Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Asunnottomat hienostoalueella: Kansanedustaja varoo illalla liikkumista

Asunnottomat hienostoalueella: Kansanedustaja varoo illalla liikkumista
Julkaistu: 1.3.2010 20:02
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Ruusulankadun asuntola kuvassa vasemmalla.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Ruusulankadun asuntola kuvassa vasemmalla.
Viime kesänä Töölön Hietaniemenkadulle avattu asunnottomien asuntola kuumentaa edelleen tunteita. Kaupunginhallitus hyväksyi asuntolan perustamisen pitkän julkisen keskustelun jälkeen toukokuussa 2006.

Nyt kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Sanna Perkiö vaatii asuntolan siirtämistä. Hänen mukaansa asunnottomsita on enemmän haittaa kuin osattiin pelätä, kertoo Yle Uutiset.

- Kyllä sillä tavalla joutuu katsomaan tietenkin, kun tulee iltaisin kotiin. Kyllä oma varovaisuuteni pienenä naisihmisenä on lisääntynyt. Kadulla makaa ihmisiä ja sitten on aina näitä päihteidenkäyttöryhmiä, jotka pitävät kinkereitä tässä kaupunkitilassa, Perkiö sanoo.

Kovan talven vuoksi asuntolasta hakee suojaa päivittäin yli 100 henkilöä, eikä huoneita ole enää vapaana. Perkiön mukaan asuntolan pihapiiri on liian pieni. Lisäksi hänen mielestään asuntoloiden pitäisi olla pienempiä, jotta niistä ei aiheutuisi niin suurta haittaa.

Toinen kohuttu asuntola sijaitsee Ruusulankadulla. Sitä valmisteltaessa Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin kirjoitti, että "jos ihmisellä on varaa asumiseen Helsingin Töölössä, eduskuntatalon naapurissa, kävelymatkalla presidentin ja pääministerin virka-asunnoista, hänellä on myös varaa muuttaa hyvin kauaksi täältä".

Perkiön mielestä nykyinen Hietaniemenkadun asuntola pitäisi ottaa Aalto-yliopiston käyttöön tutkijoiden asunnoiksi.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Sanna Perkiö
 
 
 
 

kylläpä kansanedustajaa

kylläpä kansanedustajaa nyt ärsyttää, tuskin korvaansa lotkauttaisi jos 'ongelma' ei olisi osunut omalle kohdalle. Minne edustaja muuten olisi asuntolan siirtämässä?

Pitäisikö

Jyrkin laittaa Sanna hiljaa nurkkaan, kun nostaa keskusteluun moisia epäkohtia. Hys,hys ei saa rikkoa siveää kilpeä, tehdään poisto hiljaisuudessa.

Omistuista

Miksi alkoholistit pitää majoittaa noin kalliille alueelle Helsingin keskustaan? Kontulassa ja Jakomäessäkin olisi tilaa - puhumattakaan Utsjoesta.

Jaa

Minkähän takia Utsjokisia pitäisi meidän mokista rangaista?

Sensuuri vaan toimii!

Sensuuri vaan toimii!

1,8 miljoonaa mamua

1,8 miljoonaa mamua lisäksi, toitottaa katainen!

naapurit

kansanedustaja voisi varmaan järjestää puliukoille asunnot vuosaaresta?
ai niin ne on jo täynnä somaleita.
vuosaarelaiset varmasti vaihtaisivat mielellään päittäin..

Joka asuntoalueelle sijoitettava jotain ongelmatapauksia

Niin, kyllä ne varmaan Jakomäessä olisivatkin tyytyväisiä asunnottomista.
Jokaiselle asutoalueelle jotain. Turha sitä on valittaa, jos asunnottomien asioita ei hoideta, niin sitten heidät on hyvä pitää siinä silmien alla.

hulllu sinne töihin tulee noilla asuntojen hinnoilla.

miks ne "holistit ja "narkkarit" pitäs siirtää stadista muuallle? siellä päättäjät parhaiten kokoevat jä näkevät!

Ihminen se köyhäkin on

Eikö ole hyvä tietää miten köyhät elää kun asuvat lähellä päättäjiä.

Kansan kohtaaminen

Todellisuudentaju häviää, kun ei kohdata kansan kaikkia kerroksia.

Tämä koskee myös poliisia, joka tapaa pahimmillaan vain "rupusakkia".

Kansanedustajalle tekisi hyvää kohdata todellisuus kaikilla tasoilla.

Ihan totta sinänsä, miten on varaa pitää Helsingissä keskustassa sitä sun tätä.

Tänne Kallioon vaan - tänne mahtuu kaikki paitsi ehkä turkisliike.

Etteikö turkiksia?

Tänne Kallioon vaan - tänne mahtuu kaikki paitsi ehkä turkisliike.

=> Oliko tuo antisemitistinen kannanotto?

Veturi

Eikös Helsingin herrat enää haluakaan olla valtakunnan kehityksen vetureina. Turha luulla, että laitapuolen kulkijat Utsjoelle etsiintyvät. Eihän siellä ole edes viinakauppaa.

Miksi kaikki "ongelmat" pitää viedä muualle...

Miksiköhän kaikki ns. ongelmat pitäisi viedä muihin kaupunginosiin hienostoväen asuinkulmilta. Minusta on kohtuutonta, että kaikki ongelmapesät pitäisi olla jossain tietyssä kaupunginosassa. Jos Sanna Perkiötä pelottaa kulkea illalla myöhään Töölössä, voin kertoa, että olen pelännyt aina kulkea myöhään kotimatkaani omistamaani asuntoon Kallioon. Olen ratkaissut asian siten, että käytän taksia jos kuljen kovin myöhään eli kerran pari vuodessa. Kansanedustajalla taitaa olla se taksikortti taskussa ihan viran puolesta - minä joudun sen itse maksamaan. Ihan tasapuolisuuden vuoksi pitää asuntolat sun muut hajauttaa tasaisesti ympäri kaupunkia. Miksi muuten pitäisi Töölön hintatasoa pitää yllä siirtämällä asuntola muualle? Lohdutukseksi voin kertoa, että asuntojen hinnat ovat taivaassa varsinkin Kalliossa vaikka tällä löytyy spurgu jos toinenkin eli ei vaikutusta hintatasoon. Elämää se vain on. Haluan asua täällä enkä muuttaisi Töölöön mistään hinnasta. Töölössä asuvat kaiken maailman valttajat ja hienohelmat, jotka eivät halua kuulla kuinka oikealla kansalla menee. Se voi aiheuttaa ikävää äänestyskäyttäytymistä esim. Sanna Perkiölle. Et saa ääntäni.

pois pois

Kyllä olen täysin samaa mieltä, että ongelmat on siirettävä sinne missä on taloudellisesti heikkoa. Kunnolliset ghetot suomeenkin ja poliisit partioimaan alueen ympärillä ettei vääränlaiset ihmiset tule pyörimään oikeiden ihmisten joukkoon. Onhan se kauheeta tehdä päätösiä sosiaalikulujen leikkaamiseen jos ongelmat tulevat kotiportaille pyörimään. Rikkaille 95% valtakunnasta. Ovathan he sen ansainneet kovalla työllä ja todellisella älykkyydellä.

Sitä aina pelätään,

Sitä aina pelätään, mitä ei tunneta. Jos Rouva Kansanedustajakin menisi vain rohkeasti tutustumaan näihin henkilöihin, hän ehkä huomaisi että he eivät ole sen kummallisempia kuin me muut, ja että meillä voisi olla heiltä paljon opittavaa, esimerkkinä vaikkapa yhteisöllisyys ja toisista huolta pitäminen.

Kokoomus ja luokkayhteiskunta

Köyhät, tai ongelmaiset pois silmistä. Eihän parempien ihmisten edessä sellaisia jaksa katsella. "Mulla oli rahaa maksaa kämpästä Töölössä, enkä haluu katella tollasia pummeja kadulla!"

Jos häiritsee niin paljon, tehkää asialle jotain oikeesti arvostettavaa. Sen sijaan jatkatte sitä ongelmaa, ettei täällä ole tarpeeksi vuokra-asuntoja, eikä kaupunkia niitä kiinnosta rakentaa. Aijoo, paitsi sinne jonnekin ties minne, jonne muuttavat sitten kaikki ongelmaiset pois häiritsemästä muita. Sano sille Vapaavuorelle mun puolesta et nostaa sen p*rseensä, kuului se sille nimenomaisesti tai ei.

Päihdeongelmaiset, maahanmuuttajat, mielenterveyskuntoutujat, muut teidän näkökulmasta ongelmaryhmät samaan helppoon kasaan, pari euroo kuussa ruokaan ja Siwa kaiken keskelle. Nyt tarvii enää muurit ja aidat, ettei kukaan vaan sammu neiden rappukäytävän eteen tai kuse sun muroihin, kuten sä yrität kusta muiden. Te viette tätä yhteiskuntaa tosi pelottavaan suuntaan.

Kyllä on

Kyllä on kokkariedustajankin hyvä tietää, että osa kansasta on asunnottomia.

poissa silmistä, poissa mielestä...

Varmasti asunnottomat ovat eliitille tympeä ongelma. he näkyvät. ehkä jos heidät voisi jotenkin vammauttaa tai lukita asuntoloihin sisälle? tai tehdä näkymättömiksi? ja hajuttomiksi? no ehkä on vaan helpompi siirtää heidät pois silmistä.

Ehdotus

Juopoille, narkkareille ja työhaluttomille mamuille voisi perustaa johonkin korpeen pakkotyölaitoksen. Voisivat siellä tehdä työopintoja vaikka polttopuita pienimällä, ja jos muuta työtä ei löydy niin vaikka takomaan moukareilla kallioita sepeliksi..

voi hellanlettäs sentään

ajatella että ihan työttömiä ja asunnottomia majoittuu "rikkaiden urpojen" kulmille..
salli mun nauraa, kun nämä hyväosaiset luulevat että heille rakennetaan kaupungissa oma miljöönsä jonne ei epämiellyttävät pääse kukkoilemaan..
he voisivat muuttaa maalle tai sitten miettiä miten ongelma ratkaistaan eikä vaan seurata päivät pitkät OMX käppyröiden kehittymistä..

ei oo siistii

sanoo perkiö

Tohtoritasoinen lausunto

Perkiö edustaa suomalaisen koulutuspolitiikan tohtoritsunamia, jolla Suomen kansainvälinen kilpailukyky nostettiin huippuunsa.

pisti miettimään

Mitä vaaraa on edes pienelle naiskansanedustajalle kadulla makaavista ihmisistä? Luulisi todellisen vaaran kadulla iltaisin kulkiessa olevan omilla jaloilla tukevasti kulkevissa mieshenkilöissä ?! Jos kauheasti iltaisin pelottaa, niin luulisi kansanedustajalla olevan varaa käyttää taksia! Niin tässä kaupungissa joutuu tekemään huonompituloisemmatkin oman turvallisuuden takaamiseksi!

Vai olisiko todellinen asianlaita se, että asunnon arvo laskee, kun lähellä on kyseisen kaltainen asuntola?

uusi vaaliteema

Kokoomuksen pitäisi ottaa vaaliteemakseen tästä lahtien aina kaikissa vaaleissa uuden Auschwitzin rakentaminen, jossa köyhistä hankkiuduttaisiin eroon lopullisesti ratkaisten. Näin saisimme yhteiskunnan, jossa olisi vain keskiluokkaa ja hyväosaisia. Se olisi fantsua, fanittaisin sitä.

Ben, oletko kuulolla? Ehdota tätä Saulille uudeksi hienoksi presidenttiteemaksi.

Ihmeellistä miten on

Ihmeellistä miten on kateellisten demareiden ja vihreiden mielestä itseisarvo, että kalliilla paikoilla on asumismukavuutta heikentäviä rappioalkoholistien asuntoloita ja narkkareiden tukipisteitä. Eiköhän se oikeasti kiinnostava kysymys ole se, miksi keskituloisilla lapsiperheillä ei ole mahdollisuutta ostaa itselleen asuntoa Töölöstä?

Jos ne asuntolat ovat niin kivoja, niin eiköhän siirretä niitä yksi 200 juopon yksikkö vaikka Arabianrantaan. Mieluummin joka huoneesta merinäköala ettei ole sortamisen makua.

Tai Viikkin hippiväen viereen narkkaripaikkoja, jos on kerran itseisarvo että "todellisuus" on läsnä.

Oikeasti on täysin paikallaan vaatia, että elämänsä sotkeneet ihmiset autetaan omilleen jossain muualla kuin alueilla, jonne ei ole varaa muuttaa ellei ole alkoholisti tai työnvieroksuja. Uskomatonta että 5500 euroa neliö alueelta on pakko antaa tilat asuntoloihin.

Siirtäkää ne vaikka Paloheinään, Pakilaan tai Kulosaareen. Sitten nähdään NIMBYä oikein kunnolla.

Asuinrauhaa

"Ihmeellistä miten on kateellisten demareiden ja vihreiden mielestä itseisarvo, että kalliilla paikoilla on asumismukavuutta heikentäviä rappioalkoholistien asuntoloita ja narkkareiden tukipisteitä."

Ihan samaa mieltä. En minäkään halua häiriöitä naapuriini, vaikken asukaan Töölössä. Maksan siitä, että saan asua rauhassa. Olen aikoinani käynyt kouluni hyvin, sen takia saanut töitä jotka olen tehnyt huolellisesti ja hyvin - olen ansainnut asuinrauhan. Asunnottomien asuntola voisi olla kaikin mokomin naapurissani, mutta sillä ehdolla, että häiriöitä ei olisi. Jos niitä olisi, siirtykööt muualle -en kyllä tiedä, minne. Kaikilla on tässä yhteiskunnassa velvollisuuksia, yksi on mm, antaa muille kotirauha, rauha liikkua kaduilla tulematta ahdistetuksi jne. - myös ns. "rikkailla"on se oikeus. Se on tasa-arvoa. Mikään köyhyys ei oikeuta kiusaamaan muita ja häiriköimään - eihän se edes ratkaise heidän omaan kohtaloaan ainakaan parempaan suuntaan.

Sanna Perkiö siis häiritsee sadan asunnottoman elämistä

Sanna Perkiö pitäisi siirtää asumaan johonkin korpeen, jossa lähimpään naapuriin on vähintään 20 km matkaa, vaikkapa itärajalle Kainuuseen.

Kansanedustaja Sanna Perkiö on siis häiriöksi sadalle äänestäjälle, jotka kokoomuslaiset yrittäjät ovat ulosoton ja muiden toimenpiteiden avulla ajaneet ahdinkoon ja ovat joutuneet luopumaan omasta asunnostaan.

Huomattava osa asunnottomista ei ole sitä omasta tahdostaan, eikä myöskään kaikki ole alkoholisteja.

Asunnottomat ovat metropolin liito-oravia

He tarvitsevat EU-tasoisen suojelun provinssikaupungin pikkupoliitikoilta. Perkiö tarvitsee GPS:n, johon on kameratolppien lisäksi merkitty asunnottomat asujat.

Ja gps köyhille

Ja gps köyhille asunnottomille, jotta löytävät kyhjän roskiksen.

Hei camooon eiks olis jännää elämää, oikein extremee!

Pidän listaa exr-harrasteissa kuollleista...ooujeah!

Huonostoalue

Hietaniemenkadun hienostoalue? Mistä lähtien Hietaniemenkatu on ollut hienostoalue?
Luultavasti siitä päivästä kun Merimiehenkadusta tuli Eiraa...

5500 egee

Vaikkapa siitä lähtien kun neliöhinta paikalla oli alkaen 5500 euroa. Ei sellaiseen ole varaa kuin hienostolla...tai täysin varattomilla.

Aalto-yliopiston voisi siirtää Itä-Uudellemaalle

Minusta Aalto-yliopiston voisi siirtää vaikka Itä-Uudellemaaalle, esimerkiksi Sipoonkorpeen. Tiedettä on parempi harjoittaa kaikessa rauhassa luonnon keskellä.

Vapautuvista kiinteistöistä voisi tehdä pakolaiskeskuksia tai Euroopan unionin työnhakija-asuntoloita.

Sanna Perkiö puolestaan voisi harkita muuttamista itseään parempaan seuraan jonnekin Espoon maalaiskylistä, jossa on vielä hiekkatie ja puhelinlangat laulaa. Se olisi retroa.

No jos se ei onnistu niin sitten Matti Vanhasen ja Antti Kalliomäen naapuriksi nurmijärveläistymään.

Sanna Perkiö pyrkii rajoittamaan miesten oikeuksia olla keskikaupungilla.

Kummilapsi

Ehdotan kummilapsi toimintaa näistä asunnottomista. Jokainen kansanedustaja voisi "adoptoida" oman asunnottoman ja pääsisi konkreettisesti seuraamaan miten annetut eurot vaikuttavat jokapäiväiseen arkeen. Ei tarvitsisi julkaista kasvokuvia pienistä kilteistä lapsista vaan oltaisiin ihan aikuisen oikeesti kadulla arjessa vastakkain.

Käypä idea,

Jokaiselle kansanedustajalle yksi alkoholisti, yksi narkkari ja yksi maahanmuuttajaperhe kummilapsiksi - ministerit voi ottaa tuplamiehityksen.

Siitäpä avartuu näkemystä. Itse asiassa hommaa voisi hiukan laajentaa.

Vasemmisto ja vihreät ottavat mielihyvin hoitoonsa saman verran kuin ministerit per lärppä... Tasapuolisuus ja solidaarisuus kunniaan.

Eläintenvapauttajat, maanystävät, greenpeace ym. ottavat, edellisen talkoo-osan lisäksi ainakin (siis aluksi) kaikki ketut, minkit, siat, kanat, hevoset, lehmät ja jäätyneitten lammikoitten sorsat hoitoonsa.

Sanna Perkiö

On rasisti.

Asunnottomia lienee monenlaisia

Asunnottomat alkoholistit voisi sijoittaa maaseudulle vierotuksen ja kuntoutuksen ajaksi. Ilkka Taipale alkoi säilöä alkoholisteja keskustaan ja monista tehty zombeja sekakäyttäjiä. Pohjanmaalla on malli alkoholistien kuntoutuslaitoksesta, (oliko Minnesota nimeltää) jossa jopa kuntoutuu ja ilman lääkkeitä. Taipaleen mallin mukaisesta sekakäyttöön alistamisesta ei hyödy kuin lääketehdas ja hautausurakoitsija. Kun Taipale aloitti touhunsa, hän sanoi alkoholisteja on tuhakunta ja hyvin on edistytty, nyt Hgissäkin on kymmeniätuhansia. 10 päättärillä Tarkampujan kadulla voi myös seurata zombi-teatteria.

Päättäjien täysin

Päättäjien täysin erilainen suhtautuminen kotoperäisiin ja ulkomaalaisiin köyhiin on pahimman luokan rasismia.

Eikö siihen viereen

Eikö siihen viereen pitäisi perustaa vielä vastaanottokeskus, niin olis hieman kansanedustajallekkin tosielämän realismia nähtävänä.
Kun ollaan niin herroja että.

vai sanoi Herlin niin, että...

"jos ihmisellä on varaa asumiseen Helsingin Töölössä, eduskuntatalon naapurissa, kävelymatkalla presidentin ja pääministerin virka-asunnoista, hänellä on myös varaa muuttaa hyvin kauaksi täältä".

heh heh .........Herlin on kyllä minun lemppari-kapitalisti.

http://www.youtube.com/watch?v=_EKnOaOLmf8

Kauheeta.

Onhan se niin kauheeta, että hienostuneet töölöläiset joutuvat näkemään ja sietämään tuollaistakin. Ja sitä paitsi tilannehan laskee kiinteistöjen ja asuntojen arvoakin.

Vastenmielistä väkeä missä vaan

Jos alueella sijaitsee hoitoyksikkö, asuntola, kauppa ja räkälä, ei vastenmielisempää asuinympäristöä voi kuvitella. Sinänsä on sama onko ympäristö Töölö vai rupukansan alue.

En tiedä miten näitä ihmisiä voidaan auttaa, mutta yhteiskunnan huumejakelu se keino ei ainakaan ole. Nämä ihmiset valtaavat kaupan tuulikaapin, kaupan sisä-ja ulkopuolen. Kaikkinainen asiointi tai edes bussin odottaminen muuttuu erittäin vastenmieliseksi. He hakevat annoksensa, maleksivat kaupan liepeillä, siirtyvät läheiseen räkälään ja asuintalojen rappukäytäviin ja vintteihin. Eläminen heidän kanssaan on luvalla sanoen kuvottavaa. Kaikki varastetaan mitä irti lähtee.

Päättäjien ja yhteiskunnan eliitin on hyvä kohdata itsekin se todellisuus, jota he päätöksillään luovat. Ja sosiaalitoimi voisi keksiä jotakin muuta ratkaisuksi. Nämä ihmiset eivät osaa elää ihmisten keskellä.

Perinteisiä juoppoja ei ole enää olemassakaan. Terveydenhoitomme on ajat sitten tehnyt heistäkin sekakäyttäjiä. Uusi polvi on astunut kuolleiden sijaan. Ja se on oikeasti vastenmielinen.

Jokainen voi pudota "alas"

Jokainen voi pudota "alas" sitä ei porvari tajua ja ollessaan korkeella ei VÄLITÄ!

Kyllä tajuaa

Kyllä sen tajuaa kapitalistinnkin tiedemies, mutta on eri asia välittääkö.

Totuus on kuitenkin se, että kantaväestön roskaväki valtaa koko kaupungin ja tekee elämän sietämättömäksi. Yhteiskunnan toimet tukevat tätä kehitystä.

Perkiö ja bantustanit

Poissa silmistä, poissa mielestä.
Siinä kokoomuslainen sosiaalipoliittinen linjaus, että kun siirretään ihmiset ongelmineen muualle pois omasta näkökentästä, niin ongelmia ei ole.

Ongelmayksilöt halutaan siirtää pois asumaan lähemmäs omaa sosiaaliluokkaansa halvoille asuinalueille, tai mieluummin teollisuusalueiden liepeille tai korpeen.
Perkiön ja Herlinin asenteet ennakoivat sitä tulevaisuutta, jossa hyvin toimeentulevat asuvat omilla vartioiduilla asuinalueillaan.

Kansanedustajan luulisi pohtivan, mikä aiheuttaa asunnottomuutta?
Eli kuinka parantaa työllisyyttä, halpaa asuntorakentamista, päihdetyöntekoa, ja kokonaisuutena estää ihmisten syrjäytymistä.

Vapaakaupunki

Minusta töölöstö voisi tehdä vapaakaupungin kristianian
tapaan. Siellä voisivat kaikki kokoomuslaiset, vihreät ja
asunnottomat elää estottomasti vapaata seksiä harjoittaen.

Mikä estää nyt?

Mikä estää nyt?

Jos leirit vähäosaisille?

Keksin helpon ratkaisun ongelmaan. Kaikki juopot, nistit, muuten vanhat ja sekavat voitaisiin laittaa aidatulle leirille joka perustettaisiin vaikkapa lapin erämaihin. Sinne aseistetut vartijat ja kivaa puuhastelua ympäri vuorokauden. Mallia voitaisiin ottaa tämän päivän jenkeistä tai 40-luvun saksasta! Ja ongelma olisi tipotiessään!

Minulla on vielä parempi idea...

Lähetetään kaikki köyhät suomalaiset pakolaisiksi ulkomaille. 700 000 ihimistä, mieki taian saaha ilimaset matkaliput Timpuktuun.

Niinpä niin

ja trallalaa. Onpa Perkkiöllä ongelmaa kerrassaan. Voi hyvänen aika sentään! :D

Sitä vielä vaan...

että miksi AINA joku nainen. Ei auta vaikka olisi DL, aina pitää nolata...eivätkö nuo ajattele imagoa. Miksi, miksi, miksi....pitää olla noin pöljä, että kokoomuksen kansanedustajana sanoo, ettei ole kiva kun pultsarit asuu siinä vieressä. Viekööt köyhät köyhien pariin.

Miksi pitää olla kuin joku hienostorouvan karikatyyri. Menis taksilla.

Eivätkö he tajua, että tuosta ilkutaan.

Ei oo enää tarpeeksi

Ei oo enää tarpeeksi hienoja takseja.

Tämä oli ennakoitavissa

Kaukaa viisas, nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho kirjoitti mielipiteensä aiheesta jo 1.6.2006.

http://www.halla-aho.com/scripta/tuntemattoman_pel...

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tutustuvat toisiinsa

Oikein hyvä, että hienostoalueellakin saadaan kosketus alempiin kansankerroksiin.

Ei se ole mikään

Ei se ole mikään hienostoalue. "Hienostoalue" on kiinteistönvälittäjien myyntisana jota media käyttää tässä tapauksessa "keskustelun" provosoimiseksi.

olet oikeassa . "Hienostoalue" toimii kiinteistövälittäjän

keksimänä kikkana , jolla sitten höynäytetään ns. 'paremmalta alueelta' asuntoa haluavaa ostajaa ( mieluiten ulkokunnista tulevaa ) . Vaan hienouden takana voi piillä HOMEtta .
-
Myydessämme v.1904 rakennettua Jugend-talon lapsuudenkotiamme jouduimme ihmettelemään tätä välittäjän 'hienostoalue' -ilmaisua . Talossa oli tuon tuostakin vesivahinkoja ja hometta oli vuosien varrella
noussut kellareista , joihin ei ilmastointikanavia oltu aikanaan rakennettu . Huoneiston kunnossapitoon näin ollen kertyi pitkäkestoisia homekorjauiluja , .. etc .- kuluja , joita koituu vanhasta talosta .
Helsingin Ympäristökeskus kertoi Katajanokan olevan ns. 'tumminta -HOMEaluetta' Helsingissä ja vesivahingot ovat kuulemma melkein jokapäiviäisiä tuttavuuksia . Paremmin on aiemmin pystytty hoitamaan , mutta raha on käymässä vähiin kaupungin kasvaessa .
-
Kauppaa tehdessämme tuotiin huoneiston terveyshaitat ( kuntotodistuksessa asiallisesti todistettuna ) esille . Neliöhintaa laskimme ihmetykseksi ostajalle , joka " Voi , ei home huoleta . 'Oikea osoite' oli hänelle esiintyvänä taiteiljana 'mun juttuni'," ( kyse oli keski-ikäisestä ostajasta ) .

Oikeassa olet Eero ! Pääsimme eroon 'hienostoalue'-välittäjästä ( jo ennen kauppoja ) ja myös vähemmän 'hienostoalue' -kyvykkyyttä edustavasta asunnosta .
+

Katajanokalla

oli oma talonsa ( jota kutsuimme Miesten Asuntolaksi ) . Joskus harvakseen oli ns. häiriökäyttäytymistä , vaan yleensä kuitenkin normaalia ja levollista elämää .
-
Niin 'hienohipiäisiä' ei tuolloin oltu , että oltaisiin voitu ( edes kehdattu! ) katsoa turahanpäiväiseksi häiriötekijäksi asuntolarakennusta , jolla oli oma tärkeä merkityksensä niin monen ihmisen elämässä ja monet vuodet talo palvelikin .
+

Pari sanaa rahankäytöstä

Vaikka suuriäänisimmän porukan mielestä olisi oikein sijoittaa ongelmallisiksi koettujen ihmisryhmien asumis- ja muita palveluja ns. "paremmille" alueille - ilmeisesti ihan vaan kiusantekomielessä - niin kannattaa muistaa ettei raha tähän touhuun tule mistään pohjattomasta pussista.

Paremmilla alueilla hintataso on ihan jotain muuta kuin niillä heikommin arvostetuilla alueilla. Eikä toimitiloja erilaisiin sosiaalisiin tukilaitoksiin voida noin vaan pakko-ottaa, edes "herroilta", nykyisenkaltaisen yhteiskuntajärjestelmän ollessa valllalla.

Jos halutaan pakolaisten kotouttamiskeskus tai narkkareitten kuntoutuskoti Kauniaisiin, se maksaa paljon enemmän kuin sama toimitila Kontulassa. Tämä raha ei tule tyhjästä vaan se on pois jostain muualta, esimerkiksi vanhustenhoidosta tai päiväkodeilta.

Idealismi on ihan kiva tapa tyydyttää itseään ja tyntea valheellista moraalista ylemmyyttä. Ja mikäänhän ei ole mukavampaa kuin idealismi jonkun toisen rahoilla.

Oikeaa vastuullisuutta on sijoittaa toiminnot sinne missä ne tulevat veronmaksajille edullisimmiksi.

Ei pidä paikkaansa!

Ei pidä paikkaansa! Valtiolla on pohjaton taikakirstu, josta riittää kaikille jaettavaa

Muutin aikoinaan kauas pois

Diakonissalaitos toi aikoinaan huumeogelman kantakaupunkiin keskittämällä palvelujaan sinne. Klinikoiden avaamisen jälkeen kului n. 1,5 kuukautta ja alkoi näkyä lenkkareita roikkumassa puhelinlangoilla. Sen jälkeen alkoivat Helsingin katukuvassa lisääntyä progressiivisesti sönköttävät räkänokat, jotka yrittävät ottaa kontaktia ja käyttäytyvät agressiivisesti, ellei heitä huomioida. Samoin myymälävarkauksien määrä räjähti käsiin. Huumeukot ryöstivät kivijalkakauppoja ja ravintolasta palaavia kotimatkallaan lähiöihin. En halunnut lapsieni joutuvan noiden sekopäiden uhriksi, joten otin n. 100 kilometriä etäisyyttä rakkaaseen kotikaupunkiini ja istun joka aamu ja ilta auton ratissa toista tuntia tämän uhrauksen vuoksi. Kyllä harmittaa. Harmittaa niin vietävästi diakonatyön aikaansaannokset, joiden alkuperäinen tarkoitus ei varmaan ollut tehdä Helsingistä turvatonta. Rakkaat diakoniatyöntekijät haluan rauhallisen Helsingin takaisin. Sen Helsingin, jossa sai asioida turvallisesti kivijalkakaupoissa ja lampsia pikkutunneilla kotiin ilman, että tarvitsi varoa porttikongeissa lymyileviä ja puukkoa heiluttelevia lähiöteinejä.

Verotulot laskussa

Helsinki on jo nyt menettänyt merkittävästi hyvätuloisia Espooseen tällä aluepolitiikallaan. Samalla lähtevät myös verotulot. Ne, joilla on varaa valita, istuvat ruuhkajonoissa mieluummin tuntikausia kuin kokevat olonsa turvattomaksi kotiseudullaan.

Asuntolan sijainti

Ei se paikka nyt ensinnäkään mitään hienostoaluetta ole. Stadin yksi kovimmista kapakoista on vastapäätä. Opiskelijatkaan tuskin ovat kovin hiljaisia. Hietsuun menee ja tulee kesäisin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Autot ja sporat pörräävät. Mielenterveysporukkaa asustelee ihan siinä Herlinin kulmilla. Näihin vaan on väki tottunut. Joku hinta siitä on maksettava, että haluaa asua keskustassa. Nk. epäsosiaalinen aines muuten taitaa pääosin tulla kehyskunnista ja kauenpaakin, ei stadilaisen tarvitse nyt juuri sillä kulmilla oleskella. Aienpana mainitut puukkoa heiluttavat teinit tuskin asuvat siinä asuntolassa. Itse asuin vielä vuosi sitten sadan metrin päässä ja onneksi löysin sopivan asunnon vähän kauenpaa. En lähtenyt sen asuntolan tai kuppilan vuoksi, vaan siksi, ettei parkkipaikkoja ole ja koirankusettajalle se Hietsun trafiikki on painajainen rikottuine pulloineen ja muine jätöksineen.Asunnot ovat sinällään ihan kivoja, mutta pääosin pimeitä, eikä niissä ole parvekkeita.

huolensa kullakin

kyllähän nuo asuntolat pitäisi sijoittaa väljemmin
rakennetuille alueille, niin ei syntyisi näitä
ahdistusreaktioita normiasukkaille.

mikä ihme töölöstä tekee "hienostokaupunginosan",
ahtaasti rakennettu kivierämaa. ei yhtään
viihtyisyyttä ennestäänkään.
on niillä seuduilla ollut epämiellyttävää liikkua
ennenkin. koirankakkaa jalkakäytävät täynnä,
mistähän sekin johtuu.

suosittelen töölöläiselle asujalle taksin käyttöä.
yleensäkin nämä nirppanokkahesalaiset ovat aikansa-
elänyt ilmiö. jos suuresta metropolista haaveillaan,
ei kukaan voi linnottautua johonkin menneen ajan
norsunluutornin kuvitelmaan.

roihuvuoressa ollut asuntola tuotti lähiöbusseihin
sekavia, kaatuilevia ja haisevia yksilöitä.
ei ole ikävä, mutta kyllä syntyi myös ymmärrys
siitä, että jokaisella on ihmisoikeudet.

kaupunkidemokratian nimissä töölöläiset saavat nyt osansa
ja myöhemmin ehkä joku toinen kaupunginosa.

Olen ulkomaalaisperäinen

Olen ulkomaalaisperäinen puhun erittäin hyvä suomi, tämän maan kansa on todellakin hölmöä, minun syntymämaassani ei
tätä menoa olisi katsottu kuukauttakaan, nirri pois.

Mikä ihmeen naukuminen?

Pitäkää hyvänännne monikulttuurinne!

Kun 85% kansasta ei sitä tänne halua!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely