Keskusrikospoliisi on saanut uuden nettivinkkijärjestelmänsä avulla tietoja joukkosurma-aikeista ja -uhkista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Poliisin nettivinkkijärjestelmä on ollut nyt käytössä kolme viikkoa. Internetin käyttäjät ovat ilmoittaneet sen kautta 700:sta netissä havaitsemastaan mahdollisesta rikoksesta tai rikoksen valmistelusta. Rikoskomisario Jussi Hyysalon mukaan joukossa on ollut ilmoituksia muutamista koulusurmauhkista ja vastaavaan joukkosurmaan tähtäävistä aikeista.
– Siellä on ollut hyvin varteenotettavia uhkatapauksia, jotka ovat aiheuttaneet poliisitoimenpiteitä, Hyysalo kertoo lehdelle.
Yhdessä tapauksessa poliisi sai ilmoituksen keskustelupalstasta, jossa joku kirjoitti Jokelan ja Kauhajoen koulusurmaajien nettikäyttäytymiseen rinnastettavia viestejä.
Poliisi alkoi selvittää, miten nimimerkin takana oleva henkilö esiintyy netissä ja miltä hän näyttää kuvissa.
- Silloin huoli osoittautui todelliseksi, Hyysalo kertoo.
Poliisi puhutteli nuorta henkilöä. Hyysalo ei tarkemmin kommentoi nettikirjoittelun tyyliä tai poliisin toimia kyseisessä tapauksessa.
Hyysalo mukaan yli 200 vinkkiä on johtanut jonkinlaisiin tarkastuksiin tai muihin poliisin toimiin. Poliisi on käynnistänyt vinkkien perusteella myös varsinaisia rikostutkintoja.
Nettirikosvinkit ovat painottuneet turvallisuusuhkiin ja esimerkiksi rasismiin.

Kommentit
Perimmäiset syyt selvitettävä
Samaa mieltä. Kouluista ne sytykkeet koulusurmiin lähtevät.
Millainen on
Ei uhkaava koulusurma?
Tietoista typeryyttä? Miettikääpä itse.
Mietitäänpä nyt hetki. Paljonko Suomessa tapahtuu joukkosurmia?
Jos katsotaan 2000-lukua, niin tilastollisesti "joukkosurmiksi" luokiteltavia rikoksia on tapahtunut harvemmin kuin kerran vuodessa.
Ovatko siis joukkosurmat lisääntymässä räjähdysmäisesti juuri nyt kun nettivinkkijärjestelmä on otettu käyttöön, jos kerran jo muutaman viikon aikana on tullut ilmi useita "hyvin varteenotettavia uhkatapauksia"? Mielestäni "hyvin varteenotettava" uhka on sellainen, jonka toteutumisen todennäköisyys on suuri.
Tapahtuisiko joukkosurmia nykyään Suomessa siis lähes viikottain, ellei nettivinkkijärjestelmää olisi? Aika vaikea uskoa.
Todennäköisempää on, että nettivinkkijärjestelmä on hysteerikkojen luoma työkalu toisia hysteerikkoja varten, jolla saadaan vain
1) kavennettua sananvapautta ja "väärien mielipiteiden" esittämistä, ja
2) jo valmiiksi kuormitetuille poliisivoimille lisää tuulimyllyjä joita vastaan taistella, todellisten rikosten selvittämisen kustannuksella.
Aamen
vapauden kannattaja on ns. asian ytimessä.
Suomalaisuuden alasajon seurausta
Perheiden pahoinvointi ja mm opettajien vähyys ja mahdollisuus puuttua asioihin heijastuu nyt kaikkialla mm koulusurmissa. koiviston kauden laman jälkeen ei suomalaisten hyvinvointiin ole kiinitetty huomiota. Työoloja kiristetään jatkuvasti kaikissa ammateissa ja aikuisetkin tekevät eniten itsemurhia EU maissa. Poliitikot ovat täysin vieraantuneet normaalia työtä tekevistä kasalaisista, hehän ovat yhdistysten kasvatteja. Suomalaisilla on kireät ajat. Kuvottavinta on seurata mm demareiden (muka työväenpuolue) vaalitouhuja kun heidän mm Työttömien yhdistyksensa leuhkii torien kulmilla "Suomessa tehdään työ kaikista tehokkaiten". Niin tehdään ja sen taakan alle moni uupuu. No jokainen näkee mitä kokkareiden ja kepulien touhu on, puhumattakaan vihreistä. Suljetaan kouluja, sairaaloita, hälytyskeskuksia. Ainut mihin raha riittää on mamu-hotelleihin.
Syihin ei haluta puuttua..
Ensimmäiseksi pitäisi laittaa pystyyn koulukiusaamiseen keskittyvä nettivinkkijärjestelmä.
Sen avulla olisi mahdollista keskittyä perussyihin. Löydettäisiin mahdollisesti ne ongelmahenkilöt jotka syyllistyvät koulukiusaamiseen, pystyttäisiin saamaan heidät hoitoon ja ohjaukseen.
Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa oli kysymys koulukiusaamisesta alkunsa saaneesta äärimmäisen vakavasta henkisestä sairaudesta. Koska tekijä ei saanut riittävää hoitoa, sairauden myötä kehittyi viha koko yhteisöä kohtaan. Se johti myös itsetuhoisuuteen ja lopulta itsemurhaan joihin tekijät löysivät heroistisen ja kostonsekaisen joukkosurman toteutusmallin julkisuuden sekä netin kautta.
Suomessa tapahtuu vuosittain noin sata, alle 18 vuotiaan nuoren tekemää itsemurhaa. Näihin kaikkiin on alkusyynä ollut koulukiusaaaminen.
Koulukiusaamisen estävä netttivinkkijärjeslmä säästäisi varmasti tuhansien nuorten ahdistumisen kiusaamisen vuoksi. Ja se säästäisi myös kymmenien nuorten ajautumisen myöhemmässä vaiheessa itsemurhiin.
Lopetetaan koulut
Kun ei ole kouluja ei ole koulusurmaamista ja koulukiusaamistakaan. Opetusministeri Hanna Virkkunen, joka ei ole ylioppilas ja käynyt lukiota, on oiva esimerkki siitä, kuinka koulujakäymätönkin pääsee ministeriksi asti. Toinen hyvä esimerkki on Koljatti Vanhanen, jolle yliopisto ei tehnyt mitään vaikutusta. Mies väittää jo yli kolmekymmentä vuotta sitten parikymppisenä muodostaneensa maailmankäsityksensä, jota ei ole muuttanut, ja jonka mukaan on elänyt ja toiminut.
Lapset vain heti työelämään ja pitkälle työuralle tienaamaan rahaa valtion velkojen maksuun.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero
Koulu ja poliisi
Kaikkiin poliisilta saatuihin tiedonantoihin tulee suhtautua varauksella ja ymmärrryksellä.
Ihanan turvallinen olo?
Poliisin tarkoitushakuisuus on aistittavissa noin valovuoden päähän lausunnon antajasta.
Nettivinkkijärjestelmän 'todellisesta toimivuudesta' saatuja 'näyttöjä' tullaan käyttämään soraäänien hiljentämiseksi, kun suomalaisten ilmaisun- ja kokoontumisen vapauksia aletaan kovalla kädellä karsia laman syvetessä ja yhteiskunnallisen epävakauden lisääntyessä.
Yksinkertaista, mutta totta.