä että ne sotii keskenään. Myydään niille aseita ja tehdään rahaa,eikä rekkalasteittain ajeta sitä tuottamattomaan toimintaan, ainakaan valtion velka taakkaa kasvattamalla.

Syytteeseen koko sakki

Koko facebook-ryhmä on pantava syytteseen ja saman tien vankilaan. viisi vuotta kakkua noin aluksi on ihan sopiva määrä.

Kansalaiset huonompia kuin orjat.

Päättäjien on hyvä RELLESTÄÄ ja syyttää aina oman maan porukkaa,että ne on syyllisiä kaikkeen,itsessä ei ole mitään vikaa kun on lain suoja.Tulee mieleen miten kauan?
Monissa maissa on suuri tyytymättömyys päättäjiä kohtaan,koska se leviää tänne,on ajan kysymys.Päättäjien olisi aika jo ottaa oman maan kansalaisten mielipiteet huomioon,eikä leimata rasistiksi heti kun ilmaisee totuuden asioista.

Ilman vonkamiestä suma

Ilman vonkamiestä suma suomettuu juuri tällä tavalla. Uitolla ei löydy senkummemmin pomoa kuin kuningasjätkääkään.

Suulaimmat uittopuut vaan kolkkaa toisiaan vasten ja alavilla mailla on jatkuva hallanvaara.

Ottamatta kantaa ministeri Thorsin pätevyyteen

Tuolla Facebookissa todellakin viriää mitä kummallisimpia ryhmiä, joista osa ei varmasti kestä päivänvaloa. Minusta on korkea aika saada tämänkaltaiselle ryhmäytymiselle riittävä näpäytys ennenkuin mennään aivan hulluuksiin.

Naulan kantaan

Olen täysin samaa mieltä.

Ministerit nauttivat erityisasemastaan

Suomen poliisivoimien ja oikeuslaitoksen kapasiteetti ei kestä sitä, että oikeudenmukaisuuden nimissä kaikki kivet ja kannot käännettäisiin tasapuolisesti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Huumori
http://www.google.com/search?q=+Olen+valmis+istuma...

no huh

Ehkä sitä suuntaa pitäisi muuttaa. Ääriryhmiin liittyvät on vain oire, ei syy. Syy kytee hallituksessa ja siinä, ettei demokratia toteudu Suomessa. Pakolla ihmiset ei tottele, vaan harmonialla. Näin se vain on. Totuus ei pala tulessakaan.

Suomalaiset alkavat

Suomalaiset alkavat aktivoitumaan. Tietenkin poliitikkoja alkaa pelottamaan, kun kansa ei olekaan enää nöyrää orjaa, vaan tahto alkaa lopultakin löytymään. Päättäjien kannattaa alkaa ihan oikeasti ymmärtämään, että sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Veikkaan ettei Astrid saa tekemiään asioita koskaan anteeksi.

Hyvä että tutkitaan

Hyvä että tutkitaan, laiton uhkaus on aina laiton uhkaus. Sitten kun vielä tutkittaisiin tämä nykyhallituksen - ja erityisesti maa[ha]nmuuttoministerin - toiminta. Rikosnimikkeeksi kävisi vaikkapa maanpetos.

Miksi ??

Miksi meillä on ministeri, joka ei kuunetele kansan enemmistöä, vaan leikkii "pohjoismaista hyvinvointivaltiota" ?
Taviskin tietää enemmän maahanmuuttajista, kuin ministri ja
"laatulehdistö".

Vihakirjoittajat ovat

Vihakirjoittajat ovat henkisesti sairaita.

Valtion on syytä perustaa koulutusohjelma, jossa vihakirjoittajista kasvatetaan yhteiskuntakelpoisia.

Ei onnistu

"Valtion on syytä perustaa koulutusohjelma, jossa vihakirjoittajista kasvatetaan yhteiskuntakelpoisia".

Otapa selvää mitä tarkoittaa brainwashing. Mistä se on peräisin ja miten se vaikuttaa.

Olen valmis maksamaan sakkoa

Olen valmis maksamaan sakkoa ylinopeudesta. Olenko nyt uhannut ajaa ylinopeutta?

Mamuvastaisuus ja ulkomaalaisten pelko, miksi ihmeessä?

Viha maahanmuuttajia kohtaan on aika yksisilmäistä touhua. Jos se johtuu peniskateudesta, niin sille ei voi mitään, mutta muussa tapauksessa kannattaa muistaa, että maahanmuuttajia on täällä todella vähän. Jos sitä verrataan Suomesta lähteneiden ulkosuomalaisten määrään, joka on luokkaa 1.2 miljoonaa, on ulkolaisten määrä Suomessa häviävän pieni. Pitäisikö heitäkin pelätä ja uhkailla?

Toisaalta, jos halutaan kiusata maahanmuuttajia, silloin olisi vain reilua kohdistaa samat toimet on kohdistettava myös ulkosuomalaisiin. Nationalismi on menneen talven lumia ja isänmaallisuus samanlaista oppiumia kansalle kuin uskonto Marxin mukaan. Nämä hölmöt suomisopulit hyppivät päätä pahkaa toinen toistensa perässä kallionkielekkeeltä mereen.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely