
Helsingin poliisin dokumentteja ja erilaisia todistuskappaleita poliisin merkintöineen on päätynyt roskalavalle Pasilassa. Erikoisen löydön teki helsinkiläinen lenkkeilijä, joka huomasi kummalliset jätteet ensimmäisen kerran helmikuussa, kertoo Helsingin Sanomat.
Lenkkeilijä on luetteloinut ja valokuvannut materiaalia. Poliisi ei vielä tiedä, onko aineiston joukossa salassa pidettävää materiaalia, vaan tutkii asiaa.
Aineiston joukosta on löytynyt muun muassa repaleinen passi ja c-kasetteja. Yksi äänite saattaa sisältää kolme ihmistä surmanneen Sanna Sillanpään kuulustelun. Surmatyöt tehtiin vuonna 1999 Albertinkadulla.
Yle Helsinki kertoo, että Ylen toimittaja on löytänyt roskalavalta muun muassa luotiliivin ja verisiä vaatteita sekä pinon kahtia revittyjä valokuvia ruumiinavauksesta. Ylen löytämät kasetit sisältävät hätäkeskuksen ja poliisipartion välistä keskustelua elottomaksi menneestä asiakkaasta poliisiautosta sekä henkirikoksesta. Jälkimmäisessä naishenkilö tekee ilmoituksen raa'asta puukotuksesta Helsingin Pukinmäessä.
Helsingin Sanomien mukaan lava oli peitetty tiistaina kankaalla. Materiaalin epäillään päätyneen lavalle Pasilan poliisitalon muutostöiden yhteydessä.
- Poliisi selvittää, mitä ja minkälaista materiaalia lavalle on joutunut ja missä yhteydessä. Tarkemmin sitä ei vielä tiedetä, kertoo komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista Helsingin Sanomille.
- Nyt näyttää siltä, että tämä materiaali ei välttämättä ole ollut salassa pidettävää, hän jatkaa.

hups
taisi poliisi joutua "roskis profiloinnin" kohteeksi
Mokasiko toimittaja ?
Päätön ruumis roskalavalla voisi täyttää karmean löydön kriteerit tai toisena vaihtoehtona irtileikattu pää ilman torsoa.
Karmeaa
Olisitko vaivautunut kommentoimaan - tai edes lukemaan uutista - jos se olisi otsikoitu
Poliisin roskiksesta löytyi kaatopaikalle kuuluvaa tavaraa.
Karmea totuus
En olisi lukenut uutista, mutta olisin kommentoinut sitä.
Miten niin karmeaa
Sanoisinkko kerrankin mielenkiintoista löydettävää.!
Mokasiko Uusi Suomi?
Juttu on Voiman verkkolehden Fifin julkaisema. Hesari ja Yle sentään lähteisti uutisensa, US ei kai jaksanut.
Alunperin Voima-lehden juttu
Alunperin Voima -lehden juttu:
http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/Poliisin-tietot...
Kuvat materiaalista linkissä
http://fifi.voima.fi/kuvareportaasi/Poliisin-salai...
Poliisin haastatteluäänite:
http://www.yle.fi/media/asxgen.php?file=radiosuomi...
Varkaat liikkeellä
Ovat toimittajat tainneet viedä lavalta toisen omaisuutta. Yleensä sitä kutsutaan varastamiseksi.
Höh?
Ei tossa kukaan poliisi ole ilmoittanut mitään varastetuksi ... Eiks roskalavalta saa Suomessa ihan vapaasti dyykata?
Dyykaaminen kannattaa
Tekee hyviä löytöjä, mahtaa tiedustelupalveluja ottaa päähän kun eivät olleet dyykaamassa pasilan poliisitalon roskalavaa.
no eikös
Tuo lenkkeilijäkin ole syyllistynyt rikokseen ? Poliisilaitoksen roskis on poliisilaitoksen roskis, sama se on kaupoillakin ne roskat ovat kaupan omaisuutta (sitten kun on roudattu kaatopaikalle, ne ovat jätehuollon omaisuutta), eli niitä ei saa penkoa eikä kuvata.
On juu kaupan roskiskin
On juu kaupan roskiskin kaupan roskis. Jos mamu nappaa eväät sieltä ja saa jonkun taudin, niin kauppa on vastuussa. Sen takia ne roskikset kuuluu olla lukittu.
Niin että
Niin, että tästälähin kuka tahansa voi käydä pyytämässä poliisilta ruumiinavauskuvia, pöytäkirjoja ja henkirikoksiin liittyviä nauhoja?
Laki sanoo, että jos jokin viranomaisen tuottama aineisto ei ole jostain erityisestä syystä salassapidettävää, se on julkista. Kun viranomainen kieltäytyy luovuttamasta jotain materiaalia, on hänen ilmoitettava perustelut kieltäytymiseen. (ei lakitekstiä)
Salassapidettävien asiakirjojen ja muun materiaalin säilyttämisestä on tiukat määräykset. Ne perustuvat mm. henkilötietolakiin. Ja tietenkin poliisi selvittää asiaa, jopa sama poliisi...
Kirjoita uusi kommentti