Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Yle-maksun käänne: Nyt vaaditaan eroa

Yle-maksun käänne: Nyt vaaditaan eroa
Julkaistu: 13.3.2010 9:58
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Sdp:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Sdp:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen.
SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen kehottaa viestintäministeri Suvi Lindéniä tekemään johtopäätökset omasta toimistaan asap, eli mahdollisimman nopeasti.

-Jos ei osaa päättää, olisi osattava edes erota, Viitanen tuimisteli Yle-maksun perumista lauantaina Tampereella.

Viitanen on tällä viikolla kunnostautunut kokoomuministerien sättimisessä. Viimeksi keskiviikkona SDP:n varapuheenjohtaja antoi huutia sisäministeri Anne Holmlundille, kun Pirkanmaan demarit vaativat yhdessä hallitusta "laittamaan Holmlund kuriin" hätäkeskusuudistuksen johdosta.

Nyt Viitanen kävi puheessaan läpi Lindénin toimintaa Ylen rahoituksen uudistamisessa. Torstaina Lindén yllättäen siirsi asian ratkaisun yli tämän hallituskauden.

-Kykypuolue kokoomus on kunnostautunut viime aikoina viestintäpuolen poliittisissa virkanimityksissä. Puolueelta uskoisi löytyvän myös viestintäministeriksi parempia vaihtoehtoja, Viitanen vinoili.

Eilen kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen syytti demareita Yle-maksun kaatumisesta.

 

 
Uusi Suomi - STT
Uusi Suomi - STT
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Piia Viitanen
Paikat: Tampere
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa

....ja sieltähän se tuli!

Hyvä Suvi ! Kansa sai oikeutta!

Ministeri Suvi Linden teki aivan oikein kun ei hyväksynyt YLEmaksu. Ylemaksuhan olisi sortanut köyhiä ja niitä joilla ei ole TV:tä tai muuta vastaanotinta.

Hyvä Suvi!

JK: Kansa on puolellasi Suvi!

Oletko muuten maksanut internet-lupaasikaan?

Miten se olisi köyhiä sortanut, kun mediamaksu ei olisi sen kalliimpi kuin nykyinen tv-maksukaan.

SDP voisi erota

kun ei pidä kansalaisten puolta.

Olisin kuvitellut, että edes SDP tai perussuomalaiset olisivat köyhien puolella. (Sietäisi edes hävetä, mutta ei näytä olevan omaatuntoa näilläkään....)

Sitte se onkin kokoomus!

Ei näin SDP

Miten joku voi olla niin pöhkö, että äänestää tämmöistä Viitasta. Pilaa demarien maineen.

Demareiden tulevaisuus

Tiedättekö ketään muuta punatukkaista blondia tässä maassa?

Blondi

Enpä tiedä, mutta jos näin haetaan poliittista uraa, niin huh huh.

Eipä taida olla aito...

punapää - värjää hiuksensa ja luulee olevansa näin parempi demari. Entäpä jos Katainen värjäisi hiuksensa sinisiksi -
olisiko parempi kokkari?

Ehtottomasti

Entäpä jos Katainen värjäisi hiuksensa sinisiksi -
olisiko parempi kokkari?

Kyllä.

Vaikka

punikki räksyttää, niin karavaani kulkee.

entäs sinikko

Lindenin yhtäkkinen säälittävä takinkääntö omillensa toimii lähinnä osoittajana puolueensa yhtenäisyydestä sekä pätevyydestä nimittää osaavia ja järkkymättömiä ministereitä paikoilleen.

Mikä karavaani

?

Kansa tietää...

Kannattaisi ehkä piikan anteeksi Pian katsoa peiliin ja kysyä itseltään kuinka moni häntä äänestäneistä on valmis pulittamaan 200 euroa tyhjästä.

Televisiovastaanottimen haltijat maksavat televisiomaksun

Kaikki, joilla on nytkin televisio!

Ero sopisi

Kaikki maksut verotuksen yhteyteen ja suomen tulevaisuuden työvoimapula on ratkaistu. Käsittämätöntä suojatyöpaikkasuunnittelua koko mediamaksujärjestelmä. Puoli prosenttiyksikköä verotukseen ja homma sillä selvä. Ja tasapuolinen, toisin kuin eroavaksi sopivan Lintilän suunnitelmat.

Eli kannatan Lindenin erottamista, tämä on tullut meille maksajille taas käsittämättömän kalliiksi seikkailuksi.

Kuka ihmeen Viitanen?

Sattuipas hauskasti, kun en ole tähän mennessä kuullut missään yhteydessä koko Viitasesta. Täällä maaseudun rauhassa sitä on niin syrjässä maailman valtavirroista. Karavaania voi tietenkin haukkua pitkäänkin. Olin aina olettanut SDP:n olevan edes hiukan vähäväkisten ja ministeripalkkojen ulkopuolisten puolustajana, mutta taisinpa erehtyä pahan kerran. Ahneus se pelaa sosialisteillakin.

Surkeaa profilointiyritystä tältä varapuheenjohtajalta, varmaan sana painaa raskaasti? Millähän avuilla sekin toimi on miehitettävissä?

Katainen käytti Lindeniä

Katainen käytti Lindeniä lattiarättinä. No oma vika, jos suostuu tällaiseen.

Viitasen höttöä

Urpilaisen äänitorvi ja rätkyttäjä on taas liikkeelle. Tällä naisella ei ollut ikinä mielestäni mitään annettavaa Suomelle. Pelkkää tyhjänpäiväistä haukkumista ja täysin populistista käyttäytymistä - toivottavasti heittävät kesällä pihalle.Viitanen ei tekisi millekään asialle mitään. Se johtaisi esim. elintason laskuun - tehokkuutta on haettava esim. hätälaitosasiassa.Ja Linden pysäytti mediamaksuasian sossujen vastustukseen. Yleä on perattava tyhjänpäiväisitä toimittajista 20 %, jolloin maksu voisi olla n. 150 euroa . Jos tähän päästään linden on onnistunut.

On se jännä että muut

On se jännä että muut poliitikot ärähtää heti kun Lindén tekee niinkun KANSA haluaa. Tsemppiä Lindénille, älä lannistu!

Viitanen

Viitanen puhuu asiaa. Linden joutaisi erota kuten kahdeksan vuotta sitten älysi tehdä.

Yle-maksun idea sinänsä on todella syvältä. Luulisi työväenpuolueen edustajan häpeävän tuollaisen "luo köyhän sekä rikkahan" tasaveron kannattamista. Kaikissa muissa tasaveroehdotuksissa yle-maksua lukuunottamatta on ollut tulojen alaraja, jonka jälkeen veroa alettaisiin vasta periä.

Kokoomuslaiseksi?

Linden sai minut kerrankin jopa harkitsemaan, että voisin vaikka äänestää kokoomusta.
Jos en epäilisi tätä joksikin vaalitempuksi, niin voisin vaikka kiittää Suvia. No, ehkä en uskalla

Populismiako?

SDP on näköjään pannut parhaat voimansa kalastelemaan kansansuosiota. SDP:ssä tiedetään että mediamaksulla on koko kansan ja varsinkin vähävaraisten keskuudessa vankka suosio.

Vakavasti puhuen, SDP on syvässä kuopassa mutta kaivaminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla.

Aika Kissoja Pia & Jutta & maria guzenina

Ei ole enään mitään voimaa SDP:een puheissa kun he kerran viikossa vaativat jotakin ministeriä eromamaan, jonka kansa on eduskuntaan valinnut.

Pia on muuten värjännyt tukkansaksi oikeen punaseksi.
Kelpaa nyt oikean työn edustajan keikkua ja kertoa viisauksia kansalle.

Peelo

asdf

Jopas jotakin

Demari ärähtää viestintäpuolen poliittisista virkanimityksistä. Hyppää kaivoon Viitanen! - ja mieti siellä YLEn punaväriä! Kun toimittajat ovat edelleen Tampereen propagandakoulun käyneitä, niin tasapainon vuoksi on hyvä olla muunkin katsantokannan omaavia ihmisiä puikoissa.

Ja ihan hyvä tietää, että Viitanen kannattaa typerää YLE-maksua joka talouteen. Linden ansaitsisi mitalin tuon typeryyden pysäyttämisestä.

viitanen

eiko viitanen osaa muuta päätöstä tehdä kuin vaatia muiden eroa. enpä ole kuullut viitasen tekemisistä hyvistä ja huonoista päätöksistä eduskunnassa joten ei kannattaisi vaatia sellaisten eroa jotka tekee kansan hyväksi jotain päätöksiä ja esiintyy julkisuudessa. häpeä viitanen hyi hyi...

Ministeri tuskin eroaa jos

Ministeri tuskin eroaa jos on uransa suurimmassa kansansuosiossa.

Mistä näitä päätään

Mistä näitä päätään aukovia sossuja oikein aina tulee?

Onhan se ymmärrettävää, että kiukuttaa

Onhan se ymmärrettävää, että kiukuttaa, kun demarit saivat olla hallituspaikoilla toistakymmentä vuotta ja nyt pelkkinä kansanedustajina on pitkämatka kiukutella takaisin suomalaisten sydämmiin.

Montako kertaa SDP on vaatinut hallituksen jäseniä eroamaan ja vaatinut itselleen hallituspaikkaa???

Tää on tätä samaa

kuin Heidi Hautalan vaatimukset Tiibetin totuudesta...

Pelekkäää populismia ja vedättelyä.

Jos demarit tietäisi talouden perusasioista pätkääkään, kiittelisivät Lindenin päätöstä. Mutta demarit on tottuneet maksattamaan kaikki muilla.

Lindenin osakkeet vähän nousivat, mutta aika alhaalla ne kyllä kävi.

Lintilän osakkeet on todella pohjamudissa...hyh.

Joutavilla jottain

tekemistä. Nyt kai meidän kaikkien pitäisi olla kamalan kiinnostuneita ylemaksuista ja kepulien puheenjohtajasta ja politsaurusten pikku nokitteluista, mutta ei ainakaan ennen vaaleja mistään tärkeistä asioista. No, meneehän se aika näinkin.
Vai ruvetaanko ihan simona kehumaan kaikkia, jotka siellä eduskunnassa vähänkin tuulettavat kitapurjetta? Tälleesti: Jopa on pienellä punatukkaisella tytöllä suu mukavasti mutrussa, kun on päässyt pahaa porvari-plondia pikkuisen pistelemään. Ettei vain olisi itselläänkin ilmavaivoja? Mutta on Pia silti aika piukka pakkaus!

Ministeri teki aivan oikein.

Ministeri teki aivan oikein. Meillä maksetaan tv lupa. Silti pöyristyttää yle maksun pakollisuus

Kansa sai oikeutta ja Suvi kunniaa

Entinen aika on ohi Viitanen.Uudessa ajassa YLEn menot rahoitetaan suoraan budjetoituina ja leikattuina.

SDP maksattaisi televisiomaksun kaikilla....

... miksei sitten samalla myös "pakollinen autoveromaksu" kaikilta!

Näin alistetaan se tähän asti kitkutellut, ja ylpeytensä säilyttänyt mökin mummokin sosiaalitoimistoon anelemaan "rakastavalta hallitukselta" almuja.

Kaikki riippuvaisiksi. Kaikki mukaan järjestelmän holhoukseen, vailla pienintäkään itsenäisyyttä / vapautta.

Pistetäänpä tämänkin demarin nimi muistiin vaaleja odottamaan.

Jos ei Viitanen

Jos ei Viitanen osaa muuta kuin huutaa ja sättiä toisia olisi ehkä syytä katsoa peiliin ja tehdä se ainoa johtopäätös ja erota!

SDP:n räksyttäjä

Tämä Viitanen on aina ollut surkea demariräksyttäjä.Mitään hän ei ole koskaan saanut aikaan.

Kuinkahan paljon Suomen eduskunnan voimia syö

Kuinkahan paljon Suomen eduskunnan voimavaroja syö tälläinen jatkuva poliitikkojen välinen kauna toisia kohtaan jonka takana on kateus, katkeruus ja oman arvon tavottelu.

Muistan kun kouluampimiset tapahtuivat, niin varsinkin Demarit olivat ensinmäisenä vaatimassa hallituksen eroa. Eikä heistä näkynyt tai kuulun minkään laista pahoittelua uhrejen omaisille.

Demarit saisivat hävetä että ovat saattaneet Ylen tähän tilaan

(elefanttitauti) - siitä on kysymys, liikalihavuudesta.
Ei lihavalle syötetä aina vain enemmän vaan vähemmän!

Pesussa vaalenee

Miksi maksaa punaradion kulut veronmaksajien rahoilla? Ei muuta kuin maksuTV-systeemi käyntiin. Ai niin ja politiikan pellet pellolle.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely