Uuden Suomen esiin nostama vaalirahajupakkaa koskeva tietovuotojuttu siirtyy Itä-Uudenmaan poliisille, joka tekee ratkaisun esitutkinnan aloittamisesta.
Järjestelyllä varmistetaan selvittelyn puolueettomuus. Itä-Uudenmaan poliisi ei ole ollut vaalirahajupakoihin liittyvissä tutkinnoissa mukana toisin kuin Helsingin poliisi.
Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla esitutkinta-aineistosta, joka liittyy Anna Tapion säätiön rikosepäilyihin. Se kertoi myös vaalirahoitusyhdistys KMS:n esitutkintamateriaalista, jonka sanottiin olevan lehden hallussa.
Aineistot ovat lain mukaan salassa pidettäviä syyttämättäjättämispäätökseen tai oikeuskäsittelyn alkuun asti. Vuotaja voi saada syytteen salassapitorikoksesta.
Mahdollisten vuotajien joukko on periaatteessa varsin laaja. Aineistot ovat olleet ainakin epäiltyjen ja heidän avustajiensa käsissä sekä poliisin ja syyttäjän hallussa.
Myös toimittaja voi joutua vastuuseen, jos hän pyytää salassa pidettävää materiaalia.
-Tiedon pyytäminen voi olla yllytys salassapitorikokseen tai avunanto siihen. Jos sama henkilö myös julkaisee tiedot, häntä voidaan pitää osallisena salassapitorikokseen, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on todennut.

Kommentit
Hyvä
Hyvä Kepu-Cosa-Nostra!Omertan laki kaikille! Ilmiantajat sementtiin! Näin kepun lurjusherrat pitävät huolen, että kukaan ei puhu eikä pukahda!
Hienoa: Onneksi poliisi lukee Uutta Suomea
Minusta muutama Helsingin Sanomien toimittaja voitaisiin tuomita malliksi yllyttämisestä virkasalaisuuden rikkomiseen. Kaikki jutun tutkijoina olevien poliisien tilisiirrot Sanomasta pitäisi ottaa tutkintaan. Kysehän voi olla tulojen salaamisesta verottajalta, virkamiehen lahjonta jne.
Tuskin poliisi
Tuskinpa poliisi on tässä tapauksessa se vuotaja. Todennäköisesti KMS-koplan sisällä on ihminen, joka on hyötynyt tai kuvitellut hyötyvänsä valittujen tietojen vuotajasta. Arvailujahan nimestäkin pyörii jo siellä täällä.
Ihmeellinen otsikointi muuten US:lla, HS onkin tarinan konna? Vissiin tämä hallitusmyönteinen verkkolehti ei olisi aineistoa julkaissut, mikäli olisi saanut käsiinsä. Muutenkin huvittavaa, että varsinkin keputahoille tuntuu olevan juuri tämä vuotaminen se suurin ongelma koko asiassa, vaikka ovat juuri jopa kansainvälisesti pilanneet Suomen maineen vuosikausiksi, politiikan arvostuksesta kotimaassa puhumattakaan.
Penkoisitte ne läjänne, niin ei lehtien niitä tarvitsisi pöyhiä. Onhan tässä ollut Kataisella ja Vanhasella jo vuosia aikaa selvittää tilanne, mutta kun ei niin ei.
Lähdesuoja pois niin vuodot loppuu
Nykymaailmassa ei ole tilaa lähdesuojalle, syytetyillä pitää olla myös suoja.
Toinen Sokrates arvosteli
aikoinaan (kaupunki)valtionsa rappiota ja korruptiota ja tuomittiin kuolemaan. Hän sai oikeuden itse juoda tappavan myrkyn. Vai oliko tuosta oikeampi versio?
Uuden Suomen asenne on omituinen maassa, joka on Venäjän jälkeen EU:n oikeuslistoissa heikoin mm. lehdistön vapauden tulkinnoissa. Poliittisessa rahastuksessa vertaus oli Romaniaan ja Bulgariaan - jo ennen viime juttuja.
Ainahan poliisi, muu viranomainen, voi vedota tutkittavan asian "salaisuuteen." Mutta jos nuo "salaisuudet" kertovat, että ne "hyvämaineiset" ja "-taitoiset" kansalaiset, jotka miehittävät mm. ministeriposteja, jotka on valittu Eduskuntaan harhauttavan henkilömainonnan avulla, ovat valehtelijoita, asiaa ei lehdistön tarvitse pitää salassa. Sen velvollisuus on julkaista tieto.
Suomessa maan tapana on, etteivät viranomaiset puuttu ns. "politiikkaan," jolla usein tarkoitetaan julkista valehtelua. Ei tätä lehdistön tarvitse seurata. Ja jos perusteita haluaa lisää, yya-ajan poliittinen historia on täynnä törkeästi valehtelevia poliitikkoja, joita on nimitetty "tärkeisiin vastuisiin" kiinni joutumisesta huolimatta. Ei tätä voi ikuisiksi ajoiksi hyväksyä, kun se lisäksi on ilmeisen kallista veronmaksajille.
Media voi joutua maksamaan korvauksia
Asianomistajilla saattaa olla mahdollisuus korvauksiin julkaisjoilta pema.nen@hotmail.comsalaisista tiedoista, joita lehti ja muut mediat ovat oikeudettomasti levitelleet jopa ansainta mielessä. Lehti ei voi vetäytyä lähdesuojan perusteella levittäessään oikeudettomasti yksityistä kansalaista koskevaa tietoa. Kyllä ihmisoikeudet menevät lähdesuojan ja medioiden rahastuspyrkimysten ylitse.
Onko lähdetty
pyytämään? (ja ketä nyt ei pyydetty?)
Vakavasti ajateltuna minua keljuttaa taas tämä:
Uusi lautakasaongelma, valtava lähdesuojakalabaliikki.
Aikaa palaa ja homma kusee. Ja tehtiinkö tahallaan vai haluttiino rahaa? Onko poliisi tietämätön salassapitovelvollisuudestaan vai pitääkö poliisin maine tässä jutussa nyt puhdistaa?
Surullista. Ette kai tosissanne väitä, että kepulaiset olisivat näin kieroja. Että tämä olisi ollut vain taktikointia?
se vain
ei ne syytteet mitkä nostetaan tutkimuksen perusteella jää mitenkään nostamatta vaikka tutkintamateriaali olisi vuodettu aikaisemmin julkisuuteen.
Vuodoissa on vain se ikävä seikka ja niiden lehteen menossa, että salassa pitosäännöksen vuoksi lehteen ei voi tehdä mahdollisia korjauksia, joten jäljelle jää vain lehden toimittajan tulkinta asiasta vuodetusta materiaalista elämään julkisuuteen ja tuontulkinan mukaan "kansa" heristää syyttävää sormeaan ja on ihan sama miten loppupeleissä käy koska tuomio on tehty jo aikoja sitten "kansan" parissa.
Niin meinaatko että hesari on kepulainen?
Minua kiinnostaisi enemmän onko HS saanut laitonta vaalirahaa?
Esim. rikoshyötyä tai varastettuun tavaraan ryhtymistä.
SDP:kin on kantanut säkkitolkulla ay-jäsenrahaa Erkon suvulle!
Onko asiasta sovittu esim. Ilmarisen hallituksessa, missä istuu ylin työmarkkinajohto ja Sanoman toimitusjohtaja?
On mutta vaali-ilmoittelu ei ole vielä laitonta Suomessa
kaikki vaaliraha kiertää lopulta sanomalehtien (median) kassaan
Media yllyttää rikolliseen vaalirahaan
Media yllyttää ensiksi rikollisella vaalirahalla mainosten ostoon ja sitten kun on kassaansa rahat saanut, se ilmiantaa liikekumppaninsa.
Ilmeisesti kustannusliiketoiminta on kaikkein halpamaisinta liiketoimintaa, koska se elää niin muiden kuin omistakin synneistään.
Jos perinteitä on noudatettu
Keskustaan liittyvä materiaali on perinteisesti lähetetty pyytämättä ja faksilla.
Sanoma ja Yleisradio
Rikollisten vaalirahoittajien liikekumppani, Sanoma, ja Lintilän pakko-Yleisradio alkavat muodostaa ulkoparlamentaarisen voiman.
Kuitenkaan tätä eivät huokaile, ei Eero Lehti (kok) eikä Taloushutkimus.