
Hottentotit:
Khoit tai khoikhoit eli hottentotit ovat pääosin Etelä-Afrikassa, Botswanassa ja Namibiassa elävä kansa, joka sanien kanssa muodostaa khoisan-ryhmän.
Hottentotti on hollantilaisperäinen nimitys ja merkitsee "nikottelijaa" tai "änkyttäjää", mutta nykyisin asiateksteissä käytetään kansan omakielisiä nimityksiä. Useiden lähteiden mukaan termiä hottentotti pidetään nykyisin loukkaavana.
Hottentotit tulivat yleiseen tietoisuuteen 1960-luvun alussa "Hottentottilaulu"-nimisen lastenlaulun ansiosta, jonka Maikki Länsiö ja Esa Saario levyttivät vuonna 1961. Laulu on alun perin norjalainen, ja sen suomenkieliset sanat ovat Jukka Virtasen käsialaa.
Lähde: Wikipedia
- Miksi se laulu pitäisi kieltää? Sehän on heimon nimi. Jos sä sanot mua hämäläiseksi, niin mä saan vetää sua turpaan, niinkö? Virtanen kysyy.
Virtanen kertoo, että kesken Hottentottilaulun Viking Linen naispuolinen perämies oli tullut keskeyttämään shown. Tämän jälkeen Virtanen oli HS:n mukaan huutanut äänipöydän suuntaan: "Sensuuri iskee! Menkääs katsomaan, minkä värinen mies siellä on puikoissa".
Virtanen sanoo puhuneensa juuri ennen tätä muun muassa vihreistä miehistä. Hänen mukaansa koko show oli ironiaa, ja siinä oli kyse nimenomaan perussuomalaisten leimaamisesta.
- Tämä oli perussuomalaisille tilattu konsertti ja siihen tulee joku puuttumaan. Sehän on oikeusvaltiossa täysin käsittämätön teko puuttua toisten esiintymiseen, Virtanen lataa.
Virtasen mukaan Hottentottilaulu on julkaistu jo 1970-luvulla hänen bändinsä levyllä, "koska se on niin hyvä biisi".
- Pidän täysin rasistina sitä tyyppiä joka tuli keskeyttämään esityksen. Tämä Viking Linen nainen on poliittisesti täysi rasisti! Varmaan joku suomenruotsalainen tai jotain. Tämä oli niin kohtuuton väärintulkinta!
Risteilyllä oli myös 600 irakilaista, jotka olivat menossa etä-äänestämään Ruotsiin, koska se ei ole Suomessa mahdollista. HS:n jutussa annetaan ymmärtää, että jollekin perussuomalaiselle olisi tullut jopa käsirysyä osan heistä kanssa. Virtanen sanoo, ettei hän ole nähnyt mitään tällaista.
- Kun lauloin, niin muutama tummempi lapsi tanssi minun kanssani Hottentottilaulun aikana. Voi herranjumala, Virtanen ällistelee tampereen murteella.
Viking Line kertoi tänään myöhemmin Uudelle Suomelle kaksi syytä, miksi Virtasen show keskeytettiin.
Onko Hottentottilaulu mielestäsi rasistinen? Ota kantaa US-kyselyssä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
600 Irakilaista?
Näkyy olevan köyhää ja kurjaa tuo pakolaisten elämä. Noo, eihän sitä aina jaksa pelkästään hotellissa maata.
Voi risteilythän halvempi
Voi risteilythän halvempi tapa yöpyä kuin hotellit. Jos on Irakista kotoisin onko automaattisesti pakolainen? Aukaisehan peräkammarinpoika silmäsi.
Kukkahattutädit taas
Kukkahattutädit taas vauhdissa.
Joissakin on munaa, jotkut ovat jääneet sitä ilman.
pelleilijä
Veltto se varsinainen pelleilijä on. Viimeksi Veltto vaahtosi DNA:n varastaneen hänen bändinsä nimen (The Virtanen Band). HAHHAHAA! Yrittää jokaisesta tilanteesta repiä huomiota itselleen.
No voi, voi , voi ja voi...
Olis esittänyt Rosvolaulun virkaveljiensä, Suomen kansanedustajien kunniaksi.
http://www.youtube.com/watch?v=-7QXGQKslRY&feature...
niin ja Intiaanien sotahuutokin olisi ollut korrektimpi valinta kuin tuo Hottentottilaulu.
http://www.youtube.com/watch?v=rK6SSlNj94U
Itte Virtasesta mie en kyllä erityisemin perusta, se on niin savolainen tuolla blogi-puolella ollut aina, ettei se mitään ymmärrä...ainakaan meikäläisen jutuista. Se on ko pesheele ammuttu karhu!
No entäs...
No entäs lastenlaulu Telefooni Afrikassa? Siinähän "häntä pannaan toiseen korvaan!"
Sliipparit: Hottentotti
Sleepy Sleepers:
http://www.youtube.com/watch?v=roeqfZe0_UY
600 irakilaista?
Mitä irakilaispakolaiset tekivät risteilyllä?
Lue täältä
http://indy.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/08/persut-...
Olivat menossa Tukholman lähetystöön äänestämään kun Suomessa ei ilmeisesti pysty. Et saa tästä mitään hienoa "vievät meidän rahamme ja ryyppäävät Ruotsinlaivalla" -kertomusta, sori.
Etä-äänestys on positiivinen juttu
Onkin erityisen mukavaa, että maa, jossa on liian vaarallista elää tarjoaa pakoon lähteneille kansalaisilleenkin mahdollisuuden osallistua demokraattiseen päätöksentekoon.
Millä rahoilla he sinne
Millä rahoilla he sinne matkustivat? Käsittääkö harkinnanvarainen toimeentulotuki tällaisen risteilyn järjestämisen?
Miksi eivät äänestäneet Helsingissä?
Vaikka asia ei muuten minulle kuulu niin ihmettelen tätä matkan perustetta, sillä Irakilla on lähetystö Helsingissä ja 600 äänestäjän lähettäminen Tukholmaan on aivan älytön ajatus. Suomen UM järjestää äänestyspaikan ulkosuomalaisille heidän alueellaan. Esim. Tasmaniaan on mennyt ministeriön virkamies äänestyksen järjestämään ja ääniä tuli tasan 1kpl.
Ei voimitään, mutta tämä selitys äänestämisestä haisee.
Iraqi Embassy in Finland-Helsinki
Täällä olisi voinut äänestää:
Interim Head of Mission Cabinet Minister Ghasan T. fatah
Address: Lars Sonckintie 2(00570,helsinki
Telephone: 0035896818870
Fax: 00-3589-6848977
Email: hlsemb@iraqmfamail.com
Siis mistä sinä tiedät,
Siis mistä sinä tiedät, että Helsingin lähetystössä olisi voinut äänestää? Kysyitkö hra interim head of missionilta?
Se, että Suomen UM toimii noin ei kai tarkoittane että kaikki maat toimivat?
Kysyin
Niin yksinkertaista se on.
Irakilaiset matkustivat
Irakilaiset matkustivat äänestämään Ruotsiin, koska Irak järjestää äänestyspaikan vain maissa joissa on yli 10000 irakilaista!
Suomessa tuo luku ei ylity, mutta Ruotsissa ylittyy, joten Ruotsiin menevät.
Luulisi länsimaiden sotaretken kannattajien olevan tyytyväisiä kun ensimmäinen demokraattinen asia tapahtuu maassa.
Asioista voi myöskin ottaa selvää ihan itse, eikä automaattisesti aina morkata muita.
Velton veisuut
Miksi Veltto "veisasi" laivalla?
Joka paikkaan hänenkin täytyy viiksensä ja baskerinsa työntää! Epämiellyttäväääääää!
Velton turha jeesustella
Jos Halla-aholle ja hommafoorumilaisille laulaa laivan yökerhossa hottentottilaulua, niin kyllähän lastenlaulu saa tasan tarkkaan rasistisen merkityksen.
Velton on siitä ivan turha jeesustella. Olisi ollut hiljaa.
Jos kommentoi uutisia, niin luulisi, et ne luettais myös!
Tossahan se lukee selvällä suomen kielellä, minkä takia ne irakilaiset oli laivalla!
Viking linen julkinen anteeksi pyyntö
Hehän olivat maksavia asiakkaita ja Virtanenn esitti suosittua lastenlaulua. Aika törkeää käytöstä Viking lineltä tulla terrorisoimaan toisten illanviettoa.
Joku rohkea Viking linesta esiin esittämään julkisen anteeksi pyynnön.
viikinkien linja?
kuulostaa kovasti rasistiselta tuo ahvenaamaalaisten omistuksessa olevan perheyrityksen nimi.
Irakilaiset
Nuo 600 Irakilaista olivat menossa Ruotsiin äänestämään omia vaalejansa. Koska Suomessa ei ole yli 10 000 Irakilaista on lähin äänestys paikka Tukholmassa.
Sitä saa mitä tilaa
Virtasen kannattaisi katsoa tarkemmin puoluetta, jota edustaa. Halla-ahon ja kumppanien heittelemä rapa ei voi olla roiskumatta niidenkin ylle, jotka yrittävät vain notkua mukana. Rasistisen kansanpuolueen riveissä väkisinkin leimaantuu.
Hohhoijaa
Halla-aho ja persut ovat näemmä saaneet muiden puolueiden - varsinkin vihreiden - puntit tutisemaan koska muuta ei osata kuin hyökkäillä olkiukkoja vastaan ja huutaa rasisti-rasisti.
Jatkakaa vaan samalla valitsemallanne itkupotkuraivari -linjalla. Kaikki tempauksenne satavat suoraan persujen ja Halla-ahon laariin.
Hetkinen, hetkinen...
Eikös se ole vallan pesunkestävä persu, joka tuossa uutisessa baskeri kallellaan huutaa: Rasisti! Rasisti!
Jo joutui armas aika
Hyvä Veltto! ASIAA!
Kuka
Kuka maksoi äänestysmatkan kulut?
Kuka maksoi
--> Perussuomalaiset.
niin teki
mutta vain menolipun...ylös persut!!!
Vikingline on ihmiskuljetuksen saamapuolella...
Taas tuli roppakaupalla mainetta.
Eli kun yksittäinen hörhö perustaa facebookiin oman yhteisönsä niin mediatuomio on välitön.
Kun toiset pitävät poliittisen risteilynsä, niin tuomion antaa ristelyaluksen henkilökuntaan kuuluva jonka mielipiteitä ja näkemyksiä poliittisella risteilyllä esitetty ei miellytä. Tämä on aika omituinen ja huono mainos laivayhtiölle, mutta toisaalta ymmärrettävä kun ajattelee laivayhtiön henkilökunnan valintaperusteita ja arvomaailmaa noin muutenkin.
Pökköä pesään
Timppa vetää vaalivankkureita ja Hyyssäri ja muu media työntävät. Niin se menee. Isompaa vaihdetta vaan silmään ja hyvä tulee!
Voi voi
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=6&ag=83&t=&a=466...
YLE:kin on rasistinen laitos! Mistä näitä riittää?
Millainen kohu olisi
Millainen kohu olisi syntynyt, jos Veltto olisi laulanut Freud Marx Engels & Jungin Buuri johannesburgista laulun.
Kyseinen laulu varsinkin on sellainen, että sen voi tulkita hyvin rasistiseksi vaikka tiettävästi sen pitäisikin olla antirasistinen.
Kuuntele laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=zLkfzhclhwc
Velton kaveri Mikko Alatalon laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=-NoweDaSOgs
Tuskinpa minkäänlaista
Koska suuri osa ymmärtänee sen nimenomaan antirasistiseksi, kyllä se nyt sen verran selvää ironiaa on. Siis vähän samaan tyyliin kuin K. Hazardin kirjoituksen mediakritiikki...
Olen pitänyt Velttoa ihan älykkäänä miehenä, mutta populismin voima on näköjään melkoinen, etenkin jos siihen liittyy kansanedustajan paikka.
Sulla ei kuitenkaan taida
Sulla ei kuitenkaan taida olla mitään tutkimustietoa asiasta?
Itse olen hyvin varma, että asianlaita voi olla päinvastoin, että suurin osa tulkitsee esimerkiksi laulun buurilaisen uusnatsin rasismia ylistäväksi lauluksi.
Jos kyseinen laulu on antirasistista ironiaa, niin ei muuta kuin ehdottakaa rohkeasti laulua vaikka radio-ohjelmassa soitettavaksi.
http://www.rasmus.fi/page_view?t=1&l=1&s=105&p=105
"Toisin on kotona Johannesburgissa
Me ei moisia liberaaleja katota nurkissa
Sillä me Buurit olemme miehiä
Ja me miehinä aiomme kuolla
Saa raukat ja kommarit
Nekrujen pyllyä nuolla"
Laulun sanat:
http://lirama.net/song/235251
No enpä ole juuri tästä
No enpä ole juuri tästä aiheesta tutkimusta tehnyt. Itse ilmeisesti olet, jos olet "hyvin varma"?
Sanotaan sitten niin, että mielipiteeni on se, että jos esim sattuu itse olemaan uusnatsi, omaa samankaltaisia mielipiteitä tai jostain syystä haluaa esittää tyhmempää kuin on, niin tuon voinee halutessaan ymmärtää rasismin ylistykseksi. Muuten olettaisin, että heti ensimmäisestä, tai jos ei siitä, niin ainakin sitten ihan viimeisestä säkeistöstä selviää mistä on kyse. Ja jos ei vielä siitäkään, niin sitten siitä että ko biisin on tehnyt Freukkarit.
Kyllähän tuota on ihan radiossakin soitettu. Enpä tosin ole radiota viime aikoina juuri kuunnellut, että nykytilasta en osaa mennä sanomaan.
En ole myöskään
En ole myöskään tutkimusta tehnyt, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kyselyn tulokset, jos sellainen tehtäisiin. En olisi yhtään yllättynyt, jos olisin oikeassa tai voi olla, että sinä olet kuitenkin oikeassa.
Loistavasti päätelty
Eli jos biisin on tehnyt Freukkarit, niin nimenomaan tästä voi päätellä, ettei biisi ole rasistinen, jep jep. Ja vastaavasti joku tuossa ylempänä jo tiesi kertoa Huua Kotti lastenlaulun saaneen rasistisen merkityksen, kun sitä esitettiin juuri "Halla-aholle ja Homma-foorumilaisille".
Ei pysty ymmärtämään tätä suvaitsevaisten parempaa logiikkaa. Osaatko tha valaista, onko sitten esim. juuri Freukkareiden esittämässä Syyllisyys Blues kappaleessa minkäänlaista ironiaa tahi ivaa mitään kohtaan?
Ei ole
Ihan normaalisti päätelty on mielestäni se, että kun kuulee/lukee sanat niin tajuaa. Päättely esittäjän perusteella ei ole loistavasti, vaan pikemminkin auttavasti tai välttävästi päätelty.
Ja en nyt ihan koko tuotantoon ole tutustunut, mutta yleisesti ottaen harvassa taitaa olla ne biisit, joissa ei olisi mitään ironiaa.
Mutta kuten sanoin, niin tuon pitäisi kyllä ilmetä itse sanoista. Mutta JOS EI, niin sitten ihan kokemusperäisesti viimeistään esittäjästä. Eli että jos nyt on kuullut esim Jeesus oli mutakuonon ja muutamia muita, niin voisi olettaa alkavan pääkopassa hiukan hyrräämään, että mitähän tuo bändi nyt mahtaa tarkoittaa ko aiheesta laulaessaan. Mutta jos ei niin ei...
Itse alunperin lähdin
Itse alunperin lähdin siitä, että henkilöt joilta kysytään mielipidettä laulun rasistisuudesta eivät tiedä paljoakaan bändistä ja sen tavasta tehdä musiikkia.
Aiemmin mainitsit, että ensimmäisestä ja viimeisestä säkeistöstä näkee laulun olevan antirasistinen. Voisitko paremmin perustella näkemyksesi laulun sanojen avulla.
Ensimmäinen:
"Muskoogeessa Oklahomassa
Asuu punaniskakansa
Joka luulee alalla jotakin olevansa
Vaikka vapaana saa juosta siellä musta paviaani
Ja Ku Klux Klaani saa vain öisin vaania"
Mielestäni tuon ensimmäisen säkeistön voi myös tulkita, että buuri ihmettelee typeriä Yhdysvaltojen valkoisia kun hyysäävät mustia vapauksilla.
Viimeinen:
"Kaikki muut maat kovin paheksuvat meitä
Niin kuin mekin toki paheksumme heitä
Mutta vaikka koko maailma
Meille lausuisi tuomion
Aina kaverimme pikkuinen Suomi on"
Tässä säkeistössä buuri kertoo kuinka ulkomaat arvostelevat apartheidia ja jostain systä kerrotaan Suomen olevan kaveri.
En tiedä, mihin tämä kaveruus sitten perustuu. Eikö Suomi silloin yhtään kritisoinut Etelä-Afrikan apartheidia vai mitä tuossa yritetään sanoa.
Kaipa minä sitten olen tyhmä kun mielestäni laulu on epäonnistunut antirasismi kritiikissään, koska se voidaan myös tulkita buurilaisen uusnatsin lauluksi.
Rasismia Saksassa?
1980 luvun alkupuolella saksalainen kaverini heitettiin ulos olutkapakasta, kun hän pierupäissään lauloi vanhoja natsilauluja. Laulut olivat tuoreempia kuin Velton Hotentotti biisi.
Sellaista rasismia Saksassa.
Velton arvoja kuvaa hänen oma lausumansa:
"Tämä Viking Linen nainen on poliittisesti täysi rasisti! Varmaan joku suomenruotsalainen tai jotain."
Veltto kuulostaa ihan rasistilta. Tai joltain.
Poliittinen rasismi?
Kantelun voi tehdä halutessaan asiasta ao. instanssille.
Kyllähän me se sinun "kaverisi" tunnetaan...
[lainaus]1980 luvun alkupuolella saksalainen kaverini heitettiin ulos olutkapakasta, kun hän pierupäissään lauloi vanhoja natsilauluja. Laulut olivat tuoreempia kuin Velton Hotentotti biisi.[/lainaus]
Tulee mieleen vanha vitsi tohtorista joka pakeille tuli mies sanoen "Tuota noin tohtori, kun kaverillani on sellainen vaiva tuolla alapäässä mutta se ei kehtaa tulla lääkäriin..."
Mihin tohtori sanoi että "No laskekaapa housut alas ja katsotaan sitä teidän kaverianne!"
Itselleni käy yleensä saksalaisessa kapakassa päinvastoin enkä aina pääse pois kun jollain on aina jotain kerrottavaa ja sanottavaa. Erityisesti mieleeni jäi muua mies joka lopulta kyynelsilmin kertoi kuinka hänen isänsä oli kadonnut itärintamalle 1943 eikä tästä oltu kuultu sen jälkeen mitään. Asia oli kovasti vaivannut häntä ja kieltämättä suomalaisen tapaaminen oli tuonut jotain tunteita pintaan joita ei koskaan unohdettu mutta mitä oli pakko kieltää.
Mutta on kovin epähienoa laulaa Saksassa 3 valtakunnan marssilauluja kännissä tai selvinpäin. Niiden marssien tahdissa on moni saksalainen marssinut kuolemaansa ja jäljelle jäi sukulaisten kaipaus jota mikään ei korvaa. Tai pahasti vammautuneiden sukulaisten roikkuminen riesana. Laulut ja marssit on syytä tuntea kuten myös seuraukset.
Suomi on ehkä vapaa maa?
Sananvapaus on käsitetty mielestäni väärin. Muiden ilmaisua voidaan rajoittaa mm. seuraavin perustein: se ei ole sopivaa, se on loukkaavaa, joku saattaa pahoitaa mielensä, asiaankuulumatonta, se ei pidä paikkaansa, kaikki ovat sitä mieltä...
Mielestäni tätäkin kommenttia pitäisi saada sanallisesti arvostella ihan miten vain. Sen lisäksi pitäisi mm. saada sanoa, että alla oleva lainaus perustuslaista ei pidä paikkaansa sekä kertoa mielipiteitään tämän kommentin kirjoittajasta.
Suomen perustuslaki 11.6.1999/731
12§
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Sananvapaus Miihkali Ilmannin suurin vihollinen ja uhka
Sananvapaus voi paljastaa virkamieskuntaan ja syyttäjälaitokseen ujuttautuneen politiikan tekijän jolle lainsäätäminen on rakkaampaa kuin lain tulkitseminen. Siksi sananvapaudella on myös vihollisensa.
Sananvapaudessa on myös seuraus. Jos sanoo jotain, tulee vastaavasti sanaa vastaan. Kyse on siitä kun vihervasemmistolainen lehdistömme on opettanut ihmiset itsesensuuriin ja epätodelliseen julkisen sanan neuvostoliittolaiseen uutisointiin joka on täysin erilaista kuin vapaassa lehdistössä. Lehdistömme kokee sananvapauden missiona sivistää, suojata ja ohjata ihmisiä sen sijaan että kerrottaisiin asioista, taustoista ja ilmiöstä.
Suomi ei ole vapaa maa. Usarikin pienen alkuirrottelun jälkeen siirtyi tiukasti vihervasemmistolaista etablismenttia palvelevaksi sätkynukeksi. Näin ilmeisesti käy kun toimijalle halu esiintyä ylittää uutisoinnin rutiinin.
Minun ehdoillani
Jos vain yhdellä henkilöllä on valta päättää, niin nopeasti sananvapaus koskee vain ko. henkilön suppean maailman sisältöä. Näin se on jokaisella meistä, ja näin taisi käydä Vikingilläkin asiasta päättäneelle naiselle.
Sananvapaus käsitetään siis vastedeskin aina väärin, mutta mihin suuntaan niin se riippuu kunkin maailmankuvasta.
Vaikeinta olisi kaikille sietää omasta mielestä väärinymmärretty sananvapaus, siis liian suuri sellainen. Liki mahdotonta olisi vaan sanoa, että: "minä en kyllä tykkää, mutta laulakoon tuo Virtanen kun muut ei näytä saavan esityksestä minun laillani allergista reaktiota. Persketin Savolainen". http://www.youtube.com/watch?v=XovNo4KYH1Y
Hups pilkkaani
Oho, tuli pilkattua hämäläistä savolaiseksi.
Muita Veltto Virtaselta Vikingmatkojen aikana kiellettyjä kappaleita ovat esim: "Pieni nokipoika vaan" http://www.youtube.com/watch?v=jXw3PhHzMC0&feature...
Ja Jari Sillanpään "valkeaa unelmaa" http://www.youtube.com/watch?v=LTp4KtgqEsA
uskomatonta.
Tämä meno alkaa olla jo niin uskomatonta, että edes Orwell ei olisi välttämättä arvannut.
Tämä johtaa johonkin vielä suurempaa rettelöintiin, kuin pelkästään "käsirysyyn". Nämä ns. "hyvät ihmiset" haluavat rajoittaa menoa niin kauan, kunnes poksahtaa.
En ihmettele yhtään näitä Thors:n tappouhkauksia tai muita avoimia kehoituksia väkivaltaan. Tähän se menee. Hyysätään ja jeesustellaan vaan niin kauan, että kattila kiehuu yli.
Potkut tuolle Viking Linen perämiehelle.
käsittämätöntä
Pakoloisena pitää Suomessa asua kun oma maa on liian paha paikka, mutta kuitenkin on ihan ok äänestää ko. maan vaaleissa.
Nykypäivän turvapaikanhaku ja -hakijat ovat huono vitsi ja vitsin maksamme me Euroopan korkeimpina veroina. Silti kukaan ei tähän räikeyteen halua puuttua, vaan uutisena on joku Veltto Virtasen esittämä lastenlaulu?
Ei näin.
Ei niin
Niin, katsos vaaleissa kun äänestää niin voi käydä niinkin, että sen oman maan olot kehittyvät parempaan suuntaan... eikö olekin jännä ajatus? Ja tiedoksi muuten sekin, että kyllä ihan suomalaisetkin maahanmuuttajat saavat äänestää Suomen vaaleissa.
Ja Suomen veroaste ei muuten ole Euroopan korkein.
Irakilaisten laivareissu
600 Irakilaista laivalla? Onko se oikeasti _meidän_ asia vaikka ne olisi siellä vetämässä kunnon kännit? Tarkoittaako se sitä, että jos niiden kotimaassa on sotatila, niin ne ei saa juhlia, vaan niiden pitää istua mieluiten jossain 30 hengen laumoissa hätämajoituksissa itärajan erämetsissä?
Monikulttuurisuus tuhoaa
Monikulttuurisuus tuhoaa kauniin suomalaisen risteilykulttuurin jota mm tuo Veltto yritti viimeiseen asti pitää yllä
Hottentottilaulu - Thorbjørn Enger
Asui kerran Afrikassa Chickadua-joella
pikkupoika Huua Kotti musta, kuin pesty noella.
Ei ollut puettu Kallen tavoin,
Kulki melkein paljain navoin.
Siten kulki Huua Kotti,
hän oli oikea hottentotti.
Naapurina kuningas asui bambumajassansa
sekä kuninkaan rouva ja tytär ynnä koko kansa.
Kuninkaan varpaassa oli känsä
sekä rengas nenässänsä.
Hän oli paksu kuin kaskelotti,
mutta oli hauska hottentotti.
Metsän peitossa kylä oli aivan joen rannassa,
usein nähtiin norsulauma ja leijonan jälkiä sannassa.
Metsään ei siis mennyt kukaan,
ellei ottanut keihästä mukaan.
Aina sen myöskin Huua otti,
hän oli kunnon hottentotti.
Kerran yöllä kylä nukkui, kuului kumma kahina.
Heräsi nyt Huua heti: Mikä on tuo rahina?
Silloin Huua oivalsi:
Nyt on jotain hullusti!
Tiesi myöskin Huua Kotti:
ei se voi olla hottentotti.
Siviilitarkkailija ?
Viikkarin henkilökunnan valintaperusteet ?
Ehkä koulutettu ennaltaehkäisemään tulehtuneita viboja ?
Kaikki ainekset mielestäni turpaanvetotalkoisiin.
Jossain "suljetulla osastolla" voisi esittää mitä huvittaa,
jos ollut yleisellä puolella niin "jokainen" ymmärtää mistä
on kysymys, ammattitaidosta, siis henkilökunnan puolelta,
oli sitten poliittisesti suuntautunut miten tahansa.
Onko rasismi sitten
Onko rasismi sitten kiellettyä? Sehän olis sitten rasismisa rasistia kohtaan!
Tuskin
Rasismi=rotuun perustuvaa syrjintää tai sortoa. Toki jos rasismi kielletään esim vain tietyn rodun edustajilta, niin sitten se voisi olla rasismia
Miksi PerSut menivät punaiselle laivalle? Rahakysymys?
Mikähän olisi tulos, jos vaalit olisivat NYT ?
Hienoa että äänestävät
Hienoa että äänestävät ja yrittävät siten vaikuttaa oman maansa elinoloihin. Jos nämä pakolaiset ja turvapaikan hakijat unohtaisivat kotimaansa, ei siellä koskaan tulisi muutosta parempaan.
Näinpä
Se on vain suomalainen tapa, että pukeudutaan leijonapaitaan, ajetaan tukka pois ja maataan kotona kittaamassa kaljaa. Ajoittain käydään vinkumassa fattan luukulla lisää kaljarahaa ja huudetaan kuinka pakolaiset vie meidän työpaikat. Maan asioista ja oman maan auttamiseen ei yleensä ole kovinkaan suurta kiinnostusta, toisin kuin eräillä.
Nauratti
En tiedä mikä tuossa nyt oli niin loukkaavaa ketään kohtaan. Minä ainakin hykertelin naurusta kun luin Velton laulusta ja paniikissa huudettusta kommetista! Ne henkilöt, jotka näistä jutuista tapaavat loukkaantua ovat aina joitakin muita kuin niitä joista on kyse. Olen Velton kanssa samaa mieltä siitä, että "Miksi se laulu pitäisi kieltää? Sehän on heimon nimi. Jos sä sanot mua hämäläiseksi, niin mä saan vetää sua turpaan, niinkö?"
Veltto on huippukaveri!
Tämä Veltto on kaukana 70-luvun versiostaan. Asiaa täynnä koko mies ja oli oikein että tästä nousi näin iso juttu. Käsittämätöntä ottaa nokkiinsa lastenlaulusta. Onko Mörri-Möykkykin nyt kielletty?
Eikö Illmanni ole vielä
Eikö Illmanni ole vielä havainnut kieltää Hottentotti-laulua. Sitt eikun lastenlaulukirjan kimmpuun ja kiiruusti.
YLEn arkistosta
lienee jo ko. laulu poistettu, sillä ruutu oli mustana ja tekstillä Iltalaulu varustettuna...
juutuubista löytyy
tämä jännittävä seikkailulaulu.
http://www.youtube.com/watch?v=1yMlRKmfVUM
Tietysti olisi hyvä
Tietysti olisi hyvä tietää, kuka tahi mikä kustansi irakilaisten äänestysmatkan.
suutuin
Olen vihainen, koska tällaista tapahtuu. Suutun helposti kaikista bullshit-jutuista joita näen ja kirjoittelen siitä sitten nettiin kuten muutkin tosi fiksut.
Hyvä!
Ellet tekisi niin, valta asioissa jäisi pienelle piirille sisäiseksi leikiksi. Jatka vaan edelleen. Hyvä!
näin
joo, Herra 47:ien nettikirjoittelut ovat tunnetusti muuttaneet tässä maailmassa tosi paljon.
Viking line
Kaikkihan muistavat minkä vähemmistön laivoiksi Vikingkejä kutsutaan...
Kyllä kansa tietää?
Miksi mennä åålanterien vanhoihin romulaivoihin, jotka eivät pysty kulkemaan edes jäissäkään. "Rasistiset åålanterit" sortavat "pirunsaaarillaan" suomenkielisiä, mutta mantereelta tulevat valtion 200 miljoonaa euroa kyllä kelpaavat.
Vikingin vähemmistö ?
Aikanaan 60-luvulla suomalaiset merimiehet kutsuivat Ahvenanmaalaisten varustamojen laivoja "Kongolaisiksi paateiksi!"
taitaa olla vihervasemmisto
taitaa olla vihervasemmisto taas 'rasismia!' huutelemassa.
Keitä ne muuten mahtavat
Keitä ne muuten mahtavat olla, jotka alkavat aina sitten huutelemaan 'vihervasemmisto!'
Lakatkoo jo siitä rasismista puhuminen
Eikö melkein jokainen täyspäinen nyt kuitenkin ole hiukan rasisti. 99.99% ei myönnä. Ainoa syy on henkinen epärehellisyys.
Jos olet eri mieltä, mene muualle valehtelemaan.
Rasismin veteen piirretty määritelmä
Näyttäkää minulle ihminen joka ei mielestään ole rasisti, niin minä näytän teille valehtelijan.
Joskus asia on niin...
...miltä se näyttää ja on vaikea sanoa,mitä tuolla laivan estraadilla on touhuttu?
Virtanen on arvostelukyvyttömänä lunastanut paikkansa jälkeenjääneenä aikuisuuden kehityksessään: Jämähtänyt pop-pissisluolien näennäis-vaikuttajahypetykseen, jossa hottentottirenkutusten tapaisten jumputusten ja ulkoisen viestinnän uskotaan olevan jotain syvällistä.
Surkeinta vielä, että väsähtäneen idolin henkinen näkökulma on laajentunut vallan kammareissa tajuamaan rasistipopulan syvimmän hypetyksen juksata fanittajiaan.
Ei voine mitään, että Virtasen tapaiset, puolivillaiset kansan "syvien rivien puolustajat" tekevät pahaa jälkeä halla-aholaisten analyyttiseen rasisti-maahanmuuttokeskuluun pyrkivien riveissä typerällä kaksimielisellä toiminnallaan.
Olisi saanut jäädä uutisoimatta!
Tuossa länsinaapuriemme
Tuossa länsinaapuriemme esittämänä,,.
http://www.youtube.com/watch?v=-UqP9rzXHsQ&feature...
On se niin kamalaa,
kun Pekka ja Pätkä neekereinä-filmikin on esityskiellossa YLE:ssä. Mitä tähän sanoo geelipää svedupuhjoht Turusta?
Osta DVD:nä
Pekka ja Pätkä neekereinä
Osallistuessaan television tietokilpailuun, Pekka ja Pätkä voittavat 100 000 markkaa. Kun Justiina näkee ohjelman kurvikkaan juontajan, hän ryntää mustasukkaisena studioon, heittää kermakakun sponsorin naamaan ja vie voittajakaksikon pois niin nopeasti että palkintorahat unohtuvat.
http://www.finnkino.fi/dvd/2167/
varovasti veltto
jos saat sakot oletko enään nuhteeton ehdokas.. ;-)
Kyllä laivahenkilökunnan
Kyllä laivahenkilökunnan pitää estää provosoivien laulujen esittäminen.
Ja Virtanen voi esittää sitä "mukaironiaansa" jossain muualla, vaikka kotonaan. Säälittävä pelle.
Perusrasistisuomalaiset ovat muutenkin säälittävää porukkaa.
Pökelöitä ollaan kaikki???
Kun katselee noita kommentteja ei voi välttyä ajatukselta, että olemmeko me suomalaiset kaikki täysiä pököjä.Voi taivahan taatto... niin minäkin..
Aika aikaa
Juma ! onko Heikki Kinnunenkin salaa NIITÄ:
http://www.youtube.com/watch?v=444CQFgAGgo
Hottentotit...
ovat mustia.
Olenko nyt rasisti?
Kaamoksessa kauhistuin kun vastaan tuli "päätön" mies. Vain pipo näytti keikkuvan yläilmoissa.
Olenko nyt rasisti?
http://www.youtube.com/watch?v=1yMlRKmfVUM
Se taas on täysin eri asia, että ihan komeitahan he ovat, mustat miehet. Miksi on pahaa sanoa ihmistä mustaksi. meidän kulttuurissa ainakin on totuttu suoriin ilmauksiin. Mikä tekee muka mustasta pahemman kuin valkoisesta?
Adamkinhan oli musta, ja todennäköisesti super-komea, Eevasta puhumattakaan.
Tässähän menee sekaisin
Täytynee varmaan äänestää vihreitä, kun ei enää tiedä, mitä ajatella persuista. Halla-ahokin puolustaa Hesarin uutisointia.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Veltto+Virta...
Virtanen - siinäpä vasta hottentotti!
duugadaigaduugadaikaduuduu
Hesarilla menossa hajoita ja
Hesarilla menossa hajoita ja hallitse -vaihe ja vaaleihin on vuosi. Tästä tulee kivaa.
Punasilla laivoilla huono maine
Turha niille punasille laivoille on mennä. Pitää pysyä poissa, koska se punaväri voi vaikka tarttua.
Kiukku
Vain vihaisenako ihmiset näppäimiä käyttävät?
Ja onko se viheriä nyt ainoa sallittu väri?
Tolkkua hiukan erilaisten asioiden kieltämiseen. Ja sietämiseen.
Mikä mekkala lastenlaulusta
Mikä lastenlaulu sitten sopii Vikingin väelle.
No voi perskeles sentää kun se iänkaikkisen vanha lastenlaulu c-kasetti on jäänyt laatikon pohjalle lojumaan, jossa on hottentotti laulu. Olenk mää ny si suuri rasisti ku mulla on toi jeesuksen vanha kassu viäl korjussa.
Pertti Virtanen on täysi egosentrikko
Psykologina hänen tulisi tajuta että koettu vaikutus määrittää rasistisen teon; nyt hän inisee, ettei penetraatiota tapahtunut ja vieläpä vetoaa ymmärtämättömiin lapsiin!
Aivotoiminnan velttous
Veltto Virtanen ei ole koskaan ymmärtänyt blogikirjoittelussakaan toisen osapuolen ajatusta, ilmeisesti oppikirjojen tekstitkin ovat jääneet hänen mieleensä käänteisinä.
Hottentottilaulu...
...kuuluu tiettyyn aikakauteen. Ei ole missään tapauksessa rasistinen laulu. Eiköhän siitä, että kaikkialla mahdollisimman mitättömissä asioissa "rasismin peikko" kohoa vähitellen esiin todellinen "rasismin mörkö".
Antero Rokka
Meeheän sie tekkeen hälyytys, mie piettelen..." (lainaus on muistinvarainen). Huuahan oli hottentottien Antti Rokka, joka torjui aktiivisuudellaan rosvolauman hyökkäyksen ja sai palkakseen, jos ei kersantin natsoja, niin ainakin jalkapallon ja prinsessan. Eli valppaus ja ahkeruus palkittiin viidakon keskelläkin.
Laulun sanoittaja, Jukka Virtanen tuskin on kovin rasistinen henkilö. Kunhan sanoitti hassuttelevan lastenlaulun aikana, jolloin Suomessa ei tummaihoisia vielä juurikaan näkynyt. Lapsena pidin laulun tarinaa ainoastaan jännittävänä, en lainkaan kansanryhmään tai ihonväriin liittyvänä. Kielletään samoin perustein myös "Lapinäidin kehtolaulu" tai jo yllämainittu "Intiaanilaulu" kansanryhmien vastaisina. "Elämän valttikortit" esittää suomalaisen miehen vääjämättömän kohtalon, kielletään sekin. Kielletään kategorisesti kaikki.
Ymmärsin Veltto Virtasen shown lähinnä hassutteluksi PerSujen tietyn siiven asenteita ja puolueen julkista kuvaa kohtaan. Eräällä entisellä kansanedustajalla kun oli tapana villitä kannattajiansa hottentotti ja ubu-ähläm puheillaan.