Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sai tiedon Kehittyvien Maakuntien Suomi (KMS) -yhdistyksen taustahenkilöistä jo maaliskuussa 2007, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Nova-liikemies Arto Merisalo luetteli nimet sähköpostissa, johon Vanhanen myös vastasi.
Tiedot selviävät KMS-esitutkinta-aineistosta, jonka HS on hankkinut käyttöönsä.
Vanhanen on kertonut, ettei alun perin tiennyt yhdistyksen rahoittajista muita kuin Tapani Yli-Saunamäen. Tiistaina Vanhanen vetosi muistamattomuuteensa.
–En nyt pysty muistamaan, en pysty hahmottamaan. Varmaan sellainen on sitten tullut, minulle tulee hirveän paljon sähköpostia, pääministeri sanoo lehdessä.
Helsingin Sanomien mukaan Merisalo kiitti Vanhasta heti vaalien jälkeen upeasta tuloksesta KMS-tiimin puolesta. Rinkiin Merisalo listasi itsensä, Yli-Saunamäen, Kyösti Kakkosen, Seppo Saastamoisen, Topi (Toivo) Sukarin, Lauri Juntusen, Suomi-Soffan Toivaiset sekä Palmbergin Bonon.
Lehden mukaan kevään 2007 kirjeenvaihdossa käsiteltiin myös erinäisiä tapaamisia.

Kommentit
Ei muista, ei hahmota.
Ei muista, ei hahmota. Herättälää se Kekkonen haudanlevosta, ja pistetään hallitus uusiksi. Odotan seuraavia vaaleja innolla, onneksi perussuomalaiset vievät voiton.
Kekkonen henkiin ja Vanhanen lepäämään
Muistaisiko Kekkonen 110-vuotiaana enemmän kuin Vanhanen nyt?
Ei enemmän, mutta...
...sunnilleen saman verran.
A.F.Airo:
Miksi minä mitään muistelisin, en muista kumminkaan. Katsokaa sieltä papereista. Siellä e kaikki on.
Mitä väliä on sillä, mitä Lautanen, Ketkunen tai joku muu "muistaa"? Pistäkää ammattikoulutuksen saanut historiantutkija tutkimaan, niin kaikki selviää.
sähköposti
ilmottaako poliisi todella heti lukemansa sähköpostit lehdistölle. Vai saako sähköposteja lukee kukatahansa.
Kun jutun asianosaiset
Kun jutun asianosaiset saavat aineiston esim. loppulausuntomenettelyyn, tai valmistautuakseen oikeudenkäyntiin, niin sen jälkeen joku heistä on kopioinut aineiston ja antanut sen Hesarin toimittajalle. Sehän on se perussetti miten nämä asiat vuotavat toimittajille ennen käräjöintiä.
kyllä ilmoittaa
jos hinnasta sovitaan
Joo
Ja varmasti sovitaan ! Mutta ei sitä muistaa tarvitse
Vanhanen
On todella ihme että tällainen Kepulainen suomisyöjä jolla on jo pahanlainen dementia voi olla suomen pääministeri.
Missä suomen oikeusoppinnet luuraan, varsinkin vihreiden oikeusministeri Brax ymmärtääkseni voitaisiin vaatia päämininteri lääkärintarkastukseen jossa selvitetään onko pääministeri kykenevä edelleen hoitamaan suomen valtion asioita pääministerinä siitäkin huolimatta jos muisti pätkii todella pahasti.
Nykyhallitus
Koko nykyhallitus on pahin suomalaisen yhteiskunnan perusteiden tuhoaja sitten jälkeen 50 luvun, kiitokset tästä erityisesti RKP Thorsille ja luonnollisesti pääarkkitehti Kepulle ja Vanhaselle, Kataista muistamatta.
Tosin jos Vanhasella on todettu mediassa mainittuja pahoja muistikatkoja tai pätkimisiä niin tulee mieleen kuinka on koko Kepun laita taitaa pätkiä koko nykypuolue.
Politiikan moraali
Uusin HS:n paljastus selvästi osoittaa, että suomalaisia äänestäjiä on helppo johtaa harhaan. Ei näillä kavereilla ole moraalia eikä omaatuntoa. Vanhasen, Kanervan ja Kiljusen selitykset ovat kuin saman kirjan sivuilta. Ylimielisyys, kiertely, valahtelu ja harhaan johtaminen ovat hallinnassa.
Minusta on tavattoman huolestuttavaa, että meiltä äänestäjiltä on viety kaikki äänestysvaihtoehdot, kun kaikki kansanedustajat ajavat ensisijaisesti omia etujaan ja toissijaisesti lobbaavat taustaryhmiensä etuja. Se on nyt viimeistään osoitettu todeksi.
Kuka enää ajaisi yhteistä etua? Ei ainakaan istuvat kansanedustajat.
Jaaha
Jaa että mikä moraali ja kellä ?
Harkittua dementiaa
Onpa se ikävää, että meillä on pääministeri, jonka muisti ei pelaa kuin pätkittäin ja myös erittäin valikoivasti.
Onneksi hän itse tajuaa tilanteensa ja osaa erota tehtävistään vapaaehtoisesti.
Pottu on pelle
Muistamattomuuden tartuttamista myös hallituskumppaniin, Kokoomuksen puheenjohtaja Kataiseen voisi verrata AIDS-levittäjiin.
Maksetut edustajat
Puoluetovereiden tuki Tiuralle alkaa selvitä. Samassa myrkkykeitossa on Ravikin,joka on ollut sitä mieltä että Tiuralla on mielipiteen ilmaisu oikeus. Tämän mielipiteen takana on Ravin saama 10.000 euron tuki! Jyrki tukee Tiuraa vain 5000 euron verran! Seuratkaapa kuinka ja ketkä asettuvat puolustamaan ketäkin?
Maksetulta kansanedustajalta oli sitten mies tai nainen tulee käyttää uutta "titteliä". Naisten ammattina yksi vanhimmista, mutta kyllä sitä voi jo käyttää maksullisesta miehestäkin!
Lääkäriin...
Taitaa olla tosiaankin kaikki kansanedustuslaitos
miniteriöineen täynnä muistinsamenettäneitä
dementikkoja.
Onkohan tuolla eduskunnassa edes työterveyshuoltoa
joka jakaisi lääkkeitä dementiasta kärsiville.
Muistattehan miten Lipposet Viinaset Ahot olivat
muistinsa menettäneitä 1990 luvulla.
Nyt kuitenkin muisti palailee, kun saavat kirjoja
aikaseksi. Ihmeparantumisen aika ei ole ohi.
Näinhän se käy vanhasillekin.
Jokavuotinen täydellinen terveystarkastus
pakolliseksi koko porukalle.
Onhan tämä ollut selvää jo ajat sitten!
Vaikka minua on kielletty jauhamasta Vanhasen mollaamista, niin en voi muuta kuin todeta, että minähän kerroin jo aikaisemmin Vanhasen moraalittomuudesta.
Eli jauhan niin kauan, että myös viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin. Saadaksemme oikeuslaitoksien kanta, seuraaviin asioihin: ”Vanhasen moraalittomuuteen, lahjontaan, yhteishyödyllisen rahan jakoon jäävinä, ja tietysti voiko dementiako johtaa Suomea”? Rikollisoikeudellinen kanta vallassa olevan Pääministerin osallistuminen talousrikollisten kanssa eduskunnan ostamiseen, Vanhasen toiminta täyttää EU:n näkemyksen mukaiset talousrikollisuuden tunnusmerkit. Johtuneeko tämä muistamattomuus, mahdollisen tulevan oikeuden käynnin takia? Kantani on, että Vanhanen on täysin johdateltavissa ja lahjottava poliitikko, lisäksi sairas, kun itsekin on myöntänyt muistihäiriöt!
Tämä herra pääministeri on
Läpeensä korruptoitunut mies.
Voi raukkaa
Voi raukkaa kun noin nuorella iällä kadottaa suhteellisuudentajun ympäristöönsä.
Mutta ei mitään hätiä valtion sairaushuolto pitää kyllä huolen omistaan ja myös Vanhasen suomeen kuskaamista kymmenistätuhansista ulkomaalaisista.
Huonomuistisuutta liikkeellä
Vanhanen ei sitten millään muista vaalirahoittajien nimiä.
Mutta luulisi, että Vanhasen blogikirjoitus Sukarin Vihdin ideaparkin puolesta tai peruskiven muuraus Kakkosen kaupparakennuksella olisi sentään jäänyt Vanhasen mieleen siten, että nämä bisnesmiehet olivat juuri niitä kepun vaalirahoittajia.
Pääministeri kävi sitten varmaan ihan vaan valtiovallan virallisena edustajana muuraamassa kaupan peruskiveä - ilman mitään yhteyttä Kakkosen vaalirahaan. Tästä tietenkin seuraa se, että kaikki muutkin kaupparakennukset saavat pääministeri Vanhasen peruskiveä muuraamaan,
Pahaa muistihäiriötä poteva pääministeri. vaikka ikää vasta 54 v.
Pääministeri terveystarkastukseen
Mauno Koivisto rupesi elvistelemään lääkärintarkastuksilla, kun Kekkosen annettiin olla miltei tiedottomana presidentti. Muistaakseni Ahtisaaren terveydestä ei puhuttu mitään ainakaan Koiviston julkisuusperiaatteen mukaan. Taisi olla ylipainoa rankasti ja ehkä sokeritaudin vaara ja jotain muuta, mitä ei kirjoitettu Suomen Kuvalehteen, Ilta-Sanomiin tai Iltalehteen. Myös Halosen terveys on valtiosalaisuus.
Mitäpä jos Matti Vanhanen pääministeri-valtiomiehenä menisi terveystarkastukseen ja muistaisi tarkistuttaa myös muistinsa ja avoimuusperiaatteen mukaan antaisi julkistaa tulokset?
Matti Vanhanen nimittäin muisti tavanneensa Susan Kurosen IKEA:ssa, mitä Susan Kuronen ei 20-vuotta nuorempana muista ensinkään.
Lisäksi Matti Vanhanen muisti keksineensä eläkeuudistuksen keväthangilla, jota eläkelobbarit eivät suostu vahvistamaan eivätkä valtiovarainministeriön virkamiehet siten, ettei siitä olisi ollut puhetta.
Jotenkin tuntuu Sirkka Mertalakin unohtuneen jonnekin taustalle.
Matti tarvisee kyllä sisäkön, joka kodinhoitajana auttaa muistamaan oleellisemman. Muistaakohan Matti käydä kaupassakaan tai syödä hyvin?
Tapio, ei vaan kait sinulla
Tapio, ei vaan kait sinulla ole vanhasta? Eikös juuri jossain viaheessa tiedotettu Halosen terveydentilasta, eikä siitä ole kovin kauan aikaakaan. Tai sitten minulle otti ja tuli vanhaset!
Puuten aitaa isä Tutu olla parempimuistinen kuin poikansa?
Valikoiva muisti
Vanhanen muistaa mitä haluaa. Hän osaa valikoida. Hän osaa valehdella. Ikeassa tapaamansa naisen hän vie oikeuteen. Mutta hän ei muista tapaamistapaa oikein. Mutta hän muistaa rajun seksuaalisväritteisen seurustelunsa ja muistaa sen, ihme kyllä muistaa, ja vie sen yksinhuoltajan oikeuteen. Kaikki nämä jutut vaalirahakohut, naisseikkailut ja puolueeseen Tiuran pyytämiset hän kyllä unohtaa ja valehtelee, ettei muista. Rukan hangilla, kun on lomaa, hän tekee työtä. Sen hän muistaa sanoa, että eläkeiän jatkaminen syntyi Rukan hangilla.
Parasta Vanhasessa on hänen sairaat polvensa. Ne hän muistaa joka hetki ja ne vapauttavat Suomen kansan, joka pääsee pääministeristään eroon, kun lääkäri hyvä määräsi hänet leikkauspöydälle.
Muistakaamme nyt ja aina, ettei Vanhanen ole enää pääministerinä kesäkuun 2010 jälkeen.
Muistakaamme olla siitä kiitollisia.
Milloin alkaa...
... vasemmiston vaalirahoituksen penkominen yhtä tiheällä kammalla?
Aika nopeasti ohitettiin verotuettu Ay-rahoitus ja Tradeka-yhtymän luottamusmiehet, jotka jakoivat vaalirahoitusta itselleen.
Sympatisoin Keskustaa päivä päivältä vähemmän, mutta hiukan tasapuolisuutta voisi osoittaa esimerkiksi Uusi Suomi. Hesarilta ja Yleltä en sitä odotakaan.
Huh
Heh heh, Uudelta Suomelta tasapuolisuutta, päivän paras ja vaikka päivä vasta alussa niin tässä lienee päivän voittaja!
Perustele,
kiitos
olet
aivopesun tulos,valitettavasti. Mitä väliä sillä on löytyykö paskaa oikeiston vai vasemmiston kaapeista? Asian ydin on siinä että sitä yleensäkään löytyy ja paljon löytyykin. Meillehän annetaan liuta samoja nimiä joka vaaleissa ja annetaan sitten kauheesti vaikuttaa, mikä muuttuu jos siellä on vastapuolueet päättämässä, ei mikää, sehän on nähty. Valtio on bisnes jota pyöritetään niin kauan kun kansalta saa tavalla tai toisella kiristettyä siihen rahaa. kiinteistöveron tulevat korotukset on tästä hieno näyttö, miksi pitää maksaa veroa siitä että laitat talon jonkun kunnanrajojen sisäpuolelle? Luulisi että kunnalla olis polleva olo kun saa yleensäkkään veronmaksajia asukeikseen???Mutta ei pitää omasta tontistaan jonka on esim. kunnalta ostanut maksaa vielä veroa sen maksun lisäksi??? Ja kansahan maksaa puhumattakaan mielettömyyksiin paisuvasta autoilun verotuksesta, huhhuh mutta maksetaan vaan...Kaiken tämän lisäksi lainataan kansainvälisiltä rahoittajilta miljardeja ja otetaan sitten kuuliaisina vastaan niitten lainojen ehtoja että eläkkeelle ei varmasti päästä,ainakaan elävinä leskeneläkettä sentään saattaa joku ehtiä nauttimaan? Purkuun vaan valtion ja kuntien turhat paperinpyörittäjät ja keksitään niillekkin oikeita töitä niin ei tarvitse kolikon vastapuolellakaan pelotella (tuleva työvoimapula)
Media tekee kohuilla rahaa...
media tekee kohuilla rahaa ja jättää asiauutiset politiikasta tekemättä. Eihän sitä lautakasaakaan, jota pyöritettiin uutisissa viikosta toiseen edes ollut olemassa.
Lempi kiltti niistä
Lempi kiltti niistä tuppeensahatuista piti tehdä kirjahyllyt. Vaan ei ollut edes kirjahyllyjä talossa. Mihin ne kuitenkin ovat kahdonneet? Oliswiko niillä rakennettu Matille kesämökkiä? EIhän Matti voi moista muistaa kun sillä on se vanhanen, vai mikä se nyt on?
Mistä Sinä tiesit, ettei ollut olemassa?
Koetat "aivopestä" että, eihän Vanhasella ollut mitään lautakasaa! Mistä tiedät että kyse oli ko. lautakasa. Lautakasa asia ei ole käsitelty läheskään loppuun. Kumma että Vanhanen muisti niin vanhan asian. Laskutuksesta Hän mainitsi, maksaneensa kaikki lähetetyt laskut. Entä ne laskut joita ei lähetetty, mitä ne sisälsivät? Olisi mennyt oikeuteen, jos niin hyvin muisti, niin oltaisi me muutkin voitu todeta asia loppuun käsitetyksi.
Lautakasa ja kemialliset aseet
Vanhasella tiedettiin olevan lautakasa, lautakasaa ei kuitenkaan löytynyt mutta kaikki tietävät sen lautakasan ja kirjahyllyn. Saddamilla oli kemiallisia aseita ja hän myös käytti niitä, kemialliset aseet luokitellaan joukkotuho aseiksi. Niitä ei kuitenkaan löytynyt, joten Saddam ei tapattanut ketään niillä vaan ruumiita tuli ihan muuten vain. Bush oli tyhmä, hän väitti setä Saddamin omaavan kemiallisia aseita ja Suomessa media väitti Patti Vanhasen omistavan lautoja, kumpaakaan ei ole löydetty vaikka todennäköisyys on valtaisa että molemilla oli mitä väitettiin. Syyt miksi ei löydy, ovatkin sitten toisaalla ja rahoittajissa.
Vanhasella
Vanhanenen on sairastunut "valikoivaan maan tapa dementiaan". Kaikki lautakasa ja muut jutut saa uuden ulottuvuuden. Hänen on varmasti vaikea hoitaa töitään, kun kysellään asioista, joista hän ei ole koskaan edes kuullutkaan. Tämä sama tauti on levinnyt muihinkin puolueisiin. Kokoomuksen Tiura on yksi esimerkki tästä vaikeasta sairaudesta. Vanhanen lähtee kesäkuussa riviedustajaksi, mutta pystyykö hän hoitamaan sitäkään työtä jos tauti pahenee ?
Huono muistisuus rajoittaa elämää
ja mahdollisuutta työllistyä.Vanhanen päässee kuitenkin eläkkeelle 56 vuotiaana,kuin muutkin viljelijät.
Vanhasen muisti - mutta äänestäjien muisti huonompi
Vanhanen ja hallituksen rikolliset mokat. OK, meillä on maailman korruptoitunein hallinto.
Vaan antaas kattoo, kun vaalit tulee, niin samat naamat valitaan eduskuntaan takaisin. Meillä kun on tapana äänestää samaa puoluetta aina, kun kerran sitä on ruvettu äänestämään.
Näin se on. Vaikka kuinka kirjoitellaan ja huokaillaan Vanhasen ja kumppaneiden rikollisesta toiminnasta, niin kyllä se äänestäjä Kepua ja samoja kasvoja äänestää, kun se nyt on ollut meirään suvussa semmoinen tapa.
Muutos tulee vain aseellisen sisällissodan tai maailmansodan kautta.
Pikkupoikataktiikka
Pääministeri on näemmä valinnut käyttäytymiseen kaksi taktiikkaa: titteliin vetoaminen ja valkoisesta valheesta kiinnijääneen pikkupojan muistamattomuuden.
Ensinmainittu on ylimielinen ja toinen on lapsellinen, mikä kertookin tästä kaverista ihan kaiken.
"Viipurin viagraa"
Kaikesta päätellen herra on nauttinut sitä kuuluisaa "viipurin viagraa" kun muistikin toimii pätkittäin.
En muista, en pysty muistamaan, en ymärtänyt, toimin hyvässä uskossa, en tiennyt toimineeni väärin.
Lauseet ovat tuttuja maan korkeimman eliitin sanakirjasta.
Rupeaa epäilyttämään onko korkeasti koulutetut "sisäpiiriläiset" käyneet porukalla jonkun erikoiskurssin jossa on kitketty pois omantunnon kolkutus ja moraali.
Samalla kursilla on aivopesty porukka "hurmokseen" uskomaan että tilille tulee "pyytämättä" rahaa aina vaalien alla.
Tiesi...mutta ei muista tienneen
Tiesi...mutta ei tätäkään muista. Muistamattomuus on oiva keino monessa asiassa laistaa myöntämistä, mutta ei ikäänkuin valehdella...ainakaan helposti todistettavasti...paitsi sitten voi alkaa muistamaan kun liian moni muukin muistaa. Muistamattomuuden saa näppärästi "parhaan muistinsa/kykynsä mukaan" lausekkeen alle, jolloin se ei ole tahallista vaikka olisikin tietoisesti niin muotoiltu.
Ehkä jäi kiinni valheesta "muistamattomana, tahi parhaan kykynsä mukaan ei muistanut...onko niinollen peräti syyntakeeton?
UUDET VAALIT HETI!
Poliitikkojen uskottavuus mennyt aikaa sitten, antakaa meille tilaisuus äänestää heti uudet ihmiset remmiin, jotta koko järjestelmä edes pysyisi pystyssä.
ENSI VAALEISSA MINÄ EN MUISTA....
Ensi kevään vaaleissa minä en tule nuistamaan yhdenkään Kokoomuksen tai Keskuspuolueen ehdokkaan numeroa tai nimeä, itseasiassa näkönikin heikkenee, enkä edes näe noita listalla.
Senverran kuitenkin muistan, että muistan olla muistamatta.
Vaalit tulee, muisti menee
Tuo taitaa olla tarttuvaa, sillä itselleni on iskemässä samanlaista "tautia". Kokoomus ja Keskusta ovat puolillaan huonomuistisia haahuilijoita, Vassarit ovat taivaanrannanrakentelijoita, Demarit päämäärättömiä tuuliviirejä, Virheät ovat yhden asian kiihkouskovaisia. Kristilliset, Perussuomalaiset ja RKP eivät edes kuulu valikoimaan. Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä, ketä voi äänestää? Eihän tästä tule mitään, äänestää kuitenkin pitäisi...
Äänestä ja vaikuta yms. huonot vitsit
Taitaa olla jotain tautia liikkeellä, kun nuo oireet sopivat ...
Tuuliajolla
Jos eduskunnan enemmistö vielä tämän jälkeen antaa tukensa nykyiselle hallitukselle, luottamus koko Suomen hallitusmuotoon on ikuisiksi ajoiksi menetetty.
Jo nyt tilanne on sellainen, että siitä kirjoitetaan oppikirjoja vielä lastenlapsillemmekin.
Suomen kielessä on yleisesti verrattu valtion johtoa laivan ohjaamiseen. Nyt laivassa ei ole enää kapteenia, ruorimies putosi reelingin yli jo aikoja sitten. Perämiehet konttaavat verissä päin pitkiin kantta. Miehistökin on niin huonossa kunnossa ruumassa, ettei kunnolla kannelle kykene, saati sitten purjeita kääntämään.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä myrskyn melu peittää vielä karikkoon iskeytyvien aaltojen äänet...
Yksi kunnon pursimies voisi vielä pelastaa laivan, mutta aikaa ei ole kovin paljon...
Hyvä että osaat ottaa huumorilla, mitä muuta voisimme tehdä?
On tosi osuvasti verrattu meidän korruptoitunutta ja moraalietomatonta eduskuntaa ja hallitusta, laivaan ja sen miehistöön.
Olen murheissani ja liiankin tosissani, odottanut että eduskunnasta löytyisi yli puoluerajojen, riittävästi moraalisia kansanedustajia, että historiaan ei tarvitsisi kirjoittaa, ettei löytynyt nykyisen eduskunnan kaatoon riittävästi oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä kannattavia kansanedustajia.
Joka päivä tulee uusia tietoja, kuinka kansanedustajat, ovat pääasiassa edustamassa omaa etuaan ja toissijaisesti jonkun lobbariryhmän asiaa, kolmanneksi oman puolueensa etuisuuksia, vaikka kansantaloudellisesti asia olisi aivan päätöntä ja jopa vahingollista, missä ovat koko kansan tasapuolista etua ajavat edustajat, varmaan ovat vain Netissä.
-
Oho, tämähän oli yllättävää, Masa "ei muista".
Ahhahaa. Noinhan kehotetaan kuulustelijoille aina vastaamaan, niin ei tule vahingossa lipsauttaneeksi mitään.
Ei tässä mitään!
Kun vaalien aika koittaa kansa on vielä huonomuistisempaa!
Just niin!
Näinhän se on ennenkin nähty! eikö mikään tai kukaan tai ketkään saa kipattua noita valehtelijoita, muistamattomia pois sotkemasta lisää asioita. Sitäpaitsi tämä kaikki kyllästyttää perusteellisesti. Aina samaa roskaa joka päivä joka uutisessa!
muistelmat?
Kuinkahan Vanhanen meinaa kirjoittaa muistelmansa sitten joskus, kun ei muista mistään mitään?
Valtioneuvoston pitäisi antaa ohje että jokaisen kansanedustajan ja ministerin varsinkin pitäisi pitää päiväkirjaa, helpottaisi tuota muistamista..
Panee jonkun puolestaan "muistelemaan"
... olemattomia
Panee jonkun puolestaan "muistelemaan"
lukemaan EK:n pöytäkirjoja
Kepusoppaa...
Vaaleissa tulee jotain pientä viilausta, mutta ei peruskuvio muutu. Kansanedustajien palkkaa pitäisi nostaa tai laskea reilusti jotta tehtäviin hakeutuisi päteviä, ja edustajien määrä puolittaa. Nykyisen systeemin ovat edustajat itse saastuttaneet.Jos näistä politiikassa kohtalaiseen ansiotasoon pääseviltä,vaadittaisiin samoilla henk.koht. resusseilla tulosta vastaava palkka,taitaisi elintason lasku olla häkellyttävä. Yleistäminen on vaarallista, mutta tämä on kuva jonka edustajat ovat itse toimillaan antaneet.Eikä tällä ole poliittisen ajatus kannan kanssa mitään tekemistä,vasurit keittivät takavuosina omat soppansa, ja tulevat vaalivoitajat keittävät omansa.Mikä on median tila tulevaisuudessa näyttää saako veronmaksajat tiedon.Tosin nykyinen pääministeri totesi tullessaan kiinasta, että olisi siitä järjestelmästä paljon siirettävää suomeen,taisi tarkoittaa median avoimuutta.
Olisko
Olisiko nämä postit kaivettu Arto Merisalon tietokoneelta, sillä on ainakin parempi muisti kuin Vanhasella. Kiitos poliisille nyky tekniikan hallinnasta. Monen muunkin Merisalon kanssa tekemisessä olleelta voisi löytyä mielenkiintoisia asioita. Osa on tietysti voinut vaihtaa koneensa ja loputkin varmaan etsii lekaa tässä vaiheessa. Onkohan Kepuli-Korhonen hautaamassa konettaan pottu peltoonn ?
Kiitos nykytekniikan nämä
Kiitos nykytekniikan nämä kierot poliitikot jäävät kiinni. Aikaisimmin nauhoja ei ollut kuin KGB:llä ja Väyrysellä. Nyt jo poliitikko ei suostu muistamaan itselleen hankalia asioita, niin SUURI KIITOS ihmisille, jotka toimittavat todistuksia medialle. Näin valehtelijat saadaan kiinni valheestaan - tosin sillä ei ole mitään merkitystä. Kepu on kuin sairas uskonlahko, jossa johtajalle annetaan kaikki anteeksi eikä mitään kyseenalaisteta.
Media tekee kohuilla rahaa...
media tekee kohuilla rahaa ja jättää asiauutiset politiikasta tekemättä. Eihän sitä lautakasaakaan, jota pyöritettiin uutisissa viikosta toiseen edes ollut olemassa.
Ovatko esitutkinta-aineistot lain mukaan julkisia?
Edelleen - eihän Hesari ole
Edelleen - eihän Hesari ole väittänyt sähköpostia esitutkinta-aineistoksi - vai onko? Jos olisin sana vastaan sana tilanteessa Vanhasta vastaan ja tietäisin hänen poliittisen korruptoituneisuuden, niin sakonkin uhalla toimittaisin pitävän todisteen (s-posti oikealla ip-osoitteella - tosin eiköhän tämä lestadiolaispuolue toimittaisi jonkun uhrilampaan väittämään, että hän lähetti Matin nimissä kyseisen s-postin ja jumalallinen johtaja pääsisi taas kuin koira veräjästä)!
Uutisoitu ainakin on...
..että kyse HS:n osalta on poliisin esitutkinta-aineistosta. Miksi kohua ei uutisoida tutkinnan jälkeen?
Eihän kukaan enää Suomessa halua politiikkaan. Lööpit ovat tasoa "varattu perheenäiti" ja kaikki asiauutisointi unohdetaan toimittaa... sen sijaan kohuja kopioidaan mediasta toiseen...
Onko sinulle selvinnyt uutisoinnin perusteella sen sijaan, mitä mieltä eri poliitikot ovat työttömyyden hoidosta? suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta? lapsi- ja vanhusasioista? koulutuksesta? mitä eri valiokunnissa tehdään ja kuka on mitäkin mieltä eri asioista? minkälaisia aloitteita on tehty? miten Lissabonin sopimus vaikuttaa ihmisten elämään yms.? ihan vain muutaman esimerkin mainitakseni...
Kokoomus ottaa mallia republikaaneista ...
Kokoomus toi Suomeen presidentin vaaleissa jenkkimallin - sitä saa mitä tilaa! Kokoomusnuorten ja puoluetoimistojen valjastamat törkytekstiviestit ja sähköpostit ovat tulleet jäädäkseen myös Suomeen. Kaikki keinot ovat nyt sallittuja. Kokoomus on kuin tuuliviiri - Marjasta ei saa pahaa kirjoittaa eikä Ilestä, mutta kuitenkin rivikansanedustajat puhuvat paskaa medialle ja kansalaisille minkä kerkeävät - lisäksi vielä case Linden ja Holmlund.
Lehdet ottavat mallia juorumainoksista...= lööpeistä
ristiriitaa on myös siinä, että mainonnan eettinen neuvosto ja eduskunnan talousvaliokunta pitää lööppejä mainoksina, kun juorulehdet taas eivät moista hyväksyisi, koska mainoksiin tarvitaan lain mukaan niissä esiintyvien ihmisten lupa... ihmettelen, millä oikeudella siis esimerkiksi Iltalehti mainostaa valheellisilla juoruilla "varatun perheenäidin" perheen hyvinvoinnin kustannuksella tai haastattelee hysteerisiä lapsia www.jokela-adressi.fi.
Uudessa Suomessa asioista voi sentään keskustellaja mediakritiikkiäkin voi kirjoittaa, joka on hienoa ja harvinaista sananvapautta Suomessa. Eli lisää siis asiauutisia...
Perusoikeuksiahan on tosin myös muita kuin sananvapaus (lue rahanteko valheilla ihmisten yksityiselämästä "varatun perheenäidin" perheen hyvinvoinnin kustannuksella), jota jotkut muut "laatulehdet" ajavat myös poistamalla näkökulmat, joissa keskusteltaisiin asiallisesti suomalaisen politiikan uutisoinnin tasosta ja ehdotettaisiin, että henkilöuutiset olisivat edes joskus myönteisiä ikuisen julkisen haukkumisen sijaan...
Rehellisesti. Tietääkö kukaan nykyisen suomalaisen politiikan uutisoinnin pesuteella poliitikkojen mielipiteitä, aloitteita yms. asioita, joiden perusteella heitä kaiketi tehtäviinsä äänestetään...?
Säästetään rahaa ja
Ostetaan kepulle oma lentokone, vakkapa Tupolev.
Ovatko esitutkinta-aineistot julkisia?
..ja miksi asiaa ei ensin tutkita ja sitten uutisoida?
Ehkä tutkijat kaipaavat tukea
Muuten kävisi kuten ennenkin: tutkimuksiin tulisi toppi.
Kuka enää haluaa Suomen pääministeriksi?
suomalaisen median nykyisen uutisointityylin myötä en ollenkaan ihmettele, että myös kaikki perheelliset naiset lähtevät eduskunnasta. Kohta varmaan myös miehet. Jos sama jatkuu kansanedustajina toiminee pidemmällä ajalla vain paatunut julkisuudesta välinpitämätön ihmisryhmä, jolla ei ole omaisia eikä ystäviä, jotka myös uutisoinnista kärsivät.
Kenenköhän edun mukaista kyseinen on ja keiden kaikkien asiat silloin jäävät edustamatta?
Jäljelle jää vain opportunistit...
Kaikkien kohujen keskellä suurin osa suomalaisista medioista on kokonaan unohtanut uutisoida poliitikkojen työstä ja mielipiteistä, joiden perusteella heidät kaiketi äänestetään ja joka lienee oleellista?
Suomen tasavallan presidentti www.tpk.fi
Valtioneuvosto www.vn.fi
Ministeriöt www.vn.fi/ministeriot/fi.jsp
Eduskunta www.eduskunta.fi
Kunnallisalan kehittämissäätiö www.kaks.fi
Europarlamentti www.europarl.europa.eu
Vaalit www.vaalit.fi
Sen sijaan pääministerin työstä esimerkiksi uutisoidaan vain jotain lautakasaa viikosta toiseen ja kasaa ei lopulta edes ollut olemassa. Onko kyseinen kenellekään oleellista?
..vedotaan vain ihmisten kateuteen, myydän lehtiä juoruilla ja tekeydytään rahanteossa "moraalinvartijoiksi" olemattomissa asioissa. Niinkö politiikan toimitukset haluvat profiloitua? Kohut eivät ole kuin keltaisen lehdistön rahantekoa ja toimitusten kopiointilaiskuutta. Niiden pitäisi mielestäni olla murto-osa politiikan uutisoinnista.
Koska viimeksi olette lukeneet taustoitetun politiikan uutisen?
varhaisdementia
sekä Kekkonen että Koivisto äänittivät keskusteluitaan, Paasikivi ja Virolainen kirjoittivat usein samantien keskusteluista.
Em. henkilöiden muisti pelasi 80-v tasolle hyvin, Koivistolla edelleenkin.
Vanhanen heti Mensan testiin, jos jää alle 130 (todennäköisesti), jonka jälkeen psykiatrian ja muistihäiriön erikoishoitoon.
Onhan tämä turvallisuus- ja ulkopoliittinen riski, muistamaton pääministeri politiikassa, rakkaudessa deittailussa, liikemiestapaamisissa. Kehnot avustajat.
saranamies
jk.
tapio 0, kirjoittelee humpuukia, myös Ahtisaari ja Halonen ovat saattaneet julkisuuteen terveystietonsa
Julkista?
Julkista?
Miksi Vanhasen pitäisi kommentoida kaikkia asioita
jotka eivät ole hänen peukalonsa alla.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan vaaliraha ei
ole kulkenut Vanhasen kautta, vaan KSM:n kautta.
Vaalirahan antaminen ei ole rikos, hyvän tavan
vastaisesti on toiminut ne kansanedustajaehdokkaat
jotka eivät ilnoittaneet saamiaan tukia. He ovat
niitä huonomuistisia ja lukutaidottomia!
Onko Kontiola toiminut omalla, vai työajallaan
KSM:n asioiden hoitajana on työnantajan selvitettävä
niin halutessaan.
Keskustapuolueen ja Vanhasen ajojahti saavuttaa kohta
maalinsa.
Maamme historian yksi parhaista pääministereistä
siirtyy sivuun ja lehdistö voi siirtyä jonkun
toisen kimppuun.
Miten olisi SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen välinen
rahaliikenne, tai RKP, ja varmasti lukijoita kiinnostaisi
kokoomuksen ja etelärannan välinen keskustelu ja
rahaliikenne.
Tietokoneet poliisille, ja kaikki yksityisetkin asiat
julkiseen revitykseen, - Tätäkö oikeasti halutaan!
syystä vai syyttä?
Joskus kirjoitin pääministeriä puoltavan kommentin. Enää en. Onko tämä muistamattomuus juridinen veto, jolloin ei joudu vastuuseen? Ja kuten monessa kommentissa on sanottu: dementikotko maata johtavat?
kyllä olemme tuuliajolla
Miten nämä täysin muistamattomat tyypit voi hoitaa meidän asioita eduskunnassa.
sotku on niin syvää
että kunnon vielä jotenkin etiikan syrjässä olevien kokoomuslaisten ja keskustalaisten on vaadittava itse hallituksen eroa ja eduskunnan hajottamista
Vallanhimo
Vanhanen voisi tehdä jo johtopäätöksensä ja lähteä. Vaan se VALLANHIMO on kauhea sairaus.
Koska Tekniikan maailma tekee tutkinumsen ja testin
Ei musita Matti:
- Missä tapasin naisystävän ja mihin jätti?
-mistä tuli täyskivitaloon, jossa ei ole lainkaan lautaa, puutavarat
-kenet on tavannut ja missä
-mitä on sähköposteja lähettänyt ja saanut
-mistä on rahat tullut ja mihin on mennyt
-koska on häät tulossa ja kenen kanssa...
Odotan mielenkiinnolla, kun Tekniikan maailma tulee tekemään tarkastuksen Matin sähköposteihin ja ilmoittaa, että ei löydy nimilistoja tai edes sähköposteja.
Farssi mikä farssi.
Pelottaa kuitenkin, millaisessa talutusnuorassa vaikuttavat poliitikot olleet.
Mitä muistaa?
Mistähän Vanhanen joskus aikanaan muistelmansa kirjoittaa, kun ei muista mitään?
Kuka tollasta nyt muistaa
Sellainen henkilö ilmoittautukoon heti, joka saa satoja sähköpostiviestejä kuukaudessa ja muistaa ulkoa kolme vuotta vanhoissa viesteissä viitteenä olleiden henkilöiden nimet. Voi olla että noita onnitteluviestejä olisi tullut vaalien jälkeen useampiakin. Itse myöskin liputan oikeiden poliittisten uutisten perään. Tällainen uutisointi on mielestäni lapsellista juoruilua.
Kaikesta kritiikistä
Kaikesta kritiikistä huolimatta samat naamat äänestetään uudestaan eduskuntaan. Täälläkin kritisoivat voisivat katsoa peiliin ja miettiä äänestyskäyttäytymistään.
Tutkikaa Vanhasen muisti
Onkohan Vanhasen muistia tutkittu? Ei voi poissulkea sitä, että hän on Kekkosen lailla dementoitunut ja kykenemätön hoitamaan valtakunnan asioita. No, tältähän se vaikuttaa, mutta dementikko ei muista valikoivasti. Joka tapauksessa kun näitä muistamattomuuksia on kasaantunut Vanhaselle oikein vuori, niin voisihan Vanhasen muistin tutkia, ettei tule sairasta miestä syytettyä. Jos muistissa ei todeta mitään vikaa niin sitten muistamattomuus on tekaistua ja Vanhanen valehtelee.
Ymmärtääkö kansa, mistä tässä kaikessa on kysymys? Vanhanen klaaneineen luottaa siihen, ettei kansa ymmärrä yhtään mitään. Monet poliitikot pitävät kansaa siis umpityhmänä.
Täysin roistoja kaikki ja
Täysin roistoja kaikki ja silti ensi vaaleissa näitä pellejä siellä taas äänestetään...
En nyt muista mitä piti sanoa
Koska suoranaisesta valehtelusta jää kiinni.
En siis kommentoi.
Niinpä
Kukahan sen keskaripullon sitten lopulta sekoitteli siihen pääministerin kotikaljaan. Teho ainakin tuntuu olleen toivotun lainen. Muisti lähti. Ei ole kerrottu särkykö paikkojakin ja riehuttiinko riettaasti.
Matti lupasi olla vallankahvassa vielä 2019
Muistaako hän vielä sen? Anteeksi!
Vanhanen piti valita vuosiksi 2008-2012
Vanhanen piti valita vuosiksi 2008-2012 Suomen Keskustan puheenjohtajaksi ja hänen piti tehdä kolme peräkkäistä pääministerikautta tuppeensa.
Näinköhän on niin, että
Näinköhän on niin, että se lautakasakin kohtapuoleen löytyy?
Vanhanen on Kepun
Vanhanen on Kepun rehellisin, joten älkää epäilkö hänen rehellisyyttä.
Matti tullaan muistamaan pääministerinä
joka taisteli Valion maidon takaisin Klaukkalan S-Markettiin. Muuta muistettavaa tai mainittavaa hänen pääministerikausitaan ei historian kirjoihin jääne.
Voehan [täydennä]!
Itselläni ei ole enää tuohon sopivaa sanaa. Jotain tekisi mieli noitua. Matti ei muista ... mitä uutta?
Felix Krulleja koko sakki
Suomen seuraavaksi pääministeriksi on tyrkyllä henkilö, joka
laittoi veronmaksajien rahoja 842490 euroa rinkiin kuuluvalle Suomi-Soffalle. Tosin henkilö kipitti oitis
hakemaan synninpäästön oikeuskanslerilta.
Suomessa suurten omaisuuksien tekeminen on pis of kake. Kyllä kansa maksaa.
Muisti-Matti - kävelevä katastrofi
Ehkä paluu ilmaisjakelulehden toimitussihteeriksi olisi paikallaan!
Ulkoistetaan
Kotoutetaan seuraavien vaalien ehdokkaat vaikkapa Kiinasta.
Varmasti saisimme nykyedustajia parempimuistisia.
Mielipidemanipulointia
Eikö US:n toimittaja jaksanut/viitsinyt/kehdannut/muistanut laittaa uutiseensa Vanhasen koko lausuntoa Hesarista? Olisi kiva kuulla perustelut, miksi toimittaja poimi vain osan?
Voi,voi!
Täytyy huokaista helpotuksesta, kun tästä Kehittyvien Maakuntien Suomen hallituksesta päästään eroon. Aina kun Vanhanen ja Katainen avaavat suunsa, herää epäilys, mitä ne nyt monisanaisella selittelyllään taas peittelevät. Viimeistään nyt on myös luttamus mennyt Raviin, eikä taida parempi olla tuo Kepun ryhmänjohtajakaan.
Aikaisemmin en ymmärtänyt, miksi tämä hallitus ensi töikseen
antoi yrittäjille 800 milj. euron verolahjan, mutta nyt tuokin selvisi, kun katsoo ketä siellä onnittelijoiden joukossa on: Sukari, Kakkonen, Yli-Saunamäki, Merisalo ...
Ei tämä hallitus pysty tekemään enää yhtään mitään, ja ehkä parempi niin, eipä sitten tule tuhojakaan.
Sääliksi käy suomalaisia työttömiä, lapsia ja vanhuksia, joiden puolesta huolta ei kanna se, jolle huolen kanto kuuluisi. Sääliksi käy myös tulevia polvia, joiden taakka kasvaa huimaa vauhtia.
Mitähän kaikkea vielä paljastuukaan, kun kaikki tutkintapöytäkirjat ja viestiketjut on saatettu julkisuuten.
Valtakunnan huipulla on tyrmistyttävän suuri valehtelijoitten joukko. Uskomatonta!
Nyt korppi korpin silmää
Nyt korppi korpin silmää nokkimaan ja selvittämään, kuka hankki salaisen esitutkintamateriaalin HS:lle! Poliisin ja toimittajien mätä yhteistyö on paljastettava ja syylliset saatava rangaistaviksi. Korruptio näköjään rehottaa toimittajien ja poliisien joukossa.
Pääministeri ei muista mitään?
Suomen hallitusta johtaa mies joka ei muista mihinkään kysymykseen vastausta koskaan?
Oli jo aikakin luopua tehtäväst jos aivotoiminnassa on noin vakavia ongelmia.
Matin muisti pätkii samaan
Matin muisti pätkii samaan tahtiin moraalin pätkimisen kanssa
Erosiko Vanhanen kepun pj:n tehtävistä siksi, että hän tietää
joutuvansa Valtakunnanoikeuteen?
Siltä näyttää. Asiat ovat yleensä niin kuin miltä ne näyttävätki
niin tässäkin tapauksessa. Kukaan ei enää usko pätkääkään mitä Masa sanoo. Puhuu ihan lämpimikseen. Elää ihan toisessa maailmassa ja aistit eivät tuota mitään vastetta? ulkoisesta ympäristöstä!
Onko Hesarilla oma konstaapeli KRP:ssa ?
Kummeksuttaa, että HS:lla on (taas) salassa pidettävää tietoja poliisin tutkinnasta. Tällaisten tietojen julkitulon ajankohta on normaalisti vasta syytteen nostamisen jälkeen. Poliisiin on Suomessa aina voitu luottaa. Hesarilla on nähtävästi (maksettu) vasikka eli kalvi eli tjallare KRP:ssa. Paljonkohan HS maksoi tiedoista? Mitenkähän ne maksut piilotetaan HS:n kirjanpitoon?
Tekeekö poliisi virkasalaisuuden rikkomisesta veroilmoituksen?
Ehdotan, että verotarkastaja tutkii kaikkien tutkinaan osallistuvien poliisien verokuitit ja tutkii, onko Helsingin Sanomille vuotamisesta maksettu verot avustajapalkkioista.
Mitäpäs jos sihteerit ja autonkuljettajat sekä Elisan henkilökunta ryhtyisi myymään tietoja lehdille?
Fujitsi Siemens Services Finland voisi julkistaa ministereiden, kansliapäällikköjen ja ylijohtajien pornokuvat palvelimilta jne.
Joko saitte tarpeeksenne?
Kommenttiketjua lukiessani ehdin jo ajatella, että tässä tehdään oikein hartiavoimin töitä,jotta saadaan huomio kiinnitettyä epäolennaiseen:
Tiedämme jo Vanhasen muistamattomuuden kaikkine venkulointeineen. Tiedämme myös lestadiolaisen "talkoohengen". Väsyttää näiden jauhanta.
Mutta itselleni oli erittäin tärkeä tieto, että Merisalon kiitosrinkiin on kuulunut tähän mennessä esiinnostettujen lisäksi SAASTAMOINEN ja PALMBERG.
Ettekö tunne heitä? Ettekö todellakaan hoksaa, että Novalaiset ovat voineet olla vain rahanpesuallas tai peitefirma?
Kyllä poliisin on syytä tutkia muutakin kuin Vanhasen muistia.
Sitäpaitsi Keskustassa on myös kunnon ihmisiä ja nuoria,jotka haluavat luottaa tulevaisuuteen. Nyt on hyvä mahdollisuus puhdistaa pöytä heitä varten.
ei eka kerta
Joskus vuosia sitten uskoin vielä, että Vanhanen olisi hyvä poliitikko. Olin niin väärässä. Nähdäkseni Vanhanen on jäänyt valheesta moneen otteeseen kiinni. En voi käsittää, miten hän voi enää olla politiikassa mukana.
Suomalainen politiikka kärsii uskottavuuspulasta pahan kerran..
Jouluksi 2005 tuli töitä kansanedustajille. 15 hall.esitystä
EU-korruptiolakien porsaareikien (varaumien) jatkaminen. Vanhasen I hallituksessa.
Varaumien jatkaminen mahdollisti Lipposen II hallituksen aikana alkaneen, kansanedustajien "vaikutusvallan väärinkäytön" jatkon.
--
Hallituksen esitys, HE 220/2005 vp, valmisteltiin Oikeusministeriössä
Vireilletuloasiakirjat (PDF) 2. Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä ja siitä on pyydetty ulkoasianministeriön lausunto.
Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä
Annettu eduskunnalle Jouluna. Pvm 22.12.2005 (valtiopäivien ollessa keskeytettynä)
Oikeusministeriö Esittelijä Hallitusneuvos Ilari Hannula
http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=11450&tVNo=1&sTyp=Selaus
-
Perustuslakivaliokunta
PÖYTÄKIRJA 12/2006 vp. Perjantai 24.2.2006 kello 09.30 - 10.35
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä sihteeri Kalevi Laaksosen luonnos hyväksyttiin sellaisenaan.
-
Lakivaliokunta (Mietintö jonka liitteenä Perustuslakivaliokunnan lausunto)
Valiokuntakäsittelyn vaiheet
Mietintö - LaVM 4/2006 vp - HE 220/2005 vp
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä sihteeri Risto Eerolan luonnos hyväksyttiin sellaisenaan.
-
PÄÄTÖS. Täysistunnon pöytäkirja PTK 29/2006 vp
29. PERJANTAINA 24. MAALISKUUTA 2006 kello 13
Puhetta johtaa puhemies Paavo Lipponen.
- Keskustelua ei synny.
Lakiehdotusten sisältö hyväksytään keskustelutta mietinnön mukaisena.
_
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showpost.php?p=3363860&postcount=18
Mistä Vanhasta oikein syytetään?
Voisko joku kertoa. Menee nämä teidät jutut jotenkin yli hilseen. Epämääräinen "valehtelusta" ei riitä.
Häntä syytetään (nuoreksi mieheksi) sangen huonomuistiseksi
kuitenkin muka toimittaja ammatiltaan!
Toimittajillahan on yleensä muisti kuin elefantilla, pitkä ja tarkka.
Huono muisti saattaa olla oire vakavasta sairaudesta, olisi ehkä hyvä hakeutua tutkimuksiin!Jos vaikka sillä magneettikuvalla löytyisi jotakin sieltä korvien välistä...
meinaan syy muistamattomuuteen
Uusi
maailman ohuin kirja: M. Vanhasen muistelmat.
Mitä muistan 3 vuotta sitten saamistani sähköposteista?
Yhden ainoan, koska siinä kerrottiin veljeni kuolleen tapaturmaisesti.
Muistan, että monet muutkin ovat varmasti lähettäneet minulle sähköpostia. He ovat pääosin niitä samoja, jotka nytkin niitä lähettät.
Työni vuoksi posteissa on nimiä, mutta äkkiä kysyttäessä en todellkaan muista oliko joku herra X 2008 vai peräti 2009 postissa mainittu.
Mutta. Tämä tietsikka on mainio työväline. Postit ovat tallessa ja tarvittaessa voin tarkistaa, mutta yhtäkkiä jonkun kysyessä en paljoa muista. Tuskin Mattikaan.
Kuinkas moni muistaa mitkä olivat eilisen TV uutisten kolme pääaihetta?
Ettei nyt TAAS olisi liian vähän poliittisia juttuja, niin pitää laittaa otsikot kysymysmuotoon ja antaa lukijoiden mielikuvitus lentää. Vanhasvihaajien mieliaihe, jolla saadaan tietyt varmaksi asiasta.
Vedetään lippu salkoon ja katsotaan tekeekö kansa kunniaa.
Muistanko väärin
Kun tässä nyt muistiata viisastellaan, niin muistelen US:n keskustelupalstan olleen aluksi välillä jopa mielenkiintoisen ja asiallisen. Nyt täällä toistellaa HS:n juoruja, joita kaikki rääpivät alakoululaisen koulukiusaajan innolla. Eipä juuri huvita lukea.
Väistinkö muurin?
Olen yrittänyt vain simuloida muistinvaraista tietoa totuuteen. Se ei ole sama kuin totuus ja fakta.
Toimittajat erilaisissa yhteyksissä vain tekevät lööppejä, myyvät otsikoitaan, muokkaavat mielipiteitä ja suoraansanoen tekevät rahaa näillä sieppareilla.
Kiljunen ja Vanhanen ovat tässä vain välineitä rahantekoon.
Media on valtiomahti, mutta halauan sen kantavan myös vastuunsa ja toimivan puolueettomasti. Ei valikoiden, kuten nyt.
Kuvakin sen jo paljastaa
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Äänestän sellaista
Äänestän sellaista ehdokasta, joka ennen vaaleja ilmoittaa ajavansa asioita joita kannatan. Se , että ajaako sitten vaalien jälkeen on tietty eria asia. Mielestäni ehdokkaan ja valitun edustajan tuleekin olla pikkaisen ovela ja ketku, mutten voi sietää sellaista ehdokasta, saati valittua edustajaa, joka jää valheesta kiinni! Amatöörimäistä.
Toki Vanhanen saa valehdella
Kuuluuhan hän puolueeseen ja juhlii kansan rahoilla.
Surullista
Vain sata ihmistä lukee ja koommentoi palstaa. Miksi kukaan vaivautuu mainostamaan täällä?
ETELÄN MEDIAN UUTISOINTI !!!!!!!!!!!!!!!!
...ON MIELESTÄNI SAIRASTA, KOSKIEN MATTI VANHASTA!
Tämä viesti lähtee Herlinille, jos sitä ei nyt julkaista. Kysymys Herlinille, miksi tätä ei julkaista!
Ei kukaan puhu nyt niistä Viagra-roska-posteista, ei niitä lueta
"minulle tulee hirveän paljon sähköpostia, pääministeri sanoo lehdessä."
..minullekin tulee roskampostia, mutta ne menee lukemattomana roskiin. Asialliset viestit luen ja muistan ikäni --suurin piirtein mistä oli edes kyse
Jännää
muistanko väärin että tässä keskustelussa on monet vaatineet että ne sähköpostit pitää muistaa tarkalleen eikä suurinpiirtein, sillä jos ei niitä muista pilkulleen syyllistyy valehteluun?
On toki ihmisiä, jotka eivät muista edes mitä he puhuvat!
saattavat läpättää edellisenä päivän ihan poskettomia, mutta kun muistuttaa asiasta seuraavana päivänä - katsovat luukku levällään, mitä toinen horajaa.
Matti Vanhasella on sama oireyhtymä.
(dementianpoikaa?)
Ruusunen
Nyt lienee hyvä aika myös uudelleen arvioida Ruususen uskottavaa. Vanhanen saattoi tehdä vanhaset myös Ruususelle. Taidanpa käydä ostamassa Pääministerin morsiamen.
Muistamattomuus tarkoituksellista?
Olenko naiivi, kun olen kohun alusta asti kuvitellut, ettei poliitikko ole halunnut tietää, ketkä henkilöt ja mitkä firmat ovat vaalirahoituksen takana. Näin ei olisi jääviysongelmia. Muistamisongelmat siten todellisia?
Oli Kekkonen tosi mies...
Urho Kekkonen on ollut Maalaisliiton/Keskustan ehdottomasti rautaisin henkilö. Hän ihan oikeasti dementoituneena vielä johti Suomea ihan mallikkaasti.
Matti Vanhasen ei muistisairaudestaan huolimatta pystynyt kuin vahinkoa Suomelle aikaansaamaan. Ennen siis miehet olivat rautaa, nykyisin pesäpönttöpuuta.
Vanhasen venkulointi tuli jo tutuksi hänen pääministeriaikanaan. Huonomuistisuus ei tunnu hellittävän vieläkään. Perinnepuolueena Keskusta antoi perinnön toiselle citykepulaiselle samoin tuloksin.
Parasta tässä on, että puolueessa hyljeksitty Paavo Väyrynen näyttää nyt nostavan puoluetta mutaisesta Vantaanjoesta, jonne citykepulaiset sen ovat ajaneet.
Voiko noin pahoja mokia puolue tehdä kuin Keskustapuolue on tehnyt, eivätkä voi vielä sitä itselleen tunnustaa.
Pian toivoisi että jotakin puolueessa tapahtuisi ja räväkästi. Olisiko se uusi johtaja vaikka räväkkä Jarmo Korhonen mene ja tiedä ?