Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Poliisi hämmästelee autoilijoiden menoa

Poliisi hämmästelee autoilijoiden menoa
Julkaistu: 17.3.2010 13:21
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva viime kuulta Helsingistä.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva viime kuulta Helsingistä.
Varsinais-Suomen poliisi hämmästelee sitä, miten paljon ulosajoja ja peltikolareita on viime aikoina sattunut.

- Aivan kuin autoilijat olisivat unohtaneet talven olemassaolon, poliisi päivittelee tiedotteessaan.

Poliisi myös toivoo, ettei kukaan ole vielä mennyt vaihtamaan kesärenkaita alle, vaikka se onkin jo lain mukaan mahdollista.

- Poliisi haluaa taas kerran muistuttaa, että liukas keli tai muuten huonot ajo-olosuhteet eivät aiheuta yhtään kolaria, poliisi jyrähtää.

- Suurin osa kolareista on vältettävissä huolellisella ja varovaisella sekä olosuhteet, oma ajotaito ja ajoneuvon ominaisuudet kaikin tavoin huomioivalla ajotavalla.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

pikku ripaus hiekkaa aina pahimpiin paikkoihin auttaa

kummasti mm. hämmästelyyn

Tannoin lentoasemallakin käydessäni piha oli liukas että meinas pulu kaatua

Siis Pekka ei saanut lintua?

Siis Pekka ei saanut lintua?

Kesärenkaat

Kesärenkaat alla saisivat olla riittävä syy pysyvään ajokieltoon. Sellainen kuljettaja on kaikkialla muutenkin ympäristölleen vaarallinen.

Väärin.

Sellainen kuljettaja joka luulee, että renkaat kuljettavat autoa on vaarallinen ympäristölleen.

Totta Eilen tuli ajeltua

Totta
Eilen tuli ajeltua muutama kymmenen km maantiellä 15-20kmh kesärengaspellen takana, kun ohikaan ei turvallisesti päässyt.

Mitä sitten

Itse olen joutunut ajamaan lähes sata kilometriä toisen takana, kun turvallista ohitusmahdollisuuta ei ole ollut. Minusta tällaiset tilanteet kuuluvat liikenteeseen, ja jos ei niitä kestä, ei pitäisi auton rattiin änkeytyä.

Tässäkin tapauksessa ohittelijoita kyllä riitti, koska kaikille oma ja toisten henkikulta ei ole niin arvokas, etteikö sitä voisi riskeerata.

kyllä ihmetytä, itse ajelu

kyllä ihmetytä, itse ajelu helsinki 30 vuotta ei kolari.

Helsinki, Tampere, tai

Helsinki, Tampere, tai Kolari, ei pitäisi olla eroa.

Tuo jutun hämmästynyt

Tuo jutun hämmästynyt poliisi voisi käydä jossakin rengasliikkeessä katsomassa, niin tietäisi mistä puhuu, niitä kesärenkaita vaihdetaan jo autoihin alle aika paljon, vaikka varsinainen sesonki ei vielä olekaan alkanut.

Kesänakit

Nyt juuri kannattaa laittaa kesärenkaat alle, että kerkee ennen sesonkia! Siellä mitään liukasta ole!

Jutun kuva

Millä tavalla kuva liittyy juttuun? Käsittääkseni jalankulkijoilla ei ole mitään asiaa moottoritielle.

On asiaa

Siinä on suojatie. Länkkärin alku Ruoholahdessa veikkaan ma.

ei nakki ei kolari ei hyvä ei paha

olla hyvä suoja näkki paras
musta ei näky

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely