Poliisi ryhtyy selvittämään kahta rikosilmoitusta, jotka on tehty Kotkan Mussalon sataman viime viikkoisesta ahtaajarähinästä.
Yle Kymenlaakson mukaan poliisi tutkii kahden henkilöauton vaurioitumista. Autojen kyljet naarmuuntuivat kahakassa ja toisen auton ikkuna meni rikki.
Poliisi on pyytänyt televisiokuvamateriaalia Yleltä tapahtumien kulun selvittämiseksi.
Ahtaajat vastustivat satamaoperaattori Multi-Link Terminalsin käyttämää ulkopuolista työvoimaa, jonka avulla yhtiö sai avattua Kotkan sataman toimintonsa. Töissä oli Ylen mukaan parikymmentä miestä, jotka värvättiin Facebookin avulla.
Yritykset:

Kommentit
On rikollista mennä
On rikollista mennä tekemään rikosilmoitus raittiista ja hyväkroppaisista ahtaajista.
On väärin, jos nämä Suomen toivot saavat merkinnän rikosrekisteriinsä heti älyllisen aikuisikänsä alkumetreillä. Koko loppuelämä on pilalla. Kuka enää ottaa töihin tai pitää vastuunalaisessa työssä tuomittua rikollista?
AKT:n on aloitettava uusi lakko, tai ainakin uhattava sillä rikosilmoitusten poisvetämiseksi.
Olet täysin väärässä
Jos ahtaajat katsoivat olevans oikeutettuja lakkoon laman aikana, heillä pitäisi olla pokkaa itsensä kurissa. Tottakai joku yrittää rikkoa lakkua tms.
Jos olet ahtaaja oikeassa näytä että siedät muiden mielipiteitä - jätä särkemättä töihinpyrkvivän auto, eihän se ole sinun.
Eikä sinulla ole oikeutta rikkoa mitään, lakko-oikeus sinulla on.
Jaa...
Näin on, työnantajat saavat mennä lusimaan elinkautista kaikki. Samoin poliisit, toimittajat ja muut jotka tätä jaloa ihmisryhmää yrittävät mustamaalata. Äidin kullannuppuja kaikki tyynni.
Ei armoa
Ahtaajilla oli jo ennestään melkoisen kova palkka. Ei armoa tässä vaan tekijät vastuuseen kunnolla...
Hyi
Menivät pienpalkkaisten Audia kolhimaan.
Tuskin oli oma. Epäilen,
Tuskin oli oma. Epäilen, että kyseessä oli työnantajan omistama tai liisaama työsuhdeauto.
Viimekädessä auton kolhiminen osoitti millä tasolla ahtaajien ajatusmaailma pyörii.
Vahingot maksaa vakuutusyhtiö. Ja jos sattumalta ahtaajan kortti ei ole hyllyllä ja hän omistaa auton, jossa on kaskovakuutus, hän itse osallistuu välillisesti vahinkojen korvauksiin.
Lainvoimaisen oikeuden päätöksen tultua voimaan, tutkivan journalistin kannattaa mennä soittamaan ovikelloa tai koputtamaan teltan oveen sekä kysyä, mitkä ovat fiilikset ja paljonko lysti maksoi?
Jep
KOMPPAAN!
Jaa jaa..
Asiat riitelevät, eivät miehet.. ..eihän riitele?
Rikkurit riehuivat - vaurioita korjataan
Satamissa tarkistetaan vaurioita, joita lakon aikana palkattu työvoima sai aikaan. Kolhuja aiheutettiin niin kuljetus- kuin lastauskalustollekin.
Ahtaajalakon aikana töitä tehneet rikkurit ovat hajottaneet kalustoa satamissa. Satamaoperaattori Finnsteveltä kerrotaan, että isompia vaurioita ovat kärsineet ainakin yksi laiva ja yksi nosturi Vuosaaren satamassa Helsingissä. Laivaan nostettu kontti pyyhkäisi rikki komentosillan päälliset rakenteet ja nosturista vahingoittui konttiin tarttuva osa.
Stevecon pääluottamusmiehen Juha Anttilan arvion mukaan vahinkojen taustalla on ammattitaidottomuus. Hän sanoo, että päivän tai viikonkaan mittainen koulutus ei riitä ahtaustyön sisäistämiseen. Anttila uskoo, että pienempiä ongelmia on ollut myös Kotkassa.
Satamaoperaattori Multi-Link aloitti työt satamissa viime torstaina esimiesvoimin ja lakon ulkopuolisella työvoimalla. Kotkassa töissä oli parikymmentä miestä, joista osa oli hankittu nettiyhteisö Facebookin kautta.
Ahtaajalakko päättyi perjantaina.
Uutisioinnista on tullut
Uutisioinnista on tullut sellainen käsitys että tässä olisi rikottu ahtaajien omaisuutta. Luottamusmieskin puhuu kuin hänen oma nosturi olisi rikottu.
No se kertoo vain koko ongelmasta että että luottamusmiehillä ja muulla ay väellä tuo omistamisoikeuden käsite ei ole vielä auennut.
Rikkureiden toimissa ei ole korjattavaa.
Autojen hajottamisessa ja rähinöinnissä on. Menee elämä merkilliseksi, jos ei itse saa valita onko lakossa vai ei.
Jos en kuulu mihinkään liittoon ja minua pyydetään lakkotyömaalle töihin, niin kuka sen voi estää.
Hoitakoot ne asiansa, kuka katsoo itseänsä kaltoin kohdelluksi.
Aina itse työsopimuksensa työnantajan kanssa neuvotellut
PetSu
Se on vähän sellaista.... "näin on aina ennenkin tehty"
Tekevälle sattuu...
Jos ei tee mitään ei satu mitään...
Työtapaturmat sattuvat harvemmin kokemattomille.
Useammin yleensä ne "kokeneet" satuttavat pahemmin...
Osallistumisesta
Osallistumisesta kollektiiviseen rähinään ja tihutöihin on annettava korkeimmat mahdolliset rangaistukset.
esim.
seittemän vuotta linnaa ja 12 vuotta pakkotyötä???
Vai 6-12 kuukauden yhdyskuntapalvelus satamassa?
Sitä saa mitä tilaa
Eiköhän nämä "isänmaan toivot" olleet vastapuolella. Tämmöisiin rikkurihommiin lähdetään aina omalla vastuulla. Tässä tuli taas esiin suomalaisille tyypillinen piirre jossa korostetaan lain noudattamista, puolin ja toisin, mutta omista lähtökohdista. Tämmöisissä tapauksissa mielestäni ainoa oikea tapa on jättää vahingot osapuolten itsensä hoidettaviksi, eikä tuhlata yhteiskunnan resursseja asiaan enää enempää.
Aika mitättömiin asioihin poliisi ja oikeuslaitos näyttävät nykyään oma-aloitteisesti puuttuvan, taitaa olla työn vähyyttä??
Sitä saa mitä tilaa
Kukaan ei käskenyt auton konepellille!
Eiköhän Audimies ollut ihan laillisella asialla!
Maksimirangaistus vaan kavereille... Linnaan ja tukkapois...
Ei yrittäminen ja työssä
Ei yrittäminen ja työssä käynti ole lain rikkomista.
Jos työantaja olisi lyönyt änkyräahtaajan auton ikkuna rikki niin hän istuisi tällä hetkellä linnassa.
No mikkä oikeus sitten
No mikkä oikeus sitten Ahtaajalla on rikkoa toisen kalusto jos toinen tekee jotakin ei toivottua. Ahtaajillako oikeus omaan käteen tiukan paikan tullen - entä muut kansalaiset?
Kippari oletko ihan
Kippari
oletko ihan tosissasi , meneppä nyt sinne kantamaan niitä konttejasi mutta muista mitä miten se nostetaan ettei tule kolhuja.
Taponyrityksestä myös tehtävä rikosilmoitus
Toi rikkuriha ajoi tahallaan ihmisten päälle, ja sehän on selvä taponyritys!
Audi-mies
Kumma juttu.
Kuormankäsittelylaitteita maahantuovan ja huoltavan yrityksen toimitusjohtajasta on mediassa tehty lakkorikkuri.
OLIKO TARPEELLISTA ?
Olikohan nyt tarpeellista tehdä rikosilmoituksia noin
pienistä asioista.
Ymmärtääkseni ahtaajat poistuivat satamasta heti 9 jälkeen
alkoholiikkeen avauduttua.
Nokian potkituille yli vuoden liksoja
Uusisuomi otsikoi
Mutta kun ahtaajat samaa asiaa ajoivat, he ovat rikollisia ja romuttavat koko Suomen talouden, johon päämisteriä myöten ollaan puuttumassa ehdotuksella kaventaa lakko-oikeutta.
Kummallista on tämä elämä??
Nokia hoiti vastuunsa omasta
Nokia hoiti vastuunsa omasta pussistaan harkintansa mukaan.
Satamaoperaattorit ovat tehneet samoin.
Ahtaajaparat
Siinä missä ahtaajat aiheutti satojen miljoonien vahingot yhteiskunnalle aloitetaan suuri keskustelu muutamasta kolhusta jota on sattunut satamissa.
Ilmeisesti tälläisen immateriaalisen vahingon mittaaminen on ahtaajille vaikeaa, mutta yksi kolhu kontissa on iso juttu?
Vähän perspektiiviä. Ymmärrän kyllä, että AKT:läiset haluavat uutisoinnillaan mustamaalata vastapuolta.
Mielenkiintoinen tieto
Se olikin mielenkiintoinen tieto, että venäläisomisteisen Multi-Linkin Facebook-ahtaajat eivät oikein osanneetkaan hommiaan. Uutisten mukaan Facebook-yhteisö kehittää itsensä vuokratyövoimaa välittäväksi firmaksi. Onnea vaan matkaan.
Kun edelliset vastaavat rähinät olivat 70-luvulta, niin kannattaako tästä tehdä luokkasotaa. Ja historiaa tuntemattomille, niin käytännössä kommarit lakkasivat toimimasta jo kaksi vuosikymmentä sitten. Ja kun nyt sekoitetaan kommarit ja sossut, niin ne eivät olleet työmailla samaa porukkaa vaan tappelivat verissäpäin. Eräs demari-ay-aktiivi kertoi kantaneensa asetta mukanaan vielä 1960-luvulla, kun piti pitää puoliaan kommareita vastaan.
Ja kommenttina niille, jotka rinta rottingilla kehuvat tekevänsä omat työsopimuksensa, niin mahtaako niissä sopimuksissa olla mainintoja lomista ja työajasta ja irtisanomisajasta ja mahtavatko ne olla linjassa alan työehtosopimuksen kanssa tai kenties työlainsäädännön kanssa? Eiköhän niille sopimuksille ole raamit lyöty jossain muualla kiinni kuin siinä sopimuspöydässä.
Olisi varmaan turvallisinta,
Olisi varmaan turvallisinta, että Facebook-porukka keskittyisi hoitamaan ahtaushommia virtuaalisesti. Suomessa on maailmankuuluja tietokonepelien takijöitä. He suostuvat luultavasti kohtuullista korvausta vastaan tekemään lastauspelin, jota käytettäessä omaisuus tai ihmisten terveys eivät vaarannu.