Sunnuntai 27.5.2012

Terroriuhka? – Tallinnan-laivaan saa pommin helposti

Luotu: 
18.3.2010 08:25
  • Kuva: Tallink

Itämeren matkustaja-alusten turvatoimet ovat luvattoman heikkoja ja terroriuhkaa vähätellään Suomessa, kertovat asiantuntijat Yle Uutisille. Myös lukuisissa eurooppalaisissa raporteissa on epäilty viranomaisten kykyä torjua terrorismia Itämeren alueella.

Helsingin matkustajasatamissa turvapalveluista vastaa Palmia. Terrorismin torjunnan näkökulmasta kohde-esimiehen Hellevi Reimanin tehtävä on lähes mahdoton. Esimerkiksi Tallinnan-laivan matkustajista pystytään tarkastamaan vain häviävän pieni osa.

- Meillä on tavoitteena 1-3 prosenttia, sanoo Länsisataman terminaalissa työskentelevä Reiman.

Jos joku haluaa viedä pommiaineet laivaan, niin kuinka helppoa se on?

- Kyllähän se aika helppoa on. Se on valitettavaa, että turvatarkastukset ovat satunnaisia, kuvailee Reiman.

Pitkän linjan turvamies, toimitusjohtaja Arto Manninen FinSec-yhtiöstä on huolissaan asiasta. Hän ihmettelee, miksi rock-konserteissakin on paremmat turvatoimet verrattuna siihen, että merelle sullotaan yhteen tilaan jopa 3000 ihmistä.

- Tuntuu se vähän erikoiselta, kun kuitenkin saman kokoisessa konsertissa maa-alueella tehdään turvatarkastukset, joita pidän hyvin välttämättöminä, sanoo Manninen Yle Uutisille.

Laivoilla on mukana yleensä vain pari järjestyksenvalvojaa. Ruotsin lipun alla purjehtivien alusten järjestyksenvalvojat saavat kantaa vain patukkaa, suomalaisväreissä liikkuvilla laivoilla myös kaasusumutinta.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Nollåtta

tuo on uutta että turvatarkastuksiin on sentään edes mahdollisuus. en ole koskaan nähnyt että kukaan olisi joutunut. nykyään ei kysytä kuin pelkkä lippu.

kyllä maailmassa valitettavasti aina on terrorismille kohteita. ei ole mitenkään käytännössä mahdollista että joka paikassa turvatarkastettaisiin ihmiset.
maahanmuuttopolitiikalla pystyy hyvin vaikuttamaan uhkaan niin että riskiainesta ei päästetä maahan.

pennie

Jos joku päättää oikeasti tehdä jotakin on se meillä helppoa. Vieritettäessä "lannoitetynnyriä" Itäkeskuksessa ihmiset auttavat sinua hommassasi eivätkä ainakaan kysy mitä tynnyrissä on! Samoin muut ruuhkaiset liikennevälineet, torit ja tavaratalot ovat täysin suojattomia jos joku menee aseiden kanssa niihin ja alkaa räiskiä kuten olemme nähneet. Toisin kuin luullaan suunniteltu teko ei esty aselupia säätämällä vaikka naiivit kukkahatut niin luulevatkin. Olen lisäksi sitä mieltä että valitettavat muutaman viime vuoden tapahtumat ovat pikemminkin alku kuin loppu. Olemme luoneet yhteiskunnan missä jää liikaa ihmisiä jalkoihin eivätkä kaikki hyväksy tätä. Tulevaisuudessa meillä on ongelmia mahdollisesti omista kansalaisistammekin eli ei tarvita edes ulkomailta peräisin olevia uskonnon sokaisemia aivopestyjä terroristeja. Jo nyt suuri osa ihmisiä elää kitkuttaen siten ettei leivän lisäksi jää varaa edes harrastaa mitään, ollaan vain vuokrakodissa ja tuijotetaan lasittunein silmin sitä mitä TV:stä sattuu tulemaan ja aamulla taas töihin, missä jankataan "sitoutumista" pienellä palkalla "yhteiseksi hyväksi", mitä hyvää ei koskaan näy tavalliselle tekijälle. Samaan aikaan bonukset kuitenkin kasvavat. Mitä tapahtuu sinä päivänä kun ihmiset eivät enää hyväksy tätä? Minä olen lukevinani merkkejä ensivaiheen kyllästymisestä jo nyt.

semi

Olen kyllä samaa mieltä että tämä on enemmän alkua kuin loppua, eikä terroristeja ei tarvitse välttämättä hakea edes ulkomailta. Riittää kun on yksikin tarpeeksi vihainen ja aikomuksiltaan epävakaa persoona maata osoittamatta.

Kyllähän nuo torit ja tavaratalot ovat julkisia paikkoja ja varsin suojaamattomia, mutta kaiketti tässä nyt kun laiva on kyseessä niin sinne ei pääse poliisi eikä puolustusvoimatkaan kovin nopeasti paikalle ja mitä sitten.? Laiva on täten mielestäni vielä huomattavan pahempi paikka kuin tavaratalo tai tori.

tourette

... "pitkän linjan turvamiehiltä". Tottakai he ovat sitä mieltä, että välttämätöntä on, ja varmasti olisi heti ehdottaa kanssa oiva vahtiputiikki asiaa hoitamaan hyvään hintaan.

semi

Mutta siellä ei ole 2000-3000 ihmistä sisällä humalassa, kuinka monta järjestysmiestä pitää olla hiihtokilpailuissa tai Jehovien teltta kokouksissa jossa viinaa ei edes maistella ja suhteuttaa se sitten laivaan matkustaja määrineen ja käytettyyn alkohollin kulutukseen + mahdolliseen hätätilanteeseen. Viking Linellä ainakin on tomerat yökerhotädit jotka laittoivat joka Hottentotti pojan ruotuun, siihen ei edes ryövärit pystyneet.

Pelkoa peliin, jos ei bisnes luista

Erttäin matalaotsaista julkaista pelottelumielessä tällainen FinSec-yrityksen mainos. Tästä puuttuu enää yrityksen koemielessä laivaan viemä "pommi" ja johan alkaa bisnes luistamaan.

Vieras

Taas uutinen jolla pyritään pelottelemaan. Ensin aseet viedään pois, sitten tiukennetaan turvatoimia ja kohta isketään jäljityssirut matkustajiin etteivät vain katoa maailmankartalta.

semi

Tupakointia rajoitamalla jo poistettiin, pitäisikö nyt rajoittaa matkustajat ulos jotta kuolema ei iske tai ainakin satamaan kyltit "KUOLEMANVAARA" terroristit voivat iskeä. mutta tottahan itse asia on yhä. Kyllä niissä purtiloissa riskejä riittää muitakin kuin terroristeja.

Vieras

Jos kerran sadaan "huomaamatta" isot Liebherr nosturit laivaan, niin eipä se muutama pikku pommi ole mitään.

Tosin tuosta seuraa laivamatkustajille vaan lisää vaivaa, jos kaikkia autoja alettaisiin tarkastelemaan yms.

Matkailun ammattilainen

Vastaava tilanne on esimerkiksi jääkiekko-ottelussa ja messukeskuksessa. Onko tarpeen, että jokainen messuilla kävijä läpivalaistaan? Entä muut suuret yleisötilaisuudet? Oikeasti missään ei ole turvassa, jos tarkemmin ajattelee. Tässä maailmassa voi tapahtua mitä tahansa missä tahansa, ja liikennettä on turha häiritä tällaisilla roskauutisilla.

semi

Halua nousta Arabien kanssa oli miehiä tai naisia jos matkustajia ei tarkasteta. Jo nykyisin huomaa kuinka kaikki katsovat Arabi taustaisen matkustajan kenkiä ja jos se solmii niitä niin kaikki ovat hyökkäys valmiudessa. Ei varmaan kovin kivaa sille Arabi matkustajallekaasn. pahinta minkä olen nähnyt aiheuttavan huolta oli että Arabi mies kittasi olutta koneessa, takanani supistiin että humala ennen paratiisia, no kysyin tältä mieheltä että mites nyt olutta noin muslimina ennen paratiisia, jep hänkin oli kuullut sen keskustelun. Vastaus oii aika normaali, katsos kotona kun ei saa juoda ja minä todella rakastan olutta.
Oli mukava matka nauttia tämän oluen ystävän kanssa olutta koneessa ja rupatella ja katsoa kuinka pelko kasvoi ympärillä.

Jeppe

Voi sen pommin räjäyttää vaikka keskellä Helsinkiä. Pitäisikö meidän pystyttää valvontapisteitä kilometrin välein? Touhu menee täysin järjettömäksi, kun tällaista vaivaudutaan edes uutisoimaan.

jussimakinen

Oliskohan nyt herran huolessa vähän oma lehmä ojassa?
Ajatella: rekassa voi olla vaikka pommi ja menee Tallinnan laivaan. Oikeastaan FinSecin miehet pitäis palkata joka bussipysäkillekin tarkastamaan matkustajat. Jatkuvastihan noita itsemurhapommittajia räjäyttelee itsensä joukkoliikennevälineissä.
Ja entä tavaratalot ja kauppakeskukset: Stockan Hulluilla päivillä on talo täynnä väkeä. Eikä turvatarkastuksista tietoakaan!

Kyllä maar oon niin huolissani etten pistä nokkaani koskaan mihinkään missä on muita.

PS Pelkään myös että kaupan kassa on itsemurhapommittaja joten olisi hyvä että ammattikunta olisi alasti töissään.

Mee LÄÄKÄRIIN

Terroristi uhka on jokaisessa yleisessä vaessassa - paljastimet kaikille kotioville ettei pääse itsemurhapommittaja edes sisälle kämpille!

Mikä h-vetti porukkaa oikein vaivaa? Sairasta!