
Kaksi alan keskeistä toimijaa ParkCom ja ParkPatrol löivät viime vuonna hanskat tiskiin. Kun korkein oikeus totesi tiistaina pysäköinninvalvonnan lailliseksi, ilmoittivat yritykset polkaisevansa toiminnan jälleen käyntiin.
Pääkaupunkiseudulla Prisma-tavarataloissa pysäköinninvalvonnasta on kuitenkin laillisuusepäselvyyksien aikana sovittu kuntien ja kaupunkien parkkipirkkojen kanssa. Prisman ketjujohtaja Jorma Aromäen mukaan uusia linjauksia ei ole näillä näkymin tulossa.
-En halua lähteä jatkoa arvioimaan. Mutta meillä on tällä hetkellä toimiva systeemi olemassa, Aromäki sanoi.
Ainakin Järvenpään Prismassa pysäköintiä valvoi menneinä vuosina ParkCom.
Uusi Suomi kertoi aiemmin tänään, että yksityisen pysäköintivalvontamaksun maksamatta jättäneet autoilijat saavat pian kirjeen, jossa heiltä karhutaan vanhaa parkkimaksua.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Parkkisakollahan helpoimmin
Parkkisakollahan helpoimmin asiakkaista pääsee eroon!
Hyvä teko.
Oli juurikin tänään emännän kanssa puhetta että jos Parkcom tulee takaisin Prisman pysäköinninvalvojiksi rupeamme käymään muualla. Järvenpään pysäköinninvalvojat ovat tehokkuudessa Suomen parhaita, niin hyvässä kuin pahassa, olen sen parilla alle 15minuutin pysäköinnillä todennut...
Kaupan parkkialue on julkinen
Nyt oikeus ratkaisi yksityisen alueen valvontamaksun. Kaupan pysäköintialue on julkinen alue (vrt. tori,katu jne). Näin on sanottu voimassaolevassa järjestyslaissa eli kauppa, joka on avoinna yleisölle on julkinen alue.