Kotkan Mussalon satamassa on päällä rähinä, kun Multi-Link yrittää aloittaa siellä työt. Paikalla on reilut satakunta ahtaajaa osoittamassa mieltään, ja tunnelma on kireä. Ahtaajat yrittävät Yle Uutisten mukaan estää töiden aloittamisen.
Ylen mukaan AKT:n ahtaajat keräsivät mielenosoitusta kokoon tekstiviesteillä ja nettiviesteillä. Viestien mukaan tarkoitus on järjestää "tervetulotilaisuus rikkureille".
Paikalla oleva Ylen toimittaja kertoi tänään Aamu-tv:ssä, että tunteet ovat jo kuumenneet. Multi-Linkin edustaja ajoi toimittajan mukaan autolla päin väkijoukkoa. Kukaan ei ilmeisesti loukkaantunut, mutta mielenosoittajat hakkasivat autoa raivokkaasti. Auton tuulilasi lyötiin rikki.
MTV3:n mukaan poliisi on tullut paikalle, mikä on hieman rauhoittanut tilannetta.
Töitä on ilmeisesti kuitenkin tarkoitus tehdä pääosin esimiesvoimin. Heidän aikeinaan on luovuttaa kontteja venäläisille kuskeille. Satamassa on noin 100 konttia odottamassa lastia. Ahtaajat ovat puineet nyrkkiä venäläiskuskeille.
Multi-Linkin hallituksen jäsen Harri Nordström kertoi Uudelle Suomelle eilen, että uusien työntekijöiden palkkaaminen voi aiheuttaa rettelöintiä ja kostotoimia.
Uusi Suomi kertoi toissapäivänä, että Multi-Link Terminals ryhtyy palkkaamaan ja kouluttamaan ahtaajia lakkoilijoiden tilalle. Heitä värvätään muun muassa ulkopuolisen henkilön perustaman Facebook-ryhmän avulla.

Kommentit
SAK:n uusi Z -linja puree Zizekin opein ja päämäärin
Muutosturvataistelu saattaa tuoda palkanalennukset ja pakkolait?
[ ... AKT-Räty on pioneeri taisteltaessa SAK:n uuden Z-linjan mukaisesti muutosturvaa koko työtätekevälle väestölle Saksan mallin mukaan. Muistamme Tehyn irtisanoutumisuhan joitain aikoja sitten - tuolloin maan hallitus sääti pikavauhtia lain, joka olisi purrut, ellei sopua olisi syntynyt ... ]
Onko nyt muutosturvataistelussa mahdollisuus, että hallitus käyttää pakkokeinoja - ja lopulta turvan hinnaksi tulee kautta linjan palkkojen alennukset? Muistellaanpa aikaa, kun maan hallitus toimi ripeästi ja vastuuntuntoisesti - Tehyn irtisanoutumisuhan ollessa päällä, kuten nyt ahtaajien lakossa ulkomaanliikenteen seisahtumisen talousuhka on koko kansakunnan päällä —
Sanotaan, että eduskunta on kansan tahto ja äänestäjät pienoiskoossa - on sitten niin tai näin, niin yksinkertainen enemmistö ratkaisi pitkästä aikaa ensimmäisen pakkolain hädän edessä.
Cc: markku.jalonen@kuntaliitto.fi ; jaana.laitinen-pesola@tehy.fi ; tuija.brax@om.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; kimmo.sasi@eduskunta.fi
Sent: Tuesday, November 13, 2007 10:38 AM
Subject: MIELIPIDE: Istuva hallitus osoitti nopeaa päätöskykyä ja vastuunkantoa
...
Suomen istuva hallitus osoitti kerrankin rivakkaa päätös- ja vastuunkantokykyä
(ORIG-13112007 — Matti Vanhasen hallitus sääti täsmäohjatusti ns. hätätilalain yhteiskuntaa uhkaavaa välitöntä vaaraa torjumaan - yhteiskunnassa on oikeuksia ja … velvollisuuksia)
[ … sairaalat varautuvat voimakkaisiin supistuksiin ennen H-hetkeä. Tarvitaan vain pääkallokeli, ja katastrofi on irtisanoutumisten toteutuessa valmis. Perustuslaki määrää merkittäviä asioita kansalaisoikeuksiksi, mutta myös velvollisuuksiksi. Hallitus halusi kantaa vastuunsa ja sääti ennätysnopeasti yhden Suomen rauhanajan merkittävimmistä ”hätätilalaeista” … ]
Matti Vanhasen 2.hallitus näytti toimintakykynsä. Ministerit virkamiehineen tukenaan markkinatalouskansanedustajat säätivät määrätietoisesti ennakkotapauksen, mikä huomenna ja lähitulevaisuudessa voi olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Yhteiskunnan on varauduttava myös muihin vääjäämättömiin uhkiin - olikin hyväksi näyttää jo nyt toimintakyky tiukan paikan edessä.
Kansakunta on ajautumassa terveydenhuollon kriisiin rahan ja ostohalutavoittelun edessä. Lupauksia on annettu ja lupauksia ymmärretään myös laistetun. Epäselvästi annetut vaalilupaukset nostattivat nypytyksen pintaan erityisesti koulutetun hoitohenkilökunnan osalta.
Huolimattomasti vaalilupauksia antaneiden poliitikkojen vastaveto ”väärin ymmärrettyjen” lupauksien tulkitsijoiden suivaannukseen operoitiin täsmälailla.
Ottamatta kantaa itse syyhyn eli Tehy-irtisanoutumisuhkaan, on todettava, että maan hallitus osoitti pontevaa tarmoa tiukan paikan edessä, kun vielä perustuslain kohdat olivat asettamassa valtioneuvoston jäsenille jopa valtakunnanoikeuden uhkaa. Onkin yhteiskunnallemme hyväksi, että maan hallitus kykenee tarvittaviin toimiin nopeidenkin uhkien ja haasteiden edessä.
Rinnastamatta millään lailla meneillään olevaa Tehy-työtaistelua huomisen mahdollisiin ja todennäköisiin ulko- ja sisäsyntyisiin uhkiin ja todellisiin vaaroihin, on ainoastaan eduksi, että hallitus on näin saanut kokemusta, kuinka lakiteitse säädetään turvatoimia koko kansakuntamme eduksi.
Pakkolait ovat osa huomista arkea. Ei tarvitse kauas katsella, kun merkittävät kansalaisia vaarantavat meistä itsestämme riippuvat ja meistä riippumattomat tekijät kutovat uhkia turvaverkkoihimme. Vaarat ovat todellisia, ilmasto muuttuu, ydinvoimaonnettomuus voi olla rajan takana ja polttoaineiden ja energian osalta voivat käyttökatastrofit olla lähempänä kuin arvaammekaan.
Olemme ulkoistusaallon, taitamattoman EU-politiikan ja businessahneen myyntivimman myötä menettäneet paljon toiminnallista itsenäisyyttä ajautuen suurempaan riippuvuussuhteeseen kuin koskaan aikaisemmin. Ei tarvita suurta häiriötä maailmalta, kun logistiikkamme, verkkomme ja riippuvuussuhteemme ovat koetuksella, ja nuo uhat voivat tarvita väkeviä ja rivakoita lakimuutoksia ja -säätöjä hyvinkin pikaisesti.
Ottamatta kantaa mahdollisiin Tehy-taistelun seuraamuksiin, on jo nyt sisäisiä uhkia järkyttämään yhteiskuinnan toimivuutta. Pinnan alla muhii mielenterveysvaikeudet turvaverkkojen ulkopuolelle tipahtaneiden osallistumattomien taholta - tämä voi aikaansaada epätoivoisia tekoja lisää.
Onkin vain eduksi, että maan hallitus on treenannut pikalakioperaatioissa, se onkin näyttänyt tältä osin kykyä huolehtia asioista kansakunnan etujen valvojana.
Ottamatta kantaa Tehy-operaation oikeutuksesta, tarpeellisuudesta ja palkkavaateista, on hyvin selvää, että Suomi kohtaa ongelmansa mm. voimakkaasti muuttuvana ikääntymisenä. Ikäjakaumapyramidi saattaa keikahtaa nutulleen, ja tämän vääjäämättä muodostuvan ongelman edessä hallitus on jo tällä vaalikaudella. Terveydenhuollon kokonaisremontti ja varauma ongelmiin voivat aikaansaada radikaaleja pakko- ja pikalakeja pelastamaan järkevästi kansalaisia.
Koko terveydenhoitojärjestelmä tarvitsee kouriintuntuvat korjaustoimenpiteet. Maksukykymme suurenevista perinnöistä huolimatta ei tule riittämään kasvaviin kustannuksiin, mitä koko terveydenhoitojärjestelmä aikaansaa mm. jatkuvasti kohoavien kustannusten vuoksi. Toimenpiteet torjumaan kasvavia terveudenhuollon menoja kohtaan vaativat lakeja, joita takavuosina ei oltaisi voitu edes ajatella.
Kansakunnan etu on toimintakykyinen hallitus tiukan paikan edessä. Olemme paistatelleet kulutusjuhlan pauloissa jo hämmästyttävän kauan. Vastarekyyli on edessä - näin on aina ollut - nousua seuraa lasku.
Ei ole pirun maalailua seinälle varautumalla ydinvoimalatuhoon, rajuihin talvimyrskyihin, maailmanlaajuiseen USA vetoiseen talouslamaan, EU-kriisiin, ruokatuotannon vakaviin häiriöihin ja yhteiskuntarauhattomuuteen, kansalaisten kyllästyessä nykyisiin politiikan jeesmiehiin ja naisiin kestohymyineen ja teflonpukuineen.
Ottamatta sen enempää kantaa nykyhallituksen yleiseen taitoon hoitaa asioita, on koko yhteiskunnan etu, että hallitus on osoittanut kykynsä säätää lakeja nopeasti koko yhteiskunnan turvaksi. Toivottavasti Tehy-lain sisältö ei muodosta entistä suurempia ongelmia, mikäli se ei käytännössä toimikkaan.
Toivottavasti tiukka laki muuttaa sovittelulautakunnan neuvotteluaktiviteettia kompromissiherkempään suuntaan ja äänestävä kansa ratkaiskoon sitten seuraavissa vaaleissa oliko annetut vaalilupaukset sitä taikka tätä.
Ilkka Luoma
http://www.facebook.com/first.ilkka
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
(kuvien käyttö sallittu vapaasti kirjoituksen yhteydessä, copyright by Ilkka Luoma 2007)
Kuva 1
— http://www.panoramio.com/photo/5877450 —
Teksti
Tärähtänyt kuva istuvasta hallituksesta, joka runnoi Tehy-pakkolain läpi osoittaen ainakin kykyä saada tahtonsa läpi tiukan paikan edessä - Suomen perustuslaki velvoittaa ja edellyttää.
Kuva 2
— http://www.panoramio.com/photo/5877464 —
Teksti
Pääministeri Vanhanen toppuuttelee kansanedustajia, ettei tässä ole työtaistelun esto, vaan kansakunnan edun varjelu perustuslain edessä.
Kuva 3
— http://www.panoramio.com/photo/5877487 —
Teksti
Sanotaan, että eduskunta on kansan tahto ja äänestäjät pienoiskoossa - on sitten niin tai näin, niin yksinkertainen enemmistö ratkaisi pitkästä aikaa ensimmäisen pakkolain hädän edessä.
Kuva 4
— http://www.panoramio.com/photo/5877501 —
Teksti
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö oli äänikuningas ja ratkaisi merkittävästi Kokoomuksen vaalivoittoa. Toinen ratkaiseva syy saattoi olla annetut epäselvät vaalilupaukset (tai vaikeasti ymmärrettävät) mm. koulutetulle hoitohenkilökunnalle - kantaako poliitikot vastuuta antamistaan vaalilupauksista?
Kuva 5
— http://www.panoramio.com/photo/5877534 —
Teksti
Eduskunnan varapuhemies Sepoo Kääriäinen (kesk) tarkkailee mitä aateveljet pekkaroivat Kokoomuksen Ben Zyskovitsin kanssa, kuvassa Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Kalli ja entinen kuntaministeri Manninen.
Kuva 6
— http://www.panoramio.com/photo/5877550 —
Teksti
Puhemies Niinistö pohtii kuinka tässä nyt näin kävi. Onnistuuko Tehy-pakkolaki myös sen toteutuksessa, jää vielä tätä kirjoitettaessa nähtäväksi. Ainakin tuli todistetuksi - oli sähläilyä tai ei - että hallitus kykenee tekemään nopeita ja tehokkaita päätöksiä lainsäädännössä - se ei liene huono ominaisuus, kun astumme huomisen epävarmaan maailmaan.
Kuva 7
— http://www.panoramio.com/photo/5877574 —
Teksti
Linjaansa hakeva ja nahkaansa mahdollisesti luova oppositio-SDP ei kyennyt altavastaajavähemmistönä estämään Tehy-pakkolain syntyä, olivat he sitten kuinka oikeassa tahansa - viime kädessä.
...
Sent:
Cc: jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; antti.kalliomaki@eduskunta.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; anni.sinnemaki@tem.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; timo.raty@akt.fi ; paavo.arhinmmaki@eduskunta.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi
Sent: Wednesday, March 17, 2010 6:06 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE: AKT Räty käy muutosturvataistelua SAK:n uudella Z -linjalla, seurauksena palkanalennukset ja pakkolait?
...
irtisanoutumisuhan ollessa päällä
Jospa ne irtisanoutuisivatkin! Tilalle tulisi viikossa moninkertainen määrä rahan tarpeessa olevia ihmisiä, joille jatkuvat tilapäiset työt sopivat erinomaisesti.
SAK munasi muutosturvahankkeen, laittamalla pioneeriksi ammattiryhmän, mikä voidaan korvata tuossa tuokiossa. Tämä lakko murretaan ja laskun maksavat lakkolaiset!
Laki kunniaan
Ei muuta kuin päin vain. Jos tahallaan heittäytyy auton alle, ei ole paljon järkeä. Evoluutio kiittää aina kun tällainen tapaus kuolee.
Ei mitään rajaa?
Ja onko rikos mikään se että ajaa auton täysillä päin ihmisjoukkoa? Ei tietenkään jos ovat "vääränlaisia" ihmisiä. Voi h''''''i tätä ihmisten muuttumista hirviöiksi! Tätä oikeistolaisten sontaluukkua, Uutta Suomea, näköjään tukevat kaikki kiihkohullut. Ja mielipiteet vain kovenevat. No onneksi vuoden npäästä ovat uudet vaalit.
On sekin tapa tehdä itsemurha
Jos asettuu varta vasten tielle, kun joku menee työpaikalleen. Ja vielä ase kädessä. Mielipiteet kovenevat sitä mukaa, kun lakkolaisten vaatimuksien järjettömyys avautuu. Lopulta on aika harva, joka sietää heitä enää entisilläkään ehdoilla.
Antakaa kapitalistien polkeä työmiestä rauhassa...........
Jos ei 22 euroa tunnissa oikein riitä ahtaajalle, niin halos-rätyläinen puna-vhreä Työmiehen-Paratiisi-järjestö kehoittaa teitä liittymään johonkin kahdekasta alajärjestöstämme
1 300 000 eläkeläistä
700 000 virkamiestä
400 000 työttömät , loisijat, alkoholistit,pummit
100 000 tempputyöllistetyt,työhajoittelijat,kurssilaiset
140 000 siirtolaista, maahanmuuttajaa tai pakolaista
100 000 maanviljelijää
5000 hevosmiestä vaimoineen
200 000 opiskelijaa
- Suomen valtion ja yhteiskuntakehityksen kriisi alkoi todenteolla silloin, kun luotiin tarkoituksellisesti mekanismit, joilla joutenolo ja "vaihtoehtoiset elämäntavat" pantiin työtätekevien maksettavaksi.
Tämänverran on KapitalistiSian laivassa vapaamatkustajia
Ei tarvi kovin kummoista myrskyä kun koko laiva uppoaa
Tässä ilmapiirissä ja tällaista riippakiveä hinatessa, hulluuden rajamailla tuskaileva yrittäjä lähtee umpihankea hiihtäen kohta apteekkia tukevoittamaan mielialalääkitystä, onneksi KELA antaa jo 90% tukea avohoidossa olevalle suurasiakkaalle
Lain mukaan rikkureita (ja
Lain mukaan rikkureita (ja vapaaehtoisia!) ei saa estää saapumasta töihin. "Päin väkijoukkoa" ajaminenkin lienee varsin ymmärrettävää, todennäköisesti se on ainoa keino päästä sisään alueelle ahtaajalauman läpi. Törkeää toimintaa ahtaajilta.
HÄ.?
" "Päin väkijoukkoa" ajaminenkin lienee varsin ymmärrettävää," Olet sitten lakosta mitä mieltä tahansa niin nyt voin suositella hiukan ajattelun harkintaa pidemälle kuin yksi nanosekuntti.!
Päin väkijoukkoa voi
Päin väkijoukkoa voi varmaan ajaa monella tavalla. Tuskin siellä ollaan kaahattu sataa päin tiellä seisovaa väkijoukkoa, kun kerran kukaan ei ole edes loukkaantunutkaan.
Todennäköisesti siitä väkijoukosta vain ei ole päässyt muuten läpi, kuin työntymällä autolla hitaasti joukon läpi ja siinäpä niillä terroristeilla onkin ollut aikaa ja tilaisuus rikkoa auton tuulilasikin.
Mutta päin väkijoukkoa ajamistahan sekin on ja tuolla tavalla kirjoitettuna se saadaan kuulostamaan joidenkin mielestä vallan kammottavalta veriteolta.
Kannattais todellakin käyttää ajatteluun hiukan enemmän kuin se "nanosekunti"... :-/
Minun päälleni ajettiin
Minun päälleni ajettiin muutama vuosi sitten tahallaan suojatiellä se meni oikeuteen tapon yrityksenä jos ajaa väkijoukkoon kyseessä voi olla useampi tapon yritys. Minimi rangaistus tapon yrityksestä taitaa olla neljävuotta ehdotonta vankeutta ensikertalainen selviää kahdella vuodella.
Auto katsotaan erityisenvaaralliseksi tekovälineeksi ihan rinnastetaan oikeudessa tekovälineenä puukkoihin ja tuliaseisiin.
Rangaistusta saataa alentaa se, että tekijä katsotaan toimineen täyttäymmärrystä vailla esim. mielenterveydellisten tai hyvin alhaisen älykkyysosamäärän tai muun vakavan kehityshäiriön takia hän ei ole ymmärtänyt, että autolla päin väkijoukkoa ajaminen on erityisen vaarallista.
Ahtaaja Lahtaajat
Kaivaa omaa hautaansa. Kun sopiva hetki tulee niin koko porukka pannaan pihalle ja otetaan uusia tilalle.
Työvoima on erityisessä suojelussa?
Missä poliisi? Mellakoitsijat estävät laillisen elinkeinon harjoittamisen ja rikkovat omaisuutta. Kettutyttöjen perään poliisilla on laittaa kymmeniä miehiä juoksemaan ja nuorison päästellessä höyryjä, poliisi pidättää kaikki ohikulkijatkin.
Pitääkö Facebookkiin perustaa ryhmä suojelemaan satamatyöntekijöitä hamppareilta? 1000 rekkakuskia odottelee lastausta rahattomana ja nälissään. Kyllä siellä pian paineet purkautuvat. Rekalla väkijoukkoon ajamalla syntyy pahaa jälkeä!
Vapaaehtoisia ja työhaluisia ahtaajia löytyy moninverroin enemmän kuin liiton 3000 punaniskaa. Jos työt ei maistu, vaihtakaa alaa!
harkintaa!
Kun yhteiskunnallinen tilanne kiristyy, kannattaa miettiä kaksikin kertaa ennen kuin toimii - myös kirjoittaa. Miettiä, mitä on yhteistyö ja mitä on kärjistäminen. Mustavalkoinen ajattelu ja toiminta saattavat tuntua, nimenomaan tuntua-olla tunteiden mukaisia, vaan edistääkö se asioiden ajamista.
Rikkurius on typerää voimankäyttöä ja samoin on toisen uhkailukin.
Jos vaatii AKT:ltä peiliin katsomista, olisiko jollain muullakin samasta asiasta hyötyä. Ja ketkä muuten omistavat merkittävästi satamaoperaattiyritykset? Kiinnostaisi tietää.
Hyvä!
Johtavan satamaoperaattorin Stevecon omistaa UPM ja Stora Enso 70 % osuudella. Omistuskaavio Stevecon omilta nettisivuilta näyttää tältä:
http://www.steveco.fi/fi/Stevecosta/Omistusrakenne
Multi-Link Terminals on sidoksissa voimakkaasti Venäjään.
Ahtaajien rienaaminen ei todella auta mitään. Näiden palstojen kommentointi pääosin on sellaista, että olen päättänyt aloittaa nettivapaan jakson aikaistetusti. Kiitos sinulle asiallisesta huomiosta ja kommentista.
Rikkurius on typerää
Vielä typerämpää olisi suostua kiristykseen. Markkinataloudessa yksi myy ja toinen ostaa. Aina kaupat syntyvät. Jos yhdelle ei työ maistu, toiselle käy? Mutta tuhoamalla toisten mahdollisuudet työhön ei voi voittaa. Sellainen yhteisö tuhoutuu sisältäpäin. Kuka korvaa pienille yrittäjille lakon aiheuttamat valtavat tappiot? Tuhansia yrityksiä menee konkurssiin. Ay-johtajat tuumaavat, että ei ollut kapitalisti varautunut muutoksiin ja jouti mennäkin konkurssiin mokoma orjapiiskuri. Kyllä työt aina tekijänsä löytää....
Potkut
Jos kaikille kommunisti-ahtaajille annettaisiin potkut niin heidän ei tarvitsisi enää osoittaa mieltään satamien porteilla. Korvaavat työntekijät löydettäisiin ja koulutettaisiin jo tämän viikon aikana.
Toimiva hallitus olisi toiminut
jo ennen lakkoa.EK ehdotus ja AKT vaatimus olisi pitänyt,saattaa muutoin käsiteltäväksi.Esim. lakina joka koskee kaikkia Suomalaisia.Onhan kuntaliitoksistakin säädetty laki joka takaa tarpeettomille 5 vuoden muutosturvan ja valtavat menot kuntalaisille.
Ei voi rinnastaa
Kunta ja yksityinen sektori ei kulje käsi kädessä!
Kunta voi nosta kunnallisveroaan mutta yksityinen yrittäjä ei voi nostaa hintojaan.
Ajamalla muutosturvaa yleissitovaksi AKT saa aikaan vain lisää pätkätyötä ja horjuttaa vakituisen työsuhteen asemaa.
Uutta tietoa
"Yksityinen yrittäjä ei voi nostaa hintojaan."
Aha.
Täsmennän
Yksityinen yrittäjä ei voi nostaa hintojaan muutosturvan kustannuksia vastaavaksi hinnoittelematta itseään ulos markkinoilta. Sen jälkeen ei todellakaan ole enää maksaa muutosturvaa!
"Yksityinen yrittäjä ei
"Yksityinen yrittäjä ei voi nostaa hintojaan muutosturvan kustannuksia vastaavaksi hinnoittelematta itseään ulos markkinoilta. Sen jälkeen ei todellakaan ole enää maksaa muutosturvaa!"
Jos hintoja ei voi nostaa se on merkki siitä, että markkinoilla on liikaa tarjontaa tai sitten markkinat toimivat säätelytalouden oppien mukaisesti eli kommunismin periaatteilla vapaan markkinatalouden oppien vastaisesti.
Jos markkinoilla on liikaa tarjontaa epäterveet yritykset kuolevat pois se on ihan kapitalismin perusoppien mukaista, jossakin vaiheessa markkinoiden on alettava tarjoamaan parempaa hintaa, koska markkinoille syntyy pulaa palveluja tarjoavista yrityksistä epäterveiden yritysten poistuttua markkinoilta.
Jos taas kysymys on säätelytaloudesta siihen pitäisi puuttua poliisin ja poliitikkojen voimin tosin tässä korruptoituneessa hyväveliyhteiskunnassa säätelytalous saa toimia poliitikkojen ja viranomaisten hiljaisen hyväksynnän alla.
työnteon häirintä on rikos!
Nuo 100 työnteon häiritsijää ovat keulilla kun kohta aletaan jakaa ns .punaisia lappuja, se on varma,
Liikkumisen estäminen on väkivaltaa
Liikkumisen estäminen ja kiinni tarttuminen ovat väkivaltaa. Ahtaajien tulisi improvisoida eikä käyttää 100 vuotta vanhoja keinoja.
Terroristit pidätettävä!
Miksi poliisi ei pidätä ahtaajia?
Jos Smash Asem nimissä pidätettiin viattomia sivullisia niin missä on nyt poliisin toimet?
Kovat piippuun ja terroristeja läskiin!
vesi tykki siihen portille
vesi tykki siihen portille nii ei ne kauan siinä seiso
Hoh hoh
Kyllä pistää vihaksi kuunnella, että joku tämän päivän Suomessa näkee asiakseen estää työn tekemistä. Todellisia työmiehiä. Sen vielä jotenkin sulatan, jos joku ei itse tee työtä, mutta estää se tarkoituksella toiselta. Huh huh. Jonkun on pakko kylvää, että toinen voi niittää.
Venäläiset rekkakuskit
1000 rekkakuskia on jäänyt tilanteen "panttivangiksi" ilman ruokaa ja juotavaa. Voisiko paikallinen K-kauppias ilmoittautua - minä lahjoitan omalta osaltani rahaa ruokaan ja juotavaan vietäväksi kuskeille. Toivottavasti muut tekevät samoin.
Ei riitä, että ahtaajat eivät perusta Suomen taloudesta ja työttömien lisääntymisestä, vaan näköjään myös rekkakuskien perustarpeet ovat turhia.
Suomi on pian Euroopan amerikkalaisin mallimaa.
Vapaa markkinatalous on saavuttanut Suomen.
Lakon murtamista rikkureilla, mellakoita, pahoinpitelyjä, uhkailuja, ja turpaan lyömisiä USA:n malliin.
Rivit tiivistyvät, ja seuraavaksi strategisia ammattiliittoja aletaan johtamaan ruohonjuuritasolla puhtaasti mafiaottein.
Ja sille eivät työnantajatkaan voi enää mitään.
Tehokas lakko
Edellyttää, että osallistujat ovat niin korvaamattomia omassa työssään, että heidän tilalleen ei saada muita. Hampuusit on eri sakkia, sellaisia mahtuu 20 tusinaan.
Ei ole kyse siitä
USA:lainen ammattiyhdistysmalli toimii niin, että liittoon kuulumaton ei kauan pysy työmaalla terveenä, jos ei itse tajua ajoissa lähteä.
Elokuvissa
kerrotaan, että mafia hallitsee USAn ammattiyhdistyksiä. m2b ymmärtää yhteiset edut?
Olet väärässä
Kannattaisi lukue muutakin historian kirjoitusta kuin vasemmisto propagandaa. Yhdysvalloissa työväellä paremmat ammattiyhdistykset sekä edut kuin suomessa. Lue vaikkapa Henry Fordin tarina autoteollisuuden kehityksestä, sekä sen vaikutuksesta amerikkalaisen työväestön mahdollisuuteen hankkia oma asunto yms. Olet yksinkertaisesti punapropagandan sokaisema. Toiseksi selvitäpä itsellesi yhdysvaltain terveydenhuoltojärhestelmä, ja se kuinka se TODELLA toimii. Älä usko yksinkertaista aivopesua, joka on suoraan neuvostoliitosta ja sen tasoista. Kummassa maassa työmiehellä parempi elämä?, noin historiallisesti viimeisen 50 vuoden aikajaksolla? Tervetuloa todellisuuteen.
Ei niin kaukaa tavitse hakea
Suomessa työvänliike sai alkunsa paperiteollisuuden patruunoiden toimesta. Heille oli elintärkeää saada työväki pysymään paikallaan ja terveenä. He perustivat työväentalot, päiväkodit, antoivat koulutusavustuksia työmiesten lapsille jne.. Tätä ei oppimaton punaniska voi ymmärtää. Punarosvojen jälkeläisten mielestä vain ampumalla porvarit saadaan ihana elämä.
Kuinka?
Miten Henry Ford liittyy nykymaailmaan?
Esimerkiksi 40 miljoonaa jenkkiä on kokonaan sairausvakuutusjärjestelmän ulkopuolella, kun ei ole varaa vakuutusta maksaa.
Saako sikäläisessä yleisessä terveydenhuollossa muuta hoitoa, kuin lähinnä ensiapua?
Onko USA:n presidentti mielestäsi punapropagandan sokaisema, kun on yrittänyt tätä epäkohtaa korjata?
Tervetuloa todellisuuteen ja etenkin nykypäivään Henry Fordin ja Neuvostoliiton ajoista.
USAssa
Veronmaksajat kustantavat erityisryhmien terveydenhuollon ohjelmissa kuten Medicare ja Mediaid (44% kaikista terveydenhuollon menoista). Sairaalat ovat lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikki hätätapaukset, mutta akuutin hengenvaaran poistuttua hoitovelvoite lakkaa.
Työttömyyden takia yli 45 miljoonaa ihmistä jää vakuutuksen ulkopuolelle. Täältä katsoen Obaman ajama uudistus on välttämätön.
Kyse ei ole vain rahasta
Itseasiassa Yhdysvaltojen kansalaisista ilman sairausvakuutusta on n. 30 miljoonaa, mutta monet näistä eivät hanki sairausvakuutusta koska ovat niin hyvässä kunnossa etteivät katso tarvitsevansa sitä.
Niin. Nyt on
Niin. Nyt on sairasvakuutuksen piirissä yli 80% amerikkalaisista. Obaman systeemillä päästään johonkin 94-96%:iin. Sen maksavat nykyiset itse vakuutustaan vuosikymmeniä maksaneet.
USA:ssa AY-järjestäytymisaste on n 12%.
17 miljoonaa EI HALUA tai ei
17 miljoonaa EI HALUA tai ei TARVITSE vakuutusta, vaan maksaa käteisellä, mikä tietenkin on aivan mahdoton ajatus käteisköyhässä suomessa, 10% on laittomia maahanmuuttajia, 25% KUULUU johonkin ohjelmaan, mutta ei hae etuuksia, ei osaa, ei halua, ei jaksa, ei tiedä, ja arviolta Obaman mahdollisten uudistusten jälkeen yli 30 miljoonaa ei vieläkään kuulu vakuutuksen piiriin, jne. Eivät suomessakaan kaikki osaa mennä ajoissa lääkäriin.
Hohhoijaa
Niimpä, selvitykset kertovat, siis puolueettomat sellaiset eikä amerikkalaisen propagandan sävyttämät, että amerikkalainen terveydenhoitojärjestelmä on länsimaiden kallein ja tehottomin. Vaikka kuinka haluttaisi että kapitalistien mallimaa on kaikessa paras niin edes vanha kunnon neuvostoliitto-kortti ei tuota tosiasiaa muuta.
Eli olet siis täysin amerikan propagandan hallussa!
Logiikka pettää
Kysymys ei ole kapitalismistä, vaan terv.huol. järjestelmän rakenteista, yksilön oikeuksista, yms, yms. Rahaa kyllä on ja sitä käytetään ylen runs. kuten huomiot. Terveydenhuollossa ei ole missään maassa rahallista ylärajaa, ainoastaan ihmisten mielikuvissa, kun eivät ymmärrä lääketiedettä. Täydellistä terveyttä ei saavuteta kuin pohjois-Koreassa. Kuolema koittaa kaikille. Hohhoijaa, lukeminen auttaa.
ei tuo ahtaajien toiminta
ei tuo ahtaajien toiminta ole kaukana mafiaotteista
Vastuuvahinko korvaus USA:ssa on mieletön
Aivan tavallisen lääkärin vuosittaiset vakuutusmenot ovat yli 100 000$ vuodessa, johtuen USA:n oikeuskäytännöstä, jossa mokaava lekuri maksaa virheensä aikuisten oikeasti.
akt:lla ahneet kasvot !
kuvaavaa on, että rekkakuskien nenän edessä noin 100 m päässä on ahtaajien työmaaravintola, josta jaetaan ahtaajille perheineen ilmaiseksi ruokaa joka päivä!
Akt siis maksaa ruoat, ja ahtaajat kantavat muovikasseittain ruokaa kotiinsa!
missä onkaan se solidaarisuus..??
Paikalliset asukkaat ovat Kotkassa alkaneet viedä ruokaa rekkakuskeille, ahtaajia ei kyllä näy joukossa,ovat portilla nyrkit pystyssä koettamassa estää rekkakuskeja pääsemästä kotiinsa!
Työtön metsuri
Sopisiko sama kuin metsäalalla.
Tuotais työvoima halpatyömaista edullisimman tarjouksen mukaan.
rikkuri vai lakonmurtaja ?
Eikös rikkuri ole liiton jäsen joka tekee lakonalaista työtä?
Lakonmurtaja, jolle löytyy varmaan monta synonyymiä, on littoon kuulumaton joka tekee lakonalaista työtä.
Olenko ymmärtänyt oikein ?
Totta, Suomen Lukkoa kaivattaisiin takaisin
Näköjään alkaa ahtaajaporukan toimenpiteet liipata aika läheltä 1930-luvun meininkiä, jossa sorrettiin ja väkivalloin uhkailtiin liittoon kuulumattomia työntekijöitä. Silloin ei auttanut muu, kuin perustaa liittoon kuulumattomien työntekijöiden suojaksi lakonmurtajajärjestö Suomen Lukko paikallisosastoineen. Näköjään sille olisi "sosiaalinen tilaus" nyttenkin, vaikka eletään 2010-luvulla.
Lukon avauksen voima
Kannatan ehdottomasti Suomen Lukon perustamista uudelleen. Tilausta näyttää olevan!
Miksei maahanmuuttajat voisi
Miksei maahanmuuttajat voisi tehdä näitten ahtaajien hommia? VÄhempi siinä koulutusta tarvitaan kuin bussikuskina olemisessa.
Sosialistinen Suomen Kansantasavalta
Ongelmahan on nykyisin siinä että Suomi elää edelleen sosialismin aikaa. EIköhän olisi jo aika herätä globaaliin markkinatalouteen ennen ku jäädään täysin kelkasta.
Lakkoilijat kuriin pakkokeinoin. Globaalissa kansantaloudessa palvelut ja työvoima hankitaan sieltä mistä halvimmalla saa. Ettei kävis niinku merimiehille ja pian suomalainen ahtaaja on harvinainen näky. Merimiesunionin lakkosekoilun jälkeen kyllä merimiesten palkat on huipputasolla mutta seurauksena kaikkien suomeen liputettujen alusten miehistö on eestiläistä tai aasialaista. Kohta on koko Suomalainen meriliikenne kuollut, good going!
Satamat yksityistetään
Taatakseen ulkomaankaupan yrityksen on ostettava oma satama tai ainakin laituripaikka. Siellä voi operoida aivan vapaasti AKT:n pystymättä toimintaa häiritsemään. Liikenne laiturille ja sieltä pois on turvattava poliisin toimesta. Tai yksityisen turvafirman lihaksin.
Ei Neukkulassa lakkoiltu
Ns. sosialistimaissa ei lakkoiltu. Se katsottiin toiminnaksi työläisten valtiota vastaan. Kun Hertta julisti:"Tsekkoslovakian tie on meidän tiemme", niin hän ilmoitti tien johtavan myös lakkokieltoon.
Heh
"Lakkoilijat kuriin pakkokeinoin"
Heh, Pilkataan samassa kirjoituksessa sosialismia ja samantein ehdotetaan neuvostoliittotyyppistä toimenpidettä. Fiksua! Vapaus kunniaan, huutaa markkinavoimat!
Korjataan lakeja
Jotkut uskovat, että jos presidentillä olisi enemmän valtaa, hän lopettaisi lakon. Siis tämä SAK:n rahoilla valittu presidentti, joka ei ole koskaan edistänyt Suomen ulkomaan kauppaa kuten edeltäjänä. Uskonsa kelläkin.
Jotkut taas kuvittelevat, että hallitus voisi poikkeuslailla lopettaa lakon. Aikanaan kun hätätilalait säädettiin, niin vasemmisto halusi sellaiset lakipykälät, että hallitus voi puuttua vain sellaisiin lakkoihin, joista aiheutuu vaara hengen tai terveyden menetyksestä kansalaisille.
Eduskunta voi tietysti päättää mitä vain, mutta kiireelliseen poikkeuslakiin tarvitaan 4/5 enemmistö. Mutta nyt kun vaalit lähenee, voidaan lakipykälien muuttamiseen ja hallituksen ja pääministerin vallan lisäämiseen yhteiskuntavaarallisten lakkojen osalta hakea poliittista tukea. Sitten nähdään,
kuka näitä lakkoja kannattaa.Tässä oiva aihe kansan päätettäväksi vaaleissa.
Todelliset vapaustaistelijat
Ahtaa päälle facebook-miehet!
Venäläinen kuski odottelee
Venäläinen kuski odottelee 2 viikkoa lastia ilman palkkaa nälissään pienessä ohjaamossa kun rikkaat lakkoilee. Onkohan siellä satamassa saniteettitiloja tuhannelle kuskille vai onko ainut paikka kusta renkaisiin.
Taitaa Putin pian lähettää edustajat pelastamaan oman maan kansalaisensa kurjuudesta johon suomalainen lakkoväki heidät alistaa. Tätäköhän lakkolaiset toivovatkin.
SAK käy taisteluun irtisanomissuojasta Zizekin filosofialla?
(Satamalakko napsahti päälle - AKT:n puheenjohtaja Timo Räty toimii SAK:n pioneerina ja samaan aikaan slovenialaisen entisen perikommunistin Slavoj Zizek ´in*/ kannatus kasvaa älyllisen pohdinnan immateriaalisessa maailmassa - [kirjoitettu 4.3. -10 ~ 05:27] )
[ ... duunari ihmettelee irtisanomisilmoitus näpissään ja kuukauden tai parin lopputili kourassaan - kuinkas tässä näin kävi? Saksassa toveri saa irtisanomisen jälkeen usein koko vuoden palkkapussin hanskaansa. Suomessa hanska pannaan naulaan tai sitten se on hukassa ... ]
Mitä yhteistä on Timo Rädyllä ja entisen Jugoslavian kommunistilla, nykyisellä filosofilla ja psykoanalyyytikko Slavoj Zizek´llä? Päällisin puolin ei mitään - mutta onpas kuitenkin. Molemmat haluavat kapitalistiselle ja maattomalle rahalle ja näyttö- sekä vertailutaloudelle suitset suuhun. On kysymys kansajoukkojen vallankumoksesta ja henkisestä terrorista 1/.
Zizek kannustaa terroriin ja vallankumoukseen kapitalismia vastaan. Räty taas kannustaa joukkojaan taisteluun irtisanomissuojasta, kun palkkakin satamissa ylitöineen on jo parempi kuin keskimäärin Suomessa.
Suomi käy työn uudelleenjaon taistelua muun EU-Euroopan kanssa idän mahtimaata Kiinaa vastaan. Työmme ovat laajalti karanneet halpahintaisten toverien Kiinaan. Näin olemme hinnoitelleet itsemme vapaaehtoiseen kehitysmaarahoitukseen nostaen hiljalleen kiinalaisen liukuhihnaduunarin palkkaa.
Meillä Suomessa ei ole duunaria eikä kohta toveriakaan
Meillä ei Kiinaan nähden enää ole toveria eikä duunaria. Meillä palkat ovat riittävät ja "liikaakin" jo useilla aloilla, kuin myös päälliköillä ja johtajilla, joiden palkka- ja palkkiopussiahneus ylitti piintyneemmänkin ammattiliittolaisen sydämentykytyksen. Maallinen näyttö-ahneus oli meidän ylläpitävä motto taisteltaessa elintasosta ja materiaalisesta hyvinvoinnista. Hyvinvointi äityi osaltansa rasvakerroksiksi vyötärölle ja kansantaloussairaudeksi II -luokan kansalaisdiabeteksenä tuleville vuosille.
SAK joutuu uudistamaan itseään kuin koko vasemmistoleiri. Demarit löytävät aatteettomat vasemmistoliittolaiset ja yhdistyvät. SAK kerää voimia kahtiajakaantuneesta kansakunnasta, jonka kokoomusjohteinen hallitushegemonia vedenjakajalla näköalattomuuttaan loi - ymmärtämättä, että vain yhtenäinen kansa jaksaa hoitaa sille työnnetyt ongelmat ja vastuut 2/.
Ammattiyhdistysliike ottaa hanskan kauniiseen käteen
SAK uudistuu ja hyväksyy palkkojen totaalileikkaukset, jos ovat uudistajia. Mikäli eivät uudistu, syntyy jäsenkato ja kansakunnan lopullinen kahtiajako on arkipäivää. Kansainvälinen työn uudelleenjako ajaa meidät palkkaleikkauksiin 3/ - kaikki yli 2.300 euron palkat alenevat, kaikki yli 1.900 euron eläkkeet laskevat, kaikki osingot menevät suuremmalle verolle ja yliyltiöoptiot jäävät historiaan kansakuntarikoksena työtä tekevää ihmistä kohtaan.
AKT Timo Räty pannee nopeasti Suomen vientitoiminnan polvilleen ja tämän laskun maksaa kansakunta, eivät ahtaajat, eivätkä heidän työnantajansa. Räty taistelee nyt irtisanomissuojasta. Suomessa on helppo heivata yt-karusellista toveri mäkeen ja luiskaan vain kuukauden parin irtisanomisajan puitteissa. Toveri Saksassa nauttii jopa vuoden mittaista suojaa etsiessään kadonnutta onneaan ja työtä.
Taistelu on alkanut - toverit täällä ja Zizek siellä
Taistelu on alkanut. Ennen se olisi ollut Paperiliitto ja Jouko Ahonen, nyt se ei onnistu, kun uusimpiakin paperikoneita puretaan ja siirretään kaukoitään ja Kiinaan - paperin keksineeseen maahan. Räty voi tapella, hänen töitään ei voida viedä Kiinaan, vain siirreltävien tavaroiden valmistus voidaan viedä, no eipä sitten ole ahtaajallakaan hommia - kyllä siinä mieli ahdistuu.
Liksoja alemmaksi, lisää kansainvälistä kilpailukykyä - yhteishenkeä ja työnantajaltakin ymmärrystä, että päälliköiden, johtajien ja omistajien tuloja voidaan myös säätää alemmaksi yhteisen hyvän nimissä. Vastineeksi toverin palkka-alenemalle lisätään irtisanomissuojaa, jolloin tunne turvallisuudesta kohenee, olemmehan turvahakuista kansaa, kuten muutkin.
Zizekin vallankumous?
Zizek jakaa ohjeita vallankumoukselle. Zizek kehottaa taistelemaan kapitalismia vastaan - taistelua ylisuurien tuloerojen kaatamiseksi. Taistelua maatonta ylikansallista rahaa vastaan, taistelua pienen ihmisen puolesta. Slavoj kehottaa luottamaan suureen kansaan - "kyllä kansa tietää", julisti Timo Soinin (PS) oppi-isä Veikko Vennamokin.
Timo Soinin pitäisi tietää, että kansakuntaa ei johdeta haukina kaislikoista. Melonin kokoisilla sierainherneilläkään ei estetä kuin hajuaisti tuntea kansalaisen tuskanhikeä nenässään - tässä vedenjakajalla olevassa kansakunnassa, missä seuraava eduskunta joutuu korjaamaan kaikki nykyisen hallituksen tekemät virheet 4/.
Voidaanko tänään ja huomenna sanoa Z - hän elää?
...
VIITTEET TEKSTISTÄ
*/ Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek ---
*/ Muut linkit Slavoj Zizek ´stä:
http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=... ---
http://www.youtube.com/watch?v=_GD69Cc20rw ---
2/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/2110443/kansakunnan-on-mobilisoidutt... ---
3/ http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=liikaa+palkkojamme ---
4/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1961960/kansakunnan-ja-jyrki-kataise... ---
...
Ilkka Luoma
Kiina-konsultti ja kansalaisaktivisti
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://www.facebook.com/first.ilkka
...
Kansalaismielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakansio -
Tieteiden talossa [ http://www.tsv.fi ] pidetystä esitelmätilaisuudesta, jossa käytiin seikkaperäisesti läpi uudelleen lämmitettyä kommunismiaatetta Slavoj Zizek´in arvoin ja filosofioin - alustajina Hanna Kuusela (väit./Lontoo) ja Kimmo Jylhämö (Voima -lehden päätoimittaja) --- kuvat copyright by Ilkka Luoma 2010 - Nikon D3.
Kuvakansio
1/ --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2e8yu+ilkka-luoma-zizek.html ---
---
...
Sent:
Cc: anni.sinnemaki@tem.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; jukka.gustafsson@eduskunta.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; presidentti@tpk.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; Ahonen Jouko ; timo.raty@akt.fi
Sent: Thursday, March 04, 2010 5:58 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - SAK:lla uusi Z- linja ~ AKT:n pj. Timo Räty pioneeritaistelijana?
...
Kommunistit erikseen
Kommunisteilla on omat keinonsa, yleensä ne liittyvät väkivaltaan kun tyhmyys tulee niin pian vastaan.
Sairaanhoitajat vs. ahtaajat
Mielestäni on aikas kohtuutonta lähteä vertaamaan pienipalkkaisten ja ennen kaikkea koulutettujen kuntatyöntekijöiden muutaman vuoden takaista irtisanoutumisuhkaa ja tätä ahneiden peruskoulun juuri ja juuri suorittaneiden ahtaajien lakkoa!
Sairaanhoitajan koulutus kestää kuitenkin sen 3-5 vuotta kun taas ahtaajaksi opetellaan puolessa vuodessa. Toki kokemus tuo lisäoppia, mutta puolen vuoden kokemuksella pystyy jo itsenäiseen työskentelyyn toisin kuin puolen vuoden sairaanhoitajaopinnoilla.
Entä lentokonemekaanikot.?
Niistähän se riippuu pysyykö kone ilmassa vai ei, vastaako palkka vastuuta.? lentokonemekaanikko voi tappaa 300 ihmistä hetkessä osaamattomuudella mutta sairaanhoitaja tuskin ilman pommi vyötä. Putkimies voi toheloituaan katkaista vedet sadoiltatuhansilta viikoksi yhdellä kertaa ja ilman ahtaajia ei sairaanhoitajilla ole myöskään kohta kovin kummoinen palkka jos vienti ei vedä.
Siinä tapauksessa olen ahtaajien puolella jos heille koetetaan tehdä Baronat kuten Finnair teki, tuliko sillä halpa työvoimalla kovinkaan hyvää tulosta ja päälle painamisella. Tämä voi hyvinkin olla oire sellaisesta mikä leviää seuraavaksi sinun työpaikalle. Mitä tekee HUS... ottaa harjoittelijoitako tekemään normaalit työt harjoittelijoiden palkalla...minusta sellainen on puhdasta orjatyövoiman lisäämistä ja kansan alas ajoa joka lopulta ylettää useankin työpaikan yli.
Ihmisen arvokkuutta ei mitata koulutuksella, vaan panoksella
On kohtuutonta aliarvostaa pientä ryhmää, jonka EK:kin tunnustaa olevan hyvin tärkeä, kun maalaa koko yhteiskunnan ahdinkoa. Työ on vaativaa sen omalla tavalla, kuten sairaanhoitohenkilöstönkin - kokonaisuudessaan.
Näyttävät ahtaajat olevan tärkeitä yhteiskunnalle.
Eivät ahtaajat ole tärkeitä
Mutta estämällä ahtaustyön tekemisen, he ovat olevinaan tärkeä ratas talouselämässä. Bugiksi niitä atk-maailmassa kutsuttaisiin ja RAID tappaa sisällä ja puutarhassa.
Oikeustaju kadoksissa
Miksi joidenkin ihmisten oikeudentaju voi hyväksyä pienelle ryhmälle omien etujensa maksimoimiseksi koko kansantalouden alasajon? Miksi näin suuren vahingon tahallinen aiheuttaminen ei ole rikos, tai edes sopimatonta? Äärivasemmistolaisuus poistaa ihmisen aivoista jonkun oikeudenmukaisuuselementin. Vasemmistolainen ei huomaa invaliditeettiään, vaan kuvittelee olevansa normaali vaistoinen ihminen. Tuo oikeudenmukaisuuden puuttuminen ajattelusta hyväksyy myös väkivallan käytön vaatimustensa tueksi. Onkohan yhdenkään vasemmistolaisen vammaa pystytty historian aikana parantamaan esimerkiksi tehokkaalla koulutuksella?
Työministerille tehtävä?
Jos työministeri pistäisi omat työkiireensä hetkeksi uuteen järjestykseen (julkisia menoja nostamatta). Työministeriö voisi ehkä ahtaajia varten laatia suunnitelman,jolla ahtaaja nopeasti pystyttäisiin ohjaamaan työttömyydestä takaisin uuteen työhön. Vaihtoehto pattitilanteessa? Jos toimisi suunnitelmaa voitaisiin soveltaa muihinkin työelämän kriiseihin.
Lopun alku
Kun ammattiliitto, tässä tapauksessa AKT, panee ranttaliksi ja alkaa rikkoa omaisuutta ja pahoinpidellä ihmisiä, niin se on menoa - ahtaajille. Vaikka lakon lopettamissopimukseen tulleekin pykälä, jolla työnantaja lopettaa mahdolliset oikeustoimet lakkolaisten rötöksistä, niin sehän ei koske yksityisiä kansalaisia, poliisia, syyttäjää ja oikeuslaitosta. Aina kun ei ole kysymys asianomistajarikoksesta on poliisin tutkittava rötökset ja syyttäjän syytettävä ja tuomioistuimen tuomittava jos ja kun on lakia rikottu. Nämä kommunismin jäänteet kouristelevat kuolon tuskissaan mutta se ei auta. Tähän maahan on saatava työrauha niille, jotka haluavat töitä tehdä ja joille on työtä tarjolla. Vapaassa maassa saa lakkoilla vaikka maailman tappiin mutta kenelläkään ei ole oikeutta millään tekosyyllä omia työnteon oikeutta vain itselleen eikä estää muita työn teosta jos sitä kerran on tarjolla. Ihminen voi olla lakossa mutta työ on ja pysyy - kunnes loppuu. Tällä menolla se kyllä eräiltä loppuu melko pian, ennustan.
Tästä riehumisesta, tien
Tästä riehumisesta, tien tukkimisesta ja omaisuuden tuhoamisesta tuskin seuraa mitään, koska ne katsotaan ns. normaaliksi ay-toiminnaksi.
Rikkurit kuriin
Laillinen lakko ja heti on selkäänpuukottajat viemässä työpaikkoja. Tuollaiset rikkurit tulee laittaa kuriin.
Pistetään yleislakko pystyyn ja katotaan kauan työnantajien pussi sitä kestää. Työmies vähiten häviää, aina.
Olet oikeassa
Lakkolaiset häviävät vähän - ainakin tällä hetkellä. Absoluuttisesti vientiteollisuus eniten, suhteellisesti ehkä pienteollisuus. Kokonaisuutena yhteiskunta kaikkein eniten.
Räty syyttää työnantajapuolta, joka osapuolena on luonnostaan osasyyllinen. Kuka olikaan aloitteentekijä?
Jos joku hyvin palkattu avainryhmä vaatii 50%. palkan korotusta. Onko työantaja silloinkin syyllinen? Lääkärithän taannoin vaativat 30%.
Kenen jokoissa seisot.
On kurjan kurjat kunniassa,
raharuhtinaat nuo röyhkeät;
ei koskaan tee ne itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Hyvä ahtaajat, pitäkää rikkuriloiset poissa saastuttamasta työpaikkojanne.
Yrittäjät nuo raharuhtinaat
Duunari painaa duunia, käy kahvilla ja tupakalla. Tuskailee kun omalla ajallaan joutuu syömässä käymässä. Ryyppää viikonlopun ja lepää maanantain tehden näin tosiasiallisesti 4 päivän rankan työviikon. Nostaa palkan ruhtinaan ja käyttää sen verovapaaseen viinaan.
Raharuhtinas työ yrittäjäpoloinen repii kassaan rahaa ja tekee 16 tuntia päivä maksamatta palkkaa itselleen kun pitää säästää duunarien palkkaturvaa varten. Ja maksaa palkka ajalta kun duunari lepää kotonaan pikku krapulassaan kun oli tovereidensa kanssa ryyppäämässä ja porvariyrittäjää haukkumassa.
Suht...
uuden näköisellä bemarilla tämä "yrittäjä poloinen" näytti satamaan ajavan. Tiedä sitten, jos on ylitöitä painanut.
Olen pitänyt usaria hieman fiksumpien ihmisten lehtenä, mutta nämä kommentit ovat nolompia kuin esim. hesarin keskustelu palstalla.
Ja tiedoksi en ole rommari,pommari,punainen tai jotain muuta siitä väliltä.
Tiedoksi sataman porttivahdille
Aika harvalla yrittäjällä on se uuden karhea bemari... enneminkin se 10v vanha transporteri.
Se että satamaoperaattorin johtajalla on bemari on tässä muutosturva keskustelussa aika irrelevanttia.
Muutosturvassa on kyse siitä pohjimmiltaan että jokaisen työnantajan niin pörssiyhtiön kuin mikroyrityksenkin tulisi maksaa, silloin kun ei ole varaa maksaa.
Presidentin valta riittää kyllä
Jos maallamme olisi presidentti, hänen nykyiset valtaoikeutensa riittäisivät kyllä tilanteen ratkaisemiseen.
Maahan julistettaisiin poikkeustila ja presidentti avaisi satamat armeijan avulla armeijan ylipäällikkönä. Sotilaspoliisi avustaisi lakkovahtien pidättämisessä, ja heidät tuomittaisiin normaalisti siviilioikeudessa.
Valitettavasti maassamme ei ole presidenttiä sanan varsinaisessa merkityksessä.
munaton PunaMuumi jakaa kansan Valkoisiin ja Punaisiin
Kyvytön savolaishallitus heittää bensaa kiukaalle passiivisuudellaan
Tervetuloa kansalaissota
--------- menee takaisin tontinrajalle linnoitustöihin------
Lakko ja Pressan valta
Ei presidentin valta riitä ! pääministeri
pakoilee etelässä,eikä voi muuta sanoa kuin
lama oli suomessa ennen lakkoa ja sen jälkeen
jatkuu.Mitähän se Akava siellä ulosmarssii,
hankitaan opettajat ym. pellet halvemmalla.
Aivan sama juttu kuin ATK,lla.Näillä palstoilla
etujen ajamista vastustavat sosiaalipummit
etupäässä,syystä jos veronmaksajien määrä
vähenee niin heidän etuuksiinsa puututaan
heti ja keskiketterää ei silloin litkitä.
Eurooppa on avoin,laittakaa ihmeessä tuotanto
esim.Saksaan ja Ranskaan niin silloin homma
"toimii" ? Mitä sitä täällä turhaan vikisee.
Satamat voisi sulkea,nyt kun tarvitaan vielä
kallista jäänmurtoakin.On myös otettava
huomioon kukahan ihme ne Akavan korkeat
koulutukset maksaa.Nytkin niitä loisii
työttömänä kun ei pystytä edes rikkuriksi
ahtajien hommiin.Kyllä se siitä järjestyy.Onhan
meillä työttömiä ja tekevät riemusta kiljuen
3 € tuntipalkalla hommat ja 16 tuntia
päivässä ja 365 päivää vuodessa,ja Suomi
kukkii taas ja kaikilla on rahaa.Miettikää ensin
ennen kuin leikitte porvaria.Minä maksan
hyvälle työntekijälle kunnolla,mutta
kortiston kaljakeisarit saavat jäärä omien
harrastustensa pariin.Aivan sama onko
ikänsä ollut maisteri ja korkeasti koulutettu.
Joo, kaikki lakoon vaan...
Tuota voisi jo kutsua fasismiksi.
Eiköhän saman tien pidätetä isonenäiset ja munaiset, kun vauhtiin päästiin.
Voi ristus mitä kommentoijia täällä on.
Että silleen
Rikkureita vois lyödä takalaittomaksi, jos on ajolähtö,,,, kolmesta palosta yleislakko heh heh heeeh heh heh
Naamiot putoavat.
Huomatkaa: Mitä paljastuu "ammattiyhdistys"toiminnan kauniiden kasvojen takaa, kun naamiot putoavat?
Rehelliset työläisen kasvot?
Sallikaa minun nauraa.
Naamioiden takana on punakaartilainen väkivaltakoneisto, joka silmääkään räpäyttämättä väkivaltaisesti hyökkää laillista yhteiskuntaa ja viattomia kansalaisia vastaan.
Pankaa merkille vasemmiston todellinen kuva: Väkivaltaa, laittomuuksia. Pankaa merkille.
Kunnon ihmiset !
Älkää alistuko punaterrorin edessä !
Vapaan maan kansalaisten ei pidä kyyristellä rikollisjoukkioiden edessä !
SAK/SDP:n poliittinen lakko
Siitähän tässä on tosiasiassa kysymys ja Halosen avaaman vaalitaistelun jatkamisesta. Pyrkimyksenä on lisätä kurjuutta niin paljon, että demareiden kannatus lähtisi nousuun. Urpilainen vaahtosi yleislakosta koko viime syksyn, joten pohjatyöt on tehty jo silloin. Lyly kuullosti myös varsin lakkoherkältä tuolloin.
Näin on - ja vielä enemmän.
Näinhän se on.
Mutta siinä on vielä paljon enemmän.
Kannattaa panna merkille, kuinka vasemmistojohto maassamme hyväksyy väkivallan silmääkään räpäyttämättä, kun se on heidän väkivaltakoneistonsa väkivaltaa.
Mm. presidenttimme on mielellään julkisuudessa oikeana humaanisuuden ikonina: väkivalta ei ole tie, väkivaltaa ei saa käyttää jne. jne.
Mutta kuinka on asia nyt?
Niin. Kaikki on sallittua, kun oma punakaarti hyökkää.
Eli vasemmistolaisella on AINA kaksinaismoraali: Kaikilta muilta vaaditaan ehdotonta kuuliaisuutta lakien ja asetusten edessä: Työnantaja ei saa poiketa kaidalta polulta. Väkivallalla uhkailu onkin ennenkuulumatonta kunnon kansalaisten Suomessa.
Mutta katsokaa nyt, Veljet ja Siskot: Nyt näette minkälaisessa väkivaltakulttuurissa eläisimme, jos kunnon ihmiset eivät aikanaan olisi pysäyttäneet näitä punaisia.
Kysymys on vakavasta asiasta: Poliittinen oppositio hyväksyy väkivallan. Presidentti hyväksyy väkivallan.
Miksi?
Kodinturvajoukot on
Kodinturvajoukot on perustettava heti. Aseet armeijalta!
Hienoa, lakko matalaksi!!!
Ai että tuli hyvä fiilis, kun kuuli aamun uutisista että Suomessa löytyy "Ahtaa päälle facebook-miehet!" - henkeä , eikä pelkissä puheissa vaan tositoimissa!
Kiitos, kiitos, emme ehkä eläkään nössöhalosvanhasten maassa.
SDP:n ahdinko kaiken takana
Lue blogistani, mistä on kysymys:
http://ahtinuottimaki.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/18/sak-riensi-jalleen-...
Lisää rähinää
Hyvä homma, nyt lisää lakkoja, tätä onkin jo odotettu, hyvästi tylsä konseus-Suomi!
Ehdottomasti.
TÄTÄ ON ODOTETTU.!!! Seuraavaksi voitaisiin lakkoilla eduskunnassa, kuinkakohan moni vaatisi niitä palaamaan takaisin töihin.?
TEKEMÄTÖNTÄ TYÖTÄ !
Maa työttömyys kriisissä, yks pienryhmä lakkoillen hakemassa erikoislisiä, kansataloutta sadoillamiljoonilla loukaten, osa
yrityksistä muuttamassa jo maasta pois, moni firma jo lopettanut palkanmaksun työntekijöilleen, koska ei voi toimia.
Miksi tämä on mahdollista?
Miksi työtä ei anneta niille joille se kelpaisi, pienemmälläkin palkalla, uudet ahtaajat tulevat varmasti SATAMIIN, sen tämä lakko tuo, varmistamaan toimivuuden.
Voiko olla oikeus TERRORISOIDA omaa Kansaa vastaan?
-aiheuttaen vakavia talousvahinkoja ?
- Laeissa on AHTAAJIEN mentävä AUKKO joka syytä tukkia HETI.
Siitä vaan tukkimaan
Tarjouduhan ahtaajaksi 1500,- euroa kuukausipalkalla, niin saat varmasti työtä! Mitäs sitä rahaa kukaan tarvitsissi
Ahtaaja veljet
Rauhanteosta huolimatta vihollisemme on pitänyt maatamme häikäilemättömien uhkailujensa ja jatkuvien kiristystensä kohteena, mikä yhdessä rikollisen ek:n kiihotustyön kanssa yksimielisyytemme murskaamiseksi on osoittanut, että vihollinen ei ollut alunperin tarkoittanutkaan rauhaa pysyväiseksi. - Tehty rauha oli vain välirauha, joka nyt on päättynyt.
Te tunnette vihollisen. Te tiedätte sen jatkuvat tarkoitusperät kotiemme, uskontomme ja Isänmaamme hävittämiseksi ja kansamme orjuuttamiseksi. Tämä sama vihollinen ja sama uhka on nyt rajoillamme. Ilman aihetta se on röyhkeästi hyökännyt rauhassa elävän kansamme kimppuun ja pudottanut irtisanomisia eri puolille maata. Isänmaan tulevaisuus vaalii Teiltä uusia tekoja.
Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden tuodaksemme SAK mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistemme vastaan.
Ahtaajaveljet! - Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran - nyt, kun jäsenistömme jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.
Laki ja markkinat kunniaan!
Nyt maaseudulta miehet hommiin, tässä lumitöiden ja kylvöjen välissä on keikkatyötä tarjolla satamissa.
Jos osaa ajaa etukuormaajatraktoria, oppii kurottajan kanssa nopeasti pyörittämään.
Nopeimmat perustaa kaverien kanssa oman ahtaajafirman. Sinne voi Virosta pyytää kavereita pikakoulutettavaksi vaikka lehti-ilmoituksella.
Parempi, että maaseudun miehet hoitaa keikkalaisena nämä hommat. Mutta voihan sen "oikeassa sosialismissa" oikeasti eläneetkin tehdä. Kyllä Venäjältäkin voisi työvoimaa tuoda. Haetaanhan Filippiineiltäkin sairaanhoitajia!
Ay-politrukki (kapo), tuo
Ay-politrukki (kapo), tuo yhteiskunnan heisimato.
Otanpa vielä esimerkin.
Sokea Reettakin näkee jo, minkälainen on vasemmiston maailma: Väkivaltaa, humalaisia joukkioita huutelemassa kaduilla, tietoista vahingontekoa. Sen kaikki jo tietävät. Se on normaalia.
Mutta mitä jos olisi toisin päin:
Väkivaltainen yrittäjäjoukko asettuisi AKT:n toimiston eteen ja huutelisi Rädylle. Tilanne kärjistyisi ja Rädyn passareiden auto hakattaisiin paskaksi. Rädyn päälle syljettäisiin ja perheen terveydentilasta kyseltäisiin.
Joko presidentti huutaisi oikeutta? Joko poliittinen oppositio vaatisi rangaistuksia väkivallan tekijöille ?
Voi kyllä !
Laillisuusihmisiä olisivat kaikki. Voi sitä hädän määrää, kun porvari rikkoo lakia.
Jospa minä?
Minä voisin lähteä tuonne töihin, piru kun muuta töitä ole pitääpä soitella satamiin. Voisin ainakin luvata etten alkaisi vikisemään turhasta. Kyllä minulle työ kelpaisi
Minä taas
minä taas olen kiinnostunut palkasta, rahasta. Työnteko on, niin kuin Raamattukin opettaa, Jumalan rangaistus.
Lasikuituiset pesäpallomailat
Etelä-Pohjalaisia miehiä pitää kuulemma jo sitoa puihin.
Nordström-suku - valkoisen Suomen rakentajia
Nordström-suku on aiemminkin ollut valkoisen Suomen suurimpia rakentajia ja pätevimpiä punikin pysäyttäjiä:
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2010/03/harri-nordstrom-lakon-murt...
TAITAA OLLA VENÄLÄISIÄ SUKULAISIA...
kun multilinkin omistajista on 75% venäläisiä, kyllä eversti kääntyilee haudassaan.
Maailma muuttuu kuomaseni
Mutta luova historian työkalujen käyttö on viisautta !
Jep!
Duunareille Intian palkkataso, eik's nii?
Suhteetonta
Jos verrataan leivän hintaan paikallisesti.
75%
Saattaa hyvinkin olla venäläisessä omistuksessa, tuskin kuitenkaan kommunistien omistuksessa. Kyllä eversti sen hyväksyy.
Moni tankkaa Teboilillakin, parempaa kahvia siellä on kun Nesteen asemilla.
Rohkeita ihmisiä on aina.
Niin kuin aina rohkeita ihmisiä on joukossamme.
Vapaassa maassa ei alistuta punaterrorin edessä.
Vientirauha!
Vientirauha!
Nordström on isoisänsä ja Pihkalan veljesten veroinen isänmaan ystävä.
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2010/03/harri-nordstrom-lakon-murt...
Haloslaiset-rätyläiset punikit saavat kyytiä.
Sisäministeri Holmlund !
Toimintaa, kaikkien osapuolien turvallisuus on taattava. Oppia voi ottaa Aarre Simosesta? Hän pani Kemissä hulinoitsijat kuriin aikanaan.
Työtä pittää saada tehdä, ja mieltä saa osoittaa. Kaikessa pitää olla järjestys!
Vientirauha on turvattava
Sisäministeriö turvatkoon viennin punikkien terrorilta.
Vientirauhan turvaaminen helppoa
Pitää vain sopia asioista. Rahaa kyllä on.
Kenen rahaa?
Tässä heitossa kiteytyy vasemmistolaisten suhde rahaan. Rahaa löytyy aina kun se käytetään minun hyödykseni ja se kaivetaan jonkun muun taskusta. Keksi nyt jo pikkuhiljaa parempaa.
Eli:
- kenellä on rahaa?
- kenelle se raha pitäisi antaa tänä vuonna?
- kenelle muille yhtä paljo rahaa pitäisi antaa ensi vuonna?
Raha
Äärioikeistolaisena kansanvallan ja oikeusvaltion kannattajana en tiedä, miten esittämäni liittyy vasemmistolaisuuteen, mutta vastaan kuitenkin kysymyksiisi.
Jotta voisi kekustella rahasta, pitäisi ymmärtää, mitä "raha" on. Sinä näköjään et ymmärrä.
Siis:
Yhteiskunnalla on rahaa, ja sitä on aina juuri niin paljon kuin tarvitaan.
Rahaa annetaan sille, joka jotain myy, ja sen verran, kuin millä hinnalla hän sitä myy, mitä myy. Ahtaajat myyvät aikaansa, työvoimaansa ja ammattitaitoaan. Jos työnantaja on sitä mieltä, että työ pitää tehdä, hän maksaa sen, mitä vaaditaan. Jos ei maksa, työtä ei tehdä. Ammattiliitto on työtä myyvien kartellli, osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, osuuskunta jne. taas työtä ostavan kartelli. Jos kartellit pitää lopettaa, lopetettakoon kaikki kartellit. Työehtosopimusten yleissitovuus oli nimen omaan työnantajien vaatimus, kun se säädettiin.
Jos "yhtä pajon" tarkoittaa sitä, mitä tuossa edellä esitin, kaikille tietysti. Työnantajan johtoportaan kohdalla on kyse ihan samasta: Tj saa sen verran kuin hänen työstään ollaan valmiit maksamaan.
Jos liiketoiminta ei kannata, koska sen harjoittamisesta ei pääoman omistajalle jää mitään/"tarpeeksi", on liiketoiminta syytä lopettaa ja tehdä jotain muuta. Juuri siksi Suomessa ei nykyisin valmisteta kivikirveitä.
Hyvin kiteytetty!
Työnantajahan on vastenmielinen vihollinen ja asiakashan se vasta turhake on. Jos tällaisella ajattelumallilla hommat pysyy Suomessa pitkään, ihme on.
Niin vielä...raha kasvaa puissa.
Rikkurit on rikkureita
Vaikka voissa paistais, ei rikkuri maistu paremmalle. Ahtaajien lakko on pätkätyöläisyyttä vastaan, joten kunnia heidän "rähinälle".
Ahtaajat on laiskureita ja
Ahtaajat on laiskureita ja yrittävät estää ahkerien ihmisten työntekoa.
”Tää on viimeinen taisto, nyt kaikki yhtykää…”
AKT -Räty käy kamppailua oman etunsa ja toverien pidempien työelämäjoustojen vuoksi. Muutosturva tulee koskemaan meitä kaikkia, ja se on SAK:n Z-linjan mukainen uudistus, joka maksaa rahaa ja tulee pienentämään palkkoja - kautta linjan.
Lakko on kipupiste, joka yleensä aina koskee eniten osatonta ja ”syytöntä” ryhmää - nyt koko kansantaloutta, niin hyvässä kuin pahassa - kuka sitten minkäkin määrittää, miksikin … mutta mitä kirjoitimme takavuosina lakoista:
[04042005] Lakkoilu on taas ylittänyt uutisoinnin. Lakko on aina merkki epäonnistumisesta. Se on merkki siitä, että joustavuus loppui. Lakkoilu on jäänne ajoilta, jolloin ei ollut mitään luottoa tekijän ja teettäjän välillä. Lakko on vanhanaikainen ja alkeellinen ase, joka saan aikaan pidemmällä jänteellä vain vahinkoa.
Vastuulliset ihmiset eivät tarvitse lakkoja. Vastuulliset työnantajat huolehtivat tärkeimmästä voimavarastaan, työntekijöistä.
Lakot ovat vähentyneet viime aikoina. USA:ssa edesmennyt presidentti Reagan erotti lakkoon menneet lennonjohtajat ja palkkasi ilmavoimista uudet. Vielä 80-luvulle saakka Japanissa työnantaja huolehti tekijänsä kehdosta hautaan. Kuuluisa patruuna Valkeakoskella järjesti duunareilleen kodit, tarhat, koulut, itse työn ja vieläpä jalkapallojoukkueen. Juuso Wallden huolehti kaikesta; hän valitsi olohuoneiden tapetitkin.
Lakko keksittiin dinosaurusaikana, jossa vastakkain oli Jussi ja jumala. Työnantaja otti kaiken irti, ei säästänyt kallisarvoisinta ”omaisuuttaan”, työntekijää. Työnantaja oli kapitalisti, eikä ymmärtänyt virheitään, vaan katsoi tilikirjoja. Duunari otti ja hermostui, perustettiin punaisen aatteen liikkeet. Joukkovoima teki tehtävänsä. 80-luvulla saavutettiin tila, joka oli luonut suomalaisen hyvinvointivaltion. Työvoimaliike tuossa muodossaan oli tehnyt tehtävänsä.
Nyt on uusi aika; vastakkainasettelu on vain yritystoiminnan kilpailuasetelmissa, ei enää tekijöiden ja teettäjien asetelmissa. Vastuuntunto työntekijöistä on ainut keino työnantajalta, jotta kilpailukyky säilyisi. Joukkovoima muuntuu yksilön voimaksi.
Mikäli vastuunkantoa ei havaita työnantajassa, koituu se hiljalleen yrityksien tuhoksi; ne menettävät kilpailukykynsä. Maailmalla on runsaasti yrityksiä, jotka aina tekevät jonkun asian paremmin. Me emme voi lakkoilla, me voimme olla kapeilla toimisektoreillamme vain parhaita ja kyvykkäimpiä.
Työ on muuttunut joustavaksi, työsuhteet lyhyiksi. Vuokratyövoima lisääntyy koko ajan. Perinteelliset asetelmat ovat murtumassa. Joukkovoima on muuttumassa tiimivoimaksi. Järjestöt linnoissaan ovat poistumassa muodostuakseen verkostovoimaksi yksilöiden väleille.
Informaatio ei tule enää Helsingin päätoimistolta, vaan välittömästi kannanottoina suoraan yksilöiltä ja verkosta. Työntekijät tuntevat yhtiönsä; puuttuu vain se, että he voisivat osallistua myös pääomasijoituksin. Yhdysvalloissa on yhtiö, jonka kaikki 9000 työntekijää ovat myös omistajina ja tuo yhtiö menestyy hyvin.
Työntekijä ja työnantaja ovat verkostotiimi, jossa yhdessä vaalitaan yhtiön etuutta kilpailijoita vastaan. Työyhteisö muodostaa hengen, jossa jokainen huolella valittu tiiminjäsen tekee osansa motivoituneena ikäänkuin yhtiön omistajana.
Jokainen yhtiöstään ylpeä tiimiläinen saa palkkansa vain tuotoksesta, ei budjeteista ja tämä on oikeasti tiedostettu. Tämän päivän parhaat yhtiöt huolehtivat työntekijöistään; arvokkaimmasta luonnonvarastaan, jonka innovaatiot luovat kilpailukyvyn.
Menestyvä yhtiö kiittää tekijöitään oikeudenmukaisella voitonjaolla tai vaikeat ajat ylittävillä ratkaisuilla. Lakkoja emme enää tarvitse. Ongelmat ratkaistaan täsmähoidolla.
Ilkka Luoma
http://www.facebook.com/first.ilkka
Sent:
”Tää on viimeinen taisto, nyt kaikki yhtykää…”
18.3.2010 6.21 | Ilkka Luoma | Yleinen, Johtaminen, Työ, Yrittäminen, Inhimillisyys, markkinatalous, Globalisaatio, Talous, Tulevaisuus, Tasavertaisuus, Tulonjako, Vastuu ja velvollisuus, Yhteiskuntavastuu, Business, Hyvinvointi, Palkansaajat, Harmonia, Virheet ja ongelmat, Höytysuhde
En tunne olevani rikkuri. En
En tunne olevani rikkuri. En kuulu liittoon enkä ole ennen tehnyt ahtaajan hommia. Huomenna pääsisi tekemään työtä. Mukavaa, 2v oman alan hommia etsineenä kiva kokeilla jotain uutta. Typerää estää työnteko (taitaa olla jopa laitonta) ja vielä typerämpää hajoittaa toisen omaisuutta.
Rikkuri
Teetkö töitä liiton aikaansaamalla palkalla vai halvemmalla?
onko asialla väliä jos
onko asialla väliä jos työnteko maistuu hänelle? Nyt ei laiskureille työnteko maistu ja joutaisivat saada potkut siitä hyvästä
Lakkokenraali Räty on ...
... poistunut ilmeisesti takavasemmalle. Ei ole enää ollut uhoamassa median avustuksella.
Hamekankaat ahtaajille
ahtaajat ovat kuin pahainen akkalauma. Auton hajoittajat ovat terroristeja, joiden paikka on vankilassa. Jokaiselle ahtaajalle kukkakuvioinen hamekangas ja vankilaan mukavien "neitien" seuraan.
Asenteesi naisiin...
kertoo sinusta kaiken tarvittavan.
Hyvää päivää
No kirvesvartta..
Poliitikon ainesta edellisessä kommentissa. Vaikea kysymys pitää osata kiertää..
Poliisin
Poliisin velvollisuus on huolehtia siitä, että he, jotka haluavat tehdä työtä voivat sitä tehdä turvallisesti.
Jos joku syyllistyy väkivaltaan, niin hänet on heti pidätettävä ja vangittava.
Poliisin on tarvittaessa pyydettävä virka-apua.
Töihin Putkinen, mars, mars!
Miksi vielä täällä kirjoittelet?
Eilen uhosit meneväsi satamaan ahtaajien töitä tekemään.
Mars, töihin siitä laiskimus! Mars, mars.
Kun ei toimi kuten uhoaa, menettää uskottavuutensa.
En ole
En ole työtön, eikä minulla ole pikkurahan puutetta.
Kuitenkin olen valmis tekemään töitä isänmaan hyväksi, jos kutsutaan. Ei ole vielä kutsuttu.
Nyt työhön Putkinen!
Työantajasi ajallako täällä kirjoittelet?
Taidat olla iältäsi sitä luokkaa ettei isänmaa enää kutsu.
Sen taakse on paha piiloutua.
Ahtaajan liksako pikkurahaa? Taidat olla melkoinen Kroisos.
Lopeta uhoaminen ja mene töihin! Mars, Mars.
Ei Putkinen mene töihin
muuta kuin kättä pitepää mukana. Vastassahan on venäläistaustainen Multi-Link... Kuten tunnettua, Putkinen ei ole venäläismielinen, vaikka tässä kannattaakin venäläistä toimintatapaa.
Ja tuolla jo aiemmin
Toinen firma ehdotteli puheenjohtajansa suulla reilu kuukausi sitten, että Venäjällä ja Pietarissa on kyllä tilaa...
"Containershipsin hallituksen puheenjohtajan Kimmo Nordströmin mielestä...
"Pietari, Suomen transitopiste
Ensimmäiseksi Nordström kehottaa tutkimaan pohjoisen ja Pietarin yhteyksiä. Hän huomauttaa, että tavaran kuljettaminen pohjoisen kautta rautateitse ei ole välttämättä halvin vaihtoehto, mutta se toimii. Nordströmin mukaan Pietari voisi toimia Suomen viennin ja tuonnin transitopisteenä.
- Pietarissa on useita isoja konttiterninaaleja puolityhjinä. Samoin siellä on myös paljon rekkoja, jotka voivat ajaa kuljetuksia Helsingin ja Pietarin välillä puoleen hintaan verrattuna suomalaisrekkoihin.
- Yritykset voisivat puhua omien logistiikkatoimittajiensa kanssa siitä, miten ne näkevät Venäjän vaihtoehdon. Samat laivat, jotka käyvät Suomen satamissa, käyvät myös Venäjän satamissa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/87786-ahtaajalakko-leviaa-%E2%80%9Drikku...
KENKÄÄ KAIKILLE!
Tässä ei ole enää mitään järkeä. Nyt mielestäni johtoportaan toimesta voisi käydä kuvaamassa väkijoukon (erityisesti vahingontekijät) ja lakon päätyttyä kylmäsi irtisanoa nämä. Kyse ei enää ole lakkoilusta vaan tahallisesta vahingonteosta työnantajaa kohtaan, mikä riittänee irtisanomisperusteeksi.
Olisi todellakin aika ulkoistaa ahtaajat. Virosta löytyy varmasti halpaa työvoimaa, jolla saataisiin puhkaistua ahtaajien palkkoihin syntynyt kupla! Ahtareille max. 2000e/kk!!
Näin se on nähtävä!
Ahti Nuottimäen blogi kertoo sen mistä ahtaajien lakossa on kysymys!
SAK on jälleen asettunut tukemaan SDP:tä, sen kannatuslukujen nostamiseksi, käyttäen AKT:tä käsikassaranaan.
SDP ja muukin poliittinen vasemmisto odottaa "kielipitkällä"
hallituspuolueiden, ja ennenkaikkea Kokoomuksen puuttumista lakkoiluun, jotta se pääsisi ( mielestään) omaan rooliinsa sinä työväestön puolustajana, ja keräämään irtopisteitä kentältä.
Tuhoisaa politikointia Suomen kannalta!
faktisesti väärä otsikko
Uuden Suomen sietäisi skarpata uutisointiaan, jos haluaa esiintyä luotettavana mediana.
Kyseessä ei ole rikkurit ilman lainausmerkkejä tai niiden kanssa. Kyse ei ole lainkaan rikkureista. Liittoon kuulumattomat ja esimiehet eivät todellakaan kuulu tuohon ryhmään.
Toimittajan pitäisi ymmärtää jo alkeellisella yleissivistyksellä, että näin on. Esim. monilla aloilla on useitakin liittoja, ja silloin töitä jatkavat ne, jotka eivät kuulu ko liittoon. Näin vaatii laki. Liittolaiset, joiden työehtosopimus on voimassa, eivät voi ryhtyä tuolloin lakkoon.
Toivon jatkossa Uudelta Suomelta asiallista uutisointia.
Niitä mielenosoittajia oli muuten vain muutamia kymmeniä. Terveet yksilöt eivät ryhdy väkivallan käyttöön. Se on rikollista. Sataan tuskin päästään vaikka otettaisiin mukaan lakuihin poliisit, yleisö ja media.
Ahtaajat menköön nyt kotiin. Kaikkihan on hyvin. On saatu neuvottelurauha, kun työt satamassakin lähtevät rullaamaan. Sopii ryypätä siellä kotinurkissa. Jättäkää muut rauhaan.
Faktisesti
Faktisesti esimiehet eivät ole rikkureita, sillä lakko ei koske heitä. Sen sijaan "vapaaehtoiset" ovat, paitsi jos he lakon jälkeen kieltäytyvät lakkolaisten saamista palkankorotuksista ja muista eduista - ja tuskin kieltäytyvät.
Mitä väliä sillä ovatko
Mitä väliä sillä ovatko rikkureita vai eivät. Ei ole lainvastaista tehdä töitä vastoin ay-liikkeen suosituksia. Suomi on vapaa maa ja vapaassa maassa tulee saada tehdä töitä haluamillaan ehdoilla vaikka ay jäärät mitä sanoisivat
Kontit ovat liian kovia hakattavaksi Ahtaajille
Kun katsoi kuvia eduskuntatalon portailta niin tuli kylmät väreet että mitä v....... porukkaa. Olemus kertoi kaiken ja sen että mitä pystytään tekemään ja ajattelemaan, kumpikin näistä jää aika vajavaiseksi. Teräskonteille eivät saa mitään aikaiseksi mutta muuten uhotaan kännissä nyrkit pystyssä. Huh mitä porukkaa, onneksi löytyy rikkureita joille raha kelpaa.
Ahtaajien lainat maksuun
Pankkien pitäisi välittömästi realisoida ahtaajien asuntolainat ja vaatia ne heti maksuun. Jokainen ahtaaja on ansainnut lopputilin rikollisen toimintansa vuoksi suomen työtätekeviä kohtaan. Häpeä ei ole kyllin vahva ilmaisu kuvaamman tunnetta ahtaajia kohtaan. Ahtaajat ovat yhteiskunnan pahimpia loisia ja tuholaisia, sillä tässä maassa on vielä työhaluisiakin..
Tämä oli ennakoitavissa
Tilanne oli ennakoitavissa, oletin itse asiassa tällaisen alkavan jo aiemmin.
Työntekijät eivät työtä omista ja työnantajalla on oikeus teettää työ muilla lakon aikana - olkoon lakko sitten kuinka laillinen tahansa.
3000 yksinkertaista työtä tekevää lakkolaista on huomattavan helppo korvata vaikkapa verrattuna sairaanhoitajiin. Samalla työnantajat pääsevät satamissa AKT:stä eroon.
Joku on tehnyt pahan strategisen virhearvion.
SAK:n Tukiainen mölisee asittomuuksia
Oikeus voisi puuttua SAK:n johtajan möläytykseen, missä hän vertaa AKT:n ulkopuolisia työntekijöitä rikkureiksi ja nimeää nämä Pihkalan kaarteiksi.
Ei ole kovin arvovaltaista ammattiyhdistysjohtajan toimintaa. Nyt nimittäin satamissa on SAK:laisia työntekijöitä puurtamassa.
TUKIAISEN TULISI EHDOTTOMASTI EROTA!
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201...
Täysin asiaton tyyppi
sak:n tultava apuun...
...eroraha ja muutosturva siten, että se maksetaan työntekijälle heti irtisanomisen yhteydessä. Ilman muuta asiaa.
Tänään oli aika hyviä lukuja iltasanomissa, mitä isot toimitusjohtajat saavat, miljoonia erorahaa.
Samaa veivausta se varmaan 8 tunnin työpäivän vaatimuksissa oli, ai niin, konttorissa "koulujakäyneet" istuvat 6, 5 tuntia-kahvitunnit,-ruokatunnit-yms. kokoukset joissa pohdiskellaan työviihtyvyyttä..
Tuossa ylhäällä on ihan turhaa haukuttu ahtaajia tyhmiksi jne..menkääpä itse seisomaan elämänne kylmille autokansille, pakokaasun savuun, ketjuja laittelette autojen ja treilereiden alla, se on ihan riittävän kovaa työtä ja vielä se, että työansiot nousevat pakkoylitöillä.
äärimmäisen tyhmiä "Tervomaisia" kannanottoja nuo kommentit, tuetaan AKT rakentavassa asiassa, lisää lakkoja AKT:n tueksi! Rikkuri työ on ehdottomasti kielettävä, SAK on nyt tehtävä jotakin, kysymys on eurooppalaisen työnormiston suomeen tulosta..........
SAK voisi lopettaa lakon
SAK voisi lopettaa lakon ennen kun satamien toiminta saadaan taas pyörimään korvaavalla työvoimalla.
Muuten paljastuu ahtaajien perusteettomat vaatimukset lisäeduista ja eipä taida SAKllekaan olla eduksi että paljastuu kuinka helppoa on korvata yksittäinen avainasemassa oleva ammattiryhmä.
Vai hoitaako Holmlund hommansa?
Onko pian aika perustaa Portinvartijat facebook-ryhmä pitämään portteja auki?
Lakia noudatettava
Missä on poliisi? Kieltääkö poliisien ammattiliitto paikalle menon?
Lainrikkojat linnaan. Ateriakorvauksen toimittaminenkin tulisi halvemmaksi. Voisi toimittaa isona eränä suoraan vankilaan.
Koska kyseessä on selvästi poliittinen lakko
Päivä päivältä vahvistuu realiteetit, että lakko päättyy vain murtamalla se.
Tarja Halonen
Ota kantaa jo. Ohjaa suomalaisia. Ai, miksi et halua??
Kaikki liukuhihna duunit karkaa Kiinaan ja muihin Banaanimaihin
Ahtaustyö, laukunkanto lentokentällä ja ym ns paskaduuni siirtyy vääjäämättä näille Baronan tyyppisille riistäjäKapitalistiSikojen vuokrafirmoille, hehän tätä maata todellisuudessa pyörittävät ja veroillaan kaiken tämän hulluuden maksavat
AKT:n rikolliset terrorisoivat satamissa
Kenelläkään ei ole oikeutta estää vapaassa isänmaassamme vapaata liikkumista. 'Väkijoukko' (rikolliset rähinöijät) ovat lainvastaisesti yrittäneet estää muita menemästä työpaikalleen. Pois tieltä vaan.
Mitä rikkureita? Kannattaisi edes käyttää oikeita nimiä oikeista asioista.
HERÄTYS SAK
Koskahan SAK ja ATK:n ahtaajat huomaavat, että Multilink
on käytännössä venäläisten omistama yritys.
Johtuukohan tästä, että yrityksen työntekijät eivät kuulu
ammattiliittoon. Turhaan siis SAK peräänkuuluttaa, että
yrityksen pitäisi kunnioittaa "kansainvälisiä" sopimuksia.
Kun SAK:n/SDP:n presidentti Tarja Halonen tapaa seuraavan
kerran Putinin, niin kannattaisi kysyä asiasta.
Toisaalta, ei kulu kauakaan, kun suuri osa Suomen satama-
toiminnasta siirtyy Pietariin. Kannattaisi ahtaajien
laittaa pikaisesti viisumihakemukset vetämään.
Ay-liike on itse keksinyt
Ay-liike on itse keksinyt koko rikkuri-termin, mutta liittoon kuulumattomat eivät sellaista tunnusta eikä siitä täten tarvitse välittää. Markkinahintaisia palkkoja paremman palkan elinikä alkaa olemaan tiensä päässä.
Yksi kahdesta vaihtoehdosta toteutuu, joko meidän keskimääräinen elintaso laskee, tai palkat laskevat. Itse asiassa ne ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, joten kumpikin luultavasti toteutuu. Se on hyvin yksinkertainen yhtälö, kun joku muu tekee hommat tehokkaammin ja halvemmalla (ja motivoituneemmin). Työmarkkinoilla on työvoimasta valtava inflaatio, mutta kuitenkaan työn hinta ei laske, koska ay-liike on monopolisoinut työsuoritteiden hinnat. Johtopäätöksenä on se, että ylihintaa ei kannata täällä tehtävästä työstä maksaa...
Lienee toki selvää, että ay-liikkeet yleistyvät myös Kiinassa, mutta menee joka tapauksessa vielä rutkasti aikaa, ennen kuin palkkatasot siellä yltävät Suomen tasolle, ja siinä vaiheessa Kiinassa toimimisella on varmasti paljon muitakin etuja jo.
Rikkuri
Rikkuri on kuin jätkän räkä piikkilangassa. Rikkuri on alhaisin olento mitä maa päällään kantaa. Rikkuri on apinaakin huonompi.Ellottava olento!!.
Niinpä
Toista se on työhaluton alkoholisoitunut läskimahainen ahtaaja. Siinä sitä on varsinainen rotuvalio.
Lopputili jokaiselle ahtaajalle ja uudet ahkerat miehet kehiin. Jatkakoot lakoilijat hyvin alkanutta juopotteluaan poissa ahkerien ihmisten tieltä..
Kyllä ahtaaja
on vielä monin verroin pahempi tapaus kuin nuo luettelemasi. Ottaako päähän kun kaikki eivät kuulu kommunistien räyhäporukkaan? Pankaa pojat lisää höyryä pannuun, niin saadaan oikein kunnon rähinä aikaiseksi. Ehkäpä oikein vallankumousyritys, joka siksi jääkin mutta puhdistuupahan rivit... Saadaan työrauha työhalukkaille.
Punaliput vaan salkoon pojat ja menoksi.
Pietarissa riittää ammattitaitoisia ahtaajia
Johan tämä asia on saanut tolkuttomat mittasuhteet. Jos 3 000 äijää panee tämän maan asiat sekaisin pitäisi siihen puuttua jo maitonaama Vanhasenkin. Se taas matkustelee muka kauppoja tekemässä Etelä-Afrikassa.
Tällaisia lakkoja ei saa olla. Asiat on sovittava muin keinoin vaikka kädenväännöllä kannon nokassa.
Minä kutsuisin Pietarin ahtaajat tai vara-ahtaajat tänne hommiin ja nopeasti. Putin kyllä suojelee, että heitä ei tulla muiluttamaan.
Ei mitään sympatiaa tuolle ahne-ahtaajalle, mutta ei miljoona-Liliuksellekaan.
Armeija apuun
takaamaan työrauha.
Vastuulliset punikit ja kapinoitsijat rautoihin.
Ja kun vauhtiin päästiin samaan syssyyn eroon myös isonenäisistä ja munaisista.
Mulla kun on pieni.
Työrauha taattu.
Hyödyllisiä idiootteja?
Kuka omistaa tämän Multi-Link-Terminalsin?
Onko taustalla Severstal-ryhmä, josta valtaosan omistaa venäläinen oligarkki, arvioitu varallisuus noin 10 miljardia?
Mahtaa muitakin rosvokapitalismin edustajia naurattaa, kun saavat Suomessa kuumapäitä lakkoja murtamaan.
Niin
ja kannattaisi "lakonmurtajien" muistaa että on elämää lakon jälkeenkin, siitä voi tulla tosi kivaa.
On Venäläinen 75%:sti.
"Multi Link terminals Ltd:llä on konttiterminaaleja HKI:ssä, Kotkassa ja Pietarin Kronstadissa.
Yhtiön omistaa Container Finance Ltd Oy ( 25%) ja Global Ports Investments Plc (75%).
Global Ports ( hyvät kotisivut) on Venäjän toiseksi suurin kontteja käsittelevä logistiikkayhtiö. Sen kumppani Suomessa on Countainer Finance. Global Ports konsernin omistaa puolestaan N-Trans ryhmittymä, joka on suurin yksityinen liikenteen ja infrastruktuurin ryhmittymä Venäjällä. Johtokunta näytti oikein kansainväliseltä.
Yritysryhmä käsittelee koko Venäjän satamien konteista 31 %:a ja Venäjän öljynviennistä 32%:a (v2008) Tämän yritysryppään historia alkoi v. 1996, jolloin perustettiin Severstaltrans kuljetusalan yritys teräs-ja kaivosteollisuuteen."
http://hkt40.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/18/lakonmurtajien-kansainvaline...
Eri näkökulmia
HS: Yhden työntekijän auton tuulilasi meni rikki, kun ajaja yritti työntyä väkisin lakkolaisten väkijoukon läpi.
MTV3: Auto meni hiljalleen muurin läpi, jolloin ahtaajat hakkasivat ja potkivat sitä, jolloin tuulilasi meni rikki
Yle: http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/03/tyot_alkoivat_rahisten_kotkan_m...
Kohtuutta
Onhan tämä nyt ihan kohtuutonta. Dippainssille riittää irtisanomisturvaksi kahden päivän palkka, jos päättäisi kouluttautua uuteen ammattiin. Ahtaaja tarvitsisi keskimäärin 7 vuoden muutosturvan päästäkseen insinööriksi...
Samaa mieltä
Ahtaaja saa enemmän kuin ammattioppilaitoksen rehtori, jolla on sentään korkea-asteen tutkinto.
Ahtaajat pitää poistaa työpaikoiltaan ja satamista kun eivät ole edes töissä.
Satamiin pitää olla kulloinkin voimassaolevat kulkuluvat.
Rähisijät sekä humalaiset ahtaajat pitää pistää putkaan.
Hei ahtaajat! Mikä teitä
Hei ahtaajat! Mikä teitä vaivaa? Jotenkin aivan käsittämätöntä miten lyhytnäköistä toimintanne on. Rikkuri on sellainen henkilö, joka kuuluu liittoon ja lakosta huolimatta menee töihin. Muut eivät ole rikkureita, miksi näitä pitää kiusata?
Markkinatalous toimii valitettavasti tällä tapaa. Ette te ole maailman ainoat, joilla työpaikat ovat vaarassa. Ja näillä tempuilla teette itsellenne suuren riskin työn jatkumisen suhteen. En pysty ymmärtämään toimintaanne. Järkeä siinä ei vain tunnu olevan. Ehkäpä ay liikkeen liian suuri voima vie teitä kuin litran mittaa.