Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Googlen kohukuva: Poliisilla erikoinen ongelma

Googlen kohukuva: Poliisilla erikoinen ongelma
Julkaistu: 3.3.2010 8:38
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Raahen poliisille on tullut erikoinen ongelma koskien tutkintaa Googlen katunäkymäkuvista. Yle Uutisten mukaan poliisi ei ole löytänyt katunäkymäpalvelusta vastaavaa henkilöä.

Tutkinnanjohtaja Kari Mensusen mukaan tutkijat selvittävät parhaillaan, ketä Googlessa pitäisi kuulla.

- Ongelmaa tutkinnassa aiheuttaa muun muassa se, että Googlella eri toimistot vastaavat eri asioista, sanoo Mensunen.

Raahen poliisi ryhtyi helmikuun toisella viikolla tutkimaan, onko hakukone Googlen katunäkymiä sisältävä karttapalvelu syyllistynyt salakatseluun, kun suomalaismies kuvattiin pihallaan housut kintuissa.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Google
 
 
 
 

USA

Tietenkin yrityksellä on toimitusjohtaja ja hallitus Yhdysvalloissa. Nyt vain muutama miljoona euroa kasaan niin on varaa käydä oikeudenkäynti Yhdysvalloissa.

Google on Yhdysvaltain ydinasevarjon suojelema samoin kuin SVR Venäjän.

Tuota ylikansallisvaltaa kannattaa miettiä, koska missään ei ole oikeastaan voimaa, jolla Yhdysvallat voitaisiin pakottaa kunnioittamaan muiden maiden lakeja.

Jospa tehtäisiin asia valtiopetokseksi ja ne, jotka kuvailivat vakoiluepäillyiksi?

Ajatelkaapas, mitä olisi tapahtunut, jos Google olisi ajellut kameroillaan Matintalolla ja kuvannut koko maailman nähtäviksi Merikukka Forsiuksen ystävättäret Matin tenniskentällä?

Yksi vapaa iltapäivälehtivalokuvaajahan sai asiasta jo tuomion.

THK saisi ryhtyä jo torjuntaan ja selittää, että keskikehonaurigonotto on terveellistä ja heikentään keskikehon lihavuutta. Se on raahelais-suomalainen perinne.

Ohhoh

Onneksi olkoon - taas kerran - mielikuvituksesi johdosta. Tiivistelmä:

Google on yhtä kuin Yhdysvallat. Yhdysvallat tekee mitä tykkää, ja nyt se sattuu tykkäämään raahelaismiehen alavartalon globaalista esittelemisestä. Suomen lakeja tultiin siinä sivussa rikkoneeksi, mutta koska suomalaiset eivät tahdo joutua ydinsotaan USA:n kanssa, juttu jää sikseen.

Se, että meikäläisen poliisin keinot tuntuvat loppuvan jo kuulusteltavan etsimisessä, on tietysti jonkinlainen neuvottomuuden Suomen ennätys, tai ainakin kauden kotimainen kärkitulos. Uusi esimerkki internetin
mahdollisuuksista hyvässä ja pahassa!

Täsmennys

Google on yhtä kuin Yhdysvallat. Yhdysvallat tekee mitä tykkää, ja nyt se sattuu tykkäämään raahelaismiehen alavartalon globaalista esittelemisestä. Suomen lakeja tultiin siinä sivussa rikkoneeksi, mutta koska suomalaiset eivät tahdo joutua ydinsotaan USA:n kanssa, juttu jää sikseen.

NSA = Google, Hotmail, Yahoo (Patriot Act). Koska NSA:lla on filiaaleja, ei niitä saa ainakaan minkään täivaltion antaa vahingoittaa.

Suomen tulee olla rähmällään, ei siksi, että Yhdysvallat tuhoaisi Suomen, joka on kuin kärpäsen tahra karttapallolla, vaan siksi, että F-18 Hornetiin saisi päivityksiä, saisi päivityksiä halvemmalla ja F-35 A:n.

F-35 A tarvitaan poistamaan balttilaisen NATO:n sotilaallinen tyhjiö Suomenlahdella. Päästään iskemään Itämeren laivastoa vastaan, jolloin Latvia ja Viro voivat säästää merivoimat ja suuren osan maavoimia ja paasata puolustusbudjettinsa siirtomaasotiin Aasiassa.

Suomi puolustaa - Yhdysvaltain ehdoilla - baltit ovat santarmeja Aasiassa.

Yhdysvaltain optimi toteutuu. Siksi Merikukka Forsiuksen ystävättäret Matin tenniskentällä ja raahelaisten pallien oikeudet väistyvät, vaikka olisivat Kuusimäen ja Illmanin suojelelmat.

Ohhoh, osa II

Riisuisinko ensi kesänä pöksyt pois, pötkähtäisin pihamaalle ja toivoisin, että "tulispa Google ja kuvais, niin saatais sotalentsikoihin softaa!"

Tavanomaiset salaliittoteoriat ovat aika kesyjä kehitelmiä Tapion logiikan rinnalla.

Tuohon vielä lisäksi että

Tuohon vielä lisäksi että mikki softa on myös NSA:lle lehmän portteja tehnyt käyttöjärjestelmiinsä. Näin ainakin väitetään muutamista satunnailukugeneraattoreista :D

Eri toimistot?

Suomessa lienee yksi Google Finalnd oy? Ei muuta kun hallitus ja toimitusjohtaja etsintäkuulutetuksi Euroopassa ja luulisi kohta tippuvan tietoa.

Maajohtaja Ratakadulle

Ehdotan, että maajohtaja raahataan Ratakadulle haastatteluun ja raa'at kuulustelumenetelmät vuodetaan Reutersiin. Suomi voisi tulla tunnetuksi maana, joka ei Kiinan tapaan ole rähmällään Googlen vuoksi, vaan antaa isän kädestä.

Googlen autojen rekisterinumerot ovat raahelaisissa valvontakameroissa. Ensin kiikkiin ajoneuvon omistaja, sitten kuvausviikon haltija.

Suomessa vain ei haluta tutkia asiaa, koska kyseessä on Google. Paatero on ilmeisesti käskenyt manipuloida julkisuuden, jottei Suomen rähmällään olo näkyisi.

Sellon ampumistapauksessakin poliisi valehteli, ettei sillä ollut ampujan kuvaa. Poliisissa valehdellaan niin ammattitaidottomasti, että jäädään kiinni viidessä minuutissa.

Tietenkin albaanien kuvat on vaikka miten monena kopiona viranomaisilla.

Mielestäni vastuuhenkilö on hän joka munasillaan kadullepäin

pihassaan istuu. Ei ole tapahtunut mitään rikosta! Älkää nyt väkisin yrittäkö taas kriminalisoida sellaista mikä on ihan luonnollista.
Alastomana kadulle päin auringonotto ei ole normaalia käytöstä

Raahelainen perinne

Kannattaisiko ottaa selvää, onko se raahelainen perinne jo Pehr Brahen ajoilta?

Mitä?

kerropa nyt tyhmille lukijoille mitä epänormaalia tuossa on?

Mikä mielestäsi tuossa on sitten luonnollista?

Ahti olet periaatteessa aivan oikeassa...

"kerropa nyt tyhmille lukijoille mitä epänormaalia tuossa on?"

alastomina tänne synnymme - alastomina täältä lähdemme.
Turhaa vieraskoreutta koko housut...
mitäs noista ujostelemaan
luonnon lahja ihmiskunnalle

Vastausta

siis on turha odottaa?

Kuka peijooni oikein keksi nuo kiusankappaleet - housut?

kinnaakin jalkovälistä niin peijakkaasti

Ei aivan noin

Mies oli aidatulla pihalla, joka oli aidattu aidalla joka esti näkyvyyden tavallisille tienkäyttäjille. Ja vaikka mies olisi keittänyt pontikkaa ja tehnyt muita rikoksia, se ei mitenkään poista sitä että Googlen työntekijät ovat rikkoneet lakia kuvaamalla yksityisyyden suojan piirissä oleskelevaa henkilöä.

Joku väitti että Googlella ei olisi ollut nimenomainen tarkoitus kuvata yksityisyyden suojan piirissä olevia ja siksi ei olisi tapahtunut rikosta. Hölmö peruste. Vastaavasti voisi mennä ampumaan jonnekin keskustaan silmittömästi joka suuntaan ja sanoa että ei ole vastuussa kuolonuhreista, kun ei ampunut tarkoituksena tappaa ketään.

Etupihan aikeet

Ja vaikka mies olisi keittänyt pontikkaa ja tehnyt muita rikoksia, se ei mitenkään poista sitä että Googlen työntekijät ovat rikkoneet lakia kuvaamalla yksityisyyden suojan piirissä oleskelevaa henkilöä.

- Jospa mies oli russofiili, niin kuin osa Raahen kommunisteista on jo Rautaruukin masuunin vuoksi, ja valmistautui lukemaan pihalla Rossijskaja gazetaa? Muuttaisiko se asiaa?

- Jospa mies oli turkistarhaamisen ihannoija?

Miksi jossain Raahessa, joka on kaukana kaikesta, pitäisi noudattaa kristillis-siveellisiä supernormeja ja pitää housut jalassaan ulkona?

Mitäpä jos tästä olisi tehty brändi ja raahelainen joulupukkiin verrattava matkailunähtävyys tyyliin "Rahaa kaikille".

Jospa hommaan olisi saatu hieman amerikkalaista rahanahneutta ja Doodson-henkeä.

Collateral damage

"Vastaavasti voisi mennä ampumaan jonnekin keskustaan silmittömästi joka suuntaan ja sanoa että ei ole vastuussa kuolonuhreista, kun ei ampunut tarkoituksena tappaa ketään."

Tämä periaate on jo olemassa. ISAF (NATO, USA) tappaa noin 20 hengen - 90 hengen hääseurueita Afganistanissa lennokilla Nebraskasta pelkän kuvaruututuomion perusteella ja joukkomurha uutisoidaan "oheisvahinkona" - collateral damage.

Yksityinen henkilö ei kykene keksimään mitään rikoslakiin liittyvää edesvastuuttomuutta, jota valtiot eivät oikeusjärjestelmien ylläpitäjinä jo käyttäisi.

Koskahan kuluttaja asiamies puuttuu

näihin valvontakameroiden kuviin.Googlen kuva oli hetkellinen,valvontakuvaus jatkuvaa.

Montako valvontakameraa

on suunnattu kadulta aidan yli kotipihallesi?

Mene seisoskelemaan sen valvontakameran eteen ilman housuja

ja varmista, että kuvasi huomataan - ja ei muuta kun sitten rosessi pystyyn - salaa kuvauksesta ja vaatimaan about miljoonaa vahingonkorvauksena

Paavo Nurmi

juoksi useita kultamitaleja saadakseen Suomen maailman kartalle, nyt tarvitaan vain munasillaan aurinkoa ottava mies

Kukkonen the Cockman™

Minusta asiaa voisi ajatella kahdella tavalla. Joko ajetaan miljoona claimit oikeudessa ja rahastetaan "oikeuden" avulla sikarikasta Googlea, joka muutoinkin on epäilyttävä tai sitten annetaan koko asian kehittely MEK:lle ja Suomen brändityöryhmälle.

Yksi jumaluusoppinut tokiotar kysyi, miksi suomalaiset viuhahtavat lähetystön nurmikolla. Totesin silloin, että suomalainen high tech -insinööri on hieman yksinkertainen olio sosiologisesti ja että japanilainen korkeakulttuuri aiheuttaa primitiiveissä ahdistusta, minkä vuoksi he kaipaavat tuhansien vuosien taakse erämaihin, mitä he ilmaisevat viuhahtelemalla saunan tai suihkun jälkeen nurmikoilla.

Jospa esittäisimme itsemme luonnon lapsina ja pakanoina maailmalla?

Jospa Kukkonen the Cockman™ olisi uusi suomalainen sisältötuotantobrändi, jota tultaisiin katsomaan ympäri maailmaa?

Jospa turhat tohtorit ja dosentit alkaisivat tutkia, miten paljon keskivartalon auringonotto vähentää keskivartalolihavuutta ja sydäntauteja-

Rahaa tutkimukselle voisi varata kun IPCC:lle.

Aloittakaa vaikka tästä

c/o Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy

Domainin rekisteröinyt henkilö, tai yrityksen vastuuhenkilöt ovat ensimmäisinä rikosoikeudellisessa vastuussa. Siitä sitten vaan kuulusteluissa saatujen tietojen perusteella ketjua ylöspäin, niin kauan kun kantti kestää.

Ihan aluksi pitäisi tietenkin estää Googlen liikenteen reititys Suomessa, ettei pääse tapahtumaan lisää rikoksia. Tällä tosin taitaisi olla hieman suurempi vaikutus Suomen talouteen, kuin AKT:n lakoilla.

Tässä on seuraus, kun tällaisten jättimonopolien annetaan syntyä. Kukaan ei enää uskalla valvoa niitä, saati saattaa edesvastuuseen teoistaan.

nii, eikös Paavo Nurmi-patsaat ole kaikki ilman housuja

-juoksijoita, kuka tarkistaa?

Kreikan vanha marmoripatsas-traditio on sama ilmiö

pihoillaan alasti-patsastelijoita oli tapana ikuistaa patsaiksi, että jälkipolvetkin näkisivät miten salskeita kantakaupunkilaisia heillä asui

Miksi lasse Virenin

Patsaalla on vaatteet.? Mutta Paavolla ei.?

Virén piti housuja juostessaan

Virénin patsaalla Myrskylän keskustassa on housut, koska on tunnettu tosiasia, että Virén käytti housuja juostessaan niin Munchenin kuin Montrealinkin olympiakisoissa.

Paavo Nurmesta ei ole varmuutta.

Kummallista

On se niin ihme, miten näistä Googlen katunäkymistä tällainen kohina vallitsee. Onhan kadut ja kaduilta näkymät pihaan ihan avointa tilaa aina. Ja uutiskuvissa lehdissä on kuka milloinkin ihan sattumalta seisoksimassa. Miksi tämä Googlen kuvamateriaali on niin hirmuisen järkyttävää. Minä itsekin siellä seison yhdessä kadunkulmassa enkä aiokaan nostaa mitään meteliä asiasta. Pystyn vastaamaan siitä, että olen siinä juuri sillä siunaaman hetkellä. So what?

Sus siunakkoon!

Mitä oikein oli tekemässä - ja vielä julkisesti - kun Google ajoi ohitse?

Mita helvettiä se

sinulle kuuluu? Aina olet turpaasi aukomassa jonninjoutavilla kommenteillasi.

Kuningaskuluttaja

Ajattelin juuri Google Mapsin avulla mennä toteamaan performancen. Google-aikana mikään ei ole yksityistä ja neuvostoliittolaista, vaan länsimaista ja avointa.

Housuttomuutta on paljon liikkeellä

jos oikein muistan Aku Ankkakin painelee menemään alapää paljaana?

Missä Aku Ankan siveettömyys huomattiin?

Oliko se peräti Raahen Vasemmistoliitossa jossain kirjastolautakunnassa 1970-luvulla?

Minusta myös Iineksen toiminta pitäisi tutkia. Hänhän kulkee ... paljaana samoissa sarjakuvissa.

Kaiken lisäksi lapset

Tupu Hupu ja Lupukin kulkevat ilman housuja. Mikki hiiri sentään pitää housuja Hessu Hopon kanssa, mutta edes Roope Ankka ei housuja laita tai osta, tosin hän voi olla tarkan kolikon Ankka.

Leenu, Liinu ja Tiinu ilman housuja...

Jotenkin tulee mieleen, että onko Aku Ankka joku zoopedofiilien jäsenjulkaisu?

Kotikutoista puuhastelua

Googlen pääjohtaja eduskunnan tentattavaksi samaan tapaan kun Toyodalle kävi Yhdysvalloissa. Sitten voisivat Veltto & kaverit pistää johtajan koville!

Miten tään Suomen eduskunta touhu ei vaikuta yhtään niin hohdokkaalta...

Mielestäni sen sijaan että

Mielestäni sen sijaan että kinastellaan siitä kuinka Googlen julkisten paikkojen kuvaus pitäisi kieltää kun loukataan yksityisyyttä, olisi syytä miettiä vähän laajemmin mitä julkisuus ja yksityisyys tarkoittavat. Koulun pihaa saattaa kuvata valvontakamera jonka tiedot tallentuvat nauhalle. Onko yksityisyyttä loukattu? GPS-laitteen käyttäjän reitit tallentuvat varmasti jo useammalle tietokoneelle käytön aikana. Netistä pääsee tirkistelemään julkisilla paikoilla (rannoilla, baareissa, toreilla, huvipuistoissa) olevista valvontakameroista livenä ihmisiä, autoja ja eläimiä. Youtube on pullollaan videoita joissa esiintyviltä ihmisiltä, eläimiltä tai paikoilta ei ole varmasti kysytty lupaa. Kuka tahansa voisi ottaa onkeensa, mutta ottaako?

Meistä kerätään jatkuvasti tietoa, halusimmepa tai emme. Mihin vedetään raja siitä minkälaista tietoa on "sopivaa" kerätä? Tekniikan kehittyessä nämä sensorit (kamerat, mikrofonit, webbisivun keksit, facebookit yms.) tulevat yhä pienemmiksi, tehokkaammiksi, halvemmiksi ja leviävät laajemmalle alueelle. Mielestäni kiintoisampi kysymys kuuluukin: jos teknologian kehitys nopeuttaa tiedonkeruuta, johtaako se jossain vaiheessa väistämättä yksityisyyden katoamiseen?

Oli miten oli, en pelkäisi sinäänsä isoveli valvoo -tyyppistä skenaariota sillä nämä sensorit ovat sunnattu myös päättäjiin, johtajiin ja muihin vallan kahvassa oleviin, ei pelkästään tavalliseen kadun mieheen. Todellinen demokratia ei voi perustua valheisiin.

Mielestäni MTV3:n siveyssännöt eivät luokittele Velttoa

"Sitten voisivat Veltto & kaverit pistää johtajan koville!"

sensuroitavaksi kohteeksi. Siveettömän kuvan määritelmä oli mielestäni sellainen, että jos pallonivel osoittaa uhkaavasti kohti Näsinneulaa noin 45 asteen kulmassa, sellaista ei pidä sallia, vaan sakset silloin suihkimaan

Salakatselua.. p*skat! Jos

Salakatselua.. p*skat! Jos linja-auto olisi ajanut ohi niin olisiko kuski ja matkustajat saaneet syytteen salakatselusta!?! Jos on pakko olla munasillaan niin on omalla vastuullaan.

Jos tuosta tulisi tuomio "salakatselusta" niin seuraavaksi minä pyllistän taivaalle kun Finnair lentää yli.

Yhteisön oikeus olla näkemättä penistä on suurempi oikeus kuin yksilön oikeus kekkuloida nakuna paikassa, missä on vähäinenkin mahdollisuus tulla nähdyksi arkipäiväisessä tilanteessa.

Käsitteet pielessä

Salakatselu tapahtuu tarkkailemalla teknisellä laitteella tai kameralla kuvaamalla henkilöä, joka on yksityisyyden suojaamassa tilassa. Paljain silmin katselu ei ole salakatselua. Googlen henkilökunta tarkkaili sitä äijää teknisesti ja sillä ei ole merkitystä että oliko se äijä sitten nakuna tai kolmet toppahaalarit päällekkäin päällä.
Kuvan julkaisuun sillä saattaa olla merkitystä, mutta kuvan julkaiseminen on aivan eri asia kuin kuvaaminen tai salakatselu.

"Yhteisön oikeus olla näkemättä penistä on suurempi oikeus kuin yksilön oikeus kekkuloida nakuna paikassa, missä on vähäinenkin mahdollisuus tulla nähdyksi arkipäiväisessä tilanteessa."

Mikähän laki näin määrää? Suomessa on saunakulttuuri ja saunasta uidaan nakuna jne.

Mitäää????

Kuinkas kauan ne sitä filmas puolen päivää enemmän vai vähemmän. Oli tärkeää löytää mies ja julkiseen kuulusteluun jutustä. Ja teosto asialle jos hänelle olis vaikka maksettu kun on kuvansa julkistanut. Voi olla hämärfäperäisiä bisneksiä. hehheh

Korkealta kuvaamista

ovat harjoittaneet kautta aikojen turistit busseistaan. Oikeastaan sivettömänä esiintymisestä kuuluu rangaistus.

Housut jalkaan, kiitos!

Tavan Taavi Tallaajat tekevät itsensä vain niin tärkeäksi. Kukaan ei heitä ole huomionut aikaisemmin, eikä huomoi tämän jälkeenkään.

Miksi pitää olla ulkona omalla pihallaan housut kintuissa? Syyttäköön vaan itseään.

Jos on jotain näytettävää

No jos on jotain näytettävää koko maailmalle niin ei kun Google Maps avuksi. Googlella on helppo mainostaa myös fyysisia ulottuvuuksiaan.

Naurettava kohina

Naurettavaa sohlaamista koko kohina raahelaismiehen vehkeistä. Saattoihan kyseessä olla exhibitionisti, joka toivoi, että aidan raosta joku vilkaisisi.

Hyvä juttu kuitenkin, että kukaan suomalainen ei ole koskaan kuvannut ulkomailla kaduilla ja rannoilla olevia tuntemattomia ihmisiä. Poliisin on tutkittava kotialbumit varmuuden vuoksi.

Kari Mensunen, rupea tekemään oikeita töitä ja jätä tämä

keissi tutkimatta! Joutavaa puuhastelua.
Suomen maa on väärällään ihan oikeitakin rikoksia. Kiinnostukaapa niistä ensin!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely