Sunnuntai 27.5.2012

Norovirus iski Suomeen – Huippu vasta tulossa

Luotu: 
25.3.2010 07:43

Norovirusepidemian huippu on vasta tulossa. Ripulia ja oksennusta aiheuttava virus on kaatanut petiin suomalaisia jo vuodenvaihteesta lähtien, mutta voimakkaammin tauti on levinnyt helmikuusta lähtien.

Tartuntatautilääkäri Timi Martelius Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kertoo, että virus on sairastuttanut tähän mennessä hieman normaalitalvea useamman. Muualla maailmassa on ollut selkeästi tavallista laajempia epidemioita.

Suomessa jyllää samaan aikaan myös hengitystieinfektioita aiheuttava RS-virus (RSV). Virus on ärhäkämpi kuin nuhakuumetta aiheuttava rinovirus. Virusepidemian piti tulla Suomeen jo marras-joulukuussa, mutta epidemian alku viivästyi helmikuulle. Tautiin on sairastunut jo nyt useampi kuin viime keväänä, kertoo Martelius.

Marteliuksen mukaan on mahdollista, että RSV-epidemian puhkeaminen viivästyi sen takia, että sikainfluenssapelko paransi hygieniaa syksyllä.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

"Marteliuksen mukaan on mahdollista, että RSV-epidemian puhkeaminen viivästyi sen takia, että sikainfluenssapelko paransi hygieniaa syksyllä."

Tuntuu jotenkin naurettavalta, että jutussa ei edes mainita, että käsihygieniasta huolehtimalla ihmiset välttyisivät todennäköisesti myös näiltä viruksilta. Tämän pitäisi tietysti olla itsestäänselvyys, mutta ilmeisesti näin ei ole, jos epidemia kerran yltyi kun ihmiset lakkasivat pelkäämästä sikainfluenssaa (=pesemästä käsiä)! Esim. norovirus tarttuu pääasiassa juuri likaisten käsien kautta, ja hyvin suuri osa tartunnoista olisi vältettävissä, jos ihmiset huolehtisivat käsien pesusta vedellä ja saippualla. Ennen kaikkea sairastuneiden pitäisi tietenkin pysyä kotona tarpeeksi kauan - niin lasten kuin aikuistenkin - ja sairaslomaa pitäisi saada muutama päivä tarvitsematta heti hakeutua lääkäriin muita tartuttamaan.

Joka talvi uutisoidaan noroviruksen aiheuttamista epidemioista, joten miksei samalla voitaisi myös muistuttaa käsihygienian tärkeydestä? Tämä säästäisi monet ihmiset taudin aiheuttamalta kurjuudelta, vähentäisi työpoissaoloja, jne. Norovirus on toki vaaraton suurimmalle osalle väestöä, mutta voi olla vaarallinen vanhuksille, lapsille, tai muuten heikentyneen vastustuskyvyn omaaville. Lisäksi kyseessä ei ole mikään lievä "flunssa", jota on mukava potea kotisohvalla elokuvia katsellen, vaan äärimmäisen ikävä ja usein raju tauti, jota kukaan tuskin haluaa sairastaa, ja josta usein kärsii koko perhe.

Edelliselle kommentoijalle tiedoksi, että LigoCyte on kehittänyt norovirusrokotteen, jota testataan parhaillaan ihmisillä. Toivottavasti siis hyvin tuloksin! Valitettavasti virus muuntuu niin nopeasti, että kaikkiin virusmuotoihin tehoavaa rokotetta on vaikea kehittää.