Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kiljunen väittää vastaan: ”Matka käsiteltiin eduskunnassa”

Kiljunen väittää vastaan: ”Matka käsiteltiin eduskunnassa”
Julkaistu: 13.4.2010 11:07
Päivitetty: 13.4.2010 11:13
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoo esittäneensä kohutun Aasian-matkansa matkasuunnitelman eduskunnassa etukäteen. Kiljusen mukaan hänen matkaansa ja paluumatkan korvauksia oli käsitelty eduskunnan kansainvälisessä toimistossa.

Kiljunen esitti näkemyksensä parhaillaan pidettävässä tiedotustilaisuudessaan. Jo aiemmin hän on puolustautunut Uuden Suomen haastattelussa kertomalla maksaneensa kaiken itse, ja kieltämällä hyötyneensä erikoisista lippujärjestelyistään.

Kiljunen pitää normaalina käytäntönä, että kansanedustajat voivat jatkaa virkamatkaansa maksamalla mahdolliset lisäkustannukset itse.

Parlamenttien välisen liiton kongressiin Bangkokissa osallistunut Kiljunen vaihtoi bisnesluokan lippunsa turistiluokkaan ja osti säästyneillä rahoilla liput omille jatkomatkoilleen. Järjestelyä ovat moittineet eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen ja puhemies Sauli Niinistö.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 

Politiikka

 
 
 
 
 

Demareilla maan tapa maksattaa matkansa

ollut jo pitkää ja näin olis tehnyt myös Kiljunen ellei olis narahtanut..

Lähettiläs Kiljunen,

- mikä tärkeä tehtävä tuli matkanne ansiosta hoidetuksi ja kenen toimeksiannosta?

- kuka tai mikä, ja millä tavalla, hyötyy suorittamastanne missiosta?

Oma veikkaukseni on, että pieni piristävä lomaseikkailu kääntyi edustaja Kiljusen mielikuvituksessa työmatkaksi sillä, että hän kävi sanomassa päivää jollekulle.

Edustaja Kiljunen, puhelimitse voi sanoa päivää paljon halvemmalla.

Poliittinen järjestelmämme tällaisena, ja tällaisine asianhoitajineen, on tullut auttamattomasti tiensä päähän.

IL:n keskustelupalstalla on raskaita syytöksiä!

"Kiljunen on syyllistynyt petokseen esiintymällä ulkomailla eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana!"

Ei hän voi noin toimia

Ei hän voi vaihtaa lippuja omin päin. Ei kansa osta hänelle huvikseen business-luokan lippuja vaan sen vuoksi, että edustaja olisi pirteänä työssään pitkän matkan jälkeen.

Miksi Iltalehti?

miksi Iltalehden keltainen journalismi on nykyisin US lähteenä. Eihän näitä kannata kohta lukea..?

Iltalehden kuvamateriaali ...

... Kiljusen lehdistötilaisuudesta on ihan käypä lähde. Katso itse ja arvioi: http://www.iltalehti.fi/nettitv/?18747472 Vaikea tuosta on median mitään sensaatiota tehtailla.

Iltalehden...

"varattu perheenäiti" -lööpit ovat rimanalitus jopa lööppienlaatijoilta... = tekevät rahaa perheenäidin perheen hyvinvoinnin kustanuksella tekeytyen moraalinvartijoiksi vetoamalla ihmisten kateuteen ja uteliaisuuteen.. yök.

Aikuisten lisäksi lapset joutuvat lööppimainoksia lukemaan.

On ihan eri asia keskustella asiasta.

Miksi suomalainen politiikan uutisointi on melkein pelkkää kohu-uutisointia asia-aiheiden sijaan? Kuinka ihmiset voivat keskustella ja ihmetellä politikointia, jos edes poliitikkojen näkemyksiä eri asioista ei uutisoida?

Sen sijaan politiikan uutisointi on ihan esimerkiksi Suomen pääministerin työstä vain jotain lautakasaa viikosta toiseen ja kasaa ei lopulta edes ollut olemassa. Onko kyseinen kenellekään oleellista? vedotaan vain ihmisten kateuteen, myydän lehtiä juoruilla ja tekeydytään rahanteossa "moraalinvartijoiksi" olemattomissa asioissa. Niinkö politiikan toimitukset haluvat profiloitua? Kohut eivät ole kuin keltaisen lehdistön rahantekoa ja toimitusten kopiointilaiskuutta. Niiden pitäisi mielestäni olla murto-osa politiikan uutisoinnista.

Ja millä ihmeen oikeudella Iltapäivälehdet mainostavat vihjailevilla valheilla ihmisten yksityiselämästä kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa?

Olen luullut, että on medioita, jotka haluavat hieman eritasoista uutisointia.

Mitä ihmettä, Kiljunen Suomen eduskunnassa?

Eiku Bhutaniin, kansaainvälisten kirppujen sekaan vaan, pois möykkäämästä ja häiritsemästä fiksujen ja vastuunsa tuntevien kansanedustajien työtä.
Sitten kun on laskunsa maksanut!

Kalle Tappinen on kuvittellinen henkilö---

Mielikuvitus ei riitä kattamaan sosialistiaatelisen romanttisia seikkailuja aasiassa. Totuus on paljon ihmeellisempää.

Kylläpä

Niinistökin toppuuttelee nyt.
On perustettava puolueeton tutkimuselin, joka syynää kaikki eduskunnan edustajien sekä virkamiesten matkat viimeisen kymmen vuoden ajalta, laskee kansantaloudelle aiheutuneen menekin ja tuo sen julki. Muutoin tämäkään "maan tapa" ei miksikään muutu.

Myös meppien maailmanympärysmatkat syyniin. Kunnat voisivat nostaa tämän kissan pöydälle omana valvontanaan ennen kuin sinnekin pitää tulla ulkopuolelta neuvomaan.

Mitä Niinistö tarkoittaa?

Mitä kuluja Kiljusen pitäisi maksaa takaisin? Nythän on annettu ymmärtää, että hän ei ole ainakaan lentolippujen osalta aiheuttanut valtiolle enempää kustannuksia kuin hänelle oli myönnetty.

Minä vaihdan

"Mitä kuluja Kiljusen pitäisi maksaa takaisin? Nythän on annettu ymmärtää, että hän ei ole ainakaan lentolippujen osalta aiheuttanut valtiolle enempää kustannuksia kuin hänelle oli myönnetty."

Väännetään rautalangasta. Ainakin joillain ministereillä on käytössään oma virka-auto. Hän ei voi kuitenkaan käydä myymässä mersua pois ja ostaa tilalle kolmea Miniä, joista kaksi jää oman perheen käyttöön.

Meni omat muiden rahat sekaisin

Ei Kiljuselle myönnetä mitään kustannustasoa, vaan lentoliput. Jos hän vapaaehtoisesti vaihtaa lentoliput halvempiin (ja samalla pudottaa kustannustasoa) niin hyvä niin, valtio ja veronmaksajat säästävät. Näin Kiljunen teki, mutta unohti että tuo säästetty raha ei ole hänen omaansa. Tässä kohtaa siis muiden veronmaksajien rahoja ei voi sosialisoida itselleen.

No jos...

....kustanuukset ovatkin pienemmät, niin erotushan kuuluu työnantajalle eli eduskunnalle! Yksinkertaista vai mitä!

Piiri pieni pyörii

Eiköhän tämän asian vatvomisella yritetä viedä huomiota Tiura/Merisalo -casesta.
Kiljunen on tehnyt matkansa ja lienee tällä hetkellä eräs arvostetuimmista Suomalaisista poliitikoista maailmalla. Jos jotain on huomauttamista, ei siitä olisi tarvinnut tällaista meteliä nostaa. Mutta Merisalo pitää saada piiloon hinnalla millä hyvänsä.

TÄTÄHÄN URPILAINEN TARKOITTI

Puheenjohtaja Urpilainenhan sanoi, että maassa maan tavalla.

Luulin koko ajan että Herra

Luulin koko ajan että Herra Kiljunen on Suomen eduskunnassa,mutta kun luen hänen kommenttejaan niin selviääkin että hän on myös ollut Kreikan ja Kasakstaanin valtion erikoislähettiläänä. Mikä se mies tämä on? Istuu monen maan eduskunnassako? Nyt herra Kaljunen pitää valita: onko hän Suomen edustajana tai jonkun muun maan edustaja liikkuessaan Suomen maan edustustehtävissä. Hyvä että Niinistö kertoo Suomen edustajille vihdoinkin että matkasuunnitelmat pitää aina etukäteen ja saada sen hyväksytyksi työnantajaltaan. Näinhän se tehdään kaikkialla tässä maassa mutta Kaljusella on 14 viimeiset vuodet ollut ihan oma systeeminsä että vasta matkan jälkeen kerrotaan missä ollaan oltu. Entäs kaikki päivärahat? Kuka on ne maksanut? Tämä on se sossun todellinen solidaarisuusajattelu; minulle kyllä mutta ei muille!!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely