Faktakulma
Maksitaksit ovat kuorma-autoja, joilla muutama yrittäjä on harjoittanut henkilöliikennettä lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Taksiliikennelaki koskee vain henkilöautoja. Rinnalle tulleet TJP-Lines ja Easy Cab Company ovat rekisteröineet pakettiautoja kuorma-autoiksi ajoneuvohallintokeskuksen kautta, jolloin taksilupia ei tarvita.
Vuonna 2007 luvanvaraista taksitoimintaa säätelevässä laissa aiempi sana "moottoriajoneuvolla" muuttui sanaksi "henkilöautolla", mikä mahdollisti maxi-taxitoiminnan.
Tavallisten taksiyrittäjien mielestä maksitaksifirmat kiertävät lakia. Liikenne- ja viestintäministeriö on katsonut maxi-taxien olevan laittomia, mutta poliisilla on ollut eri kanta.
Viime kesänä pääkaupunkiseudulla syttynyt ja sittemmin hieman rauhoittunut taksisota on leimahtanut uudestaan liekkeihin. Helsingin ja Vantaan taksitolpilla on ollut väkivaltaisia yhteenottoja taksikuskien ja kuorma-autotaksien (ns. maxi-taxien) kuljettajien välillä viime viikon tiistaina.
- Tällaista välien selvittämistä on ollut tuolloin. Ensin Vantaalla ja sitten Helsingissä Töölön Museokadun tolpalla, komisario Heikki Kallio Helsingin poliisista tarkistaa poliisiraporteista Uuden Suomen saamat tiedot.
- Lievä pahoinpitely on kirjattu Helsingissä hässäkkään liittyen, Kallio sanoo todeten, ettei voi paljastaa kumpaan leiriin epäily kohdistuu.
Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos, jonka poliisi voi hoitaa paikan päällä sakoilla. Syyttäjä myöhemmin vahvistaa rangaistusmääräyksen.
Uusi Suomi kertoi taksisodan leimahtamisesta viime kesänä. Tuolloin asiakkaita jopa revittiin autoista. Uuden Suomen taksikuskeilta saamien tietojen perusteella maxi-taxikuskien kanssa on ollut hieman rauhallisempaa viime syksystä lähtien - ennen viime viikkoa.
Tavallisten taksiyrittäjien mielestä maxi-taxifirmat kiertävät lakia, kun ne eivät tarvitse taksilupia ja voivat käyttää erilaista taksajärjestelmää kuin muut taksit.
Poliisin mukaan laki antaa maxi-taxeille oikeuden kuljettaa asiakkaita.
- Koko juttu kulminoituu siihen, että maxi-taxit hakevat asiakkaita tolpilta. Ne eivät saa olla taksijonossa, mutta voivat jättää asiakkaan tai ottaa kyytiin, mikäli tolpalla ei ole muita takseja. Jonoon ei saa mennä kuin taksit, jotka ovat henkilöautoja, Kallio selvittää poliisin laintulkintaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee maxi-taxien kieltämistä taksiliikennelain uudistamisen yhteydessä.
Maxi-taxi-yrittäjä Pekka Orava on kertonut Uudelle Suomelle aikovansa haastaa Suomen valtion oikeuteen, jos kuorma-autotaksit kielletään.
Faktakulma
Maksitaksit ovat kuorma-autoja, joilla muutama yrittäjä on harjoittanut henkilöliikennettä lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Taksiliikennelaki koskee vain henkilöautoja. Rinnalle tulleet TJP-Lines ja Easy Cab Company ovat rekisteröineet pakettiautoja kuorma-autoiksi ajoneuvohallintokeskuksen kautta, jolloin taksilupia ei tarvita.
Vuonna 2007 luvanvaraista taksitoimintaa säätelevässä laissa aiempi sana "moottoriajoneuvolla" muuttui sanaksi "henkilöautolla", mikä mahdollisti maxi-taxitoiminnan.
Tavallisten taksiyrittäjien mielestä maksitaksifirmat kiertävät lakia. Liikenne- ja viestintäministeriö on katsonut maxi-taxien olevan laittomia, mutta poliisilla on ollut eri kanta.

Kommentit
Ostasivat vaan ite kans sen
Ostasivat vaan ite kans sen maxi-taxis kelpaavan auton kerta niin v*tuttaa ne.
Ei se ole taksisota
Maxi"taksi" ja Tjp eivät ole takseja, vaan toimivat villisti ilman minkäänlaista säätelyä taksoista, tai muista säännöistä, asiakas voi siis saada kallista tai erittäin kallista kyytiä, näiden "yrittäjien palveluja käyttäessään.
Oikeita takseja koskee tarkat taksasäännöt ja muut lakipykälät jotka takaavat asiakkaan turvallisuuden.
Hieman tarkkuutta otsikointiin..kiitos.
Eri mieltä
Jos asiakkaat ovat sitä mieltä, että maxitakseja tarvitaan, niitä tarvitaan. Hintasäännöstelyä ei tarvita, koska asiakas osaa kysyä hinnan kyydelle paikasta a paikkaan b.
Nuo taksasäännöt ovat sosialismia, joka estää toista kuljettajaa menestymästä hintakilpailulla. Kerropa, mikä lakipykälä takaa asiakkaan turvallisuuden? Mielestäni asiakkaan turvallisuuden takaa osaava kuski. Jos vahinko sattuu, se kuuluu pakollisen liikennevakuutuksen piiriin. Mikäli yrittäjä on täysi uuno, hänellä ei ole vastuuvakuutusta asiakkaan kärsimille vahingoille, joten hän maksaa vahingot itse.
Yksityiset eivät mahdu
Jälleen yksi todiste siitä, ettei yksityisautoilu sovi kaupunkiin. Ajakaa henkilöt julkisilla kulkupeleillä, niin ette saa aikaan reviiritappeluita.
Big surprise
En ymmärrä taksilupien logiikkaa. Ala ei suurempia lahjoja vaadi.
Taksi miehet kuuluu samaan
Taksi miehet kuuluu samaan geneettisesti periytyvään ammattikuntaan kuin paperityöläiset ja ahtaajat.
Nyt taksi miesten laji on aiheesta huolissaan lajinsa geneettisestä puhtaudesta.
Ei ole kyse
lahjoista vaan toimeentulosta !
Orava on puhtaalla ryöstöretkellä.
Yrittää saada kakkua tuomatta lahjaa.U hkailee siinä samalla juhlakalun vanhempia.
Ja olisi ehkä voinut jatkaa pitempäänkin, mutta rupesi ahneeksi ja pyrki joka tavalla luomaan mielikuvaa taksiyrityksestä (sama TJP-Lines), vaikka olisi voinut perustaa joukkokuljetusyrityksen. Hommata asiakkaita ja mainetta...
Toki lainsäätäjän mokalla on osuutensa asiassa.
Poliisi toimii kyllä oikein kun ei estä ajamista, sen laki sallii, mutta ei Orava voi silti asettua TAKSEILLE varatuille asemille. Yhdessäkään hänen autossaan EI OLE, siihen tarvittavia LUPAPAPEREITA. Pelkkää keltaista kylttiä TAKSI / TAXI tekstillä saa toistaiseksi käyttää kuorma-auton katolla kuitenkaan ilman OIKEILLE TAKSEILLE säädettyjä velvollisuuksia ja maksuja tai oikeuksia. Vakuutusjuttuja en uskalla edes ajatella kyydissäolijan kannalta.
Mieletön määrä rahaa, ainakin TJP-Lines mukaanlukien on laitettu kalustoon, jota tosin ei ole maksettu, eikä todennäköisesti tulla kaikkea ikinä maksamaan. Ainakaan TJP:n kohdalla. Todella oudot rahakuviot ! Ehkä joku Kauppalehden tilaaja osaa kertoa mistä on kysymys ! ?
Isot firmat käyttävät joukkaripalveluja joka päivä pitkiinkin kyyteihin. Niillä vain ei saa pyöriä kaupungilla
kyytiä kyttäämässä eikä käyttää keltaista kylttiä katolla, ellei nyt sitten rekisteröi lullaansa kuorma-autoksi.
Ja miten ihmessä jotkut luulevat Oravan autojen tuovan lisätarjontaa isojen porukoiden tarpeisiin ? Ei niihin saa nousta kuin yht. VIISI henkilöä. Toki kuljettajat monesti ovat ottaneet niin paljon kuin on mahtunut fyysisesti tunkemaan. Se on aina näky se. Jokohan kohta katollla ?
Ja se joka ihmettelee mihin niitä taksilupia tarvitaan, niin juurihan tässä on se esimerkki mihin ala ajautuu jos mitään säätelyä ei ole. Se on vaan maailmalla tapana tässä bussineksessa. Niinkuin muuten useimmissa länsimaissa se lupapolitiikkakin, mukaanlukien U.S.A. Siitä se johtuu !
Oravat tappelee pähkinöistä, iso raha kuitenkin tehdään ihan muualla.
Kapitalismi ja taksisosialismi
Eihän ongelma ole se että taksialaa säädeltäisiin, vaan se että taksialalla on rajoitetut kiintiöt. Miksi taksien pitäisi olla erilainen toimiala esimerkiksi ravintoloista, joiden pyörittämiseen vaaditaan tiettyjen ehtojen täyttäminen ja henkilökunnan pätevyys, mutta kukaan ei tule sanomaan että nyt on liikaa ravintoloita jossain. Se aika jolloin Alko laskeskeli mahdollisia asiakkaiden määriä on jo vuosikymmenien takana, mutta ilmeisesti tätä sääntelytalouden toista viimeisistä linnakeista ei saada lopetettua koska se on ilmeisesti yhtä tärkeä kuin lääkkeiden jakelu apteekkien kautta :D
Taksiporvarit juonii Brezneviläisten kanssa ! Hä ?
'Eihän ongelma ole se että taksialaa säädeltäisiin, vaan se että taksialalla on rajoitetut kiintiöt.'
No tämä kiintiömäärä on juuri osa sitä säätelyä.
Ja sitä tehdään lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa !
U.S.A.:ssa vielä monesti tiukemmin !
Taksialalla nyt vaan on tapana mennä hieman villiksi ilman
tiukkoja pelisääntöjä. Nyt pidetään pahimmat veijarit ulkona. Kuvitelkaa nyt vähän visioita...
Irlannissa vapautettiin viime vuonna ala säätelystä ja autojen määrä räjähti käsiin. Töitä ei juurikaan ole kun ei se kysyntä pompannut mitenkään taivaisiin. En tiedä Irlannin veromallista, mutta kaikenlainen vilunkipeli alkoi
välittömästi. Perhe kun on elätettävä vaikka yht'äkkiä on tuhansia harrastelijoita jakamassa kakkua. Harvoin kukaan ajaa taksin kyydissä vain paremman tekemisen puutteessa vaikka hinta olisi mikä.
Irlanti oli myöskin niitä harvoja maita joissa oli Suomen taksoja lievästi halvemmat hinnat, mutta vain lievästi.
Taksojakaan ei pidä verrata yks'yhteen, niin moni asia vaikuttaa todelliseen rahvaan ostokykyyn. Suomessahan se ei ole kummoinen, mutta keskivertotuloihin nähden taksi Suomessa ei ole kallis. Tutkimuksia tästä kyllä löytyy.
Miten mm. Lontoon BlackCab maksaa päivällä suurinpiirtein saman kuin taksi Helsingissä, mutta keskimääräinen palkkataso on siellä kymmeniä prosentteja suurempi. Huviajelut ovat varmaan jokapäiväisiä ?
Eikä se taksilla ajo ikinä ole kuulunut rahvaan arkihuveihin,puhumattakaan, että työmatkoja pitäisi päästä sillä menemään, järjetön ajatus kalliin verotuksen maassa.
Jos kerta Tukholmassa markkinavoimat ovat nyt toimineet,
niin Helsingistä poistuisi vastaavassa tilanteessa heti 200-300 taksia. Silloin oltaisiin samassa asukasta/taksi suhdeluvussa. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuullostaa,
voisi se houkutella myös uutta pysyvää työvoimaa alalle ja saataisiin ehkä ne pahimmillaan 200-400 puuttuvaa autoa yöhönkin. Ja paluuta ei sitten ole vanhaan.
Ja te jotka saatte verotonta kilometrikorvausta oman auton käytöstä pääsette jotakuinkin samoille nettokilometriansioille. Tämä ei tarkoita, että sillä rikastuisi, mutta oletteko ajatelleet mitä taksinkuljettaja joutuu tekemääm saman rahan eteen ja paljonko siihen kuluu viikossa tunteja ? Ette varmaan kun pidätte korvausta niin naurettavana !
Rauhoituhan nyt
Orava tekee työtä samoin kuin muutkin taksinkuljettajat. On ostanut kaluston ja maksaa veronsa, toisin kuin monet ns. viralliset taksit. Lisäksi hän noudattaa EU:n vapaan kilpailun periaaatetta hinnoittelussaan.
Tappelut
Nyt taksimiehet jo tappelevat kellä on parempi auto !
Suomi olla vapaa ja yrittämistä suosiva maa. Muuten ei lamasta nousta.
Mitä isompi joukko ihmisiä ja tavaroita taksiin mahtuu niin sen pienemmät päästöt henkeä kohti.
Maxi taxi
Silloin kun minä olin idässä, pyrimme hyppäämään taksiin kaupunginosasuuntien mukaan. Tätä eivät suomalialaiset vielä osaa, vaikka voisivat 2-3 -kertaistaa ruuhkakapasiteetin.
Vapautetaan kilpailulle
EU ei salli monopoleja vaikka Suomi suosii niitä
Ensin kebabit - nyt taksit
Eikös joku kurdi pahoinpidellyt turkkilaisen kebabin laajentamisesta tai perustamisesta? Minusta tämä on multikulttuuria, joka on rikkaus.
Ei muuta kuin tosi-TV:ä vain kaduille, kunhan eivät jenginä pahoinpitele rikkuriasiakasta.
TJP
Tietyt taksimiehet tuntuvat ahdistelevan kaikkia TJP:n autoja ajavia, olivatpa ne tilausliikenteessä olevia linja-autoja, "normaaleja" takseja tai "Maksi-takseja".
Muutama Maksi-taksi kolmen tuhannen taksin seassa ei paljon ole prosenteissa ja mahtuuhan noihin ryhmän kaikki matkatavarat paljon paremmin kuin johonkin neppariin...
No taksikuskithan on aina tapelleet tolpilla ajojärjestyksestä tai mistä lienee, ettei tossa mitään uutta ole...
Kaiken kokoisia kuljetuspalveluja tarvitaan...ainakin minä tarvitsen.
Niin, eihän se pieni
Niin, eihän se pieni varastaminen mitään.. samaten pimeät taksit ja taksisääntöjä noudattamattomat luvalliset taksit, mitäs niistä, onhan tässä näitä prosentteja jaettavaksi sinnetänne. Haluaisiko joku muukin osansa leivästäni?
Tää on vähän rikkurihommia kans
Eli luvatonta toimintaa.
MAXI-takseille samat velvoitteet
Jos MAXI-taksit joutuisivat suorittamaan samat velvoitteet kuin tavalliset taksi-yrittäjätkin, niin varmasti nekin pääsisivät tolpille. Lienee kyse porsaanreikien hyväksikäytöstä. Lailla yleisesti on pyritty suojaamaan joitakin osapuolia ja tässä nähtävästi myös asiakasta. Nämä pimeät taksit ovat oiva esimerkki tästä "laittomuuksien" totetuttajista.
Maxi-takseille ei myönnetä liikennelupia
Maxi-takseille ei myönnetä liikennelupia, koska ne järkeistäisivät liikennettä.
Taksi-Maksi ja kateus
Heippa!
Suomessa on kolme kateellista ihmisryhmää. Kalastajat ovat ensimmäinen. Taksinkuljettajat ovat toinen. Ja muut ihmiset ovat se kolmas ryhmä.
Terveisin eläkeläinen
Eikö taksitolpilla ole
Eikö taksitolpilla ole pysähtymiskieltomerkki koskien muita kuin takseja? Miten siis poliisin tulkinnan mukaan maksit saavat siitä ottaa/jättää asiakkaita?