Espoon kaupunginhallitus purkaisi vilkasta keskustelua herättäneen kaupungintalon. Päätös syntyi maanantaina äänin 9–5. Äänestyksessä annettiin lisäksi yksi tyhjä ääni. Lopullisen sanan asiassa sanoo aikanaan kaupunginvaltuusto.
Kaupunginhallitus ei kokouksessaan lämmennyt uuden kaupungintalon rakentamiselle. Sen sijaan se ehdotti, että Espoon keskuksessa sijaitsevaa Valtuustotaloa laajennetaan ja että sen nimi muutetaan kaupungintaloksi.
Valtuustotalon laajennus kasvattaisi rakennuksen pinta-alaa tuhannella neliöllä, ja sinne tulisivat muun muassa kaupunginhallituksen kokoustilat.
Nykyinen kaupungintalo valmistui vuonna 1971.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina myös, että Kannusillanmäellä sijaitseva, aikoinaan Espoon kunnan- ja kauppalantalona toiminut historiallinen rakennus otetaan takaisin kaupungin johdon käyttöön. Tästäkin tekee lopullisen päätöksen valtuusto.

Kommentit
Verorahojen haaskausta sanon
Verorahojen haaskausta sanon minä. Valtuuston on heti erottava!
Dynyä nurkan alle
homerotisko se on kuitenkin