Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pantiin eduskunnan kyselytunnilla tiukille, koska hän on tehnyt 2000-luvulla täyskäännöksen ydinvoimakannassaan vastustajasta kannattajaksi.
- Minä muistan kuinka te nuorena kansanedustajana 90-luvun alussa hihkuitte, kun kaadoitte täällä ydinvoimalan ponnellanne, jota kyllä tuimme silloin. Muistatteko te tätä ja muistatteko perusteluita? Tätä teidän muistianne on pikkuisen epäilty tässä viime aikoina, kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) kysyi.
Tennilä huomautti, että Vanhanen äänesti ydinvoimaa vastaan myös vuoden 2002 äänestyksessä.
- Kuinka monta kertaa takki on kääntynyt päällänne? Tennilä tiukkasi Vanhaselta.
Muistinsa kanssa vaalirahakohun aikana kieltämättä ongelmissa ollut Vanhanen skarppasi tällä kertaa.
- Kyllä muistan sen, perustelin sen sillä, että asetin muun muassa maakaasun sähköntuotannossa ydinvoiman edelle. Ilmastosyiden takia kantani on tässä suhteessa viime vuosina selkeästi muuttunut. Fossiilisten käyttöä en halua suosia vaan käyttää päästöttömiä, Vanhanen ilmoitti.
Vanhanen korosti, että hänen mielestään ydinvoima ja hallituksen kyhäämä uusiutuvan energian paketti eivät kilpaile keskenään.
Tuoreen Ylen tekemän kyselyn perusteella yleisestikin kansanedustajien kannat ovat muuttuneet paljon ydinvoimamyönteisimmiksi vuodesta 2002. Näin on käynyt erityisesti keskustalaisten leirissä.

Kommentit
Ei ole matti kukkarossa
Mitäpä Matti ei rahasta tekisi, ei tule mieleen yhtään mitään.
Vanhoja muistaneille tikku silmään
Ainoa asia tuossakin voimala-asiassa
ärsyttää;
ON NIIDEN SIJAINTI:
MIKSI ASUTUSKESKUKSIEN
LÄHELLE?
MIKSI MERIEN JA JÄRVIEN RANNOILLE?
On saloja ja korpia rakentaa sinne
ihan mitä laitoksia tahansa.
Harmittaa tulevien sukupolvien puolesta.
Koska
on kyse ydinvoimasta! Saadaan energia pienellä häviöllä asutuskeskuksiin ja teollisuuskin on usein asutusten lähellä. Sitten on nämä lauhdevesi järjestelmät, jotka olisi aika vaikea saada vedettyä kauas ydinvoimalasta. Ja kolmas on hukkalämpö jota voidaan hyödyntää. Ydinvoima on vähän niin ja näin. Ei ongelmaton eikä päästötön.
Ydinvoimalan toimintaedellytykset
Ydinvoimala sijoitetaan vesien äärelle, koska se tarvitsee jäähdytysvettä. Suomella on iso etu siitä, että kylmää vettä on saatavilla runsaasti. Ranskassa ydinvoimaloita joudutaan sulkemaan jokiveden lämmetessä liikaa ja virtaaman vähetessä kesäisin.
Ydinvoimaloista olisi hyvä saada kaukolämpö käyttöön asutuskeskuksiin.
Kumpi on parempi
Miksi salot ja korvet ovat voimalalle parempi paikka kuin vesistöjen rannat lähellä asutusta? Jos poksahtaa, on ihan sama, asutko yhden vai sadan kilometrin päässä.
Vain hölmö äijä ei muuta mieltään...
kun olosuhteet muuttuvat.
Mitähän, jos kaikki äijät ja ämmät, myös poliitikkosellaiset, otettaisiin samanlaiseen syyniin kuin tämä Vanhasen Matti?
Taitaisipa unohtamisia ja muitakin ylitsekäymisiä itsekultakin löytyä lööppien täytteeksi.
Melkein patologiselta vaikuttaa se viha, jota Kepuun ja sen ministereihin puretaan.
Mutta eipähän syöpäläisten tarvitse peiliin katsoa!
(En ole kepulainen)
Dementia
Tietääkseni demantiassa on vaiheita jotta muisti palautuu tosin vain pätkittäen.
Takinkääntäjät
Vanhanenhan alkaa olla pian samalla tasolla kuin "takinkäännön" suurmestari puoluetoveri Väyrynen.
Nyt ostamaan osakkeita
Fennovoiman osakkuusyhtiöt saivat lisenssin vuolla kultaa. Nyt kannattaa varmasti ostaa omistajayhtiöiden osakkeita. Säästöä tulee omissa energiakuluissa ja voittoa sähköpörssin kautta. Nyt bonuksia ei ehkä saa Lilius vaan Fennovoiman omistajayhtiöt. Tätä tuskin on vielä täysimääräisesti noteerattu markkinoilla.
(Voi kun olisi rahaa, mitä sijoittaa...)
päästöt
Kyllä hiukkaspäästöt kääntävät vielä monen poliitikon pään. Muutoksen suurin vaikuttaja on nyt luonto kuten esim. tulivuori nyt.
EU lähettää myös laskuja kun kiintiöt ylittyvät.
Nyt on asiantuntemus tärkeää tulevaisuuden suunnittelussa.
Dementikon muisti
Näin se dementikoilla usein menee. Kaukaiset asiat muistetaan hyvin, mutta lähimenneisyys pätkii.
Eli vanhaselta
Pitää kysyä vaalirahoituksesta vasta 10 vuoden päästä, jolloin hän kykenee muistamaan.
Junnu & Reijo Tani
http://www.youtube.com/watch?v=3t8ARaQQ3AY
Tämäkin sopii oikein hyvin Lauta(s)-Masan puuhiin... legendaarinen osuma on tietysti se "Välimallin jätkä", mutta tämäkin ihan ok.
Tähän ei ole mitään lisättävää
Veit melkein peräpukamat suusta.
Ydinvoima ei ole päästötöntä
Ydinvoima ei suinkaan ole päästötöntä, vaikka Matti niin väittää. Ydinjätettä syntyy joka vuosi ja johonkin ne täytyy sijoittaa sadoiksi tuhansiksi vuosiksi jäähtymään. Valitettavasti siinä ajassa kerkeää maan kuori mullistua sen verran että kyllä jossain vaiheessa ydinjätekammiot alkavat vuotaa.
Tennilä munasi itsensä
Tennilän ruikutus ei mitenkään liittynyt tämän päivän asioihin. Pitipähän päästä itse pääministerille heittämään typeryyksiä.
no höpöhöpö
mieti nyt vähän, mitä päästelet.
no joo
Vastustaako vasemmisto vaihteeksi uusia työpaikkoja ?
"- Minä muistan kuinka te nuorena kansanedustajana 90-luvun alussa hihkuitte, kun kaadoitte täällä ydinvoimalan ponnellanne, jota kyllä tuimme silloin. Muistatteko te tätä ja muistatteko perusteluita? Tätä teidän muistianne on pikkuisen epäilty tässä viime aikoina, kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) kysyi."
Risusavotasta pitävä
Ottikohan Tennilä huomioon, että vasemmistoliitonkin kanta ja siis Tennilänkin kanta oli muuttunut, jota ihmettelen? Niin on kuulema monen muunkin ja kyllä se niin on, että ei kai kukaan mielellään ydinvoimaa haluaisi, mutta jos tutkimukset kerran osoittavat ja työpaikkoja ja tehtaita halutaan, niin pitää luottaa tutkijoihin sähkön tarpeesta.
Eduskuntaan ei oikein mielestäni kuulu noin roisi kielenkäyttö, mutta sehän on Tennilälle kai ominaista?
Ja saipahan US suuren otsikon suuren kuvan kera??
Reilu teko
Reilu teko
Pääministeri Vanhanen on todellinen valtiomies,
sillä hän kykenee näkemään yhteiskunnan tarpeet.
Sähkö ja muu energia on meille ihmisille välttämätön
pahe joita ilman ei tulla toimeen.
Vastuu ilmastosta on kannettava meidän jokaisen.
Populismia voi harrastaa, mutta kyllä vihreiden
epäloogiselle toiminnalle hallituksessa pitää tulla
stoppi.
Vihreiden toiminta ei ole
Epäloogista, siinä on selkeä tavoite voittaa rahaa ja valtaa, mallia on haettu joistakin diktatuureista.
Tennilänkin takki kääntynyt
On se Tennilänkin takki kääntynyt, kun jätti taistolaiset ja siirtyi Vas.liittoon, että eduskuntapaikka säilyisi. Eikä Esko-Juhani kysy enää Kremlistä, mitä saa tehdä, kun kukaan ei siellä enää sano.
Yhtään Pottu-Mattia puolustelematta
Mielestäni on positiivista, että politiikko uskaltaa muuttaa mielipiteitään tietämyksen kasvaessa. Änkyräkommunistit jauhavat samaa mantraa vuosikymmenestä toiseen, mutta normaali ihminen mukautuu vallitseviin olosuhteisiin.
Aivan joo...
Ne tolvanat, jotka uskoo vielä tuohon ilmastonmuutokseen, eli kaikki kukkahattutädit, haluaa Suomeen mieluummin tsernobylin, kunhan muu MAAILMA PELASTUUUU!!!
Ja niitä tolvanoita mummojahan riittää...
Maan tapaa taas...
Matin takki kääntyi maan tavan voimalla, rahalla saa ja kepuleista pääsee! Fortumin veljet kun olisivat ymmärtäneet vaaleja rahoitella enemmänkin, rahaa seuraaviinkin vaaleihin jemma tileille, joita pääpuolueilla on enemmänkin kuten myös vaalirahayhtiöitäkin!
Raha puhuu ja Ma-Ma-Matti konttaa!
Toivon ettei tällä
Toivon ettei tällä päätöksellä ole kytköksiä metsäteollisuuden strategiaan tai sen puutteeseen eikä myöskään epäonnistuneisiin sähköautoprojekteihin, jotka jatkuvat yhäkin yms.
Kehittyminen on sallittua
Miksi ei mieli saisi muuttua 20 vuoden aikana? Luullaanko että ihmiset ovat jotain robotteja jotka on ohjelmoitu jo syntymässä omaamaan kaikkiin asioihin vain yhden mielipiteen? Ajattelu ja kehittyminen uusien asioiden myötä on sallittua ja tarpeellista.
mieli muuttuu kun tieto lisääntyy
Ei siitä niin pitkä aika ole kun maapallon kuviteltiin olevan kuin levy eli pannukallua. Tai vieläkin monet uskovaiset ei Darvinin teoriaa luota. Näin se vaan on. Ei kait ihmisen tarvi jääräpäisesti uskomastaan kiinni pitää kun se on vääräksi niin todistettu että itsekkin sen ymmärtää. Hajosihan kommunismikin tosin moni ei sitä vieläkään usko, Sama se on ydinvoiman osalla. JOssa on alettu sitä ymmärtämään. On tosin vaarattomampia energian muotoja jotka varmaan voittavat ydinenergian tulevaisuudessa. Mutta siihenkin asti pitää elää. Kysymys on valinnoista. Muu maapallon saastuminen huolestuttaa ainakin minua enenmmän samoin merien tyhdentyminen kaloista ja muusta ravinnoksi kelpaavista aineista. Eli liikakansoitus on varsin paha ongelma. No luonto jatkaa kulkuaan teemmepä minkälaisia päätöksiä tahansa. Jos pulaa tulee kyllä se väkilukua karsii. Saavathan sitten syyn kirota menneitä sukupolvia päätöksistä.
Media ei osaa edelleenkään
katsoa tätä päivää ja tulevaisuutta, vaan menneisyyden lillukanvarsissa askartelu tuntuu olevan loputonta.
Kehityksen jarrut
Kehityksen jarru on ideologia joka tavoittelee väkipakolla, kustannuksia säästämättä ja ihmiskohtaloista välittämättä energian käytöltä jonkinlaista utopiaa.
Sellaista jonka toteuttaminen käytönnössä on mahdollista vasta seuraavalla vuosisadalla.
Juuri tästä Vanhasen ponnesta johtuu..
..sekin että olemme joutuneet kymmeniä vuosia kestävään energiantuontikierteeseen. Se on osaltaan vauhdittanut myös teollisen tuotannon siirtymistä pois Suomesta.
Suomalaisesta kansantaloudesta lähtee pois noin 2-3 ydinvoimalayksikön tuotannon maksamiseen tarvittava määrä valuuttaa. Siitä kertyy jo sellainen pääomapotti, jonka kierrättämisellä kotimaassa, korjautuisi työllisyys useilla kymmenillätuhansilla henkilötyövuosilla.
Kyseinen ponsi on tullut maksamaan Suomen kansalle vähintäänkin yhtä paljon kuin koko 2. maailmansodan sotakorvaukset yhteensä. Eikä sen vaikutuksesta ole syntynyt mitään korvaavaa energiantuotantoa, uudesta tekniikasta nyt puhumattakaan.
Tästä Vanhasen järjettömästä, suorastaan täydellisen älyttömästi julkituodusta "sammakosta" aiheutuneet vaikutukset muodostavat erittäin monijohteisen kokonaisuuden ja se olisi erinomainen tutkimuksen kohde jollekin tohtorin hattua haluavalle.
Ilmastouskovaisuus käy kansalle kalliiksi
Ilmastouskovaisuus on muuttanut mm. Vanhasen ja uskonsa myötä sitten käsittämättömiin uhrauksiin meidän veronmaksajien rahoilla. Uskoa voi vaikka risukasan jumaluuteen kunhan ei laita muita maksumieheksi.
Älä Matti muista!
Jos Matti alkaa joskus muistamaan asioita, sitä ei kepu kestä, eivätkä kestä kaikki muutkaan. Sama vika kuin politrukki Korhosella
Kyllä kansa sietää?
Dementia meni ohi...
http://www.youtube.com/watch?v=iMzJBqBhmSw&feature=related
Kun nyt muistaisivat vielä sen, että ovat uhoneet sillä että
meren pinta nousee 2-5 m seuraavina vuosikymmeninä, että ymmärtävät nyt rakentaa sen voimalan korkalle mäjelle eikä laaksoon, ettei se jää veden alle
Jaa se Matti on iloisena ollessa riehakas
hihkuva kuin pienet tytöt
Turve
"perustelin sen sillä, että asetin muun muassa maakaasun sähköntuotannossa ydinvoiman edelle. Ilmastosyiden takia kantani on tässä suhteessa viime vuosina selkeästi muuttunut."
Fossiilisista polttoaineista hiilidioksidia syntyy eniten turpeen ja hiilen poltossa. Maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat noin kolmanneksen näitä pienemmät.
Vanhanen, vastuthan turpeen energiakäyttöä?
Matin muisti
Matin muisti palalee pätkittäin,tulee vaan mieleen,miksi hänen lähimustinsa pätkii, oliskoa kyseessä joku sairaus.
No hyvä
että Matilla muisti pelailee ainakin joissain asioissa.
Takinkääntämisestä sen verran,että onko se sen takia ala-arvoista, ettei sellainen takkia-koskaan-kääntämätön pysty tunnustamaan edes itselleen mahdollisuutta että voi olla jossain asiassa, joskus (ehkä) väärässä. Toki myönnän sellaisiakin olevan jotka ovat aina oikeassa. Mutta sellaisista veneistä monesti puuttuu se toinen airo.