Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Ulkomailta hoitoon Suomeen yhä useammin

Ulkomailta hoitoon Suomeen yhä useammin
Julkaistu: 21.3.2010 7:46
Kuva: All Over Press
Kuva
Espanjan ykkössijaa selittävät maassa asuvat suomalaiseläkeläiset.
Kuva: All Over Press
Espanjan ykkössijaa selittävät maassa asuvat suomalaiseläkeläiset.
Ulkomailta Suomeen erikoissairaanhoitoon tulevien potilaiden määrä on kasvanut selvästi, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Eniten potilaita saapuu Espanjasta, Ruotsista ja Saksasta. Espanjan ykkössijaa selittävät maassa asuvat suomalaiseläkeläiset.

Vuosina 2000–2009 Suomelle maksettiin hoidosta noin kaksi miljoonaa euroa. Suomeen saapui 440 potilasta. Kelan terveysosaston mukaan potilaiden määrät ovat kasvaneet erityisesti viime vuosina.

Summat koskevat niin sanotun ennakkoluvan saaneita. EU-maassa sairausvakuutettu voi saada luvan, joka oikeuttaa hoitoon toisessa EU-maassa. Tilastoissa ei ole omatoimisesti tai äkillisen sairastumisen vuoksi hoitoon hakeutuneita.

Sunnuntaisuomalaisen mukaan myös suomalaisia hakeutuu aiempaa enemmän hoitoon ulkomaille, pääasiassa Ruotsiin. Usein syynä on ruotsinkielisyys tai rajan läheisyys.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Yhteinen sairasvakuutus

Kohta EU:ssa on yhteinen sairasvakuutusjärjestelmä. Voin taata, ettei sitä tehdä ainakaan KELA:n mallin mukaan.

kohta tämäkin Suomi-mainos katoaa

Ei kestäne kauan, kun tuollaisia pekkameja ei tarvitse Suomeen odotella. Opetusmäärärahojen leikkaukset ja koulutusjärjestelmän alasajo pitävät siitä huolen.

Sitä saa, mitä tilaa - vaalit ovat tulossa.

Vale-Kela

KELAn touhu on bingokerho ja hyväveli-Huttusta koko etätyö. Eläkkeelle koko laitos ja henkilökunta kortistoon ilman mitään toivoa paremmasta. Voisivat siten valehdella vaihteeksi keskenään toisilleen, että oma koira puri.

todella osaavien yksiköiden alasajo

Kun nyt katsotaan keskustelua Reumasairaalan kohtalosta tuntuu siltä että keskustelua johtaa kateellisten lääkärien joukko. Useissa kommenteissa esitetään että osaaminen olisi siirtynyt pois Heinolasta mutta eipä vaan kukaan uskalla sanoa mistä tuo ihmepaikka löytyy. Itselläni on kokemusta HUS:in "osaamisyksiköstä". Enpä halua sinne enään mistään hinnasta.

selvyys asiaan

Artikkelista poimittua:

"Eniten potilaita saapuu Espanjasta, Ruotsista ja Saksasta. Espanjan ykkössijaa selittävät maassa asuvat suomalaiseläkeläiset.

Vuosina 2000–2009 Suomelle maksettiin hoidosta noin kaksi miljoonaa euroa."

Meitä Espanjassa asuvia eläkeläisiä on syyllistetty, ja meille on laitettu kateusverona maksettavaksi täysi sosiaaliturvamaksukin Suomeen, mutta sairausvakuutuskortti otettu pois. Artikkelista selviää, että myös Suomessa tapahtuvan hoidon korvaa Espanja Suomelle.

Miksi joudumme maksamaan tuon sosiaaliturvamaksun Suomeen?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely