Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

  • Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.
  • Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Valio korjaa: 4 puoluetta sai rahaa

Luotu: 
9.3.2010 11:37

Valio oikaisee Uuden Suomen Iltalehdestä tänään lainaamaa uutista puolueiden vaalirahoituksesta. Valio jakoi viime eduskuntavaaleissa vaalitukea lähes 40 ehdokkaalle, jotka edustivat keskustan lisäksi kokoomusta, SDP:tä ja RKP:tä.

Yhteensä rahaa jaettiin eri puolueiden ehdokkaille yli 20 000 euroa. Yhtiö ei myöskään kerro, miten tuet ovat jakaantuneet eri puolueiden kesken.

Vaalirahauutinen liittyy viime päivinä käytyyn maitosotaan S- ja K-ryhmän sekä Arla Ingmannin ja Valion välillä. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) antoi viime viikolla ymmärtää boikotoivansa S-ryhmään kuuluvaa lähikauppaansa, joka oli luopunut Valion maidon myynnistä.

Vanhasen ja muiden kuluttajien tyrmistys S-ryhmään kuuluvan HOK Elannon päätöksestä johti eilen siihen, että HOK Elanto ilmoitti ottavansa Valion maidot takaisin suurimpiin kauppoihinsa, ainakin Prismoihin.

Iltalehden mukaan Arla Ingman ei osallistunut lainkaan poliitikkojen tukemiseen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hyeena

Valio korjaa myös maitoholistien rahat.
Kyllä nivelrikko syntyy vähemmästäkin.
Jos tulee tyrittyä, niin kaikki menee sairauden piikkiin.
Mitenkähän kampurajaloilla seksielämä nuorikon kanssa hoituu?
Ai niin, nuorikkohan onkin tuttu näky kuntosaleilla.

Mjölk

Ei ne maidontuottajatkaan Valiosta kovasti hyödy, ensin osuusmaksu siitä, että Valio hakee maitoa ja sitten huonompi litrahinta kuin Ingmannilla, mutta kaikki toki sinivalkoisen maidon vuoksi. Mitä maku-, tai säilyvyyseroihin tulee niin täysin puusilmäistä hommaa. Nyt vielä tämä tukipaketti puolueille, ilmankos on maistunut happamalle kun joskus olen Valion maitoa joutunut ostamaan, yleensä ostan paikallisten meijereiden tai Ingmannin maitoa. Että tämmönen tapaus.