
Thors kiinnittää huomiota myös nuorten naisten pahoinvointiin. Hän mainitsee, että lääkäriseuran konsensuskokous on todennut neljänneksen 19-34 –vuotiaista naisista kokee masennusta, mutta miehistä vain joka kymmenes. Syyksi Thors epäilee ihmisten muottiin painamista. ”Tytöt luulevat, että heiltä vaaditaan paljon ja (…) ulkoiset paineet ovat kovia. Lasten ei myöskään sallita olevan lapsia ja media on väärällään vääriä ’ihanteita’”, Thors kirjoittaa.
Thors muistuttaa, että tytöt pyrkivät pärjäämään kaikilla aloilla ja pärjäävät poikia paremmin kouluissa, kun taas poikien joukosta löytyy enemmän koulupudokkaita.
Thors epäilee, että arvokeskustelua esimerkiksi niin sanotuista säästölistoista ei käydä riittävästi, tai ainakaan keskustelu ei toimi, koska eri ihmisryhmien tarpeet asetetaan vastakkain. Hän toivoo keskusteluun johtajuutta.
”Muutosta tarvitaan”, kirjoittaa Thors, ja epäilee, että muuten on pakko puhua pahoinvointi- eikä hyvinvointiyhteiskunnasta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ahvenanmaalla ollaan
Ahvenanmaalla ollaan masentuneita? Milloin ministeri on käynyt Kainuussa tai edes Itä-Suomessa??
Tradegia Ahvenanmaalle
Thors on avannut sanaisen arkkunsa ja henkinen pahoinvointi AAhvenanmaalla kasvoi varmasti.
Yhteisöllisyys,
Yhteisöllisyys, yhteisöllisyys, yhteisöllisyys.
Autonomia ei ole ahvenmanmaalaisilla hyväksi
Minusta maahanmuuttajat voidaan ohjata Ahvenanmaalle piristämään ilmapiiriä.
Ahvenanmaalle
Astrid Thors: Pystyttäkää Ahvenanmaalle esim. viisi vastaanottokeskusta ja täyttäkää ne eri kulttuureista tulevilla maahanmuuttajilla ja antakaa niille jokaiselle käteen esim. 1000€/kk. Ehkä erilaisuus piristäisi Ahvenanmaalaisia ja katukuvaa.
Kulttuurivaihtoa
Luulempa että Ahvenanmaa nuoret tarvitsevat ulkolaista kulttuurivaihtoa, vaikutteita muista maista sekä maahanmuuttajia jotka antaisivat virikkeitä ja jaksamista arkista elämää varten.
lisää maahanmuuttajia
lisää maahanmuuttajia ahvenanmaalle!
Muutosta
Muutosta tarvitaan!
Kerrankin Tantta asteroidi on oikeassa.
Muutos 2011
Myöhässä
Astrid Thors on mielipiteessään pahasti myöhässä. Suomi on ollut pahoinvointivaltio jo monta vuotta. Sitä ei vaan tyhmemmät heti huomaa. Eikä tämä koske vain nuorisoa.
Terapiarahaa on jo...
Ahvenanmaalle menevät tulonsiirrot ovat sitä luokkaa että niillä kyllä ratkoo ongelmat.
Astrid tuntuu tekevänsä kaikkensa että suomenkieliset inhoaisivat suomenruotsalaisia. Olisi kaikkein edun mukaista päästää Astrid sopeutumisleläkkeelle. Epäilen kyllä sopeutumista mutta korvauksella elää.
Täti Astrid
Aiheuttaa vahinkoa kaikille äidinkieleen kieleen katsomatta.
Thorsilla ei ollut mitään
Thorsilla ei ollut mitään sanomista, mutta hän osasi senkin kertoa noin pitkästi?
Nuorten naisten masennus
Nuorten naisten masennus johtuu usein biologisista syistä.. Siihen ei paljoa yhteiskunta voi puuttua.
Takuu varmasti traumoilla ja
Takuu varmasti traumoilla ja muilla tekijöillä on vaikutusta, mutta monimutkaisessa maailmassa syyt ovat monitahoisempia kuin yksittäinen trauma-paranoija-"hullujaovat" selitykset. Etenkin, jos mukana on politiikkaa ja laajempaa yhteiskunnallista elonkirjoa.
Odottelet vielä hetken Thorssi..
”Muutosta tarvitaan” .. eikös Thorssi tiedä että Muutos on tulossa? Siinä Muutoksessa kyllä asiat laitetaan kuntoon.
Ahvenanmaa ja monikulttuurisuus?
Uteliaana haluaisin tietää, onko Thors mahdollistanut monikulttuurisuuden rikkaudet Ahvenanmaalle?
Onko Ahvenanmaalla turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta?
Lisää rahaa äkkiä ahvenanmaalaisille. Nuuska on kallista.
Rahalla kaikki suomenruotsalaisten ja muiden vähemmistöjen ongelmat aina ratkaistaan.
Enemmistöstä ei ole niin väliksi kunhan vain maksavat kaiken nurisematta.
Tarve näkyy
Astrid Thors pohjustaa ministeritoveri Eva Biaudet'n valintaa vähemmistövaltuutetuksi.
valtava painoarvo
Miten ihmessa reilun 20 tuhannen asukkaan
alue saa näin suuren painoarvon mediassa?
Jopa Ylöjärvikin on suurempi kunta kuin
koko ahvenanmaa yhteensä. Onko ylöjärven
nuorisosta yksikään (varsinkaan Thors)
ministeri kiinnostunut?
Entä jos Ylöjärvi saisi yhtä massiivista
valtion tukea kuin Ahvenanmaa? Entä jos vain
syntyperäiset Ylöjärveläiset saisivat ostaa
sieltä kiinteistöjä (muilta se olisi lain
voimalla kielletty). Entä jos Ylöjärven nuoret
miehet olisivat vapautettuja armeijasta?
Entä jos laissa olisi määrätty, että eduskunnassa
on aina yksi paikka ylöjärveläisille?
Vaadin Janakkalalle samat
Vaadin Janakkalalle samat edut kuin Ahvenanmaallakin on! Tämä on vähintä mitä Tant Astri voi tehdä meille!
Kyllä pahoinvoivia riittää...
Jos satut olemaan kiinnostunut, parahin maahanmuuttoministeri Thors, niin kyllä Suomessa pahoinvoivia riittää. Työttömät, köyhät, pitkäaikaissairaat, masentuneet nuoret/aikuiset jne...
Tapio_o_neva (viesti #2) esitti aivan loistavan ehdotuksen!
Ihan sama. Oman masennuksensa seppiä olette ahvenaiset
"Thors kertoo, että Maarianhaminan yläasteilla 20 prosenttia nuorista potee masennusta ja väsymystä."
Ei voi olla meidän syy! Jos siitä masentuu, että polkee suomea, suomalaisuutta ja kaikkea mikä siihen liittyy! Olette sen ansainneet! Jokin oikeudenmukaisuus on siis sittenkin tässä maailmankaikkeudessa? Istukaa omassa liemessänne.
kaikkialla nuoret
Kärsivät masennuksesta, nykyään masennutaan kun bussi myöhästyy.! Mutta minusta Suomalaiset polkevat Suomen ihan itse ja se kyllä näkyy ja kuluu täälläkin. Parasta mitä Ahvenanmaalaiset voisivat tehdä on pelastaa itsensä Suomelta ja liittyä Venäjän Federaatioon.
Tant Astrid och Åland
Eihän se nyt niin kumma ole, että kaikki nuoret masentuu vapaa-ajan kuluessa älyvapaiden pelien ääressä. Muu aika kuluu yhtä masentavien b-luokan sarjafilmien katseluun. Jos jää vielä vähän aikaa, naputellaan sms:ä, tutkitaan läppäriä ja sitten onkin aika ottaa 5-6 tunnin unet.
Ja ollaan niin masentuneita ja väsyneitä,että t.o.m. tant Astrid blir orolig - åtminståne när det gäller åländska ungdom.
det nog bra det att ålänningismen defineras genom
invandringen och uttalas av självare invandrarministern. Ålänningar är nog levande i ett felt rike, vi kunde gärna se er någonannanstans att hippa sinsemellan. Ni vill inte höra till oss, så adjös o ha det så bra! Påaldrigseende!
sjömans vals - merenkävijäkansaa
kuka muistaa sanat (G Malmsten)
Cruella puhui taas
Cruella esitti taas oman näkemyksensä.
Olen samaa mieltä monen muun kanssa, eikö maahanmuuttajia voisi sijoittaa erityisesti Ahvenanmaalle ? Maakunta selvästi kaipaa monikulttuurisuuden rikkautta.
Haluammeko levittää
Tätä monikultuurisuuden ilolientä myös Ahvenanmaalle, joka on toiminut Suomen alueista parhaiten, Suomen kunnat ovat olleet täynnä älyvapaita johtajia jotka ovat ryssineet kaiken niin mmaan rakoon kuin vain voi olla. Kauhea poru kun joku osaa puolustaa omia etujaan ja siihen ei Suomalaiset pysty, samat politiikot vuodesta toiseen istumassa eduskunnassa ja missit ja urheilijat. Kuka helvetti ne sinne valitsee.?
Jos Suomalaisten pitäisi jotakin tehdä olisi otettava mallia Ahvenanmaalta ja Venäjän federaatiosta, eikä istua itkemässä kuin neidit... äänestäkää ja vaikuttakaa, eli valitkaamme taas ensi vaaleissa missejä ja urheilijoita.
Maahanmuuttajiako ?
Kuuluuko Ahvenanmaan nuoriso tuon ministerin toimialaan? Olen ymmärtänyt että ahvenanmaalaiset ovat olleet suomalaisia. Ehkä vähän vastentahtoisesti, kuitenkaan eivät sinne muuttaneita. Niiden lakihan estää mm. suomalaisten pääsyn asukkaaksi.
Tunnetusti suljetuissa yhteisöissä sukurutsa altistaa mielen erilaisille häiriöille. Ministeri lie sen havainnut mutta ei ymmärtänyt.
Ahvenanmaa = Nord Stream Island
Venäjä tarvitsee Ahvenanmaan uuden pysyvän laivasto- ja lentotukikohdan rakentamiseksi tulevien kaasuputkiensa suojaksi. Paikallinen nuorisokin varmasti piristyisi päästessään hyväpalkkaisiin rakennustöihin.
Suomi saa vaihtokaupassa mm. Petsamon alueen ja Saimaan kanavan, sekä Viipurin. Kyllä lakkaa kaikkia masentamasta. Ahvenanmaalaisten ei edelleenkään tarvitsisi haluta sanoa suomeksi edes kissaa. Kulttuurikin monirikastuisi.
Luulenpa, että tästä neuvotellaan piankin Putinin kanssa? Ahvenanmaalaisilta ei kysytä, eivät hekään kysele suomalaisilta mittään.
En minäkään kysyisi
Mitään, kun katsoo Suomen hallitusta niin en tosiaan edes Suomalaisena haluaisi heiltä yhtään mitään, haluaisin vain eroon koko porukasta ja paljon enemmän kuin Ahvenanmaasta tai pakko Ruotsista.
Täti Astrid
Ruotsissa verenvaihto on jo meineillään miksi se ei sopisi Ahvenanmaallekin vaalea ruotsalainen on pian näköharha tai se on niitä viimeisiä suomalaisia.
Auttaisko Ålandin pahoinvointiin maahanmuuttajat?
Auttaisko Ålandin pahoinvointiin maahanmuuttajat?
Itse vaihtaisin saaret Karjalaan, tosin ilman nykyisiä asukkeja.
Ei ihme
Että karjalaa ei enään ole.
Siis
voi hirviänkauhiansissussentäänhärreguudendå.
Lähetetään KAIKKI
Lähetetään KAIKKI maahanmuuttajat Ahvenanmaalle. Saavat rikkautta sisäsiittoiseen kulttuuriinsa.
Thors tekee parhaimpansa, jotta
liberaali humanistisuus, jota rkp on edustanut, kokisi rökäletappion seuraavissa vaaleissa.
En tiedä kenelle Thors kostaa, puolueelle vai veronmaksajille.
Olen myynyt Ahvenanmaan venäläisille 1 eurolla
Venäjä on luvannut kunnioittaa Ahvenanmaan degeneroitua aluetta ja pitää tuet ennallaan.
Ahvenanmaalaisia ahdistaa nyt se, että kun ei tarvinnut opetella suomea, pitää opetella pakkovenäjää.
Maahanmuuttajat Ahvenanmaalle
Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien on helpompi oppia Ruotsin kieltä, kuin Suomea. Ahvenanmaa, joka muutenkin potee veren vähyyttä, kaipaisi piristystä. PAikkana se sopisi erinomaisesti maahanmuuttajien sijoituspaikaksi.
Tehdyn kyselyn mukaan valtaosa ahvenamaalaisista hyväksyisi 20 000-30 000 maahanmuutjaa saarelle.Suuri osa asukkaista on jo9pa valmis ottamaan näitä kotimajoitukseen ylimenokauden ajaksi.
Arvoisa ministeri Thors, eikö nyt olisi aika kuunnella omien toiveita ja aloittaa maahanmuuttajien sijoittaminen suoraan Ahvenanmaalle.
Täti pyrkii pitämään
Täti pyrkii pitämään RKP:n kannatuksen tasaisena. Itse asun pohjanmaalla, mutta on sanottava se, että Täti voisi tosiaan piipahtaa esimerkiksi Kainuussa.
Ja tuohon vähemmistötehtävään sanon sen, että tuskinpa siinä tutkinnot auttavat. Suomessa valitaan harvoin noihin virkoihin pätevin. Puoluekirja ratkaisee, valitettavasti. Suomessa asiat muuttuisivat heti paremmaksi, jos puoluekirjalla ei olisi merkitystä ja tehtäviin valittaisiin parhaat ihmiset. Tämä ei tosin ole pelkästään RKP:n ongelma, vaan tämä syöpä on kaikilla puolueilla. Kuulun itse kokoomukseen ja silti tiedostan sen, että ainoastaan PS:t ovat vielä tuon järjestelmän ulkopuolella. Tuskin enää monta vuotta.
Nuorten pahoinvointi näkyy myös näissä nettikommenteissa
Nuorten pahoinvointi näkyy selvästi myös näissä nettikommenteissa... tarttis tehdä jotain ihan oikeesti...
Niinpä.!
Suomalaisuuden kuva ja ajattelun tulos.
Astrid Thors: Ahvenanmaalaisnuoret voivat pahoin
Mitä sitten? Ei vois vähempää kiinnostaa.
Meiltäkö haet myötätuntoa porukalle, joka vihaa suomalaisia.
Näkeekö Ahvenanmaata pidemmälle
Olisi hyvä käydä muuallakin ja Suomessa
Oikotie onneen
Nyt on hyvä tilaisuus kokeilla filosofi Pekka Himasen onnellisuusvisioita käytännössä. Ahvenanmaa on sopivan pieni ja rajattu alue koelaboratorioksi.
"Ovet onnen paratiisiin avautuvat ”vihreän informaatio- ja vuorovaikutustalouden”, ”hyvinvointiyhteiskunnan version 2.0” sekä ”rikkaan monikulttuurisen elämän” kautta."
Niin että sinne vaan Ahvenanmaalle maahanmuuttajia harjoittamaan luomuviljelyä rintarinnan paikallisten kanssa.
Siinähän tuo Himasen missio toteutuu ja ahvenanmaalaisten pahoinvointi on menneen talven lumia.
Voi voi meijän nuoria ahvenoita
Ahvenanmaa saa muuten suuresti rahaa muulta Suomelta. Helsingin Sanomien mukaan Ahvenanmaalla on kirkkaasti Suomen korkein keskimääräinen elintaso.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ahvenanmaalla+on...
Ihme kun vaan kuitenkin masentaa. Onhan tietysti muutama asia, mitä täällä manner-Suomessa on ja Ahvenanmaalla ei: suomen kieli ja turvapaikanhakijat. Mites olisi, jos pantaisiin Ahvenanmaan kouluihin henkeä kohottamaan pakkosuomi ja lisäksi perustettaisiin vaikka ensi alkuun 10 turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta sinne saarelle. Veikkaan, että kielellisen sivistyksen ja monikulttuurisen rikkauden vaikutus saisi masennuksen hälvenemään.
Perustetaan hippileiri
60-luvun hippileiri Ahvenanmaalle, niin saadaan ilo irti ahvenanmaalaisistakin. Yhteisymmärrystäkin löytyy, kun avitetaan sitä nuuskan voimalla. Ja nuuskassahan löytyy.
Kokemuksesta tiedän, että seka-avoliittoja leirillä solmittaisiin, jolloin suomalaisetkin sankoin joukoin saisivat jäädä Ahvenanmaalle asumaan. Vain yhteinen kieli puuttuisi: Pakkoruotsi vaiko pakkosuomi?
Tai sitten leirille pyrkii vain suomenruotsalaisia. Kielivalintaa ei tarvita.
Syy nuorten naisten pahoinvointiin
Thors kiinnittää huomiota myös nuorten naisten pahoinvointiin. Hän mainitsee, että lääkäriseuran konsensuskokous on todennut neljänneksen 19-34 –vuotiaista naisista kokee masennusta, mutta miehistä vain joka kymmenes.
Syy piilee TV-mainonnassa. Kun nuori nainen näkee iltaisin tunnista toiseen tulevaisuutensa Tena-vaippojen ja kaikenkaltaisten siivekkäiden ja siivettömien pikkuhoususuojien ynnä hajunpoistajien massakaäyttäjinä, alkaa siinä tulevaisuus hirvittämään.
Miehiltä vastaavien mainosten katsominen vie viimeistään yli 40-vuotiaiden naisten kohdalla n.s. "vilut hattuun."
Eikö niitä naisia voi valistaa alapäähygienistaan jotenkin hienotunteisemmin - nämä "siniveriset " mainokset alkavat todella ällöttöää.