Suomalaisen ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei syö kasviksiaan tuoreena. Ruoanvalmistus ja pakastaminen hävittävät terveellisiä ravintoaineita ruoasta, mutta vähemmän kuin vanhastaan on ajateltu.
Joissakin tapauksissa kuumentaminen voi jopa lisätä ruoan terveellisyyttä. Esimerkiksi ketsupissa tietyt hyvät ravintoaineet imeytyvät paremmin elimistöön kuin tuoreessa tomaatissa, kertoo ravitsemustieteen tutkija Sari Voutilainen Kuopion yliopistosta.
Tutkija penkoi STT:n pyynnöstä viimeaikaisia ravintotieteen tutkimuksia ja tuli siihen tulokseen, että valmistus ei merkittävästi vaikuta terveyttä edistäviin ainesosiin. Herkimmin prosessointiin reagoivat C-vitamiini ja folaatti eli yhdentyyppinen B-vitamiini. Niihinkin valmistus vaikuttaa vähemmän kuin ennen on ajateltu.
Ravinteita toki häviää sitä enemmän, mitä enemmän ruokaa prosessoidaan tai mitä kuumemmaksi ruokaa kuumennetaan, mutta tällä ei ole terveyden kannalta käytännön merkitystä.
Ravintoneuvontaa antava Marttaliittokin myöntää vaihtaneensa hiljattain neuvonnassaan uuteen aikakauteen. Nykyään korostetaan kyllä edelleen sitä, että pitäisi syödä puoli kiloa kasviksia päivässä, mutta kuumentamista tai pakastamista ei pidetä yhtä pahana kuin ennen.
–Uskon, että oppien muutokseen on vaikuttanut se, että tätä on tutkittu nyt uudelleen paremmilla menetelmillä ja seikkaperäisemmin, sanoo liiton hallituksen puheenjohtaja Merja Siltanen.

Kommentit
Tuoretta tietoa
Tämän uutisen luin ensi kerran pikkulapsena 70-luvulla.
Ainoa syy syödä tuoreita kasviksia on se, että ne eivät maistu p*skalle.
Jopa päälaelleen
Pakastekasvikset voivat olla terveellisempiä kuin tuoreet! Näin on esimerkiksi, jos saat nitraatteja tuoreista vihreistä lehtivihanneksista. Mutta esikäsitellyistä pakasteista et niitä saa (pinaatti).
"vähemmän kuin ennen on ajateltu"
Oli siis ajateltu - oliko tutkittu tai hankittu todisteita? Hei te niinsanotut tiedemiehet/naiset! Onko virhetietojen levittäjä vielä löydettävissä?
Maksetut ajattelijat ja tieteellä todistajat
"Onko virhetietojen levittäjä vielä löydettävissä?"
Oletan ja uskon että osa (ei kaikki) virhetieto levittäjistä löytyy "tutkimusten" rahoittajista (=bisnes), jolla keinioin räätälöity tuloksia oman yrityksen tuotemyynnille edulliseksi, lähinnä 3 tapaa:
1) omaaa tuotetta kehuva, tai 2) kilpailijoiden tuotteita mollaava, tai 3) noiden yhdistelmä.
Näillä konsteilla on kilvan markkinoitu taisteluin: voi-margariini, ruokaöljy-margariini, tuore vihannekset/hedelmät-vitamiini pillerit/lisät, alkoholi-ei alkoholi,jne. jne.
Samoin yllämainituilla konsteilla on saatu ihmisiä popsimaan uskomattomia määriä ja suuria annoslukuja mm ravintolisä, hiven/kivennäisaine/vitamiini, pillereitä ja tuotteita, esim USA:ssa jättiannoksia, kun jokin aine mainostetaan vaikkapa syövän torjujaksi.
Mikä sitten kuluttaja raukalle avuksi, ainakin nämä : avoin mutta terveen-kriittinen mieli, ja kaikkeen sopiva...aivan painoittaen...KOHTUULLISUUS KAIKESSA ! Ihmiskeho sisältää suotimia/puhdistusmekanismeja ja siksi keho kestää kohtuu määrän jopa haitallisia ja myrkyllisiäkin aineita, mutta vain kohtuullisen tilapäisen määrään, ei jatkuvaa rasitusta. Siis vielä kerran: KOHTUUDELLA KAIKKEA on varmin ja turvallisin ohje.
Lisää
ketsuppia. Närpiöläiset kunniaan, myykää tomaatit Heinzille.