Perussuomalaisten viimeviikonloppuisen puolueristeilyn jälkeen julkisuudessa ihmeteltiin kahta asiaa: oliko Veltto Virtasen Hottentotti-esitys rasistinen vai typerä, ja kuinka perussuomalaiset nuoret onnistuivat risteilyltä värväämään jäsenekseen irakilaisen, näyttelijä Simon Al-Bazoonin.
26-vuotias Al-Bazoon kertoo Uudelle Suomelle, että hän ei kohuttua Hottentotti-esitystä kuullut. Samaan aikaan häntä nimittäin tenttasi kymmenkunta nuorta perussuomalaista.
- Moni kysyi kysymyksiä samaan aikaan, enkä ehtinyt kaikkiin edes vastaamaan. He olivat uteliaita ja halusivat tietää minusta enemmän, hän kertoo.
Kaikki perussuomalaiset eivät olleet yhtä kohteliaita. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että Viking Linen työntekijä oli luonnehtinut risteilyä ruutitynnyriksi. Laivalla kun oli 300 perussuomalaisen lisäksi 600 irakilaista.
- Seillä yksi tyyppi, joka kysyi kysymyksiä vain vihan vuoksi. Hän sulki korvansa vastaukselta ja halusi vain ärsyttää, Al-Bazoon sanoo.
- Suurin osa kätteli ja kumarsi. He olivat hyvää jengiä.
Silti Al-Bazooninkin oli pakko seuraavana aamuna risteilyllä kysäistä Perussuomalaisten Espoon sihteeriltä, Simon Elolta, oliko edellisen illan kiinnostus syntynyt pelkästään alkoholin voimalla.
- Sanottiin, että terve terve ja jatkettiin juttua sitten suoraan siitä, mihin illalla jäätiin.
Risteilyn jälkeen Al-Bazoon liittyi ystävänsä Firas Al-Taminin kanssa perussuomalaisten nuorisojärjestöön
"Alvit ja muut päänsärkymaksut..."
Saddam Husseinin vainoja ensin Saudi-Arabiaan paennut Al-Bazoonin perhe tuli Suomeen vuonna 1993. Al-Bazoon kertoo, että Irakiin ei voinut jäädä.
- Olisimme jääneet uhreiksi.
Maahanmuuttajana Al-Bazoon on sitä mieltä, että Perussuomalaiset mielletään liian usein rasistiseksi puolueeksi. Hän sanoo haluavansa olla mukana muuttamassa tätä leimaa. Myös perussuomalaisten sisällä.
- Käyttäydyn hyvin ja olen tällainen herrasmies. Monet ovat ymmärtäneet ulkomaalaiset väärin. Olen ulkoa ulkomaalainen ja sisältä suomalainen. Haluan samalla näyttää muille, että Perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue.
Silti, maahanmuuttajataustaiselta nuorelta perussuomalaiselta on pakko kysyä, mitä mieltä hän on maahanmuutosta.
- Pitää olla pätevä syy, jos haluaa Suomeen. Ei voi sanoa, että valitsen Suomen, koska se on kuulemma hyvä maa. Pitää olla pätevä syy, vaikka esimerkiksi suomalainen vaimo.
- Kun katsoo noita lumiduunia tekeviä tyyppejä, niin he ovat pääosin halpatyövoimaa naapurimaista. He jättävät alvit ja muut päänsärkymaksut maksamatta ja se on pois suomalaisten duuneista ja verorahoista.
Entä aikooko, tuore perussuomalainen pyrkiä perussuomalaisten vaaliehdokkaaksi?
- Risteilylle minulle sanottiin ennen nukkumaanmenoa, että "jätä se teatteri ja tuu meille duuniin". En vielä halua ehdokkaaksi, mutta jos he myöhemmin kannustavat minua ja uskovat, että olen oikea ihminen siihen hommaan, niin mielelläni lähden, Al-Bazoon sanoo.

Asian vierestä
Hottentotti-Lines on tullut jäädäkseen ...
70-luvun afrokampaus ja Kakesingers
Vapaamielisellä 70-luvulla olisi ollut helppo värvätä persuja, kun afrokampauksissa diskottiin Kakesingersien tahtiin: Me halutaan olla neekereitä!
Vau! Onneksi olkoon ja
Vau! Onneksi olkoon ja tervetuloa joukkoomme :)
i
Ossi Kurki-Suonio haluaa kertoa minulle millainen minä olen, eihän me olla Ossi edes ikinä tavattu.
Mukavahan se on risteillä!
Työttömillekin liput ja taskurahat laivalle.
Irakilaisten risteilyrahat
Irakilaisten risteilyrahat tulivat vaaleihin osallistuneilta puolueilta Irakista, ei sossusta tms.
Lykkyä tykö
Kansanedustaja-ainesta.
Simon Al-Bazoon taitaa
Simon Al-Bazoon taitaa vahvistaa Perussuomalisten älyllistä ydintä. Hyvä!
JoopaJoo
On se ihmeellistä että nämä valoisat ja ymmärtävät ihmiset ovat saaneet omassa maassaan asiat niin solmuun että on pakko paeta tänne pohjoiseen ja jatkaa samaa riitelyä nyt meidän suomalaisten kanssa.
Mitä ahvenanmaalaiset ajattelevat meistä muista?
Aikamoisia annakkoasenteita Viking Line:n työntekijöillä. Voisiko joku ruotsia taitava toimittaja kysyä varustamon virallistaa kantaa asiakasryhmiinsä?
Suomi tarvitsisi lisää
Suomi tarvitsisi lisää yhtä sopeutumishaluisia maahanmuuttajia...
Miellyttävä uutinen!
Aijai, kylläpä tuntuisi hyvältä jos ensimmäinen "varsinainen maahanmuuttajataustainen" kansanedustaja ei tulisikaan demareiden tai vihreiden listoilta vaan PERUSSUOMALAISTEN riveistä!
Monen Irakilaisen sisällä asuu pieni suomalainen
Ei suomalaisuus - tai mikä hyvänsä kansallisuus - synnyinmaata kysy. Kysymys on siitä, haluaako vieras tulla suomalaiseksi, haluaako hän omaksua suomalaisten arvomaailman ja suomalaisten elämäntavan. Haluaako hän tulla osaksi tätä suomalaisten yhteiskuntaa kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen vai haluaako hän jäädä ulkopuoliseksi sivustakatsojaksi ja siivelläeläjäksi.
Tosson aiheesta hyvä kolumni: http://www.city.fi/artikkeli/Kolumni/2559/
Lainaus: "Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn. Näin hän maksaisi takaisin yhteiskunnalle, joka säästi hänet kuolemalta. Se sisällyttäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana. Sopimus luonnollisesti huomioisi vahvasti traumatisoituneet muuttajat. Sopimusrikkuri poistettaisiin Suomesta. This is what I call reilu meininki."
Hieno homma ja tsemppiä
Hieno homma ja tsemppiä alipasuunalle :-) Mielenkiintoista olisi nähdä persujen vastustajat vispaamassa rasistikorttia Simonin edessä!
Yllättävän suuri osa maahanmuuttajista on sitä mieltä että heitä hyysätään liikaa, ja tämä puolestaan aiheuttaa negatiivisia reaktioita aboriginaaleissa. Nythän Helsinki asetti mamut ihan eri valoon - työssäkäyvä tyyppi on varmaan töissä ihan vain sen vuoksi että on mamu, eikä siksi että olisi välttämättä pätevin.
Pitäisiköhän paapojaosaston vihdoinkin tulla norsunluutornista alas juttelemaan kansan kanssa ja vääntämään vaikka rautalangasta idiooteille että missä se maahanmuuton rikkaus oikein lymyää?
Hottentotti
Miksi irakilaisen pitäisikän loukkaantua hottentotti-laulusta, tai miksi pitäisi ylipäätään kenenkään muunkaan. Sehän on aivan harmiton ja hauska lastenlaulu, joka menneinä vuosina soi usein radiossa. Joka siitä loukkaantuu, loukkaantuu ihan kaikesta muustakin.
Kuunnelkaa: http://www.youtube.com/watch?v=1yMlRKmfVUM
Lakupekka-lakritsia.
Meillä on tosi typerää vouhottajaa paljon Suomessa, kehitämme ihan itse rasistisia syytöksiä sieltäkin , missä niitä ei ole koskaan ollut. Neekerinpusuja ei enää saa, eikä Laku-Pekkaa, mikä meidän ajattelussamme on vialla. Hyvä, että maahanmuuttaja näkee laajemmin asiat, Soinilla on nyt tuhannen taalan paikka, kun on näinkin fiksu ehdokas joukossa. Yritä poika jaksaa tasa-arvotanttojen kuoliaaksi syleilyssä.
Persujen löytöretki itseensä
Ymmärtääkseni persut vastustavat elintasoshoppailua ja sen suosimista. Moneen otteeseen persujen edustajat ovat sanoneet työperäisen maahanmuuton olevan ihan hyväksyttävää. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan, että tulija nostaa Suomen elintasoa eikä laske sitä.
Onhan persuissa näkyviä maahanmuuttajia riveissä muitakin, ja pitääpä US:ssa blokiakin Freddy Van Wonterghem.
Persut ovat vaikea laittaa mihinkään oikeisto-vasemmistoakselilla. On sanottu että persut ovat ainoa oikea työväen puolue Suomessa, ja kannattajissa on paljon heitä. Ammattiliitot ja sitä lähellä olevat puolueet ajavat lähinnä omia etujaan. Toisaalta Persujen listoilla on intellektuelleja, kuten Halla-aho, Terho ja muut. Ne täydentävät varmaan toisiaan. Äänestäjiä on tullut oikealta ja vasemmalta. Monet vihreät ovat hakkuneet sitä äärioikeistolaiseksi. Itse pidän sitä ideologiaan tai periaatteisiin sitoutumattomana käytännön asioiden puolueena, joka puhuu asioista selvästi päinvastoin kuin vanhat puolueet.
Persuista saattaa todella nousta ensimmäinen todellinen maahanmuuttotaustainen kansanedustajakin.
Toivottavasti joku laittaa edes vaalien jälkeen Suomen talouden kuntoon.
vanha puolue
Kaikista puolueista tulee vanhoja jo syntyessään. Näin kävi Vihreillekin. Oppositio on jossain muualla kuin eduskuntatatalon sisällä. Missä? Vaalien aikaan nukkuvissa. Hyvä, että lisää pyrkyreitä riittää. Jos omat ei riitä.
Etkö tiedä että...
PerusSuomalaiset Ry on Kansan Puolue.
Ei se silloin ole millään vasemmisto-oikeisto akselilla koska sitä paitsi entiset vasemmistolaiset ovat nykyään porvareita eli etuoikeutettuja ja oikeistolaisia eli omistavaa luokkaa. Vain osa heidän äänestäjistään on vielä pienipalkkaisia duunareita ja enemmistö on liittojen kovapalkkaisilla aloilla juuri niitä porvareita. Ja ne jotka eivät ole tuhlanneet rahojaan Thaimaan matkailuun, he omistavat kiinteistöjä ja pörssiosakkeita. He vuokraavat asuntoja tavalliselle kansalle ja ovat siten oikeistolaisia.
Pasuuna- Simo eduskuntaan !
Pasuuna- Simo menee heittämällä läpi perussuomalaisena maahanmuutajana. Kyseessä on loistava idea.Valtapuolueet ajautuvat totaalin hämmennyksen tilaan. Rasisimikortti muuttuukin yllättäen ja pyytämättä Mustaksi Pekaksi niiden omissa käsissä.
Hienoa
PerusSuomalainen irakilainen, kaksikin. Voiko paremmin poistaa rasistin leiman niskasta. Todella vaikka ehdokkaaksi, vaikka listoille tunkua onkin.
Kun en tunne henkilöä en hänen uraansakaan tuomitse
Simon Al-Bazoon on todennäköisesti rehellisempi ja inhimillisempi kuin moni valtapuolueiden listoille rekrytoitu maahanmuuttajan pahvikuva.
Mutta ettei homma menisi vihervasemmistolaisen lehdistön sekoiluksi, muistetaan että politiikka on politiikkaa ja henkilön halu ja vapaaehtoisuus eivät ole automaattisia poliittisen toimintamahdollisuuden takaajia. Valtapuoluiden listoilla on paljon ihmisiä joilla on nimeä tai taustaa muttei mitään sanottavaa tai tehtävää.
Perussuomalaisten maahanmuutopoliittinen linja on realistisuudessaan ja ikävien totuuksien maailmassa paljon lähempänä maahanmuuttajien oikeaa todellisuutta kuin rumputanssia mokukaisassa verovaroilla paukuttavien rytmiryhmien. On vaikea uskoa, muttei mahdotonta, että Simonista tulisi todellisen elämän ja todellisuuden tulkki maailmassa jossa tekopyhyydellä ja huuhaalla on suuri poliittinen painoarvo.
Tässä perussuomalaiset eroavat valtapuolueista. He uskaltavat keskustella myös ikävistä ja haitallisista asioista. Maahanmuuttajat eivät ole tyhmiä ja he arvostavat niitä jotka puhuvat asioista oikeilla nimillä. Epärehelliset ja opportunistiset huuhaaihmiset joita mm sosialistipuolue on täynnä tai vihreät väärällään, eivät luonnollisesti arvosta todellisuudesta puhumista koska se uhkaa vääristynyttä rahan tuhlauspolitiikkaa josta liian moni toveri on riippuvainen.
Pahvikuva
Monella puolueella totta tosiaan on esitämässä kuinka suvaitsevaisia olemme, täytyy sanoa että tämä kaveri esitti sentään ajatuksia, ei vaikuta pahvilta.
Toivottavasti mies lähtee ehdolle joskus
Irakilainen maahanmuuttaja perussuomalaisten ehdokkaana olisi niin runollisen ironista ja pistäisi rasisti-korttia vilauttelevilta vihervasemmistolaisilta pasmat niin täydellisen sekaisin, että äänestäisin miestä jo pelkästään sen takia.
Mitä mie tuolla juttelin
noiden kurdien kanssa, niin heidän mielestään PS oli ainut tolkullinen puolue mamu-linjan kohdilla :-P
Nykyisenkaltaista "kaikki raskautetut tänne"-maailmanhalaustouhua pitivät reippaasti kaunistellen sanottuna idioottimaisena.
Jos minä PS-jäsenenä edes kuiskaisin moista mitä hyö kertoi, niin olisin lööpeissä ja tiilenpäitä lukemassa ennenkuin ehtisin vaihtovaatteet pakata reppuun.
Vähemmän kaljamahoja ja
Vähemmän kaljamahoja ja lisää nuoria miehiä ja naisia perussuomalaisiin. Simon Al-Bazoon persujen ehdokkaaksi enemmän kuin tervetullut. Muutenkin persujen kannattaa rekrytoida lisää maahanmuuttajia puolueeseen. Tehkää puolueesta kunnon nuoriso-puolue Soinin johdolla.
Vähemmän uhoa, enemmän tietoa ja nöyryyttä.
ja lisää!!
"
Lakupekka-lakritsia.
17:25 Lisenssiaatti (kirjautumaton)
"
on myös tosi vaarallista antaa lakritsipiippuja lapsille! saavat jo pelkästään ajattelusta syövän!
On touhu mennyt niin sekaiseksi ettei sitä ulkomaanelävät edes usko kun kertoo!
Mamu Perussuomalainen
On keksitty uusi poliittinen genre:"Mamu Perussuomalainen".
Höhöö...
26 vuotias....Haiskahtaa hiukkasen vitsiltä mutta siitä vaan jos ja kun tilausta on.
Mieluummin näkisin vaikka 10 irakilaista politiikassa kuin yhdenkään RKP-läisen...
Vaikka tuo olisikin pelkkä läppä, enemmän sisältöä tuossa "vaalipuheessa" on kuin yhdenkään kartanohurrin suusta olen kuullut.
Heh
"Pitää olla pätevä syy, vaikka esimerkiksi suomalainen vaimo."
Nimenomaan ei näin. Suurin osa ns. tyhjäntoimittajista tulee Suomeen juuri "perhesiteiden" turvin. Työperäistä maahanmuuttoa tulisi korostaa, perhesiteitä ja kulissiavioliittoja karsia.
Äänestän persuja ah mitä miehiä
Ihana mies. Siis ihana. Ja ne värvääjät. Varmaan yhtä ihania. Milloin nähdään Persujen poikakalenteri?
Kirjoita uusi kommentti