
Lehtomäki on ollut aiemmin ehdolla Oulun vaalipiirissä. Nykyisin hän asuu Helsingissä, tosin Sipoosta pääkaupunkiin liitetyllä alueella.
Edellisten vaalien ylivoimaisesti kovimmat ehdokkaat Uudellamaalla ovat keskustalla olleet Matti Vanhanen ja Tanja Karpela. Karpela ilmoitti eilen jättävänsä eduskunnan, eikä keskustan puheenjohtajuudesta luopuva ja pääministerin paikan jättävä Vanhanen ole toistaiseksi ilmoittanut, lähteekö hän enää vaalimittelöön ensi kevään vaaleissa.
Vanhanen keräsi Uudellamaalla vuoden 2007 eduskuntavaaleissa yli 24 000 ääntä. Toiseksi eniten keskustalaisista niitä keräsi juuri Karpela, reilun 5 700 kappaleen verran. Tosin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Karpela sai jopa 19 000 ääntä ja vasta tuleva pääministeri Vanhanen reilut 6 000.
Lehtomäki keräsi vuonna 2007 Oulun vaalipiirissä yli 16 000 ääntä.
Keskustan kolmanneksi kovin ääniharava Uudellamaalla on kaksissa edellisissä vaaleissa ollut vaalirahoissa pahoin ryvettynyt Antti Kaikkonen.
Myös kokoomuksesta tulee uusi raskaan sarjan nimi ehdolle Uudellemaalle, kun puheenjohtaja Jyrki Katainen vaihtaa vaalipiiriä. Viime vaalien äänikuningas Sauli Niinistö (kok.) ei ole vielä ehdokkuudestaan sanonut mitään. Uudellamaalla ehdolla ollut Niinistö sai vuonna 2007 runsaat 60 000 ääntä.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Vaje jää
Korvaa tuon nuorehko naisihminen kohdan. Mutta kauneudessa ei pääse samalle sivulle. Ei edes samaan kirjaan. Niin kaukana...
Mutta laadussa ylivoimainen
Lehtomäki on fiksuimpia poliitikkoja mitä olen kohdannut. Ei voi verrata Karpelaan, joka oli vain julkkis. Lehtomäki on tosi taitava ja voisin jopa äänestää häntä, vaikka en ole juuri naisia äänestänyt. Kunhan Paulan lapset vähän kasvavat hänestä voi hyvinkin tulla pääministeri ja pätevä sellainen.
Poliittista osaamista
ja pelisilmää osoitti Karpela. Uudelleenvalinta olisi ottanut tosi tiukoille. Omaakin rahaa olisi palanut paljon uusituilla säännöillä. Paulalla ei ole vaikeuksia tulla valituksi.
Prognoosi
Stadiin ei heinähatun kannata tulla, sillä
Stubb vie kaikki äänet ja Hallis loput.
Aukko taas paikattavana
Karpelan aukon paikaajia on lehtitietojen mukaan ollut useita.
Kumma kyllä, kukaan heistä ei ole ollut poliittinen eläin jos Sauli Niinistöä ja Matti Vanhasta ei oteta lukuun.
Veikkaan, että aukon paikkaajien määrä on noussut vähintään toiselle sadalle.
Karpelan ei kannata polttaa rahojaan tulematta valituksi.
Kovaa kamaa ei voi tulla enää ineen kun on pieni skidi ja aivoton mies.
Kunnon hardiskundilla pitää olla paalua myös lompsassa ja poliittiset suhteet.
http://www.tanjakarpela.fi/
Karpelan aukon ??
Eikös Karpela rakastanut susia ja toiminut niiden eteen, kun taas Lehtomäki rakastaa Venäjää.....
??
Lehtomäki, ei uskaltanut edes asettua puheenjohtajaksi
vaikka olisi päässyt jos olisi halunnut. Kaino kainuulainen.
Puuttuu se rauta sieltä selkärangan tietämiltä vielä
Vaikka selkäranka
Vaikka selkäranka puuttukin, rehellisyyden nimissä on sanottava, että Lehtomäellä on leveät istumalihakset.
Toivottavasti tauti ei leviä ja etteivät pissikset saa karaokebaarissa uutta esikuvaa.
Maalaisliitto rock!
Eikö pottumatin kannattaisi viimeinkin värvätä maalaisliiton joukkoihin aina julkisuutta nokkaansa imuroiva Piikki-G.
Piikki-Geellä on maalaisiiton parhaimmiston arvot; viiden minuutin työstä reilu palkka ja tekstarit toimivat sidosryhmien välisenä viestivälineenä.
Akkiäkös sanavalmis Gee hoitelee julkisuutta pottumatillekin, yhteistä vaalitilaisuutta vaan pystyyn ja kauppakeskukseen hakemaan asiakkaita, voihan sitä kokeilla yökerhojakin, ainakin Kanki-Kaikkonen tulisi mukaan.
Geen sanoin uusi slogan maalaisliitolle helssingissä; (vaalinumerosi) ROCK!
Rauhottavat pelissä?
Paula Lehtomäki on sellainen nainen joka ottaa jokaisen eläkeläisen kukkarosta 200 € ja antaa ne ilmastohuijareille. Lehtomäkeä ei kiinnosta se että 200 € eläkeläisen vuosituloista tarkoittaa käytännössä helvettiä. Yhdeltä eläkeläiseltä jää kahvileipä, toiselta liha ostamatta. Joiltakin eläkeläisiltä jää lääkärikäynnit ja lääkkeet ostamatta koska heillä ei ole taloudellisen tilanteensa johdosta siihen varaa.
Mutta onneksi meidän Paulatytöllä, toisin kuin varattomilla eläkeläisillä, on varaa vaikka rauhoittaviin lääkeiisiin. Katsokaa Paula Lehtomäkeä ja muistakaa että vain otettu lääke auttaa.
Kepu fuulaa
Ladebuugi susirajan takaa Stadiin Sipoon kautta määräilemään miten maa makaa.
Lehtomäki osaa joten kuten venäjää ja pystyy tavailemaan historiallista rakennuksista venäjänkielisiä kadunnimiä. Kelpaa hyvin kielitaidoltaan japsituriteille oppaaksi jos kartta sekä stadin historia on hallussa jota epäilen vahvasti.
Uudenmaan vaalipiiri
Jos Lehtomäki kerran on ehdokkaana Helsingissä (Helsingin vaalipiiri), ei hän mitenkään voi paikata Karpelan "aukkoa", koska Karpela on ollut ehdolla Uudenmaan vaalipiirissä, joka on eri kuin Helsinki, vaikka Helsinki Uuttamaata onkin. Eli nyt siis toimittajan logiikka pätkii?
Jesss!
Tuota eilistä päivää on odotettu ja odotettu ja odotettu ja oltu 110% varmoja, että ensi vaaleissa tuo onnen päivä koittaa!
Se päivä kun Karpela ei enää kansanedustajan ominaisuudessa voi esiintyä lähes päivittäisissä hömppälööpeissään!
Aamulla kun heräsin aurinko paistoi ja luulin nähneeni unta, mutta totta se oli :)
Kuinka suuren joukon suomalaisia Karpela saikaan ensimmäistä kertaa vakuuttuneeksi tekemästään päätöksestä: se on oikea!
Meneekö Uusimaa halpaan?
Ei kait me böndejä äänestetä!
Värjätty tukka ja alapään bondi
Sipoolaiset ovat töpinöissään kaksikielisen Paulan johdosta.
Tässä on kyse mitäänsanomattomien ja -tietämättömien kukkahattutätien äänistä.
Kyseessä ovat samat tädit jotka äänestivät hattumuodin perusteella Tarja Halosen valtaan.
Entäs se perhe?
Eikös Lehtomäki jokin aika sitten ilmoittanut omistautuvansa perheelleen? Tarttiskos nyt pitää tiedotustilaisuus, jossa Lehtomäki ilmoittaa palaavansa julkisuuteen ja perhe pärjääkin jo omillaan? Vähän niin kuin vesku-showsta.
Tässä kvartaalissa strong sell
Tässä kvartaalissa perheelle strong sell.
Kepun parhaat voimat?
Ei ole Kepu kovin kaksisissa käsissä.
Iltaruskon puolue. Kohta maassa ollaan kaksipuoluejärjestelmässä, eikä kumpikaan niistä ole Kepu.
Parhaat voimat
"Kauko Putken" tavoin moni muu on kymmenien vuosien ajan povannut Keskusta rp:lle auringonlaskua ym. samaan viittaavaa.
Mikä mahti mahtaa olla, että Suomen Keskusta rp porskuttaa ja on istunut hallituksessa jälleen pari kautta.
No, nämä kauko putket pieksävät suutaan aikansa kuluksi ja aivan turhaan.
Aukko lähtee eläkkeelle
Melkoisia vitsiniekkoja nämä Uuden Suomen otsakkeiden kirjoittajat.
Kainuun ja Kuhmon ihme tulee täyttämään Karpelan aukkoa!
Ollaan nyt mitä mieltä tahansa Karpelan aukosta niin tosiasiassa mitään paikattavaa aukkoa ei ole.
Äänestäjät alkoivat pikkuhiljaa tajuta, ettei ulkonäöllä ja alusvaatemallin taidoilla hoideta valtakunnan asioita.
Sopiva sauma Karpelalle lähteä aukkonsa kanssa "hyvin ansaitulle" sopeutumiseläkkeelle.
Sopeutuu siihen, ettei enää tee alusvaatemallin töitä, eikä uutta ministeri pestiäkään olisi ollut näkyvissä!
Suomen sivein missi, Anna-Liisa Tilus, paikkaa
Minusta Karpelan jättämää poliittista tyhjiötä on lähtenyt täyttämään juuri alusvaatteissaan esiintynty Suomen sivein missi, Anna-Liisa Tilus, Suomen Brooke Shields, the pretty baby. Hän ei ole kuitenkaan päässyt vielä yhtä pitkälle kuin Karpela Mark el-Zeinin kanssa. Minusta Urpilainen voisi riisua verkkosukkansa ja esiintyä juhannuksena Iltalehden Iltatyttönä. Karpela säästi vaalirahat. Matti Vanhasen äänimäärä putoaa 20 000:sta 10 000:een ja Karpela ja Kaikkonen joka tapauksessa putoaisivat eduskunnasta.
Karpela rupeaa 40-vuotiaana sopeutumiseläkeläisenä kukoistamaan onnesta, mutta Antti Kanki tai Kalteri Kaikkosen tulevaisuus on hieman avoinna. Viitsiikö söpö Taiveaho katsella Turhapuroa kotonaan? Kaikkonenhan oli ministeriputkessa. Hän ei paljoa hävinnyt Väyryselle ulkomaankauppaministeriydestä äänestettäessä keskusteliberaalina lupauksena.
Misseistä järkevin on Riitta Väisänen. Minusta hänestä voisi tehdä empaattisen poliitikon. Hänessä on hieman Anne Pohtamon kypsyyttä ja Armi Aavikon herttaisuutta.
Kun Pekka Siikalasta ei tullut pääminsiteriä niin tulkoon Väisäskästä edes joku apuministeri.
Pitäs löytyä merittiä "syrjäpolulta"
Helsingissä päästäkseen läpi pitää olla jonkin sortin rikollinen. Eli vaikkapa nykyinen tyypillinen Helsinkiläinen ministerillä on rattijuopumus 2001,varkaus 1984, pahoinpitely 1983. Tiukkaa tekee mutta onhan sinne vielä vuoden verran aikaa.
Ihmettelen
Ihmettelen, tai sitten en, mutta näinkö Suomi saadaan toimivaksi vain siellä "alapäässä" touhuten. Kehä III:n yläpuolisia asioita ei kohta kukaan enää edes mieti - ollaan vaan niin "stadilaisia".
Poliittinen syrjintä
Poliittinen syrjintä on kielletty koko maailman tasolla: Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus; Yhdistyneet kansakunnat 1948. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, Yhdistyneet kansakunnat, 1966.
Poliittinen syrjintä on kielletty Euroopan tasolla: Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi, Euroopan neuvosto, 1950. EU:n perusoikeuskirja, joka tuli voimaan Suomessa 01.12.2009.
SDP on iltaruskon puolue. Ilman SAK:n napanuoraa SDP olisi pikkupuolue Suomessa.
Ympäristörikos
Eipä Paula Lehtomäkeä ole kiinnostanut ympäristörikokset.
Hänen ministeriön alaisuutteen kuuluvat ympäristöasiat.
Laittomia louhimoita ja murskaamoita rellestää ympäri Suomen.
Räjähdysaineiden käyttö ja varastointi salataan lupa hakemuksissa.
Tuhoihin voi tutustua; http://www.kotinet.com/veikko.tenkula
pitää muistaa kutka ne järvet sotkoo
pikkumökin mummo vai tukijussi