Sunnuntai 27.5.2012

Ahtaajien irtisanomisturva leviää?

Luotu: 
1.4.2010 08:51
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    - Satamalakon yhteydessä rakennettiin hyvä ja käyttökelpoinen muutosturvamalli, Lauri Lyly sanoo.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly toivoo Uutispäivä Demarin haastattelussa, että ahtaajien saavuttama muutosturvamalli leviäisi muillekin aloille.

- Satamalakon yhteydessä rakennettiin hyvä ja käyttökelpoinen muutosturvamalli. Uskon, että siitä löytyy elementtejä muihinkin neuvottelupöytiin, hän sanoo.

Muutosturva oli suurin satamalakon kiistakysymys. Valtakunnansovittelija Esa Lonkan mukaan muutosturva kirjattiin sopimuksiin, mutta kuitenkin siten, että muutosturvasta sovitaan paikallisesti. Ahtaajien vaatimus ei mennyt läpi sellaisenaan.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

SAK taas tukee työttömyyttä tehokkaasti. Vaikeutetaan nyt työllistämistä vielä entisestään ja jopas saadaan uusia työttömyysennätyksiä. Yrityksille on jo nyt työnnetty aika reilusti "yhteiskuntavastuuta" verojen päälle, onko se ihme ettei uusia työpaikkoja synny.

Vieras

..vastaavasti työnantajat saavat työllistämistukiasia melkoisen määrän ,joten yhteiskunta maksaa myös suuren osan niistä syntyneistä työpaikoista,olin sellaisessa tuetussa työ-
paikassa josta työnantaja sai n.800€ kuukaudessa,mutta kun tuki loppui pihalle,että turha väittää ,että työnantaja on
ainut maksumies ?

Ilkka Luoma

SAK käy taisteluun irtisanomissuojasta Zizekin filosofialla?

(Satamalakko napsahti päälle - AKT:n puheenjohtaja Timo Räty toimii SAK:n pioneerina ja samaan aikaan slovenialaisen entisen perikommunistin Slavoj Zizek ´in*/ kannatus kasvaa älyllisen pohdinnan immateriaalisessa maailmassa - [kirjoitettu 4.3. -10 ~ 05:27] )

[ ... duunari ihmettelee irtisanomisilmoitus näpissään ja kuukauden tai parin lopputili kourassaan - kuinkas tässä näin kävi? Saksassa toveri saa irtisanomisen jälkeen usein koko vuoden palkkapussin hanskaansa. Suomessa hanska pannaan naulaan tai sitten se on hukassa ... ]

Mitä yhteistä on Timo Rädyllä ja entisen Jugoslavian kommunistilla, nykyisellä filosofilla ja psykoanalyyytikko Slavoj Zizek´llä? Päällisin puolin ei mitään - mutta onpas kuitenkin. Molemmat haluavat kapitalistiselle ja maattomalle rahalle ja näyttö- sekä vertailutaloudelle suitset suuhun. On kysymys kansajoukkojen vallankumoksesta ja henkisestä terrorista 1/.

Zizek kannustaa terroriin ja vallankumoukseen kapitalismia vastaan. Räty taas kannustaa joukkojaan taisteluun irtisanomissuojasta, kun palkkakin satamissa ylitöineen on jo parempi kuin keskimäärin Suomessa.

Suomi käy työn uudelleenjaon taistelua muun EU-Euroopan kanssa idän mahtimaata Kiinaa vastaan. Työmme ovat laajalti karanneet halpahintaisten toverien Kiinaan. Näin olemme hinnoitelleet itsemme vapaaehtoiseen kehitysmaarahoitukseen nostaen hiljalleen kiinalaisen liukuhihnaduunarin palkkaa.

Meillä Suomessa ei ole duunaria eikä kohta toveriakaan

Meillä ei Kiinaan nähden enää ole toveria eikä duunaria. Meillä palkat ovat riittävät ja "liikaakin" jo useilla aloilla, kuin myös päälliköillä ja johtajilla, joiden palkka- ja palkkiopussiahneus ylitti piintyneemmänkin ammattiliittolaisen sydämentykytyksen. Maallinen näyttö-ahneus oli meidän ylläpitävä motto taisteltaessa elintasosta ja materiaalisesta hyvinvoinnista. Hyvinvointi äityi osaltansa rasvakerroksiksi vyötärölle ja kansantaloussairaudeksi II -luokan kansalaisdiabeteksenä tuleville vuosille.

SAK joutuu uudistamaan itseään kuin koko vasemmistoleiri. Demarit löytävät aatteettomat vasemmistoliittolaiset ja yhdistyvät. SAK kerää voimia kahtiajakaantuneesta kansakunnasta, jonka kokoomusjohteinen hallitushegemonia vedenjakajalla näköalattomuuttaan loi - ymmärtämättä, että vain yhtenäinen kansa jaksaa hoitaa sille työnnetyt ongelmat ja vastuut 2/.

Ammattiyhdistysliike ottaa hanskan kauniiseen käteen

SAK uudistuu ja hyväksyy palkkojen totaalileikkaukset, jos ovat uudistajia. Mikäli eivät uudistu, syntyy jäsenkato ja kansakunnan lopullinen kahtiajako on arkipäivää. Kansainvälinen työn uudelleenjako ajaa meidät palkkaleikkauksiin 3/ - kaikki yli 2.300 euron palkat alenevat, kaikki yli 1.900 euron eläkkeet laskevat, kaikki osingot menevät suuremmalle verolle ja yliyltiöoptiot jäävät historiaan kansakuntarikoksena työtä tekevää ihmistä kohtaan.

AKT Timo Räty pannee nopeasti Suomen vientitoiminnan polvilleen ja tämän laskun maksaa kansakunta, eivät ahtaajat, eivätkä heidän työnantajansa. Räty taistelee nyt irtisanomissuojasta. Suomessa on helppo heivata yt-karusellista toveri mäkeen ja luiskaan vain kuukauden parin irtisanomisajan puitteissa. Toveri Saksassa nauttii jopa vuoden mittaista suojaa etsiessään kadonnutta onneaan ja työtä.

Taistelu on alkanut - toverit täällä ja Zizek siellä

Taistelu on alkanut. Ennen se olisi ollut Paperiliitto ja Jouko Ahonen, nyt se ei onnistu, kun uusimpiakin paperikoneita puretaan ja siirretään kaukoitään ja Kiinaan - paperin keksineeseen maahan. Räty voi tapella, hänen töitään ei voida viedä Kiinaan, vain siirreltävien tavaroiden valmistus voidaan viedä, no eipä sitten ole ahtaajallakaan hommia - kyllä siinä mieli ahdistuu.

Liksoja alemmaksi, lisää kansainvälistä kilpailukykyä - yhteishenkeä ja työnantajaltakin ymmärrystä, että päälliköiden, johtajien ja omistajien tuloja voidaan myös säätää alemmaksi yhteisen hyvän nimissä. Vastineeksi toverin palkka-alenemalle lisätään irtisanomissuojaa, jolloin tunne turvallisuudesta kohenee, olemmehan turvahakuista kansaa, kuten muutkin.

Zizekin vallankumous?

Zizek jakaa ohjeita vallankumoukselle. Zizek kehottaa taistelemaan kapitalismia vastaan - taistelua ylisuurien tuloerojen kaatamiseksi. Taistelua maatonta ylikansallista rahaa vastaan, taistelua pienen ihmisen puolesta. Slavoj kehottaa luottamaan suureen kansaan - "kyllä kansa tietää", julisti Timo Soinin (PS) oppi-isä Veikko Vennamokin.

Timo Soinin pitäisi tietää, että kansakuntaa ei johdeta haukina kaislikoista. Melonin kokoisilla sierainherneilläkään ei estetä kuin hajuaisti tuntea kansalaisen tuskanhikeä nenässään - tässä vedenjakajalla olevassa kansakunnassa, missä seuraava eduskunta joutuu korjaamaan kaikki nykyisen hallituksen tekemät virheet 4/.

Voidaanko tänään ja huomenna sanoa Z - hän elää?
...

VIITTEET TEKSTISTÄ
*/ Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek ---
*/ Muut linkit Slavoj Zizek ´stä:
http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=... ---
http://www.youtube.com/watch?v=_GD69Cc20rw ---

2/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/2110443/kansakunnan-on-mobilisoidutt... ---
3/ http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=liikaa+palkkojamme ---
4/ http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1961960/kansakunnan-ja-jyrki-kataise... ---
...

Ilkka Luoma
Kiina-konsultti ja kansalaisaktivisti

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://www.facebook.com/first.ilkka
...

Kansalaismielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakansio -
Tieteiden talossa [ http://www.tsv.fi ] pidetystä esitelmätilaisuudesta, jossa käytiin seikkaperäisesti läpi uudelleen lämmitettyä kommunismiaatetta Slavoj Zizek´in arvoin ja filosofioin - alustajina Hanna Kuusela (väit./Lontoo) ja Kimmo Jylhämö (Voima -lehden päätoimittaja) --- kuvat copyright by Ilkka Luoma 2010 - Nikon D3.

Kuvakansio
1/ --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2e8yu+ilkka-luoma-zizek.html ---
---

...
Sent:
Cc: anni.sinnemaki@tem.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; jukka.gustafsson@eduskunta.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; presidentti@tpk.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; Ahonen Jouko ; timo.raty@akt.fi
Sent: Thursday, March 04, 2010 5:58 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - SAK:lla uusi Z- linja ~ AKT:n pj. Timo Räty pioneeritaistelijana?
...

VierasMmies

Ja vieressä on Viro, missä palkkoja on alennettu kai kahteenkin kertaan. Aika eri lailla meillä menee tällä puolen lahlen, kun tuollaisia ahtaajat vaativat. Ja kohta varmaan muutkin - Saksan malliin - niin kuin näistä kirjoituksista voi lukea. Aika vaurasta on jos tuollainen muutosturva pystytään järjestämään. Tai sitten siirrytään vuokratyövoimaan. Ja ahtaus sEkä purku siinä sivussa ohjataan Venäjän satamiin.

hanari

Kallis muutosturva estää työhönoton epävarmassa tilanteessa. Ja epävarmuus on tullut pysyäkseen. Tästä seuraa, että työnhaluiset ihmiset hakeutuvat erilaisiin vuokratyö/managerointi firmoihin. Työ löytää aina tekijänsä ja toisinpäin. Muutosturva vain saa kolkon soinnun nyt työttömänä olevien korvissa.

Laatunen

Erinomainen linjanveto.
Irtisanominen on ollutkin Suomessa luvattoman helppoa ja halpaa. Työnantajat ovat käyttäneet irtisanomisia suhdannevaihtelujen puskurina siirtäen liiketoimintariskiä työntekijöille.
Lisäämällä irtisanomisen kustannuksia huomattavasti, pidennetään samalla työuria.
Yksikään järkevä työpaikka ei jää synytmättä vaikka muutosturvaa parannetaankin. Jos kilpailuetu perustuu siihen, että väkeä voi kohdella miten tahansa, on parempi, että tällaiset työpaikat jäävät syntymättä.
Hyvä SAK, oikeilla linjoilla olette.

Ola

"Lauri Lyly toivoo Uutispäivä Demarin haastattelussa, että ahtaajien saavuttama muutosturvamalli leviäisi muillekin aloille."

Kuka sen maksaa. Konkurssiin menevätkö yrittäjät? Kuten näemme niin koko tämän hetken lakkosuman takana on SAK. Se ei välitä pätkääkään Suomen hyvinvoinnista ja maamme kansalaisista. Muskelien pullistelu on pääasia.

Antaa työttömyyden ja soppajonojen vain kasvaa, kunhan SAK saa haluamansa. On siinä meillä "Suomen etua ajava" joukko. Tavoite näyttää olevan Suomen ajaminen vielä pahempaan taantumaan.

Vieras

Jos jokin yrittäjä menee tuonkaltaisten lisäkustannusten vuoksi konkurssiin niin joutaakin mennä.

Kuinka paljon onkaan sellaisia yrityksiä jotka kuuntelevat edes puolella korvalla työtekijöidensä ongelmia ja huolenaiheita. Vihje, varsin paljon ja ovat usein perheyrityksiä ja hyvin menestyneitä. Pitkäjänteisyys palkitsee myös työantajaa.

Vieras

Mietipä hieman ja asiaa yrittäjän kannalta. Sanotaan, että lähtötilanteessa yritykseltä katoaa vaikkapa 30 % myynnistä kansainvälisen taantuman, ison asiakkaan menettämisen tai muun syyn takia. Eli tulot tippuvat tuon verran. Työntekijöille ei ole töitä eikä rahaa palkanmaksuun ole, joten on pakko irtisanoa. Samalla säästetään kaikesta mahdollisesta muutenkin, investoinnit jäihin ja ulkoisten palveluiden ostot on pannassa. Jos tässä tilanteessa joutuu lyömään irtisanottaville vuoden palkan kouraan, on selvä, että konkursseja tulee enemmän. Ja konkurssissa kaikki menettävät työnsä sen sijaan, että osa irtisanottaisiin ja loput jatkaisivat töitä.

Ja kun yrittäjä kerran on maksanut palkkaa tekemättömästä työstä velaksi, on varmaa että seuraavalla nousukaudella ostetaan ekstraajia vuokrafirmasta tai teetetään pätkää sen sijaan, että otettaisiin vakituisia työntekijöitä. Kalliimmaksi tulee ja työpaikan henki kärsii, mutta eipähän joudu taantumassa nalkkiin pakkokulujen kanssa.

Jotenkin tökkii, että aina laitetaan vastakkain työntekijöistä huolehtivat ja irtisanovat yritykset. Ikään kuin ”hyvät” yritykset eivät ikinä irtisanoisi ja vain irtisanovat yritykset ovat ”pahoja”. Oman kokemukseni mukaan ylivoimainen enemmistö yrityksistä pyrkii kohtelemaan työntekijöitään hyvin.

Ola

Asiahan on juuri näin kuten yllä ja alla olette maininneet. Tätä on SAK;n vasemmistoänkyröiden vaikea tajuta. Eivät ole sitä tajunneet ennen eivätkä tänä päivänäkään.

Mielummin ne panevat alaisensa liitot lakkoon ja ajavat kaikki suomalaiset ahdinkoon, nekin jotka vielä kykenevät sinnittelemään töissä, mutta ennen kaikkea ne työnantajat ja palkanmaksajat, jotka yrittävät ylläpitää työpaikkoja ja vaurautta Suomessa.

Tämähän ei ole SAK:n tavoitteiden mukaista. Heidän tavoitteensa on: Kun meillä menee huonosti, niin kaikilla muillakin pitää mennä.

Domanjana

Erittäin provosoiva kommentti joka ei perustu mihinkään.

Oma lauseesi kertoo kuitenkin sen mitä yrittäjä haluavat, sopeuttaa palkkakulut tuotantoon. Nämä "perheyritykset" tai jotkut muut tekevät näin koska pystyvät tekemään niin. 6kk muutosturva on käytännössä sama kuin: emme tule koskaan palkkaamaan työntekijää. Se menee niin mielipuoliseksi että työnantajan täytyy huolehtia sairaspalkkojen, arkipyhien ja muun terveydenhoidon lisäksi kaikesta hautaan asti. Ei kannata palkata, kannattaa tehdä itse tai ottaa alihankintana muilta yrityksiltä/yrittäjiltä.

Kukaan täysjärkinen ei muutenkaan palkkaa Suomessa työntekijää vaan ulkoistaa kaiken siten että panos vastaa tuotosta tunnin päälle eikä yhtään enempää. Eli jossei ole töitä, niin ketään ei ole töissäkään eikä joudu maksamaan palkkaa.

Merirosvo

SAK:n kannattaisi tutustua ns. Tanskan malliin. Siellä saa monoa antaa työntekijälle surutta ilman irtisanomisaikoja. Tästä on seurannut se, että lähes kaikki ovat töissä. Potkujen tullessa, mennään vaan seuraavaan firmaan kyselemään töitä ja niitä saa helposti kun ei ole tuollaisia muutosturvia jäykistämässä työmarkkinoita.

jjr

Jotain Tanskan mallin tapaista uudistus tarvittaisiin Suomeenkin. Työmarkkinoista on tehtävä joustavammat ja työllistämisen kuluja ja byrokratiaa on karsittava.

Korkean verotuksen holhous/virkamies/hyvinvointivaltiossa muutosturvan takaaminen ei voi olla enää yritysten kontolla, vaan valtion on huolehdittava siitä väkivaltamonopolinsa turvin kerätyillä veroilla.

Jos valtio törsää keräämänsä rahat turhuuteen ja tehottomuuteen, se on äänestäjien itsensä vika. Turha syyttää aina yrittäjiä ja yrityksiä kaikesta. Julkiselta sektoriltakin voi vaatia laatua.

juike

koko touhu, olishan se järkyttävä tapaus jos työntekijän oikeuksia voisi alkaa verrata esim. kansanedustajan vastaavaan. Todella pöyristyttävää.

Liiris

Ahtaajien lakon aikana YLEn A-plus ohjelmassa haastateltiin työmarkkina sopimusten professoria, joka totesi miten uusilla sopimuksilla on taipumus levitä muihin työehtosopimuksilla (esim. Metalliliiton lomaltapaluuraha v. -72). EK:n Inkeroinen pelkäsi että muutosturvaraha leviäisi myös muille aloille. SAK:n Lyly tyrmäsi leviämisen täysin - ei missään nimessä leviäisi, jokainen liitto neuvottelee itsenäisesti, ilman keskusliittoa.

Onko Uutispäivä Demarin sivullakin oleva juttu aprillipila - vai oiskohan liitotkin jo pelkkää aprillipilaa 2000-luvun länsimaisissa yhteiskunnissa...

Ilkka Luoma

Muutosturvataistelu saattaa tuoda palkanalennukset ja pakkolait?

[ ... AKT-Räty on pioneeri taisteltaessa SAK:n uuden Z-linjan mukaisesti muutosturvaa koko työtätekevälle väestölle Saksan mallin mukaan. Muistamme Tehyn irtisanoutumisuhan joitain aikoja sitten - tuolloin maan hallitus sääti pikavauhtia lain, joka olisi purrut, ellei sopua olisi syntynyt ... ]

Onko nyt muutosturvataistelussa mahdollisuus, että hallitus käyttää pakkokeinoja - ja lopulta turvan hinnaksi tulee kautta linjan palkkojen alennukset? Muistellaanpa aikaa, kun maan hallitus toimi ripeästi ja vastuuntuntoisesti - Tehyn irtisanoutumisuhan ollessa päällä, kuten nyt ahtaajien lakossa ulkomaanliikenteen seisahtumisen talousuhka on koko kansakunnan päällä —

Sanotaan, että eduskunta on kansan tahto ja äänestäjät pienoiskoossa - on sitten niin tai näin, niin yksinkertainen enemmistö ratkaisi pitkästä aikaa ensimmäisen pakkolain hädän edessä.

Pääministeri Vanhanen toppuuttelee kansanedustajia, ettei tässä ole työtaistelun esto, vaan kansakunnan edun varjelu perustuslain edessä.

--------------------------------------------------------------------------------

Cc: markku.jalonen@kuntaliitto.fi ; jaana.laitinen-pesola@tehy.fi ; tuija.brax@om.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; kimmo.sasi@eduskunta.fi
Sent: Tuesday, November 13, 2007 10:38 AM
Subject: MIELIPIDE: Istuva hallitus osoitti nopeaa päätöskykyä ja vastuunkantoa
...

Suomen istuva hallitus osoitti kerrankin rivakkaa päätös- ja vastuunkantokykyä
(ORIG-13112007 — Matti Vanhasen hallitus sääti täsmäohjatusti ns. hätätilalain yhteiskuntaa uhkaavaa välitöntä vaaraa torjumaan - yhteiskunnassa on oikeuksia ja … velvollisuuksia)

[ … sairaalat varautuvat voimakkaisiin supistuksiin ennen H-hetkeä. Tarvitaan vain pääkallokeli, ja katastrofi on irtisanoutumisten toteutuessa valmis. Perustuslaki määrää merkittäviä asioita kansalaisoikeuksiksi, mutta myös velvollisuuksiksi. Hallitus halusi kantaa vastuunsa ja sääti ennätysnopeasti yhden Suomen rauhanajan merkittävimmistä ”hätätilalaeista” … ]

Matti Vanhasen 2.hallitus näytti toimintakykynsä. Ministerit virkamiehineen tukenaan markkinatalouskansanedustajat säätivät määrätietoisesti ennakkotapauksen, mikä huomenna ja lähitulevaisuudessa voi olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Yhteiskunnan on varauduttava myös muihin vääjäämättömiin uhkiin - olikin hyväksi näyttää jo nyt toimintakyky tiukan paikan edessä.

Kansakunta on ajautumassa terveydenhuollon kriisiin rahan ja ostohalutavoittelun edessä. Lupauksia on annettu ja lupauksia ymmärretään myös laistetun. Epäselvästi annetut vaalilupaukset nostattivat nypytyksen pintaan erityisesti koulutetun hoitohenkilökunnan osalta.

Huolimattomasti vaalilupauksia antaneiden poliitikkojen vastaveto ”väärin ymmärrettyjen” lupauksien tulkitsijoiden suivaannukseen operoitiin täsmälailla.

Ottamatta kantaa itse syyhyn eli Tehy-irtisanoutumisuhkaan, on todettava, että maan hallitus osoitti pontevaa tarmoa tiukan paikan edessä, kun vielä perustuslain kohdat olivat asettamassa valtioneuvoston jäsenille jopa valtakunnanoikeuden uhkaa. Onkin yhteiskunnallemme hyväksi, että maan hallitus kykenee tarvittaviin toimiin nopeidenkin uhkien ja haasteiden edessä.

Rinnastamatta millään lailla meneillään olevaa Tehy-työtaistelua huomisen mahdollisiin ja todennäköisiin ulko- ja sisäsyntyisiin uhkiin ja todellisiin vaaroihin, on ainoastaan eduksi, että hallitus on näin saanut kokemusta, kuinka lakiteitse säädetään turvatoimia koko kansakuntamme eduksi.

Pakkolait ovat osa huomista arkea. Ei tarvitse kauas katsella, kun merkittävät kansalaisia vaarantavat meistä itsestämme riippuvat ja meistä riippumattomat tekijät kutovat uhkia turvaverkkoihimme. Vaarat ovat todellisia, ilmasto muuttuu, ydinvoimaonnettomuus voi olla rajan takana ja polttoaineiden ja energian osalta voivat käyttökatastrofit olla lähempänä kuin arvaammekaan.

Olemme ulkoistusaallon, taitamattoman EU-politiikan ja businessahneen myyntivimman myötä menettäneet paljon toiminnallista itsenäisyyttä ajautuen suurempaan riippuvuussuhteeseen kuin koskaan aikaisemmin. Ei tarvita suurta häiriötä maailmalta, kun logistiikkamme, verkkomme ja riippuvuussuhteemme ovat koetuksella, ja nuo uhat voivat tarvita väkeviä ja rivakoita lakimuutoksia ja -säätöjä hyvinkin pikaisesti.

Ottamatta kantaa mahdollisiin Tehy-taistelun seuraamuksiin, on jo nyt sisäisiä uhkia järkyttämään yhteiskuinnan toimivuutta. Pinnan alla muhii mielenterveysvaikeudet turvaverkkojen ulkopuolelle tipahtaneiden osallistumattomien taholta - tämä voi aikaansaada epätoivoisia tekoja lisää.

Onkin vain eduksi, että maan hallitus on treenannut pikalakioperaatioissa, se onkin näyttänyt tältä osin kykyä huolehtia asioista kansakunnan etujen valvojana.

Ottamatta kantaa Tehy-operaation oikeutuksesta, tarpeellisuudesta ja palkkavaateista, on hyvin selvää, että Suomi kohtaa ongelmansa mm. voimakkaasti muuttuvana ikääntymisenä. Ikäjakaumapyramidi saattaa keikahtaa nutulleen, ja tämän vääjäämättä muodostuvan ongelman edessä hallitus on jo tällä vaalikaudella. Terveydenhuollon kokonaisremontti ja varauma ongelmiin voivat aikaansaada radikaaleja pakko- ja pikalakeja pelastamaan järkevästi kansalaisia.

Koko terveydenhoitojärjestelmä tarvitsee kouriintuntuvat korjaustoimenpiteet. Maksukykymme suurenevista perinnöistä huolimatta ei tule riittämään kasvaviin kustannuksiin, mitä koko terveydenhoitojärjestelmä aikaansaa mm. jatkuvasti kohoavien kustannusten vuoksi. Toimenpiteet torjumaan kasvavia terveudenhuollon menoja kohtaan vaativat lakeja, joita takavuosina ei oltaisi voitu edes ajatella.

Kansakunnan etu on toimintakykyinen hallitus tiukan paikan edessä. Olemme paistatelleet kulutusjuhlan pauloissa jo hämmästyttävän kauan. Vastarekyyli on edessä - näin on aina ollut - nousua seuraa lasku.

Ei ole pirun maalailua seinälle varautumalla ydinvoimalatuhoon, rajuihin talvimyrskyihin, maailmanlaajuiseen USA vetoiseen talouslamaan, EU-kriisiin, ruokatuotannon vakaviin häiriöihin ja yhteiskuntarauhattomuuteen, kansalaisten kyllästyessä nykyisiin politiikan jeesmiehiin ja naisiin kestohymyineen ja teflonpukuineen.

Ottamatta sen enempää kantaa nykyhallituksen yleiseen taitoon hoitaa asioita, on koko yhteiskunnan etu, että hallitus on osoittanut kykynsä säätää lakeja nopeasti koko yhteiskunnan turvaksi. Toivottavasti Tehy-lain sisältö ei muodosta entistä suurempia ongelmia, mikäli se ei käytännössä toimikkaan.

Toivottavasti tiukka laki muuttaa sovittelulautakunnan neuvotteluaktiviteettia kompromissiherkempään suuntaan ja äänestävä kansa ratkaiskoon sitten seuraavissa vaaleissa oliko annetut vaalilupaukset sitä taikka tätä.

Ilkka Luoma

0400607080
http://www.facebook.com/first.ilkka
KESKUSTELU — TIEDE [23978]

--------------------------------------------------------------------------------

Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
(kuvien käyttö sallittu vapaasti kirjoituksen yhteydessä, copyright by Ilkka Luoma 2007)

Kuva 1
http://www.panoramio.com/photo/5877450

Teksti
Tärähtänyt kuva istuvasta hallituksesta, joka runnoi Tehy-pakkolain läpi osoittaen ainakin kykyä saada tahtonsa läpi tiukan paikan edessä - Suomen perustuslaki velvoittaa ja edellyttää.

Kuva 2
http://www.panoramio.com/photo/5877464

Teksti
Pääministeri Vanhanen toppuuttelee kansanedustajia, ettei tässä ole työtaistelun esto, vaan kansakunnan edun varjelu perustuslain edessä.

Kuva 3
http://www.panoramio.com/photo/5877487

Teksti
Sanotaan, että eduskunta on kansan tahto ja äänestäjät pienoiskoossa - on sitten niin tai näin, niin yksinkertainen enemmistö ratkaisi pitkästä aikaa ensimmäisen pakkolain hädän edessä.

Kuva 4
http://www.panoramio.com/photo/5877501

Teksti
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö oli äänikuningas ja ratkaisi merkittävästi Kokoomuksen vaalivoittoa. Toinen ratkaiseva syy saattoi olla annetut epäselvät vaalilupaukset (tai vaikeasti ymmärrettävät) mm. koulutetulle hoitohenkilökunnalle - kantaako poliitikot vastuuta antamistaan vaalilupauksista?

Kuva 5
http://www.panoramio.com/photo/5877534

Teksti
Eduskunnan varapuhemies Sepoo Kääriäinen (kesk) tarkkailee mitä aateveljet pekkaroivat Kokoomuksen Ben Zyskovitsin kanssa, kuvassa Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Kalli ja entinen kuntaministeri Manninen.

Kuva 6
http://www.panoramio.com/photo/5877550

Teksti
Puhemies Niinistö pohtii kuinka tässä nyt näin kävi. Onnistuuko Tehy-pakkolaki myös sen toteutuksessa, jää vielä tätä kirjoitettaessa nähtäväksi. Ainakin tuli todistetuksi - oli sähläilyä tai ei - että hallitus kykenee tekemään nopeita ja tehokkaita päätöksiä lainsäädännössä - se ei liene huono ominaisuus, kun astumme huomisen epävarmaan maailmaan.

Kuva 7
http://www.panoramio.com/photo/5877574

Teksti
Linjaansa hakeva ja nahkaansa mahdollisesti luova oppositio-SDP ei kyennyt altavastaajavähemmistönä estämään Tehy-pakkolain syntyä, olivat he sitten kuinka oikeassa tahansa - viime kädessä.

...
Sent:
Cc: jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; antti.kalliomaki@eduskunta.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; anni.sinnemaki@tem.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; timo.raty@akt.fi ; paavo.arhinmmaki@eduskunta.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi
Sent: Wednesday, March 17, 2010 6:06 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE: AKT Räty käy muutosturvataistelua SAK:n uudella Z -linjalla, seurauksena palkanalennukset ja pakkolait?
...

hanari

Kun työeläkejärjestelmä lanseerattiin, se merkitsi käytännössä palkkojen alennusta. Ei yrityksillä ole koskaan ollut sellaisia vararahastoja mistä tällaiset kustannukset maksettaisiin. Ennen oli tuo devalvaatiomahdollisuus, mitä työntekijät eivät tänä päivänäkään tajua palkanalennukseksi. TEL järjestelmän myötä syntyi myös harmaa talous, mikä ei sosiaalipalkkoja maksa.

Vieras

Minä totesin jo lakon aikana, ettei sitä muille saa jakaa, suurin osa kansasta (työssäkäyvätkin) tuomitsi ahtaajien lakon, niin olkoonpa sitten ilman. Taistelkoot itse omat etunsa ja samall totesin, että luopukoot lomaltapaluu rahoistakin, ne metalli taistellut. Jokainen hoitaa oman pesänsä ja omat etunsa, kun ovat tuomitsemassa muitten taisteluja.

PetSu

Olen asunut Espanjassa jo yli 10 vuotta. Nähnyt valtavan rakennuskuplan syntymisen ja nyt sen puhkeamisen. Ei täällä olla vielä pohjalla, vaikka työttömyys on yli 20%. Todellista lukua ei tiedä kukaan, koska pimeä työ on normaali ilmiö.

Normaali ilmiö on myös se, että kukaan ei pääse vakituiseen työsuhteeseen. Jos pääsee, niin kannattaa lotota ja odottaa salamaa. Näin oli myös korkeasuhdanteen aikana.

Ihmiset elää kuitenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut tai tapahtumassa. Velkoja maksetaan pikavipeillä ja linea directa onkin suosittu melkein 300% vuotuisen korkonsa myötä.

Espanjalaisethan eivät vuokralla asu. Mutta, millä he ovat saaneet asunnon, kun ne maksaa paljon enemmän kuin Suomessa?
Velkaa 600 000 euroa ja kummallakin puolisolla noin 1500 euron kuukausitulot autonomolla.

Se on sama kuin toiminimi.
Tällaisen autonomo työntekijän voi irtisanoa helposti, koska
täällä ammattiliitot neuvottelivat etuja, joihin ei yhdelläkään työnantajalla ole varaa. 1 vuosi työtä = 3 kk. liksa. 3:sta saa jo vuoden. Ilman autonomoa ei tunneta taloudellisia tai tuotannollisia syitä. Siksi jotkut voivat saada ilman autonomoa työpaikan. Mutta rakennuksen valmistuttua tai yrityksen saatua voittoa se haetaan konkurssiin. Palkat saa hakea palkkaturvasta, joka tietää aina oikeudenkäyntiä. Palkka pimeänä on aivan normaalia.

Koskahan SAK:ssa ymmärretään, että kiristämällä saadut edut hyvin nopeasti osuu omaan nilkkaan. Mahdottomiin tilanteisiin ja vierastyövoimaan. La fiesta terminoo, on juhlat päättyneet. Espanjalaiset heräsivät viime syksynä.
Onhan meillä espanjalaisia perinteisiä yrityksiä ja matkailu. Niiden omistus on vain siirtynyt muualle. Espanjalaisia yrityksi on, mutta vain nimellisesti.

Tätäkö mallia SAK ajaa Suomeen? Pahasti näyttää siltä.