Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 30.7.10 Aseta US kotisivuksi

Yllättävä päätös: Raportti kohukoulusta salaiseksi

Yllättävä päätös: Raportti kohukoulusta salaiseksi
Julkaistu: 16.3.2010 18:10
Kuva: Mikko Ranta
Kuva
Anna Tapion koululle tehty epäilyttävä pesukonelahjoitus on syyteharkinnassa.
Kuva: Mikko Ranta
Anna Tapion koululle tehty epäilyttävä pesukonelahjoitus on syyteharkinnassa.

Vaalirahakohun keskelle joutuneeseen Anna Tapion koulun säätiöön tehty tarkastus on valmistunut. MTV3:n uutiset kertoi tiistaina nettisivuillaan, että tarkastusraportti on tavanomaisesta poiketen julistettu salaiseksi.

MTV3:n haastatteleman Opetushallituksen edustajan mukaan raportin salassapidon taustalla on se, että kouluun kytkeytyvä epäilty lahjusjupakka on syyteharkinnassa.

Kansanedustaja Marja Tiura (kok.) pyysi viime vuonna Valtiontalouden tarkastusvirastoa selvittämään, onko julkista rahaa saavan koulun taloutta hoidettu lakia noudattaen. Asia siirrettiin Valtiontalouden tarkastusvirastosta opetusministeriöön ja tarkastuksen teki Opetushallitus. Tiura on toiminut koulun hallituksessa.

Anna Tapion koulun säätiöön liittyvässä epäillyssä lahjusjutussa on epäiltyinä neljä ihmistä Tiura mukaan lukien. Nelikosta kahta epäillään lahjuksen antamisesta ja Tiuraa sekä erästä toista lahjuksen ottamisesta. Tiura on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Otsake poliisitutkinnassa on ollut lahjonta elinkeinotoiminnassa. Poliisitutkinnassa kuitenkin todettiin, että kesällä kohun keskellä olleet Nova Groupin lahjoittamat pesukoneet eivät olleet lahjuksia.

Anna Tapion koulun säätiön puheenjohtaja Martti Huhtamäki (kok.) ja säätiön hallituksen jäsen Tiura saivat vaalitukea Kehittyvien maakuntien Suomelta, jonka yksi rahoittajista oli juuri Nova Group.

Tiuran mukaan raportin sisällön saa hänen puolestaan julkistaa.

 

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Marja Tiura
 
 
 
 

Oikeusvaltio

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu, että kaikki on julkista, ellei sen salaamiseen ole laillista perustetta. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin lainkohtaan tuo OPH:n päätös perustuu.

Missä viipyvät Tiitisen

Missä viipyvät Tiitisen listan julkisuutta vaatineitten kommetit.

Tässä

Julkiseksi vaan, ellei löydy hyviä perusteita miksi pitäisi salata (Tiitisen listan salaamiseen ei juuri perusteita annettu).

Mutta Suomessahan salaillaan kaikkea mikä liitty poliitikkoihin. Ei haluta näyttää kansalle, että se on kokonaan mätä.

Eipä ollut yllättävää

On yllättää, että jälleen yksi vaalirahoituskorruptiota selvittänyt rapotti salattiin kansalta. Jos mitään salattavaa ei olisi ollut, sitä tuskin olisi tarvinnut salailla. Tiitisen lista on vain yksi monista pimitetyistä asioita.

Valehtelu ja salailu kulkevat usein käsi kädessä eikä Suomi nouse korruptiosuostaan, jos sama härki meno jatkuu entisellään.

Miksi tämä salataan?

Täytyy olla aivan poskettoman hyvä syy. Tässä on kyse hallinnon käytännöistä ja mahdollisesta korruptiosta. Emme ole Filippiineillä, herätys!
Onko missään Euroopassa tällaista salailukulttuuria ja samalla puhutaan kovaan ääneen hallinnon avoimmuudesta?

"Hyvä syy"

"Hyvä syy" ei ole sama asia kuin "laillinen peruste": Jos laillista perustetta ei ole, salaaminen on joko virkavirhe tai, jos edellytykset täyttyvät, virkarikos.

15 000 € Marja Tiuran KMS-rahaa ja ehdokkuus 2011

Kyseessä on Pirkanmaan Kokoomuksen julkisuudenhallinta. Kokoomus haluaa varmistaa Marja Tiuran ehdokkuuden ja Pirkanmaan Kokoomuksen hyvän vaalimenestyksen myös huhtikuussa 2011: vastakkain asettelun ja julkisuuden aika on ohitse.

Kuten muistamme, aikanaan epäiltiin, onko Olli Ainola esteellinen Yleisradion poliittisen toimituken päälliköksi. Tilalle hankittiin varma sosialidemokraatti, Riikka Uosukainen (sd), ja Ainola jatkoi taloustoimitukseen.

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kiviseltä (Nokia-Siemens Networks, Kari Neilimo, mahdollisesti EK ja vapaamuurarit) voisi kysyä, miksi Pirkanmaan Kokoomusta ja Marja Tiuraa ei esitutkita mediatuomiota varten Yleisradiossa, vaikka tämä olisi täysin mahdollista Yleisradion sosialidemokraattisille toimitajille tai ehkä Arto Nybergillekin.

Koettavat vain pitää maan

Koettavat vain pitää maan tapaa piilossa.

Henna Virkkunen jeesaa

Opetusministeri Henna Virkkunen (Kokoomus) tässä on nyt vaan pelastamassa puoluetoveriansa Marja Tiuraa (Kokoomus) pinteestä. Ei mitään uutta ja vakavampaa. Laki ja oikeus ovat meille kaikille edelleen yhtäläiset - meille jotka olemme lain tällä puolen.

Huhtamäki on kepulainen

...ei siis kokoomuslainen.

Suomessa on virastojen kulunein leimasin "salainen"

sillä vanhastaan taattu se, että muuten laiskan pulskeat virkamiehet eivät viitsisi lukea sitä paperia. Heti kun siihen lyödään se salainen, taas jurskuttaa

I, II, III, IV

Olisi mielenkiintoista tietää, onko raporttti erittäin salainen / tietosuojaluokitus I vai salainen / tietosuojaluokitus II vai miten salainen.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely

 
 

Uusi Suomi Facebookissa