Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei ota vastuuta Yle-maksun kariutumisesta. Sen sijaan hän vierittää syyn SDP:n niskaan. Asiasta kertoo Ylen Uutiset.
Kataisen mukaan SDP ei halunnut hyväksyä Yleisradiota valvovaa ulkopuolista asiantuntijaelintä.
Aiemmin tänään keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas syytti Uuden Suomen haastattelussa Kataista Yle-maksun kaatumisesta. Hänen mukaansa "ei voi välttyä siltä ajatukselta", että kokoomus olisi haudannut hankkeen poliittisten pisteiden toivossa.
Kokoomuksen ministeriryhmä perustelee Yle-maksun kariutumista myös sillä, että uuteen Yle-lakiin oli hankala löytää malli, jolla maksu korvattaisiin vähävaraisilla.
Henkilöt:
Yritykset:
Paikat:

Kommentit
hehe
Aika naurettava väite, että jokin asiantuntijaelin olisi riippuvainen maksusta.
Näköjään vaalipropagandat alkavat nyt toden teolla.
Syy?
Jos tämä nyt johtaa siihen, että YLEn toiminta rahoitetaan valtion budjetista, ei siitä voi ketään syyttää vaan se on laskettava ansioksi!
YLE-maksu johtaisi vain YLEn toiminnan paisumiseen ja joka vuotisiin maksun korotuksiin, kun maksaja on tiedossa.
Valtio rahoitteisena YLEn rahan käytölle ja toiminnalle voidaan saada raamit ja joku kohtuus.
TV-maksu
Ainakaan TV-veron rahoittaminen ei olisi ollut ongelma.<ul>Kun nyt toimeentuloasiakkaille korvataan TV-lupa, ja kun TV-vero on pienempi, niin tämän seurauksena toimeentulotuki pienenee erotuksen verran ilman että siitä kukaan kärsii.</ul>Alentuneista toimeentulomenoista saaduilla säästöillä voidaan korvata opiskelijoille osa TV-verosta.
Ah Tilt
"Kun nyt toimeentuloasiakkaille korvataan TV-lupa, ja kun TV-vero on pienempi, niin tämän seurauksena toimeentulotuki pienenee erotuksen verran ilman että siitä kukaan kärsii."
Ei sitä erikseen lisätä toimeentulotukeen. Toimeentulotuen määrää pitäisi laskea toimeentulotuen perusosaan sisältyvän televisiomaksun verran, koska toimeentulotukiasiakas käyttää TV-maksusta säästyneet rahat esimerkiksi makarooniin ja muihin elintarvikkeisiin.
Katainen jatkaa uskollisesti
Katainen jatkaa uskollisesti linjaansa: Kokoomus ei ole osapuoli.
uskomattoman vahva
SDP-kun sille ei kukaan voi mitään???*ihmii*
Hallitus toimintakyvytön
Vanhasen-Kataisen hallitus tekee Suomen ennätyksen asioista, jotka lykätään vaalien yli.
Ja mihin se hallituksen eduskuntaenemmistö nyt on kadonnut, kun kerran demarit pystyvät 45 edustajallaan kaatamaan hallituksen suunnitelmat.
Hallitus on toimintakyvytön. Sekä kepu että kokoomus ovat ja aloittaneet pitkän vaalitaistelun. Juoksevia asioita hoidellaan ja propaganda pisteitä kerätään, sitä on hallituksen meininki.
Hallitus on, on ollut ja
Hallitus on, on ollut ja tulee olemaan rampa ankka. Jos se vielä vuoden saa touhuta, se kuolee pystyyn. Miten tuleekaan ikävä Lipposen ja Niinistön akselia. Miehet ottivat vastuun asioita ja tekivät päätksiä, ikäviäkin. Nyt poikaset eivät pysty vastaamaan mistään.
Fakiiri Katainen
pistää neulalla toista persauksiin tuntematta itse kipua ollenkaan.
Surkeaa Jyrki boy
Heh, heh, Eikö Jyrki boy enään muuhun pysty kun syyllistämään demarit, vaihtaisi jo levyä.
Osoittaa jo melkosta saamattomuutta , kykenemättömyyttä kokkareilta vyöryttä jokaisen puheen alkuun syytös opposition suuntaan.
Mikseivät itse rupea niihin toivotalkoisiinsa ja ota ne vaalimainos hanskat käyttöön.
Siinä sitä olisi yhteisöllisyyttä ja välittämistä jos kokoomusväki pystyisi itse jotain päättämään kysymättä ensin neuvoa Matilta ja Eerolta.
Törkyveron pysäyttäjä
Äänestäjät haluavat tietää, kenen ansiota törkeän mediaveron pysäyttäminen oli. Nämä poliitikot kansanvastaisessa irvikuvamaailmassaan kuitenkin etsivät syyllistä!
SDP:tä on sanottu
SDP:tä on sanottu auringonlaskun puolueeksi. Jos Kataisen puheita on uskominen niin, oikeasti SDP rulettaa!
BBC Trust -malli lienee tässä takana
voin hyvin kuvitella, ettei demareiden politrukit suostu asiantuntijoista koottavan kontrollöörin olemassaoloon. Rima pitää olla matalalla, että kaikki rasvahaalariäijät pääsevät pätemään olemattomuuttaan. Voi taivahan talikynttilät
Jyrkin ja kokkarien vaatimus, valvontaelin yleen
Juu nääs päivää, ny tuo Jyrki boy meni taas Eeron selän taa ja syytti demareita ettei niille kelvannut "ylimääräinen" valvonta elin Yleen.
Oliko kokkarien tarkootus perustaa Yleen oma "Stasi" valvomaan että hymypoika kuvia ja "runoja tulee töllöstä säännöllisesti vai oliko tarkotus "työllistää" nää kokkarinuoret jotka he ovat masinoineet kirjoitteleen työntekijä vastaisia provoja facebookkiin, twitteriin ja kaikkiin lehtiin missä jonkinlainen keskustelupalsta on käytettävissä.
Nimimerkille salahanke
Mistä "asiantuntijoista" puhut, niistäkö jokka olis läpässy testin ja tuntenu kuvista "ruiskukan".
Osoitat myös kuuluvasi "sinisilmäiseen" parempaa rotuun kun mielestäsi rasvahaalari äijät ei kykene asiantuntijoiksi.
Mihin perustat väitteesi, elämänkokemukseen vai "kouluviisauteen", vai onko kenties ohjeistus juurtunut kotoa.
Eläkä ny kauheesti haalarimiehiä morkkaa, olihan kokkarien vaalimainoksessa oikeen työhanskat, tosin käyttöohjeet kyllä puuttu.
Lisää tällaisia
Lisää tällaisia kokoomuksen jäsentenvälisiä, jotka ne tulkitsevat muiden syyksi.
LISÄÄ, LISÄÄ. Mielenkiintoinen ilmiö tuo kokoomuksen oman syyn vierittäminen muiden niskoille.
LISÄÄ, LISÄÄ.
Tyypillistä kokoomukselaista vastuunkannon kiertämistä.
Mutta, mistä lähdettiinkään kohti kansaa pettämään?
http://www.youtube.com/watch?v=6-6YxLDiZ4M
olikos tuo
joku luettelo Perheyrittäjien liiton hallituksen jäsenistä?
KANSANVALTA VOITTI
Tietyt poliitikot vetoavat siihen, että Lintilän työryhmä teki yksimielisen esityksen Yle-verosta ja pitävät sitä demokraattisena. Arvoa pitäisi antaa enemmän sille, että yli 80% kansalaisista vastustavat Lintilän työryhmän esitystä. Ja näiden joukossa on enemmistönä he, jotka katsovat televisiota päivittäin. Eli he katsovat asiaa oikeudenmukaisuusnäkökulmasta.
otsikko
Mitä lienee toimittaja tuuminut otsikoidessaan? Alkaa suupieliä nykiä, kun ajattelee ministeri Kataisen istumassa pönäkästi kuin Don Corleone pöydän takana ja jakamassa viisauksia bassollaan.
Meillähän näyttää nyt olevan kaksikin Donia, Eero ja Jyrki. Ja sitten ruohonkasvattajat erikseen.
Laulun sanoin
Jyrki Jyrki, älä tyrki, Jyrki tee joskus miehen työ...
Pah! Ei taida olla toivoakaan.
Mikä ihmeen julkinen neuvosto??
Jos ei mitää laillista asemaakaan ole, niin miksiihmessä tarvitaan lisää byrokratiaa? Vai oliskohan taas kokoomuuslainen päättäjä vailla "vihreää oksaa"? Tai onko joku valtionyhtiöstä menossa konkurssiin että joutuu ministeriä vaihtamaan?
Tuskin tuollaiseksi ohjelmavalvojaksi kukaan ryhtyy ilman palkkaa, tai siis ainakaan ilman 8.000-10.000 euron kuukausikorvausta. Tottahan valtiolla on varaa tällaiseen.
Mutta, muuten tämä on täydellisen typerä temppu Kataiselta. Kannattaa säästää paukut parempaan paikkaan. Minäpä kerron mihin. Vaadi Matilta ja Maurilta että hallitus päättää kolmesta uudesta ydinvoimalasta ennen kesää tai Kokoomus lähtee hallituksesta ja eduskuntavaalit pidetäänkin välittömästi. Se olisi todellista asiapolitiikkaa ja maan etujen ajamista.
Jatkuvaan vastuuttomuuteen
Kokoomuksen touhu alkaa mennä jo Jyrki Kataisen johdolla surkuhupaisaksi touhuksi.
On ajat muuttuneet Sauli Niinistön ja Holkerin,Rihtniemen ajoista. Ei uskoisi samaksi puolueeksi.
Säälittävää touhua. Ei mitään vastuuta Ylestä,kansalaisista eikä ulkopuolisesta mediasta. Kokoomuspuolue ei kaipaa tämän tapaista pelleilyä ja saamattomuutta puoluejohdoltaan.
Hävettää.
Yle maksusta
Todella hyvä veto kokoomukselta. Kataiselta ja Lindeniltä.
Maksu voi jäädä ennalleen niinkuin se nyt on.
Ylen täytyy karsia kuluja tekemällä ohjelmia "pienemmällä porukalla". Kun nyt katsoo jonkun ohjelman jälkeen sitä määrää henkilöitä, jotka ovat olleet mukana, kauhistuu.
Kyllä uutisointi ja ohjelmat osaa tehdä riittävän hyvin muutama henkilö kymmenien sijasta.Vaikka laatu hieman laskisikin.Isokin ryhmä ihmisiä saa ohjelman ja toimituksen solmuun.Lähes amatööritasoinen uutisdokumenttikin riittäisi.
Jos ei muuta , niin kanavia vähemmäksi ja tv-lupamaksu alemmaksi tai vähintään ennalleen. Korotusta ei tarvittaisi, eikä korotus 250 euroon ole sekään kovin suuri, kun tv katselun voi lopettaa jos haluaa. Suuren organisaation vaatii sekin jos joillakin maksua helpotettaisiin.
Kaikkein parasta olisi, jos ylen kulut menisivät suoraan valtion budjetista.
TV maksusta
Aika paljon maksaa lupien laskutus ja keräysprosessikin.
Valtin budjetista säästyisi sekin raha.
Voi jeesus sentään ...
näitä amatöörejä ... mitä esim. maikkari tai nelonen tekee? Monta omatuotantoa on heillä ohjelmistossa? Kaikki ostetaan ulkomailta ja kaiken lisäksi halvalla siten että tulee vuoden viiveellä miten muualla Euroopassa - ja sitten ihmetellään miksi piratismi kukoistaa?!? Katainen - ota se maikkarin pöllö pois hanuristasi ja herää tähän maailmaan! YLEä tarvitaan tuottamaan poliittisesti puolueettomia uutisia!
Ketä kiinostaa maikkarin loppukevennykset kun muut uutiset on EK:n maksamaa propagandaan joka vetää vertoja Neuvostoliiton ja Kiinan puoluekoneiston tekemille uutisille! Ei me kansalaiset olla oikeasti niin vedetettävissä kuin kokoomuksen puoluetoimisto kuvittelee ...
Mitä vaihtoehtoja Ylen rahoittamiseksi on olemassa?
onko jossain koostetta kaikista vaihtoehdoista, joita Ylen rahoittamiseksi on olemassa?
Kokoomus paskoi housuunsa
Ruskea aine näkyy ja haisee! Kaikkien puolueiden sopima esitys olisi mennyt heittämällä läpi eduskunnassa - sitten kokoomuksen puoluetoimisto keksi että kehitetään vielä tälläinen muiden kanavien omistajien etuja ajava ryhmä valvomaan ylen hallintoneuvostoa. Tästä sai Katainen idean syyttää oppositiota ja vetää lakiehdotuksen pois. Täydellistä mediapolitiikkaa - mikäköhän on tuo kokoomuksen käyttämä mediatoimisto? Sillä on aika kova liksa tällä hetkellä - he johtavat Oy Suomi Ab:tä tällä hetkellä ...
Taas kaikki pihalla kuin lumiukot
Tästä kaikesta päättäjiemme torveilusta aiheutuu nykyään kansalaisille jo ihan silkkaa stressiä.
Koko ajan lauotaan asioita ja kun on vähän aikaa kulunut, niin koko homma perutaankin ja tilalle tulee joku vielä kalliimpi ratkaisu......
Minua ainakin stressaa tämä holtittomuus, jonka alaisuudessa maamme vaan lilluu "vapaassa kellunnassa."
Eikö nyt joku voisi tarttua asiaan ja panna vireille hallintouudistuksen. Entiset ulos ja uutta asiantuntijaverta kehiin.
Muuten tästä Suomen touhusta ei tule "lasta eikä paskaa."
-EP-
Vasemmisto vaahtoaa
Täällä on taas koko vasemmisto vaahtoamassa.
Teillähän kiehuu kohta pannu yli ja siitä voi tulla vakavia
terveydellisiä ongelmia.
Miksette mene Demari-lehden sivuille touhottamaan, siellä on kaikki teidän kanssa samanmielisiä.
Siellähän ei muiden mielipiteet pääse edes esille.
SDP kuulostaakin jo joltakin viimevuosisadan liikkeeltä
Kun kirjainyhdistelmää SDP makustelee, niin se mieltyy samaan sarjaan kuin jotkut muutkin viime vuosisadan aatteelliset kirjainyhdistelmät, NSDAP, NKP, KGB, SNTL, SSSR, DDR jne....
Reporadio alas
Miksi YLE edelleen on vanhanmallinen.
Sen ei pidä olla opposition kanava vaan sen on uudistuttava. Milloin se informoi selkeästi yrittäjien ja firmojen asioita. Nyt uutisoidaan vain lakkoja ja AY-näkökulmaa ja jopa hyysätään sitä.
Milloin YLE uutisoi firmojen saavutuksia ja kehitystä eikä vain ongelmia. YLEn on saneerattava myös toimituksiaan ja ohjelmistoaan kehityksen raportoijaksi.
Jatkuva negaatioiden kaiveleminen äsyttää ja antaa negatiivisen kuvan Suomesta.
Työläisten ongelmista pitää siirtyä myös firmojen haasteisiin ja johtamiseen. Se edellyttää myös toimittajilta asian hallintaa. Työläistoimittajien lisäksi pitää olla myös työnantajatoimittajia. Se vastaisi nykyistä markkinatalousmaata.
Kuka lobbasi?
Eikö kukaan ole huomannut näissä Yleä koskevissa jäsentenvälisissä Kimmo Sasin heittoa, jonka mukaan jokin taho on lobannut Suvi Lindeniä. Olisiko tarkoitus suosia kaupallisia tv-yhtiöitä, yksityisiä kanavia ja ajaa Yle alas?
Kysyn vaan.
Kuka lobbasi?
Eikö kukaan ole huomannut näissä Yleä koskevissa jäsentenvälisissä Kimmo Sasin heittoa, jonka mukaan jokin taho on lobannut Suvi Lindeniä. Olisiko tarkoitus suosia kaupallisia tv-yhtiöitä, yksityisiä kanavia ja ajaa Yle alas?
Kysyn vaan.
Kokoomus taas pelastaa suomea....
..on erinomaisen oikein lopettaa demari-kepu hullutus YLE pakkomaksusta.
MUISTAKAA ja HUOMATKAA kansalaiset, että nimenomaisesti juuri SDP olisi heti hyväksynyt tämän koko suomen pakkorahastuksen, ajatelkaa, köyhät, sokeat, vanhukset, ja se suuri ryhmä, joka ei halua katsoa pakkomaksulla televisiota.
Jälleen yksi hyvä syy, miksi kokoomus on koko suomen asiaa. Linden on hyvä ministeri.
Ja huonmatkaa, että yle virkamiehet haluavat jatkaa lokoisia päiviä uskomattomassa linnassaan...
Millä koneella näitä vanhoja saa nostettua TOP-listalle?
Varsin hyödyllistä, sillä minä en ollut tähän aikaan edes lukemassa US-uutisia. Muutaman päivän päästä tosin jo tulinkin.
Tämä tarvittaisiin ehdottomasti vielä lähempänä vaalejakin näkyville. Muistutuksena maallisen vallan katoavaisuudesta.
Mainiota US !!