Lehden Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä tiedusteltiin, mitä puoluetta suomalaiset äänestäisivät, jos seuraavat eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.
Kyselyyn vastanneista 75 prosenttia sanoi aikovansa äänestää samaa puoluetta kuin viimeksikin. 17 prosenttia aikoi antaa äänensä eri puolueelle.
Viisi prosenttia keskustaa viimeksi äänestäneistä aikoo kyselyn mukaan äänestää seuraavaksi kokoomusta. Vihreitä äänestäneistä kahdeksan prosenttia aikoo seuraavaksi tukea vasemmistoliittoa ja samoin kahdeksan prosenttia SDP:tä.
Tutkimukseen haastateltiin 5 300 ihmistä kuun alussa.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Luonnollisesti kysely on
Luonnollisesti kysely on tehty ennenkuin perussuomalaistaholta tullut tappouhkaus levisi julkisuuteen.
Varoitusviestejä omille
Kun äänestyskäyttäytymiskysely tehdään turvallisesti vuosi ennen vaaleja - antavat vastaajat varoitusviestejä tällä tavoin omillensa. Perussuomalaisten tulee myöskin ottaa viesti vakavasti vastaan ja tehdä vihdoin se oma puolue- ja tavoiteohjelma - siihen kansa myös viittaa viesteissään.
Ihmekö tämä
Kantasuomalaiset ovat havahtuneet koska kaikki mitä he tai heidän vanhempansa tai iso vanhempansa ovat saaneet ja tehneet tämän maan eteen saadakseen suomen ja heidän oman elämänsa järjestykseen valuvat ulkomaalaisten sosiaalipummien taskuihin.
Tulen varmuudella itsekkin äänestämään puoluetta jonka päätavoite on kotimaa, suomalaisuus, ja sen arvot. Kataisen höpinät on suomesta ja suomalaisuudesta on höpisty.
En kuulu siihen äänestäjäkuntaan
...mutta mistä tiedät, että uhkaaja(t) kuuluvat? Se ei varmaankaan ole aivan automaattinen puoluekanta jos on maahanmuuttokriittinen? Ja edelleen jos on mamukriittinen, se ei liene vielä automaattisen syytteen paikka tutkimatta ensin asioita?
Uhkauksen tekijä on Rami
Uhkauksen tekijä on Rami Sipilä (ps). Eihän tässä ole mitään epäselvää.
Asia oli siis noin selvä?
Voi miten typerää häneltä. Kiitos kuitenkin tiedosta!
Korjaus
Sipilä ei ole ollut PS:n jäsen enää pitkään aikaa, eikä edes varavaltuutettu, vaikka uutiset niin väittivät, sillä kuntaliitoksen myötä meni sekin luottamustoimi luottamustoimien hautausmaalle.
Eikös se ollut rasistinen
Eikös se ollut rasistinen uhkaus Thorsin mukaan. Tekijä ei siis ollut valkoinen?
Herraluokka on erityissuojeluksessa
Herraluokkaa suojaavat samat erityisoikeudet kuin kunniakansalaisiakin. Siispä suomenruotsalaisten kritisointi, pilkkaaminen, jne. on aina rasistinen rikos. Ihme jos et vielä ole tuota tajunnut.
Toivottavasti Iltalehti
Toivottavasti Iltalehti muistaa tämän tutkimuksen eduskuntavaalien analyysissään.
Samojapa tietenkin äänestetään ei osata muuta
No mikä ettei saavat ns. protestiääniä. Ihmettelenkin niitä
jotka äänestävät aina samaa puoluetta ja samoja henkilöitä, ei tällä konstilla saada mitään uudistuksia.
Onhan se nähty että nämä kolme "suurta" ei saa mitään aikaa
muuta kuin suuria teatteriesityksiä, tekoja eo mäy missään.
Ihmiset laitetaan vain kahteen kastiin ja sitäpaitsi nämä
kolmoset Kokit, Kepulit ja Demarit on aivan samaan poliittista mössöä ja omanedun
tavoittelua. Korruptio kukoistaa tätä tämä kansa haluaa, koska äänestävät aina samoja typeryksiä. Turhaa marista annetaan vain Somalien tulla tekemään työt
näinhän nämä poliittinen eliitti ajattelee.
Suomalaiset tulevat kasvattamaan osuuttaan enemmän
Perussuomalaisten voima on kansanmukainen arvomaailma ja järkevä ajattelu, joka puuttuu melko lailla esim. Vihreiltä ja RKP:ltä. Lisäksi isot puolueet ovat tuhonneet uskonsa erilaisissa lahjusjupakoissa ja nytkin on meneillään Marko Sihvosen nälkälakko, josta päämdiat eivät phu ei pukahda vaikka asian tietävät varmuudella. Ja asia koskee jokaista suomalaista ja liittyy juuri korruptioon.
Joten kyllä varmasti suomen kansa muistaa ensi vaaleissa ja nyt vallankahvassa olevat saavat lepovuoron ja uusi veri pääsee mittaamaan korruptioherkkyyttään.
Nyt on meneilllään globalisaatio, eli suuryritysten hyökkäys kansallisvaltioita vastaan ja tapa jolla se toteutetaan ovat lakimuutokset joiden avulla voidaan laillisesti ryöstää kansallisomaisuus suurten korporaatioiden haltuun.
Kysely vaikuttaa luotettavalta
Maahanmuutto politiikka,työttömyys,lisääntyvä köyhyys vie ääniä vanhoilta puolueilta.Vihreille eläimet on tärkeämpiä kuin ihmiset.Kokoomuksen pehmo politiikka hyväosaisille ei kelpaa Suomalaisille.SDP ei kykene uudistumaan,vaan jatkaa kovan verotuksen linjalla.Mitään kunnollista vaihtoehtoa ei ole.
Jeps
Kun Astrid Thors alkaa työstää asiaa Mikko Paateron, Yleisradion ja päivystävien rikosoikeuden dosenttien avulla, voi olla, että kannatus vain lisääntyy ja silloin koko Facebook -pelleily osoittaa populistisen tehonsa: kannatusta ilman sponsorirahaa vastakkaisen osapuolen virheitä käyttäen.
Kyllä
Vaihtoehdot on vähissä. Sinänsä persutkin ovat vain ihmisiä,
ja ihmisen yleensä valta turmelee.
Eiköhän ole toiveajattelua?
Pelkkää kyselyjen pelleilyä.
Kun tulokset on laskettu jää persujen äänisaalia sellaiseksi, että vain 4 ukkoa on eduskunnassa.
Ainahan pilvilinnoja voi rakentaa.
PerusSuomalaisuus Kunniaan
- 57 000 eur ilman mitään velvoitteita, Luku- ja kielitaidoton maahanmuuttaja saa tämän ilman työntekoa,
-
- työnteolla ja rahanteolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, niistä ei edes puhua samana päivänä
-
- Onneksi meillä Suomessa saa työtön kamelintaluttaja
- enemmän kuukaudessa kuin intialainen insinööri vuodessa. Ettei tässä ihan napilla pelata, eikä näppäimillä.
-
- Ja suomi on kuulemma siitä kiva maa, kun tuon rahan saa ilman mitään työntekoa
Kiinnostunut
Kuulostaa oikein mukavalta tämä Perusjengi, olen ilman muuta kiinnostunut!
Voitko vielä täsmentää kommenttiasi sen verran, eli luetteletko tässä
- tyypillisen, PerSu -äänestäjän profiilin vai
- puolueen jäsenillen asettamat Perusvaatimukset?
Persut hallitukseen niin into ja kannatus loppuu!
Jos Persut saavat lisää ukkoja eduskuntaan pitää heidät ottaa hallitukseen niin into ja kannatus loppuu. Näinhän kävi jo Vennamolaisuuden aikana.
Vastuu syö kannatusta.
Kuka haluaa helppoja lisä-ääniä?
Ei tarvitse kuin ottaa kaksi vaaliteemaa:
1. Pakkoruotsi pois
2. Maahanmuuttopolitiikka (pakolaiset, turvapaikanhakijat jne.) kireämmäksi
Kansa on näiden takana 70-80 %:sesti, mutta kukaan ei kuuntele.
Vaaliteemasi eivät purreet
Vaaliteemasi eivät purreet viimeksikään. Näillä teemoilla ratsastavia oli useitakin, monessa puolueessa ja kaikissa vaalipiireissä. Jopa Ahvenanmaalla oli pakkoruotsia vastustava yksi ehdokas.
Yksikään ei päässyt läpi, joten se siitä 70-80 prosentista.
Uskottavuus mennyt
Kukaan ei enää usko, että nämä perinteiset maan tavan omaavat (RKP, KOK, KESK. SDP) tekisivät asialle mitään, sillä niiden kavereilla on jo niin paljon tällaisesta liiketoiminnasta johtuvia tuloja. Toisaalta on aivan sama, mitä yksittäinen edustaja lupailee, sillä sitä ei toteuteta, jos puoluejohto ei asteu ehdotuksen taakse.
Viimeeksi
Viimeisimpinä talvina on ollut nuukasti lunta. Kato ulos. Maisema on ihan eri näköinen. Lunta on tullut tupaan ovista ja ikkunoista. Eli se niistä viime vaaleista.
Ja 3. kasvisten
Ja 3. kasvisten "pakkosyöttö".
Ääniä saa oikeilla mielipiteillä
Vanhat puolueet eivät kuuntele ihmisiä. Ne elävät omissa maailmoissa omine puoluekokouksineen, ja sisäpiirit päättävät. Tyypillisesti vanhan puolueen toimijat ovat koko ikänsä olleet oman puolueensa toiminnassa mukana, ja ovat eräänlaisia poliittisia broilereita.Kosketus tosielämään puuttuu.
Muutosta kaivataan, ja se tulee.
Juuri näin.
Täsmälleen näin. Levittkä'ä viestiä.
Eikö mielummin teoilla?
Eikö mielummin teoilla? Jos ei hallituspuolue, niin "teoksi" riittää että on pitänyt ja tuonut usein esiin/ehdotukseen lupaamiaan asioita. Puolue joka "muistaa" tärkeäksi noteeraamansa ja lupaamansa asiat vasta seuraavan vaalien alla, on totaali feikki!
Persujen kaappien tarkka
Persujen kaappien tarkka tutkita alkaa. Jos vaikka lyötyisi lisää luurankoja.
Uskollisuus
75% on puolueuskollisia riippumatta siitä, mitä oman puolueen johto on tehnyt ja jatkanut entiseen malliin ikäänkuin vaaleja ei olisi ollutkaan. Toivottavasti älyävät sentään vaihtaa ehdokasta ja samalla "äänensä" menettäneen puoluejohtonsa. Näin pienessä EU-provinssissa ei tarvita kaikesta päättävää suhmuroinnille altista puoluesisäpiirieliittiä hyväveljineen eduskunnan ulkopuolelta.
Puolueuskollisuus viimeiseen tappiin on sairasta
Uskottomien joukko pitää poliitikot jonkinmoisessa herran nuhteessa.
Minulla on kokkareiden jäsenkirja, mutta en minäkään ole varma tapaus. Voin jopa äänestää Väyrystä tai persuja. pitää tarkkailla tilannetta.
Kunnallisvaaleissa voisin äänestää vasureitakin, sillä heillä on kunnallisissa asioissa terve linja. He arvostavat mm. kirjastopalveluja ja kulttuuria yleensäkin. Minä en vain pidä niistä valtakunnan tasolla vaikuttavista vihervouhkaajista ja maapallonsyleilijöistä...pipopäistä, köyhän asialla olo on ihan hyvä. Demarit eivät millään muotoa sitä ole, ja vasurit ovat AINA olleet kumminkin demareiden apupoikia ja tyttöjä.
En ole kumminkaan allerginen vasureille, enkä tule pahalle päälle kuten jutan heimoa katellessani. Mielestäni demarit ovat umpitolloista tolloimpia.
Älä Merja
äänestä Väyrystä, mutta voit kannattaa Pekkarista.
Vai onko Sínulla ollenkaan äänioikeutta kokkarina Keskustan puoluekokouksessa?
Juoppo vasuri
Saatte ääneni jos lupaatte purkaa byrokratian sekä julkisen sektorin melkein kokonaan. Äänestin aina ennen kokoomusta, mutta nyt en enää koskaan, heillä on (esim.) ministerinä kaveri joka näyttää ja kuulostaa jonkun joskus kauan aikaa sitten kaatuneen telakan luottamusmieheltä.
Soini, täältä tullaan
Aseministeri Holmlund on tehnyt hyvää työtä puolueesi kannatuksen lisäämiseksi. Hyvin on Thors säestänyt. Olkaa valmiina. Voitto on tulossa!
Soinin loikka Brysseliin estää menestymisen
Kaupunkien laitamilla, jossa persujen kannajat asuvat kävi kova kuhina kun Soini loikkasi Brysseliin. Entisen SMP:n kannattaja palasivat takaisin kepuun mutta "tutkijoille" kertovat äänestävänsä persuja. Näin he saavat olla painostukselta rauhassa.
Nukkuvien ryhmä on suurin, sitten tulevat kokkare ja kepu rintarinnan, demarit kolmansina, vihreät ja vassut tasoissa, kuten ruotsalaiset, kristilliset ja persut.
Eduskunnan voimasuhteet eivät paljon muutu, vaan persujenkin kasvu jää 1-2 nurkille.
Tyytymättömyys Soiniin on kasvanut ja usea persu vaihtaa väriä.
uutinen on ankkalinnasta
Lehden tapaista repiä otsikoita puoluekannatuksen kasvusta. Onhan se voinut kasvaa eduskuntavaaleista 2007 vaikka kaksinkertaiseksi, mutta se tarkoittaa vasta reilut 8%. Laskua eurovaaleista 2009 siis pitkälle toista prosenttiyksikköä - siinä on Persujen puoluekannatuksen todellinen suunta. Laskua 2%-yksikköä per vuosi, niin vaaleihin mennessä on korkeintaan 6% kannatus jäljellä.
Rkp:n nuoleskelijat saavat vielä nenilleen
Mikä ihme tuo on. Kokoomus,Keskusta,De Gröna, Vasemmistoliitto ja Sdp ovat vain vuorotelleet Rkp:n seurana Suomen hallituksissa. Vaaleissa on käytännössä äänestetty vuosikymmenestä toiseen vain Rkp:n hallituskumppaneista.
Kd puoluestaan on ollut entisten rkp:läisten käsissä pitkään.
Ihmeellisintä on,että vasemmistopuolueet menevät aina kun pyydetään ökyporvareita edustavan Rkp:n kanssa samaan hallitukseen.
Lipponen, sdp, on ollut jopa juhlapuhujana rkp:n puoluekokouksessa sdp:n ollessa oppositiossa. Petaamassa hallituspaikkaa Rkp:ltä seuraavaan hallitukseen. SÄÄLITTÄVÄÄ NUOLESKELUA.
Suomi hyva maa
Suomi hyva maa
vain kerran tarjottu toita
Hassan
Toivotaan että saadaan vaihtoehtoja nykyiseen..