Kotkan sataman ahtaajia uhkaavat massiiviset irtisanomiset, kerrotaan satamaoperaattori Stevecosta Uudelle Suomelle. Taustalla ovat jo ennen nyt käynnissä olevaa työtaistelua Stevecossa käydyt tuloksettomat yt-neuvottelut.
- Vähennystarpeeksi on ilmoitettu 100 henkilötyövuotta. Sen voi kääntää niin, että sata työntekijää, toteaa pääluottamusmies Juha Anttila.
Stevecon 500 Kotkan ahtaajasta voi siis pahimmillaan viidesosa saada potkut. Vähennystarve on suhteessa sama muidenkin Stevecon Kotkan työntekijöiden kohdalla, kertoo Stevecon toimitusjohtaja Kari Savolainen Uudelle Suomelle. Kaikkiaan Stevecolla on Kotkassa 700 työntekijää.
Työnantajaa edustava Savolainen huomauttaa, että välttämättä irtisanomisia ei tarvita. Anttila toivoo, että selvittäisiin lomautuksilla.
Yt-neuvottelut käynnistyivät tammikuussa. Jo silloin Steveco ennakoi lakkorähinöitä ahtaajien saman kuun lopussa päättyvän työehtosopimuksen takia. Sekä Anttilan että Savolaisen mukaan ahtaajien lakolla ja yt-neuvotteluilla ei kuitenkaan ole varsinaista yhteyttä, vaikka molemmissa kyse on irtisanomisista tai muista henkilöstötoimista ja molemmat sattuvat samaan aikaan.
Ennen eroraha jopa vuoden palkka
Ahtaajien lakon keskeisenä kiistakysymyksenä on muutosturva, jota maksettaisiin, jos työntekijä vielä tietyn ajanjakson jälkeen olisi työttömänä. Aiemmissa tapauksissa Steveco on maksanut irtisanotuille muutosturvana jopa vuoden palkan.
Vuonna 2006 Stevecon Haminan-toimintojen lakkauttamisen yhteydessä muutosturvan suuruus oli maksimissaan puolen vuoden palkka. Silloin sai lähteä 143 työntekijää.
- Haminassa varattiin tietty potti rahaa ja toteutettiin työllisyysohjelma. Sitten oli sellainen viime käden koulutusraha, joka oli henkilökohtainen, Savolainen selvittää.
-Vuonna 2000 Kotkan irtisanomisissa muutosturvana maksettiin vuoden palkka, Juha Anttila kertoo.
- Se oli aito eroraha, Savolainen sanoo. Toisin sanoen toimintamalli oli silloin se, että annettiin suoraan rahat käteen. Haminassa taas pyrittiin tarjoamaan toista työtä.
Savolaisen mukaan kiistana on nyt se, että AKT haluaa tietynlaisen muutosturvan paperille työehtosopimukseen, kun tähän asti siitä on sovittu paikallisesti.
- Se on ihan pöljä ratkaisu, ihan idiootti. Sen sijaan, että pyrittäisiin mahdollisimman hyvään työllistymiseen, lyödään tietty summa käteen, Savolainen kärjistää.

Kommentit
Joopajoo.
Veikkaisin etta oli lakko tai ei, niin namakin duunarit oltaisiin korvattu halpistyovoimalla myohemmin. Yhtion tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajille voittoa, joten siina puuhassa lentaa moraali ja etiikka roskakoriin aika nopeasti.
Vai etiikka
"joten siina puuhassa lentaa moraali ja etiikka roskakoriin aika nopeasti."
Ahtaajilla ei ole sen enmpää etiikkaa heilläkään. Äläs nyt naurata.
Tuntuu etikkana ahtaajan kurkussa - Z -linja tulee apuun!
SAK käy taisteluun irtisanomissuojasta Zizekin filosofialla?
(Satamalakko napsahti päälle - AKT:n puheenjohtaja Timo Räty toimii SAK:n pioneerina ja samaan aikaan slovenialaisen entisen perikommunistin Slavoj Zizek ´in*/ kannatus kasvaa älyllisen pohdinnan immateriaalisessa maailmassa - [kirjoitettu 4.3. -10 ~ 05:27] )
[ ... duunari ihmettelee irtisanomisilmoitus näpissään ja kuukauden tai parin lopputili kourassaan - kuinkas tässä näin kävi? Saksassa toveri saa irtisanomisen jälkeen usein koko vuoden palkkapussin hanskaansa. Suomessa hanska pannaan naulaan tai sitten se on hukassa ... ]
Mitä yhteistä on Timo Rädyllä ja entisen Jugoslavian kommunistilla, nykyisellä filosofilla ja psykoanalyyytikko Slavoj Zizek´llä? Päällisin puolin ei mitään - mutta onpas kuitenkin. Molemmat haluavat kapitalistiselle ja maattomalle rahalle ja näyttö- sekä vertailutaloudelle suitset suuhun. On kysymys kansajoukkojen vallankumoksesta ja henkisestä terrorista 1/.
Zizek kannustaa terroriin ja vallankumoukseen kapitalismia vastaan. Räty taas kannustaa joukkojaan taisteluun irtisanomissuojasta, kun palkkakin satamissa ylitöineen on jo parempi kuin keskimäärin Suomessa.
Suomi käy työn uudelleenjaon taistelua muun EU-Euroopan kanssa idän mahtimaata Kiinaa vastaan. Työmme ovat laajalti karanneet halpahintaisten toverien Kiinaan. Näin olemme hinnoitelleet itsemme vapaaehtoiseen kehitysmaarahoitukseen nostaen hiljalleen kiinalaisen liukuhihnaduunarin palkkaa.
Meillä Suomessa ei ole duunaria eikä kohta toveriakaan
Meillä ei Kiinaan nähden enää ole toveria eikä duunaria. Meillä palkat ovat riittävät ja "liikaakin" jo useilla aloilla, kuin myös päälliköillä ja johtajilla, joiden palkka- ja palkkiopussiahneus ylitti piintyneemmänkin ammattiliittolaisen sydämentykytyksen. Maallinen näyttö-ahneus oli meidän ylläpitävä motto taisteltaessa elintasosta ja materiaalisesta hyvinvoinnista. Hyvinvointi äityi osaltansa rasvakerroksiksi vyötärölle ja kansantaloussairaudeksi II -luokan kansalaisdiabeteksenä tuleville vuosille.
SAK joutuu uudistamaan itseään kuin koko vasemmistoleiri. Demarit löytävät aatteettomat vasemmistoliittolaiset ja yhdistyvät. SAK kerää voimia kahtiajakaantuneesta kansakunnasta, jonka kokoomusjohteinen hallitushegemonia vedenjakajalla näköalattomuuttaan loi - ymmärtämättä, että vain yhtenäinen kansa jaksaa hoitaa sille työnnetyt ongelmat ja vastuut 2/.
Ammattiyhdistysliike ottaa hanskan kauniiseen käteen
SAK uudistuu ja hyväksyy palkkojen totaalileikkaukset, jos ovat uudistajia. Mikäli eivät uudistu, syntyy jäsenkato ja kansakunnan lopullinen kahtiajako on arkipäivää. Kansainvälinen työn uudelleenjako ajaa meidät palkkaleikkauksiin 3/ - kaikki yli 2.300 euron palkat alenevat, kaikki yli 1.900 euron eläkkeet laskevat, kaikki osingot menevät suuremmalle verolle ja yliyltiöoptiot jäävät historiaan kansakuntarikoksena työtä tekevää ihmistä kohtaan.
AKT Timo Räty pannee nopeasti Suomen vientitoiminnan polvilleen ja tämän laskun maksaa kansakunta, eivät ahtaajat, eivätkä heidän työnantajansa. Räty taistelee nyt irtisanomissuojasta. Suomessa on helppo heivata yt-karusellista toveri mäkeen ja luiskaan vain kuukauden parin irtisanomisajan puitteissa. Toveri Saksassa nauttii jopa vuoden mittaista suojaa etsiessään kadonnutta onneaan ja työtä.
Taistelu on alkanut - toverit täällä ja Zizek siellä
Taistelu on alkanut. Ennen se olisi ollut Paperiliitto ja Jouko Ahonen, nyt se ei onnistu, kun uusimpiakin paperikoneita puretaan ja siirretään kaukoitään ja Kiinaan - paperin keksineeseen maahan. Räty voi tapella, hänen töitään ei voida viedä Kiinaan, vain siirreltävien tavaroiden valmistus voidaan viedä, no eipä sitten ole ahtaajallakaan hommia - kyllä siinä mieli ahdistuu.
Liksoja alemmaksi, lisää kansainvälistä kilpailukykyä - yhteishenkeä ja työnantajaltakin ymmärrystä, että päälliköiden, johtajien ja omistajien tuloja voidaan myös säätää alemmaksi yhteisen hyvän nimissä. Vastineeksi toverin palkka-alenemalle lisätään irtisanomissuojaa, jolloin tunne turvallisuudesta kohenee, olemmehan turvahakuista kansaa, kuten muutkin.
Zizekin vallankumous?
Zizek jakaa ohjeita vallankumoukselle. Zizek kehottaa taistelemaan kapitalismia vastaan - taistelua ylisuurien tuloerojen kaatamiseksi. Taistelua maatonta ylikansallista rahaa vastaan, taistelua pienen ihmisen puolesta. Slavoj kehottaa luottamaan suureen kansaan - "kyllä kansa tietää", julisti Timo Soinin (PS) oppi-isä Veikko Vennamokin.
Timo Soinin pitäisi tietää, että kansakuntaa ei johdeta haukina kaislikoista. Melonin kokoisilla sierainherneilläkään ei estetä kuin hajuaisti tuntea kansalaisen tuskanhikeä nenässään - tässä vedenjakajalla olevassa kansakunnassa, missä seuraava eduskunta joutuu korjaamaan kaikki nykyisen hallituksen tekemät virheet 4/.
Voidaanko tänään ja huomenna sanoa Z - hän elää?
...
VIITTEET TEKSTISTÄ
*/ Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek ---
*/ Muut linkit Slavoj Zizek ´stä:
http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=... ---
http://www.youtube.com/watch?v=_GD69Cc20rw ---
2/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/2110443/kansakunnan-on-mobilisoidutt... ---
3/ http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=liikaa+palkkojamme ---
4/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1961960/kansakunnan-ja-jyrki-kataise... ---
...
Ilkka Luoma
Kiina-konsultti ja kansalaisaktivisti
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://www.facebook.com/first.ilkka
...
Kansalaismielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakansio -
Tieteiden talossa [ http://www.tsv.fi ] pidetystä esitelmätilaisuudesta, jossa käytiin seikkaperäisesti läpi uudelleen lämmitettyä kommunismiaatetta Slavoj Zizek´in arvoin ja filosofioin - alustajina Hanna Kuusela (väit./Lontoo) ja Kimmo Jylhämö (Voima -lehden päätoimittaja) --- kuvat copyright by Ilkka Luoma 2010 - Nikon D3.
Kuvakansio
1/ --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2e8yu+ilkka-luoma-zizek.html ---
---
Sent:
Cc: anni.sinnemaki@tem.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; jukka.gustafsson@eduskunta.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; presidentti@tpk.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; Ahonen Jouko ; timo.raty@akt.fi
Sent: Thursday, March 04, 2010 5:58 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - SAK:lla uusi Z- linja ~ AKT:n pj. Timo Räty pioneeritaistelijana?
...
Surkeaa.
Luuletko, että noilla henkilöillä, jolle tuon viestin olet lähettänyt on aikaa tuollaista sontaa ruveta lukemaan.
Antaisit olla, jos et osaa. Nyt jää todennäköisesti jonkun ihan järkeväkin sähköposti noilta päättäjiltä lukematta.
Öö, mikä se yhtiön
Öö, mikä se yhtiön tarkoitus sitten on? Tehdä hyväntekeväisyyttä vai miten ajattelit? Varmaan ne osakkaat rahaa haluavat tuhkana tuuleen heittää! Laitetaan kaikille "duunareille" vaan kerralla kahden vuoden kultainen kädenpuristus... Katsotaan kuka uskaltaa yrittää enää Suomessa.
Miten saatas yrittäjille ja työnantajille samanlaiset edut? Tällä hetkellä mietitään vain verojen kiristämistä... Ai niin, työntantajahan on aina se paksu, sikarisuupohatta, ajaa uusimmalla mersulla ja riistää työntekijöitään, onhan niillä varaa...
PS. Ja omasta mielestäni Ahtaajien palkat ja edut ovat kyllä kohdillaan verrattuna normaali "duunariin". Vaikka en alasta mitään tiedäkään, niin luulisin että kaverini Siwan kassalla ei saa "erorahoja" eikä mitään muutakaan jos työt loppuu.
Pakolla löytyy yrittäjiäkin
Kyllä yrittäjiä ja rahaa tarvittaessa löytyy kunhan isketään yrittäjyysvelvoite, työllistämispakko ja konkurssikielto.
Yrityksen tarkoitus on
Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa vastuullisella tavalla. Tämä lama on osoittaunut että harva näin osaa tehdä. Ihmisiä lomautetaan ja potkitaan pois, peräänkuulutetaan maltillisia palkkaratkaisuja mutta silti maksetaan isoja osinkoja vaikka yritys tekee tappiota. Eli hitaammille suomennos: Osingot maksatetaan työntekijän pussista. Silloin on vastuullisuus aika kaukana.
Osingot maksatetaan työntekijän pussista
Eiköhän se ole niinpäin, että tappiota tuottavan yrityksen palkat maksetaan pääomasta, eli osakkeenomistajien pussista.
Veronkiristys
Yrittäjänä olen kyllä tietoinen,vaikka olen suht.
pienyrittäjä niin verotusta rukataan jatkuvasti.
Mutta voin sanoa sen että nyt syyllinen on
porvarihallitus mikä osaltaan on tehnyt
mahdottomaksi työllistämisen.yrityksen saamat
tulot eivät kasva vaan pienenevät.Verotus ja
hinnat nousevat.Jos yrittäjä alkaa nostaa
hintojaan,niin kukaan ei osta mitään.
ALV,tä ollaan taas korottamassa,mikä aiheuttaa
taas monen työpaikan häviämistä.
Samantekevää
Mitään solidaarisuutta en koe - toivon oikeastaan että mahdollisimman monta irtisanotaan.
Ahneus, tuo ahtaajan
Ahneus, tuo ahtaajan perisynti...
Tunnen kyllä yhden ahtaajan joka kertoi, ettei läheskään kaikki heillä (Kotkassa) ole liiton ratkaisun kannalla. Töihin pitäisi päästä. Mutta hän taitaakin olla ahtaaja paremmasta päästä, jota ei irtisanomiset uhkaa ja jolla työmoraali on kohdallaan. On heitä muitakin, mutta silti suurin osa on näitä osa-aika kommunisteja, joiden mielestä heille kuuluu kaikki työnantajan rahat, vaikka hommia ei kiinnostakaan tehdä. Krapuloissaan sitten aamutuimaan vääntäydytään riehumaan sataman porteille kun rehelliset ihmiset menevät töihin. Vähän lakkojuomaa lisää ja jo alkaa nyrkit heilumaan.
Heillä ei ole mitään pelissä, miten he voivat vaatia mitään. Alkokoon yrittäjiksi jos siinä hommassa kerran saa ilmaista rahaa. Tämä on vapaa maa, ahtaajallekin.
Ahneus on kateutta jalompaa
Jos kaikki kateellisetkin ryhtyisivät ahnehtimaan, olisi maa vauraampi ja hyvinvoivempi.
Kuka saa jatkaa - kuka ei?
Räty ryssi monen ahtaajan työpaikan.
Räty
Pitää irtisanoa ja HETI.
Tulijoita on vaikka...
Ahtaaja, siis nykyään kun kaikilla pitää olla hieno titteli,
ahtonomi, saa lisineen noin 4500 euroa / kk. Ammattipätevyys saavutetaan 2 viikon trukinajokurssilla,
ei pitäisi siis olla valittamatta. Niilo Wälläriä lainatakseni, ei se ole mikään AY-pamppu, jos ei saa sekaaannusta ja johda edes yhtä lakkoa, mutta tämä Rädyn
poika tekee tässäkin SAK:n ennätyksen. Tosin hän on vain Lylyn juoksupoika, joka koettelee älyttömillä vaatimuksillaan "kepillä jäätä".
Ahtologi ja ahtonomi
Minusta se, joka tekee oikeaa työtä, pitäisi nimittää ahtologiksi ja se, joka vain puhuu konttorissa työteosta ahtonomiksi.
Ahtologi voisi olla humanististen tieteiden kandidaatin tai luonnontieteiden kandidaatin tasoinen tutkinto ja ahtonomi voisi vastata valtiotieteiden maisteria, sellaista valtiotieteiden maisteria, joka päivätä pääksytysten puhuu eduskunnassa, mutta antaa kirjoitustaitoisempien eduskunta-avustajien tehdä pohjatekstit.
F1:n, rallin ja tractor pullingin rinnalle ehdotan lukkien kiihdytysajoja. Näin irtoaisia helpommin julkisuutta lehdistössä ja naisia.
AHTAAJA ON TUOTTAVAA TYÖTÄ TEKEVÄ ASIANTUNTIJA - HÄNELLE KUULUU EDUSKUNNAN VALTIOTIETEIDEN MAISTEREIDEN TASOINEN MUUTOSTURVA - KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISELÄKE.
Tuhannet ahtaajat eivät eläissään kykene aikaansaamaan Suomelle niin suurta vahinkoa kuin Satu Hassi lainsäätäjänä.
Kaikki tuki ahtaajille
On hienoa, että edes joku uskaltaa panna kampoihin ja vaatia korvausta kovasta työstä. Nyt hyvinvointimme hedelmät valuvat mätien poliitikkojen taskuihin ja käsittämättömäksi paisuneen tyhjäntoimittajavirkakoneiston palkkoihin ja edustuskuluihin. Ihmettelen syvästi, miten muut suomalaiset alistuvat mukisematta tähän sikailuun.
Hyvä ahtaajat, näyttäkää muille mallia!
Ahtaajat
KAIVAVAT OMAA HAUTAANSA. Tulijoita on vaikka kuinka paljon
Pirtetään kaikki pihalle ja otetaan KORTISTOSTA tilalle sieltä löytyy porukkaa vaikka kuinka paljon.
Totta ...
...ehkä kaivavat, mutta yrittivät sentään tehdä jotain...kapitalisti ulkoistaa kaiken ja haluaa luoda sekavan ilmapiirin työmaailmaan...siis ts. epäoikeudenmukaisen kohtelun pitemmällä aikavälillä...seuraa tilannetta (ja palataan asiaan 10v päästä)....kyllä on Suomi-mamma ihan erilainen "Talvisodan henki"-on kadonnut , kuten ovat jo (2020 )viimeisetkin veteraanitkin!....mutta sitähän EK on halunnutkin kiitos Leif!
Politiikka
Nyt tuntuu ihmeelliseltä että Demarit ovat
ensimmäisinä ketä voi syyttää.Eiköhän siinä
ole politiikka kaukana.Mitä olen seurannut
asioita niin kyllä sitä ostaan joka puolueessa
lakkoilla ja vaatia palkkaa ym.etuja.
Keskusta järjestelee maatalous tuet ilman
lakkoilua,ainakin Suomessa.EU tukia saavat
monet huuhaa yritykset,millä ei ole mitään
toiminta edellytyksiä.Tällä hetkellä hallitus
vapisee,kun seuraavat vaalit voivat olla
ongelma monelle.Pääministeriltäkin joku
on muijan ja vallan,ja nyt on hiljaa kuin hiiri.
Ei varmaan taas muista missä on ollut,eikä ole
kuullutkaan lakosta.taitaa hiihdellä
Etelä-Afrikassa.
Tämä on harvoin
Tämä on harvoin yksittäisen ahtaajan sota. Kirjoittaja joka ei tuntenut solidaarisuutta ja haluaa että mahdollisimman moni irtisanotaan. Tällä mennään lisää taas kohti lamaa ja ihmisten ja heidän perheidensä elämät kärsii. Ja isomahaset osakkeenomistajat saavat vähän lisää makkaraa ja uuden mersun.
Isomahaisia nuo ahtaajatkin ovat kuvista päätellen
Eivät ole nälkää nähneet eivätkä kovaa työtä tehneet. Istuvat hienoissa trukeissa, joissa musiikki soi. Mikäs siinä "töitä" tehdessä.
Työn teko
Mikset mene rikkuriksi,vaikka kuuntelemaan
musiikkia ja istumaan trukkiin.Nyt on
Kotkassa vapaita paikkoja.Avaa radio auki,
sieltäkin voi sattumalta jotain räminää tulla,
ja unelmoi samalla suuresta palkasta.Minä
nautin palkasta ja teen töitä ja maksan veroja.
musiikit jätän väliin koska se häiritsee
työn tekoa.
Työpaikat
Oikeassa olet.Suomi tarvitsee työpaikkoja,kyseinen työtaistelu ei vaikuta yhtään mitään,siihen
kuinka nopeasti suosta noustaan.Se kuka toivoo
että mahdollisimman monta irtisanotaan,niin
hän on ulkona tästäpäivästä.Kiristystä en minäkään hyväksy,mutta nyt esiintyy kateutta ahtaajien
palkkaa kohtaan.Kukaan ei kiellä ketään
vaihtamasta vaikka ahtaajan ammattiin,jos
nykyisessä työssänsä pitää palkkaa huonona.
Kannattaa kysyä Kataiselta millä hänenkin
palkkansa rahoitetaan kun veronmaksajat
loppuvat,ilmeisesti hän ottaa lisää lainaa
mutta ei mieti sitä kuka ne maksaa.Nyt uhkaavat
ylemmät toimihenkilöt ulosmarsseilla,ei heidän
työnsä ole korvaamatonta,niihinkin löytyy
edullisempia tekijöitä satoja tuhansia.
Mini Suomen Satamaoperaattorit voisivat
hakea kokeeksi siivua esim: Rotterdamin
satamasta,missä voisi tulla koti-ikävä
Suomalaisten ahtaajien suojaan.Lontoossa
taas oli tapana että ahtaajat keskeyttivät
työnsä pahemmin varoittelematta.Olen nähnyt
hyvin monta satamaa ympäri maailman.Kanadassa
lakko voi alkaa kieliriidoista paperitehtailla.
Rullaakaan paperia ei tullut satamaan,eikä
lakon päättymisestä tietoakaan.
Meillä on Ruotsi ja Suomi kielenä vastakkain,
Kanadassa Quebecin provinssissa Ranska ja
Englanti.Yleislakko meiltä vielä puuttu,ja jos
se tulisi niin silloin voidaan puhua jostain
muusta kuin muutamasta centistä.
Hallituksella ei ole mitään keinoja jos
tarpeeksi pitkälle mennään.Ahtaajat eivät
tätä sirkusta aloittaneet.Miettikää mistä ja
milloin kaikki on lähtenyt liikkeelle.Siitä
tulee kuluneeksi jo 15 vuotta.
Taivaan taatto sentään!
Väline, jota käytät ei ole mikään kirjoituskone! Mistä homeisesta ay-kellarista olet ponkaissut esiin?
Kotkan pojille
Kotkan poikii ilman siipii maailman myrskyt keinuttaa. Taakse jäivät työt. Takaisin ei niitä saa.
äo pienempi kuin turvakengän numero?
Ovatko yksinomaan ahtaajat jonkinlaisen erityisen holhouksen (muutosturvan) tarpeessa irtisanottuina?
Ay -pomo sanoi
Ay -pomo sanoi haastattelussa, että työntekijät vain hakevat itselleen turvaa vaikeina aikoina. Eikö lakkoilua ja järjettömiä vaatimuksia parempi turva olisi se, että työpaikat pysyvät Suomessa. Tällä menolla ne eivät pysy.
Demarit pelaavat nyt härskiä peliä ja tulevat 100 % varmuudella häviämään. Ja päätöksiä ei tehdä Suomessa, vaan globaaleilla markkinoilla. Olisiko aika tunnustaa tosiasiat ja tehdä yhteistyötä sen eteen, että maallamme olisi tulevaisuutta.
Yhteistyöllä tästäkin...
Kuten sanoit, yhteistyötä pitäisi eri eturyhmien välillä olla enemmän.
Nyt vain näyttää maailma menneen sellaiseksi ettei kohta edes käsitteitä "yhteinen, yhdessä" ymmärretä.
Jostain syystä ihmiset on peloteltu ahneiksi ja vain oman puolensa pitäjiksi.
Ehkei tästä selvitä ilman sotaa. Kumma että ne ruotsalaiset ovat osanneet rauhan oloissa saada aikaan hyvinvointi- ja sopimusyhteiskunnan. Suomalainen ymmärtää vielä toistaiseksi paremmin keppiä kuin porkkanaa.
Sweet justice.
Makiata, makiata.
Sitten kiinni pulloon ja elämä paskaksi.
Muistan kyllä nauraa kun näen puliveivarina ylpeän ahtaajan.
Hahahahahaha.
Kenkää vain
koko porukalle. Ja paikalle sellaiset ketkä oiekasti haluavat töitä tehdä. Vielä entisestään sapettaa enemmän että näiden ahneiden ihmisten takia pienet yrittäjät saavat kärsiä sen nahoissaan!
Hauska näytös
Tämän aamuista rettelöinti oli hauskaa seurattavaa.
Luuleeko esimerkiksi se konepellillä istunut urpo, että sillä on mitään mahdollisuuksia palata työpaikalle kuin mitään ei olisi sattunut? Heh.
Veikkaanpa, että naamat otettiin talteen väjäämättä seuraavia irtisanomisia varten.
Liiton nollaporukka
"Luuleeko esimerkiksi se konepellillä istunut urpo, että sillä on mitään mahdollisuuksia palata työpaikalle kuin mitään ei olisi sattunut?"
Luultavasti se konepeltikommari oli luottamusmies, ja liiton porukkaahan ei irtisanota vaikka paskoisivat lattialle.
Meilläkin oli duunissa (ihan toinen ala) yksi SAK:n aktiivi. Ihan nollaäijä; käytti aikansa juoruilemiseen, lorvintaan ja paskanpuhumiseen. Lähti onneksi omia aikojaan. Toinen kynienjakelija oli särmempi ja esimiesasemassa, mutta jarrutteli välillä töiden edistymistä kun kuvitteli ajavansa työntekijöiden etua. Oli julkivasemmistolainen, mutta elvisteli palkallaan joka välissä. Nykypäivän kommarien "solidaarisuus" muistuttaa kovasti omaneduntavoittelua. Onneksi kuulun Loimaan kassaan, ällöttäisi maksaa suojelurahaa noille.
Vastaan
En luule, vaan tiedän...
Poliisi lukee urpolle lakia
Aloitetaan vaikkapa tieliikkennelaista, liikenteen vaarntaminen. Sitten edetään vahingonkorvausten puolelle, tahallinen vahingonteko. Korvausvastuu on henkilökohtainen, ei kollektiivinen. Ja jos liitto aikoo maksaa sakot ja korvaukset, on verottajan vuoro esittää vaatimuksensa.
Ahtaajilleko sympatiaa?
Vaikka olisi miten kärjistetysti sanottu, niin kyllä ahtaajat ja varsinkin heidän nokkamiehensä saavat katsoa nyt peiliin ja pitkään.
En ole koskaan toivonut että ihmisiä irtisanottaisiin
Mutta tässä tapauksessa tuo on välillä käynyt mielessä. Hyi minua!
En vaan voi ymmärtää miten muutamat ahtaajat saa resuta ja aiheuttaa hallaa niin monelle. Tälläkin hetkellä joidenkin pienien sahojen työntekijät purevat kynsiään ja jännäävät että saavatkohan maksettua seuraavan asuntolainen lyhennyksen.
Herääkin kysymys. Voiko Rätyä(AKT:ta) haastaa oikeuteen jos kokee heidän aiheuttaneen tarpeettoman suurta vahinkoa??
Räty joutuu seuraavassa elämässä AKT:n ahtaajaksi!
HAHHHA! Siinä voi sitten viinapäissään riehua sataman portilla ja odotella hyväuskoisena idioottina kun liiton puheenjohtaja järjestää potkut koko sakille.
Pistäkää kaikki pihalle
Pistäkää kaikki pihalle ja koulutetaan pitkäaikaistyöttömistä uudet tilalle, eihän siinä menisi kuin pari viikkoa.
Tukitoimet ahtaajille
Ahtaajat eivät ole vaatineet palkankorotuksia. He ovat vain vaatineet, että tämä järjetön irtisanomisten boomi saa nyt loppua. Sille on pantava hintansa. SAK:n toimest harkitut tukitoimet ovat aiheellisia. On järjetöntä, että Suomeen tullaan soveltamaan hinku-vintialaisia työehtoja. Ne rikkurit jotka ovat nauttineet työttömyyspäivärahoja ja muita yhteiskunnan tukia voivat odottaa, että ko. tue poistuvat. Ei ahneet kvartaalikapitalistit sinun tukiasi halua maksaa.
Moka
Kotkan Steveco taisi tehdä pienen mokan. Heidän olisi pitänyt laittaa ahnehtijat pihalle heti tammikuussa. Nyt jos työnantajapuoli joutuu antamaan periksi neuvotteluissa, irtisanottaville joudutaan maksamaan jättimäiset lähtörahat.
eikös
vaenäjä ja jopa virokin suunittele jotain satama-aluetta mikä johtaa siihen, että suomen tavara kulkee niiden kautta. hankkikaa ahtaajat rekkakortti niin saatte töitä vastakin.
suomen satamat kuolee rahan himoon
Satamat
Pitää paikkaansa,venäjä ilmeisesti edellä vähän.
Vuosaaren sataman johtajalla oli kerran
hätä olemassa,kun hänen lausuntonsa mukaan
n.30-40% rahdista on heiltä pois.
Eli Suomeksi,Vuosaaren investoinnit menevät
metsään.Suomessa on suomalaisten tarpeisiin
satamissa rakennettu ylikapasiteettia
koska metsäteollisuus siirtää teollisuutta
halpa maihin ja sen kuljetustarpeet vähenevät.
Satamien yli-investoinnit
Satamien yli-investoinnit on toteutettu työllisyyspoliittisella investointiavustuksella 1995-2010.
Vuosaaren satama on teollisen yhteiskunnan palvelu, jota ei pitäisi olla postmodernissa Helsingissä, jossa tuotetaan vain korkealaatuisia elämyksiä ja viisauksia.
Moni on sitä mieltä, että Helsinki Energian syöttäminen puuenenergialla aiheuttaa rekkarallin, mutta kukaan ei ole kysynyt sitä, miten paljon ekologisempi Helsinki olisi ilman rahtitavarasatamaa.
On tietenkin hyvä, että Suomessa myös kunnallinen satamakupla puhkeaa. Varmaan Suomessa on halvempiakin satamia kuin Helsinki tai Turku.
Yksi ratkaisu olisi siirtää Haminan satama Venäjän federaation hallintaan. Näin sinne saataisiin markkinatalouteen sopivat kokoomuslaiset työehdot kilpailykykyiseen hintaan. Myös Loviisan sataman voisi siirtää Venäjän federaation valtioalueelle. Näin saataisiin Etelä-Suomeen lisää satamakilpailua.
Kenkää vaan
Hampuuseiksi näitä ponttuulla sanottiin.Kotkan buusit roskajoukkoa.Varmistivat itselleen otsikon osumat!
yleislakkoa
puuhataan! omalta osalta lopetin työteon nyt vähän päälle viiskyppisenä. Kyllästyin käskyttävään suomalaiseen työnjohdon tyyliin. se siitä! Tyydyn vähän vähempään, ja kun ei kaljakaan enää oikein maistu,niin kulut on pienet.
Varaa on kuitenkin 4-5 kuukauden lomaan vuosittain jossain edullisemmassa etelän maassa. Nyt käyn Portugalissa.
Vihasivut
Uusi Suomi perinnelinjalla, EK:n masinoimilla työläisten vihasivuilla.
Isomahaiset viinasiepot oli ylevä näky
eduskunnan portailla, osa ei ehtinyt mukaan kun oli Viron reissulla.Ahtaajille käy samoin kuin paperiteollisuuden jäsenille, AY- liike ajoi työttömäksi.
Asiat sujuvat hyvin.
AKT saa turpiin !
Jiihaa !
Lakkolomalla on maistunut
Heh,
olin aamulla tuolla kahakan sivustakatsojana ja näytti olevan aika punanenäistä porukkaa.
En usko
Ei satasella päivä saa niin paljoa että juopon kommunistiahtaajan nenä alkaa punottaa...
Rekkamiehiltä
voi saada pirtua 2 euroa litra.
Kolmekymppisenä
koulutettuna määräaikaistöissä työskenneellä kiroan koko ammattiyhdistysliikkeen, joiden ansiosta pätkätyöläisyys on lisääntynyt, nuorten etuja ei valvota ja vakinaiset viis-kuuskymppiset voivat huoletta jäädä työttömäksi ja rahat riittävät silti Portugalin matkaan vuosittain.
Kyllä työnantajilla on tietysti oma velvollisuutensa huolehtia työntekijöiden asianmukaisesta kohtelusta ja työturvallisuudesta, mutta mielestäni kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta määrätä muiden työsuhteiden ehtoja.
Itse olen myöskin sitä mieltä, että liian lokoisaksi ei työttömän oloja pidä tehdä. Kyllä se nyt vain on niin, että jokaisen on pyrittävä varautumaan siihen, että jossain vaiheessa se työttömyys iskee.
Nyt minulla on se hetki elämästä jolloin edeltävät ammattiyhdistys-sukupolvet ovat tienanneet eniten ja maksaneet kämppänsä. Itse en voisi edes haaveilla omasta asunnosta tai portugalin-matkoista. Tämä vaikka työskentelenkin täysipäiväisesti.
Ei ole työnantajan tai yhteiskunnan velvollisuus varmistaa, että työttömänäkin tienaa kuin muut vuorotyössä.
Arvo ansaitaan
Työnantaja kohtelee hyvin hyviä työntekijöitä. Niin on tapahtunut aina. Se on kaikkien etu. Mutta jos työntekijä jättää työnsä tekemättä ja uhkailemalla vaatii järjettömiä, ei arvostusta heru. Jos vielä syytetään työnantajaa kriisistä, kun ei suostu helpolla, se on sama kuin raiskaaja syyttäisi uhria kun ei antanut suosiolla.
satamat umpeen
Satamat umpeen vaan, ostetaan venäjältä satama palvelut, siellä palvelu pelaa paremmin kuin kotimaassa
Satamat pelaa ?
Vai pelaa siellä venäjällä satamat.Mikseivät
vie kontteja suoraan sinne eivätkä kierrätä
niitä Suomen kautta.Tehotonta toimintaa,
kontit puretaan Suomessa ja lastataan rekkoihin
ja jonotellaan rajaasemilla.Hyvin alkeellista
toimintaa ja hidasta,mutta saavatpahan
Suomalaiset rakennella ja parennella teitä ja
välillä lakkoilla.Kyllä se veli venäläinen
osaa.
Jos olisin ahtaaja
Olen seurannut eri keskusteluja tästä ahtaajien lakosta. Jos asusuisin lähellä jotain satamaa niin ilomielin hakeutuisin ahtaajan koulutukseen/työhön. Palkka on hyvä ja työkään ole ylitsepääsemättömän vaikeaa tai raskasta. Siis kaiken kaikkiaan näilä ahtaajilla ei pitäisi olla mitään syytä valittaa ja vielä vähemmän lakkoilla muka huonosta kohtelusta/palkasta - eikö huono kohtelu tai palkka ole lakkoilun perimmäinen ja viimeinen keino kohentaa työoloja.
Todennäköisesti
Ahtaajat joutuivat syyttä suottaan pelinappuloiksi demarien suureen peliin. Pikku hiljaa kun laskut alkavat erääntyä ja kaljaa kuluu kun ei aika kulu työmaalla, alkaa totuus pilkottaa. Nyt vaaditaan siviilirohkeutta ja irtisanoutumista liitosta. Tätä varten viranomaisten on näille taattava työrauha ja oikeus työn tekemiseen nyt ja lakon jälkeen. Kaikki sortotoimet on saatettava tuomioistuimeen tuomittavaksi.
Voi pyhä yksinkertaisuus
Näiden kirjoitus perusteella ahtaajat ovat kouluttamattomia, ylipainoisia alkoholisteja. Jos on näin, niin miksi ihmeessä tuollaiselle porukalle on annettu Suomen tärkeimmät työt? Nythän on niin, että kuka tahansa voi koska tahansa joutua irtisanotuksi eikä siinä auta, vaikka olisi kuinka mollannut ahtaajien lakkoa tai liputtanut ek:n puolesta. Ja hei, luopukaapa nyt heti alkuunsa ay-liikkeen aikaansaannoksista: viisipäiväisestä työviikosta, lomapalkan korotuksesta, vuorolisistä, vuosilomasta. Jokainen muuten voi omaltaan muistaa, että siihen omaankin työpaikkaan voidaan hommata facebookista työntekijä. Kukaan ei ole korvaamaton.
Ymmärrys hoi...
En tiedä, olenko kuullut vai ymmärtänyt väärin. Näin olen kuullu: Räty sanoi jo aikaisessa vaiheessa, ettei kysymys ole palkasta. Kysymys on turvasta. Tällä hän ymmärtääkseni tarkoitti irtisanomisturvaa. Tämä ei näille EK:n ja satamayrittäjille käynyt. Olenkin ihmetellyt, miksi Suomessa pitää suorittaa kuullun ymmärtämiskoe.
Ymmärrys hoi!!
Suomalaisilla on jo olemassa muutosturva, jollaista ei eurooppalaisilla ole. Se on ansiosidonnainen päiväraha. Kukaan teistä lakon sympatiseeraajista ei ole pystynyt vastaamaan, onko yksi 3000 hengen räkivä ja känninen lauma se etuoikeutettujen ryhmä, joka tarvitsee molemmat - sekä vuoden palkan että ansiosidonnaisen päivärahan. Vai haluatteko te kenties lopettaa ansiosidonnaisen ja vaihtaa sen muutosturvaan? Molemmissa tapauksissa asiaan tarvitaan muidenkin suomalaisten suostumus.
Räty pellolle
Mikäs se tollanen täysin yhteistyökyvytön jäppinen istuu noin isolla pallilla ja sotkee koko Suomen asiat oman jääräpäisyytensä vuoksi.
Ulos, on hänellekin oikea suunta.
-EP-
Hei
Hei, netissä leviää adressi:
http://www.adressit.com/rikkuritulos
Ole ystävällinen ja käy osallistumassa.
RIKKURIN MÄÄRITELMÄ
Kirjailija Jack London määritteli jo vuonna 1876 rikkurin mm. näin:
"Sen jälkeen, kun Jumala oli tehnyt selvää kalkkarokäärmeestä, rupisammakosta ja vampyyristä, hänellä oli jotain kauheaa ainetta jäljellä, mistä hän teki rikkurin.
Rikkuri on kaksijalkainen eläin, jolla on korkkiruuvisielu, vesiaivot, selkäranka yhdistelmä hyytelöä ja limaa. Siellä, missä muilla on sydän, hän kantaa sisällään mätien periaatteiden kasvainta.
Kun rikkuri kulkee katua pitkin, ihmiset kääntävät selkänsä ja enkelit nyyhkyttävät taivaassa, ja piru sulkee helvetin portit pitääkseen hänet ulkopuolella.
Eesau oli petturi itselleen, Juudas oli petturi Jumalaansa kohtaan, Benedict Arnold oli petturi maataan kohtaan. Rikkuri pettää Jumalansa, maansa, perheensä ja luokkansa."
Kopioin tuon rikkurin määritelmän tuolta adressit-sivulta.
Älä mussuta, wannabe duunari.
Rikkuri on kommareiden propagandasanastoa.
Tosiasiassa (niin kuin aina) vasemmistolaiset jauhavat aina sontaa: Se jota kutsutaan rikkuriksi on juuri se mies, jolle pitää hattua nostaa. Mies, joka ajattelee omilla aivoillaan ja on rohkea. Sanalla sanoen HYVÄ mies.
Tämä kuolaava ahtaajaporukka sitten.
Katsokaa, mitä näette: Zombie-porukka. Aivottomia keskitysleirien vartijoita, jotka tekevät käskystä mitä vaan. Nämä olisivat DDR:n rajoilla ampuneet maasta pakenevia. Samat heput olisivat Kommari-Suomessa mielihyvin käyneet öisin hakemassa ihmisiä tapettaviksi kodeistaan. Aivotonta massaa, ihmiskunnan joutoväkeä.
Nämä morot ovat Kim-Il-Jongin nuolijoita, Stalinin pikkupoikia. Pahoja, tyhmiä.
Siinä kaikki.
Älä
tukehdu kielees'.
Asiaa
Kohta ne parasiitit alkavat taas kutsua "talonpoikaa" lahtariksi. Komu-termein; maanmiehestä.
Venäläisethän noita satamia jo pyörittävät
Osin ovat venäläisten hallussa, globaalia siis...
"Multi Link terminals Ltd:llä on konttiterminaaleja HKI:ssä, Kotkassa ja Pietarin Kronstadissa.
Yhtiön omistaa Container Finance Ltd Oy ( 25%) ja Global Ports Investments Plc (75%).
Global Ports ( hyvät kotisivut) on Venäjän toiseksi suurin kontteja käsittelevä logistiikkayhtiö. Sen kumppani Suomessa on Countainer Finance. Global Ports konsernin omistaa puolestaan N-Trans ryhmittymä, joka on suurin yksityinen liikenteen ja infrastruktuurin ryhmittymä Venäjällä. Johtokunta näytti oikein kansainväliseltä."
http://hkt40.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/18/lakonmurtajien-kansainvaline...
Venäjällä ei juuri lakkoilijoita suvaita.
Laitoin nimeni adressiin.
Hienoa.
Kävin laittamassa nimeni adressiin. Alkoi nimittäin oksettamaan nämä nimimerkkien takana räksyttävät pelkuripellet
Hei, netissä leviää
Hei, netissä leviää adressi:
http://www.adressit.com/rikkuritulos
Listalla mm. Tarja Halonen,Urho Kekkonen parikin kertaa,Yrjö Hakanen muutaman kerran,Jouko Ahonen,Anni Sinnemäki,Antti Kalliomäki.
Kekkonen ainakin vielä haudan takaa jyrähtää :"Saatanan tunarit !"
Olisiko tuo
käännös hieman väärin tai jollain Googlella väännetty...
Toinen versio samasta kertoo, että:
"Sen jälkeen kun jumala teki kalkkarokäärmeen, rupisammakon ja vampyyrin(verenimijän), niin sen jälkeen hänellä oli vielä jotain kauheaa ainetta jäljellä, josta hän teki rikkurin".
"After God had finished the rattlesnake, the toad, and the vampire, he had some awful substance left with which he made a scab.
A scab is a two-legged animal with a corkscrew soul, a water brain, a combination backbone of jelly and glue.
Where others have hearts, he carries a tumor of rotten principles.
When a scab comes down the street, men turn their backs and angels weep in heaven, and the devil shuts the gates of hell to keep him out.
No man (or woman) has a right to scab so long as there is a pool of water to drown his carcass in, or a rope long enough to hang his body with.
Judas was a gentleman compared with a scab. For betraying his master, he had character enough to hang himself. A scab has not.
Esau sold his birthright for a mess of pottage.
Judas sold his Savior for thirty pieces of silver.
Benedict Arnold sold his country for a promise of a commision in the british army.
The scab sells his birthright, country, his wife, his children and his fellowmen for an unfulfilled promise from his employer.
Esau was a traitor to himself; Judas was a traitor to his God; Benedict Arnold was a traitor to his country.
A scab is a traitor to his God, his country, his family and his class.
Author --- Jack London (1876-1916)"
Jaakko parka
Jack olikin harhautunut sielu, jolle kävi elämässä huonosti. Ei sellaisen ihmisen sanomisista pidä ottaa oppia.
Muutenkin on turha lainata ketään, sillä tämä on saattanut jo muuttaa asiasta myöhemmin mieltään. Kuten usein onkin asian laita.
Kuka tekee isoimman tilin?
Rikkureita ...ettei vaan pomon 'agent provocateur"-porukkaa???!
eiks se oo kuitenkin 'Nalle ja Kaverit', kun vetää tästäkin isoimmat massit?
Taidan ryhtyä lakkoon. Yt
Taidan ryhtyä lakkoon. Yt neuvottelujen jälkeen sain kuukauden irtisanomisajan palkan. Miksi en saanut erorahaa vuoden palkan verran? Se on lakko nyt ja piste. Tupakkalakko.
Onkohan ahtaajilla tai ay hepuilla käynyt mielessä se, että vaatimus on järjetön? Lakolla tullaan saamaan aikaa se, että työvoimaa alkaa tulla muualta ja vaihtoehtoisia reittejä etsitään. Itse asiassa työpaikat tulevat vähenemään. Käy kuin metsäteollisuudessa. Kiitos ay liike. Kuinka Suomessa pärjättäisiin ilman apuanne?
Täälläkin puhutaan siitä, että kyseessä on täysin laillinen lakko. Niin onkin. Muistaako kuitenkaan moni sitä, että Räty ja kumppanit olivat jokin aika sitten kylmästi laittomasti lakossa? Maksoivat naurettavia päiväsakkoja lakostaan ja naureskelivat partoihinsa Suomen lainsäädäntöä.
Miksei Herra Ahtaaja mene
Miksei Herra Ahtaaja mene vaikka eduskuntaa, sopisivat sinne kuin nyrkki silmään.
Entä jos...
sinä saisit päättää?
http://yksikinidea.fi
Ketkä rikkovat?
Hei! Siis kuka on rikkuri, eikö hän tai he jotka rikkovat työrauhan? Kotkassakin rikkurit rikkoivat työrauhan ja estivät työhön halukkaita menemästä työpaikalle. Tarvittiin poliisia palauttamaan työrauha. Kovin kummallista tämä ay-väki ei tee töitä eikä päästä muitakaan hommiin.
Ihan oikein
Lakkolaiset kilometritehtaalle ilman mitään palkkaa lakon alusta lähtien. Syökööt vaikka pikkukiviä. Kortistosta kyllä löytyy henkilöitä joille työ kelpaa varsinkin noilla palkoilla.
Ahtaaja-yrittäjä
Pienyrittäjänä, jolla ei ole muutos tai muuta turvaa, kun VALTAVAT tulot, niin kutsun kaikki ahtaajat perustamaan oman yrityksen, joka sitten voi myydä palvelujaan niitä tarvitseville. Yrittäjänä on hieno olla. Saa itse päättää VALTAVISTA tuloistaan. Vapaa-aikaa on rajattomasti. Saa päättää omista asioistaan. Työnantaja ei ole riistäjäkapitalisti, joka käärii kaikki voitot omaan taskuunsa. Oman yrityksen perustamiskustannus on vain muutama satanen, ei vaadita mitään koulutusta, joten siitäkin näkövinkkelistä se käy ahtaajalle erinomisesti.
Muutama pikku juttu koskien kuvitteellista ahtaajayrittäjää. Jos ensi viikolle ei ole töitä niin VALTAVIA tuloja ei ole.Ei muuten ole muutosturvaakaan. Eikä muutakaan turvaa. Ei auta KELA, eikä mikään muukaan. Sitä kutsutaan yrittäjän riskiksi.
Suomi on täynnä mies ja Hiace yrityksiä, joissa ahkerat ammattinsa osaavat ihmiset tekevät töitä ilman mitään muutos yms turvaa.
Ahtaajat, tervetuloa oikeaan elämään
Kopio
Rikkurit ulos listasta kopio niin on valmis luettelo henkilöistä joita ei missään nimessä kuulu ottaa töihin.
Tarkistakaa jos palveluksessanne on joku näistä niin.....