Sunnuntai 27.5.2012

Outo ilmiö tärkeässä gallupissa

Luotu: 
29.3.2010 08:08
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Mielenosoitus ydinvoimaa vastaan huhtikuussa 2009.

Suomen suuren ydinvoimapäätöksen lähestyessä pääsiäisen jälkeen tiedotusvälineet ovat tehtailleet tiuhaan tahtiin ydinvoima-aiheisia gallupeja. Tänään aamulla julkaistu Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely toi toistaiseksi kaikkein kielteisimmän tuloksen lisäydinvoiman rakentamiselle.

Erot tuloksissa ovat kummallisen suuria, kun kuitenkin kysymyksen asettelu ja otoksen koko on ollut lähes identtinen jokaisessa tutkimuksessa.

Uutta tai uusia reaktoreita vastustaa Ylen kyselyssä 51 prosenttia. Kannattajia on 34 prosenttia, ja kantaansa ei osannut tai halunnut ilmaista 14 prosenttia.

Viikko sitten tehdyn kyselyn tulos on merkittävästi  erilainen. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämässä kyselyssä ydinvoiman lisärakentamista vastusti 43 prosenttia ja kannattajia oli 53 prosenttia.

Kaksi ja puoli viikkoa sitten Aamulehden Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä ydinvoiman lisärakentamista ilmoitti vastustavansa 47 prosenttia suomalaisista. Kannattajia oli 39 prosenttia ja 14 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Tutkimusten virhemarginaalit ovat 2,5-3 prosenttiyksikön luokkaa.

Ristiriitainen kuva mielipiteiden kehityksestä

Ylen edellisessä vastaavassa tutkimuksessa viime elokuussa lisäydinvoimaa vastusti 55 prosenttia suomalaista. Ylen tutkimuksen perusteella suomalaisten kielteinen suhtautuminen uusiin ydinvoimalahankkeisiin on siis hieman laskenut viime kesästä.

Helsingin Sanomien kyselyn perusteella todetaan puolestaan, että pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toisen hallituksen aikana eli keväästä 2007 lähtien kuudennen ydinvoimalan kannatus on laskenut 58 prosentista 53:een. Samaan aikaan vastustus on HS:n kyselyissä kasvanut 39:stä 43 prosenttiin.

 

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Teemu S

Ei olisi ensimmäinen kerta kun puolueeton ja riippumaton tiedostusvälineemme kaikkine punavihreine toimittajineen terrorisoi galluppeja. Muistanemme viime vuonna olleen maahanmuuttogallupin jonka tuloksista hävitettiin "väärä vastaus" kun se sai liikaa kannatusta.

Jouko Heyno

Kun - jälleen kerran - ei, yleisen käytännön mukaisesti, esitetä, mitä on kysytty, ei "tiedolla" ole mitään virkaa.

Veikkonen sentään

"miten ydinvoiman kannattajista on yhtäkkiä tullut ilmaston suojelijoita"

Johtuisiko se siitä, että ydinenergian hiilidioksidipäästöt ovat mitättömät tuotettua energiayksikköä kohti?

Villakoira

Näitä ns. tutkimuksia on poikii kuin sieniä sateella.
Lehdet teettää kilvan tutkimuksia ja niistä maksetaan aina vaan vähemmän. Halvin "tutkimus" ovat nettitutkimukset, joissa useinmiten ei täyty alkeellisimmatkaan hyvän otannan tunnusmerkit.

Gallup ja Taloustutkimus kilpailevat hinnoilla näistä rahakkaimmista tutkimuksista. Hyvää ja laadukasta tutkimusta ei vaan saa tehtyä halvalla.

Kyllähän tulokset voivat sattumastakin johtuen heitellä, mutta siitä ei liene kysymys, vaan selkeistä virheistä otannassa ja tulosten käsittelyssä. Monet ns. tutkijoista ovat sitä tasoa, että voivat tehdä työnsä hyvällä omallatunnolla, koska eivät ymmärrä itseasiassa tilastotieteestä ja käyttämistään metodeista hölkäsen pölähtämää.

Eero Lehti ei varmasti puutu tutkimuksiin, muuten kuin vaatimalla, että Taloustutkimus tekee hyvää bisnestä - laatu siinä voi sitten heitellä.

Vieras

Tämä on yksi niistä aiheista, joista ei kannata kansalta paljon kysellä. Ydinvoimaan liittyy niin paljon pelkoja ja ennakkoluuloja eikä tavallisella ihmisellä ole mitään edellytyksiä ymmärtää mitään sen turvallisuudesta tai turvattomuudesta yhtikäs mitään. Ei liioin energian tarpeesta tai sen kustannuksista.

Kansa on valinnut päättäjiä sitä varten, että he perehtyvät erilaisiin tärkeisiin asioihin ja tekevät myös niitä epämiellyttäviä ratkaisuja.

Heikki K

Päättäjät eivät ole mitään herroja, jotka vievät kansaa miten tahtoo. Esim. ydinvoimakysymys on niin merkittävä (aivan kuin sotakin), että päättäjien on kuunneltava kansan ääntä. On eri asia, jos päättäjät on valittu päättämään ydinvoimasta.
-Tästähän tää demokratian romahdus on alkanutkin. Päättäjät huseeraavat miten sattuu.

Vieras

Päättäjillä on aikaa ja toivottavasti myös päätä perehtyä työkseen asiantuntijoiden selvityksiin monimutkaisista asioista. Tästähän tosin kansa on sitten itse vastuussa, jos valitsee edustajansa sen mukaan, kuka hymyilee kauneimmin tai kenen mainostoimisto talkoilee kulloinkin fantastisimmin. Sitten se on vain kestettävä ja yritettävä valita seuraavalla kierroksella paremmin.

Jos kansa olisi saanut päättää talvisodan rauhanteosta, niin se olisi luultavasti jäänyt tekemättä, rintama romahtanut ja Helsinki miehitetty muutamassa viikossa. Kansalle ei edes voida antaa tuollaisessa tapauksessa kaikkea sitä tietoa, jota päätöksenteko edellyttäisi.

Heikki K

Keisarin valta jähmettyi. Demokratia jähmettynyt. Lehdistö ja tv on pysähtynyt. Mutta verkko tarjoaa halvan ja nopean keskustelukanavan. Ihmiset tulevat poliitikkojen silmille, jos herrat alkavat kovin päättää kansaa vastaan. Hyvä pieni esimerkki oli tuo lahjusten paljastuminen. Jos käytäntö olisi jäänyt poliitikkojen varaan, ei se olisi palajastunut helpolla. Samoin nyt ydinvoima. Se on myös mielipidekysymys ei pelkästään tekniikan kysymys.
Herrathan ne sotaan lähtivätkin ja kummankin sodan viime tingassa lopettivat. -Se oli niitä aikoja. Suomessa oli juuri feodaaliyhteiskunta murtunut. Kansaa vietiin vielä kuin pässiä narusta. Kellekään ei kerrottu totuutta. Tämä käy hyvin ilmi esim. tämän US:n talvisodan lehdistä.

tha

No mitä ihmettä varten ne on sitten valittu???? Jos ei päättämään mm tästä kysymyksestä?

Ihmisillä on muuten usein tapana huseerata miten sattuu, kuten nämäkin tutkimukset osoittavat. Olisi tietysti toivottavaa, että päättäjiksi valikoituisi vähemmän huseeraavia.

tha

Niin, mutta kun nykyään suositaan "suoraa demokratiaa", missä kansalla on implisiittinen kyky ymmärtää kaikki ja olla aina oikeassa ;) Tätä se sitten on.

Katsos, se on nykyään elitismiä sellainen, että valittaisiin demokraattisilla vaaleilla (toivottavasti kyvykkäitä) ihmisiä perehtymään asioihin ja tekemään päätoksiä...

Juhani Putkinen

Ydinvoiman huoltovarmuus on vallan erinomainen - ydinvoimalan polttoaine on suhteellisen halpaa, eikä vie paljon tilaa. Siten ydinvoimalan polttoainetta on helppo varastoida voimaloiden yhteyteen useiden vuosien tarvetta varten.

Kun Suomeen rakennetaan lisää ydinvoimaa, niin jossakin vaiheessa tulee kannattavaksi jälleenkäsitellä, eli kierrättää, käytetty ydinpolttoaine uudestaan ydinvoimaloiden polttoaineeksi.

Suomen maaperästä löytyy uraania omiksi tarpeiksi. Jossakin vaiheessa ruvetaankin käyttämään omaa uraania. Vielä nyt uraani on niin halpaa ja käyttö vähäistä, ettei se ole tähän mennessä ollut kannattavaa.

Pitkällä tähtäimellä ydinvoimaloidemme polttoaine tulee olemaan kotimaista ja uusiopolttoainetta.

Siitä suomalaiset saavat jälleen lisää kannattavaa työtä ja tuloja, sekä yhteiskunta verotuloja.

Vieras

Huoltovarmuus voi olla parempi kuin monissa muissa energiamuodoissa, mutta omavaraisia emme ydinpolttoaineen suhteen ole.

Oman uraaninkaan käyttö ei tee meitä riippumattomiksi eikä omavaraisiksi niin kauan kuin meillä ei ole omaa laitosta, jossa uraani voidaan rikastaa ydinvoimalaan kelpaavaksi.

Holotna Pravda

Uraanin rikastuslaitos rakennetaan Suomeen kun se tulee taloudellisesti kannattavaksi. Sitä ennen Suomeen rakennetaan todennäköisesti hyötöreaktori jolla voidaan valmistaa tavanomaisiin fissioreaktoreihin sopivaa polttoainetta niiden käytetyistä polttoainesauvoista. Hyötöreaktori muuttaa nykyisen ydinjätteen arvokkaaksi polttoaineeksi, eli kannattaisi miettiä kahteen kertaan ennen kuin aletaan jemmaamaan niitä varastoaltaassa makaavia vanhoja polttoainesauvoja niin syvälle ettei niitä saa sieltä takaisin kierrätykseen.

olavinieminen

Gallupeillako saadaan oikea tulos ja siihen voi luottaa?
Kansako vastaa ja päättää Suomen asioista eikä eduskunta?

Koko energiakysymys pitää ratkaista asiantuntemuksen pohjalta.
Suomen kannalta on turvallisinta että ydinvoimala on meillä eikä naapurissa.
Saasteettomuus puoltaa ydinvoimaa.
Tuuli-, maa-, vesi- ja aurinkoenergia eivät riitä omavaraisuuteen.
Muut vaihtoehdot ovat saastuttavia.

kyy

Tämä nykyinen gallup-yhteiskunta nojaa niihin mielikuviin, mitkä tällaiset gallupit tuottavat, ja media syöttää niitä yleisölle ahnaasti hyvin tietoisena siitä, miten vahva mielipidemuokkaaja tällainen gallupvyöry on (vaikkapa tässä ydinvoima-asiassa).

En usko gallupien manipulointiin Suomessa, mutta käytännön kokemukseni osoittavat, että kyselyt ovat täysin sattumanvaraisia. Itse olen melko vakituinen gallup-kyseltävä, mutta luuletteko että viitsin käyttää aikaani kovinkaan monen kyselyn vastaamiseen?

Kaltaistani kieltäytyjää, jonka voi kuvitella muodostavan aika merkittävän ryhmän kyseltävistä, ei lainkaan oteta huomioon. Siksi virhemarginaalitkin ovat aivan mitä sattuu.

Erkki Harju

On se kumma kun vain ydinvoima on fiksua.Turpeella tuotettu yhdistetty sähkö ja lämpö on on edullisinta ilman hiiliveroa.Olisi tärkeämpää kiinnittää huomio kotimarkkinoihin,kuin pääasiassa ulkomaisessa omistuksessa olevan ja raaka-aineita tuottavan teollisuuden tarpeisiin.

Juhani Putkinen

Turpeen poltto saastuttaa ihan perusteellisesti.

Jossakin vaiheessa turpeesta kannattaa tehdä, öljyn hinnan noustessa, nestemäisiä polttoaineita - ainakin lentokoneita varten.

Vieras

Voi hyvää päivää näitä juntteja. Eiks ne nyt vielä oo tajunnu että noi saastutukset on tutkijoiden rahankeruujuttuja. Siihen tarvitaan vain yksi terrorin kohteeksi joutunut ydinvoimala niin silloin vasta nähdään saatumista...kylmiä ruumiita läjäpäin sadan kilometrin säteellä.

tha

Oliko mahdollisesti jotain faktaakin tuon väitteen tueksi?

Vai on saastutukset "tutkijoiden rahakeruujuttuja"... voi hyvää päivää tosiaan.

Vieras

Nord Stream -kaasuputkipääätös oli hyvä esimerkki nykyhallinnon tavasta kävellä demkratiakehityksen yli.
Myös toimittajat pysyivät hiljaa.
-
GRECO antoi Suomelle suosituksia puoluerahoituksen valvonnasta jo 07.12.2007

Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO (Group of States against Corruption) on antanut Suomelle
toimenpidesuosituksia puoluerahoituksen valvonnasta sekä lahjonnan kriminalisointiin liittyvästä lainsäädännöstä ja
lainkäytöstä.

Puoluerahoituksen valvonnan osalta GRECO antoi kymmenen suositusta. Se suosittelee muun muassa valvonnan
riippumattomuuden merkittävää vahvistamista. GRECO suosittelee myös, että puolue- ja vaalirahoitusta koskevilta
ilmoituksilta vaadittaisiin nykyistä suurempaa tarkkuutta ja että viranomaiset tarkastaisivat ilmoitukset nykyistä
perusteellisemmin. Rahoitusta koskevien säännösten rikkomisesta määrättävien sanktioiden tulisi olla tehokkaita.

Suomessa puoluerahoituksen ja ehdokkaiden vaalirahoituksen valvonnan hoitavat valtakunnallisella tasolla
oikeusministeriö ja paikallisella tasolla kuntien keskusvaalilautakunnat. GRECOn mukaan on olemassa vaara,
että poliittiset intressit vaikuttavat valvontaan, koska ministeriö on osa poliittista päätöksentekojärjestelmää
ja keskusvaalilautakunnat koostuvat puolueiden jäsenistä.

Lahjonnan kriminalisointiin liittyen GRECO antoi useita suosituksia. Lahjonnan kriminalisointia koskevan
lainsäädännön osalta GRECO suosittelee muun muassa koventamaan rangaistuksia, joita lahjontarikoksista voidaan tuomita.
Suosituksissa edellytetään myös kansanedustajan lahjomasäännöksiä muutettavaksi.

Oikeusministeriö pitää GRECOn esittämiä suosituksia tärkeinä ja lähtee siitä, että ne on otettava erittäin
vakavasti.
Ministeriössä tehdään puoluerahoituksen valvontaa koskevista suosituksista selvitys, jonka pohjalta laaditaan
toimeksianto asetettavaa työryhmää varten. Oikeusministeriö asettaa keväällä 2008 työryhmän pohtimaan suositusten
täytäntöönpanoa ja arvioimaan muutostarpeita lainsäädännössä ja menettelytavoissa.

Suomen tulee antaa GRECOlle kesäkuun 2009 loppuun mennessä raportti siitä, miten suositukset on toteutettu.
_
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1196863305033

intrigööri

Suomessa ei voida rakentaa uutta vesivoimaa, eikä ainakaan tekoaltaita sen lähteeksi. Turvetta ei saa polttaa, eikä tietenkään hiiltä, hyi kauhistus! Puun polttaminen aiheuttaa karmeita hiukkaspäästöjä niin, että linnut tippuu lennosta saunan piipun päältä. Öljyn kärventäminen se vasta hirveetä onkin. Lisää ydinvoimaa ei tarvita ja entisetkin voimalat pitäisi ajaa alas. Maalämpökin on turhuutta.
Suomessa tarvitaan vain tuulihärveleitä ja aurinkokennoja ja luomulampaasta kerittyjä villapaitoja, ettei tule vilu talvisin pyöräillessä. Tämä on virallinen viherpunaröllien mielipide. Parasta on tietenkin tuoda ydinsähköä Venäjältä, että saadaan virtaa sähköautoihin ja miljardien muiden akkujen lataamiseen?

pasi Käyhkö, vapaa kirjoittaja, Espoo

Puhtain ja tehokkain tapa tuottaa energiaa Suomessa ydinenergia. Joten kolmelle luvat kuntoon.
Muut energituotantoamuodot tuottavat päästöjä ja ovat verorahoilla tuettuja tuotantomuotoja.

vinbju

sillä saadaan vaikutettua gallupien tulokseen. Samalla tavalla kun kysytään: A. Halutaanko palveluja? B. Korotetaanko veroja - saadaan vastaukseksi A: halutaan, B: ei haluta. Mutta palvelujen saamiseksi täytyy veroja korottaa, samoin energian saannin turvaamiseksi ydinvoimaloita on pakko rakentaa. Poliittisen karjan äly ei riitä kokonaisuuksien ymmärrykseen - sen puoleen poliittiset eläimet yhtään parempia.
Venäjän poliittinen ja taloudellinen epävakaus on jälleen kerran uhkana - heidän sisäiset ongelmansa heijastuvat taas uhitteluna muille maille - milloin venäläiset lapset ja mummut Suomessa, terrori Moskovassa, pronssipysti Virossa, Stalinin rehabilitointi...

Pasi Käyhkö, vapaa kirjoittaj, Espoo

Mikähän on vastaus, jos kysymys kuuluu seuraavasti; haluatako maksaa sähköstäsi (energiasta) enemmän?

mattimayranpaa

Tavallisen kansalaisen vaikutus päätöksentekijöiden "viisauteen" on olematon. Pohdin kaiken ohessa, milloin TVO 3 käynnistyy? ja mitä se tulee maksamaan? ja mikä on ns. kotimaisuusaste? vaikutus työllisyyteemme?, energian hintaan? ja tuontiin? Kysymyksiä löytyy enemmän kuin "tosi viisaatkaan" pystyvät vastaamaan.

Toinen juttu: Mitä, selkeästi piristyvillä, muun energian kehittämisen ratkaisuilla on valmistumassa?

Odottakaa ja varmistukaa Olkiluoto 3:n valmistuminen ja vaikutus! Ehkä silloin ovat realiteetit varmemmat kuin nyt!

Vieras

EU päästökauppa alkoi v. 2005. Valtio jakoi saastuttavan teollisuuden tarvitsemat päästöoikeudet ilmaiseksi, perintönä. Kuluttajat joutuivat maksumiehiksi, esim. sähköyhtiöt lisäsivät ilmaiseksi saamiensa päästöoikeuksien hinnat suoraan kuluttajahintoihin. - Muutamia sähkönkorotusilmoituksia päästöoikeuksien ilmaisjaon jälkeen:

- Energiayhtiö Fortum korottaa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja syyskuun alussa keskimäärin 19 prosenttia. Hinnan nousu johtuu myyntijohtaja Jussi Ojasen mukaan normaalia heikommasta vesitilanteesta ja merkittävästi kohonneista päästöoikeuksien hinnoista. STT:n uutinen 13.7.2005

- Hintamuutoksen syynä on kevään ja kesän aikana tapahtunut tukkusähkön hinnannousu, johon ovat vaikuttaneet mm. kohonneet polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat. Graninge Kainuun tiedote 31.8.2005
- Sähkön tukkuhintojen nousu johtuu puhtaasti päästöoikeuksien hintojen noususta, joka hinaa sähkön hintaa mukanaan ylöspäin samassa tahdissa. Juttu Pohjois-Karjalan Sähkön nettisivuilla 16.9.2005

- Sähköyhtiö Eon Finland korottaa sähkön hintoja 7-9 prosenttia joulukuun alusta. Yhtiö perustelee hintojen korottamista sillä, että päästöoikeuksien hinnat ovat nostaneet pörssisähkön hintaa Pohjoismaissa.
STT:n uutinen 28.10.2005

- Hinnankorotukset perustuvat energian hankintakustannusten nousuun. Eniten sähkön markkinahintaa nostanut tekijä on vuoden 2005 alusta alkanut hiilidioksidin päästöoikeuskauppa. Vantaan Energian tiedote 21.11.2005

- Vattenfall nostaa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja 1.1.2006 alkaen keskimäärin 8,8 prosenttia. Syynä hinnannousuun on energian raaka-aineiden hintakehitys sekä hiilidioksidin päästökauppa, jotka ovat nostaneet sähkön pörssihintaa. Vattenfallin tiedote 24.11.2005
http://www.talouselama.fi/uutiset/article161404.ece
---
Tuulivoima ja ydinvoima ovat hiilidioksidineutraaleja, mutta sähköyhtiöt laskuttavat niistäkin päästömaksut saaden lisää Windfall-voittoja. Kallein käynnissä oleva tuotantomuoto, yleensä kivihiili, määrittää kaikkien energiamuotojen sähkönhinnan. ..suomalaiset sähköntuottajat keräävät viidessä vuodessa 9 mrd. euroa Windfall-voittoja, kun päästöoikeus on 20 eur/CO2 tonnni. http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4st%C3%B6kauppa
---
3.1.1. Perintömenettely. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=80227&lan=fi
--
Sähkön hinnanmuodostus, graafit
http://www.elfi.fi/fi/sahkon-hinta.html

TakojaIlmarinen

Ei mitään hätää. Töpselistä tulee virtaa - mihin sitä ydinvoimaa enää tarvitaan -
kysykää vaikka VIRHEILTÄ!
He haluavat tuottaa sähköä tuulivoimalla, jonka kustannukset ovat suuremmat kuin siitä saatava tuotto!

Tarvitaan TEKOALLAS joka on moneen kertaan todettu ympäristöystävällisemmäksi vaihtoehdoksi. Altaaseen kun voidaan varastoida vettä, joka sitten muutetaan energiaksi.
Mutta nämä VIRHEÄT taas vastustavat sitä "ympäristösyistä".
Ruotsissa ja Norjassa on tämäkin asia ymmärretty!

Kovin tarkoituksen hakuisia nuo kyselyt ovat. Ihmisillä ei ole harmainta aavistustakaan todellisuudesta.
Vastaajien tulisi kyetä kertomaan kuinka sitä sähköä oikein tuotetaan. Liian vaikea kysymys, jota ei voida esittää!

Vieras

Kerrostalosähkön hinta Pietarin alueella: http://www.pesc.ru/
Sivuilta löytyy Excel -kuluttajahinnasto: http://www.pesc.ru/files/tarif2010spb.xls
Kerrostalosähkö Pietarissa: 1,65 ruplaa/kWh, joka on 0,04137 euroa/kWh, eli 4,1 centtiä/kWh. (ruplan kurssi: 0,025).
Suomessa parhaimmat tarjoukset kerrostalosähkölle ovat n. 5,43 snt/kWh tuntumassa.
Koska Suomessa maksetaan lisäksi erikseen sähkön siirtämisestä +päästömaksut +sähkövero + ALV22%, tulee kuluttajahinnaksi n. 5 x enemmän kuin tukkuhinta itärajan takana Pietarissa. ( http://www.vertaa.fi/sahkosopimukset?gcl id=COW9tpCZ0qACFcJE3godoG_u0A )
Fortum sähkönsiirto, ns. Verkkopalvelu -hinnasto:
http://www.fortum.fi/attachment.asp?path=14020;14028;31772;31773;31778;3...
--
Venäjän tukkuhinnat ovat myös edullisia. Ote Fortumin osavuosikatsauksesta:
Keskimääräinen sähkön spot-hinta ilman kapasiteettitariffia nousi Venäjän Euroopan ja Uralin alueilla 728 ruplaan (18,25 euroa)/MWh, edellisvuoden viimeisen neljänneksen 597 ruplasta (14,96 euroa)/MWh.
Spot -keskihinta näillä alueilla vuonna 2009 oli 666 (708) ruplaa, eli 16,69 euroa/MWh.
Tukkureille spot, eli markkinahinta on siis vain 1,669 centtiä/kWh. - Aika halpaa.
http://www.taloussanomat.fi/tiedote/1/20100203090028
--
Niinpä Fortumin kannattaa tuoda sähköä Venäjältä, niin paljon kuin langat punaisina:
- tilastojen mukaan on tuotu pääasiassa Venäjältä, 10883 GWh (16,69 x 10883 GWh) = 181.637.270 eurolla.
- ja viedä sitä Ruotsiin, myös täydellä siirtokapasiteetilla:
Vuonna 2008 Suomi vei sähköä pääasiassa Ruotsiin, 3267 GWh (49,1 x 3267.000 MWh) = 160.409.700 eurolla
Ruotsiin viedyn sähkön hinnalla voi Fortum ostaa n. kolminkertaisen (49,10/16,69=2,99) määrän sähköä Venäjältä ja myydä "yli jääneen" venäläisässähkön n. 225% katteella edelleen suomalaisille, vaiennetuille kuluttajille.
http://www.energia.fi/fi/tilastot/sahkotilasto/tuotanto/sahkontuotantotu...
--
Suomenkin Pohjoismaisesta sähkökaupasta pääosa käydään Nord Pool: ssa, Oslossa:
http://www.nordpoolspot.com/
--
Voimajärjestelmän tila
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...

Yucca

Energiantarve ratkeaa itsestään kun hallitus vihreiden
talutusnuorassa saa ajettua päätökseen kaiken tuottavan
teollisuuden ulosajon.
Sittenhän jää kapasiteetia yli tarpeen ja varmasti riittää
e-lamppuihin kun sähköllä ei saa enää lämmittää.
Sitten vaan palvellaan toisiamme ja on niin h****tin
egologista.

Vieras

Mileipidekirjoitus, Keskisuomalainen 12.8.2008:
"Fortum tekee pohjoismaisen tuloksensa sähkön osalta tukkusähkömyynnistä.
Vähittäismyyynnin tuloksella ei sinällään ole tuloksellista merkitystä. Vähittäismyynnin tappiollisuutta käytetään
keppihevosena sähkön hinnan korotuksiin, jotta kuluttajien huomio saadaan pois itse rahastuskoneesta, eli tukkumyynnistä.
Mekanismia voi kutsua rahastuskoneeksi, koska neljä pohjoismaista päätoimijaa käytännössä sanelee sähkön hinnat, hyödyntämällä vesivoiman säädettävyyttä sopimalla hyvässä konsensushengessä tuotantomääristä.
Vettä juoksutetaan mielummin yli patoluukkujen kuin romahdutetaan hintataso juoksuttamalla vettä turbiinien läpi.
Normaalissa kilpailutilanteessa Fortum, Vattenfall, E.ON ja Statkraft eivät pystyisi nykyiseen tulostasoon.
-
Valtio omistaa osake-enemmistön (50,8%) Fortumista. Niin muodoin valtio on myös halutessaan vallankäyttäjä omistajan oikeudella Fortumissa.
Kuinka tätä valtaa sitten käytetään? Sallimalla Fortumille kohtuuton rahastus sähkönkäyttäjän kukkarosta ilman todellista kilpailua.

Fortumin marginaalit todistavat epätervettä kilpailutilannetta. Ainoa heikko kohta mallissa on, että
lähes 600 miljoonaa euroa osinkoja valuu mm. amerikkalaisille eläkerahastoille.
Ylimääräiset rahat- yli kaksi miljardia euroa - on kylvetty Venäjälle, Länsi-Siperiaan, ( http://fi.wikipedia.org/wiki/OAO_Fortum )
valtio-omistajan siunauksella, vaikka omassa maassa olisi tullut keskittyä ilmastovelvoitteiden täyttämiseen rakentamalla vähäpäästöisempää energiantuotantoa.

On vaikea ymmärtää hallituksen ja valtio-ohjauksesta vastaavan ministerin linjaa sähkömarkkinoilla.
Näin yksityisen energiankäyttäjän näkökulmasta linja lienee seuraava: käytämme energian hintaa piiloverotuksen omaisena työkaluna ilman huolta ilmastovelvoitteista - kyllähän kansa kuitenkin ne maksaa. Syynä hintojen nosuun on kyllä yksinkertaisesti kilpailun puute pohjoismaisilla markkinoilla, mikä mahdollistaa hintojen noston milloin tahansa ja mitä elinkeinoministeri on toimillaan edesauttanut.

Oligopolitilanteen irvikuva oli viimeisimmän Fortumin sähkönhinnan korotuksen perustelu " korotuksen syynä on se, että sähkön hinta tulee syksyllä nousemaan"!!!

Annetaan oligopolien rahastaa, jaetaan lähes puolet osingoista ulkomaisille sijoittajille ja kylvetään loput voittovarat Siperian taigalle ilman takeita investointiturvasta."

Fortum Oyj Tilinpäätöstiedote 2009, (s.4)
Konsernin liikevaihto oli 5 435 (5 636) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 1 782 (1 963) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 1 888 (1 845) miljoonaa euroa.
_
http://www.fortum.com/gallery/Investors2010/Financial_statements2009/For...

Jape

..kunhan ydinvoimaan kielteisesti suhtautuvat siirtyvät käyttämään yksinomaan tuulisähköä.

Uskoisin että jollain mittarissa olevalla ohjauksella voitaisiin sähkönjakelua rajoittaa siten että ihminen voisi itse päättää millä tavalla tuotettua energiaa hän käyttää.

Esimerkiksi tuulivoimalaitoksien hetkellisestä kokonaistuotannosta on helppo saada lukemat ja tämä energiamäärä jaettaisiin kaikkien niiden käyttäjien liittymiin jotka ko. sähkömuotoa käyttävär. Tällöin päästäisiin myös hinnoittelemaan käyettty energia oikeiden tuotantokustannusten perusteella.

Juhani Putkinen

Niin, ja kovilla pakkasilla nämä hörhöt sitten ovat ilman sähköä, kun silloin Suomessa EI tuule tarpeeksi, että tuulivoimalat tuottaisivat nettona valtakunnanverkkoon mainita saakka sähköä.

Harmistunut

Suomen päättäjistä Eduskunnassa jotkut ovat pätevöityneet energia-asioihin mm. missi- ja urheilukisoissa, onpa joku laulaa lurauttanut levylle noin niinkuin malliksi tiedoistaan ja taidoistaan siitä miten ja mihin sitä ydinenergiaa oikein tuotetaan ja tarvitaan.

Yksinkertaista kuin heinien seivästäminen!

Vieras

Tällainen halutaanko sitä tai tätä-tutkimus ei kyllä anna paljoa eväitä päätöksien tekemiseen. Tuo haluaminen kun ei mitään maksa. Miksei kysytä haaveiletko lottovoitosta.Voisi joskus esittää vaihtoehdot ja niille kullekin hinta-arvion.
Kysyttäis sitten mitä olet valmis maksamaan. Se taas kiinnostaisi vain niitä, jotka itse maksavat veronsa ja elättävät perheensäkin.
Muistuu mieleen eräs nuorisolle tehty kyselytutkimus. Kysyttiin kumpaa arvostat enemmän: hyvää palkkaa vai mielenkiintoista työtä.Yleinen vastaus oli, että tärkeintä on mielenkiintoinen työ. Palkalla ei ole väliä, kunhan sitä on riittävästi.

Vieras

Puoluerahoituksen ymmärrettävyyden tr (WP-PF). Tarkastuskäynnit
PÄÄOSASTO I – LAKIASIAT. RIKOSONGELMIEN OSASTO
EUROOPAN NEUVOSTO. Strasbourg, 23. kesäkuuta 2006
Luottamuksellinen. WP-PF (2006) 8E rev 2
-
WP-PF oli sitä mieltä, että kuhunkin arviointiin pitäisi kuulua tarkastuskäynti, ja keskusteli näiden käyntien muodosta. WP-PF ehdotti, että puoluerahoituksen
tarkastuskäyntiin varattaisiin aikaa korkeintaan kolme päivää.
WP-PF oli vahvasti sitä mieltä, että tarkastuskäyntien aikana arviointien ja kokousten tulisi olla luonteeltaan
teknisiä ja että mahdollisia poliittisia seuraamuksia tulisi välttää mahdollisuuksien mukaan.
Näin ollen jäsenvaltioita tulisi muistuttaa tästä, ja instituutiot sekä henkilöt tulisi mieluiten valita sen mukaisesti. Valtiollisten instituutioiden edustajien ja
puolueista riippumattomien kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa tulisi järjestää kokouksia.

Hallitusten ja kansanedustuslaitosten edustajien tulisi olla puoluerahoituksen (ymmärrettävyyden ja säännösten noudattamisen jne.) asiantuntijoita.

Puoluerahoitusta koskeviin tarkastuskäynteihin voisi sisältyä kokouksia seuraavien valtiollisten ja valtioista riippumattomien instituutioiden kanssa:

1. erikoistuneet valvontaelimet
2. hallitus ja asianosaisten osastojen edustajat
3. parlamentti ja valvontakomiteoiden edustajat,
4. poliittisten puolueiden ymmärrettävyydestä ja säännösten noudattamisesta vastaavat edustajat
5. riippumattomat tilintarkastajat
6. asianosaiset poliisi/syyttäjä/oikeusviranomaiset
7. akateemiset instituutiot
8. puolueista riippumattomat kansalaisyhteiskunnan edustajat
9. media.
_
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1247667593869

Suomi ei suostu määrittelemään lahjontaa:
Greco RC-III (2009) 2E. Recommendation iii.
16. GRECO recommended to clarify in an appropriate manner what should be considered “due” and/or “undue” gifts/benefits, both in terms of material and immaterial advantages for all forms of bribery offences.
- GRECO concludes that recommendation iii has not been implemented.
http://www.coe.int/t/dghl/monitoring/greco/evaluations/round3/GrecoRC3(2009)2_Finland_EN.pdf
Seuranta:
http://www.coe.int/t/dghl/monitoring/greco/default_en.asp

Vieras

En tiedä onko outo, taikka tuttu ilmiö, mutta nyt saa taas sen käsityksen, että meidän kaikkien YLE tekee omaa lobbaustaan ydinvoimalaa vastaan. Totuus on se, että jos Vuotoksen ja Kollajan rakentamattomuudet on kiveen hakattu jää vaihtoehdoksi ydinvoimala. Tuulimyllyjä ei kukaan kuuntele nurkissaan ja puuhakketta ei takuulla riitä vaikka metsää onkin , meilläkin on 2 hehtaaria. Miettii mummo maalta.

Juhani Putkinen

"YLE tekee omaa lobbaustaan ydinvoimalaa vastaan."

Niin tekee ja meidän rahoilla.

YLE on tehnyt Suomen ja suomalaisten vastaista myyräntyötä muutenkin Jatkosodan päättymisestä saakka.

Parasta panna lappu YLEn luukulle.

Vieras

TE 31.3.2006
"Älkää unta nähkö, venäläiset. Te ette tänne kaapelia rakenna", suomalaista sähköverkkoa hallitsevan Fingrid-yhtiön kanta on hämmentävän jyrkkä.
Ei se ole jyrkkä. Se on selkeä kanta”, sanoo Fingridin toimitusjohtaja Timo Toivonen.

Arvovaltaiset suomalaiset lobbarit avaavat tietä venäläiselle sähkökaapelille.
Lauantaina United Powerin hallituksessa aloittavat uusina jäseninä ministeri Pertti Salolainen, vuorineuvos Jaakko Ihamuotila sekä eläkeyhtiö Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä, joka työskenteli aikaisemmin TT:n toimitusjohtajana.

Venäläisen sähköntuonnin kasvattaminen lisäisi kilpailua ja leikkaisi Ihamuotilan entisen työnantajan voittoja.
Ihamuotila oli Nesteen ykkösmies 1990-luvun lopulla, kun Neste ja IVO yhtyivät Fortumiksi. Fortumin hallituksessa hän lopetti vuonna 2000 ja jäi eläkkeelle.
Toimelias Ihamuotila on tehnyt sen jälkeen konsultin töitä muun muassa venäläiselle Atomstroiexportille, joka tarjosi venäläistä reaktoria Suomen viidenteen ydinvoimalaan.
”En olisi lähtenyt mukaan, ellei jotakin todella täytyisi tehdä EU:n sisämarkkinoiden sekä EU:n ja Venäjän energiayhteistyön lisäämiseksi”, Ihamuotila sanoo.

Kyse on reiden paksuisesta merikaapelista, joka vedettäisiin Suomenlahden ali Kotkaan.
Piuhan toinen pää kytkettäisiin Luoteis-Venäjän verkkoon Kernovossa, Sosnovyi Borin ydinvoimalan läheisyydessä. Yhteyden suunniteltu teho vastaa yhden keskikokoisen ydinreaktorin tuotantoa. -Uusi kaapeli kasvattaisi venäläisen sähkön tuontikapasiteettia 70 prosenttia. Suomen riippuvuus itäenergiasta kasvaisi.
Venäjän energiaministeriö ja duuma seuraavat tarkasti United Powerin kohtelua Suomessa. Rosenergoatomin pääjohtajaksi äskettäin noussut Sergei Obozov on presidentti Vladimir Putinin luottomies.

Fingrid jätti helmikuussa KTM:lle lausunnon, jossa se pyytää ministeriötä hylkäämään United Powerin hakemuksen.
Toimitusjohtaja Toivonen, mitä tapahtuu, jos ministeriö vastoin teidän kantaanne hyväksyy United Powerin hakemuksen?
”Ei me suostuta. Emme me voi tätä sallia. Meidän ei ole pakko noudattaa KTM:n päätöstä, ellei laki muutu. Fingridin erityistehtävä menee kaiken yli. Jos joku antaa luvan rakentaa, me emme kytke sitä verkkoon.”
-
Suuret sähkönkäyttäjät haluavat United Powerin kaapelin, koska sähkömarkkinoiden toiminta ei tyydytä niitä.
Ruotsalaisen paperiyhtiön SCA:n toimitusjohtaja Sverker Martin-Löf leimasi viime viikolla Svenska Dagbladet -lehdessä Fortumin, Vattenfallin ja Eonin oligopoliksi ja vaati jättiläisten pilkkomista.
SCA kuuluu siihen joukkoon, joka on valmis tekemään United Powerin kanssa 15 vuoden sopimuksen venäläisestä sähköstä. Suomalaisista yhtiöistä mukana ovat muun muassa Stora Enso, Outokumpu ja M-real.

Outokummun energiajohtaja Mikko Rintamäki on pettynyt Fingridin lausuntoihin. ”He ovat aina olleet innovatiivista ja ratkaisukeskeistä porukkaa. Tämä on erikoistapaus”, Rintamäki sanoo. United Powerin asiakkaat ja niitä lähellä olevat tahot epäilevät, että Fingrid edistää tässä tapauksessa ensin pääomistajien etuja ja vasta sitten koko kansantalouden etua.
Kuvioon saattaa vaikuttaa myös suomalaisten metsäyhtiöiden keskinäinen kilpailutilanne.
Fingridin toisen pääomistajan PVO:n suurin omistaja on UPM-Kymmene. UPM:n viisaaksi osoittautunut energiastrategia vesittyy, jos Stora Enso ja M-real saavat ohituskaistan venäläiseen ydinsähköön.

”Kilpailu kasvaisi huomattavasti. Siksi Fingridin piirit vastustavat tätä hanketta”, sanoo Kari Nars, United Powerin neuvonantaja ja entinen valtiovarainministeriön huippuvirkamies. ”On aika huvittavaa, kun kyseenalaistetaan, että löytyykö Rosenergoatomilta tuhatta megawattia. Se on täysin valtion omistama yritys, joka antaa sähkölle 15 vuoden toimitustakuun.”

Talouselämän ja Energiateollisuus ry:n taustatapaamisessa viime viikolla Energiateollisuuden edustajat eivät sanoneet uudesta kaapelista mitään hyvää. Toisessa palaverissa eräs Fortumin johtaja viittasi Suomen hyväksikäyttöön Sosnovyi Borissa tuotetun sähkön ”pesukoneena”, koska osa energiasta kulkisi Suomen kautta Ruotsiin.
_
http://www.talouselama.fi/uutiset/article162029.ece

Vieras

Sitähän se, ehtaa ENERGIAMOKUTUSTA !

"Message is the media", sanoi McLuhan aikoinaan. Eli "asiat on niinkuin ne pannaan näytttämään", ja mitä isommassa välineessä niin sen "todempi".

Aikamoinen vastuu, mutta kun sitä ei tarvitse kantaa niin näin sitä voi toteuttaa itseään toimittajanakin. Ja harmittaahan se toisaalta kun oppimaton rahvas kirjoittelee netissä avoimesti kannanottojaan samaan asiaan..

Vieras

Eduskunta ja Oikeusministeriö ovat alusta alkaen vesittäneet länsimaista oikeuskäytäntöä, esittämällä lakitekstiin omia kansallisia varaumiaan, sekä olemalla allekirjoittamatta (ratifioimatta) keskeisiä korruptiolakeja.
-
Rikosoikeudellisen yleissopimuksen mukaan sopimusvaltion on muun muassa säädettävä rangaistavaksi teoksi aktiivinen ja passiivinen lahjonta, joka kohdistuu seuraaviin henkilöihin:
kansalliset virkamiehet ja kansaneduslaitoksen jäsenet, ulkomaiset virkamiehet, toisen valtion kansanedustuslaitoksen jäsenet, kansainvälisten järjestöjen virkamiehet, kansainvälisten parlamentaaristen yleiskokousten jäsenet, sekä kansainvälisten tuomioistuinten tuomarit ja viranhaltijat.
- Myös lahjonta yksityisellä sektorilla on sopimuksen mukaan säädettävä rangaistavaksi teoksi.
http://www.edilex.fi/virallistieto/he/20010086/

Esimerkki kansanedustajan lahjonta -lain muutosehdotuksesta.
Grecon: n raportista:
97. Kansanedustajien aktiivisen ja passiivisen lahjonnan kohdalla huomautetaan, että Suomen lain tähän liittyvissä määräyksissä (rikoslain 16 luvun 14 a § ja 40 luvun 4 §) puhutaan kansanedustajasta, joka ”lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla”. -Tämä sanamuoto on kapea-alaisempi kuin yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään.

Ehdotus nykyisen lainkohdan muuttamiseksi: 4 §
Lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Jos kansanedustaja toimiakseen edustajantoimessaan tietyllä tavalla tai tietyn tavoitteen saavuttamiseksi
taikka palkkiona sellaisesta toiminnasta itselleen tai toiselle:
1) pyytää lahjan tai muun edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka
2) ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen ja teko on omiaan horjuttamaan luottamusta edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta kansanedustajana sakkoon, tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lisäys lakiin: 4 a § - Törkeä - lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Jos lahjuksen ottamisessa kansanedustajana
1) kansanedustaja asettaa lahjan tai edun toimintansa ehdoksi taikka toimii tai hänen tarkoituksenaan on toimia
edustajantoimessaan lahjanantajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen tai
2) lahjan tai edun arvo on huomattava ja lahjuksen ottaminen kansanedustajana on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kansanedustaja on tuomittava törkeästä lahjuksen ottamisesta kansanedustajana vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi.
_
Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen Yleissopimuksen (ETS 173) 4 artikla koskee kansanedustuslaitoksen jäsenen lahjontaa.
"Criminal Law Convention on Corruption." Strasbourg, 27.I.1999
http://conventions.coe.int/Treaty/EN/Treaties/Html/173.htm

Strasbourgissa 15 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan lainsäädäntö.
"Additional Protocol to the Criminal Law Convention on Corruption". Strasbourg, 15.V.2003
http://conventions.coe.int/treaty/en/Treaties/Html/191.htm
_
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1247667593869

Tapani Graae

Edellä on todettu että uraani poltoaineena on 100% tuontitavaraa. Niin ovat fossiilisetkin polttoaineet - ja tulevat aina olemaan. Uraania sen sijaan voidaan ryhtyä louhimaan Suomessakin. Uraani on lievästi radioaktiivinen. Sen radioaktiivisuus on täsmälleen sama oli se sitten maassa tai polttoaineeksi kapseloituna. Uraani muuttuu äärimmäisen hitaasti radon-kaasuksi radioaktiivisen hajoamisen kautta. Maassa oleva radon tihkuu vähin erin ilmakehään; kapseloidun uraanin tuottama radon jää kapseliinsa. Radonin puoliintumisaika on niin lyhyt ettei sitä jonkun kuukauden jälkeen ole juurikaan jäljellä. Tuontisähkö on 100% tuontitavaraa. Uraanin osuus ydinsähköstä on oleellisesti pienempi kuin kivihiilen, kaasun, öljyn tai turpeen osuus fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta sähköstä.
Tunneperäisesti ydinvoimaa voi ja toki saakin vastustaa muttei asiallisin perustein.

Tapani G

Edellä on todettu että uraani poltoaineena on 100% tuontitavaraa. Niin ovat fossiilisetkin polttoaineet - ja tulevat aina olemaan. Uraania sen sijaan voidaan ryhtyä louhimaan Suomessakin. Uraani on lievästi radioaktiivinen. Sen radioaktiivisuus on täsmälleen sama oli se sitten maassa tai polttoaineeksi kapseloituna. Uraani muuttuu äärimmäisen hitaasti radon-kaasuksi radioaktiivisen hajoamisen kautta. Maassa oleva radon tihkuu vähin erin ilmakehään; kapseloidun uraanin tuottama radon jää kapseliinsa. Radonin puoliintumisaika on niin lyhyt ettei sitä jonkun kuukauden jälkeen ole juurikaan jäljellä. Tuontisähkö on 100% tuontitavaraa. Uraanin osuus ydinsähköstä on oleellisesti pienempi kuin kivihiilen, kaasun, öljyn tai turpeen osuus fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta sähköstä.
Tunneperäisesti ydinvoimaa voi ja toki saakin vastustaa muttei asiallisin perustein.

Vuorenpeikko

Talvivaaran kaivosyhtiö suunnittelee ottavansa uraanin talteen jätteistänsä. Uraani rikastetaan ulkomailla voimalaitoskäyttöön sopivaksi.

Soklissa suunnitellaan samaa.

Määrät riittänevät kattamaan suuren osan kotimaan tarpeesta.

vieras

uhkakuvia ilmastonmuutoksesta, jollei uusia ydinvoimaloita rakenneta, sillä tarvittavia päätöksiä ei saada aikaan riittävän nopeasti.
Vihreiden keinot energiansäästöistä sun muusta toteutuvat vain ekofasismilla.Korporaatiot eivät halua tinkiä saavutetuista eduista ja "hyvinvoinnista" paitsi jos se ei kohdistu omaan porukkaan.
Nytkin on mukamas joku lama, mutta se ei näy missään, paitsi jos olet pudonnut kelkasta. Elintaso kun ei ole sitä, että saa paljon rahaa vaan sitä, että saa enemmän kuin muut.

Enkä usko, että nuorisosta tulee sen kummempaa porukkaa energiasäästöissä. Testailin ysiluokkalaisten säästöhaluja useampana vuotena. Pitkä lista taululle ja sitten jokainen teki henkilökohtaisen säästölistan. Tulokset olivat säästömielessä surkeita, kun enrgiavaikutukset huomioidaan.

Senkin huomasin, että ydinvoiman vastustus pieneni merkittävästi, kun oli käyty läpi ydintekniikat swot-analyysillä.

Vieras

Lähettää luontoretkelle sernopyyliin. Luulenpa vaan että yksikään ei siihen olis valmis. Ja sen jälkeen ne vois käyttää tilkitsemään länsimaisen huippulaadukkaan ydinvoimalarekennelman reijät. Muuhun niistä raadoista ei sen resissun jälkeen olis.

Ja turha siitä ilman laadusta on itkeä. Johan se on moneen kertaan todistettu, että tukijoiden jutut on täyttää potaskaa. Ei ihmisen tekemiset ilmaan mitään vaikuta. Kyllä ne paskat siellä ilmassa ja vesissä laimenee. Jos ne edes paskaa on. Ja vesivoimahan on jopa perusjuntin järjenkäytöllä ideaalisin energiantuotantomuoto. Antaa luonnon viedä vesi ylös ja sen jälkeen hyödynnetään syntynyt potentiaalienergia. Tekojärviä lisää. Yksinkertaista ja helppoa ja tulee joskus jotain valmistakin.

Vieras

Jännää miten energia- ja mokumokuttajat haluaa melko usein suorasti ja epäsuorasti päästää kritiikinesittäjät päiviltä, tuossakin toivotellaan Tsernobylinkävijät "raadoiksi" ! ; )

Eihän täälläkään risukko- ja myllyväkeä sentään ole tuomittu risukokoissa poltettaviksi ja myllynsiipiin sidottaviksi (vaikka teissä polttoarvoa onkin ; ) hehehe, vitsivitsi, älä suutu ; )

Eipä silti, kyllä minä sinne Tsernobyliin lähtisin käymään dosimetrin ja geigermittarin kanssa mittailemaan ihan mielenkiinnosta.

Vieras

Vois ne ytinvoiman kannattajat...
14:14 Vieras (kirjautumaton)
Lähettää luontoretkelle sernopyyliin. Luulenpa vaan että yksikään ei siihen olis valmis. Ja sen jälkeen ne vois käyttää tilkitsemään länsimaisen huippulaadukkaan ydinvoimalarekennelman reijät. Muuhun niistä raadoista ei sen resissun jälkeen olis.

: Niin, tai lähetetäänkö galluppien tekijät myös Ukrainaan tai muuhun ex-Neuvostoliittovaltioon ottamaan selvää kuinka gallupeista tulee todenmukaisia? Näähän on just hyviä ku ei tarvitse ilmoittaa mitään keneltä on kysytty kysymyksiä, ei nimiä eikä muita. Vähän valikoidaan porukkaa keneltä kysytään niin tuloksista tulee parempia.

isanmaantoivo

- Kannattahan lisäydinvoimaa?
- Ettähän kannata lisäydinvoimaa?
- Kannatatteko vaarallista lisäydinvoimaa?
- Kannatatteko ympäristöystävällistä lisäydinvoimaa?
- Suurin osa suomalaisista kannattaa lisäydinvoimaa, entä te?

=> Valhe, emävalhe ja tilasto.

Antti-Johannes

"Lähettää luontoretkelle sernopyyliin. Luulenpa vaan että yksikään ei siihen olis valmis."

Niin, olen aiemminkin todennut, miten Tzernobyl taisi olla senaikaisen KGB:n salajuoni, jonka tarkoituksena oli tuhota ydinenergian tuotanto länsimaissa. Ja hyvinpä se onnistuikin. Entisen Neuvostoliiton perillinen (Venäjä) kun edelleen harjoittaa sähköntuotantoa ydinvoimalla, ja on lisäksi ilmoittanut rakentavansa sitä lisää, mm Kaliningradiin, ihan tuohon meidän naapuriin. Luulisi Venäjän olevan vihreällä logiikalla se ensimmäinen valtio, joka lopettaa ydinvoimateollisuuden - mutta ei.

Juuri siksi Suomen pitää rakentaa ydinvoimaa, ettei meidän tarvitsisi olla riippuvaisia itärajan takaa tuotavasta ydinsähköstä. Oman käsitykseni mukaan, jos Suomi rakentaisi niin paljon ydinvoimakapasiteettia, että voisimme viedä sähköä lähialueille, niin sehän nimenomaan olisi se turvallisin vaihtoehto. Suomi kun on tunnetusti koskean teknologian maa, ja omaa korkeat turvallisuus-standardit. Onhan se parempi jos ne voimalat on täällä, jossa voimme niitä itse vahtia.

Uskomalla, että jos me emme rakenna tänne ydinvoimaa, niin olisimme turvassa onnettomuuden sattuessa vaikkapa Venäjällä, on vain pään pensaaseen panoa. Laskeumat kun eivät tunne valtakunnanrajoja.

Olen lukenut esim. Hesarista eräiden (tätien) kirjoituksia, joiden sisältönä on ollut se, että jos jätetään ydinvoimalat rakentamatta (siis energiapolitiikka täysin heitteille) niin kyllä sitten joku varmasti keksisi uusia innovaatioita ja teksi tyhjästä täyden. Sekö se on se vihreä haavekuva? Jos Suomi ei huolehdi riittävästä energiantuotannosta, niin täällä ei sen jälkeen tuoteta mitään, eikä täällä keksitä mitään. Vaivumme banaanitasavallaksi.

Jos Suomi ei rakenna uutta ydinvoimaa, niin Suomen energiahuollosta huolehtii sen jälkeen Venäjä, jolla ei ole estoja rakentaa uutta ydinvoimaa ihan mihin tahansa, vaikkapa koko rajaseutu täyteen.

Antti-Johannes

Voi vain ihmetellä, miksi näitä galluppeja tehtaillaan ja millä perusteella? Olisikohan Ylellä tässä ollut hieman johdattevaa kysymyksenasettelua? Ydinvoimasta on tehty länsimaissa sellainen syntisäkki, että sillä on hyvin paljon irrationaalista pelkokerrointa niskassaan. Siihen kun asettaa kysymykset oikein, niin saa "oikeita" vastauksia.

Ydinvoiman lisärakentamistapeesta päättäminen pitäisi jätää asiantuntijoiden käsiin. Hehän sen parhaiten pystyvät arvioimaan. Jos tällainen, suorastaan elintärkeä asia (kuin energiantuotanto) jätetään "musta tuntuu, että se on vaarallista" äänestysten varaan, niin se on todellinen karhunpalvelus myös mutulla asioista päättäville itselleen.

Johan se Mauri Pekkarinen oli kiirehtinyt ilmoittamaan, että "kansan ääntä" pitää kuunnella ydinvoima-asiassa - tottakai. Kepulit on kepuleita aina! Poliitikkojen tehtävänä nimenomaan pitäisi olla ottaa asioista selvää, eikä mennä mukaan sellaiseen politiikkaan, joka tuhoaa loputkin työpaikat Suomessa. Vaimolta loppuivat työt tänään.

Ydinvoiman lisärakentamistarpeesta päättämisen pitäisi olla vain energiateollisuuden asia. Ydinvoima ei ole sen vaarallisempaa kuin muukaan energiantuotanto, senhän nyt todistavat kaikki tilastot. Vaikka siihen otettaisiin mukaan entisen Neuvostoliito tekemät suoranaiset ympäristöshabotaasitkin. Ei Suomessa rakenneta ydinvoimaa holtittomasti, sanoipa Greenpeace mitä tahansa. Mutta muita voimaloita kyllä rakennellaan aika holtittomasti, niitä ei STUK vahdi.

Seniori, Vaasa

Kun todelliset hintalaput puuttuvat energiavaihtoehdoilta ovat gallupit vain ydinvoimauskonnon kyselemistä.
Siis todelliset sähköenergian hinnat tukineen kaikkiin vaihtoehtoihin.

Poliitikot voisivat myös käyttää sellaista kieltä ja käsitteitä, että tvallinen kansalainen tietää mistä puhutaan. Siis poliitikot, ei enää puhetta syöttötariffista vaan yhteiskunnan tuen suuruudesta. Yhteiskunnan tuethan maksamme me veronmaksajat, joko suoraan veroina tai sähkön hintana.
Vallankin vihreät syyllistyvät ihmisten suureen hämäykseen, eivätkä muutkaan puolueetkaan ole siitä vapaita.