Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Sinustako ”parkkipirkko”? – Töitä tarjolla

Sinustako ”parkkipirkko”? – Töitä tarjolla
Julkaistu: 16.3.2010 12:56
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Yli vuosi sitten toimintansa keskeyttänyt ParkCom jatkaa valvontamaksujen perimistä niin pian kun olosuhteet sallivat. Yksityinen pysäköintivalvontayritys palkkaa ja kouluttaa "yksityisiä parkkipirkkoja" uudelleen. Toiminta alkaa muutamien viikkojen kuluttua, heti kun uusi henkilöstö on perehdytetty toimenkuvaansa.

ParkCom palkkaa kenttähenkilöstöä sen mukaan, kuinka paljon palveluille on kysyntää, mutta yrityksen toimitusjohtaja Tom Ek kertoo Uudelle Suomelle, että ennen toiminnan lakkauttamista työntekijöitä oli hieman yli kymmenen.

- Vähimmäisvaatimukset työhön ovat Ekin mukaan jonkinlainen peruskoulutus, ajokortti ja liikennemerkkien lukutaito, Ek tarkentaa.

ParkCom on aiemmin toiminut ainoastaan pääkaupunkiseudulla ja Turussa, mutta Ek kertoo toiminnan käynnistyvän uudelleen kysynnän ehdoilla ja yritys alkaakin ottaa yhteyttä vanhoihin toimeksiantajiinsa. Kysynnän määräävät lähinnä yksityiset kiinteistönomistajat.

- He eivät lähde itse suorittamaan tätä tehtävää [valvontamaksujen perintää], vaan haluavat ulkoistaa sen, Tom Ek kertoo Uudelle Suomelle.

Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen alalle on Ekin mukaan tulossa myös lisää toimijoita, mikä laajentaa olemassa olevia markkinoita. Aiemmin yksityisiä valvontamaksuja ovat perineet ainoastaan ParkCom ja pienempi toimija ParkPatrol.

Toimitusjohtaja mainitsee, että ParkCom on oikeudenkäynnillä raivannut tilaa uusille toimijoille.

- Kustannukset ovat olleet merkittävät, mutta kyllä tiesimme mihin lähdimme. Raivasimme latua metrin hankeen, ja nyt on latu auki.

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee esitystä, joka uudistaisi pysäköinninvalvontaa. Esityksen mennessä läpi pysäköintivirhemaksun katto nousisi 50 eurosta 80 euroon. Ek kommentoi esitystä:

- ParkComin edustaja on työryhmässä asiantuntijaroolissa. Minusta nykyinen käytäntö on riittävä, mutta ei ole mitään sitä vastaan, että esitys menee läpi.

 

 
Juulia Jaulimo
Juulia Jaulimo
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Tom Ek
Yritykset: ParkCom, ParkPatrol
 
 
 
 

Kennen liiviin nuo parkkimaksut kerätään?

yksityisalueilta? Tämä kiristysorganisaatioko ne saa pitää?

Vianomaistoimintaa on yksityistetty innokkaasti

Mauno Koiviston päästyä valtaan, kansan tahdosta.

Sitä saa, mitä tilee, mistä siis rutina?

Pysäköimällä Park.com tontille kannatat PAKKORUOTSIA

Ja hyväksyt sen että pikku-pilttimme pidetään tyhmänä opettamalla heille asioita joita he eivät koskaan tarvitse

Se on vallasväen etu

Finn-tolloja viedään taas
11:51 Totuus
ParkComin omistajat ovat ruotsinkielisiä.
Neljä korkeimman oikeuden viidesta
tuomarista on myöskin yllätys-yllätys:
ruotsinkielisiä.

Voisko tosta vetää mitään johtopäätöksiä?
Siis muitakin kuin että; taas ovat "hurrit"
osanneet tunkea itsensä sopivaan väliin.

Se on siinä!

Päivän pillerit

Jääneet ottamatta?

K.J.Ståhlberg ja J.V. Snellman olivat umpiruotsinkielisiä. Samoin Mannerheim.

Hurrien juoni siis koko Suomen itsenäisyys!

Ottaako päähän?

Ottaako päähän kun et itse ole tajunnut hyvää ideaa?
Vaikka en "hurri" olekaan tajuan ja tiedän sen että ilman ruotsalaista panosta suomen kehityksessä me vieläkin palvottaisiin Väinämöistä ja etsittäisiin Sampoa samalla kun kuljettaisiin karhuntaljoissa! Toki tuntuu kyllä siltä että kehityksemme on tapahtunut hieman turhan nopeasti kun kerran ajatukset ja mielipiteet on kivikaudelta!

No nyt kolahti palikka oikeaan lokeroon, sellaista laduntekoa

"Raivasimme latua metrin hankeen ja nyt on latu auki."

"Neljä korkeimman oikeuden viidesta
tuomarista on myöskin yllätys-yllätys:
ruotsinkielisiä."

So?

Otsikko puhukoon puolestaan...

Järkyttävä tuomio

KKO hylkää keskeiseiä oikeusperiaatteita kuin jokin USAn korkein oikeus 1920-luvulla. Mitä vaan saa tehdä, kunhan se on bisnestä.

Mitä oikeusperiaatteita?

Mitä tapahtui 1920-luvulla?

Ilmaisia parkkipaikkoja ei ole...

Jokuhan ne yksityiset parkkipaikat on rakentanut ja siitä on tullut kustannuksia. Miksi siitä ei saisi periä maksua? Ja myös valvontamaksua jos joku ei parkkimaksua maksa. Aivan oikea päätös. Ilmaisia palveluja ei ole, aina ne joku maksaa. Jos maksaja ei ole "yhteiskunta" eli me kaikki veronmaksajat, niin silloin se on joku muu, jolla on oikeus saada siitä kohtuullinen korvaus.

En ole ymmärtänyt koko aikana tätä uhoa, miksei muka noita maksuja tarvitsisi maksaa. On mielestäni oikein, että karhuavat vanhatkin, saadaan pinnarit ja toisten rahoilla autoaan parkkeeraavat kuriin.

Kyse ei ole parkkipaikoista

Kyse on siitä, miten paljon saa kiskoa paikalle pysäyttämisestä. Mikä on tontin kohtuullinen vuokra? Se on todennäköisesti rakentamattoman tontin kiinteistöveron perusteella maksettu korvaus pysäköintiajasta.

Suomi nousuun!

Suomi nousuun pysäköintisakoilla ja kyttäyksellä! Tyhjässä metsien maassa on tyhjää tilaa ylhäällä ja alhaalla ja aina on joku väärässä paikassa, joten ei kun siitä vaan toimeksi!

Itseteossa

Sairaan hyvä päivä niillä parkkiksilla missä meijän kyltit oli valmiina, ihmiset on alkanu laistaa kiekoista. Samalta seisomalta sai aina 4 kirjottaa, provikkaliksa on joskus ihana, haleja kaikille <3<3.

Olisin mennyt

pitemmälle, kuin korkein oikeus. Väärin pysäköidyn luuserin auton saisi hajottaa päivän päätteeksi. :-D

Työsuhdeautot

Paljon on romua.

Mitäs minä sanoin

Kun keskustelu kävi kuumana tämän valvontamaksun laillisuuden puolesta ja vastaan totesin pysäköinnin yksityisalueella olevan sopimuksen varainen juttu. Sopimukseen yleensä kuulu sen noudattaminen ja jos ei noudata, niin sopimussakko tms. on siitä seurauksena. Nyt myös KKO on päätynyt tälle kannalle, jonka olisi pitänyt olla itsestään selvää, ja P-alueiden omistajat voivat rauhassa kerätä maksut ja mahdolliset sopimussakot (valvontamaksut)joko itse tai valtuuttamansa avulla.

Vanha sanonta pitää siis edelleen paikkansa; "ilmaisia lounaita ei ole".

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely