Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Jussi Halla-ahosta kysyttiin ylioppilaskokeessa

Jussi Halla-ahosta kysyttiin ylioppilaskokeessa
Julkaistu: 19.3.2010 15:17
Kuva: Wikimedia/Jturkkil
Kuva
Yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa kysyttiin Jussi Halla-ahon ja Matti Vanhasen näkemyseroista.
Kuva: Wikimedia/Jturkkil
Yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa kysyttiin Jussi Halla-ahon ja Matti Vanhasen näkemyseroista.
Abiturientit painiskelivat perjantaina ylioppilaskirjoitusten reaaliaineiden kokeen kysymysten parissa. Ajankohtaisten asioiden seuraamisesta oli tälläkin kertaa kokelaille hyötyä.

Yhteiskuntaopin osiossa abiturientit esimerkiksi saattoivat pohtia Jussi Halla-ahon (ps./sit.) ja Matti Vanhasen (kesk.) erilaisia näkemyksiä maahanmuutosta. Myös elvytyspolitiikasta oli laadittu kysymys.

Maantiedossa abiturienteilla oli mahdollisuus kirjoittaa muun muassa ilmastonmuutoksen globaaleista ympäristövaikutuksista ja innovaatioiden alueellisesta leviämisestä. Ajankohtainen aihe oli myös Somalian rannikolla laivaliikennettä häiritsevä merirosvous.

Terveystiedon kokeessa pyydettiin pohtimaan esimerkiksi taloudellisen taantuman terveysvaikutuksia ja makeisten terveyshaittoja lapsille ja nuorille. Peliriippuvuuskin nousi kysymyksissä esille.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jussi Halla-aho
Paikat: Suomi
 
 
 
 

Kiero kysymys

Hieman kieroja tällaiset maahanmuuttokysymykset. Jos sattuu olemaan samaa mieltä Halla-ahon kanssa ja vaikka kuinka perustelisi näkökulmansa niin sitä ei juurikaan arvostelussa katsota.

Olet väärää mieltä arvostelijoiden mielestä -> se on max. b arvosanaksi.

Tämä on nähty ja koettu!

Just

Persuomalaisella ajattelulla ei tässäkään asiassa pääse tuon pitemmälle. Onneksi kirjoituksiin osallistujat ymmärtävät mistä puhutaan.

Eihän sitä tuommosiin

Eihän sitä tuommosiin maahanmuuttokysymyksiin rehellisesti voi vastata, se nyt on päivänselvä, saa rasistin leiman otsaansa

En tykkää.

Ylioppilaskokeet ovat sanotte mitä sanotte suurimmaksi osaksi subjektiivisia, mihin vaikuttaa niin käsiala, kirjoitustyyli ja arvostelijoiden mielipide. Kukaan ei ole absoluuttisen puolueeton ja yleensä mitä korkeammalla "ruokaketjussa" sitä vähemmän objektiivisesti asioita katsoo.

Eräällä yliopistolla oli "suvaitsevuus" kurssi, missä ihmiset kirjoittivat aluksi ennakkoasenteita maista mihin olivat menossa käymään. Heidän piti kirjoittaa takaisin tullessaan raportti miten asenteet olivat muuttuneet, yllätys yllätys kävikin silleen, että asenteet olivat vahvistuneet, kurssi lopetettiin.

Maahanmuutto- ja elvytyspolitiikka ovat vaikeita aiheita. Varsinkin kuin ne eivät ole aivan niin yksinkertaisia, mutta kummatkin omaavat vahvoja mielipiteitä eri katojen puolustajilta.

Ajankohtaiset asiat ovat hyviä, mutta pistää miettimään että ovatko "oikeat" vastaukset jopa ylitse tarkastajien.

Hohhoijaa

Tämä ketju osoittaa sen, miksi maahanmuuttokeskustelukaan ei täällä onnistu. Eihän kirjoituksissa mielipiteitä kysytä vaan analyyseja. Ja siihen ei perspohjalta ole mahdollisuuksia.

Ja mikä analyysi on?

Sehän on niin sanottu "oppinut mielipide". Samoilla materiaaleilla päädytään erillaisiin johtopäätöksiin, miksi? Koska yksilöillä on erillaiset (OMAT) mielipiteet.

Unohdetaan maahanmuutto politiikka, ota vaikka se talouden elvytys politiikka, aika vaikea tätäkin objektiivisesti arvostella.

Toisaalta olen samaa mieltä kanssasi siinä asiassa, että kaipa se on turha täältä huudella ennen kuin on nähnyt minkälaiset kokeet on kyseessä. Eli luomme mielipiteteen omien kokemustemme ja tietojen perusteleella.

Oliko aineistoa ?

Oliko aineistoa, jonka taustalta Jussin jutuista piti kirjoittaa ?

Aineistot oli

Vanhaselta oli haastattelu HBL:stä ja Halla-aholta Hesarista. Kysymys kuului, mikä on miesten näkemysten ero ja miten HE perustelevat näkemyksensä.

Siinä ei siis pyydetä ottamaan kantaa mihinkään. Sivistynyt ihminen, kuten tuleva ylioppilas ymmärtää tämän. Täällä tämmöinen on vaikeampaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely