Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Vanhanen: Rasismissa nollatoleranssi

Vanhanen: Rasismissa nollatoleranssi
Julkaistu: 21.3.2010 15:09
Päivitetty: 21.3.2010 16:41
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Pääministeri Matti Vanhasen mielestä tulevien vaalien kansanedustajaehdokkaiden ei pitäisi edes rivien välissä hersytellä rasismilla.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Pääministeri Matti Vanhasen mielestä tulevien vaalien kansanedustajaehdokkaiden ei pitäisi edes rivien välissä hersytellä rasismilla.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan uhkauksia saaneella maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsilla (r.) on koko hallituksen tuki takanaan. Vanhanen sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että hallitus on pitänyt erillisen neuvottelun uhkauksista.

Vanhanen korosti, että Suomessa noudatettava nollatoleranssia rasismia kohtaan. Esimerkiksi tulevien vaalien kansanedustajaehdokkaiden ei pitäisi edes rivien välissä hersytellä asialla.

Uhkauksia saaneella maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsilla (r.) on Vanhasen mukaan koko hallituksen tuki takanaan. Hallitus on pitänyt erillisen neuvottelun uhkauksista. Vanhanen korosti, että Thors on noudattanut hallituksen ohjelmaa.

Kahden käännytyspäätöksen saaneen isoäidin kohtalon synnyttämästä keskustelusta Vanhanen totesi, että lain muutostarpeet voidaan selvittää. Hän kuitenkin muistutti, että kyse ei ole vain mummoista, vaan useimmilla lapsilla on neljä isovanhempaa.

–Millä tavalla se voi onnistua ilman, että samalla laajennetaan merkittävästi perheenyhdistämiskäsitteen piirissä olevaa perheenjäsenten määrää. En ole alan asiantuntija, mutta selvästikin inhimillistämiseen on tarpeita olemassa. Toivottavasti löytyy tapa, jolla lakia sopivalla tavalla muutetaan, Vanhanen sanoi.

Vanhasen mielestä Suomi kaipaa ensisijaisesti työperäistä maahanmuuttoa, jotta yhteiskunta pystyy tuottamaan ja rahoittamaan palvelunsa. Sen lisäksi on autettava hädässä olevia ihmisiä eli otettava pakolaisia ja annettava turvapaikka sellaiseen oikeutetuille.

Jos ei tuoteta halvalla, on toimittava hyvin

Vanhaselta tivattiin radioidulla kyselytunnilla avainalojen lakko-oikeuden rajoittamispuheista. Vanhanen painotti, että hän ei ole sellaista esittänyt, vaan on halunnut tuoreeltaan lakon jälkeen keskustella siitä, miten neuvottelu- ja sopimisjärjestelmää voitaisiin kehittää.

–Kun me emme halvalla halua myydä ihmisille työtämme, niin silloin pitää tämän muun systeemin toimia sataprosenttisella tarkkuudella ja hyvin. Ja kun voimme sen itse tehdä, niin miksi emme niin toimisi, Vanhanen sanoi.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Jaa

Entäs Halla-Aho? Halla-Aho on käsittääkseni saanut huomattavasti enemmän uhkailuja kuin Thors.
Mietippäs Matti, mistä se "rasismi" taas oikein syntyy?

Uhkailija

Muuten kukas tässä muuten uhkailee ja ketä, olisi herran nimi Matti Vanhanen

Vaalit

Ei muuta kun tiukat äänestyksen ensi vaaleisssa, demokratian ja suomen ja suomalaisuuden puolesta.
Demokratian tai sananvapauden riistäjät pysyvästi ulos eduskunnasta puolueväristä riippumatta.

Itsari

Kepu on tekemässä poliittista itsaria, siitä vaan taitaapi Persuja naurattaa.

Joo

Antaa Kepun vaan itsarinsa tehdä omapa on vikansa jos tekee

Nainen on arvoasteikossa hevosen, aasin ja kamelin alapuolella.

Satu Hassi
Astrid Tohrs
Anni Sinnemäki
+ muut samoin ajattelevat naiset

Olette mielipiteidenne, haihattulujenne ja tekojenne takia vaarallisia ihmisiä koska kaltaistenne vuoksi naisten syrjintä saa jatkua maailmassa.

Oletteko koskaan käynyt Saudi-Arabiassa.
Mä olen. useasti.

Sitä sanotaan Islamin mallimaaksi. Ai niin mutta sähän oletkin nainen, sehän tarkoittaa että olet miehen omaisuutta ja arvoasteikossa hevosen, aasin ja kamelin alapuolella.

Kannattaa käydä tosiaan, välillä sen oman latte kahvilan ulkopuolella, ihan ns. reality check.

Minä en halua Suomeen sellaisia ihmisiä, jotka silpovat lasten sukuelimiä, alistavat naisia ja sukupuolivähemmistöjä ja vaativat Suomea muuttumaan heidän uskontoonsa sopivaksi, kuten mm. imaami Khodr Chehab tekee.

Suurimmasssa osassa islamilaista maailmaa lesboudesta saa kuolemantuomion. Mikähän viherhyysärilepakoiden kanta on tähän?

En ole kuullut mistään

En ole kuullut mistään Halla-ahon saamista tappouhkauksista. Sen sijaan hän on tehnyt tutkintapyynnön Ylestä, jonka uutisissa häntä tituleerattiin rotutohtoriksi, ja Simo Rantalaisesta joka sanoi Radio Rockissa, että sitä (Halla-ahoa) pitäisi vähän ravistella.

Voi vain kuvitella millainen härdelli olisi syntynyt, jos häntä olisi oikeasti uhkailtu. Mutta ei hän ole itse niin väittänytkään. Fanit ovat vain panneet tällaisen huhun liikkeelle.

Jaa-a

Taitaa olla se Mäki-Ketelä, vai ketkäs tuon Homma-projektin kimpussa ovat. Olisikohan ketjun aloittaja tarkoittanut heitä. Siellä on kriittisiä ääniä hallitsematonta maahanmuuttoa kohtaan esitetty ja siitä palkkioksi tulee uhkailuja.

Ihmisille alkaa riittää rikollisten maahanroudaaminen ja loputtomien heinäsirkkalaumojen elätys. Enkä kyllä ihmettele yhtään. Tiettyjen rotujen ja kulttuurien saavutukset kun eivät kovin mairittelevia ole. Sitähän ei ääneen saa sanoa, kun muuten rasismi.

Sitten kun sitä rikollista ja häiriköivää porukkaa alkaa joka toisessa naapurissa, niin hallitsematon väestön siirto onkin jo myöhäistä lopettaa. Tilanne johtaa samaan missä muuallakin ko. rotujen ja kulttuurien maissa/alueilla.

Tätä ei haluta suomeen, vaan osa kansasta ymmärtää tällaiset syy ja seuraussuhteet, varsinkin kun monesta maasta löytyy jo esimerkkejä mihin ollaan menossa.

Et ehkä ole kuullut kun et

Et ehkä ole kuullut kun et ole seurannut Halla-ahon sanomisia. Kyllä Halla-aho on moneen otteeseen kertonut että häntä ja perhettä on uhkailtu, mutta ei hän pyri siitä mitään numeroa tekemään.

Eipäs disinformoida

Tietämättömyys ei ole voimaa. Halla-aho on saanut tappouhkauksia säännöllisesti jo vuodesta 2005. Lue toki lisää:

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article38530...

Halla-aho on saanut

Halla-aho on saanut lukemattomia tappouhkauksia, kuulemani mukaan myös perhettä on uhattu.

"Käsittääkseni" ja

"Käsittääkseni" ja "kuulemani mukaan" eivät ole lähteitä.

Suvaitsevien kirjoitukset

Todisteeksi riittää, että lukee tämän maan mamu-suvaitsevaisten kirjoituksia Halla-ahosta. Mies on tapettu moneen kertaan hitaasti ja tuskallisesti.

Hevosmiesten Tietotoimisto

Laitappa linkkejä näihin tappouhkauksiin.
Jos niitä ei ole, lopeta paskanjauhaminen.

Ainoa tiedote

Olet oikein ahkerasti työntänyt näitä eri nimisiä tietotoimistoja eri nimimerkeillä viestieni perään ja käytät niissä alatyylistä kieltä.

Minulla ei ole aikomustakaan ruveta mihinkään kilpalaulantaan kaltaistesi kanssa. Minulle on täysin yhdentekevää - eli se ja sama - löydätkö yhtään linkkiä itse tai avustettuna. Vastaan vain asiallisiin kommentteihin.

Kiitos huomiosta.

Todellisuuden hyväksymisen vaikeus "suvaitsevaistolla"

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article38530...

Kelpaako tämä todisteeksi? Siellä on ihan Halla-ahon oma lausunto asiasta. Ikävä kyllä en itse uhkauksia pysty todistamaan, minulla kun ei ole pääsyä Halla-ahon sähköpostiin. Jollette tuotakaan usko, niin soittakaa Halla-aholle ja kysykää suoraan.

Jollette siltikään usko, niin miten voitte uskoa näiden suvaitsevaistenkaan sanomisia?

Onko reagointitapanne "sormet korviin, silmät kiinni ja älämölöä päälle" kaikkiin teille ikäviin uutisiin, suvaitsevaisto? Siltä te useimmiten kyllä vaikutatte.

Useita uhkauksia

Ainakin blogissaan Halla-aho aikoinaan (olisiko vuosi tai pari sitten) kertoi saaneensa useita uhkauksia ja myös julkaisi joitakin niistä. Tosin viime aikoina ei ole moisesta puhunut. Kun nyt kuitenkin otetaan huomioon miehen viimeisen vuoden aikana saama julkisuus, niin vaikea uskoa että uhkailut olisivat mihinkään loppuneet. Todennäköistä onkin siis, että Halla-aho ei vain katso aiheelliseksi pitää saamistaan uhkauksista meteliä.

Ja katsoo aiheelliseksi

Ja katsoo aiheelliseksi pitää meteliä aikaisemmin mainitsemistani tutkintapyynnöistä?

Jokin ei nyt täsmää.

Kappas vain

Päättäjille mietiskelytauko aiheena "Halutaanko Suomeen 50 vuoden sisällä sama väestöpohja kuin maissa, jotka sijaitsevat Välimerestä etelään ja itään?".
Tuhotaanko suomalainen kulttuuri ja suomalaisuus "etelän hetelmillä"

Valikoiva nollatoleranssi

Suomalaiset on uskoteltu luulemaan, että kovemmat rangaistukset eivät tepsi. Tätä linjaa on vedetty maailman sivun.

Nyt on kuitenkin keksitty kovemmat rangaistukset koskien keskustelua, joka sivuaa maahanmuuttajien aiheuttamia kuluja sekä karhunkaatoa. Uudet rapsut salakaadosta nousevat n 15.000e euroon! Maahanmuuttajia koskevat palstat on tukittu ja ihmisille ilmoitettu, että heillä ei saa olla mielipidettä asiasta.

Olisi suotavaa, että sama linja lavenisi muillekin aloille: päihtyneenä ajamiseen, autovarkauksiin, talousrikoksiin, vaalivilppiin ja vaalirahojen pimityksiin sekä raiskauksiin. Mutta kovennettua linjaa sovelletaan vain 2 eri aihepiiriin, maahanmuutokriittisiin ja karhuihin.

Maahanmuuttokeskustelussa unohdetaan toistuvasti, että kritiikki kohdistuu niihin taloudellisiin etuuksiin, jotka kansalaiset kokevat suurellisiksi ja jotka he joutuvat siitä huolimatta maksamaan. Sanoa ei vain saa mitään. Onko se oikein Stubb ja Vanhanen (ja Thors)?

Pahimmassa tapauksessa tälläiset 'rasismiin-edes-viittaavat-vaaliteemat-kielletyt' ilmasto tuottaa keskustelun kieltäjille negatiivisen vaalitulokset. Olkaa valmiit.

Suomessa tämä nollatoleranssi

tarkoittaa maahanmuuttokriittisyyden kieltoa.
Tai muuten rasismi-kirves heilahtaa.

Astrid Thorsin harjoittama ylimielinen maahanmuuttopolitiikka ja siihen kohdistuva kritiikki ovat yksi asia, ja häneen kohdistuneet laittomat uhkaukset ovat toinen. Ne ovat poliisiasia.
Nyt Vanhanen niputtaa ne yhteen, ja maahanmuuttokriittisyys halutaan leimata hallitustasolla rasismiksi.

Valtiollinen pakkosensurointi Suomessa etenee tyyliin; "ajatelkaa mitä haluatte, mutta suut tukkoon, tai olette rasisteja - siis rikollisia."

älä jaksa pliis

Älä pliis viitsi jauhaa tuota samaa vanhaa levyä. Saahan sitä politiikkaa kritisoida, vaikka maahanmuuttosellaista. Onko sitä kukaan kieltänyt? Rasismi on pikkuisen eri juttu kun politiikan kritisoiminen, mutta ilmeisesti jotkut ei tunnu osaavan sitä eroittaa, ja yleensä ne ovat maahanmuuttokriittiset...

"rasismi" ja rasismi

Ai kuten profeetan pilkkaaminen?

Thors on tyhmä

Thors on tyhmä kuin saapas ja aiheuttaa RKP:lle tappion seuraavissa vaaleissa. Se ei kuitenkaan oikeuta uhkailemaan. Lähinnä Thorssia voi sääliä.

Seppo ja 2 v 4 kk

...mut turhat paskablogit joita ei lueta tai kukaan ota tosissaan oikeuttaa 2 v 4 kk ehdotonta?

Jep!

Käytösrajojen ylipotkiva kylähullu saa sanoistaan pidemmän tuomion kuin raiskaaja teostaan.

Näköjään politiikkaa EI

Näköjään politiikkaa EI saa kritisoida.
Asia onkin niin, että vain kriittiset äänet tuntuvat olevan selkeitä käsitteiden kanssa. Politiikkaahan sitä arvostellaankin, mutta poliitikot kääntävät nykyiseen maahanmuuttoPOLITIIKKAAn kohdistuvan arvostelun pois toimistaan, väittäen sen kohdistuvan ihmiseen, esimerkiksi turvapaikan hakijaan. Näin ei asianlaita ole.

Itse pyrin olemaan tarkka myös käsitteen "maahanmuuttaja" kanssa. Se kun pitää sisällään monenlaista ryhmää.

Rasismi ja maahanmuuton

Välinen tasapaino on hiukan häilyvä ja aina ei oikein tiedä mitä milloinkin kritisoidaan, maahanmuuttoa vai muslimeja vai kritisoidaanko Islamia vai käytäydytäänkö rasistisesti vai sarkastisesti. Toisaalta ei tästä Vanhasenkaan lausunnosta ota selvää mikä on maahanmuuttokriittisyyttä ja rasismia ja mihin se raja vedetään. Nythän vanhanen sanoi ettei pidä edes rivien välistä? Siis mitä hän tarkoitti.?

Tuollaiset ilmaa puhkovat lausunnot saavat vain entistä enemmän epäilemään että kysymys on nimenomaan kritiikin vaientamisesta, toivottavasti olen väärässä. Helsingissä on onneksi oikeus olla positiivisesti rasisti ja voi valita rehellisesti valkoisen Suomalaisen ja Saksalaisen.

Ei saa kritisoida

Käypä lukemassa vaikkapa Päivi Lipposen blogia. Kritiikki on rasismia.

"...ja yleensä ne ovat

"...ja yleensä ne ovat maahanmuuttokriittiset..."

Tuollaisista lähtökohdista on vaikea alkaa kritisoida, kun kaltaisesi mielensä sopukoissa ajattelevat, että yleensä kriittiset ovat samalla myös rasisteja. Heidät on ihmisten mielissä jo valmiiksi leimattu negatiivisesti.

hyvä vanhanen!

se on hienoa että keskustapuolue kantaa suoraselkäisesti poliittisen vastuun pakolaispolitiikasta ja sen epäonnistumisesta.
viimeistään vanhasen lausunnon jälkeen on selvää että thors on toiminut pääministerin ja keskustapuolueen ohjeiden mukaan.

Mitä mieltä on Kokoomus

Thors on toiminut pääministerin ohjeiden mukaan, seuraavaksi odotan kokoomuksen virallista mielipidettä asiasta. Stubb kannattaa Thorsia ja kokoomusnuoret vastustaa nykyistä maahanmuuttolinjaa.

Annanko ääneni perussuomalaisille ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa?

NYT HILJAA, PKLE!

Vanhanen ei tunnetusti ole mikään älykkö vaan perhe-elämässään epäonnistunut isä. Vanhasella on suuruudenhulluuden seurauksena harhakuvitelma, että hänen tehtävänsä on kasvattaa aikuisia itsestään ja perheestään huolehtivia suomalaisia. Moni isä on yllätyksekseen huomannut huutavansa naama punaisena jälkikasvulleen, joka kyseenalaistaa herkeämättä tehtyjä päätöksiä "miksi, miksi, miksi?". Kyllä siinä hermo voi palaa, kun ei tiedä vastauksia, joten on helpompaa karjua lapsille sormi ojossa "ole hiljaa ja mene huoneeseesi!".

Jos Vanhanen olisi edes älykäs, hän osaisi tehdä eron rasismin (syrjivä tai syrjintään kehottava teko) poliittisesta kritiikistä. Aika näyttää, mutta veikkaan, että Matin seuraaja on edeltäjäänsä parempi kaikilla osa-alueilla.

ÄO ja painoindeksi

Minusta olisi tärkeää, että kansanedustajat ilmoittaisivat oppiarvonsa ja sotilasarvonsa ohella tai sijasta ÄO:nsa ja painoindeksinsä.

Jep, tiedot kehiin!

Täällä voisi noudattaa samaa linjaa.

...luuletko?

...että Vanhanen, Thors ja niin edelleen eivät ihan niinQ oikeasti "tajua"? Se mitä liturgiaa heitetään on eriasia.

---

Olihan Jenkeissäkin Oliver North joka ei sitten muistanut mitään ja Suomessa Puheloinen, joka ei ole sodassa ja moottoripyöräharrastajia, joiden kerhot eivät ole "rikollisjärjestöjä" sen enempää kuin poliisilaitos.

Tältä tosiaan vaikuttaa

On käsittämätöntä, että näin merkittävää kysymystä ei avata kansalaisille. Salailu on kaiken pahan alku ja juuri.

Se nimenomaan lietsoo ääri-ilmiöitä ja estää asiallisen pohdinnan. Kukaan järkevä ihminen ei vastusta maahanmuuttoa sinänsä, mutta jokainen järkevä ja ajatteleva yksilö haluaa ehkäistä ne ääri-ilmiöt, joita on riittävästi näkyvillä Keski-Euroopassa ( Saksa, Ranska mm.) ja Ruotsissa.

Ministeri Thors ja hänen virkamiehensä ovat tehneet kohtalokkaita virheitä. He ovat antaneet aseet käsiin tahoille, jotka käyttävät niitä väärin.

Ministeri Thorsin uhkailu on rikollista, mutta hänen siirtämisensä muihin tehtäviin ei sitä ole.

Viestini on suunnattu ...

kirjoittaja Hannu Mikaelin kommentin jatkeeksi.

Rivikansanedutaja Vanhanen

Ompas tulevalla tavallisella rivikansanedustaja Vanhasella jutut meinaan kun jo sanelee ja kieltää sanavapauden jo yli puoluerajojen tulevilta kansanedustajilta.
On mallilleen hommat mennyt joutaisi Vanhanen itse tippua eduskunnasta

Sananvapaus?

Sinulla ei liene oikeata tietoa siitä, mitä sananvapaudella tarkoitetaan.

Kansa

Kyllä Vanhasenkin olisi parempi pitää pienenpää suuta sillä me KANSA olemme se joka sanoo missä eduskunnan kaappi seisoo !

Lainassa

Vanhasenkin olisi hyvä muistaa että eduskuntavaltakirja on kansan antama joka joidaan kansan puolelta peruuttaa.

mikä on rasismia?

ovatko sitten taas kaikki virallisesta linjasta poikkeavat
maahanmuuttokriittiset rasisteja?

Lue vaikka Wikipediasta

r.laine kysyy mitä rasismi on. Tutustuminen kannattaa aloittaa vaikka Wikipediasta. Myös YK: ihmisoikeuksien julistus kannattaa lukea. Sen onon myös Suomi ratifioinut.

Jos intoa riittää uskon, että lähikirjastosta löytyy aineistoa aiheesta. Ei tarvisisi viisastella vakavalla asialla.

Missään asiassa ei voida

Missään asiassa ei voida puhua nollatoleranssista, on typerä jos noin väittää. Pitää voida arvostella ulkomaisia, ruotsalaisia, kiinalaisia, jehovalaisia, keskustalaisia, jne, ilman että joku möläyttää heti rasismikortista.

Mikä rasismi?

Valtakunnanjohtaja Siitoin on jo poistunut maasta Johtajansa seuraksi, vain eräs Seppo jatkaa hänen taisteluidensa tiellä.

Varsinainen pukki kaalimaalla

Valehtelu on OK ja kansa harhaanjohtaminen, mutta Vanhasen vastaiset mielipiteet ovat rasismia, sitä kuuluisaa tuppeensahattua rasismi?

Julkeaa tyhmyyttä tuo

Julkeaa tyhmyyttä tuo Vanhasen lausunto! Koko ajan älytöntä niputusta. Niinkuin ei kansa osaisi ajatella omin avuin

Alavilla mailla Hallan

Alavilla mailla Hallan vaara! Edessä on hyvin mielenkiintoiset vaalit.

Koskeeko pääministerin nollatoleranssi myös uimavuoroja?

[lainaus]Vanhanen korosti, että Suomessa noudatettava nollatoleranssia rasismia kohtaan.[/lainaus]

Tarkoittaako tämä sitä ettää pääministerin mielestä uskonnollisesti jaettujen uimahallien tai päiväkotien harjoittama tyttöjen eristäminen on nyt sitten kiellettyä, toimintaan liittyvän rasistisen ja eriarvoisen kohtelun perusteella.

Ehkäpä pääministeri voisi ilmoittaa mitä hän tekee perussuomalaisten ehdokkaiden saamien tappouhkausten suhteen. Vai onko maamme ensimmäinen virkaseksihenkilö taas avannut suunsa sanoakseen jotain jolla ei taaskaan ole mitään painoarvoa.

Niin, mikä olikaan se

Niin, mikä olikaan se Facebook-vetoomuksen otsikko? "Olen valmis istumaan linnassa Thorsin murhasta". Ja se on muka väärin jos Vanhanen ottaa kantaa tähän sanoen että tällaiseen on oltava nollatoleranssi?

Itse asiassa niin Vanhanen kuin koko hallitus olisi pitänyt huomattavasti aiemmin ja ponnekkaammin puolustaa Thorsia moisia uhkauksia vastaan. Ei ole mitenkään hyväksyttävissä että uhkaillaan ministerin henkeä.

Se on sitten täysin eri asia mitä mieltä ollaan Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Ja se on tosiaankin Suomen, ei Thorsin politiikka. Nimittäin pääpiirteittäin samaa politiikkaa on noudatettu viimeiset pari kymmentä vuotta ja sinä aikana suurin piirtein kaikki eduskuntapuolueet ovat ehtineet olla hallitusvastuussa.

Rasismi & turvapaikkaturismi

Enemmistö Suomen kansasta tuomitsee paitsi rasismin, myös turvapaikkaturismin. Kuinkas PM?

Mutta...

"Enemmistö Suomen kansasta tuomitsee paitsi rasismin, myös turvapaikkaturismin", mutta äänestää sen puolesta.

Tarvitaanko maahanmuuttoministeriä

Niissä maissa, joissa olen asunut, ei ole ollut mitään maahanmuuttoministeriä. Silti siellä on ollut maahanmuuttajia enemmän kuin tarpeeksi ja kaikki töissä! Ei ole ollut suurempia ongelmia, niin kuin meillä.

Meillä on maahanmuuttopolitiikka täysin epäonnistunutta. Jos sitä ei saa arvostella ja jos siihen ei tule korjausta, niin valta vaihtuu seuraavissa vaaleissa.

Nopea ja kovaotteinen

Pääministerin mukaan erillisen neuvottelun tuloksena on noudatettava nollatoleranssia rasismia kohtaan.
(You've got to ask yourself one question: Do I feel lucky?) Tämän toteutetus näkyy siten, että ei edes rivien välissä pitäisi hersytellä asialla. (Well, do ya punk?)

"Esimerkiksi tulevien

"Esimerkiksi tulevien vaalien kansanedustajaehdokkaiden ei pitäisi edes rivien välissä hersytellä asialla."

eli vasurit päättää kuka on rasisti -> jokainen joka on eri mieltä heidän kanssaan, näin se toimii...

Kaksinaismoralisti

Kun samassa yhteydessä kysyttiin Vanhaselta näistä kahden ilmeisesti vaarallisen mummelin karkoittamisesta, niin tämä reppana heitti sen olevan oikeuslaitoksen asia. Voishan kai myös kertoa oman mielipiteensä, mutta ei. Onneksi kesäkuu lähestyy........

Mielestäni ei pidäkään

Mielestäni ei pidäkään käydä ulkomaalaisten kimppuun, vaan kaikin laillisin keinoin niiden, jotka niitä Suomeen haluavat elämään verorahoilla. Silloin kyse ei ole rasismista, vaan hyökkäyksestä poliitikkoja vastaan.

Juuri näin

Mamuongelmaan syyllisiä eivät ole mamut, vaan viranomaiset ja ennen kaikkea vallassa olevat poliitikot - ja sitä kautta tietysti heidän kannattajansa, ÄÄNESTÄJÄT!

Pystyisköhän tämän saamaan vedonlyöntiin

Eli, että saako muka Suomessa vielä ensi kesänä ilmaista mielipiteitään tällä tavalla netissä. Ja seuraavaksi lähtee sitten Googlekin Suomesta, jos vanhojen kulttuurikansojen osoittamaa tietä aletaan noudattaa. Nollatoleranssia puhtaimmillaan.

Voiko hallituspuolue palvoa rasisti Axel Freudenthalia?

Toivottavasti Matti Vanhanen saa itsestään yhtä paljon irti kuin Astrid Thors, joka yritti saada Timo Soinin allekirjoittamaan rasismin vastaisen julistuksen, ja sai käytännössä Soinin ulostamaan aseen hallussapitoluvan hankkineen siviilipalvelusmies Jussi Halla-ahon, ja panee Astrid Thorsin allekirjoittamaan paperin, jossa hän ja Svenska folkpartiet julistautuu irti resismista epäillyn Axel Freudenthalin palvonnasta.

Sfp:n voisi jättää oppositioon siksi, kunnes katumus ja parannuksenteko rasismista on tehokasta.

Hyvä pointti Tapsa

Vanha kunnon RASISTI se ainoa oikea AF on edelleen RKP:n ideologinen isä ja hänen kuviaan roikkuu RKP:n toimistoissa.

Freudenthal

Oletko lukenut YHTÄÄN herran kirjoitusta?

Ovatko nämä mielestäsi

Ovatko nämä mielestäsi rasistisia ajatuksia?

Väitöskirjassaan vuodelta 1944 professori L. A. Puntila[9] erittelee ruotsalaisuuden vaikutuksia Suomessa ja eritoten 1800-luvun loppupuolen svekomaanista liikettä. Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa äärimmäisellä tavalla. Puntilan mukaan nämä Freudenthalin teesit olivat:

* Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
* Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
* Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
* Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
* Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
* Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal

KLASSINEN TILANNE: VOIMA JA VASTAVOIMA - HALLITUS VASTAAN KANSA!

Hallitus on siis päättänyt tykönään että KANSA PISTETÄÄN KYYKKYYN!
- Netti ja AJATUSPOLIISIA KOHTA LYKKÄÄ

Kumpikohan voittaa; Voima vai VASTAVOIMA?

VeliSynkkä
Pohdinta:
1. HERRAJUMALA kun ne on tyhmiä
2. Kaikki Hallituksen VIHAENERGIA liipasee niille NAAMANPÄÄLLE 100 kertaisesti takaisin! Vähintään?
3. MIKÄÄN ei ole nyt tärkeämpää kuin toivoa ja KANNUSTAA Hallitusta pistämään kehiin KAIKKI MAHDOLLISET KYYKYTYSELEMENTIT: Poliisi, Ajatuspoliisi ( PERUSTETTAVA ) DDR - STASI - CCCP - ILMIANTOJÄRJESTELMÄ. Lehdistön sensuuri - NETTISIVUSTOJEN LAAJAMITTAISET SULKEMISET. rikostutkimukset sekä ERITYISESTI TIETOKONEIDEN takavarikot.
Potentiaaliprofiloinnit, Sähköisten VALVONTALAITTEISTOJEN monikymmenketaistaminen. NETTISENSUROIJIEN 10 000 kpl, tehokoulutus ja palkkaaminen. Googlen tehokontrollointi. Operaattorien tehovalvonta. A. TORSSIN PYHIMYKSEKSI JULISTAMINEN.

Värikästä

Taitaa tulla eduskuntavaalikamppailusta värikäs,kun kovalla kiireellä haalitaan vaaliastaloita.Ulkopolitiikan perinteinen perusnuija on käynyt keveäksi ja kepu tarvitsee uuden raskaamman.Jokohan Matti löysi sopivan?

Jippii, sitä minäkin!

Matti on tullut "järkiinsä" ja aikoo lopettaa suomalaisien lapsien syrjimisen kouluissa! Loppuuko "positiivinen syrjintäkin"? Pääsevätkö suomalaiset opiskelijat ja työnhakijat sittenkin samalle viivalle mamujen kanssa? Tuleeko vihdoinkin se aika, jolloin erill. tehtäviin ja töihinkin sekä koulutuspaikkoihin valitaan siihen kykenevät? Ja taas saa työnantajakin itse päättää kenet, vaikkapa pk-yritykseensä valitsee. Matti valehtelee taas. Nolla toleranssin mahdollisuus kertoo Matin tietämyksen ruohonjuuritasolla.

Nolla toleranssi Matti Vanhasen lapsellisuudelle

Onhan se olut tiedossa, että tämä hallitus ei kuuntele kansalaimielipiteitä, eikä suomalaisten hyvinvointi kiinnosta. Saas nähdä, miten tuilla toimiva lehdistö reagoi Matin ilmoitukseen, minulle se ei tullut yllätyksenä. Onko rasismia jos pyydän hallitusta selvittämään kokonaisuudessaan mamu-politiikan kulut. Matin oli aikakin erota puheenjohtajuudesta ja muutos tarvitaan.

Valtiontarkastusvirasto

Olen toisaalla ehdottanut, että Valtiontarkastusvirasto laatisi kansalaisille kuluselvityksen koskien maahan valtion varoilla tuotuja maahanmuuttajia. Koska rahamme ei riitä ja elämme velaksi, olisi tärkeää tehdä selvitys näistä maahanmuuttajien kuluista. Yleensä kun taloudessa raha menee kireälle, etsitään säästökohteita.

Asia ei tietenkään koske täällä työssä olevia. Omin avuin työhön tulleet eivät edes liity keskusteluun, vain sosaalituilla elävät ulkomaalaiset.

Hyvä kommetti nevalta

tapio_o_nevan kommennit oli hyvä.

Kuka uhkaili?

Rasismilainsäädäntöä ollaan valmistelemassa, joten tällaiset "uhkaukset" ovat tarpeellisia.

Tatun poika Matti

Eivät käy käsikädessä isän ja pojan tiet ko. ismissä.
Mihin lie omena vierähtänyt?

Oksettavaa törkyä

Onpa paljon oksettavaa luku- ja ymmärrystaidotonta vihavitsailua tälläkin palstalla jo.
Menettääkö US lukukelpoisuutensa?

OK, on myönnettävä

...että Kiinanmalli-Vanhasella on kuitenkin yksi hyvä idea.

Nyt alkoi kylmimään oikeasti

Asioita ei siis voisi enää edes kuiskata retrospektiivisti?

Koko ilmiö josta nyt savet housussa hyssytellään, on komediaa, jossa leikitään ihmisten sananvapaudella, turvallisuudella ja vahvistetaan tabuja.

"Jos ei tuoteta halvalla, on toimittava hyvin."

Näppärästi yhdistetty toimitukselta?

Tästä todella on kysymys. Myös muissa euroopan maissa on tehty juuri näin. Halpa työvoima on viennin kannalta positiivista. Siksi tänne on pakko saada halpaa työvoimaa koska suomen oma työvoima on kuritonta.

Tässä sitä sitten jaetaan hyvinvointia ympäri maailmaa, kirjaimellisesti. Pienen pieni drawbäkki on tosin se että tästä leikistä ei tule loppua kun se on kunnolla saatu käyntiin.

Suomi on toistaiseksi pärjännyt kokonaisuutena varsin hyvin tässä taantumassa, verrattaessa muuhun eurooppaan, vai onko?
Onko hyvinvointi silmänlumetta ja kirstu on nyt täysin tyhjä? Hätäratkaisuna: HALPATYÖVOIMA!

Öö, ei muuten toimi....

Vastaan omaani kun ei...

Poliittisen eliitin hartain toive on: USKONTO piste.

Sitä on oltava ja sitä täytyy vaalia koska uskonto käskee lisääntymään. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän rahaa, hälle joka on huipulla.

Mikä parempi keino kuin tehdä suomeen väkisin köyhä ja työtön ryhmä joka lisääntyy? Jos ihmisellä ei ole mitään tekemistä, ihminen LISÄÄNTYY. Kulttuuri ja etenkin uskonto on pakko säilyttää eikä sitä saa arvostella. Mitään tähän liittyvää EI SAA ARVOSTELLA.

Miettikää: -Talouskasvu. Mistä tulee taluoskasvu? Siitä, että toisella puolella maailmaa syntyy tarpeeksi ihmisiä joille voit myydä tuotteesi. Onko hieman yksinkertaista?

Ilman jatkuvaa väestönkasvua talouden nousukiito on täysin mahdoton. Ajatelkaa edes hetki.

Ja ei edelleenkään, joten....

Kohta on apuharvennuksen aika. Ydäreitä on jemmattu pitkin palloa jo useamman vuosikymmenen ajan.

Juuri tämän vuoksi israelissa on häpäkkä käynnissä ja tilanne ei etene. Kukaan ei enää uskalla sanoa jutkuille että älkää enää lisääntykö. Kukaan ei uskalla sanoa musuille että älkää lisääntykö.

Kukaan ei sano edes kristillisille että lopettakaa se tolkuton monistaminen.

Jokainen yli nykymäärän syntyvä muksu on kuin kultakimpale jota voi hyödyntää. Ihmetelkää miksi Kiina laittoi suitset tuolle kehitykselle.
Sen vuoksi että nyt on enemmän muita kuin kiinalaisia....muille voi siis myydä tuotteita ja kaikki tuotteet tulevat nykyään kiinasta. Ja Kiina ei päästä ulkomaisia maahan ihan tuosta vain hyödyntämään.

Ei muuten päästä venäjäkään, olettekos huomanneet? Korruptio on sitä luokkaa että lähti IKEAkin kuin kuppa töölöössä.

Vanhasen politiikassa meidän tulee lisääntyä, siitä on nyt kysymys. Meidän täytyy saada tuotteet halvaksi jotta voimme kilpailla. Tätä samaa harrastaa koko EU ja voittaja on Kiina sekä Venäjä. Me ostamme nyt mitä he tarjoavat. Erittäin yksinkertaista. Afrikka on edelleen siellä jossain, ja konflikti jatkuu, jatkuu ja jatkuu, believe it or not.

Tätähän ei kannata ymmärtää

Jokainen euroopan unionin sisälle otettu pakolainen on kuluttaja.

Kuluttaja ostaa KIINALAISTA elektroniikkaa, ja kuluttaja ostaa myös VENÄLÄISTÄ rakennustyötä sekä VENÄLÄISTÄ maakaasua että öljyä, kun kuluttaja saadaan riipaistua EU:n rajojen sisäpuolelle.

Kuluttaja riipaistaan afrikasta tai iranista, aivan sama, mutta pääasia on se että tilanne on täysin sekaisin sekä afrikassa että lähi-idässä. Sinne voi myydä mm. aseita että tilanne on varmasti ikuisesti heikun keikun, jonka jälkeen heille voi myydä elektroniikkaa ja maakaasua kun he tulvivat eurooppaan kuluttamaan maakaasua, öljyä ja kiinalaista elektroniikkaa.

Lisääntykäämme ;D

Onko Vanhanen

Rampa ankka vai kotkan höyheniin sonnustautunut pulu?

Toivotaan että saadaan

Toivotaan että saadaan kunnon kommunistit suomen johtoon että elämä paranee

kestävä kuin

Torakka mutta pidän torakoista huomattavan paljon enemmän.

sananvapaus

Haluaako Vanhanen estää perustuslaillisen oikeutemme sananvapauteen.

Sananvapaudesta

Vieläkin löytyy näitä taulapäitä, jotka luulevat, että on olemassa jokin rajoittamaton sananvapaus.

Rasismi

Lautanen voisi ihan aluksi määritellä, mitä tuo "rasismi" hänen mielestään tarkoittaa. Vasta sitten voidaan ruveta keskustelemaan toleransseista.

Kuulkaahan nyt, herra pääministeri Matti Vanhanen

Olen systemaattisesti ja haukkujen uhalla jaksanut puolustaa ja ajaa asiaanne kaikessa matalaotsaisessa median ja muiden puoluepukarien suoltamassa ajojahdissa teitä vastaan, niin siviili- kuin vaaliraha kohussakin. Ihan inhimillisin perustein olla lyödyn puolella.

Nyt riitti. Tämän uutisen kertoman uhoamisenne jälkeen on pakko valitettavasti kääntää kelkkani. Tuollainen asiassa noin pihalla oleva uhittelu täydellisen epäonnistuneen moku-hallitusohjelmanne yhden kohdan puolusteleminen menee yli sietokyvyn. Ette näköjään ymmärrä ollenkaan maahanmuuttokriittisyyden oikeaa olemusta. Luette sitä ilmeisesti kuin 'piru mokuraamattua'.

Perehtykää nyt hyvä ihminen ensin koko asian irvokkaaseen sisältöön, ennenkuin alatte ylikävelemään edustamianne suomalaisia. Tämä nollatoleranssinne ei ole tästä ajasta, se on pahinta rasismia kantasuomalaisten, omaa kansanosaanne vastaan, jota Thors ylimielisesti kyykyttää.

Kun olette yhtä pihalla kansalaisten tuntemuksista ja sietokyvystä, on todellakin parempi, että jätätte tehtävänne. Ainoa hyvin turhautunut myötätunto tulee vain siitä, että ymmärsitte sen tehdä. Tässä uhkailunne valossa se tapahtui myös epäonnistuneen tukemanne Thors'ilaisen maahanmuutto toteutuksen valossa vain liian myöhään.

Oleellisinta ei kerrottu

Bannasiko Vanhanen nyt hirmuisella mahtikäskyllään hottentottilaulun? Miten käy Velton?

Sananvapaus

Haluaako Vanhanen estää perustuslaillista oikeuttamme sananvapauteen. Se on vaarallinen tie.

Siis, maahanmuuttajiinkin

Siis, maahanmuuttajiinkin sovelletaan nollatoleranssia jos he käyttäytyvät rasistisesti suomalaisia kohtaan. HYVÄ.

Hallitusohjelma

""RKP:n on pakko vaihtaa Thorsin poliittinen sihteeri pätevään, joka pystyy kaitsemaan ministerin läpi loppukauden. Jos tämä jatkuu vielä vaalien alla, niin luvassa on rökäletappio.""

Miksi häntä pitäisi valvoa? Hänhän on tehnyt työnsä hyvin seuraten hallitusohjelmaa. Voisitko yksilöidä missä kohdin Thors on epäonnistunut seuraamaan hallitusohjelmaa? Minun mielestäni ei missään.

Thors

On seurannut varmaan hallitusohjelmaa, mutta ei ole hoitanut kotisuomalaisten asioita.

Suomi on velkaanut yhdessä vuodessa n 2 miljardista 13 miljardiin. Thors kolleegoineen- kansan suun tukkijat- eivät ole sitä huomanneet. Silti eletään hallituksessa ja sääntöjä pidetään voimassa ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Asiat ovat monasti hyvin yksinkertaisia.

Hallituksen olisi pitänyt pysäyttää pakolaisten maahantulo sillä perusteella, ettemme voi tehdä sitä velaksi.

mitä?

"Vanhanen korosti, että Suomessa noudatettava nollatoleranssia rasismia kohtaan. Esimerkiksi tulevien vaalien kansanedustajaehdokkaiden ei pitäisi edes rivien välissä hersytellä asialla"

On ihmeelistä, että maahanmuuttokriittisiä puheita ei sallita mutta puoli- tai kokorikollista vaalikorruptiota tai säätiötoimintaa ei koske nolla- eikä muut toleranssit.

Nollatoleranssi on kummallinen asia. Johonkin asioihin sovelletaan ja toisissa mennään kuin siat vatukossa.

brutukseni

eli sinäkin rinnastat rasismin ja maahanmuuttokriittisyyden

Seuraavat vaalit ovat maahanmuutto vaalit.

Jos maahanmuutosta ei tule kansanäänestystä niin seuraavat vaalit tulevat olemaan maahanmuuttovaalit. Tässä asiassa ei auta masan, jykän, taljan ei kuuluisan at:n populismi.

Minäkin vaadin nollatoleranssia

Pääministeri Matti Vanhanen ottaa voimakkaasti etäisyyttä rasistisiin mielipiteisiin. Vanhanen vaati YLE Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla ensi kevään eduskuntavaaleihin nollatoleranssia rasismiin.
Itse vuorostani otan voimakkaasti etäisyyttä Vanhaseen ja vaadin nollatoleranssia: oikeusjuttuihin jossa penätään olematonta kunniaa höppänöiltä yh-äideiltä, typeriltä maitokiukutteluilta, munattomilta kaasuputkilausunnoilta ja idioottimaisilta käsiasekieltofantasioilta. Näin alkuun.

http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Vanhasen isoäitiniputus

Po. isoäidit ovat yksittäistapauksia, joista Vanhanen vääntää yleistyksen perheenyhdistämispolitiikan laajentamiseen. Peruste on kestämätön:

- jos samaan aikaan maahan päästetään rikollisia, turvapaikkaturisteja ja heidän ottolapsiaan yms. eikä edes rikollisia palauteta, on aika kohtuutonta palauttaa Suomessa jo pitkään asuneet isoäidit olosuhteisiin, joissa he eivät ikänsä ja kuntonsa vuoksi tule toimeen. Sitten Vanhanen piiloutuu epäselvän lain suojiin.

Ei meillä tarvitse odottaa mitään lainmuutoksia, kysymys on puhtaasti noudatettavista käytännöistä, jotka voidaan muuttaa heti huomiseksi. Kiintiöpakolaiset haastatellaan ja seulotaan yksilökohtaisesti. Kaikenkarvaisia turvapaikanhakijoita sen sijaan ilmaantuu maahan syystä ja syyttä 100-kertainen määrä ilman mitään karsintaa. Mielestäni tässä yhteiskunnassa ei edes teoreettisesti voi tulla toimeen, jos on luku- ja kirjoitustaidoton. Toisesta EU-maasta karkoituksen pitää olla karkoitusperuste myös meillä.

Jos noudatetaan Vanhasen yksittäisestä tapauksesta yleiseksi linjaa, voi vain todeta, että meillä on näköjään tehty linjaus, jonka mukaan rikollisuus ei ole karkoitusperuste, mutta maassa jo asuva ihminen, joka paljastuu isoäidiksi, on karkoitettava. Eipä ihme, että omatkin vanhuksemme kärsivät.

rikolliset mummot

Ymmärtääkseni kyseiset mummot ovat tulleet vierailuviisumilla Suomeen. Heillä oli siis oikeus oleilla maassamme 3kk. Ovat olleet jo vuosia? Eikö laiton maassaolo ole rikos? Mummotkin ovat lakiemme rikkojia! Pitäisikö heidät palkita vielä ottamalla sosiaaliturvamme piiriin? Haloo!

Kansan valta yli toimijoiden

"Uhkauksia saaneella maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsilla (r.) on Vanhasen mukaan koko hallituksen tuki takanaan."

Mutta mitä ajattelee kansa?

Koko terminologiamme maahanmuuttoon liittyen on politisoitunut. "Tieto on valtaa", joten se, joka hallitsee keskustelua ja terminologiaa maahanmuutosta, hallitsee sitä myös teon tasolla.

Valtamedian toimituskuntaa - Sanoma OY ja Yle - sekä valtionhallintoa yhdistää yhteinen viholliskuva: valkoihoinen, maskuliininen, länsimainen, heteroseksuaalinen ja kristillinen maailmankatsomus. Näitä tukevalle maailmankatsomukselle on nyt julistettu hiljainen sota yhteiskunnassamme. Tämän vastapoolista käytetään nimitystä "toiseus" ja sitä halutaan edistää ministeriöissämme ja valtamediassamme.

Rasismi on rasismia kutsui sitä millä nimellä tahansa

Oli jo aikakin, että pääministeri puuttui asiaan. Koko käsite maahanmuuttokriittysyys on keinotekoinen ja vain hämärtää jo valmiiksi hämmentyneiden ihmisjoukkojen ymmärrystä. Missä olivat kaikki maahanmuuttokriittiset, kun omat vanhempanne lähtivät Ruotsiin paremman leivän perään? Rasismi, töykeys ja sivistymättömyys eivät ole suomalaisia arvoja, joita tarvitsisi suojella. Ehkä todellakin tarvitsemme tänne lisää ulkomaalaisia oppiaksemme tavoille.

Maahanmuuttokriittiset olivat silloin Ruotsissa

Niillä muuttajilla oli kuitenkin asunto ja työpaikka valmiina odottamassa. Ne maahanmuuttajat eivät tunkeutuneet maahan, vaan useat oli käyty ruotsalaisen teollisuuden toimesta värväämässä kotoa. Ne muuttajat eivät keksineet tarinoita eivätkä vedonneet turvapaikkajärjestelmään. Aivan eri ilmiö.

Rasismi on ihmisen paradoksi ja sisältyy epätasa-arvoon

Rasismin juuret ovat kaukana historissa. "Me" ja "he" -ajattelu on käyttäytymismallin syy. Tätä voidaan pitää deterministisesti ihmisen lajityypillisenä kohtalona ja/tai ihmiyhteisöjen luontaisesta kilpailusta johtuvana pyrkimyksenä. Yhteistyö ja kaikkia hyödyttävän periaatteen ilmapiiriiri voisi olla ratkaisuna, mutta tälle on esteitä.

On hamittavaa, että rasismikeskustelussa ilmiön "etninen" puoli korostuu ja muiden vähemmistöryhmien epätasa-arvo jää varjoon. Ikä- ja sukupuolirasismia tai muista poikkeavuuksista johtuva syrjintä on arkipäivää yhteiskunnan joka kerroksella (alle 5 vuotiaitten lasten leikkejä lukuunottamatta).

Piiloon jää myös hallituksen itsensä ajama talouspolitiikka, jonka seurauksena sosioekonomiset erot kasvavat, eikä alussa mainitsemani yhteistyön ilmapiiri voi näin ollen toteutua.

Maahanmuuttokriittinen kabaree- ja varietee.

Thors'ia ja muita suomalaisia poliitikkoja kohdellaan silkkihansikkailla, verrattuna johtaviin länsimaihin.

Meiltä puuttuu vertailukelpoinen terävä kabaree- ja varietee, maahanmuuttokriittinen ajatustenvaihtokin siitä piristyisi. Nykyinen kantasuomalaisten syyllistäminen, poliittisenkritiikin rajoittamistoimet y.m. ovat perin kummallisia ilmiöitä täällä "pohjoisessa kehittyneessä demokratiassa".

Älä äänestä 2011 nykyisiä hallituspuolueita

"Uhkauksia saaneella maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsilla (r.) on Vanhasen mukaan koko hallituksen tuki takanaan."

Jos siis muutosta halajat - älä äänestä 2011 nykyisiä hallituspuolueita.

poliitikot ovat pahimpia rasisteja, kohteena kantaväestö

Milloinkahan loppuu kantasuomalaisten rasistinen kohtelu? Poliitikot näyttävät olevan rähmällään loiseläjiksi Suomeen pyrkivien "turvapaikanhakijoiden" edessä ja kantaväestöä vaaditaan unohtamaan, hävittämään ja häpeämään omaa kulttuuriaan, milloinkahan kielletään suomen kielen puhuminen?

nollatoleranssi

Vanhasen seuraajalla on helppoa – surkeammaksi asioiden hoito ei voi ainakaan mennä.

Pölhö-Matilta ei viisauksia ole totuttu kuulemaan … nollatoleranssi juttu on tätä samaa taattua tavaraa.

Pitäisi olla jokin laki, jolla täysin kyvyttömät osoittautuneet pääministerit saataisiin
nopeasti vaihdettua – tässä pitäisi olla nollatoleranssi.

Ehdotus

Niin, ja lakiin kirjataan, että pääministerin kyvyt tai kyvyttömyyden ratkaisee Alfa2300.

Olipas näppärä ja

Olipas näppärä ja asiallinen vastaus. Etkö parempaan pystynyt?

Taso

No, kommentti ei oikeastaan olisi ansainnut minkäänlaista vastausta.

Halla-aho ei ole VIELÄ ministeri

Hänen olikin tarkoitus olla vain valtion muiluttama ongelmatapaus.

Toivottavasti Thorsin ja Halla-ahon asemat vaihtuvat, jotta Thorsistakin tulisi vain normaali kiusattu, jota ei lasketa.

Toivon mukaan vaihtoa on enemmänkin. Toivokaamme, että Suomeen saadaan johto, joka ajattelee kuten enemistö suomalaisista ajattelee. Sehän se demokratiaa olisi.

Tässä olisi Vanhaselle rasismia torjuttavaksi

Pyydän, että Vanhanen tutkii syyllistyykö Helsingin kaupunki Rikoslain 11 luvun 11 §:ssä säädettyyn syrjintään. Uusisuomi.fi nettilehdessä oli seuraava juttu;

”Helsingin kaupunki haluaa lisätä maahanmuuttajien määrää työvoimassaan. Helsinki harjoittaa työhönotossa niin sanottua positiivista erityiskohtelua, kertoo maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander.
Ohjeistus tekee mahdolliseksi sen, että maahanmuuttajaa suositaan rekrytoinnissa, jos hakijat ovat tasavahvoja.
Kaupunki on kertonut pyrkivänsä palkkaamaan maahanmuuttajia työntekijöiksi samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä.”
Asiaa tarkemmin tutkittuani kuulin, että asia yllä mainitun lisäksi saattaa löytyä sellaista ohjeistusta jossa maahanmuuttajaa suositaan työhönotossa vaikka tämän muut ominaisuudet olisivat heikommat kuin kantaväestöön kuuluvan työnhakijan. Jos tämä ei ole sitä, että ”asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan”, niin mikä sitten on?

Seuraavat vaalit

Vaaleissa nousee epäilemättä yhdeksi teemaksi maahanmuuttopolitiikka. Nyt kun Urpilainenkin on jo ryöminyt esiin asiassa, on syytä siirtyä asian olennaiseen kysymykseen. Paljonko maahanmuutto kaikkine oheiskustannuksineen meille vuositasolla maksaa? Vaalilupaukseksi ei riitä, että kustannukset lasketaan, jos päästään valtaan.

Hopi, hopi, vaaleihin on aikaa vuosi ja kustannusten pitää olla selvillä ennen vaalipäivää. Huom! Toteutuneet kustannukset, ei budjetoituja kustannuksia!

Ihmeelliseksi

näissä hyysäreitten kannanotoissa tekee se että, normaali Suomalaisuuden puolustaminen muuttuu rasismiksi.

Suomalaisuus

Tyypiliistä näille "suomalaisuuden puolustajille" on, että he eivät osaa äidinkielensä oikeinkirjoitusta.

Suomalaisuus

Uusinnan poisto

Säälittäviä urpoja

Aina kun laman seurauksena tulee talousvaikeuksia, pitää löytää syyllisiä. Itsessäänhän kenelläkään ei ole koskaan mitään vikaa.

1930-luvulla syyllisiä olivat juutalaiset. 2000-luvun Suomessa syyllisiä ovat siirtolaiset.

On tämä hienoa kansaa! Ihan kyynel nousee silmäkulmaan tätä kanssaihmisten arvostamista seuratessa.

On se kumma

Kirjoitukseni toisaalle eli Kataisen avaukseen liittyen:

Minuakin on rasistiksi joissain kirjoitukissa sanottu vaikka en edes halua eroon ulkomaalaisista. He todellakin rikastuttavat kulttuuria mutta vai siinä tilanteessa etteivät he koteloidu ja eristy muusta yhteiskunnasta. Nämä ongelmat valitettavasti tulevat eteen kun yksilö on kouluttautumaton ja kieliä osaamaton yms.

Pitkään ulkomailta Suomen keskustelua seuranneena voin sanoa samaa kuin Katainen että jaottelu suvauitsevaisiin ja kriittisiiin on mennyt pahasti sekaisin. Valittavasti tästäkin kirjoituksesta vaan paistaa läpi ettei todella ymmärretä asian vakavuutta tavalliselle suomalaiselle.

Korjaus otsikkoon

Vanhanen: mielipiteissä nollatoleranssi.

"Vanhanen korosti, että

"Vanhanen korosti, että Suomessa noudatettava nollatoleranssia rasismia kohtaan."

-Olen täysin samaa mieltä. Sen sijaan vapaa keskustelu maahanmuutosta on sallittava.

Nollatoleranssi ja sananvapaus

Luonnollisesti kaikki terveyteen kohdistuvat uhkaukset ovat typeriä ja maamme lakeja rikkovia. Siksi tuomitsen moiset heti alkuun.

Mitä tulee hallituksen linjaukseen maahanmuuttokeskustelussa, niin kaikki hallituksen linjaa vastustavat tai sitä kritisoivat leimataan ensin rasisteiksi ja sen jälkeen isketään nollatoleranssi pöytään.
Toisin sanoen keskustelun tason tulisi olla samanlaatuista, kuin keskustelut ylipäätään ovat Myanmarissa tai Pohjois-Koreassa. Mielestäni melko rasistista Suomen kansaa kohtaan.

Muistaakseni on tehty kysely, jonka mukaan suurin osa suomalaisista, joka edelleen on suuri enemmistö maassamme, on valmis hyväksymään esim. työperäisen maahanmuuton. Siksi koenkin vääräksi, että keskustelua ylipäätään käydään maahanmuutto nimikkeellä, koska sanalla on laajempi merkitys kuin itse keskustelulla.

Kritiikki ja puolustelut kohdistuvat yleensä kiintiöpakolaisten määrään ja heidän rasitukseen valtion taloudessa jne.
Tuo on kiistan aihe, jossa hallitus ei kansan mielipidettä tahdo kuulla.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely