Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Kännitön kotiaresti” tulee Suomeen

”Kännitön kotiaresti” tulee Suomeen
Julkaistu: 18.3.2010 14:23
Päivitetty: 18.3.2010 14:28
Suomessa aiotaan ottaa käyttöön uusi rikosseuraamus nimeltä valvontarangaistus. Uusi rangaistus suoritettaisiin vankilan ulkopuolella, mutta tuomittua valvottaisiin rangaistuksen aikana sekä sähköisesti teknisin välinein että muilla tavoin.

Ankaruudeltaan valvontarangaistus asettuisi yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin. Tarkoitus on, että valvontarangaistuksella korvattaisiin osa lyhyistä, ehdottomista vankeusrangaistuksista.

Valvontarangaistukseen tuomittu olisi velvollinen noudattamaan hänelle toimeenpanosuunnitelmassa vahvistettua päiväohjelmaa. Hänen tulisi pysytellä asunnossaan aina silloin, kun hänellä ei ole suunnitelmassa sovittua syytä poistua sieltä. Tuomittu saisi liikkua asuntonsa ulkopuolella vain määrätyllä alueella.

Valvontarangaistus edellyttäisi tuomitulta myös ehdotonta päihteettömyyttä.

Päihteettömyyttä kontrolloitaisiin esimerkiksi puhalluskokein.

Uudenlaisen rangaistusmuodon tarkoituksena on välttää vankilan rikollisia asenteita ihannoiva alakulttuuri. Lisäksi valvontarangaistus mahdollistaisi myös rikoksentekijän työ- tai opiskelupaikan säilymisen.

Hallitus hyväksyi esityksen ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä huomenna perjantaina.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Suomi
 
 
 
 

Halvemmaksi

Halvemmaksi tulisi ulkoistaa rikollisten säilytys ulkomaille. Luultavasti jossain Pohjois-Koreassa näitä rikoksia värkkäileviä haittaihmisiä voitaisiin uudelleenkouluttaa ihan pikkurahalla. Ja mitä vähemmän heitä tulisi takaisin Suomeen, sen parempi.

oikeuslaitos ei toimi

ja siksi nämä muutokset ja uudistuksetkaan eivät tule toimimaan. Pitäisi puuttua syyhyn eikä seurauksiin. Oikeuslaitoksen uudistaminen, siis oikeudenkäyntien, yleisen oikeustajun mukaiseksi voisi olla hyvä alku. Suomen laki on kustu jo moneen kertaan ja monella tavoin oikeuslaitoksen taholta.

Miksi kummassa ehdoton päihteettömyys?

Joku ihme vanhasuomalainenko nämä on laatinut. Kas kun ei seksittömyyskin. Ja tv:stä vain opetusohjelmat ja radiosta kirkonmenot. Olishan se nyt vallan kauhiaa, jos se joisi vaikka olutta siellä kotona, nauttisi pirulainen.

Ympärilläsi näät suuren vankilan

Ketähän tällaisella rangaistaisiin? Raiskaajapoliiseja? Puolisonhakkaajia? Rattijuoppoja?

Tulisivatko puhalluttajat myös keskellä yötä käymään, vai mittaisiko joku radioranneke veren päihdepitoisuuksia automaattisesti? Laitettaisiinko kotiin myös valvontakamerat ja ehkä alkolukko oveen?

Kun vankilalaitoksesta on tehty tarpeeksi lepsu, ja toisaalta vapaisiin kansalaisiin kohdistetut kontrollikoneistot vain kiristyvät, on luonnollista että rajat tällä tavoin pikkasen hämärtyvät.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely