Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kokoomus ällistyi keskustan liikkeestä

Kokoomus ällistyi keskustan liikkeestä
Julkaistu: 10.3.2010 9:32
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
- Meillä on ollut se lähtökohta, että kun pitkällisen valmistelun pohjalta sovitellaan yhteen näkemyksiä ja pannaan nimet paperiin, niin se ei ole mikään seminaari. Se on sopimus, että näin tullaan menettelemään, Pekka Ravi sanoo.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
- Meillä on ollut se lähtökohta, että kun pitkällisen valmistelun pohjalta sovitellaan yhteen näkemyksiä ja pannaan nimet paperiin, niin se ei ole mikään seminaari. Se on sopimus, että näin tullaan menettelemään, Pekka Ravi sanoo.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi on ällistynyt siitä, että keskusta on lipeämässä Taxellin komitean mietinnöstä koskien presidentin valtaoikeuksia.

- Puolueet ovat sopineet, että Taxellin mietinnön pohjalta mennään eteenpäin. Meillä on ollut se lähtökohta, että kun pitkällisen valmistelun pohjalta sovitellaan yhteen näkemyksiä ja pannaan nimet paperiin, niin se ei ole mikään seminaari. Se on sopimus, että näin tullaan menettelemään, Pekka Ravi kommentoi kokoomuksen Verkkouutisille.

- Kokoomus on pitänyt selviönä, että kun asiat on päätetty ja tehty kompromisseja, niin se on kokonaisuus, Ravi jatkaa.

Ravi aikoo selvittää asiaa tarkemmin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin kanssa. Kalli sekä keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen allekirjoittivat puoleen oikeusministeriöön lähettämän lausunnon. Siinä keskusta pyörtää kantansa koskien presidentin valtaoikeuksia kriisinhallintajoukkojen lähettämisessä.

Taxellin komitean mietinnössä esitettiin, että hallituksen ja eduskunnan yhteinen kanta jyräisi presidentin kannan. Perustuslain muutos koskisi kaikkia tilanteita, joissa valtioneuvosto esittelee asian presidentille. Presidentti voitaisiin jyrätä muun muassa Nato-jäsenyyttä ja Afganistan-joukkoja koskevissa päätöksissä.

Keskustan lausunnossa pidetään tärkeänä edistysaskeleena sitä, että presidentin ja hallituksen mahdolliset kiistat ratkaistaan eduskunnassa, mutta kriisinhallintatehtäviin asti tätä muutosta ei kuitenkaan haluta ulottaa.

Vanhasen ja Kallin mukaan Suomen osallistumisesta kriisinhallintatehtäviin on päätettävä jatkossakin nykyisessä järjestyksessä, toisin sanoen joukkojen lähettämiselle pitäisi olla niin presidentin, hallituksen kuin eduskunnankin suostumus.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Ällistyisit Pekka R. joskus vaikka kansalaisten köyhyydestä tms.

Älä keskity Pekka R. epäolennaiseen. Nyt on syytä ällistyä tuloeroista ja köyhyydestä.

Hyväosaisella, kuten sulla Pekka R. , on kolminkertainen terveydenhuolto:

a) työterveys
b) kunnallinen
c) yksityinen

Köyhällä ei ole noista yhtäkään kaikissa kunnissa.

ÄLLISTY SIITÄ PEKKA!

Omaa ansiota

Jos kunnassasi ei ole asiat kunnossa, se on joko itärajan väärällä puolella tai sitä johtaa kepu. Kaikissa kokoomuksen ja ruotsalaisten johtamissa kunnissa nuo asiat ovat kunnossa! Asuinpaikan saa itse valita, samoin kunnanvaltuuston.

Helsinkikö kepulainen kunta?

HAHHAH!

Et tainnut aivan ymmärtää kommenttiani. Ei se ole riippuvaista asuinkunnan taloudenpidosta vaan yksilön köyhyydestä, saako terveyspalveluita.

Ei köyhä saa palvelua isoissakaan kunnissa/kaupungeissa. Pienissä kunnissa on vielä vaikeampaa.

Kun kunnissa terveyspalveluissa on kolminkertainen rakenne, jää esim. työtön työterveyspalvelujen ulkopuolelle. Köyhä jää yleensä myös yksityisen ulkopuolelle. Ja kun kuntien on kuitenkin järjestettävä lakisäätein julkinen terveydenhoidon palvelut - eivät ne ole laadukkaita ja esim. hoito on kovin kaukana ja näinkin ulottumattomissa.

Älä mölise ennenkun ymmärrät.

En ole koskaan tavannut

ketään helsinkiläistä, joka ei olisi saanut tarvitsemaansa terveyspalvelua.
Maaseudulla matkat pitenevät sitä mukaa, kuin väki vähenee.

Helsinki

on hyvin hoidettu, hieno kaupunki. Juuri syystä, että ei taatusti ole Kepulainen.

Minnekkä sitä muuttaisi?

Ainakin Joensuussa olisi kyllä työttömyydessäkin Pekalle ällisteltävää, niinkuin koko itä-suomessakin. Samoin kuin terveyden- ja sairaanhoidossa, sekä vanhuksiemme hoidossa.
Mutta eihän ne ole niin mielenkiintoisia asioita hoidettavaksi, mehän olemme tainneet johtaa vuosikausia työttömyystilastoja.

Ajattelin juuri samaa, nyt meneillään on kaiken sortin...

...pöhötettyä, tunteisiin vetoavaa sivuseikkaa otsikoissa. Kun pitäisi puhua asioista, jotka todella vaikuttavat siihen, miten tässä maassa eletään.

Meneillään on strategia, joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Katsokaa tuonne, älkää tänne, jossa oikeat asiat tapahtuvat.

Nyt ryhtiliikettä tänne us.fi:hin. Ei kiitos enää ällistystä, huumekäryjä, poliisin reagointeja sinne tänne, bikinibileitä, vauvanorsuja, retostelevaa ylipitkää "mamu"-löpinää, kohupiirustusta, lunta ensi kesänä ja auta armias, ydinaseuhkaa.
Ydinaseet menivät jo. Ovat pelkkää sumuverhoa menneisyyden vangeille.

Olisi paljon kiinnostavampaa kuulla täälläkin siitä, että kansakunnat tuhotaan nykyisin aivan toisin keinoin, velkaan perustuvalla talousjärjestelmällä ja vaikkapa hitaasti myrkyttämällä - reseptilääkkein, rokottein ja ruuan lisäainein. Siistimpää ja luontoystävällisempää kuin ydinaseet. Ja ihmiset tuottavat pitkän sairausputken kuluessa sievoiset voitot medical-governmental-complexille.

Uutisoikaa siitä millä tavoin Suomenkin terveydenhoito valuu markkinatoimijoiden käsiin.
Lisää kiihkeää poliittista keskustelua tänne us.fi:hin vaallirahoitus-korruptiosta sekä horrorstoorista, vaalilain muutoksesta. Lakiehdotus, jota vihreät mielin kielin puolustavat, pönkittää vallassaolevia puolueita ja vaikeuttaa pienten ryhmien mahdollisuuksia päästä suuriksi.

[b]kepu pettää ja kokoomus

[b]kepu pettää ja kokoomus kusettaa. AINA! ja iänkaikkisesti.[/b]

Raha ja hyvävelijärjestelmä, tätäkin maata pyörittää, korruptio hoitaa palkanmaksun, valtion pienen palkan lisäksi. Rahvas maksaa tämänkin laman näemmä, näin se meni viime lamassakin.

Hyvä Keskusta!

Ihmettelinkin, miksi kukaan ei puutu tuohon asiaan. Siis kyllä taytyy asian kulkea hyväksytysti myös presidentin läpi, jos miehiä ollaan viemässä sinkkiarkuissa kotiin tuotaviksi!

Enemmän on hautausmaalla

itse itsensä lopettaneita yrittäjiä ja muita velkataakkaan sortuneita, kuin rauhanturvaamistehtävissä kaatuneita. Tähän asiaan pitäisi saada halosta.

on aivan oikein

että jos suomen kansalaisia lähetetään sotilaallisiin tehtäviin joissa lähes varmasti joku tulee kuolemaan niin siitä päättävät kaikki keskeiset ylimmät poliittiset vallankäyttäjät yhdessä

Perustuu aina vapaaehtoisuuteen

Rauhanturvaamistehtäviin hakeudutaan vapaaehtoisesti. On myös tarjolla paikkoja yksityisiin turvamiesyrityksiin, jotka toimivat kaikilla kriisialueilla. Maan äite tai iskä ei voi estää ketään hakeutumasta näihin firmoihin töihin. Palkka on hyvä ja maisemat vaihtelevat. Sopii hyvin pyssyjä rakastaville.

Outoa on, jos politiikassa

Outoa on, jos politiikassa eivät sopimukset sido. Kepu pettää on jo todistettu.

Se kuvaa vain sitä, että korruptio kukoistaa. Vaalirahasotku on vain jäävuoren huippu.
Oieusasiamiehen pitää puuttua asiaan.

Autoverotus ja muut asiat pitää saada lain- ja EU-sopimusten mukaisiksi.

Kieroa

Esitys tarkaittaa : kaksi puoluejohtajaa voi viedä Suomen sotaan , Suomessa on laiton ryhmäkuri.

näin

On aivan oikein että jos suomen kansalaisia lähetetään sotilaallisiin tehtäviin joissa lähes varmasti joku tulee kuolemaan niin siitä päättävät kaikki keskeiset ylimmät poliittiset vallankäyttäjät yhdessä.

Ja Nato-jäsenyydenkin suhteen pitää olla kaikkien keskeisten poliittisten vallankäyttäjien yksimielisyys koska Nato-jäsenyys asettaa Suomen sopimusluontoiseen vastakkainasetteluun Venäjän kanssa - sellaiseen vastakkainasetteluun joka ei ole Suomen edun mukaista.

Eihän meidän tarvitse olla vastakkainasetteluasetelmassa muidenkaan naapurimaiden kanssa. Miksi emme voisi olla uudistuvan Venäjän kanssa samanlaisessa suhteessa.

Nato tulee lisäämään aivan oleellisesti Suomen turvallisuutta

Nato tulee lisäämään aivan oleellisesti Suomen turvallisuutta. Suomen ja Naton arvot ovat samat. Nato ei ole suunnattu ketään vastaan. Venäjän täytyy hyväksyä ihmisoikeudet ja demokratia hamassa tulevaisuudessa.

kysymys kuuluu

yritetäänkö kätilöidä sivulauseenomaisesti kriisinhallintapäätöksen ohessa hallitukselle ja eduskunnalle - siis nykytilanteessa kokoomukselle ja keskustalle - päätösvalta suomen liittymisestä natoon

jossa oppositio ja presidentti olisivat vietäviä vikisijöitä vaan

siksikö asia on kokoomukselle niin hirmuisen tärkeä

Meidän tulee kuulua oikeusvaltioihin

Ainakin se on tärkeintä nyt ja aina Suomen kansalle, että koko maailma aina välittömästi puolustaa meitä, jos rikollinen hyökkää tänne. Meidän tulee aina kuulua oikeusvaltioihin täysipainoisesti ja täydellä sydämellä.

Nato on itsestäänselvyys

Maailman puolustusjärjestö on Nato. Voimme operoida kaikkialla maailmassa ylivoimaisesti. On itsestään selvää kuulua Natoon. Kansalaisyhteiskunnat ovatkin Nato. Natossa on jo miljardi ihmistä täysin turvassa.

Taas itse asiasta:

1) Puolueilla ei ole valtaa päättää, mitä eduskunta tekee. Se valta on vain valituilla kansanedustajilla

2) Puolueiden (lue puoluetoimistojen) sopimuksilla ei ole siis mitään painoa eduskunnan päätöksissä.

3) uusi perslaki tuhoaa kansanvallan Suomesta lopullisesti, kun vallan kolmijaosta luovutaan ja uuden vaalilain myötä valta tosiasiallisesti siirretään puoluetoimistoille.

Mutta, jos kansa valitsee samat älypäät uudestaan, on kyseessä yhteisen kansan tahto, joten se siitä.

Turha ällistellä - vaalit

Turha ällistellä - vaalit tulossa, vaalit tulossa.

KEKAN JOHTOON

Kohta valitaan Kelan pääjohtaja, jonka tasavallan presidentti nimittää.

Pitäähän Kepun varmistaa, että nimitys menee toivotulla
tavalla.

Odotettu ulostulo

No, joo, keskusta on jo pitemmän aikaa uhonnut irtiotosta kokoomuksen ja muun hallituksen politiikasta. Mikäpä siihen olisi sopivampi aihe kuin ulkopolitiikka ja presidentin valta. Kysymys on tietenkin eduskuntavaaleista ja ennen kaikkea niistä äänestäjistä, jotka keskusta on menettänyt persuille ja vasemmistoliitolle.

Kyllä tämä ääntenkalastelu varmasti uppoaa kansan päähän kuin häkä. Mitä siitä seuraa hallituksen toimintakyvylle onkin jo eri asia. Tässä vaan nähdään kuinka vaikea on päättää kauaskantoisista yhteisistä asioita, kun lyhytnäköinen puoluepeli asetetaan kaiken muun edelle.

saattaa olla

ennenaikaisten vaalien lähtölaukaus

ei tarvita kun raju erimielisyys ydinvoimasta niin kokoomus ja kepu ovat aika lailla eriseuraisia kahdesta keskeisestä asiasta

Teko hurskautta Ravi !

Kun vaalit lähestyy, tulee puoluepomoille halu kirkastaa
oman puolueeensa rehtiyttä.

Kun muistelen vuosien varrelta puolueitten sanansa pitä-
vyyttä, kaikki puolueet ovat lipsuneet keskenään tekemistä
"kassakaappi" ja muista sopimuksista,ja ENNENKAIKKEA, mitä
äänestäjille on luvattu. Moititaan toista puoluetta, kun on järkevää kohottaa omaa profiilia ja luvata kansalle parem-
paa kuin toiset puolueet.

Mielestäni eduskunta on se paikka jossa päätetään lopulli-
sesti asioista. Jos muutamat puoluepamput sopivat koko
puolueen nimissä asioista, demokratia on silloin hakui-
sassa.

kokoomuksen ja kepun eriseuraisuus

alkaa olla levenevän railon luokkaa

ennakoi pikaisia ennenaikaisia vaaleja

Perustuslaki

Kepu ja SDP eivät noudta lakia ja tehtyjä sopimuksia.
Se kävi ilmi jo vaalirahajutuissa ja korruption sallimisessa.
Seuraavaksi livetään Lissabonin sopimuksesta jne.

"Arvojohtaja" Halonen on hiljaa ja antaa teollisuuden paeta maasta AY:n edessä.

Siinäpä Suomen tulevaisuus!

Soitellen sotaan

Suomalaisten lähettäminen sotaan pitää ottaa todella vakavasti. Presidentin mukana olo on välttämätöntä näin tärkeässä asiassa.

Eikä ihme

Meillä väitetään olevan kansan valitsema presidentti. Näinhän ei ole.
Lähes puolet äänestäjistä äänestivät Halosta vastaan.
Siksi arvojohtaja ei ole ottanut kantaa mihinkään tärkeään. Ei ole mandaattia kuten enemmistöhallituksella.

Tosin kepuun on nyt iskenyt galluppien osoittama vaalitappio. Siksi petettiin Taxellin komitean allekirjoittajat kuten SDP:kin teki.
Siksi hajurakoa otetaan kokoomukseen ja Arlaan.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely