Sunnuntai 27.5.2012

Bileet päättyivät kaaokseen Helsinki Clubilla: ”Tyhmyys tiivistyi”

Luotu: 
28.3.2010 21:29

Lauantai-illan vietto päätyi kaaokseen Helsinki Club –yökerhossa. Sauna Caliente –klubin yleisö kyllästyi odottamaan omia tavaroitaan narikasta ja ryntäsi suurella joukolla hakemaan niitä ja vähän muutakin järjestyksenvalvojien estely-yrityksistä huolimatta.

– Joukossa tyhmyys tiivistyi. Sellainen kaoottinen tilanne syntyi, kun jokainen lähti repimään tavaroita sieltä, päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista kertoo Uudelle Suomelle.

Poliisin mukaan episodi sattui puoli neljän aikaan, juuri kun ravintolan valomerkki oli tullut.

– Siinä hässäkässä ainakin kahdelta ihmiseltä on anastettu käsilaukkua, lompakkoa, gsm-puhelinta ja kela-korttia. Poliisi on kirjannut paikalla asiasta rikosilmoituksen varkaudesta.

Poliisin mukaan varkauden tekijöistä ei ole mitään tietoa.

– Saattaa olla, että alkoholilla on osuutta tämän tilanteen syntymisessä, mutta ravintolassahan se näin usein on, Huhtela toteaa.

Sauna Caliente –klubia mainostetaan Suomen suurimpina eksoottisina urbaanibileinä, joissa soi dancehall, reggaeton, hip hop ja latinorytmit.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Nebuchanezzar

"Poliisin mukaan episodi sattui puoli neljän aikaan, juuri kun ravintolan valomerkki oli tullut."

Kesäaikaan siirrytäessä valomerkki on tullut kolmeen ja neljään asti olevissa juottoloissa aina klo 02.30. Sen jälkeen kello etenee minuutin minuutissa, kunnes kello on 03.00, jolla hetkellä se on 04.00.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/03/1088523

Tyhmyys on tiivistynyt ilmeisesti "puoli neljän aikaan", jonka Poliisi on kirjoittanut ilmeisesti tapahtuma-ajaksi rikosilmoituksiin. Vain Poliisin kello voi olla 03.30. Ovatko Poliisit liikkuneet pitkäänkin valon nopeudella, että on saatu tällainen aikasiirtymä aikaiseksi? Kutsuisin tätä Paateron Paradoksiksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksosparadoksi

Nebuchanezzar

Robert Jordan sued the New Haven, Conn., police department after it rejected him as a police officer because he scored too high on an intelligence test. But U.S. District Judge Peter C. Dorsey has dismissed Jordan’s suit, ruling that he “may have been disqualified unwisely, but he was not denied equal protection” as defined by law. Jordan’s IQ is approximately 125, versus a national average police officer IQ of 104. New Haven argued that a too-smart cop “could soon get bored with police work and quit after undergoing costly academy training.” (AP) ...More likely, the brass realized he’d outrank them within two years.

lähde:
http://www.thisistrue.com/to_protect_and_serve_6657.html

Nebuchanezzar

Olin saunamiehenä vahingossa paikalla klo 00.00-01.00 ja lavalla hillui joku äijä kultainen löylykauha ripustettuna narulla kaulaan. Saunaa ei ollut, vaikka nimi harmaanjohtavasti väitti sellaista. Porukka ei ollut alkoholihumalassa - olivat varmaan vetäneet jotain oikeaa huumetta, jota löylykauhamies oli varmaankin myynyt. Naisten asut ja liikehdintä olivat herrajumalatasoa. Taisi olla parituskin käynnissä.

Portsari oli oudon ystävällinen. Oli varmaan vetänyt jotain.

Narikka-alue on aika sumppualueella ja ahdas, joten voi vain ihmetella miten "jokainen" mahtui repimään tavaroita sieltä.

Seuraavaksi vain Poliisi kaikkine voimineen paikalle. Koirat ja hevoset mukaan, ettei tyhmyys pääse taas tiivistymään.

Vieras

Ajattelin juuri eri maiden juomatapakulttuuria kun aukaisin tämän sivun. Olen kansainvalisessä kaupungissa Euroopassa ja kävelin eilen korttelin ympäri vuorokautta olevaan kauppaan illalla. Vieressä on uusi kiva pieni ravintola ja kaupassa kävijät poikkesimme juomaan siihen lasilliset viiniä. Humalassa ei ollut kukaan, jutttelimme hetken ja minäkin ilahdin kun oli ruotsalainen, siis naapurimaankin lehti siellä. Monet hyppäsi lasillisen jälkeen auton rattiin, kukaan ei ollut humalassa.
Ellei Suomi pääse eroon näistä juntti-säätelytäti-risikoista ja hyssälöistä tulemme olemaan ikuinen humalajuomisen takapajula.

h.j.j

Olisi hyvä tietää oliko kyseinen ravintola rikkonut myös asiakaspaikkojen suhteen märääräyksiä, eli oliko porukaa likaa jos oli niin mesta kiinnni ja luvat hylylle.

Vieras22113311

Humalassa vain suomessa - pilvessä Euroopassa. Suomalainen on liian rationaalinen juomaan vian lasillisen punaviiniä, joko se jätetää juomatta tai sit otetaan koko pullo. Euroopassa kaikki, vanhukset mukaanlukien, polttaa pilveä päivät pitkät. Onko se yhtään parempi?

Leskirouva von Fittendahl

Ne harvemmin käyvät siellä pilvipäissään puukkohippasille, ja käyttäytyvät muutenkin sivistyneemmin, eivät esimerkiksi vittuile naapuripöytiin, niinkuin Suomessa on tapana.

Vieras

Heh, olen joskus käynyt kyseisellä klubilla, koska olen rnb-musiikin ystävä, ja tykkään tanssia. Mutta koskaan eläissäni en ole nähnyt yhtä huonosti järjestettyä klubia! Portsarina pieni mies, jonka auktoriteettia tuskin kukaan kunnioittaa. Narikassa töissä "ensikertalaisia" jotka eivät muista kenen takin juuri nappasivat. Baarissa tarjolla pelkkää kaljaa ja kossua, ja sitäkin sai odottaa piiitkään, kun vain yksi myyjä tiskillä. Vessat kuin sikolättejä - tuskin koko iltana ollut vessapaperia. Normaaleilla klubeilla lasit siivotaan tasaiseen tahtiin, kun henkilökuntaa on tarpeeksi. Tuona iltana näin tasan yhden blokkarin noutamassa laseja sieltä täältä.. Surkeeta! Ja sisäänpääsymaksu muuten käteisellä - kätevästi ohi kirjanpidon suoraan taskuun, arvelisin. Että sellainen baarikokemus. Huono sauna. Never again.
ps. Joko mainitsin lavashown, joka oli lähes pornoa räppärin "tanssittaessa" tyttöjä.. huh.