Kehittyvien Maakuntien Suomi KMS -yhdistyksen rikosepäilyjen esitutkinnan johtaja, rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisista kieltää mahdollisuuden, että tutkinnan tietoja olisi vuodettu poliisista medialle.
Koska esitutkintamateriaali on salassa pidettävää aineistoa syyttäjän päätökseen tai oikeudenkäyntiin asti, on sen luovuttaminen eteenpäin rikos. Poliisi selvittää vuotoa.
-Kartoitamme, kuka olisi voinut näin tehdä, ja onko todennäköistä että voisimme haarukoida sen selville, Siltamäki kommentoi Uudelle Suomelle.
Kihlakunnansyyttäjä Katri Lyytikäinen kertoo Uudelle Suomelle, että esitutkintamateriaalin päätyminen median käsiin oli hänelle itselleenkin yllätys. Syyttäjä ei salaista materiaalia ole luovuttanut eteenpäin.
Siltamäki ei usko poliisin sisäiseen vuotoon.
-Itse näen, että se ei ole mitenkään uskottavaa. Kenelläkään [poliisilla] ei olisi sellaiseen intressejä, hän kommentoi.
Syyttäjän ja poliisin jälkeen jäljellä on vain yksi mahdollisuus: esitutkinnassa rikoksista epäillyt kuusi ihmistä. Esitutkintamateriaalit on jaettu asianosaisille loppulausuntoja varten.
-Aineisto on julkista vain asianosaisille. Sen on täytynyt päätyä eteenpäin asianosaisilta joko suoraan koko esitutkinta-aineistona loppulausunnon aikana tai niin, että joku on luovuttanut omansa eteenpäin ennen kuin on luovuttanut ne esitutkintaan, Siltamäki sanoo.
Verkkouutisten mukaan Ylen A-studiossa esitetystä keskustan yhteyspäällikön Lasse Kontiolan sähköpostiviestistä näkyy, että se on tulostettu Nova Groupin ex-johtaja Tapani Yli-Saunamäen tietokoneelta. Sama koskee lehden mukaan Helsingin Sanomissa julkaistua toista viestiä.
Tapani Yli-Saunamäki ei vastannut Verkkouutisten soittopyyntöön. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen epäili A-studiossa, että ohjelmalla on hallussaan laitonta aineistoa.
Laittomuuksista epäillään Siltamäen mukaan vain vuotajaa, sillä esitutkinta-aineistoa julkaissut media ei ole syyllistynyt rikokseen. Poliisi ei Siltamäen mukaan ainakaan vielä ole ollut yhteydessä mihinkään mediaan asiaan liittyen.

Kommentit
Heh
Totta kai viestit on printattu siltä koneelta missä ne on. Ja totta kai poliisi ne printannut. Poliisi on selvästikkin syyllinen vuotoon.
Poliisiko puolueellinen vai rahanahne?
Onko suomalainen Poliisi rahanahne vai puolueellinen?
HeSalta taitaa irrota vähän kyhnyä, jos auttaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan,tai muuta etuutta?
Näin vaalien alla on kiva auttaa puoleuveljiä kusemaan toisen puolueen kintuille.
Alkaa pelottamaan Poliisin puoluellisuus kansalaisten kohtelussa tässä ns talousrikosjutussa sekä Stasli-lista asioissa jonkun tahon selustan turvaaminen.
Medialla asenteisiin ja shitjutuilla punaisen viivan vetoon
Onko mediamme kehittynyt siihen aktiiviseen, tarkoitushakuiseen lööppirevittelyyn ja julkisuussuuntaan, koska tutkivaa journalismia ei ole, eikä Suomessa tunneta, niin kivittämiseen pitää jo päästä esitutkintavaiheessa. Kivistä aina joku osuu.
Huomio on ,että hallituspuolueet ovat aina jyrän alla, jotta valta ei maistuisi niin makealta.
Media ei jaksa enää odottaa edes julkista oikeuskäsittelyvaihetta,jolloin silloinkin tuomitseminen on oikeuden tehtävä ei median.
Poliisin tullessa tähän media & poliittiseen pyöritykseen ja leikkin mukaan, vaikuttaa siltä, että joku Poliisimies ei ole tehnyt virkamiehen ominaisuudessa kotiläksyjään eikä tarvi mielstäni enää tehdäkkään, passipoliisiksi, jos tälläisiä mokia tekee.
Avoimmuus ei tarkoita erikseen salassapidettävän materiaalin paljastamista vastiketta ja yhteiskunnalista (lue poliittista)vaikutusmahdollisuutta vastaan edes rehelliselle poliisimiehelle, vaikka joku poliittinen taho olisi turvannut viimeisen ylennyksen.
Joku Poliisi on ottanut urallaan tietoisen riskin.
Joku Poliisi on ottanut urallaan tietoisen riskin.
Joku Poliisi on ottanut urallaan tietoisen riskin. => Ei ole. Se, joka osallistuu Kokoomus-johdon ja kokoomuslaisen poliisijohdon operaatioon, jolla hävitetään Marja Tiuran viimeinenkin kannatus ja estetäänhänen uudelleenvalintansa, pääsee ylikomisarioksi.
Kokoomuslaistetun poliisin poliisivalta on aivan yhtä vastenmielistä ja konspiratiivista niin kuin Lipposen aikana demarivalta, punainen supo.
Kokoomus eli ilmeisesti Jyrki Katainen ja Kimmo Sasi Paateron ja Holmlundin suostumuksella ei erota Watergatea Tiuran tuhmista ja yhtä tyhmistä tekstiviesteistä.
Ilkka "Irstas" Kanerva oli ulosajonsa aikana Etyj:n puheenjohtaja ja Etyj suhtautuu kielteisesti ihmiskauppaan ja hyväksi käyttöön. Siksi Kanervan ulosajo oli isänmaan etu, vaikka Stubb osoittautuikin pelkäksi ulkoasiainharjoittalijaksi 7.-11.8.2008. Lapsellinen hän oli silloinkin kun hän tilasi 100 suomalaiselta edustuston päälliköltä mielipiteen maailmasta 08.08.08 ja luovutti sen Helsingin Sanomien poliittiselle toimitukselle kansainvälisille tietomarkkinoille edelleen luovutettavaksi.
Ei olisi ihme, jos esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoasiainhallinto tietäisi nyt miltei jokaisen suomalaisen diplomaatin todellisia mielipiteitä maailmasta vaikkapa värväysyritystä varten.
Kanervan ulosajo iljetyksenä Etyj:n puheenjohtajuudesta kolmen viikon jahdilla oli perustellumpaa kuin pakottaa Tiuraa luopumaan kansanedustajaehdokkuudesta tai kiristää sillä, että poliisin vuodot ja painostus tehostuvat.
Tällaista peliä voisi älyllisesti kehitellä ehkä vain Kimmo Sasi, joka hyötyy siitä, että Tiura "tekee tilaa" eikä enää kiristä Kokoomusta tiedoilla, jotka voivat tehdä Suomen Keskustasta suurimman puolueen, jolloin sinipunamahdollisuus poistuu Kokoomuksen valikoimasta eikä Kataisesta tule pääministeriä.
Kokoomus käyttää poliisivaltaa vähäpätöisempiin juttuihin kuin Alpo Rusin tapaus. Tämä osoittaa, ettei Helsingin Sanomia ja Kokoomusta eikä poliisijohtoa valvota riittävästi, vaan oikeudenvalvojademarit pelaavat Kataisen sinipunahallituksen puolesta.
Uskon, että vuotajapoliisi palkitaan ylennyksellä!
Juuri näin
Kun jutun tekoon on aikaa tai käytetään aikaan 5 min., niin ei siinä muuta ehdi kuin kerätä kivet... Perinteisen median ansaintalogiikka on murenemassa, mikä pistää juoksemaan klikattavan lööpin perään vielä kovempaa. Seuravaa vaihe on vuotaa/kertoa esitutkintamaterriaali ennen esitutkina alkamista,,,
Lopputulos huonossa skennaariossa tästä on että meillä on vielä enemmän tyhjänpuhujia politiikassa ja päätökset tehdään vielä harvemmassa ... vaikka ei demokratia ole koskaan ollut politiikassa muuta kuin päätöksen ulkoinen perustelu.
En usko että vuotaja on virkamies... ainakaan vielä...
Kyllä löytyy, jos halua on
Printterin voi jäljittää. Printterit tulostavat "vesileiman" jokaiseen tulosteeseen. Eli siitä vaan kaikilta asianosaisilta printterit takavarikkoon. Syyttömät voivat sitten vaatia korvausta ylimäräisistä kuluista syylliseltä.
Laitonta aineistoa
Onpa aikoihin eletty, kun rysän päältä kiinni jäänyt Korhonen valittaa tiedotusvälineiden julkaiseman aineiston olevan laitonta.
Korhonen siis haluaa tyystin ryhtyä oikeuden jakajaksi. Ensimmäiseksi hän varmaan toteaa toimiensa olevan valtakunnan etujen mukaista. Kannattaa varmaan ottaa mallia edustaja Kiljusen eilisestä performanssista.
Hä?
Siis tuo on rikos tuon materiaalin eteenpäin julkaiseminen, vaikk sitä ennen olisi tapahtunut mitä, niin tämäkin on kuitenkin rikos.
Mahdoton ja mahdollinen
Ei ilmeistä, mutta ei myöskään mahdotonta, että poliisi olisi vuotaja? Tapahtuihan näin Rusi -jutussakin, ja Osmo Soininvaara puhuin jopa median maksavan poliisille vihjepalkkioita:
Tapaus Rusi
Ainut joka hyötyi vuodosta oli Rusi! SUPO:lle vuoto oli pelkästaan haitaksi. Jutun paljastanut päätoimittja Ruokanen oli Rusin hyvä ystävä ja Rusin mukaan jopa "sielunhoitaja".
Löysät housuissa
Vetelät kun on housuissa, niin tulee kiire kiinnittää huomio sellaisiin asioihin, kuten mistä mikin lappunen on lehdistölle päätynyt. Onhan se mukavempi sellaisesta puhua, mistä joku sähköposti on julkisuuteen lipsahtanut kuin siitä, mitä se mahtaa sisältää.
Muutenkin näin yleisesti ottaen jonkun sähköpostin ei tarvitse olla peräisin mistään poliisin esitutkintamateriaalista, vaan esimerkiksi lähettäjältä tai vastaanottajilta.
Jokainen saa lähtökohtaisesti julkistaa omia sähköpostejaan aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi saamiaan kirjeitä. Jollain vanhalla joulukortilla tuskin nyt kuitenkaan on mitään uutisarvoa, mutta kyllähän se harmittaa, jos joku julkaisee jotain kähmintäsähköposteja, joista ilmenee, että jotain on ollut olemassa, vaikka on juuri itse käynyt väittämässä päinvastaista.
Naurettavaa
Ihme kun Poliiseja nyt kiinnostaa että joku omista tekee rikoksen tai toimii ihmisoikeuksien vastaisesti.
Aivan täysin naurettavaa touhua.
Ei kiinnosta
Haluavat vain itse vesittää sisäisen tutkinnan heti alkuunsa, ettei kukaan ulkopuolinen pääse näkemään poliisin kulissien takaisia sontakasoja. Taitaa tämä meidän poliisin korruptio olla vielä pahempaa kuin puolueiden, mikäli mahdollista.
Toisaalta, ei korppi korpin silmää noki ja onhan tuo luonnollista, kun poliisiylijohtajana häärii tuomittu rikollinen. Tällaista se mahtaa olla elämä Pohjois-Koreassakin.
Haarukkapaloja
Minustakin poliisin vuotaminen juuri nyt tässä asiassa olisi näyttänyt liian hanakalta politikoimiselta Kokoomuksen piikkiin.
"henkivakuutus" tuskin lähti kovin halvalla, mutta jos ollaan muutenkin häkkiin matkalla, niin riski kannatti ehkä ottaa...
Esitutkinan julkisuus
. Käräjätuomari, osastonjohtaja. Antti Savela Oulun käräjäoikeus. Helmikuu 2008. Lapin yliopisto.
Yleisöjulkisuus
* Esitutkinta-asiakirja on pidettävä salassa siitä riippumatta, minkä viranomaisen hallussa se on
* Esitutkinta-asiakirjan ollessa tuomioistuimessa sen julkiseksi tuleminen ei kuitenkaan määräydy JulkL 24 §:n 1 momentin 3-kohdan vaan YTJulkL:n 8 §:n perusteella
Yleisöjulkisuus
* Poikkeuksellisesti esitutkinta-asiakirja tai sen osa voidaan kuitenkin julkistaa ennen edellä mainittua ajankohtaa. JulkL 24 §:n 1 momentin 3-kohdan perusteella poliisi voi antaa tietoja salassa pidettävästä esitutkinta-asiakirjasta, jos on ilmeistä, ettei tietojen antaminen:
* 1) vaaranna rikoksen selvittämistä
* 2) vaaranna tutkinnan tarkoituksen toteutumista
* 3) ilman painavaa syytä aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä taikka
* 4) estä tuomioistuinta käyttämästä oikeuttaan määrätä asiakirjojen salassapidosta YTJulkL:n mukaan.
* Tämä ei kuitenkaan koske sellaisia tietoja, jotka ovat lain perusteella ehdottomasti salassa pidettäviä
Esitutkinta-aineiston julkistamisesta päättäminen
* Tutkinnanjohtaja tai hänen esimiehensä voi päättää (EPA 9 §)
* Joissakin yksittäisissä tapauksissa poliisi pyrkii myös joukkoviestimien avulla selvittämään sillä tutkittavana olevaa rikosta, esimerkiksi tarkoituksin saada yleisövihjeitä. Poliisin motiivi voi olla myös uusien rikosten ehkäiseminen.
* Painavasta syystä voidaan jopa sivuuttaa asianosaisen henkilökohtainen intressi, esimerkiksi julkaisemalla rikoksesta epäillyn nimi tai kuva (EPA 8 §).
* Esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa (ETL 49 §); hienotunteisuus, vähimmän haitan periaate ja syyttömyysolettama
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:xKckussTFzMJ:www.ul...
Sama powerpointtina
http://www.ulapland.fi/includes/file_download.asp?deptid=8739&fileid=126...
Sen tasoinen mätäpaise,
että se kannattaa puhkaista tämä poliisien tietovuotojen sarja. Koska näitä tuntuu tapahtuvan solkenaan, niin eipä tekijöiden paljoakaan tarvitse tuntea pelkoa toimiensa tutkinnan suhteen. Korppi ei noki korpin silmää. Hesarikin pitää näitä poliisien tietovuotoja kuin maan tapana. Samoin kuin YLEn toimittaja ei ollut moksiskaan siitä, että hänellä olisi ollut käsissään laitonta materiaalia. Konnillahan tämä on laitonta ja tuomittavaa, mutta toimittajathan tekevät yhteiskunnallisesti tärkeätä työtä.
Maistiaisia
Ehkä tässä annettiin maistiaisia kansalle, että tietävät vähän missä mennään. Toinen pointti voisi olla ettei asiaa haudata sanomalla ei anna aihetta jatkotoimiin, vaan on toimittu niin kuin maan tapa vaatii. Mitä Kelmi-Korhosen laittomuus epäilyihin tulee niin ei voi muuta kun nauraa.
Jo oli aikakin!
Poliisista on vuodettu esitutkinta-aineistoa mediaoikeudenkäynteihin tuomittavaksi monen muunkin jutun yhteydessä ennen oikeusistuimia.
Saldona on jo ainakin yksi itsemurha. Maksetaanko poliisille tietovuodoista? Tekeekö poliisi tietoisesti myös päivän politiikkaa?
Käytännössä poliisi ja media ovat Suomessa omineet itselleen tuomiovaltaa.
Miksi oikeuskansleri ja muut vastuulliset tahot nukkuvat?
Koska asianosaiset ovat
Koska asianosaiset ovat saaneen materiaalin haltuunsa, on taas kerran joku heistä halukas paljastamaan salassa pidettävää materiaalia ennen syytteiden lukemista.
Joku kuulustelluista on vuotanut asian Hesarin toimittajille. Se on se tavallinen tarina.
Kuulusteltu
ei saa toisia koskevaa esitutkinta-aineistoa haltuunsa.
Hesarin julkaisemassa laajuudessa ja yksityiskohtaisuudessa tietojen alkuperä voi olla vain poliisissa.
Anne Holmlund (kok) ja Mikko Paatero (kok) lukevat Uutta Suomea
Kurjan Tiuran tueksi alkaa löytyä Helsingin Sanomien höykyttäessä Uudessa Suomessa myös edes jotain perustuslaillista suojaa, kun poliisijohtaja alkaa vähitellen ymmärtää, että poliisin mediapeli tai jopa Kokoomuksen hyväksi menevät mediapelleily on sopimatonta läpeensä rehellisessä ja korruptoitumattomassa Suomessa.
Vain Venäjällä ja Yhdsyvalloissa toimitaan rahan vuoksi epäeettisesti.
Eikö
Tiura ole ainakin puoleksi kepulainen?
Ökykokoomuslainen
Ison talon tyttärenä Pohjois-Hämeestä liene pikemminkin kokoomuslaista kuin maalaisliittolaista tai vennamolaisdta agraarisukua.
Kannattaisi penkoa isän ansiot kunnallispolitiikassa ja katsoa, kuuluiko Maalaisliittoon vai Kokoomukseen.
Yhteinen etu
Kuinka monta tärkeää tietoa on pimitetty kansalta tätä ennen.
Virkamiehillä on demokraatinen velvollisuus tuoda yhteiskunnallisesti tärkeät asiat kansan tietoon. Sanoi sitten laki sitä tai tätä.
Armahda, armahda meitä...
Kaikkia eivät kiinnosta Marja Tiuran miesjutut poliittiselta kannalta. Huonoan maun ilmauksia voisi tulla liikaa ja samalla Kokoomuksen johto sekä Helsingin Sanomat pääsisivät liikaa niskan päälle juuri kun Yleisradion sosialidemokraatit ovat saaneet ansaitsemansa tällin.
Veikkaus
Poliisi ei miespulaltaan saa laitettua riitävästi voimavaroja tämän asian selvittämiseen. Asia "vuotaa" jonkun ajan päästä tiedotusvälineisiin.
Poliisi rikollinen mediapelaaja
Poliisi on rikollinen mediapelaaja siksi, että poliisijohtaja ponnettomuudellaan suosii Rusin tapauksen tapaan jahtia. Rusin tapauksessa Helsingin Sanomien kanssa yhteisymmärryksessä oli vielä lisäksi sisäasiainministeri Ville Itälä (kok).
Tiura on niin mitätön ja vastenmielinen tapaus, että jos Helsingin Sanomien annetaan vuotaa hänet kokonaan pois eduskunnasta, ei kukaan ole turvassa Helsingin Sanomilta, kokoomuslaiselta sisäministeriltä ja poliisijohtajalta.
Poliisi piti kokoomuslaistaa, jotta Lipposen aikainen demariklikki saatii putetuksi. Tarkoitus ei ollut, että kokoomuslaisista itsestään tulee yhtä iljettäviä kuin mitä punainen Supo ja sosialidemokraatit olivat olleet.
Katainen ja Sasi nyt kyllä aivan liioittelevat Tiuran jahtia Bolmlundin suosiolla.
Pitäisi Kokoomuksessa olla SDP:ä enemmän arvostelukykyä sen suhteen, ketä vainotaan.
Yleisradionkaan sosialidemokraatit eivät ollenkaan puolusta Tiuraa. He pelkäävät ilmeisesti Kivisen puhdistuksia.ö
Suomessa meno on yhtä typerää kuin 1930-luvun Neuvostoliitossa.
Uusi Suomi oikealla asialla
"Tiura on niin mitätön ja vastenmielinen tapaus, että jos Helsingin Sanomien annetaan vuotaa hänet kokonaan pois eduskunnasta, ei kukaan ole turvassa Helsingin Sanomilta, kokoomuslaiselta sisäministeriltä ja poliisijohtajalta."
Sisäministerillä ei ole tässä osaa eikä arpaa.
Poliisijohtajasta en mene takuuseen. Paaterohan ei toimeenpannut esim. lainvoimaista päätöstä, koska ei KHOn tuomiosta tykännyt. Tämä oman oikeuden toteuttaminen asettaa kansalaiset täysin eri arvoiseen asemaan. Saman ns mummojutun yhteydessä selvisi myös, ettei KHOn presidentti kunnioita KHOn päätöksiä, vaan ilman minkäänlaista demokraattista tai laillista mandaattia kirjoittelee lait uusiksi. Presidentti Halonen taas ei ole edes koskaan kunnioittanut perustuslakia.
On se kummaa, että poliisi tutkii itseään. Vielä kummempaa, että asianosaiset poliisit tutkivat itseään.
Paljonko Hesari maksoi tästä tietovuodosto? Hesaria itseään voitanee syyttää lahjonnasta tai yllyttämisestä rikokseen. YliSaunamäki todennäköisimmin toimi rahastusperiaatteella, mikäli hän on vuotaja.
Mutta ainakin yksi media on oikealla asialla. Kansalaisten oikeusturva on olematon.
.
Mitä on tämän kohun takana?
Ilmeisimmin Tiura ei ole tehnyt mitään laitonta. Ehkä erinäiset tahot ovat kuvitelleet ostaneensa poliitikkoja, mutta pettyneet. Nyt on ollut kyse erityistavarakaupan asioista. Onko yksikään toimittaja selvittänyt, mistä asiassa on kyse ja millaisen puheenvuoron pitämisestä Tiuraa "syytetään"?
Veikkaisin, että jatkossakin parin päivän välein vuodetaan uutta tietoa, sellaista joka sopii lööppeihin. On mielenkiintoista nähdä, että kauanko media juoksee vuotajien pillin mukaan - ilman lähteiden kriittistä tarkastelua.
Politiikka ei ole kriisissä - media on.
Vai rikos tässä on
Vai rikos tässä on tapahtunut, hehe.
Ai jaa
"Koska esitutkintamateriaali on salassa pidettävää aineistoa syyttäjän päätökseen tai oikeudenkäyntiin asti, on sen luovuttaminen eteenpäin rikos. "
Ei se ennenkään ole kovasti menoa haitannut.
Ei mitään haittaa
Ei mitään haittaa tällaisesta vuodosta. Voi arvata, että painostus tapahtumien tutkijoita, syyttäjiä yms vastaan on kova.
Eli mielestäsi poliisi saa
Eli mielestäsi poliisi saa rikkoa vapaasti lakeja, jos siitä ei sinun mielestäsi ole haittaa? Hieno tulkinta, sinussa olisi ainesta poliisiylijohtajaksi, poliitikoksi tai tuomariksi.
Mistä tiedät, että
Mistä tiedät, että poliisi on vuotanut? Anna näyttöä!
Rikostarkastaja ihmeissään vaalirahavuodosta Hesariin
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rikostarkastaja_ihmeiss%C3%A4%C3%A4n_vaa...
Se alkaa olla tuo kevät
jo siinä vaiheessa, että on työväen laulujen aika.
noo, tapioo...tai
MerjaH, menitkö Thaimaaseen?..en ossaa linkittää, ja tähän sopis vaikka "kalliolle kukkulalle" paremman puutteessa tai edes joku titityy-laulu.
Miksi poliisi vuotaa jatkuvasti laitonta tietoa medialle?
Poliisin ja toimittajan välillä muodostuu vuodossa symbioottinen suhde. Poliisi rikkoo lakia ja näin toimittaja voisi halutessaan käryttää poliisin. Näin hänelle aukeaa pääsy kaikkien tulevienkin juttujen salassa pidettäviin aineistoihin.
Toisaalta toimittaja syyllistyy poliisille maksaessaan viranomaisen lahjontaan, joten poliisi voi halutessaan narauttaa toimittajan laittomuudesta.
Kumpikaan ei luonnollisesti kärytä toinen toistaan, koska on itsekin tulilinjalla, joten status quo säilyy ja salainen tieto vuotaa iloisesti medialle ja raha virtaa poliisin taskuun.
Helsingin Sanomat on poliisin ja Kokoomuksen rikoskumppani
Kun yhteistyötä laajennetaan, alkaa se olla saumatonta. Poliisi on huomannut SDP:n tapaan Helsingin Sanomat vallan mahtavaksi propagandavälineeksi, minkä vuoksi Helsingin Sanomia käytetään yhä pienempiin informaatiosodankäynnin psykologisiin operaatioihin.
Suomessa on herännyt keskustelu siitä, miten hyvä kumppani poliisi oikein voi olla huumerikollisten kanssa saadakseen luottohuumerikollisen kilpailijat kiikkiin.
Sama kumppanuusperiaate pätee nyt Tiuran ehdokkuuden tuhoamiseen. Samalla tavalla kuin Alpo Rusi oli tarkoitettu varoittavaksi esimerkiksi kaikille niille, jotka uskalsivat uhmata Lipposta ja Ahtisaarta, on Tiura nyt varoittava esimerkki Kokoomuksen Naisten Liitolle, ettei eduskuntaryhmien poikaporukan kanssa leikitä, vaan Kokoomus yrittää hinnalla millä hyvänsä suurimmaksi puolueeksi pelottelemalla Tiuran kuoliaaksi.
Tämä arvoton näytelmä johtuu Kokoomuksen parlamentaristeista, joille on edullista mediapelissä se, että ei ole presidentinvaltaa, jolla nulkit voi "panna kävelemään".
Olisiko kysymys poliisin pienestä palkasta
pienestä juttuvinkistä saa kuitenkin sen verran, että sillä ostaa Lidlistä isollekin perheelle viikon sapuskat
Maan tapa
Jos oiekaa tietoa valuu julkisuuteen, niin hyvä. Valehtelijoiden klubi Arkadianmäellä jakaa muunneltua totuutta. On hyvä jos kansa/äänestäjät saavat oikeaa tietoa. Tulkoon tästä maan tapa.
Onko mahdollisen rikoksen esitutkinnassa tapahtunut rikos?
Elämme yllättävien asioiden aallokossa. Laineet lyövät korkealta. Hiljakkoin tuli elokuva moninkertaisesti uusittuna:"Komisaario Palmun Erehdys"!
Nyt tarvittaisiin Palmua tutkimaan aihetta:"Onko rikosta tapahtunut, missä olosuhteissa, ketkä ovat sen tehneet"? Tietysti erehdyksessä!
Tietysti erehdyksessä!
Tietenkin tahallaan niin kuin punaisen Supon ja Lipposen aikana. Kokdem on sama virkamiespuolue sinisessä pelipaidassa.
Poliisin toiminta.
Poliisin toiminta.
Olisiko Poliisijohtaja Paateron syytä käynnistää sisäinen
tutkinta vuotajasta. Tässä asiassa on todellinen vuotaja.
Jos Paateron kaluunat eivät riitä, peliin voi puuttua
valtakunnansyyttäjä. Näyttäkää, että kaveri jätetään
oikeuden eteen.
Ensin poliisi vuosi...
...ja sen jälkeen poliisi kiisti vuotaneensa.
Jepjep. Hyvin menee.
Kyyn puraisu osuu aina?
Ensin tutkitaan, sitten kiistetään, ja pyhäksi lopuksi havaitaan erehdyksessä tapahtunut väärin käsitys!
Media suorittaaa laillisuusvalvontaa
laittomasti hankitulla materiaalilla. Kovin on kaksinaamaista peliä, HS ja YLE.
Paatero
Siis missä on meidän Paatero, kai antaa oman näkemyksensä huomenna.
Kovistelkaa niitä ahneita asianajajia
Selvä juttuhan tämä on, kun asianajajat saivat loppulausuntoa varten paperit, niin joku nappas ahneuksissaan kopion ja rahasti Hesaria.
Hesarin nynny toimittaja vetoaa nyt lähdesuojaan, joka pitää täysin murtaa ja pian.
Onkikoot toimittjaressut juttunsa muulla tavalla. Muuten lähdesuojaan vedoten Ylekin keksi koko lautakasan.
Nopeat syövät hitaat
Ehkä joku oli sitä mieltä että julki heti eikä vasta 10 vuoden päästä.
Onko "moraalinvartija" medialla etiikkaa ja lainsäädäntöä?!
Media myy esittäytymällä "moraalinvartijana", mutta lööpeistä on paljon kanteluista lapsiasianvaltuutetulle, ihmisillä on perusoikeuksia, kuten syyttömyysolettama ja yksityisyys. Media ei myöskään ole oikeuslaitoksen edustaja, vaikka usein tuomitsee ihan syyttömiä ihmisiä julkiseen häpeärangaistukseen.
HS testin "konnia vai kunnon kansalaisia" mukaan ihmiset arvioivat julkisuuden perusteella ihan syyttömiä ihmisiä "konniksi". Suomessa on myös syyttömyysolettama, mutta medialla ei ole lainsäädäntöä?!
Ristiriitaa on myös, että mainonnan eettinen neuvosto ja eduskunnan talousvaliokunta pitää lööppejä mainoksina, kun juorulehdet taas eivät moista hyväksy, koska mainoksiin tarvitaan lain mukaan niissä olevien ihmisten lupa. Ihmettelen, millä oikeudella siis Iltalehti mainostaa valhejuoruilla "varatun perheenäidin" perheen hyvinvoinnin kustannuksella?
Millä oikeudella vihjaillaan mainoksissa valheita ja liimataan väkivaltaa kaikkien kauppojen ja kioskien oviin?Mitä on tapahtunut lainsäädännölle ja perusoikeuksille www.finlex.fi? miksi lööpeillä saa tehdä rahaa hyvinvoinnin kustannuksella, kuten perheen äiti tai www.jokela-adressi.fi? Ja miksi ihmeessä keskeneräisiä poliisitutkimuksia uutisoidaan? siis paitsi rahantekemiseksi vetoamalla kaikessa roskassa sananvapauteen.
Rehellisesti. Tietääkö kukaan myöskään nykyisin suomalaisen politiikan uutisoinnin perusteella poliitikkojen mielipiteitä, aloitteita yms. asioita, joiden perusteella heitä kaiketi äänestetään...?
Voi teitä
epäuskoisia ja harhaanjohdettuja. Ilmeisesti koko joukko pitäisi laittaa jonkinasteiselle pikakurssille rikosasian kulusta teosta tuomioon. Mitä siinä välillä tapahtuu. Loppulausuntomenettelyssä tai haastamisen jälkeen asianosaiset saavat materiaalin haltuun ja sitten sitä vain vuodetaan. Ne jotka ovat jutussa mukana ovat niitä jotka saavat joko etua, tai haittaa jutun aineiston vuotamisesta toimittajille. Ketkä ne kuusi ovat ja keistä oikeasti puhutaan?