Sunnuntai 27.5.2012

Kalevan Hazard-moka: päätoimittaja teki johtopäätökset

Luotu: 
1.4.2010 08:56
Päivitetty: 
1.4.2010 08:58
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Risto Uimonen johtaa JSN:ää ja on Kalevan ex-päätoimittaja.

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila jättää paikkansa Julkisen sanan neuvoston varajäsenenä, kertoo Kaleva.

Mantila katsoo, ettei voi jatkaa edes varajäsenenä Kaarina Hazardin kolumnia koskevasta päätöksestä syntyneen kohun vuoksi.

Kalevalta lipsahti eilen ennen aikojaan julkisuuteen uutinen Julkisen sanan neuvoston Iltalehdelle antamasta langettavasta päätöksestä. Kysymys oli Kaarina Hazardin Tony Halmeesta kirjoittamasta kolumnista. Uusi Suomi kertoi ensimmäisenä lipsahduksesta.

Mantilan mukaan uutisen karkaaminen verkkoon ei ole hänen eropäätöksensä päällimmäinen syy.

- Kun JSN:n nykyinen puheenjohtaja Risto Uimonen on edeltäjäni Kalevassa, hänen päälleen lankesi heti epäilyksen varjo asian vuotamisesta. Epäilys on Riston kannalta kohtuuton. --- Tämän jälkeen kaikki uutisointimme JSN:stä arvioitaisiin sitä vasten, olisiko Risto kuitenkin jollakin tavalla vanhasta lukkarinrakkaudesta avittanut Kalevaa. Kun eroan varajäsenyydestä, Risto pystyy toimimaan vapaammin, samoin koko JSN ja Kalevan toimitus, Mantila selittää.

Uimonen itse jyrähti eilen Uuden Suomen haastattelussa Kalevan mokasta.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

kommentoida kohta mitään,kun ei tiedä missä se koira on haudattuna...Mutta LANGETKAA hankeen Kalevan äijät. Minua kyllästyttää tuo holy-sanasto samalla kun puukkoa työnnetään yhä syvemmälle haavaan.

Ennen pitkää uskonpuhdistus saavuttaa Oulun...

Villakoira

Yritysten toimintaa tulisi valvoa lainvalvontaviranomaisten eikä minkään jäävin itsesääntelyelimen.

Risto Uimonen on sama mies, joka tekee rahaa kirjoillaan.
Uusin kirja Viinasesta sisälsi myyvyyttä lisääviä salajuonia, joita Viinanen itsekin joutui jo julkaisutilaisuudessa pyytelemään anteeksi.

Uskottavassa järjestelmässä hänen tulisi erota, kun ei osaa valvoa epäluotettavia kollegojaan.

Nämä Mantilan lausunnot ovat uskomatonta lukijoiden aliarviointia. Pääätoimittajan pitäisi olla rehellinen kansalainen, joten tuollaisen ketkun tulisi heti erota. Hänen lausuntonsa osoittaa, että lain noudattaminen saa väistyä, jos rahanteko niin vaatii.