Ylipalomies Mika Lassila Pohjois-Savon pelastuslaitokselta varoittaa suomalaisia katonputsaajia vääränlaisista välineistä. Lassila sanoo Savon Sanomissa, että omatekoinen viritelmä vyöstä ja köydestä on todella vaarallinen.
Pelkällä lantiovaljaalla tai omatekoisella vyöviritelmällä pudotessa pysäytys nykäisee selkää.
Ihmisiä on viime päivinä joutunut sairaalaan putoamisvammojen takia, kun suomalaisia on kehotettu hoitamaan lumet pois katoilta sortumisvaaran pelossa. Viime viikonloppuna kaksi miestä kuoli lumenpudotuksessa omakotitalollaan.
Lassila sanoo, että katolle mentäessä pitää aina käyttää kokovaljaita. Lassila suosittelee käyttämään lumien pudotukseen alan yritystä, jolla on asianmukaiset varusteet ja vastuuvakuutus kunnossa.
Mika Lassila on korkealla työskentelyn kouluttaja Kuopion paloasemalla ja työskennellyt putoamissuojainten kanssa myös opettajana Pelastusopistolla.

Kommentit
Uusavuttomuutta?
Lantiolle kiinnitettävä turvaköysi on hyvä turva, kunhan se on tarpeeksi lyhyellä ettei lumenpudottaja yksinkertaisesti pääse aivan reunalle asti. Lumikola tai lapio myös kiinni ohuella narulla.
Turvaköyttä ei pidäkään verrata putoamisvaljaisiin, jotka ovat tekninen ja kallis laite ja niiden virittäminen on ammattilaisten hommaa.
kunnon välineet
Köydeksi ei sovi mikä tahansa köysi, vaan sen pitäisi olla mielellään dynaaminen, eli omasta pituudestaan 8-11% joustava, joka kuolettaa putoamisesta johtuvan, potentiaalisesti hengenvaarallisen nytkäyksen.
Lisäksi köysi tulee kiinnittää valjaisiin, jotka ovat istumavaljaat, joissa köysi tulee vyötärö- ja reisilenkkeihin kiinni.
20m köysi maksaa jotain 40+€, valjaat 50+€ Jos haluaa hankkia kunnon työvaljaat niin ne ovat sitten kalliimmat. Mutta mistä sitä sitten haluaa maksaa...
Kuulostaa kiipeilyjutuilta
Toki kiipeilyvaljaat ovat paremmat kuin ei mitään.
Putoamissuojauksessa käytetään valjaita, joissa on kiinnityspiste lapaluiden välissä tai vastaavassa kohdassa etupuolella. Kiinnityslenkistä kulkee hinat reisien ympärille. Lantio on ihmisen vahvin kohta, selkä kestää painamista, muttei vetämistä. Siksi putoamissuojauskiinnityksen pitää olla lapaluiden välissä, jotta nykäys kohdistuu lantioon siten että yläkroppa on lantion yläpuolella. Jos on kiinnittänyt itsensä vyötärön kohdilta ja putoaa, ei putoa maahan, mutta selkä on poikki hyvin suurella todennäköisyydellä.
Putoamissuojaukseen on tarjolla tarrainköysiä, jotka ovat joustavia, vaimentavia kelatarraimia ja repeämällä toimivia vaimentimia.
Katolla yleisimmin käytetään liukutarrainta ja turvaköyttä, esim: http://kauppa.suojalaite.fi/epages/Suojalaite.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shop... .
Kattotyöläisen valjaita ei taideta myydä vielä
Honkkarissa tarjouksessa! Muutenhan ne olisikin jokaisen kodin hirvensarvissa roikkumassa valmiusasennossa kesät-talvet
Ei kai sitä köyttä niin
Ei kai sitä köyttä niin pitkälle säädetä, että pääsee putoamaan? Varmaan todella terveellistä roikkua köydestä räystään alla kun lunta tulee päähän ja paiskaa seinää vasten.
Eiköhän sen turvaköyden kannata olla niin lyhyt, ettei pääse katolta pois kun lumet lähtevät alta...
Ttl
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Rakennusterveys/Turvapakki/Tu...
Maakunnasta riippuen on olemassa erilaisia tyylilajeja
"Eiköhän sen turvaköyden kannata olla niin lyhyt, ettei pääse katolta pois kun lumet lähtevät alta..."
jossakinpäin Suomea köysi on niin pitkä että lapiomies takuuvarmasti mätkähtää maahan asti eikä siis kuristu omaan köyteensä..(turvanäkökohdat ensiksi)