Sunnuntai 27.5.2012

Urpilainen: Vain mies saa haastaa hallituksen

Luotu: 
28.2.2010 10:51
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    SDP:n puheenjohtaja kertoo olevansa tyytyväinen puolueen rytminvaihdokseen.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo olevansa tyytyväinen tekemiinsä henkilömuutoksiin valtiopäivien aluksi. Urpilainen siirsi Eero Heinäluoman demareiden eduskuntaryhmän johtoon ja Tarja Filatovin Heinäluoman alta Johannes Koskisen paikalle toiseksi varapuhemieheksi.

Urpilainen kertoo nyt Uutispäivä Demarille, että muutosten vuoksi eduskuntasaliin on saatu "uudenlaista menoa". Heinäluoman nostaminen oli myös sukupuolikysymys.

- Mielestäni on positiivista, että molemmat sukupuolet ovat edustettuna. Salityöskentelyssä nyt vain näyttää olevan niin, että hallituksen kova haastaminen hyväksytään paremmin miehelle. Jos nainen on tiukka ja kova haastamaan, se leimataan räksyttämiseksi, mutta miehelle se hyväksytään, Urpilainen toteaa Uutispäivä Demarin haastattelussa.

Vaikka Heinäluoma on ottanut näkyvän ja kuuluvan aseman eduskuntaryhmän puheenjohtajana, ei Urpilainen pelkää jäävänsä jalkoihin.

- Minä ja Eero olemme kuin Robin Hood ja kookas Pikku-John. Meidän työjakomme ja marssijärjestyksemme on selvä. Ei ole epäilystäkään siitä, kuka johtaa puoluetta ja kuka taas eduskuntaryhmää, Urpilainen sanoo Uutispäivä Demarille.

Urpilainen myöntää käyttäneensä koko viime syksyn pohtiessaan, miten puolue voisi toimia vahvemmin. Nyt hän sanoo olevansa tyytyväinen rytminvaihdokseen.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kpyora

En pitäisi tuota sukupuolikysymyksenä. Täytyy myöntää, että kaipaan viikon urpilaisia. Hänen kommenttinsa ovat yleensä niin hauskoja, etten sanoisi naurettavia. ;)

Koulutuspolitiikka on ollut ainoa aihe, jossa Urpilaisen haasteet ovat olleet järkeviä. Ihmetyttää vähän, minkälainen taustakirjoitustiimi sinne oikein on koottu? Luulisi tiimiin löytyvän niin talous- kuin ulkopolitiikankin osaajia. Nyt ollaan oltu todella viihteen puolella.

taas tätä

Kuten niin monesti ennenkin, taas nähdään tuttu
ja toistuva ilmiö:

Kun nainen epäonnistuu, hän kääntää sen sukupuoli-
asiaksi. "Kyllähän minä, mutta kun pojat kiusaa.."

Kun miespoliitikko epäonnistuu, niin hän joutuu kantamaan
vastuun pääsääntöisesti yksin. Naisille annetaan
anteeksi paljon asioita, jos vain hieman nyyhkii
mediassa.

Tämä nähtiin räikeästi esim. Lahden hiihtoskandaalissa.
Karpaasit ottivat vastuun tekemisistään ja saivat
turpaansa. Naisille annettiin anteeksi, koska "eivät
tiennneet, mitä heihin piikitettiin". Entä jos Myllylä
tai Isometsä olisi itkenyt televisiossa ja väittäneet
samaa?!

tapio_o_neva

Urpilaisen pitäisi korjauttaa sukupuolensa Imatran kirkkoherran tapaan. Hormonihoitoa ja möreämpää otetta niin heinäluomia ei enää tarvittaisi.

Jotenkin ihmettelen, miten Halonen ja Jäätteenmäki onnistuivat haastamaan ja pääsemään Lipposesta eroon aivan vain tyttöjen kesken.

juge

Hallituksen saa haastaa kuka vain, mutta pärjätäkseen pitäisi olla vähän enemmän osaamista. Niin, ja hyvä olisi kai sekin jos olisi oikeasti jotakin asiaa josta valittaa, eikä pelkkää tyhjänpäiväistä retoriikkaa.

Vilho Eemil Juntunen

Pitää sitä naistenkin saada osoittaa mieltään hallitusta
vastaan. Yksi hyvä keino on nostaa hameenhelma ylös ja
vilauttaa koko pyyry kaikessa komeudessaan hallitusherroille.
tv. Ville
Ps. Mahdolliset vastalauseet voi toimittaa sihteerilleni
osoitteeseen: vilhojuntunen@gmail.com

Brysselin Juna

Heinäluoma on asiaosaajana valovuoden edellä Urpilaista. Siinä syy, miksi Heinäluoma kykenee haastamaan hallituksen. Varmasti tämä asia tiedostetaan myös SDP:ssä. Heinäluoman johdolla demarit voisivat nousta suurimmaksi puolueeksi vuoden 2011 vaaleissa - Urpilaisen johdolla ei ikinä.

BJ

Ehkä pitäisi kysyä Urpilaiselta itseltään onko hän mieluummin siipirikko vai rampa ankka. Itse olisin mieluummin rampa ankka, jotenkin sympaattisempi titteli.

Vieras

Urpilaisen retoriikka on tässäkin asiassa ihan yhtä avutonta kuin muutenkin.

Jos haastaminen ei suju, kannattaa katsoa peiliin. Esim. Jutan kuolematon oneliner "hallitus ei nauti opposition luottamsta" olisi syytä jo unohtaa. Demokratiassa hallitus ei useimmiten nauti opposition luottamusta. Siksi oppositiota kutustaan oppositioksi.

Ola

Niinpä niin Jutta. Huomasit samalla itsesi aika kevyeksi. Ay-jyrä SAK:n etäispääte Heinäluoma piti panna hommiin. Kovin vakuuttava ei hänkään ole. Sama sönkötin sönk jatkuu kuin hänen ollessaan ministerinä. Puhekiihdytin päällä suolletaan tekstiä asian ohi, tarttuen epäolennaisuuksiin.

Parivaljakon Halonen - Heinäluoma tahto taisi olla siirtää Heinä "vaativampiin" hommiin vahvistamaan Halosen presidenttikuvaa, joka on pudonnut lähelle säälittävää SDP:n marionettina.

intrigööri

Miksi poliittisessa keskustelussa rajoitutaan vain kahteen sukupuoleen ja pituuseroihin, joissa demarit pidentää ja kepu lyhentää. Viimeaikaisten tässäkin lehdessä julkaistujen kirjoitusten mukaan homosapiensin sukupuolia on useita muitakin kuin nämä perinteisen tyylin kaksi. Väriä politiikkaan, kaikki ulos kaapista!

Vieras Erkka

Olen elänyt harhaa luullessani että puolue toiminta on joukkuepeliä,vaikkapa Jutta tekisi muutoksista aloitteen poulueelimet päättäisivät lopullisesta käytännöstä.
Olen aina tiennyt sinun olevan valtaa hamuava daami,en ole
koskaan huuliltasi kuullut sanaa eläkkeensaaja,kerrot aina
työssä käyvistä ja opiskelijoista,kuitenkin mekin olemme kantaneet kortemme yhteiseen kekoon,lisäksi olemme voimavara
jota ei pitäisi unohtaaa. Erkka

Sniper

Jutta Urpilainen kertoo Uutispäivä Demarille "siirtäneensä" Eero Heinäluoman Filatovin paikalle ja keksineensä Filatoville varapuhemiehen lohdutuspalkinnon.

Näin toimitaan SDP:ssä! Missään muussa puolueessa ei poljeta kansanvaltaa näin härskisti, mihin Urpilainen on demareissa intoutunut.

Ryhmän puheenjohtaja on eduskuntaryhmän nokkamies ja hänen valintansa on ryhmän edustajien käsissä. Urpilainen ilmoittaa nyt, että hän on kulkenut kansanedustajien yli ja hoitanut asian puoluejohtajan "oikeutuksella".

Edelleen olen sitä mieltä, että todellinen aloitteentekijä ryhmäjohtajan vaihtamiseksi on tullut Heinäluomalta, joka tiesi, että takanaa on ryhmän enemmistö. Urpilaisen aiemmin puheenjohtajaksi ajama Filatoff sen sijaan halusi mitata oman kannatuksensa ja myös ehkä luuli, että Jutta olisi hänen leirissään tässäkin vaalissa.

MerjaH

on vain niin yliampuva, ja epäaito...ettei sille voi olla nauramatta.

Voi kait sitä olla tiukkis toisellakin tyylillä. Mitä jos kokeilisi olla vaan oma itsensä. Vai eikö se "oma itse" ole vielä löytynyt.

Vieras

Viime aikojen eduskunnan kyselytunneilla ja mediassa yleensäkin näkyvimmät demariedustajat ovat olleet Heinäluoma sekä demareiden varapuheenjotajat, ei puh. joht. Jurpilainen. Kysymys kuuluukin onko J. Urpilainen siirretty sivuraiteelle?

raikku

ja kalkkunan ulkonäkö, niin siinä se. Ei kannata eduskunnasta putoamisen jälkeen ainakaan pyrkiä estradiviihteen pariin. Mutta toisaalta, jos yhdistävät voimansa isopää-Luomuheinän kanssa, niin kukaties...

Partiohavyton

Ei ole mitään mahdollisuutta tehdä irtiottoa Natosta. Meitä ei saa jättää yksin. Kaikki puheet "irtiotosta" ovat hämäystä. Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma tietävät varmasti, että Venäjä miehittää Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa. NL hävisi kansainväliselle yhteisölle. On itsestään selvää kuulua Natoon. Länsi ei tunnusta venäläisten nukkehallituksia missään tapauksessa. Karjalan jälleenrakentaminen toteutuu kansainvälisen yhteisön avulla.

Nato on jatkuvasti Suomen tärkein tavoite. Natolla on ja pitää olla oikein hyvät suhteet joka suuntaan. Ihmisoikeudet ja demokratia ovat äärimmäisen tärkeitä. Pelkkää höpinää se "irtiotto" kansainvälisestä yhteisöstä. On itsestään selvää kuulua länteen. Nato on puolustusjärjestö. YK ja Nato toimivat yhteisesti. Juna kulkee kiskoilla...

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/93/Suurin_Suomi.PNG

pvirtanen

Mistä näitä sloganeita oikein keksitään? Jutan mukaan SDP:lle on tehty rytminvaihdos. Kuvaako se jäsenkunnan kokemuksia, kun joka toiselle +70v. on myös jo tehty sydämen rytminvaihdos, siis tilanne palautetaan ennalleen. Eikö SDP:lle pitäisi syöttää muutama viagrapilleri, että saisi käyrän nousuun?