Turussa on säikähdetty Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan pääoven edestä sunnuntaina löytynyttä hautakynttilää. Kynttilästä on Turun Sanomien mukaan ilmoitettu poliisille.
Turun Sanomien saamien tietojen mukaan oikeustieteen opiskelijoiden yhdistys Lex ry on siirtänyt vapun tapahtumien lipunmyyntiä tapauksen takia. Yhdistyksen kahvila ja kauppa ovat maanantaina suljettuina. Lex ry:stä ei haluttu kommentoida asiaa lehdelle sunnuntai-iltana.
Poliisi ei ota kantaa siihen, mitä tapauksen johdosta tehdään. Tilannekeskuksesta kuitenkin sanottiin, että asiaan suhtaudutaan vakavasti.
Kynttilään suhtaudutaan vakavasti, koska Jokelan koulusurmaaja oli jättänyt sellaisen koulun lähistölle ennen joukkomurhaa. Vastaavanlaisia uhkauksia on sittemmin nähty useita. Kauhajoen oppilaitokseltakin löytyi ennen surmatekoa kynttilä, mutta poliisitutkinnassa selvisi, että sen oli laittanut toinen henkilö.
Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan edestä löytyi hautakynttilä syyskuussa 2008. Tuolloin tapaus paljastui Red Bull -energiajuoman mainoskampanjaksi.

Kommentit
Huh
Kyllä se on vähintään terapiaa pari vuotta kaikille.
Eihän tässä nyt ole enää mitään järkeä, että jokaisesta risauksesta ihmiset laskevat allensa ja huudetaan sutta varmuuden vuoksi joka hiivatin mutkassa.
Eihän se sitten haittaa
Eihän se sitten haittaa, jos se on energiajuoman mainoskampanja.
Entä jos Kauhajoen ammuntakin paljastuu pelkäksi Red Bullin mainoskampanjaksi? Kyllä tulisi medialle paljon anteeksipyydeltävää.
Kylläpä tämä Suomen meno
Kylläpä tämä Suomen meno on mennyt vainoharhaiseksi.
aiheellinen huoli
On helppoa leimata muut vainoharhaisiksi, jos hautakynttilä ei ole omalla ovella. Huoli on kyllä aivan ymmärrettävä.
Nyt vain hautakynttilöitä
Nyt vain hautakynttilöitä ostamaan.
Eduskunnan portaat ja muiden julkisten rakennusten edustat ovat oivia kohteita.
Määräysten mukaan kynttilää ei saa kuitenkaan asettaa liian lähelle seinää.
Hautakynttilämielenosoitus
On todella hieno keksintö tuo hautakynttilä. Turun oikeustieteelinen tiedekuntakin on pullollaan Suomen puolustusvoimien reserviläisiä, joille voisi panna rynnäkkökiväärit jakoon kriisiviikoiksi yhdellä tuliannoksella.
Eiköhän noita kynttilöitä riittäisi jokaisen sosiaalitoimiston, työ- ja elinkeinotoimiston, verotoimiston ja poliisilaitoksen ulko-oville?
Columbine
20.4. on Columbinen koulusurmien muistopäivä. Saattaisin minäkin hieman säikähtää.
Hui iik ja silleen
Joko voi tulla pois sängyn alta?
Mä näin kerran hautakynttilän hautausmaalla, siitä on jo useampi vuosi, mutta vieläkin pelottaa...
Hautakynttilät hautausmaiden lukittaviin kaappeihin
Hautakynttilät on tarkoitettu uhkailua varten. Kenelläkään tavallisella kansalaisella ei ole mitään syytä pitää hallussaan uhkailuun tarkoitettua kauhua ja pelkoa levittävää kynttilää. Lisäksi ihmiset ovat tulleet toimeen satoja tuhansia vuosia ilman hautakynttilöitä.
Hautakynttilät on tarkoitettu hautausmaille haudoilla poltettavaksi, eikä mihinkään muuhun ja ne olisi syytä säilyttää hautausmailla seurakuntien lukituissa tiloissa.
Täky politiikolle
Nyt on jonkun hyvää tarkoittavan kaikkia ymmärtävän poliitikon tehtävä aloite, että hautakunttilöiden ostaminen olisi luvanvaraista. Onhan nyt joku järkyttänyt mielensä. Pahimmassa tapauksessa joku ministeri saa portailleen tällaisen kannanoton.
Lisäksi on kynttilöihin saatavä sarjanumero, jonka perusteella voidaan jäljittää kynnttilöiden mahdollinen väärinkäyttäjä. Voitaisiin ihan helposti luoda virasto, joka ylläpitää rekisteriä 10 v ja tekee pistokokeita, ettei laittomia kynttilöitä saateta markkinoille ilman sarjanumeroa.
Tämä antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden saada nimensä otsikoihin ja mahdollisuuden kiillottaa omaa ylivertaista sädekehää.
Kuolema on niin pelottava ja primitiivinen asia, että kyllä kaikki humanistit ymmärtävät mistä on kyse. Aikuisillahan on arvostelukykyä ja todellisuudentajua.
Olenkohan minä taas syyllinen?
Minulla on ollut jo vuosia tapana viedä hautakynttilä virallisina hautakynttiläpäivinä syvälle metsään yhden mäntykoivu pariskunnan juurelle. (kokoan kyllä roskat sieltä kesäisin)
Miksikö?
Koska vanhempani ja muutkin läheiset sukulaiset on haudattu kauas toiselle paikkakunnalle.
Kukahan siellä metsässä säikkyisi? Hirvet ja pupujussitko? Saattaa silti olla kiellettyä toimintaa sekin.
Mutta olisikohan joku Turussa surullinen joko itsensä tai lakitieteellisen puolesta. Eikö hän saanut tutkintoaan läpi?
Parempi olisi jos tekijä ilmoittautuisi poliisille, niin loppuisi tuo hysteria.
Hautakynttilät kiellettävä!
Opiskelijat kriisihoitoon, kansalaisten keskinäinen valvonta lainvoimaiseksi, aseet vahtimestareille, tummapukuiset ja muutenkin epäilyttävät henkilöt suljettava laitoksiin! Kyllä sitten on turvallista!
Vaatimukset?
Onko hautakynttilä esittänyt mitään uhkavaatimuksia?
Nollatoleranssi hautakynttilöille! Yksikin hautakynttilä on liikaa!
kyllä nyt pitää kieltää
kyllä nyt pitää kieltää hautakynttilöiden käyttö välittömästi! ja samointein kynttilöiden käyttö kokonaan, ja tulitikut kanssa nehän ne vasta onkin terrorismin merkki!
Jaa-a
Minäkin olen joskus vienyt T A V A L L I S E N kauan palavan valkoisen kynttilän ja joskus metallipakkauksessa olevan roihun muistokivelle hautausmaalla, joka on osin unohdettu ja puomitettu, ettei sinne enää autolla pääse.
Vielä ei ole valitettu, vaikka kyseessä on paikka noin 70 metrin päässä valtatie 4:stä.
Minusta ainakin yliopistoissa voisi panna rynnäkkökiväärit jakoon koulu-uhkauspäiviksi. Yliopistoissa on niin paljon reserviupseereita ja reservialiupseereita, että kyllä koulun puolustaminen onnistuu.