Uusi Suomi / Kotimaa Maanantai 6.9.10 Aseta US kotisivuksi

Suomen kirkko sai homomyönteisen pomon

Suomen kirkko sai homomyönteisen pomon
Julkaistu: 11.3.2010 14:39
Päivitetty: 11.3.2010 14:49
Kuva: evl
Kuva
Kuva: evl

Turun piispa Kari Mäkinen on seuraava arkkipiispa. Mäkinen voitti professori Miikka Ruokasen äänin 593–582. Mäkinen aloittaa virassaan kesäkuussa.

Mäkisen ja Ruokasen merkittävin ero oli suhtautumisessa homoliittoihin. Mäkinen on kertonut olevansa valmis siunaamaan homojen avioliitot. Mäkistä on kuvattu myös vahvaksi naispappien oikeuksien puolustajaksi.

Uusi arkkipiispa aloittaa toimessaan kesäkuun alussa. Samalla viran nykyinen haltija Jukka Paarma jää eläkkeelle.

Arkkipiispan vaalissa oli runsaat 1200 papppis- ja maallikkovalitsijaa sekä joukko muita valitsijoita, joihin kuuluu muun muassa kirkolliskokouksen edustajia. Turun arkkihiippakunnassa eli Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa äänistä annettii noin 900. Muissa hiippakunnissa ääniä annettiin noin 300.

Kirkolliskokoukseen on tehty aloitteita, joissa ehdotetaan Turun arkkihiippakunnan painoarvon pienentämistä vaalissa.

 
STT  - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 
 
 
 
 

Kirkko menettää väkeä kun homot jylläävät!

SETA nauraa.
Kirkko menettää väkeä.
On se ihme, että homoille on nyt jo kirkkokin pyhitetty.

"piispa"

piispa voi siunata mitä vain,Jumala ei siunaa siinä on vissi ero.

Heh

jeesus pyörii haudassaan ja mooses repii partaansa :)

jeesuksen hauta on tyhjä

jeesuksen hauta on tyhjä

Tuskinpa vaan

Tuskinpa vaan tämä valinta mitään liikettä tuonpuoleisessa aiheuttaa.

Hienoa, että arkkipiispaksi valittiin piispa, jonka näkemykset ovat samankaltaisia kirkon jäsenten enemmistön kanssa. Niin pitää ollakin.

ONNITTELUT HYVÄSTÄ VALINNASTA !

Homous on jonkun määrityksen mukaan geenibugi

Homous on jonkun määrityksen mukaan geenibugi perintörihmastossa, ikäänkuin bitti hypänneenä pystyyn muistukseksi luonnon innovaatiokyvystä tai virhetapahtumasta.

Ruotsi on hyväksynyt homoparit, homopapit ja taitavat antaa homoille adoptio-oikeudenkin. Länsimaat ovat elintasossaan joustavoituneet ja muuttuneet enemmän ”suvaitsevaisiksi”. Mitä lähemmäs menemme ympäröivää luontoa, sen vaikeammaksi käy ”evoluutiovirhe” mieltymyksestä samaan sukupuoleen.

Kirkko saarnaa ihmisesta Jumalan kuvana ja saarnaa ikiaikaisesta saavutetusta edusta ja oikeudesta lisääntyä. Toistaiseksi tiede ei ole vielä keksinyt keinoa saada samanparisista suvunjatkajia. Länsimaalainen kulutusfilosofia jaloudessaan esittää adoptio-oikeutta myös homopareille, ehkä pitää saada hedelmöityshoitoakin sille vieraalle ja tuntemattomalle siittiölle.

Kivet huutavat!

Homopelkoinen Ruokanen hävisi?

Asiaton otsikko jutullanne ja tällä kommentilla. Ihmettelen. Luojan kiitos suvaitsemattoman oloinen Ruokanen ei tullut valituksi. Mutta jos olisi, niin olisitteko otsikoineet: Homopelkoinen Ruokanen valittiin?

On se kumma että

On se kumma että varsinais-suomlaiset saavat valita koko suomelle arkkipiispan. Ei ihme että sieltä tulee sitten arkkipispoja jotka on hylänneet raamatun sanan.

Eroa kirkosta

Taitaa kirkosta eroaminen vain kiihtyä :)

Veikkaanpa, että tämä

Veikkaanpa, että tämä valinta tulee aiheuttamaan joukkopaon luterilaisesta kirkosta. Sinänsä selkeä jatko raamatun päälle jo ennestään pissineille kahdelle edelliselle piispalle.

Sosiaalidemokraattinen hapatus tuhoaa lopulta ev.-lut. kirkon. Toivottavasti hämmennys on niin valtaisa, että valtio ja kirkko erotetaan toisistaan vihdoinkin.
Saavat aaveihmiset uskoa keskenään mihin lystäävät rasittamatta veroillaan yrityksiä ja yhteisöjä.
Päätös ei hipaisekaan itseäni, kirkkoon kun en ole kuulunut 30 vuoteen. Sääliksi käy sivusta katsojana niitä, jotka joskus kuvittelivat raamatun olevan jumalansa sanan. Nykyisen kirkon jumalat istuvat eduskunnassa ja arkkipiispa on politiikan keppihevonen.

Siis jotakin uutta noinkin luutuneessa laitoksessa! Ihan sen

vuoksi - nostan hattua! ja onnittelen.
Kyllä kirkonkin on seurattava aikaansa - mihin maailma on menossa. Kirkko vihdoinkin myöntää, että jumala voi erehtyä, kun ihmisiä loi. Mikään ei siis ole täydellistä! Ei mikään!
Paras on vain tunnustaa tosiasia ja mukautua faktoihin.

Zoofilia

Minusta Turun arkkihiippakunnassa vapaamielisyysharjoituksia varmaan jatkettaneen.

Ihme lahko

Suomen ev.lut. sos.dem. valtionkirkko on koko aikuisikäni, neljännesvuosisadan ajan puhunut vain ja ainoastaan homopareista ja naispapeista. Ja varmasti jatkaa samalla perinteisellä ladullaan tulevatkin vuosikymmnenet. Kristityt voivat toki hakeutua varsinaisten kristillisten yhteisöjen pariin.

Tekopyhyyttä

Kuka muuten ihmisen loi? Jumala, mutta tiede on toista mieltä. Se tekopyhyyttä vastustaa mies- ja naispareja.

Herra armahda, Kristus armahda!

Syvä pettymys on päällimmäinen tunne.

Sillä penseyden henki,ts. maailman henki on voittanut ev.lutin Raamattuun pitäytyvät uskovat.

Sanoohan elävä Jeesus tänäänkin maallistuneelle ja omassa voimassaan rikastuneelle ihmiselle ja kirkolle:

" Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus."

ecce homo erectus..

..menkää, lisääntykää ja täyttäkää maa.

Joukko

Voisiko ajatella että siunaukseen osallistuisíkin vaikkapa 6 henkeä, jotka muodostavat yhdessä "avioliiton"?
Kuka on sanonut, että samaa sukupuolta olevia tarvitaan vain kaksi? Onko piispa varautunut tähän?

Pettymysvalinta

Syvä pettymys. Ruokanen olisi ollut edustavampi, ihmisläheisempi, oikeaoppisempi, parempi. Homokysymys ei ole ainoa asia, jota kuuluu pohtia.

Noh, näillä mennään.

Homokortilla arkkipiispaksi

Turun arkkihiippakunnan piispalla oli vankka kotikenttäetu puolellaan oudon äänestysjärjestelmän ansiosta. Hän tiesi Varsinais-Suomen ja Satakunnan äänestäjien homonäkemykset myönteisiksi ja pelasi arkkipiispa-pelin homokortilla kotiin.

Piispa Mäkinen osoittautui profeetaksi omalla maallaan.

Haureilu

Ellei Ilkka Kantola olisi jäänyt kiinni niin olisiko hänestä Turun piispana tullut Turun arkkipiispakin?

Löytyykö kaapista?

marjasisko vai pasianssi?
Mistä ja miksi maksamme kirkollisveron? Omituisten sakramenttien (erilaisten liitojen siunaaminen) lisäämisestäkö menoihin? Pitää harkita kannattaako hautapaikan takia maksaa 1092 €/vuosi kirkollisveroa.
Kuulolla ollaan.

Sielu tavaaseen vilahtaa...

Luterilaisen yhdistyksen vuosimaksut ovat huippu luokkaa.
Sielun taivaaseen vilahtaminen ei kuitenkaan ole varmaa!

Populismin voitto

Siis homoasia on kaikesta päätellen erittäin tärkeää kirkossamme? Jos se todella on ratkaissut valinnan, on kirkko tyhjän päällä seuratessaan kulloinkin vallitsevia muotivirtauksia ja populismia. Missä näkyy kirkkomme alkuperäinen tarkoitus ja työ? Onko se pelkkä kaapuihin puettu tuuliviiri?

Kotikatsomon suosikki voittoon

Kun ottaa kotikenttäedun huomioon, kisa oli huomattavan tasaväkinen. Eipä silti. Kelpoja kandidaatteja mielestäni molemmat. Onnea sekä kisan voittajalle että kakkoselle (moraaliselle voittajalle).

Tarkoitatko

että Miikka Ruokanen oli moraalinen voittaja? Kahdesti eronnutko ja homoseksuaaleja sortava moraalinen?

Ruokanen on innostava esimerkki herralle kuuliaisuudesta

Kolmas kerta toden sanoo.

Eläköön homppelointi!

Nyt se sitten tulee olemaan siunattua toimintaa. Onnea vaan Suomen kirkolle.

Johtopäätös

Pitäkää kirkkonne!

En tule olemaan mukana perversiossa.

Eikai sun tartte

Eikai sun tartte homoliittoon mennä kenenkää kaa jos et taho ;) Ihan oma valinta

Onnea

Sydämelliset onnittelut arkkipiispalle. Juuri hänen kaltaistaan humaania ajattelijaa kansankirkko tarvitsee.
Paljon on haasteita, mutta uskon, että saimme hyvän johtajan.

Jaahas, nyt voikin ruveta

Jaahas, nyt voikin ruveta miettimään kirkosta eroamista.

Yes!

Hienoa,ei tarvitse miettiä eroaisiko kirkosta sen ahdamielisen arkkipiispan takia.
Uskon että valintaa osoittautuu timantiksi!

Homopomo

No nyt on arkkipiispalle keksitty iltapäivälehtinen nimityskin. 70% valitsijoista tullee Turun arkkihiippakunnasta.

Erilaisuuden ymmärtämistä

Homoseksuaalisuus oli tuomittava rikos aina 1971 saakka, jolloin laki kumottiin. Tervetuloa kirkko nykyaikaan. Kysymys on perimmältään erilaisuuden hyväksymisestä. Uskon, että moni homo tuntee vilpittömästi toisin kuin me tavalliset heterot.

Tunnen muutamia homoja, jotka ovat astuneet reilusti kaapista ulos. Lopultakin he ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin.

Aikoinaan työelämässä sattui tapaus, jossa homoksi tiedetty kollegani oli tulossa mukaan yhteiselle risteilylle. Kukaan miespuolinen ei halunnut hänen hyttitoverikseen. Ilmoitin sihteereille, että minulle käy. En siitä huonone. Olin tuntenut kaverin jo parin vuosikymmenen ja tiesin, että hänen puoleltaan ongelmia ei todellakaan tule. Mutta hänellä oli kylläkin ongelma ns. normaaleista kanssaveljistään...

Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi... Miksi homoparin, kahden poikkeavan, yhteistä eloa ei voisi edes siunata. Keneltä se on pois?

Uskonto ei koskaan hyväksy moniarvoisuutta

Uskonto ei koskaan hyväksy moniarvoisuutta, vaan yrittää kasvattaa moraalisiin ja eheisiin arvoihin. Uskonto on yhteiskuntaelämän tieliikennelaki.

Moniko haluaisi moniarvoisen ja suvaitsevaisen rautatieliikennesäännöksen, lentoliikenteen säännökset tai tieliikennelain?

Miksi autokatsastuksesta ei voitaisi luopua moniarvoisuuden nimissä tai oikeanpuoleisesta liikenteestä? Miksi vaihdekeppi ei voisi olla vasenkäsitille vasemmalla puolella ja miksi vasenkätiset eivät voisi ajaa vasenta kaistaa luontaisten taipumustensa mukaisesti?

Joskus ihmettelen

olisiko Jumala niin pikkumainen, että tuomitsisi osan luoduistaan. Ja ulkoistaisi uskovaisensa kantamaan tuomitsemisen taakan omasta virheestään. Maailma monesti ihmetyttää pientä kulkijaa...

Heh heh

Miksi Jumala tuomitsisi ihmisten tapaan Adolf Hitlerin tai pappisseminaarilaisen Josif Stalinin teot? Moni luojan luoma on luonnostaan hieman, ellei lipposlainen sosialidemokraatti tai ahnekokoomuslainen niin ainakin kommunisti tai kansallissosialisti.

Ei Jumala tuomitse, koska 70-luvun rikoslaki on uusittu?

Tuskin Jumala ketään luomiaan tuomitsee, tehtiin sitten mitä tahansa. Kaikki on selitettävissä ja anteeksianto on ääretöntä.

Järkyttävä valinta ensilukemalla?

Kuitenkaan ei Mäkinenkään siunaa homojen AVIOliittoja, vaan heidän PARIsuhteensa. Olen kirkon jäsenenä syvästi pettynyt vaaliin. Turmiontie näyttää jatkuvan, ikävä kyllä!

Mistä johtuu

että sellainen asia kuin Suomen lainsäädäntö tuntuu olevan useimmille aivan outo asia? Homoseksuaaleilla ei ole vielä Suomen lain mukaan oikeutta solmia AVIOliittoa. Suomessa ei ole sellaista lakia vielä.

Mutta kyllä se tulee luultavasti jo ennen kuin sinä koiranputkea kasvat.

SO, SO Parviainen.

Minä tunnen kirkon sanoman, sinä et?
Sinulle selviää tuo vasta haudassa, mutta toivon, että Sinun haudallasi eivät koiranputket kasva.

Omahyväinen kirkkouskovainen

Miten tuo kuulosti niin tutulta? Herran valitut ja syntiset? Minä tunnen herran sanan, sinä et?

Tuomio langetetaan tylysti ja äärettömän itsekkäästi.

Ketäs Sinä Pekka tarkoitat?

Minusta kirkon oma oppi ajaa aina maallisen lain edelle. Omahyväisyyden häivääkään et löydä maalaiselämän kasvatilta!

Äläs nyt, Simo!

Siis hammas hampaasta jne?

Mallia Iranista

Teokratia on ilmeisesti eräille ihanneyhteiskunta ja uusi arkipiispa olisi valtion pyhä paimen kuten esim Iranissa, jossa sukupuoliset vähemmistöt taatusti saavat tutea pyhän papiston omahyväisyyden - ehkä selkänahoissaan.

Kaikki eivät ole Urantia-enkeleitä

Tämän vuoksi heidän tietoisuutensa on rajoittuneempi.

Taustalla Ruotsin malli

Homopomo valmistaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon änkyröitä sukupuolineutraaliin avioliittoon.

Kirkastuiko katajaisen kansan tulevaisuuden taivas homopomosta?

Tosi on.

Ja jos lähdetään siitä, että Raamatun Jumala on olemassa ja säätää ihmisten ja kansojen kohtalot ja toimii Raamatun sanan mukaan, niin mitäpä arvelet tapio?

Onko meillä ja lapsillamme tulevaisuudessa odotettavissa taivaan mannaa vai ilkeän sortajakansan syöttämää pettuleipää?

Those were the days. Kaukana muinaisuudessa ovat Vanhan valtaus ja ihanan ensilemmen huuma.
Räntäsadetta pitelee taas Pohjanmaalla.

Ja kun homopiispat eivät minun kirkkoani johda!

Tulkoon vitsaus näille epäjumalien palvojille!

Onnea Kari Mäkinen

Menestystä vaikeassa työssä.

Kirkko eksytyksen tiellä

Eikö Suomenmaasta löydy esimerkillisempiä valittavia..
alas on vajottu.

Huvittavaa, että Raamattu

Huvittavaa, että Raamattu ja sen opit ovat toisaalta uskon perusta - ja toisaalta samaan aikaan niissä kohdin, missä Raamatun viesti ei sovi yhteiskunnan raameihin sen opeilla ei ole mitään merkitystä.

Jeesus on yksi versio aurinkojumalatraditiosta muiden lukemattomien aurinkojumalien joukossa. Esimerkkinä 3000 vuotta ennen Jeesusta; egyptiläinen jumala Horus:
- syntynyt 25. joulukuuta
- neitsyt äiti
- syntymän aikaan tähti idässä
- kolme kuningasta seurasi syntymäpaikalle
- 12vuotiaana opettajaksi
- 30vuotiaana papiksi
- 12 opetuslasta
- teki ihmetekoja
- hänellä oli nimiä kuten "lampaiden kuningas", "valon jumala"
- ristiinnaulittiin
- kuollut 3 vuorokautta, heräsi kuolleista

kuulostaako tutulta? Samanlaisia talvipäivän seisauksen jälkeen syntyneitä aurinkojumalia Jeesuksen kaltaisilla ominaisuuksilla on lähi-idän ja Aasian alueella kymmeniä.

Perussanoma

löytyy vuorisaarnasta ja monen muunkin uskonnon kirjoituksista. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Homofobiasta ei sanaakaan... Harvassa vaan on lukutaitoisia tai paremminkin luetun ymmärtäjiä. Jeesuskin nimenomaan varoitti kirjanoppineista. Kaikki on kutsuttu mutta harvat valittu? Tosi Jumala ei tarvitse ihmisen puolustuspuheita.

Vain mutaatio

Jos homous on sosiaalisesta ympäristöstä ja kasvatuksesta johtuvaa, on tämä poikkeavuus parannettavissa. Annettuna ominaisuutena aletaan jo pitää psykopatiaakin, kuten Lauerma jokin aika sitten todisti, siksi olisi jo parempi esittää kättä pidempiä todisteita.

Kaappihomot meuhkaa

Jenkeissä pahimmat homojen ihmisoikeuksien normalisoinnn vastustajat ovat tupanneet itse olemaan kaapeissa lymyileviä homoja. Ettei vaan tälläkin palstalla olisi muutama "nalle" murisemassa.

Ensio Itkonen opetti TUR-VAL-LI-SUUS-VÄLI!

Se pitää muistaa, ettei Gunnar vaan kaapista pääse karkuun.

???

Uusi Suomi -kiihkoliikkeiden kotipesä?

Onneksi täällä edes muutama henkilö piti nykyaikaista valintaa järkevänä. Muuten kommentit ovat tavallisia "Kristus armahda" ja "luonnotonta toimintaa" tasoa.

Miten voi olla, että juuri US:n keskusteluihin ovat keskittyneet kiihkouskovaiset, fasistit, rasistit ja muut punaniskat. Eikö Kotimaa-lehdellä ole keskustelupalstaa?
----------------
Ilkka Luomalle erityisesti: en oikein saanut selkeätä kokonaiskuvaa mielipiteestäsi, mutta kysymykseesi

"Onko lisääntyvä homous ilmentymää elomme pinnallistumisesta ja maallistumisesta, vai puhummeko siitä nyt enemmän kuin aikaisemmin?"

vastaan:

En tiedä oletko täysin pullossa kasvanut, mutta homoseksuaalisuus oli yleisesti tunnustettua eikä mikään ihmeellinen asia ennen keskiaikaa, jolloin kirkko rupesi myös polttamaan ihmisiä roviolla ja muuta sivistynyttä.

Kun homous kriminalisoitiin, ei siitä puhuttu mutta on ihan turha luulla että se olisi jonnekin kadonnut. Sitä on aina ollut yhtä paljon kuin nykyään (tietty prosenttiosuus populaatiosta), eikä nykyaikainen avoin, tosiasiat tunnustava keskustelu muuta homouden määrää suuntaan eikä toiseen.

Jumalan sanaa

Jumala loi Aatamin ja Eevan, ei Börjeä ja Gunnaria eikä Liisaa ja Marja-Leenaa.
Ja nimenomaan edellä kerrotussa järjestyksessä.

Darwinin sana

Luontoäitihän ne molemmat loi modernimman tiedon mukaan.

Ero sukupuolten välillä on pieni, mutta kauan eläköön tämä
ero.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Darwin

Sopii Suomen homolinjaan,

sillä nythän naisparitkin voivat saada isyysrahaa tai sen vastinetta. Tasa-arvoa tämäkin. Mahtaako miespari sitten saada äitiysrahaa adoption jälkeen? Tottako, Mooses?

Arkkipiispan vaalista

Kari Mäkeläiselle siunausta työhön kaikesta huolimatta. Kirkon liberaalien ja konservatiivien ristiriidat voivat repiä kirkkoa. Kirkko olisi tarvinnut arkkipiispan,joka ei ole karkottamassa konservatiiveja kirkosta. Jumalan oikeus tuomita luotujaan kadotukseen kuitenkin säilyy riippumatta ihmisten päätöksistä. Jeesus sanoo,että helvetti on varattu saatanalle ja sen kätyreille. Saatana on Jumalan luoma langennut enkeli,joka ei tahtonut totella Jumalan hyvää tahtoa olla kuuliainen Pojalle. Ihminen lakesi saatanan viettelemänä kapinaan Jumalaa vastaan,mistä seurasi kaikki sodat ja synnit. Sairauksien taustalla on karjanhoito,joka liittyy maanviljelyksen vallankumoukseen. Arkkipiispan vaali ei ole kansanvaltainen. Vähemmistö päättää kirkon asioista hiljaisen enemmistön puolesta.

"Saatana on Vatikaanissa!"

Katolisesta kirkosta paljastuneet pedofiiliskandaalit osoittavat, että saatana on tunkeutunut Vatikaaniin, sanoo kirkon päämanaaja. Pappi Gabriele Amorth sanoo sanomalehti Timesin haastattelussa, että paholaisen tunkeutumisesta Vatikaaniin on seurannut pappien valtataisteluja ja jumalan vastaista käytöstä (HS Verkkoliite 11.3.).

Suomessa Kari Mäkinen on valittu uudeksi arkkipiispaksi. Ensimmäinen reaktioni oli raju pettymys ja suru esi-isieni kirkon alennustilan vuoksi. Mutta sitten ajattelin toisin: ei Miikka Ruokanenkaan olisi pystynyt estämään nykymuotoisen kirkon syöksyä kohti tuhoaan, vain hiukan hidastamaan sitä. Nyt tulee nopeammin se mikä joka tapauksessa olisi tullut.

Jeesuskin sanoi kavaltajalleen:"Minkä teet, tee pian!"

Äänestystulos oli yhtä fiftififti...

kuin tämän koko Suomen kansan jakautuminenkin linjalla etelä ja pohjoinen, samoin kuin linjalla syrjäytetyt ja ne muut.

Ruokanen taisi kumminkin lapinpoikana edustaa maallikkojen mielipiteitä paremmin kuin tämä nyt valittu.

No, sitten meitä "pakanoita" on ainakin yhtä paljon kuin kristittyjä, mikäli kirkko ryhtyy tuumingeista tekoihin tuossa homo-asiassa. Kukaan ei enää sitten ainakaan kysy, että miksi olet "eronnut kirkosta".

hohhoijaa

Onkohan mitään asiaa, missä kirkko olisi edelläkävijä? Lähinnä se on kömpelö perässähiihtäjä.

Paimen kysyy laumalta minne se haluaa

Jos tämä piispa vielä lisää homomyönteisyyttä kristillisessä kirkossa, minä, umpikristitty, Jumalaa pelkääväinen ihminen, eroan kirkosta varmasti. Silloin viimein tulee selväksi ettei usko kirkkoa tarvitse!!! Paimen kysyy laumalta minne se haluaa mennä, ei tee niinkuin paimennen tulisi tehdä, eli ohjata lauma oikealle tielle!!

kansankirkoista

Eiköhän nyt ole viimeisenkin Raamattuun uskovan kirkon jäsenen aika jättää tämä kirkkolaitos. Valtionkirkot ovat tulleet viimeistään nyt tiensä päähän.

Tulevaisuus on vapailla seurakunnilla, jossa uskotaan oikeasti Raamattuun ja joihin liitytään omasta tahdosta, ei pakkoliittämisellä syntymän jälkeen.

mistä puhutaan, sellainen kansa

Onnea uudelle arkkipiispalle.

Tässäkin ketjussa ihmisiä tuntuu kiinnostavan vain homot. Minua he eivät kiinnosta pätkääkään, olen äärihetero. Minkä me voimme sille, että tämä kansa valtaosaltaan keskittyy vain epäoleelliseen.

Toivon arkkipiispalle hyvää ja mielenkiintoista työtehtävää tärkeiden kirkollisten asioiden parissa. Koita kestää vaikka kansa onkin tällaista turhanlätkyttäjää.

Mikäs ihmisen siunaamisessa on väärin?

Mieshän on ilmoittanut vain siunaavansa vaikka homon. Ei hän ole ilmoittanut vihkivänsä heitä.

Mäkinen näkee ihmisen dogmien takaa, eli mm. naiset seurakunnissa. Hän tulee puolustamaan naisen asemaa kirkossa.

Ruokanen piiloutui dogmiensa taakse, mikä on tänä päivänä vähintäänkin arveluttavaa. Jos oppi on väärä, silloin on parempi luopua opista. Olkoonkin, että joku huutaa suureen ääneen sen olevan Jumalan mielipide. Silloin hylkäämme sellaisen jumalankin, ja valitsemme tilalle paremman!
Näin se menee. Jumala on ihmisen tekele, ei päinvastoin.

Mikä ihme teitä vaivaa?

Jessus sentään. Hän oli fariseuksien, samarialaisten, spitaalisten ym. homojen paras ja ainoa ystävä ja ymmärtäjä. Ettäs kehtaatte sylkeä sen parhaan esimerkin päälle ja väittää vielä olevanne kristillisiä.

Ei varmasti ole helppoa ja mukavaa olla homona nyky-Suomessakaan. Kirkon pitää pitää näiden pilkattujen ja herjattujen puolta ja hyväksyä yhdenvertaisina joukkoon kaikki jotka sitä haluavat. _Se_on_lähimmäisenrakkautta_se_.

Häpeäisitte vähän, pirun sikiöt.

piispa

jokohan homofobiasta on päästy,alettaisiinko seuraavaksi purkamaan huumefobiaa . mitä mieltä piispa on Hampusta ? Korvaushoidoista ? Mitä mieltä Piispa on siitä heroinistit ovat alkaneet saada heroiinia jakelupisteistä Sveitsissä?

Marcellukselle

Marcellus:"Miten voi olla, että juuri US:n keskusteluihin ovat keskittyneet kiihkouskovaiset, fasistit, rasistit ja muut punaniskat. Eikö Kotimaa-lehdellä ole keskustelupalstaa?"

On tunnettua, että Kotimaa-lehti edustaa ääritaantumuksellista vapaamielisyyttä, joka sensuroi kuin Pravda, Izvestija tai Völkischer Beobachter.

Marcellus voisi siirtyä Kotimaa-lehteen lukemaan kommunistisia, fasistisia, rasistisiia, proletaarisia, punaniskaisia, suomalaisia jne. aitoja oikeita mielipiteitä, jotka eivät ole tulosta vapaamielisten ahdasmielisestä suodatuksesta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon "johtajuudesta" kilpaili kaksi siviilipalvelusmiestä, joista toinen ei ole dogmaattisesti vielä löytänyt itseään ja joista toinen ryhtyi homopomoksi siksi, että saisi 70% valitsijoista eli Turun arkkihiippakunnan kannattajat taakseen.

Mitähän toimittajan kaalissa liikkuu?

Eikö uudesta arkkipiispasta ole muuta kerrottavaa, kuin tuo yksi ja ainoa? Hyvin on toimittaja saanut provosoitua "kommentaattorit". On kirkolla ja sen esipaimenella muutakin tehtävää ja huolen aihetta, kuin suhde homouteen. Uskon niiden olevan suurempia kuin homous. Esimerkkinä kristillisten kirkkojen pyrkimys yhtenäisyyteen ja eri uskontojen välinen vuoropuhelu. Näin esimerkiksi.

Sanotaan, ettei Suomeen mahdu kuin yksi ajatus kerrallaan. Ainakin toimittajien ja "kommentaattoreiden" osalta se näyttää pitävän paikkansa.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely