
Yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut vuodessa. Vuonna 2010 tammi-helmikuun aikana näitä alaikäisiä saapui 58 henkilöä, kun vuonna 2009 alaikäisiä turvapaikanhakijoita saapui 169 vastaavana ajankohtana. Asia selviää Maahanmuuttoviraston tilastoista.
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoo Uudelle Suomelle, ettei hän vielä tekisi nopeita johtopäätöksiä tilastoista. Silti hän myöntää, että alaikäisten lasten turvapaikkahaussa on meneillään laskeva trendi.
- Parin kuukauden luvut ovat lyhyt aika ennustaa, mutta viime vuoden lukuihin ei ylletä. Laskeva trendi alkoi jo viime vuonna. Kyllä tämä vuosi 2010 silti kolmen "parhaan" joukkoon yltää, Repo sanoo.
Repo ei halua tehdä tarkkaa analyysia muutoksen syistä, mutta hän arvelee, että taustalla ovat muun muassa Suomessa tehtävät iänmääritykset. Vaikka määritykset tehdään vain turvapaikanhakijan suostumuksella, niistä kieltäytyminen voi vaikuttaa turvapaikan saantiin ja mahdolliseen perheenyhdistämiseen.
Suomen lain mukaan perheenyhdistäminen voidaan tehdä vain puolisolle ja alaikäisille lapsille. Tämän takia yksin saapuneita alaikäisiksi ilmoittautuneita turvapaikanhakijoita on kutsuttu myös "ankkurilapsiksi".
Iänmääritykset ovat Revon mukaan vaikuttaneet alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrään kahdella tapaa. Yhtäältä määrityksistä tiedetään lähtömaissa ja toisaalta niillä voidaan torjua mahdollisia väärinkäytöksiä.
- Valtaosa näistä yksin saapuneista alaikäisistä on ilmoituksensa mukaan 16-17-vuotiaita. Osa paljastuu täysi-ikäisiksi. 34-vuotias taitaa olla vanhin, joka on esiintynyt 17-vuotiaana.
- Lähtömaissa seurataan käytäntöjä niin kohdemaissa kuin naapurimaissakin, Repo jatkaa.
Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi näiden "ankkurilasten" määrä on kasvanut muun muassa Ruotsissa. Ruotsin maahanmuuttoviraston tilastoista selviää, että yksin saapuneiden, turvapaikkaa hakeneiden lasten määrä on noussut. Tämän vuoden tammi-helmikuussa heitä oli 392, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana heitä oli 274.

Koskakohan lakiin tulisi
Koskakohan lakiin tulisi pykälä, joka pakottaisi hakijoita puhumaan totta. Eli yksikin vääräksi osoittautuva tieto niin peli poikki ja paluumatkalle?
Kuinka palvelee oikeaa turvapaikan tarvitsijaa tai Suomessa asuvia veronmaksajia nykytilanne jossa valehdella saa niin paljon kuin kykenee saadakseen paikan?
Kärräri
Miksi tai kuinka on mahdollista että lehtitietojen mukaan hottentotti yhtye kujettaa laittomia pakolaisia suomeen.
Missä se kontrolli on vaiko kaikki energia menee lasten laulujen sensurointiin.
Hyvä uutinen
Uutisen uskoisi vähentävän maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien tekimiä tappouhkauksia. - Taisivat kukkahattutädit säikähtää.
Hallittua maahanmuuttua?
Onkos tämä nyt sitä hallittua maahanmuuttoa? Ankkurilasten määrähän heilahtelee aivan holtittomasti!
ps. kuva on kyllä osuva ;-)
Kuvassa"hottentottilaiva" jäämerellä eli Etelä-Afrikka viikot...
Ankkurilasten sijaan on syytä huolestua ankkuriaikuisista. Ankkuriaikuiset jäivät risteilyllään Ruotsiin rynnivien irakin kurdien jalkohin pahemman kerran. Ja kun tämä ei riittänyt, niin risteilyemäntä kielsi laulamasta hottentottilaulua. Ankkuriaikuiset masentuivat pahemman kerran, mutta sellaista on elämä hottentottilailvalla joka vihaa ja halveksii suomalaisia ankkuriaikuisia.
Taas tänäiltana sadat ankkuriaikuiset säntäilevät turhaan hottentottilaivan käytäviä etsiessään turhaan sisältöä elämälleen, matkalleen tai muulle. Vain viini- ja kaljalasin sisältö on poliittisesti korrektia hottentottilaivan sisältöä. Ja elämäänsä kyrpiintyneet risteilyemännät jauhavat leukapielet loksuttaen paskaa minkä verovapaan tupakanpoltoltaan ehtivät. Viroksi, ruotsiksi ja hottentotiksi.
Ota itsellesi oma ankkuriaikuinen jolle lähetät kortteja sekä rahaa että ankkuriaikuinen saisi paremman elämän. Muista ankkuriaikuista, joka tänäkin iltana painaa tyhjän kortin vetäneen täyden päänsä hottentottilaivan kalmankylmän tyynyn alle ja yrittää itkultaan unohtaa koskaan lähteneensä risteilemään jäämeren kylmään viimaan.
Eikö tämä todista,
että maailman hätä on romahtanut. Muu tulkinta tarkoittaisi, että meitä on käytetty laajasti ja järjestelmällisesti hyväksi. Sellaista tulkintaa ei esim. Pakolaisneuvonta ry hyväksy.
Eihän tällaisia uutisia pitäisi tehdä
Kaiken aikaahan meillä on toitotettu, muslimit, värivammaiset ja muuten vaan arveluttavat ulkomaanpellet valtaavat koko Impivaaramme ja lopettavat kirkonkellojen soiton.
Valehtelemisesta
"Koskakohan lakiin tulisi pykälä, joka pakottaisi hakijoita puhumaan totta. Eli yksikin vääräksi osoittautuva tieto niin peli poikki ja paluumatkalle?"
Turvapaikanhakijat tulevat yleensä maista, joissa viranomaisiin ei voi luottaa. Monet tulijoista pakenevat nimenomaan niitä viranomaisia. Esimerkiksi Iranista tuli viime vuonna 162 hakijaa. Iranilainen toisinajattelija tai islamistihallinnon vastustaja on tottunut pitämään viranomaisia uhkana. Ymmärrän aika hyvin, että tällainen henkilö ei luota myöskään suomalaiseen poliisiin ihan heti ensimmäisessä turvapaikkakuullustelussa.
Just joo
"Turvapaikanhakijat tulevat yleensä maista, joissa viranomaisiin ei voi luottaa."
Minkä takia turvapaikanhakijat sitten uskaltavat tulla tänne hakemaan turvapaikkaa? Jos he eivät luota viranomaisiin, niin keneltä he turvapaikkaa pyytävät? Satunnaisilta ohikulkijoilta?
Suomessa ei saa tehdä ijänmäärityksiä
Tämä Oikeusasiamiehen tulkinta ei ole vielä mennyt Somaliaan tai Irakiin, mistä näitä partasia "lapsia" on tullut tuhansittain.
ankkurit alas
Mitä näitä hyysäämään, aina palautus heti ja välittömästi!
Jos asian käsittely jostain syystä kestää, heti siirto Ahvenanmaalle.
Yhteisöllisyys
Paatuneimmankin rasistin sisintä kouraisee syvältä se rajaton sukurakkaus, jonka voimin 34- vuotias turvapaikanhakija nöyrtyy 17-vuotiaaksi ankkurilapseksi vain saadakseen uuteen suomalaiseen kotiinsa isänsä,neljä äitiään,kaksitoista siskoaan ja kymmenen veljeään,joista osa luonnollisesti on naapurin lapsia, joita ilkeät suomalaiset kutsuvat ankkurilapsiksi.Vasta oman vaimon ja kahdeksan lapsen saaminen saman katon alle lievittää tämän kärsimysnäytelmän aiheuttamaa tuskaa, mutta ei koskaan poista sitä kokonaan kylmässä ja vihamielisessä suomalaisessa yhteiskunnassa.Enon siskoa on niin ikävä.
Nii haatana
Näissä (kolmekymppisissä) ankkurilapsissa on vieläkin liki kuusikymmentä liikaa.
Kriisit ja laintulkinnat
Tässä taas vaihteeksi uutinen, joka todistaa mistä tässä turvapaikkapelleilyssä on kysymys.
Miten ihmeessä lainmuutokset Suomessa voivat yhtäkkiä ratkaista humanitäärisen kriisin jossain tuhansien kilometrien päässä niin, ettei sieltä enää tarvitsekaan paeta entiseen malliin?
Meillehän on viralliselta taholta toitotettu, etteivät Pohjoismaihin tulevat pakolaiset tiedä kyseisten maiden käytännöistä mitään, tulevat vain sinne, minne henkensä hädässä pääsevät.
Juuri tämä kansan pitäminen täysinä idiootteina asioissa, jotka joka ikinen loogiseen ajatteluun kykenevä ihminen pystyy helposti päättelemään, on omiaan kääntämään lievästi positiivisesti nykyiseen turvapaikkapolitiikkaan suhtautuvat jyrkän negatiiviseksi.
Lopettakaa kansan huijaaminen näissä pakolaisasioissa, hyvät päättäjät ja aloittakaa rehellinen asiallinen vuoropuhelu, niin saamme tähän aiheeseen ja sen käsittelyyn järjen ääntä.
Sorry !
En mä, eikä mun kaveritkaan varmaan(uskoakseni) viitsitä lopettaa.
Nimimerkki Alamainen; hyvä
Nimimerkki Alamainen; hyvä pointti, että miten ihmeessä lainmuutokset Suomessa voivat yhtäkkiä ratkaista humanitäärisen kriisin jossain tuhansien kilometrien päässä.
On kumma, jos ns. "kriittiset" toimittajamme eivät tähän ihmeelliseen asiaan tartu.
Tai ei se mikään kumma ole, päin vastoin.
Uutinen todistaa jälleen
Uutinen todistaa jälleen sen, että sen maan systeemiä käytetään hyväksi, missä se on helpointa. Tällä kertaa ruotsin.
Yksikin on liikaa
On järjen köyhyyttä sallia turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttö. Esim. afgaanilapset voidaan palauttaa lastenkoteihin Afganistanissa - siis niihin, joita länsimaat siellä jatkuvasti rakentavat. Ymmärtääkseni Tanska tekee näin.
Perheiden ei ole pakko yhdistyä Suomen kamaralla.
Lapset
Partalapsethan ovat täällä jo. Alkaahan se määrä siksi jossain vaiheessa vähetä.
"Romahdus" tapahtui jo vuosi
"Romahdus" tapahtui jo vuosi sitten. Huhtikuussa 2009 yksintulleita alaikäiseksi ilmoittautuneita tuli 41. Loppuvuoden kuukausimäärä vaihteli 27-50:n välillä, keskiarvon ollessa noin 36.
Iänmääritys on rasismia ja kidutusta
Iänmäärityksethän ovat ihmisoikeurikos.
Suomi on joutunut Amnestyn listallekin sen takia.
Kyllä ihminen itse tietää minkä ikäinen on ja kaikkein tärkeintä on lopultakin henkinen ikä!
Parrakkaita lapsia tulossa Keski-Suomeen?
http://www.jamsanseutu.fi/cs/Satellite/Uutiset/119...
”Ankkurilasten” määrä romahti
Hyvä niin. Vielä kun sen saisi nollaan, se olisi parempi. Kaikki valehtelijat, väärien/harhaanjohtavien tietojen antajat ja niiden perusteella maahan tulleille kaikille lopulliset lähtöpassit heti.
Meillä on omastakin takaa aivan tarpeeksi muiden siivellä eläviä verenimiöitä. NIITÄ ei kaivata yhtään enää lisää.
Nyt kun todisteita turvapaikkashoppilusta on löytynyt....
... haluan myös keskittää ajatuksiani todellisessa hädässä oleviin ja siihen kuinka heitä voisi auttaa.
Turvapaikka kalliissa Suomessa syö resursseja monikymmenkertaisesti verrattuna siihen jos autettaisiin kohdemaassa. Samoin vääristynyt gepardihatuille myönnetty tuki ainoastaan tappaa yksityisyritteliäisyyden.
On olemassa oikeata maahanmuuttoa, turvapaikan myöntämistä ja onnistunutta, aktivoivaa apua ulkomaille.
Sitä minä haluan puolustaa, mutta tätä valheellista, tunteisiin vetoavaa ja Suomelle kalliiksi muodostuvaa monikulttuuripaskaa vastaan aion jatkossakin rähjätä.
Kirjoita uusi kommentti