Faktakulma
Suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika sijoitettiin perhekeskukseen helmikuussa, kun äidin epäiltiin lyöneen häntä. Poika karkasi takaisin vanhempiensa luo, ja myöhemmin vanhemmat sopivat sosiaaliviranomaisten kanssa, että poika saa jäädä heidän luokseen kesäkuun puoliväliin asti.
Venäjä-asiantuntija, dosentti Arto Luukkanen arvioi, että tasavallan presidentti Tarja Halonen ei ajanut Suomen etua, kun venäläiset kävivät ratkomassa omalla tavallaan 7-vuotiaan Robert Rantalan huostaanottotapausta Turussa.
Turun sosiaalitoimi oli ottanut pojan viime helmikuussa huostaan, mutta Venäjän lapsivaltuutettu Pavel Astahov kävi venäläisen mediasirkuksen keskellä puhumassa hänet takaisin venäläiselle äidilleen ja suomalaiselle isälleen. Luukkasen mielestä tapauksen kulku muistutti 1970-luvun maailmasta, jolloin neuvostoliittolaiset kävivät puuttumassa suomalaiseen päätöksentekoon.
Presidentti Halonen ei ottanut asiaa ainakaan julkisesti omakseen, vaikka venäläistietojen mukaan hän kävi siitä keskusteluja presidentti Dmitri Medvedevin kanssa. Luukkasen mukaan Halonen ei onnistunut valvomaan laillisuutta ja koskemattomuutta Suomessa.
- Suomalaista oikeusvaltiota vedettiin kölin alta täysillä Venäjän mediassa. Jokainen voi varmaan kuvitella, miten esimerkiksi ulkovaltojen ihmiset täällä Suomessa ovat olleet ällistyneitä, että miten tällaista on voinut päästä sattumaan... Näytti siltä kuin Halonen olisi ollut mukana hyväksymässä tällaista, että joo, että asiahan onkin ihan OK, joka on oikeastaan aika järkyttävä asia, arvioi Luukkanen Ylen A-studiossa maanantai-iltana.
Venäjä-suhteita työkseen hoitavan Halosen lisäksi suomalaiset päättävät poliitikot ja virkamiehet vaikenevat tapauksesta. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) sanoi jupakan ollessa kuumimmillaan, että sen hoitaminen kuuluun Turun sosiaaliviranomaisille. He puolestaan eivät kommentoineet yksityiskohtia lainkaan vedoten tapauksen luonteeseen ja salassapitovelvollisuuteen.
Uusi Suomi soitti pari viikkoa sitten tapaukseen liittyen keskustataustaiselle lapsiasianvaltuutetulle Maria Kaisa Aulalle, mutta myöskään hän ei lähtenyt asiaa kommentoimaan.
Dosentti Luukkanen ei kuitenkaan ole kuitenkaan ainoa, joka haluaa keskustella, mitä tässä lapsikiistan ratkaisemisessa oikein tapahtui. Myös Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen dosentti Alpo Juntunen tykitti eilisessä A-studiossa tiukkaa tekstiä Suomen ja Venäjän välisistä suhteista.
- Venäjä halusi osoittaa voimaansa Suomeen nähden. Tämä kyseinen lapsiasiamies on entinen FSB:n upseeri. Tässä oli ennen kaikkea kysymys politiikasta, eikä suinkaan tällaisesta sosiaalisesta hoivanpidosta. Venäjä halusi kokeilla, kuinka Suomessa reagoidaan tähän asiaan, tiivisti Juntunen.
Katso maanantain A-studio täältä.
Jyräsikö Venäjä Suomen Turun lapsikiistassa? Vastaa US-kyselyyn täällä.
Faktakulma
Suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika sijoitettiin perhekeskukseen helmikuussa, kun äidin epäiltiin lyöneen häntä. Poika karkasi takaisin vanhempiensa luo, ja myöhemmin vanhemmat sopivat sosiaaliviranomaisten kanssa, että poika saa jäädä heidän luokseen kesäkuun puoliväliin asti.

Kommentit
Mitä teki ja tekee Stubb.
Mitä teki ja tekee Stubb. Asiahan kuuluu mitä suurimmassa määrin myös ulkoministerille!
Pääministeri, sisä- ja
Pääministeri, sisä- ja ulkoministeri missä lausunnot! Presidentiltä on jo aikoja sitten valta karsittu pois ja vakuutettu että hallitus hoitaa maan asiat.
Maassa naapurimaan tavalla
Olisihan se jotenkin selkeämpää, että jos vetoaa Venäjän valtiovaltaan tuollaisessa asiassa ja käyttää venäläisten mediaa hyväkseen, niin otettaisiin siinä tapauksessa oikeus selvittää tapahtuman syyt ja yksityiskohdat julkisemmin. Hallitusherrat meillä saisivat laatia sellaiset lait, että tämä kävisi. Venäjällä on tämänlaisten asioiden suoja paljon löysempi ja juttua voidaan retostella julkisesti.
??
Miten Venäjän valtiovaltaan on vedottu?
Jos Suomen lapsiasiainvaltuutettu Marja Kaisa Aula käy huostaanottoasiassa nevotteluja suomalaisen perheen lapsien puolesta ulkomailla , niin ei siinä mihinkään valtiovaltaan vedota...
Eiköhän ole hyvä ja aika normaalia että noi lapsiasiain valtuutetut voi neuvotella huostaanottoasioissa perheiden puolesta ulkomailla?
Suomi, ikuinen alamaiskansa
Kansa, jonka suurin murhe on, mitä muut meistä ajattelevat.
Itsenäisyyteen ei uskalleta, eikä sitä ole koskaan meillä ollut. Päätökset ja 'policy' kopioidaan vähintään Ruotsista ja otetaan vastaan mukisematta YK:sta.
MUTTA, se on aina kauhistus, jos VENÄJÄ kävelee yli.
EU:lle päätösvalta luovutetaan kansalta salaa, eikä kenelläkään ole asiasta huomauttamista.
Venäjä alkaa muuten olla aitokapitalistisempi kuin EU. Täydellisesti aitokapiptalistisempi se on mm. vapaan maataloutensa vuoksi: noin puolet maataloustuotannosta tulee perheiden mikroviljelmiltä.
Onko Aula ollut asiassa ollut "jotenkin" aktiivinen?
En tiennytkään. Ainoa mitä hän on sanonut ettei edes kommentoi asiaa, mikä on antanut käsityksen että on kääntänyt vain kylkeä toimistonsa soffalla
____________________
Stubb on ollut vaiti kaiken aikaa eikä varmaan nytkään mitään kovin näkyvää kantaa ota. Stubb on ihan samanlainen mitäänsanoja, kuten muutkin poliitikot. Hän vain uskoo olevansa uskottavampi. Ehkä osalle on, ei mulle ainakaan.
En ole muuten koskaan kuullut Stubbin sanovan mitään todella älykästä, no, en tyhmääkään. Sellasia neutraaleja kehäpäätelmiä lähinnä.
Olis kiva nähdä enemmän rakentavia lauseita suomalaisten poliitikkojen taholta. SDP, Keskusta, Vihreät ja RKP - näistä puolueista en ole kuullut mitään rakentavaa.
Presidentti presidentille
Diplomaattiseen kanssakäymiseen kuuluu että samalla tasolla olevat henkilöt keskustelevat keskenään. Presidentti presidentille ja ulkoministeri ulkoministerille. Stubb ei ole presidentti. Vielä.
Siis mikä asia?
"Asiahan kuuluu mitä suurimmassa määrin myös ulkoministerille!"
Jos Venäjän lapsiasiain valtuutettu neuvottelee suomalaisen sosiaaliviranomaisen kanssa venäläisen perheen puolesta että lapsi saataisiin takas kotiin niin mikä siinä on ongelma?
Jos Suomen lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula neuvottelee ulkomalla jonkun suomalaisen lapsen saamisesta takas heidän perheelleen niin niin olisiko se tämän ko. ulkomaan ulkoministerin asia?
Milloin Presidentti Halonen
Milloin Presidentti Halonen on koskaan Suomen etua ajanut? Hän osallistuu kyllä Venäjän voitonpäivää juhlimaan, että sillai.
Halosen preferenssit ja Voiton päivän juhla 9.5.
Pate Ahlman (KNFIJV) tiesi myös Halosen preferenssit kirjoittaessaan tämän kirjoituksen Punaisen torin voiton päivän juhlista alun perin Karelia Klubi -lehteen neljä vuotta sitten 2006. Nyt se on yhä ajankohtaisempi, ks.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=277828
"Ihmiskunta haukkoi henkeään vuoden 2005 toukokuussa, ja esitti tyyntä, kuin muina miehinä. Moskovan Voiton päivän juhlallisuudet 9.5.sotilasparaateineen eivät jättäneet epäilyille sijaa uuden Venäjän Kolmannen Derzhavan stalinistisesta luonteesta. Kuin Hitlerin olympialaisten kisavieraat seisoivat nytkin kansainvälisen yhteisön edustajat käsi kädessä."
Toisin kuin Suomi, ei itänaapuriamme valitettavsti tunneta kovinkaan laajalti maana joka maksaa velkansa (parkkisakoista sotavelkoihin) ja pitää kiinni tekemistään sopimuksista (poikkeuksena Molotov-Ribbentrop-sopimuksen alueryöstösaaliinjako, josta Venäjä pitää kiinni kynsin hampain). Venäjällä on edelleen likipitäen kaikki velat maksamatta vuosikymmenten taakse. Karjala on esimerkiksi palauttamatta ja ns. sotakorvaukset - ja paljon ovat velkaa ihmisoikeusasioissa koko ihmiskunnalle. Ja ympäristötekoja yhteiselle luonnollemme. Venäjä on saastutuspummien ja loisten hallitsema paska maa!
Mika Eiramaa, tutkija
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!
Rähmällään olon aloitti viipurilainen Martti Ahtisaari 9.5.1995
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=dUu&rls=org.mozill...
Sitä itsekin ajattelin...
Ei tuossa ollut uutisen aihetta. Uutinen olisi ollut jos Halonen olisi toiminut jotenkin Suomen puolesta.
Mika Eiramaalle,
hienosti ilmaistu ja kiteytetty!
Aivan
Eipä hän enään kauan sinnittele pressan pallilla tosin olisi joutanut lähtemään eläkkeelle jo ajat sitten.
Ei liene epäselvää
Ei kai kenellekään ajattelevalle yksilölle ole epäselvää, ketä Halonen nuoleskelee ja kenen etuja hän ajaa. Halonen on 70-luvun kasvatti ja tämä vaihde hänellä on vieläkin päällä.
Kansa vain pitää häntä harmittomana, hymyilevänä ja ystävällisenä muumimammana - järkyttävää!
Sitä saa mitä tilaa
Tällainenhan "me" valittiin, eiköhän ne keksi vielä poikkeuslain, että saisi jatkaa.
Miksiköhän ei käytä sitä kiukuttelu-taktiikkaansa, josta kuuluisa.
Kylllähän Tarja on kansansa näköinen ja oloinen presidentti:
tuulitakki, lippis, kaikkien puolella eli ei elä reaalimaailmassa.
höpön höpön
Luukkainen & co ovat nyt iskeneet kirveensä kiveen. Jokaisen valtion tehtävä on puolustaa omia kansalaisiaan ja näiden lapsia. Kyseessähän oli tyypillinen suomalaisen lastensuojelun ylilyönti - sillä poikkeuksella että kohteena oli venäläislapsi. Suomalaisella lapsella ei samassa tilanteessa ole mitään mahdollisuuksia, sillä kukaan ei puolusta häntä. Huostaan vain kun sosiaalitäti niin päättää. Ja kun huostaan on otettu niin sieltähän ei helposti pois päästä. Tässä on ihan tuore tapaus jossa lapsi otettiin huostaan vähäisen virikeympäristön takia (joka ilmeni lapsen vaisuutena) Kun sitten kävikin ilmi että lapsi on kehitysvammainen eikä hoidolla ollut asian kanssa tekemistä, niin arvatkaa palautettiinko lapsi anteeksipyyntöjen kera! Saattaa olla että jos Astahov olisi puuttunut asiaan niin näin olisi käynyt mutta kun kyseessä on ihan tavallinen suomalaislapsi, niin hän on edelleenkin sijaishoidossa...
Eli Halonen nyt vain tiesi vähän paremmin mistä on kysymys. Tämä suomalaisviranomaisten salassapitovelvollisuus jopa perusteiden osalta on vain keino jolla voidaan pitää omat väärinkäytökset piilossa.
Puhut asian vierestä
Kysymys ei ole ollenkaan siitä, mikä oli tässä tapauksessa lapsen etu, vaan siitä että naapurimaan ministeri puuttuu Suomen selvästi sisäisiin asioihin näyttävän ja pateettisen venäläismedian saattamana. Venäläisten puolelta oli kyse suureellisesta ylilyönnistä. Olisivat hoitaneet asian vaikka vaivihkaa virallisten kanavien kautta.
Vaikka Suomen lastensuojelu syyllistyisikin ylilyönteihin, kyseessä on maamme sisäinen asia ja on meidän oma tehtävämme korjata mahdolliset ylilyönnit - ei Venäjän viranomaisten.
Halonen sallii Venäjän puuttumisen Suomen sisäisiin asioihin samalla tavoin kuin mitä teki suomettumisen aikoihinkin. Hän ilmeisesti pitää tätä normaalina vaikutuskanavana.
??
"Kysymys ei ole ollenkaan siitä, mikä oli tässä tapauksessa lapsen etu, vaan siitä että naapurimaan ministeri puuttuu Suomen selvästi sisäisiin asioihin näyttävän ja pateettisen venäläismedian saattamana."
Miten ja kuka venäläinen ministeri on puuttunut tohon Venäjän lapsiasianvaltuutetun neuvotteluihin venäläisen perheen puolesta Turun sosiaalitoimiston kanssa ?
Luulen että suomalainenkin media revittelisi jos Suomen lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula neuvottelisi suomalaisen perheen puolesta Venäjän sosiaaliviranomaisten kanssa huostaanoton keskeyttämisestä ja onnistuisi siinä.
Tarkoitin tietenkin
... venäjän lapsiasiainvaltuutettu eikä ministeri. Käytin siis väärää titteliä.
Venäjän media ei revitellyt kyseisen viranomaisen vierailun tuloksia, vaan itseasiassa käynnisti kyseisen farssin, minkä seurauksena ao. viranomainen puuttui asioihin ja tuli Suomeen yhdessä koko tämän venäläissirkuksen kanssa.
Venäjän lapsivaltuutetulla on kyllä paljon vakavampia lapsiongelmia omien katu-, huume-, rikollis- ym. lastensa kanssa, joten tämä suomalainen huostaanotto on täysin mitätön tapaus. Ei heidän tarvitse tulla tänne neuvomaan lasten asioiden hoitamisesta. Kyllä ne täällä on kaiken kaikkiaan kuitenkin paremmin hallussa.
Kyse on jostain aivan muusta. Varmaankin tarkoituksena oli antaa jonkinlainen signaali Suomelle. Vai oliko aikomus viedä huomio heidän omista ongelmistaan. Mene ja tiedä heidän ajatusmaailmastaan. Outoa joka tapauksessa.
Kaiken kaikkiaan homma haisee. Ei taatusti ole kyse pelkästä yksittäisen lapsen tapauksesta. Halosen olisi pitänyt viestiä selvästi, että Suomi hoitaa itsenäisesti tällaiset asiat omien lakiensa mukaan ilman ulkopuolista painostusta. Näin olisi selkärankainen presidentti menetellyt, mutta kun tietää minne päin Haloska on aina ollut kallellaan.
Varmaan on monta tulkintaa...
"Venäjän lapsivaltuutetulla on kyllä paljon vakavampia lapsiongelmia omien katu-, huume-, rikollis- ym. lastensa kanssa, joten tämä suomalainen huostaanotto on täysin mitätön tapaus."
Varmasti näin on, mutta uskon että toi oli Venäläisille sisäpoliittisesti propaganda reissu... Jos se oli singnaali niin sihen ei pidä reagoida... koska ei sillä ole mitään merkitystä sen enempää jos Marja Kaisa Aula kävisi jonkun Venäjän sosiaaliviraston kanssa vastaavia keskusteluja.
Toisaalta kyse ei ole yksittäisestä lapsesta, toisaalta itse uskon että Venäjä teki tässä asiassa ensisijaisesti sisäpolitiikkaa...
Mun mielestä meidän ei pidä provosoitua jos joku Venäjän Marja Kaisa Aula käy täällä jonkun Venäläisen perheen lapsen huostaanoton purkamisesta juttelemassa Turun sosiaalitoimistosssa...
En usko että se on suomen lakien vastais että toi perhe käytti " puhemiehenä" venäjän Marja Kaisla Aulaa.
Se että Venäjä ei ole allekirjoittanut kv lapasikaappaussopimusta on tosi huonojuttu Suomelle ja voi aiheuttaa tulevaisuudessa hyviä provosovoitumisen aiheita puolin ja toisin...
Ystävyys senkun syvenee.
Miksi meitä rangaistaan tuollaisiila politiikoilla,joilta puuttuu täysin selkäranka?Olisivat edes pelkästään seteliselkärankaisia,mutta kun rangat ovat punapuusta.
No kyllä se useimmiten, ja
No kyllä se useimmiten, ja etenkin Halosen kohdalla, se selittävä tekijä on kansan tahto. Ja kansahan tunnetusti tietää ;)
Meillä on
Kansan valitsema presidentti ja meillä on kansan valitsema eduskunta. Pitäisi saada lehti Kansa Valitsee kuten oli lehti Kansa Taisteli vai olisiko lehti Kansa Antautuu Taistelutta paikallaan.
Miksi en ole yllättynyt?
"...Tarja Halonen ei ajanut Suomen etua..."
Kertokaapa minulle yksikin tapaus, jossa tämä "arvojohtajamme" olisi ajanut Suomen ja suomalaisten etua? Sellaista ei yksinkertaisesti löydy. Hän on nuoruudestaan asti ollut muiden valtioiden (Neuvostoliitto, DDR jne.) puolella Suomea vastaan, mihinkäs se olisi muuttunut? Toki muutosta on sen verran tapahtunut, että nyt Halosen lemmikkejä ovat Venäjä, Eurostoliitto ja ylipäänsä (globaalissa hengessä) kaikki muut maat paitsi Suomi (lukuunottamatta ehkä vanhaa vihulaista Yhdysvaltoja).
Unohdit mustalaiset
Mustalaiset unohtuivat listalta, varsinkin Romanian romanit ja Bulgarian romanit ovat arvojohtajamme suosikkeja ennen omia kansalaisia. Suomessa heidät paapotaan sellaiseen kuntoon, että meidän täytyy "omantunnon syistä" ottaa huoleksemme kohta kaikki 2 miljoonaa ihmistä, joita ei työnteko tai kouluttautuminen kiinnosta.
Käy se vallankumous noinkin, että tuhotaan Suomi ja sen työllä saavuttama hyvinvointi jakamalla se muille. Maksoihan Suomi 21 kehitysmaan naisen matkan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen Halosen vieraiksi höpöttämään tasa-arvosta muslimimaissa, jotta hän saisi siitä itselleen etua pyrkiessään presidentinviran jälkeen mahdolliseen YK-tehtävään.
Unohdit mustalaiset
Mustalaiset unohtuivat listalta, varsinkin Romanian romanit ja Bulgarian romanit ovat arvojohtajamme suosikkeja ennen omia kansalaisia. Suomessa heidät paapotaan sellaiseen kuntoon, että meidän täytyy "omantunnon syistä" ottaa huoleksemme kohta kaikki 2 miljoonaa ihmistä, joita ei työnteko tai kouluttautuminen kiinnosta.
Käy se vallankumous noinkin, että tuhotaan Suomi ja sen työllä saavuttama hyvinvointi jakamalla se muille. Maksoihan Suomi 21 kehitysmaan naisen matkan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen Halosen vieraiksi höpöttämään tasa-arvosta muslimimaissa, jotta hän saisi siitä itselleen etua pyrkiessään presidentinviran jälkeen mahdolliseen YK-tehtävään.
Kiitos Venäjä
Turun sosiaaliviranomaiset jyräsivät lapsen oikeudet ja Astahov kävi ne palauttamassa. Kiitos Venäjä.
Suomen sisäisiin asioihin puuttumisesta
Venäjän lapsivaltuutettu Pavel Astahov tulisi asettaa maahantulokieltoon ainakin Suomessa. - Ulkoministeri Stubbilla (kok.) ei siihen tosin riitä paukkuja, valitettavasti.
Presidenttimme ei halunnut
Presidenttimme ei halunnut hyvää ystäväänsä Putinia "pettää" tässäkään asiassa, mutta petti Suomen.
Mitään uutta tässä toiminnassa?
Halosen agendalla kaikissa toimissa on suomen ja suomalaisuuden alasajo.
Ei ole siis syytä ihmetellä jos, arvop...denttimme tässäkin asiassa toimi niin kuin toimi.
Rakentavasti ajatellen
Rakentavasti ajatellen ymmärrän virkaa hoitavien ongelman kommentoida yksittäistä tapausta. Ehdotankin, että he kääntävät keskustelun itse järjestelmään, sen laatujärjestelmään ja päätöksenteon yleisiin perusteisiin. Näin avattuna voimme keskustella järjestelmien arvopohjasta, resursseista, ongelmapisteistä ja kehityskeinoista. Tällöin myös ulkovaltiot ja heidän media voivat antaa näkökulmiaan ja vertailla omia toimintamallejaan. Opimme toisiltamme. Vaikka joku taho käyttäisi järjestelmäämme rättinään, niin edustajamme eivät olisi hampaattomia vastuun heittelijöitä.
Eikö asiassa ensisijaista ole lapsen etu?
YK:n lastenoikeuksien sopimuksen mukaan ensijaisena on aina huomioitava lapsen etu. Asia-aiheen lisäksi mielestäni lasten haastatteluissa ja uutisoinnissa heidän hyvinvoinnista ja yksityisyydestä on myös tärkeää olla erityisen tarkka. Lööpeistä mm. on paljon huolestuneita yhteydenottoja Suomen lapsiasiainvaltuutetulle www.lapsiasia.fi.
Miksi lehtiä mainostetaan lasten traagisilla yksityisasioilla lööpeissä? lööppimainoksissa on myös jatkuvasti väkivaltaa kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa, eikö voisi olla myönteisiä virikkeitä ja esimerkkejä? miksi rahanteko pakottaa meidät kaikki lukemaan väkivaltaisia ja surullisia lööppimainoksia?
Ristiriitaa on myös, että mainonnan eettinen neuvosto ja eduskunnan talousvaliokunta toisin kuin juorulehdet pitävät lööppejä mainoksina. Mainoksiin tarvitaan mainoksissa esiintyvien ihmisten lupa. Lööpeillä tehdään rahaa ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella, joten mielestäni edes lupa olisi kohtuullinen.
Asiallinen uutisointi on ihan eri asia.
Kaikki uutisissa ja lööpeissä esiintyvät ihmiset ovat ihan oikeita ihmisiä, joilla on ystävät, perheet ja elämänsä elettävänä, joista useat ovat järkyttyneitä ja heillä on surullisia tragedioita elämässään.
Harkintaa myös lasten haastatteluin ja uutisointiin.
Ihmettelen, miten lapsiparka jaksaa kaikkien eri vaiheiden lisäksi esimerkiksi lööppiuutisoinnin kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa? Eikö asiassa ensisijaista ole lapsen etu?
NATO ja Kokoomuksen arvovalta
Tärkeintä on se, että Kansallinen Kokoomus kykenee osoittamaan, että se voi hoitaa aioita hymyilevämmin, natommin ja länsimaisemmin kuin tasavallan presidentti, jonka virka on jäänne Suomen tasavallan itsenäisyyden ajalta.
"Lapsen etu" on abstraktio, jonka on taivuttava Kokoomuksen vaalivoitolle ja Kataisen pääministeriydelle. Hyviä mielikuvan rakentajia tässä on Jyri "Venäjä-Venäjä-Venäjä" Häkämies, Alexander IV Stubb ja tarkk'ampuja Kimmo "Raytheon" Sasi, joka on viimeksi sekaantunut naiseen, Marja Tiuraan, yrittäessään nitistää tätä Pirkanmaan vaalipiirin ehdokkaiden joukosta, mutta yritykseksi jäi toistaiseksi.
Turun sosiaalitoimi yritti revanchia siitä, kun Alexandert Stubb ja Mikheil Saakashvili hävisivät 7.-11.8.2009 niin Abhasian kuin Etelä-Ossetiankin tasavallat.
Lapsiasiain valtuutettu Suomen ulkopol. keinovalikoimaan
"Turun sosiaalitoimi yritti revanchia siitä, kun Alexandert Stubb ja Mikheil Saakashvili hävisivät 7.-11.8.2009 niin Abhasian kuin Etelä-Ossetiankin tasavallat."
Pitäisikö Suomen lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula ottaa mukaan Suomen ulkopoliittiseen keinovalikoimaan kun tuo Venäjän lapsiasian valtuutettu koetaan Suomessa niin suurena uhkana että sitä ei ilman Natoa pysäytetä.
Kysymys on siitä että ko. venäläinen lapsiasiain valtuutettu neuvottelee ko. perheen puolesta... "Marja Kaisa Aulana"...jotta lapsi pääsisi vanhempien luo takaisin.
Voisiko lapsen etu olla että hän pääsee vanhempien luo takaisin ja vanhemmat asiasta viisastuneena pitävat aiempaa parempaa huolta lapsestaan?
Maria Kaisa Aula Siperiaan
Ehdotan, että Maria Kaisa Aula lähetetään 10 vuodeksi Siperiaan tutkimaan lastensuojelun tilaa Venäjän federaatiossa. Loppuraportilla ei ole kiirettä, vaan työn voi tehdä huolellisesti.
Hyvä muistutus Lempiltä
Kyllähän Suomessa huostaanotettuja lapsia on aieminkin vanhemmille palautettu... ja ja eiköhän lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aulakin voine neuvotella suomalaisten lasten asemasta ulkomailla... ?
Onko joku Venäjän lapsiasiain valtuutettu tehnyt muuta kuin neuvotellut tän venäläisen perheen puolesta jotta lapsi saataisiin takas kotiin?
Porukat on ostelemassa jo hävittäjiä ja menemässä Natoon että tämä ei toistu... kyse on siitä että lapsi pääsi vanhempiensa luokse eikä ole enään huostaanotettuna...
Kiitos ystävällisestä kommentista
..ja mielenkiintoisista näkökulmista asiaan.
Suomessa "lapsiasianvaltuutettu edistää lapsen etua ja oikeuksia yleisellä tasolla. Lapsiasiainvaltuutettu ei ratkaise yksittäisten lasten tai perheiden asioita" ja
Lapsiasiavaltuutetulle on laissa määritelty seuraavat tehtävät:
1.Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen seuranta 2.Päätöksentekijöihin vaikuttaminen lapsinäkökulmasta 3. Yhteydenpito lapsiin ja nuoriin ja heiltä saadun tiedon välittäminen päätöksentekijöille 4.Lapsia koskevan tiedon välittäminen lasten parissa työskenteleville, viranomaisille ja muulle väestölle 5. Yhteistyön kehittäminen lapsipolitiikan toimijoiden välille 6. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen" Lisätietoa www.lapsiasia.fi -sivuilla.
Yleissopimus lapsen oikeuksista www.lapsiasia.fi/lapsen_oikeudet
Ihan asian vierestä...
NATO-pelottelijoille voi sanoa vaan sitä, että USA:n Viron suurlähettiläs on suoraan sanonut, että Viro ei jää ilman NATO:n apua, jos siihen hyökätään.
"NATO-Viroon" tulee monen maan ulkoministerit, Suomi murjottaa omassa puna-umpiossa ihmettelemässä taas kerran Haloskan tekemisiä...
Ampuvatko atomipommin Peipsijärven toiselle puolelle?
?
Huh, Huh
Miksi poliittisiin virkoihin valitaan aina lampaita?
Tällä hetkellä Suomen poliittinen johto nuoleskelijoittensa tukemana on tuhoamassa Suomen ja suomalaisuuden. Miten tämä voitaisiin estää? Odottelu vain aiheuttaa sen, että paluuta ei ole.
Kansa vaihtoon
On se kansa ne sinne valinnut eli kannattaa ehkä katsoa peiliin?
Venäjän lapsiasiamies näyttää kommentoivan
Suomenkin puolesta? Ja Venäjän presidentti, tai pääministeri tekevät lopulliset päätökset! Halonen vain hymyilee, kuin naantalin aurinko. Vai oliko se, kuin Hangon keksi? Aula auliisti avustajana.
Tähän on tultu. Valitettavasti.
Sitä siitä saa kun pistää akat hoitamaan asioita!
pitää itse mennä perään kuitenkin ja lyömään nyrkkiä pöytään.
Mitä ne nyt sais aikaan!
"Luukkasen mukaan Halonen ei
"Luukkasen mukaan Halonen ei onnistunut valvomaan laillisuutta ja koskemattomuutta Suomessa".
Erinomainen osoitus "Venäjä, Venäkä, Venäjä"-huutajien puheiden onttoudesta, todellisesta mitäänsanomattomuudesta.
Että presidenttikö onkin se, joka vastaa maamme laillisuudesta ja koskemattomuudesta? Missä olivat
FSB-agentin vierailun aikana mutta erityisesti sen jälkeen "uuden, avoimen ulkopolitiikkamme" edustajien lausunnot ja kannanotot vai oliko tämä niitä kokoomuksen vakiokannanottoja "ei kuulu meille, emme ole asiassa osapuoli".
"Järkyttävää", lehti kirjoittaa. Niin minustakin.
Neuvostoliitto...
...maailmankaikkeuden suurimpana terroristivaltiona jätti kammottavan henkisen perinnön, josta päättäjät eivät näköjänsä pääse vieläkään eroon, huh, huh... Terv. "Nöyristelytrauma jatkuu!"
Näillä
Luukkasilla ja Bäckströmeillä on aivan omat agendansa. He hakevat julkisuutta hinnalla millä hyvänsä ja siksi provosoivat lausunnoillaan minkä ehtivät. Ei nyt pitäisi mennä heidän halpaansa ihan näin kevyin perustein, vaikka ei pitäisikään Halosesta.
Minusta maamme johto on toiminut tässä poliittisesti arassa tilanteessa asianmukaisesti. Viranomaiset ovat noudattaneet lakia vaitiolovelvollisuudesta, Astahovin kömpelöistä yrityksistä huolimatta. Myös Halonen on mielestäni toiminut asianmukaisesti ja keskustellut kahdenkesken Medvedevin kanssa. Se, että emme tiedä keskustelujen sisällöstä, ei merkitse automaattisesti sitä, ettei Halonen ole toiminut Suomen etujen mukaisesti.
Julkisuutta
Oikeistolaiset Venäjää ja presidentti Halosta vihaavat NATO-mieliset ottavat tälläisestä tapauksesta tietysti kaiken irti ja pitävät juttua paisutellen lämpimänä. Suomen kansa on jo tottunut tuohon, eikä se tehoa.
Kukaan näistä järkyttyneistä ei ole kiinnostunut jos vaikka lasten oikeuksia olisikin Suomessa poljettu ja jopa venäläistaustaisia syrjitty. Suomessahan ei ole koskaan mitään vikaa, eihän? Ei korruptiota, ei syrjintää, ei mitään, eieiie.
Bäckman, Luukkanen, Saksi
Minusta The Muppet Show on hauskempaa katseltavaa kuin Forsiuksen ja Karpelan miesjutut ja toisaalta Vanhasen sekoilut.
Sisältötuottajia tulee arvostaa, koska suuri osa aikuisten ajasta, vapaa-ajasta, on hömppää.
Halonen on Suomen tuho
"Minusta maamme johto on toiminut tässä poliittisesti arassa tilanteessa asianmukaisesti. Viranomaiset ovat noudattaneet lakia vaitiolovelvollisuudesta, Astahovin kömpelöistä yrityksistä huolimatta. Myös Halonen on mielestäni toiminut asianmukaisesti ja keskustellut kahdenkesken Medvedevin kanssa. Se, että emme tiedä keskustelujen sisällöstä, ei merkitse automaattisesti sitä, ettei Halonen ole toiminut Suomen etujen mukaisesti."
Suomalaiset viranomaiset ovat noudattaneet Suomen lakia huostaanotossa ja vaitiolossaan. Heitä tässä ei moititakaan.
Sen sijaan Halosen olisi pitänyt selvittää Astahoville ja kumppaneille oikeusvaltion perusteet. Siis,sen että laki on laki ja sitä noudatetaan tasapoulisesti äidin kansallisuudesta riippumatta lapsen parhaaksi. Tässä olisi pitänyt pysyä!
Nyt Halonen osoitti,ettei Suomi ole oikeusvaltio. Laki ei ole sama kaikille. Hän asetti Venäjän lain Suomen lain edelle. Samalla hän typeryyksissään avasi portit Venäjän kiristykselle. Nyt ovat vuorossa muorit. Laki ja lainvoimainen päätös palautuksesta oli, mutta taas ryhdyttiin suhmuroimaan. Venäjän on helppo vedota huostaanottojuttuun, ja vaatia koska vain SUomen lain syrjäyttämistä, koska Suomi ei ole enää oikeusvaltio. Halonen syöksi sen banaanivaltioksi. Lainsäädännöstä ei enää vastaa demokraattisesti valittu eduskunta, vaan Halonen ja Halosta lähellä olevat, vailla mitään kansan valtuutusta olevat virkamiehet.
surullista
Kyllä tämä on enemmänkin surullista kun suvereenin valtion asioihin puututaan omien siunauksella. On totta että tällä menolle itsenäisyytemme voi laittaa melko pian lainausmerkkeihin kunhan vielä nähdään mitä muutoksia tehdään kaasuputken varjolla "meidän kaikkien turvaksi ja parhaaksi". Asiallisesti ottaen ihmettelen miksi suomalaiset luulevat että lähes sokea mielistely on "maantieteeseen perustuvaa reaalipolitiikkaa"? Asiahan ei ole näin, mitä enemmän esiinnymme ilman omaa tahtoa sitä enemmän määrää muiden tahto.Suomalaiset ovat lähi-historiassa varmaankin ainoita jotka ovat sopineet tärkeitä valtiollisia asioita viinalasin ääressä! Lisäksi näen vaaran että jossakin vaiheessa olemme niin syvällä että peruuttaminen ei ole mahdollista. Kaikki sellaiset utopiat joiden mukaan "venäjän kauppa on elinehto ja sitä tulee kasvattaa" on puolitotuus koska on harhaa luulla että he meidät elättäisivät. Edellisenkin kerran vaihdoimme huippujäänsärkijöitä Ladoihin ja sinkkiämpäreihin ja väitimme sitä kaupanteoksi. Itsepetostahan se oli. Kaikkein ikävintä on se että näin viestitämme koko EU:lle keiden talutusnuorassa olemme. Halusimme sitä tai emme.
Vai muka täysivaltainen
"Kyllä tämä on enemmänkin surullista kun suvereenin valtion asioihin puututaan omien siunauksella." => Ei maa, jota pakotetaan eurorauhaan direktiivi direktiiviltä ja asetus asetukselta voi olla täysivaltainen.
Juupa juu
Ja pöh. Halonenhan kun Venäjän kanssa neuvottelee niin on ihme ettei itäraja nytkähtänyt pariakymmentä kilometriä länteenpäin.
Tarja Halonen häpeää venäläisiä
Vähän sama kun hölmöläiset vaatisivat venäläisille oikeutta äänestää Suomen vaaleissa. Kukaan ei äänestä oikeasti Venäjällä. Ääniä ei nimittäin koskaan lasketa. Duuma on vain tekaistu, eikä sille voi juuri antaa mitään arvoa. Aina kommunistinen puolue sovitusti tekee (Putinin) oikeudelle kanteen vaalivilpistä. Tämä lapsiasia ja KGB/FSB-mies "lasten asiamies" on ihan samanlainen, yhtä pöyristyttävä, kun ei edes aikuisilla ihmisillä ole kauhistuksessa turvallista ihmisarvoista elämää. Läpinäkyvästi etsitään olematonta syytä tukea venäläistä propagandaa ja valhetta täältä lännestä. Venäjän doktriini on vain miehittää ja tehdä etnistä puhdistusta. Esivalmistelut ovat meneillään molemmin puolin. Kansainvälinen yhteisö toimii kohti osoitettua päämäärää. Tavoitteena on meillä kestävä maailmanrauha. Humanitaarista apua viedään vapauden kaiholle.
Tulihan se taas sieltä...
Yllättävintä koko asiassa onkin se, että näinkin pitkään ei ole mitään tähän vastaavaa julkisuuden eteen tullut. Mutta mikäpäs siinä - on kukin kansa näköjään (arvo)johtajansa ansainnut.
Tyypillistä Haloskaa
Halonen ei ole ikinä tehnyt mitään suomenkielisen suomalisen puolesta. Se vaan hääreilee ulkomaalaisten ja ruotsinkielisten etujen parantamiseksi.
Oikeusvaltion tuho
Asiahan on aivan selvä. Halosta vedeltiin kölin alta mennen tullen.
On järkyttävää, miten olematonta kaikkien näiden vuosien jälkeen Halosen venäjätuntemus on. Kun siihen yhdistetään olematon paineensietokyky, häikäilemätön kunnianhimoisuus ja neuvottelutaidottomuus, tuloksena on täysin määräiltävä marionetti.
Lapsijuttu oli Venäjän presidentin toimialaa. Kun Venäjän presidentillä on asiaa, hän soittaa Haloskalle ei ulkoministerille. Ulkominiserille jää vain jälkien siivoaminen. On myös huomattava, miten Venäjä määräsi Halosen vierailulle Venäjälle heti asian ratkettua. Vierailustahan tiedotti Venäjä, ei presidentin kanslia. Venäjä esitti taloudelliset vaatimuksensa. Matkalla oli mukana mm. Shellin hallituksen puheenjohtaja. Vähän matkan jälkeen Shell ilmoitti myyvänsä Suomen toimintonsa.
Tämän näytelmän jälkeen Halosella ei ole varaa arvostella yhdenkään banaanivaltion menoa. Suomen lait vetäistiin kerralla viemäristä alas. Sama meno jatkuu ns. mummojutussa. Ei ole sattumaa, että toinen osapuoli on venäläinen. Käsky on käynyt. Nyt presidentti, KHOn presidentti ja poliisiylijohto suhmuroi muutellen lakeja jälkikäteen. Oikeusvaltiota ei ole enää Halosen jäljiltä. Emme ole enää lainedessä yhdenvertaisia. Halonen on tuonut berlusconilaisen järjestelmän Suomeen.
Onneksi Stubb on hoitanut USAsuhteet kuntoon. USA on lukenut merkit. Henkistä tukea on osoitettu järjestämällä Suomelle paikka Obaman kokoukseen ja Clintonin vierailu hyvin lyhyellä varoitusajalla.
Lehdistö vaikenee. Maan suurin sanomalehti jopa puoltaa oikeusvaltion tuhoamista. Elämme uutta suomettumisen aikaa Halosesta johtuen.
Osoittaa todella pahaa ymmärtämystä
ja huolestuttavaa kieroonkasvamista Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen Juntuselta lähteä arvostelemaan julkisesti presidenttiä perheriidasta lapsen huostaanottoasiassa, olkoonkin että lapsella on venäläinen äiti. Olisikohan Juntunen kaivautunut poterostaan,jos äiti olisi ollut vaikkapa Italialainen.
Jukolauta miten naurettavaa sotatomintaa! Eikö sieltä löydy kunnon esimiestä omasta hierarkiasta,joka panisi tällaiset sotahörhöt kuriin.
Minun poikaani ei NATOjoukkoihin viedä vain siksi, että yksi Juntunen säheltää suomalaisvenäläisenä perheneuvojana.
aivan mutta
Kyse ei ole tässä nyt siitä mikä on lapsen kansallisuus eikä myöskään NATOsta. Kyse on presidenttimme toiminnasta. Ja en usko että valtaosa ihmisistä haluaa tunnesyistä solvata presidenttiämme. Suuri osa osaa myöskin erottaa asiasta oman poliittisen kantansa. Kyllä tämä on ikävä asia varsinkin jos sitä peilaa menneisyyttä ja kaasuputkea vasten. Halonen on asenteellinen mille emme voi mitään ja nyt sen tietää myös koko eurooppa. Miksi emme voi myöntää tosiasioita? Musta ei valkene hokemisella. Ja tämä lastensuojeluun puuttuminen maan ulkopuolelta ei ole mitätön asia (juuri siksi kun se sallittiin pressan siunauksella) koska se kertoo kaikille missä mennään suomettumisen suhteen, suomettumisen minkä jyrkästi kiellämme.
Jumaluusopin tohtorin saatanalliset säkeet
Jotenkin tuntuu siltä, että kysessä on "kaiku". Tuokin vakavaksi tarkoitettu lausunto lienee annettu jossain Outokummun uumenissa silloin kun Pavel Atahanov kävi selvittämässä asiaa ja saattoi Turun sosiaalitoimen lailliseen järjestykseen.
En kuitenkaan ymmärrä, miten tohtoritasoinen henkilö voi väittää, ettei vastuu kuulu ulkoasiainministeri Alexander Stubbille ja pääministeri Matti Vanhaselle.
Jotenkin tuntuu, että lausujan asiantuntemus Kimmo Sasi ja Kokoomuksen lietsomasta yksinkertaisen tai yksinkertaisimman enemmistön parlamentarimista on jäänyt vähälle huomiolle.
Minusta Luukkanen saisi keskittyä siihen, miten uhreasti Medvedev ja Sarkozy tulivat Puolan presidentin hautajaisiin ja miten Barack Obama pesi mustat kätensä valkeiksi koko liittolaisestaan rähmällään olon ja liennytyksen hengessä. Taitaa olla kerosiinikin kortilla Yhdysvalloissa.
Teoloogian tohtori Luukkaselta "irtoaa" irtolausuntoja ja myöhässä melkein niin kuin humanististen tiededen kandidaatilta, Jari Tervolta. Aina ei lausunnoista voisi päätellä, kumpi on kumpi. Arvovaltaisia herroja molemmat niin kuin Tommy Taberman ja Jörn Donner.
Suomettuminen
Suomettuminen "Finlandisierung" jatkuu. T Halonen on pahimman suomettumisajan kasvatteja. Neuvostoliitto-Venäjä ja YYA ovat syvällä selkäydinjatkeessa.
Eräät eivät ole vieläkään tajunneet sitä, että Suomi on itsenäinen omien lakiensa mukaa toimiva EU-valtio. Emme ole enää Neuvostoliiton emmekä Venäjän jatke Euroopassa.
Venäjä kokeilee uutta doktriiniaan, jonka mukaan sillä on oikeus puolustaa tarvittaessa voimakeinoin kansalaisiaan toisen valtion alueella. Aika törkeää valtioiden suvereniteettiin puuttuvaa toimintaa "Suurelta ja Mahtavalta". Presidenttimme ei tähän ole puuttunut, vaan antaa venäläisten touhuta maassamme, kuin olisimme osa Venäjää.
9.5.2010
9.5.2010 seuraa Tarja Halonen viipurilaisen nobelistin, Martti Ahtisaaren, 9.5.1995 aloittamaa perinnettä, jonka mukaan Suomen tulee kanssasotijana niin kuin olisi liittolainen, mennä häpeämään toista maailmansotaa Moskovaan juhlistamaan työläisten ja talonpoikien puna-armeijan voittoa fasisteista, heidän liittolaisistaan ja kanssasotijoista.
Vaikka Lipponen olisi voinut olla riittävän mieleltään järkkynyt esittääkseen valevaltionpäämiestä pääministerinä, silti Ahtisaaren piti rynnätä paikale syömään hyvin niin kuin YK:ssa tasavallan presidenttinä.
ei pelkkä suomettuminen
Usein kun lukee jenkkeihin kohdistuvia vouhotuksia, alkaa tuntua, että kylmä sota ei olekaan ohi. Tosin kun tuo 70-lukulainen politiikka ja sen tekijät on vieläkin voimissaan, niin tietenkin Suomi-umpiossa tuntuukin, että "olihan se ihan hienoa aikaa". Nostalgian itsetyydytyksessä on helppo rypeä...
Halonen on Suomen tuho
Venäjän on erittäin helppo kiristää jatkossa.
Tähän asti on voitu vedota oikeusvaltion periaatteisiin, lakiin ja perustuslakiin. Enää ei. Suomi ei ole tapauksen jälkeen oikeusvaltio, joten Venäjä voi kiristää Halosta mennen tullen. Ja Halonenhan tekee mitä vain peittääkseen osaamattomuutensa ja saadakseen Venäjän tuen eläkehommaansa varten.
Huuskon kauna
Huusko taas riehumassa kun saa kovistella demaria, Huusko on kokoomuksen juoksupoika!
Demaria?
EIkös Tasavallan Presidentin pidä luopua puoluekirjasta VÄLITTÖMÄSTI kun astuu virkaan?
Halonen rikkoo lakia tässäkin asiassa? Tietenkin tämä on pikkurike verrattuna STASI ja KGB maanpetoksiin. Koska Halosen STASI ja KGB menneisyys selvitetään? Ei nähtävästi koskaan.
Kenenkäs ...
... juoksutyttö Halonen on?
Suomen huonoimman presidentin linjan mukainen ratkaisu
Halosen linja kyllä tiedetään. Muistettakoon, että hän teki juuri valittuna presidenttinä ensimmäisen epävirallisen virkamatkansa Chilen vastavalitun vasemmistolaisen presidentin virkaanastujaisjuhliin - samaan aikaan, kun Suomessa juhlittiin talvisodan päättymisen 60-vuotisjuhlaa.
Kyseessähän on ylivertaisesti Suomen kaikkien aikojen huonoin presidentti. Halosen väkisin läpiajama maamiinaratkaisu on oivallinen esimerkki. Kun ratkaisu tehtiin, sanottiin, että sen toteutumiseen menee yli vuosikymmen. Katsotaanpa muutamalla esimerkillä, mitä maailmassa on eri ajanjaksoina vuosikymmenessä tapahtunut: 1) Suomi ja NL solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen 1933. 10 vuotta myöhemmin oli jo toinen sota meneillään. 2) Kuka olisi Moskovan olympialaisten mahtipontisia avajaisia seuratessaan uskonut vuonna 1980, että vuosikymmentä myöhemmin koko Neuvostoliitto romahtaa? 3) Irak hyökkäsi Iraniin 1981 ja USA sekä muu länsi tuki vahvasti Saddamia. Kuka olisi tuolloin uskonut, että kymmentä vuotta myöhemmin USA hyökkää lännen tukemana Irakiin? Jne. jne.
Pointti tuossa yllämainitussa on se, että jos maailmantilanne syystä tai toisesta kiristyy - asia, jota on vaikea kuvitella juuri nyt - Suomi joutuu perumaan miinapäätöksensä. Ja tällöin Venäjä toteaa, että jaha, Suomi kiristää varustautumistaan... Muita esimerkkejä löytyy yllin kyllin: ensimmäisen kauden UM:n virkamiesten kuormittaminen tansanialais-suomalaisella vuosikausia kestäneellä globalisaatioselvityksellä, huonot suhteet USA:aan jne. Pienen maan pitää tehdä ulko- ja sotilaspoliittiset päätöksensä vain ja ainoastaan kylmällä harkinnalla reaalipoliittiset faktat mielessä pitäen. Ei tunteilla, fiiliksillä tai muita mielistellen.
Halonen on 60- ja 70-lukujen aatteellinen kasvatti eikä niistä raidoistaan irti pääse. Hömppäutopiat globalisaatioryhmineen, peittelemätön vasemmistosympatia ja peitelty kaipuu vanhaan kunnon reaalisosialismin aikaan paistavat läpi niin kuin aurinko paistaa rikkinäisestä hyttysverkosta pölyttyneeseen hometaloon.
Kun ainoat kaverit ovat Venäjällä ja nekin vain nuoleskelun ansiosta, niin tässä sitä sitten ollaan, oikeusvaltio. Onneksi perustuslaki kieltää kolmannen kauden!
Koko kansan presidentti
Unohdettu vain kertoa että "neuvostokansan" sellainen...
Suomettuminen
Valitettavasti suomettuminen jatkuu, jatkuu ja jatkuu.
Halppiskamaa laadun sijasta
Kovin on heppoinen etusivun pääjutuksi tämä "uutinen". Mutta toki se on varma tapa saada kansanjournalismi kukoistamaan.
Uusi Suomi on innolla tappamassa suomalaista politiikkaa. Mielenkiintoista onkin sitten nähdä kykeneekö US tarjomaan tilalle jotain parempaa.
Epäillä sopii.
Laatu kunniaan...
Jos tuollainen tapaus on sitä suomalaista politiikkaa, niin se sietäisikin tulla tapetuksi. Neuvostoliitto ja sen perinteet on vielä elossa vain yhdessä paikassa - tässä meidän banaaniparatiisissa.
lukekaa faktakulma
siis poika karkasi takaisin vanhempiensa luo - hehe - taitaa tykätä enemmän vanhemmistaan kuin viranomaisista
" Suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika sijoitettiin perhekeskukseen helmikuussa, kun äidin epäiltiin lyöneen häntä. Poika karkasi takaisin vanhempiensa luo, ja myöhemmin vanhemmat sopivat sosiaaliviranomaisten kanssa, että poika saa jäädä heidän luokseen kesäkuun puoliväliin asti. "
Hyvä huomautus yllä
Kysymys oli lasten palauttamisesta vanhemmille. Toisaalta kai Venäjän lapsiasiain valtuutettu voi neuvotella asioista...
Vastaavasti Suomen lapsiasiavaltuutettu Marja Kaisa Aula voisi käydä Venäjän viranomaisten kanssa keskusteluja... Luulisin.
Kansalaisilla on nyt vähän puutteelliset tiedot ja ei se nyt ole ainakaan lapsen etu alkaa noita huostaanoton ja vahemmille takaisin luovutuksen perusteita käymään julkisesti läpi...
Kyllähän Suomessa huostaanotettuja lapsia on aieminkin vanhemmille palautettu...ilman että aletaan presidenttiä erottamaan tai Nato-jäsenyydestä puhumaan...
Reviiri
Eiköhön parhaiten koko asian tiivistänyt Olli Kivinen kolumninsa "Astahov kävi merkitsemässä reviirin" otsakkeessa. Suomessa tuntuu reviirin merkitseminen onnistuneen paremmin kuin esimerkiksi Baltiassa.
Mensamaista pikalukuymmärrystä!
"Astahov kävi merkitsemässä reviirin"
Tuo on suorastaan mensamaista kv-voimapolitiikan pikalukuymmärrystä. Eläinmaailman nisäkkäät merkitsevät reviirinsä yleensä eläimellisesti virtsalla. Nämä meidän naapurimme ovat perinteisesti toimineet ottaen huomioon sen, että suomalaiset on opetettu/oppineet ns. suomettuneisuuden ja Tukholman syndrooman prosessien kautta julkiseen tietoomme ja 'ymmärrykseemme' liittyvän kollektiivisen masokismin. Sitä kutsutaan hienosti koprofagiaksi. Tämä taas on vahvistettu mm. sellaisten suomenystävien kuin Brezhnev ja V.I. Uljanov luonnehdinnoista hyödyllisistä suomalaisista venäjänystävistä. Reviiri merkitään simpauttamalla ja roiskauttamalla alistettujen kasvoille kiinteämpää hengenravintoa, josta tulee kiittää.
Mika Eiramaa, tutkija
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!
Mikä ihmeen reviirin merkitseminen?
Jos Suomen Lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula käy Venäjällä neuvottelemassa jonkun suomalaisen perheen puolesta Lapsen palauttamisesta kotiin niin onko se samanlaista reviiri-merkkaamista?
Kannattaisi lukea
Htalkin kannattaisi lukea Kivisen kolumni. Siinä on asiaa.
Täyttä asiaa Olli Kiviseltä
Olli Kivisen kolumni "Astahov kävi merkitsemässä reviirin": Venäjän ja Suomen suhteissa on viime aikoina nähty ryppyjä, jotka kyseenalaistavat valtionjohtajien kohtaamisten leveät hymyt ja maiden väliset ystävyyden vakuuttelut...
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Astahov+k%C3%A4vi+merkitsem%C3%A...
Mika Eiramaa, tutkija
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!
Onko tämä nyt kummallista?
Minusta Halosen epäpätevyys asioiden hoidossa on ollut ilmiselvää jo pidemmän ajan. Halosta ei olisi pitänyt enää valita toiselle kierrokselle presidentiksi. Halosesta on selvästi haittaa Suomelle.
Olen seuraillut Stubb:ia hänen ulkomisinisteriaikanaan. Tänään viimeksi aamutelevisiossa. Stubb on selvästi myyntimies, joka puhuu sujuvasti ja koko ajan. En pidä Stubb:ia luotettavana. Ei ole selvää mihin hän pyrkii? Stubb:in kohdalla on vastapuolen syytä olla varuillaan. Ei ole myöskään selvää onko hänen jauhonsa puhtaat Suomen asioissa. Stubb:in kanssa pärjää, jos pitää hänet selvästi selkä seinää vasten. Useimmille toimittajille hän on aivan liian liukas. Stubb:in naureskelu esim. lentojen osalta oli virhe. Häntä ei kiinnosta suomalaiset ja heistä huolehtiminen. Ne eivät ole hoidettavissa kahvikupposella eikä pelkällä empatialla.
Vanhanen ja Suomen hallitus: Oletteko huomanneet, että Suomi on siirtynyt todelliseen virkamiesvaltaan ja samalla vastuuttomuuteen:
* Nordstream-kaasuputki "ympäristövirkamiehet päättää"
* Lapsiasiat (Venäjä): "Sosiaaliviranomaiset ja Venäjä päättää".
* Lentojen aloittaminen: Turvallisuusviranomaiset päättää."
Siis aina, kun tulee kiperämpi paikka niin hallitus ei ota vastuuta vaan vetoaa viranomaisiin. Jokainenhan tietää mikä viranomaisvastuu on: Sitä ei ole.
Suomi ajelehtii!!! Pidän tilannetta vaarallisena, varsinkin, kun demokratia ei toimi. Hallitusta ja presidenttiä ei saada vaihdetuksi. Ainut asia, jossa hallitus ja presidentti esittelee mielipidettään on maahanmuutto ja mummoasiat, senkin laatimiensa lakien vastaisesti ja Halosella on juristikoulutus!
Voi Suomea.
Arvasin! Ja kaverit pitivät
Arvasin! Ja kaverit pitivät minua vainoharhaisena. No kukakohan nyt on vainoharhainen?
"Venäjä halusi kokeilla, kuinka Suomessa reagoidaan tähän asiaan."
Tässä yhden kansalaisen mielipide:
Painukaa hittoon tästä maasta!
Natoon!
Suomi pitää viimein saada itsenäiseksi ja suvereeniksi valtioksi, joka myös uskaltaa olla itsenäinen ja päättää itse asioistaan.
Halonen sivuun ja Suomi Natoon!
EU ei enää riitä kun suomettuneet saavat hääriä vapaasti.
heh
Miten Suomen suverenisuutta on loukattu...?
Uskotko että jos Suomen Lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula neuvottelee jonkun ulkomaan sosiaaliviranomaisen kanssa että suomalainen lapsi pitää saada takasi suomalaisille vanhemmille niin tässä on syy mennä jollain maalla Natoon ja pistää presidentti vaihtoon...?
NATO lisää itsenäisyyttä..??!!! Apua!
nimimerkki olavinieminen kirjoitti jotain aivan uskomatonta soopaa.
Kuinka KUKAAN voi kuvitella, että liittymällä osaksi jotain NATO:n kaltaista, kansakunta lisää itsenäisyyttään.
Apua! Onko tämä valtakunta todella jo näin syvällä typertymisen liukkaassa liukumäessä?!
Suomi oli montun pohjassa,
kun DDR:n tunnustaminen päätettiin ja toteutettiin. Se merkitsi luopumista ns. "yrityksestä puolueettomuuteen." Tilaa todistettiin olemalla kunnioittamatta Hgin 1975 Etykin ihmisoikeuspäätöksiä, eli Suomi sijoitti itsensä joukkoon, joka piti kulisseja NL:lle. Sen jälkeen oli rakennettava Talvisodan rauhassa vaadittu rata, joka avasi pohjoisen rataverkon NL:n torjuntaohjuksille, mahdollisesti myös ydinkärkiä käyttäville. (Tiedusteluväärennyksiä, joita tarvittiin, vastustaneet diskreditoitiin).
Tämän kakun kukkuraksi rakennettiin MIR-veneet. Viimeksi Haloska suostui miinakieltoon, joka - sotilaallisesti - avasi koko maan itärajan, minkä asian evp. Komentaja Sutela arvioi maanpetokseksi, ei aiheetta. Typertyä ei enempää voi, mutta montusta olisi tultava ylös. Yrittää voisi!
Montusta ylös ...
... tarkoittaa entistä vahvempaa kiinnittymistä länteen.
Itsenäisyys
Kirjoitin tuon kommenttini itsenäisen Saksan pääkaupungissa ja Nato-maassa. Täällä ei Venäjä tai mikään muukaan maa kävele liittokanslerin yli ja Merkel pitää suvereenisti ohjat käsissään. Stasi-listatkin on julkaistu ym!
Suomi on todella avuton itsenäisyytensä kanssa, Halonen etunenässä on saamaton Suomen etujen ajaja ja itsenäisyyden puolustaja.
On mielenkiintoista seurata Merkelin (ent. DDR-asukas) ja Halosen (ent. DDR-puolustaja) eroavaosuutta maidensa johtajina.
Suomen edun mukaista on irtaantua Halosen linjasta ja mennä Merkelin linjalle, jotta itsenäisyytemme säilyy.
Nato turvaa maan itsenäisyyden ja länsimaisen demokratian säilymisen.
Valtaosa EU:n maista onkin puolustusliitossa Lissabonin sopimuksta noudattaen.
Päivystävät dosentit vauhdissa
Dosentit Arto Luukkanen ja Tapani Iivonen. Ketähän ne nämäkin ovat?
Suomen valtiojohto toimi vastuullisesti eikä yhtynyt siihen kuoroon joka Putinin Ja FSB:n manipuloimana juoksenteli ympäriinsä.
Medialle kelpaa kaikenlainen kohu millä lehden myynti lisääntyy.
Media toivottaa jatkossakin kaikki dosenttien Bäckman, Luukkanen, Iivonen ja mitä niitä nyt onkaan lausunnot tervetulleiksi mahdollisimman suuren kohun aikaansaamiseksi.
Myös Natottajat kiittävät kohusta. Siitäkö tässä muuten on nyt kysymys, kun väistyvää presidenttiä arvostellaan?
nato
on sotateollisuuden franchising-yritys jossa yksittäoiset valtiot ovat franchising-yrittäjiä
Hallitsematon maahamuutto ja
Hallitsematon maahamuutto ja suomettuminen on huono yhdistelmä.
Olipa yllättävää
Tosiasia on, että Halosen toiminta hipoo,Ellei jo sitä ole ylittänyt,valtiopetoksen rajaa.Kaikki Halosen toimet presidenttinä ovat olleet vain ja ainoastaan Suomelle haitaksi... Ainoa valtio jolle Halonen on uskollinen on Venäjä!
Miten niin valtiopetos?
Miten Suomen suverenisuutta on loukattu...?
Uskotko että jos Suomen Lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula neuvottelee jonkun ulkomaan sosiaaliviranomaisen kanssa että suomalainen lapsi pitää saada takasi suomalaisille vahemmille niin tässä on syy pistää presidentti vaihtoon...?
Auta armias jos kyseessä olisi ollut pakolainen
niin silloin Armeijan ylipäällikkönä Halonen olisi kutsunut armeijankin apuun, mutta nyt ei tarvetta koska kyseessä Suomalainen.
Muista maantiede
Venäjä on meille tärkein valtio maailmassa heti omamme jälkeen. Meidän tulee kunnioittaa Venäjää, pelätä, varoa ja miellyttää. Tässä pelissä ei yhden yksilön oikeus saa merkitä mitään. Näin se vain on ja on ollut jo UKK:n ajoilta kun rajaloikkarit idästä palautettiin saman tien.Tämän kunnioituksen ovat useat poliitikkomme vuosisatojen kuluessa sisäistäneet. Venäjä on ilmoittanut puolustavansa kansalaisiaan missä tahansa ja tarvittaessa kaikin keinoin. Halosella on oikea linja tässä asiassa. Halosen huumorintaju on vähän erikoista: häntä naurattaa eniten sen jälkeen kun hän on käynyt korjaamassa valtionpäämiesten kravatteja tai ehtinyt heittää leikillisen lauseen toiselle valtionjohtajalle porukkavalokuvauksen päätteeksi. Mutta pitää ymmärtää. Kahden vuoden kuluttua matkustelu VIP-loosheissa on ohi. Katkeraksihan se tuppaa vetämän.
Pitäisi tuntea edes Venäjäalkeet
Kiitämme Uutta Suomea tästä artikkelista.
Hesarin vieraskynässä myös Kivinen kirjoitti aikanaan tästä "Venäjä kävi merkkaamassa reviirinsä". Muilta osin demari media ei tähän aiheeseen tietenkään puutu. Asia on todella vakava. Yhtä vakava kuin Halbergin ja Paateron touhutkin, joiden taustalla on Halonen.
Haloselta ei olisi vaadittu kuin aavistuksen verran Venäjä tuntemusta ja edes lievää yleissivistystä, jospa olisi edes lukaissut vähän venäläistä kirjallisuutta. Sieltä paljastuu se venäläinen sieluttomuus. Venäläisten ikuinen narina siitä, kuinka heitä Jumalan valitsemia aina kohdellaan väärin, kuinka on tapahtunut jokin käsittämätön vääryys, etteivät venäläiset ole maailman jumaloituina johtajina. Halosen olisi sopinut esim. Vironmatkoillaan pyytää opastusta virolaisilta venäläisiin suhtautumisessa.
Senkin olisi ymmärtänyt, etteivät venäläiset arvosta taipumista, vaan uskallusta ja viimekädessä ovat tottuneet omassa maassaan autoritääriseen meininkiin. Halosen toiminta herättää vain sääliä ja jatkaa hyväksikäyttöä.
Riittää Venäjällä naurua ja pilkkaa tälle kauhistuttavalle ihmiselle! Kun tämä henki on päästetty pullosta, sitä on sinne mahdotonta sulloa takaisin.
Haloselta puuttuu kaikki ulkopoliittinen osaaminen, kulttuurien osaaminen, neuvottelutaidot, paineensietokyky ja normaalit tavat. Tämmöinen vie vain tuhoon.
Miten Suomen suverenisuutta on loukattu...?
Uskotko että jos Suomen Lapsiasiain valtuutettu Marja Kaisa Aula neuvottelee jonkun ulkomaan sosiaaliviranomaisen kanssa että suomalainen lapsi pitää saada takasi suomalaisille vahemmille niin miten tämä liittyy tämän ulkomaan presidenttiin?
"Venäjä kävi merkkaamassa reviirinsä".
Kivinen osaa todella sivistyneesti sanoa, miten Pasha kävi virtsaamassa Turun sosiaalitoimken nappaskengille.
Realpolitik?
Suomella olisi syytä olla mahdollisimman hyvät suhteet kaikkiin Suomelle tärkeisiin maihin.
Ainakin ulkomaankaupan määrän perusteella arvioituna Venäjä on yksi valtio, johon olisi hyvä olla mahdollisimman hyvät suhteet.
Naiveilla ismeillä ja periaatteilla voimme vahingoittaa vain itseämme.
Puhuessaan erästä ismiä toteuttaneessa valtiossa Deng Xiaoping sanoi: "Ei ole väliä, minkä värinen kissa on, kunhan se pyydystää hiiriä."
Suomi kuuluu Venäjän..
..etupiiriin. Eikä meillä ole mahdollista päättää jollain tavalla Venäjää koskettavista asioista ilman naapurin hyväksyntää. Tämä koskee niin NATO-jäsenyyttä kuin naapurimaan kansalaisten oikeuksia Suomessa ja kaikkea siltä väliltä.
Suomella oli etsikkoaikansa 1990-luvulla hankkia itselleen laajempi itsemääräämisvalta, mutta se hetki meni ohitse. Venäjä on saanut takaisin suurvallalle kuuluvat valtaoikeutensa kansainvälisessä politiikassa ja se on Suomessa vain hyväksyttävä.
Meillä ei ole, eikä tule olemaan raollaan olevaa NATO-ovea. Kansalaiset voivat olla tässä mielessä rauhallisia. Venäjä ei tule hyväksymään uusia NATO-maita rajoilleen ja siihen on meilläkin kaikkien syytä tyytyä.
Kaikeksi onneksi Venäjä on nykyään vahvasti vapaan markkinatalouden periaatteita ajava maa. Kenenkään ei tarvitse pelätä sen ryhtyvän tukemaan minkäänlaiaisia sosialistisia ajatuksia naapurimaissaan tai kansainvälisessä kauppapolitiikassa. Venäjän sisäpolitiikassa ei todellakaan suvaita vasemmiston tai sosialismin tukijoita.
Vaikka meillä on ollut länsimaiden suuntaan kielteisesti suhtautuvia vasemmistolaisia presidenttejä niin heidän politiikkansa on toisaalta auttanut Venäjän vaikutusvaltaa kasvamaan Suomessa. Se luo meille pohjaa sekä hyviä mahdollisuuksia kehittää yhteistyötä venäläisten kanssa niin kaupallisissa kuin poliittisissa suhteissa.
Ei ole yhteistä etua
Ei Suomella ja Venäjällä ole yhteistä etua eikä ole vastaisuudessakaan. Ei sellainen ole kovin helposti kuviteltavissakaan. Eli ei Suomelle ole mitään etua lähentyä Venäjään. Rahat niiltä voi yrittää ottaa pois niin kauan kuin se on mahdollista.
Lopettakaa spekulointi
Minusta tässä on koko uutisen ydin:
"Tapauksen hoitaminen kuuluun Turun sosiaaliviranomaisille. He puolestaan eivät kommentoineet yksityiskohtia lainkaan vedoten tapauksen luonteeseen ja salassapitovelvollisuuteen."
Ennenkuin aletaan vetämään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ja syytelemään valtiojohtoa nöyristelystä venäjän suuntaan, kanttaa muistaa, että asia todellakin on salassapitosäädösten takana. Toisin sanoen kaikki muu, mitä julkisuuteen on kerrottu, perustuu puhtaasti spekulointiin. Tottakai on tahoja, jotka haluavat luoda mielikuvan siitä, että "venäjä pyörittää Halosta tai Stubbia miten tahtoo". Tosiasia on, että yksikään meistä keskustelijoista (tai tuo Luukkanen) ei tiedä eikä tule tietämäänkään mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mistä syystä.
Suomi vahvistuu kaiken aikaa Natossa
Suomi on edelleen osa voimakasta ja osaavaa vapaata upeaa Länttä. Yhdysvallat on Euroopan tärkein liittolainen. Meidän ei tule kunnioittaa millään tavoin venäläisiä rikollisia. Pois se meistä. Meidän ei tule milloinkaan pelätä venäläisiä, vaan johdonmukaisesti lujittaa länsimielisenä ihmisoikeuksia ja demokratiaa täällä kotona lännessä. Meidän ei tule mitenkään varoa Venäjää, vaan rikollisen tulee polvistua Naton eteen kyyryyn. Näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan. Venäläinen miehitys hävisi meidän Natolle. Kaikki putinismi ja stalinismi on häviävää petosta ja tyhjänpäiväistä propagandaa. Ei mitään pelättävää. Venäläiset eivät puolusta kansoja edes Venäjällä. Rikoksessa koko ihmiskuntaa kohtaan ei ole mitään puolustettavaa. Venäjän doktriini on vain miehittää ja tehdä etnistä puhdistusta. Suomi kuului aina Urho Kekkosen aikana rautaesiripun vapaalle puolelle ja oli, ja aina pitää olla valmiina lyömään vainolaistamme. Suomi kuului Urho Kekkosen aikana Naton harmaaseen vyöhykkeeseen. Nato on perustettu vuonna 1949 puolustamaan meidän pyhiä arvojamme katalaa rikollista huligaania vastaan. Tarja Halonen ei asetu enää ehdolle Natoa vastaan ensi vaalikaudella.
Vähän mölyä tyhjästä
Varustaudumme yötä päivää ja lisäämme harjoituksia. Ei se tänne länteen pääse. Suomen ja slummin välillä on maailman suurin elintasokuilu. Tuomme energiaa ja raaka-aineita. Rekat palaavat tyhjinä takaisin. Leikkiminen "KGB-lapsiasiamiehen" kanssa ei merkitse meille yhtään mitään. Vähän mölyä tyhjästä.
Porukka on ihan täpinöissä täällä... rautaa rajalle... heh heh
Kyllähän Suomessa huostaanotettuja lapsia on aiemminkin vanhemmilleen palautettu... ja eiköhän tuo Suomen lapsiasiainvaltuutettu Marja Kaisa Aula voi neuvotella ulkomailla vastaavasti suomalaisten lasten palauttamiseksi vanhemmilleen- toivottavasti... ?
Jos Venäjän viranomainen on painostanut Suomen viranomaista niin se on toinen asia. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä.
Tietääkö joku että Venäjän viranomainen olisi tehnyt jotain muuta kuin neuvotellut?
Hurjimmat jo liittyisivät Natoon ja erottasi Suomen presidentin kun joku Venäjän lapsiasianvaltuuttettu kävi neuvottelemassa, jonkun venäläisen perheen puolesta että lapsi pääsisi takaisin vanhempien huostaan... Täysin Höpö höpöä...
Tää jutun otsikko... Venäjä jyräsi Halosen? Jos Marja Kaisa Aula käy Venäjällä neuvottelemassa Suomalaisen lapsen siirtämisestä suomalaisille vanhemmille venäjän huostaanottoviranomaisilta niin olisiko otsikko "Suomi jyräsi Venäjän Medvedevin"
Koittakaa kestää!
Kohta se loppuu, jos maan lakeja vielä noudatetaan eikä keksitä poikkeuslakeja tämän katastrofin jatkamiseksi. Lukema aamusella enää 679. Jospa sen jälkeen päästäisiin ns. normaalitilaan ja suomalaiset tulisivat etusijalle Suomessa.
Aula, aivan turha viskaali! Joutava virka!
"Uusi Suomi soitti pari viikkoa sitten tapaukseen liittyen keskustataustaiselle lapsiasianvaltuutetulle Maria Kaisa Aulalle, mutta myöskään hän ei lähtenyt asiaa kommentoimaan."
Ei ensimmäinen eikä viimeinen
Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun tp TH jättää ajamatta Suomen etua ja puolustamatta laillisuusyhteiskuntaa. On surullista että ensimmäinen naispresidenttimme on myös ensimmäinen täysin kykenemätön tehtäväänsä. Vielä kaksi pitkää vuotta edessä!
Eivät ole vaihtoehdot
Halosen vaihtoehdot eivät olleet sota tai lapsen edun mitätöinti.
Hän olisi voinut tehdä selväksi, että Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Lapsen tausta oli asiamiehelle jo selvitetty. Hän tiesi isän ja etenkin äidin tilan, perheen historian. Aina voi vedota lapsen oikeuksiin, perustuslakiin, valitseviin lakeihin ja oikeusvaltioperiaatteeseen.
Toimia kuten itsenäiset valtiot toimivat. Venäjä olisi tämän kyllä hyväksynyt. Oman media sirkuksensa sisäiseen käyttöön se jo sai. Hyvä kompromissi olisi ollut tarjota perheelle muuttoa Venäjälle. Siellä on Venäjän lait. Lapsi olisi siirtynyt sujuvasti Suomen viranomaisilta Venäjän viranomaisten vastuulle. Äiti olisi voinut jatkaa kuten ennenkin ilman hoitovelvoitetta ja voinut nauttia äitiydestään venäläisen välinpitämöttömyyden hengessä lastaan kurittaen Venäjän johdon siunauksella.
miinakielto
Ensitöikseen Halonen presidenttinä allekirjoitti sopimuksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä Suomelta. Suomalaiset jalkaväkimiinat kun uhkaavat maailmanrauhaa. Sillä ei Haloselle ole merkitystä, että jalkaväkimiinat tosipaikan tullen säästävät suomalaisten nuorten miesten henkiä ja osaltaa turvaavat Suomen itsenäisyyttä.
Halonen voisi erota
Koko presidenttiaika on ollut täynnä toinen toistaan kummallisempia ja epäselvempiä sählinkejä. Kun on kyvytön, niin on kyvytön.
Eroa Halonen
Kymmen vuotta punadiktatuuria riittäisi jo!
Surkuhupaisa mummo
Mainitkaapa edes yksi asia, josta Halosta voisi kiittää?
Häntä voi kiittää
-------heitit pahan, ei kyllä löydy mitään...
Ei löydy
Ei sitten millään. Onneksi kohta päästään eroon.
Suomi ei ole itsenäinen
Valitettavasti Suomi ei ole itsenäinen oikeusvaltio, koska Venäjän poliittinen johto sanelee Suomen lainsäädännön rajat ja lainsäädännön noudattamisen rajat. Vain totaalisesti toisen valtion johdettavissa oleva valtio sallii - ja ikävä kyllä myöntyy - toisen valtion sanelevan sen lainsäädännön ulottovuuden. Tällä hetkellä Suomi on suomettuneempi kuin Nevuostoliiton aikan ja silloin me olimme rähmällämme. Miten valtiojohtomme sallii moisen?
uskomatonta
paskaa tää kommentoijaporukka lähes kaikki
taitaa olla alkoholit ja mielenvikaisuudet sotkea lantut totaalisesti - menee niin överiksi - eivätkä edes itse tajua
helvetti - tehdä nyt yhdestä huostaanotosta maailmansota melkein
Halosen kaveri ...
... ilmoittautui kertomaan, että heillä on väärä kansa.
Paljon kommentteja
Kertoo jotain pyykkarimummon tasoista. No, pressa on tietysti ihan eriksee. Han on mielipidejohtaja ja siita vaan johtamaan.
Ei ollut miniteritason asia
Joku täällä on kysynyt miksei asiaa kommentoida ministeritasolla.
Kysymys on paikallistason (Turun) lstensuojeluasiasta ja se että Venäjä lähettää tänne jonkun entisen KGB- miehen ei edellytä, että ministerin eikä ainakaan presidentin tulisi puuttua asiaan. Ehkä paikallispoliisi olisi voinut taluttaa herra lapsiasiavaltuutetun Helsinki-Moskovan junaan ja taputtaa ystävällisesti olkapäälle.
Tasapeli 1-1
Kyseessä on selvä kuitti Antonin maahantulocasesta. Tilanne on nyt tasattu.
Halonen
Onneksi pääsemme kyseisestä henkilöstä 'presidenttinä' eroon piakkoin. Tästä kaudesta ei ole suomelle ollut kuin häpeää ja tuhoa. Punikki omiensa jyräämänä - mitä ihmettä siinä on?
Samaa mieltä
Kirjoitan tämän kommenttini itsenäisen Saksan pääkaupungissa ja Nato-maassa. Täällä ei Venäjä tai mikään muukaan maa kävele liittokanslerin yli ja Merkel pitää suvereenisti ohjat käsissään. Stasi-listatkin on julkaistu ym!
Suomi on todella avuton itsenäisyytensä kanssa, Halonen etunenässä on saamaton Suomen etujen ajaja ja itsenäisyyden puolustaja.
On mielenkiintoista seurata Merkelin (ent. DDR-asukas) ja Halosen (ent. DDR-puolustaja) eroavaisuutta maidensa johtajina.
Suomen edun mukaista on irtaantua Halosen linjasta ja mennä Merkelin linjalle, jotta itsenäisyytemme säilyy.
Nato turvaa maan itsenäisyyden ja länsimaisen demokratian säilymisen.
Valtaosa EU:n maista onkin puolustusliitossa Lissabonin sopimuksta noudattaen ja Naton turvatakuiden piirissä.
KEVÄT ON TULLUT
Useimmista kommenteista voi päätellä, että kevät on tullut. Hyvää vointia näiden kijoittajille. AB
Halonen, tuo kansan alistaja demokratian kaavussa
Tarja Halosen STASI ja KGB menneisyys on selvitettävä. Halosen röyhkeys, ilkeys ja maanpetturuus on ensiluokkaista, hänelle on tärkeää että Venäjä saa Suomen hallintaansa, sen eteen TARJA HALONEN ponnistelee.