
Muut pysyttelivät mieluummin poissa mustavalkoisesta väittelystä. Pelättiin leimautumista rasistiksi tai epä-älyllisten kriitikoiden liehittelijöiksi.
Nyt tilanne ovat aivan toinen kuin vielä vuosi sitten, kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoo.
–Vuoden aikana on tapahtunut iso muutos. Eräät turvapaikkapolitiikkaan liittyvät ongelmat ovat tulleet niin ilmeisiksi, että se on pakottanut laajemmatkin poliittiset piirit pohtimaan ongelmien syitä ja nykyjärjestelmän mahdollisia epäkohtia.
–Poliitikot kaikissa puolueissa ovat saaneet omilta kannattajiltaan viestejä, joissa on vaadittu kannan ottamista ja selventäviä vastauksia kansalaisia askarruttaviin kysymyksiin.
Zyskowicz tietää omasta kokemuksestaan, miten vaikea asioista on ollut puhua.
–Kun nostin jonkin verran esiin epäkohtia, niin sekin tulkittiin jos ei rasistiseksi niin vähintäänkin rasismin kanssa flirttailuksi. Se leima oli herkässä ja näkyy olevan vieläkin.
Yksi tabu – asia, josta ei sovi puhua – on Zyskowiczin mielestä ollut suomalaisen turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö.
–Kansalaiset ovat nähneet median kautta täysin selvästi, että sitä tapahtuu. EU-maan kansalaisia hakee Suomesta täysin selvästi aiheettomasti turvapaikkaa, koska prosessit täällä ovat hitaita ja niiden aikana saatavat taloudelliset korvaukset hyviä. Sellainen kannustaa perusteettomaan hakemiseen.
Sopimattomana puheenaiheena on Zyskowiczin mukaan pidetty myös sitä, kannustaako Suomen järjestelmä lähettämään toiselta puolelta maapalloa tänne ihmissalakuljettajien avulla alaikäisiä. Tavoitteena on, että koko perhe saadaan perässä suomalaisten maksamilla matkarahoilla.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
No voi ei
Nyt Ben setäkin alkaa rasistiksi, VIHREÄÄT!!! täällä olisi yksi uusi halla Aho...huhuu...kuuleko vihreäät.!
Kansanedustaja
Tietääkseni Ben on kansan valitsema jonka pitäisi puolustaa omaa kansaansa. Vai onko Ben jonkun muun syyn takia eduskunnassa olisi muuken hyvä tietää näin ennen vaaleja.
Aivan Ben
Nyt vaaditaan sitä selkärankaa tehdä ne päätökset mikä on pakko tehdä ennenkö koko maa on tuhottu Kepun ja RKP toimesta anna mennä vaan sinua kyllä tukee suoraselkäinen osa suomen kansasta.
Suomisyöjät
Jos Ben ei uskalla puolustaa omaa maataan ja kansaansa sen tuhoajia vastaan ja kaiken kukkuraksi jakaa politiikan pelikortit Persuille niin siitä sitten vaan, Persut kiittää ja kumartaa se on tasan varma asia.
Kepu "nykyinen RKP.n apupuolue" on jo tekemässä ja tekee poliittista itsemurhaa mutta suotakoon se sitten heille itseppähän ovat kohottaneet itsensä suomen kansan yläpuolelle, nämä pelikortit katsotaan sitten tasan varmasti seuraavissa vaaleissa.
Ben
Kyllä Ben tosiasiat on nähtävä silmästä silmään vaikka politiikkaa tehdäänkin, jos joku huijaa meitä suomalasia veronmaksajia niin sinun sekä muiden kansanedustajien on korjattava epäkohta välittömästi siksi teidän on sinne eduskuntaan on äänestetty " vaiko ollaanko tästä asiasta eri mieltä"?
Heti hommiin!!!
Koska ongelmat ovat tiedostettuja, Ben voikin sitten aloittaa niiden hoitamisen välittömästi. Vai onkohan tämä puheenvuoro tullut ulos vain vaaleja silmälläpitäen? ;)
Hyvä Ben
Löytyiskö vielä lisää selkärankaisia poliitikkoja.
Kuten Ben sanoi kansa tietää mutta poliitikot ei uskalla puhua.
Takinkääntäjät
Ei taida löytyä kun takinkääntäjiä sekä nöyristelijöitä.
Ei se enää riitä
Ihmisen pitää uskaltaa lausua mielipiteensä rehellisesti, oli se mikä hyvänsä pelkäämättä leimatuksi tulemista. Luulisi tuota poliitikkojen kestävän "leimatuksi" tulemisen, heitähän on "leimailtu" ikiajat. Meitä muitakin on leimailtu ikiajat, eikä se ketään rehellistä suomalaista lotkauta.
Nyt on Kataisen kyllä mahdotonta kääntää kelkkansa lausuntojensa jälkeen. Ben on pistetty asialle, koska hän on älyllisenä oliona hieman epäröinyt Kokoomuksen virallista linjaa, sitä mitä Stubb on linjaksi lausunut.
Vaalit lähenee
On näköjään vaalit lähestymässä ja kaikki äänet pitää saada. Nyt käydään kisaa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvista.
Hallituspuolueiden pitäisi keskittyä akuutteihin ja isoihin ongelmiin kuten nuorisotyöttömyyteen.
Kokoomus on kommunistinen
Mulkoministeri Stubb haluaa haaskata suomalaisten rahat ja energian sekopäiseen ja järjettömään turvapaikkaturismiin että hän voisi väläytellä valkoista purukalustoaan kissanristiäisissä. Stubb on selvästi ja suorasanaisesti osoittanut kokoomuksen olevan epäoikeudenmukaisen, tuhlailevan ja suomalaisten tulevaisuuden turmelevan maahanmuuttosekoilun kannattaja. Tästä ei ole mitään epäilystä. Mistä sitten on epäilystä vai onko mistään?
Kyse on kokoomuspuolueen kommunistien ja isänmaallisten välisestä rajanvedosta. Kokoomus on puolueena sitoutunut järjettömiin ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta tuhoisiin maahanmuuttohankkeisiin. Kokoomuksen kannattajat alkavat pikkuhiljaa huomaamaan että heidän sairaanhoitopaikkansa, heidän vanhainkotinsa sekä heidän työpaikkansa ja asuntonsa valutetaan epäoikeudenmukaisesti ja väärin perustein maahan tulleiden ihmisten haltuun. Eli kokoomuslaiset alkavat olla kyllästyneitä maksamaan mulkoministeri Stubin humanitaariset puuhastelut jotka tuottavat mm pääkaupunkiseudulle maahanmuuttajagetot sekä asuntojen ja ympäristön rajut arvonlaskut.
Palaverin paikka?
Nyt olisi Zyssellä, Stubbin mielestä promillejengiin kuuluvalla häröllä, pikku palaverin paikka ihmepojan kanssa. Toinen vaihtoehto olisi tosiaan tietty hallituspuolueen vaikutusvaltaisena jäsenenä siirtyä sanoista parlamentaarisiin tekoihin niinkuin ihan oikeastikin.
Tästä pikku vinoilusta huolimatta Ben on edelleen puolueemme eniten jalat maassa olevaa sakkia omasta mielestäni, minkä tuokin kannanottonsa todistaa.
Jaahas, Benkku heräsi
Jaahas, Benkku heräsi ilmeisesti tuohon tänään uutisoituun tutkimukseen. Joko niitä ääniä pitäisi alkaa kalastelemaan, voidaan taas vuoden päästä jatkaa tutulla ja turvallisella linjalla, jota ministerit Katainen, Stubb ja Holmlund ovat ajaneet. Ei siellä Kokoomuksessa mikään muutu, Benkkukin painaa sitä nappia vanhaan malliin:)
Katsokaa peiliin kansanedustajat
" Eräät turvapaikkapolitiikkaan liittyvät ongelmat ovat tulleet niin ilmeisiksi, että se on pakottanut laajemmatkin poliittiset piirit pohtimaan ongelmien syitä ja nykyjärjestelmän mahdollisia epäkohtia."
Nämä ongelmat ovat olleet tiedossa jo 20 vuotta.
Lepsuilun aika saa olla jo ohi. Melkonen lauma turvapaikkaturisteja EU-maista taas pääsiäisenä Suomessa haitaria soittamassa ja ihmisiä ryöstämässä. Toivotaan , että ryöstön kohteeksi osuu tällä kerralla moni kansanedustaja.
"Mahdollisia epäkohtia" että oikein mahdollisia- kele sentään.
uudet tuulet puhaltaa
Viherät romahtaa. hehehehhe.
Hyvä näin
Maahanmuuttokeskustelun vapautumisesta ja kriittisyyden lisääntymisestä saamme kiittää mediaa, joka nosti erään kaupunginvaltuutetun huomion keskipisteeksi.
Liian vähän, liian
Liian vähän, liian myöhään.
Vain esimerkki rasismista lyömäaseena
Yhteiskunnallisesti vaikuttava poliitikkokin joutuu varomaan ja välttelemään omaa pakolaispolitiikkakriittisyyttään, tai rasismin leimakirves heilahtaa.
Suomessa kautta linjan pakolais-, tai maahanmuuttokritiikki pyritään tukahduttamaan rasismisyytöksillä ja -nimityksillä.
Suomessa on lakisääteisesti rajoitettu mielipiteenvapautta.
Maahanmuuttaja sen tietää
Jos Suomeen muuttaa Puolasta juutalainen mies, joka ottaa vielä vaimokseen muslimin, niin kaikkien maahanmuuttoliberaalien luulisi ottavan hänet kiljuen suojatikseen. Jos mies vielä lähtee politiikkaan, niin luulisi, että vihreät, RKP ja vasemmistoliitto taistelisivat saadakseen hänet riveihinsä osoitukseksi puolueiden edistyksellisyydestä. Ja jos miestä vielä ehdotettaisiin ministeriksi, niin kaikki olisivat samaa mieltä, että lakia on muutettava niin, että ministeriksi kelpaa muukin kuin syntyperäinen suomalainen. Mutta tuo kiltinnäköinen maahanmuuttaja muuttuu heti patamustaksi rasistiksi, jos hän alkaakin kokoomuslaiseksi, haukkuu taistolaiset (ja punaisen takkinsa tai KGB:n sinisen paitansa vihreään vaihtaneet) ja puhuu kriittisesti siitä, että maahanmuuttajien pitäisi elää maassa maan tavalla. Ben ei suinkaan ole ainoa maahanmuuttaja, joka on kritisoinut maahanmuuttopolitiikkaamme.
Miksi me otamme maahamme elätettäväksi ne jotka eivät muualle kelpaa. USA:ssa ja Kanadassa yli puolet maahanmuttajista on korkeakoulututkinnon suorittaneita tai muuten huippuammattilaisia. Meillä heitä on viisi prosenttia ja lopuista iso osa on maista, joissa väestö on 90-prosenttisesti lukutaidottomia. Ilman tuota porukkaa suomalaiset olisivat hyvin maahanmuuttomyönteisiä, kuten olivat silloinkin kun Ben maahan tuli.
Oikaisu
Ben on syntyperäinen suomalainen.
Ei ole
Ben Zyskowicz on syntyjään Puolan kansalainen, koska hänen syntyessään Suomessa kansalaisuus meni isän mukaan.
Uusi tabu jälleen
"Yksi tabu – asia, josta ei sovi puhua – on Zyskowiczin mielestä ollut suomalaisen turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö"
Mistähän se mahtaa johtua, että maahanmuuttoasioista on saatu tehtyä samanlainen tabuaihe kuin kaksikielisyyden kustannuksista ja pakkoruotsista?
Sen kaiken takana
on ollut hyväosaisten internationalistinen itsensä silmään viilaamisen perinne:
Kuvitellaan,että jossakin maailman kaikkien valtioiden ulkopuolella on vielä yksi mittaava ja palkitseva taho,joka antaa pisteitä kaikille niille maille,jotka ottavat avosylin vastaan päähänpotkittuja maahanmuuttajia.
(Sitä palkitsevaa tahoahan EI OLE idealistit. On vain yhtä raadollisesti oman etunsa laskevia ihmisiä kaikkialla maapallolla.)
Tälläiset hyväntahdon eleet kirjautuvat kyllä helposti erilaisiin yhteisiin julkilausumiin, mutta niiden toimeenpano jää täysin kulloisenkin maan omalle kontolle, heidän lammasmaisuutensa varaan.
Tätä taustaa vasten Astrid Thors ja Aleksander Stubb ovat liian elitistisiä näkemään ongelmien kokonaisvaikutuksia. Mutta Ben on myös myöhässä: tämä ulostulo noteerataan pisteiden kalasteluksi vaaleja varten.
Miten?
En ole vieläkään tajunnut miksi EU-kansalainen voi hakea turvapaikkaa toisesta unionin maasta?
EU käsittääkseni vaatii demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ennen kuin edes jäseneksi pääsee? Ja jos ihmisoikeustilanne muuttuu lienee komissiolla velvollisuus reagoida?
Tuota ihmettelen minäkin.
Mutta ainahan tilanne voi muuttua, tosin Romania pitäisi erottaa EU,sta jos sillä on näinkin paha ongelma ihmisoikeuksien kanssa. Mutta nykyään ajatellaan että vaikuttaa voi paremmin jos he ovat piirissä ja kukaan ei tullut ajatelleeksi että paska tulee samaa myötä.
En minä näitä kerjäläisiä sinänsä pidä läpeensä paskoina mutta sitä pidän että vaikka on tiedossa että mafiat tätä peliä pyörittää niin mitään ei tapahdu.
Ben Z. yrittää korjausliikettä
Tämä nuhteettomalta vaikuttava poliitikko pannaan asialle silloin, kun muut ovat levänneet laakereillaan tai lausuneet ajattelemattomia. Jos johto ajaa asioita, joita kannattajat eivät siunaa, tulos ei voi olla onnellinen.
Kokoomuksen vakiintuneena äänestäjänä ihmettelen , miten johto on voinut olla niinkin kuuro ja sokea.
En jaksa uskoa, että edes BZ voi muuttaa omien äänestäjiensä mielipiteitä.
Olisipa puolue kuullut omia nuoriaan.
Ben, olet epäpätevä kansanedustajaksi
Olet siis jättänyt tärkeät asiat käsittelemättä, koska olet pelännyt rasismin leimaa. Missä rohkeutesi ja vastuusi?
Entä Zysse
aiotko jossain vaiheessa ottaa esille lasten sukuelinten silpomisen uskonnollisista syistä?
Hyvänen aika
Et kai sitä BZ:n syyksi pane?
Tämä lienee näkemys, jonka jo pitäisi muiden myötä, herättää ministeri Thors.
Pelataan varmanpäälle
"Vuoden aikana on tapahtunut iso muutos. Eräät turvapaikkapolitiikkaan liittyvät ongelmat ovat tulleet niin ilmeisiksi, että se on pakottanut laajemmatkin poliittiset piirit pohtimaan ongelmien syitä ja nykyjärjestelmän mahdollisia epäkohtia."
Kas kummaa, epäkohdat ovat muka nyt tulleet esille. Poliitikkojen olisi pitänyt alkaa tämä keskustelu kauan sitten, mutta hyssyteltiin, ja hyssyteltäisiin edellen, elleivät perussuomalaiset olisi voittaneet kunnallisvaaleissa ja saaneet keskustelun vyöryä liikkeelle. Poliitikot odottivat, mihin tuuli kääntyy, ja nyt kun näyttää, että enemmistö kansasta on maahanmuuttokriittisiä, yksi ja toinen rientää apajille ääniä saalistamaan. Rohkeudesta ei tätä porukkaa voi ainakaan kiittää. Varmanpäälle pelaamisen poliitikot osaavat.
Zysse puhuu vain asiaa.
Zysse puhuu vain asiaa. Miksi piilotella ja kierrellä maahanmuuttoa koskevissa lausunnoissa. Avoimuus ja ongelmien esilletuonti on ainoa oikea ratkaisu. Jatka Zysse samalla linjalla.
”Minut leimattiin rasismin flirttailijaksi”
Syystäkin!
Kokenut poliitikko ei anna aseita viholliselle!
Ei liene kovin kunniakasta kumartaa uhkaajalle ja pyllistää omilleen.
Olette kyllä sopan keittänyt.
Kas kummassa kun edes nyt jälkijunassa uskaltaudutte kurkkimaan norsunluutorneistanne ihmisten ilmoille.
Niin -tuleehan tässä ne vaalitkin!
Jutta "Maassa maan tavalla" Urpilainen
Minusta on aihetta keskittyä nyt Jutta Urpilaiseen kohdistuneisiin rasismi- (fasismi-) epäilyihin. Syksyllä kirjamarkkoille tullee uusi tiedos: SDP:n rasistit värikuvissa.
Tuontimummoissa Suomen tulevaisuus?
Nyt ei pelata enää kakruilla. Nyt on heitetty mummot ja vaarit kehiin.
He ovat pätevää porukkaa. Ammatti- ja kielitaitoa ja kuten myös sairauksia löytyy laidasta laitaan.
Meillä Suomessa on yli
Meillä Suomessa on yli viisikymmentä vuotta liioiteltu konsensuksen ja kaikenlaisen yksimielisyyden arvoa, demokratia ei kuitenkaan toimi ilman vahvaa oppositiota.
Kun lähes kaikki puolueet saavuttivat jonkinlaisen yhteisymmärryksen maahanmuuton lisäämisen tarpeellisuudesta (kuka mistäkin syystä :) ), ei ollut enään ketään oppositiossa nostamassa asiaa esille lähes kaiken mentyä merkittävästi pieleen, paitsi H-a ja hänkin saa/sai Persut tuekseen vain omaa sinnikkyyttään, ei puoluejohtajan avustamana ( pikemminkin päinvastoin).
Ei tullut huippuosaajien virtaa maahan, tuli luku- ja kirjoitustaidottomia karjanpaimentajia tai sortohallintojen entisiä edunsaajia ja murhamiehiä sekä terroritekoihin taipuvaisia kovia kokeneita sisällissotaveteraaneja.
Ei tuotu ratkaisuja meidän ongelmiimme vaan saimme myös heidän ongelmansa ja nipun uusia syntyviä.
Pystymme sulauttamaan jonkun ajan kuluessa maahamme jo saapuneet ja muutaman lisätulijankin, mutta nyt pitää saada ehdottomasti joku roti tähän menoon.
Lapsistakin tulee katkeria jos vanhemmat rakastavat ja lellivät enemmän naapureiden pentuja kuin omiaan.