- Veikkaan, että näemme Anneli Jäätteenmäen Keskustan presidenttiehdokkaana. Hän on saanut tehtävään hyvää ulkopoliittista osaamista Euroopan parlamentissa, Korhola toteaa Uuden Suomen blogissaan.
Jäätteenmäki itse ei torjunut tänään ajatusta Ylen Ykkösaamun haastattelussa. Sen sijaan hän ilmoitti, ettei hän aio osallistua eduskuntavaaleihin.
- Siihen minä en tänä päivänä vastaa mitään. Keskusta asettaa oman ehdokkaansa demokraattisessa järjestykessä, ja kun olen tämän yhden asian tänä päivänä punnertanut päätöseen, niin on aivan kohtuutonta odottaa, että miettisin vuotta 2012, Jäättenmäki totesi myhäillen.
Puheenjohtajakisan Jäätteenmäki torjui siteeraamalla filosofi Herakleitosta ja toteamalla, ettei hän aio astua samaan virtaan kahdesti. Jäätteenmäen perustelut löytyvät hänen Uuden Suomen blogistaan.
Teoreettisen filosofian väitöskirjaa valmisteleva Korhola haluaa tasapuolisuuden nimissä huomauttaa, ettei puheenjohtajaehdokkaaksi ilmoittautunut Paavo Väyrynen ole astumassa samaan virtaan toista kertaa.
Virtakaan kun ei ollut Herakleitoksen mukaan pysyvä.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Paras mahdollinen nainen
Anneli on paras mahdollinen naisehdokas ensi presidentinvaaleissa.
Siihen tehtävään hän valmentautuu parhaiten EU:n tehtävissä.
Hieno nainen ja ihminen!
Toivottavasti häntä ei kuitenkaan hehkuteta liikaa liian aikaisin, jotta ei käy kuin Eeva Kuuskoskelle aikanaan.
Taisitpa Mummo
jo nyt itse hehkuttaa Kalman Almaa liikaa, sillä jopa Keskustapuolueestakin häntä löytyy hienompia ja ryvettymättömämpiä naisia presidenttiehdokkaaksi.
Luottamustoimeen tarvitaan luottamusta
Suomen tasavallan presidentin toimi on tasavallan korkein luottamustoimi ja tähän asemaan valittavan henkilön on nautittava vahvaa luottamusta myös kansainvälisesti.
Kun Anneli Jäätteenmäki valjasti hänelle salassapitosääntöjä rikkoen vuodetun kansainvälisen luottamuksellisen asiakirjan asiaansa ajavalla sisällön tulkinnalla varustettuna omien vaalivankkureidensa eteen, hän samalla romutti oman luottamuksensa kansainvälisten toimijoiden silmissä. Kukaan ei voi enää luottaa siihen, etteikö Anneli Jäätteenmäki käyttäisi myös presidenttinä olessaan haltuunsa uskottua salaista ja luottamuksellista materiaalia henkilökohtaisen etunsa ajamiseen.
Siksi Anneli Jäätteenmäki on henkilönä täysin sopimaton presidentiksi. Presidenttinä Anneli Jäätteenmäki aikaansaisi tilanteen jossa Suomi aidattaisiin kansainvälisissä yhteisöissä ja päätöksenteossa automaattisesti sisäpiiritiedon ulkopuolelle.
Toivottavasti ei
Jos Jätemäestä tulee presidentti, niin viimeistään siinä vaiheessa on aika vaihtaa asuinvaltiota!
Terve menoa ei kukaan jää kaipaamaan
Tuskin suomi paljon menettää
Oikea johtopäätös
Pitää varmasti paikkansa , että Jäätteenmäki säästää paukkuja presidentin vaaliin. On paljon kunniakkaampaa hävitä valtakunnalliset vaalit kuin puoluejunttien pitämät suljetut vaalit.
Niinistön osalta luulen, että poliittinen ura on ohi. Kun mies pitää itseään jumalana, ei silloin kestää minkäänmoista vastoinkäymistä ja epäluottamusta.
Eduskunnassa kokemastaan häpeätä tuollainen mies ei koskaan toivu.
Jäätteenmäki voittaisi
Jäätteenmäestä tulee presidentti, jos hän on siinä vaalissa aikanaan ehdolla. Se johtuu täysin hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Taustapuolueen (kansanedustajien) käytännön ansioista en sano mitään.
kohtaaminen osa II
Historian siivet havisisivat kun Kultarannan kohtaaminen otettaisiin uusiksi. Tälläkertaa Tarja luopuisi tehtävästään antamalla valtaoikeudet Annelille.
Yhtä hyvin Halla-aho
Eiko Suomesta löydy yhtä empaattista akkaa julkikuvaksi?
Karmeiden valokuvien sarja usarissa jatkuu...
Jos halutaan usarissa nostaa korholan uraa, niin ei sitä tarvitse tehdä laskemalla kepulin omaa.
Golgatan Olga ei nauti luottamusta
Eikö olisi hyvä luottaa kansan ymmärrykseen, joka lähetti Golagatan Olgan Brysseliin pois täältä ihmisten jaloista. Ei sitä enää tänne tarvgita. Miksi näitä vanhoja p...uja koko ajan tarjotaan uudestaan.
Aika meni jo! Tarvitaan uusia kykyjä.Näillä on jo niin paljon kuraa rattaissa, että koko toiminta menisi vain vanhojen tekemisten selittelyyn.
Suomi oikeasti taritsee uutta ajattelua ja uusia näkemyksiä.
Ihan sama, vaikka naapurin sokea hevonen,
kunhan ei punikkia enää koskaan tähän maahan. Kokoomuksen kukkahattuämmät voivat sen tehdä kuitenkin vielä kerran, jos oikein ärsytetään.
Korhola/Jäätteenmäki
Ei Korhola ollut Niinistöä vastaan vaan kirjoitti sen, mitä erittäin monet tuon haastattelun jälkeen totesivat. Jäätteenmäestä tulee kepun presidenttiehdokas eikä siellä muita todellisia mahdollisia olekaan.
Sossut täällä yrittävät aina vain muistuttaa Jäätteenmäen eroamisesta pääministerin paikalta. Siinä todellinen valehtelija oli Lipponen ja hänen aina kaunainen ajatusmaailmansa.
Näistä ajtuksista huolimatta en ole kepun kannattaja, kannatan Niinistöä pressaksi.